13.3.2023. VT:n teksti Jeremian kirjasta kertoo, kuinka vaikea ihmisten oli uskoa profeetta Jeremian sanomaan. Evankeliumitekstissä Johannes puolestaan kirjoittaa, että vaikka ihmiset olivat nähneet Jeesuksen ihmeteot, heidän oli vaikea uskoa häneen. Ja ne jotka uskoivat, eivät uskaltaneet sitä ilmaista kunniansa ja asemansa menettämisen pelosta. ‘Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.’
Paljonko meihin vaikuttaa huoli tai pelko siitä, mitä muut meistä ajattelevat? Arvelisin että enemmän kuin olisi tarpeen, Ja miten ne omat huolet ja pelot saavatkaan aivan toisenlaiset mittasuhteet, jos ne asettaa suurten maailmantapahtumien rinnalle.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Herra, nimesi kunnian tähden anna anteeksi suuret syntini.
Se, joka Herraa pelkää, oppii valitsemaan oikean tien.
Hän saa onnen ja rauhan, ja hänen jälkeläisensä perivät maan.
Herra ilmoittaa suunnitelmansa palvelijoilleen,
ja he tulevat tuntemaan, millainen on hänen liittonsa.
Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta.
Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen, sillä minä olen yksin ja avuton.
Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni.
Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini.
Katso, kuinka paljon minulla on vihollisia! Heidän vihansa on väkivaltainen ja julma!
Suojele minua ja pelasta minut, älä hylkää minua, sinuun minä turvaudun.
Ps. 25:11–20
Myötätuntoa ja auttamisen tahtoa – sitä löytyy meidän kansasta. Se on niin arvokas asia. Ja se on näkynyt monin tavoin myös tämän runsaan vuoden ajan, jona Ukraina on joutunut puolustamaan maansa itsenäisyyttä hyökkääjää vastaan.
Eräs konkreettinen osoitus tästä oli lauantainen Apua Ukrainan tukikonsertti 2:n keräykseen osallistumiset. Maaliskuussa 2023 vastaavan konsertin tuloksena saatiin kerättyä 7,5 miljoonaa euroa; lauantain konsertin tuotto ei yltänyt samaan, mutta huomattava summa saatiin silläkin kerättyä. 🙂
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Jer. 26:12–16:
Jeremia sanoi Juudan johtomiehille ja väkijoukolle: ”Herra itse on lähettänyt minut julistamaan kaiken sen, mitä olette kuulleet, tätä temppeliä ja kaupunkia vastaan. Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne ja kuulkaa Herraa, Jumalaanne! Silloin Herra muuttaa mielensä ja säästää teidät onnettomuudelta, jolla hän teitä uhkaa. Minä olen teidän käsissänne. Tehkää minulle niin kuin hyväksi näette. Muistakaa kuitenkin: jos tapatte minut, tapatte viattoman, ja silloin te syyllistytte murhaan, samoin koko kaupunki. Sillä Herra on todella lähettänyt minut julistamaan teille kaikki nämä sanat.”
Silloin johtomiehet ja väkijoukko sanoivat papeille ja profeetoille: ”Ei kuolemantuomiota tälle miehelle! Hän on puhunut meille Herran, Jumalamme, lähettämänä.”
Jumalan lähettämä – Jeremia sai pappien, profeettojen ja kansan kiihdyksiin julistamalla parannuksen teon tarpeellisuutta. Meidän temppelillemmekö ja meidän kaupungille voisi käydä huonosti? – Suutuspäissään he tahtoivat surmata jeremiaan.
Jokin (olikohan Pyhän Hengen voimavaikutusta) sai johtomiehet ja kansan kuitenkin tunnistamaan, että Jeremian sanat tulivat Jumalalta. Jeremia sai pitää henkensä, ja välittää kansalle Jumalan varoituksia, ohjeita ja opastusta vielä pitkään, kansan monenlaisissa vaiheissa ja vaikeuksissa.
Ilm. 3:14–19:
”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita:
Näin sanoo Aamen, uskollinen ja luotettava todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin joko kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä, ja siksi minä oksennan sinut suustani.
Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus, luovu penseydestäsi!”
Seurakuntaenkelit – Kun ylösnoussut Kristus ilmestyi apostoli Johannekselle tämän ollessa Patmoksen saarella vankina, Hän antoi Johannekselle tehtävän kirjoittaa kirjeet 7 seurakunnan enkelille.
Jäin miettimään tuota: Kristus ei pyytänyt Johannesta kirjoittamaan seurakuntien johtajille, vaan niiden enkeleille. Olen joitakin kertoja kuullut tai lukenut jostain, että jokaisella seurakunnalla olisi oma enkelinsä. Vähän samaan tapaan kai kuin meillä ihmisillä on omat suojelusenkelimme. Aika ihana ajatus minusta. Mutta – kuten suojelusenkelimmekään – seurakuntaenkeleiden vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset.
Millainen vaikutus mahtoi kirjeiden vaikutus olla noiden 7 seurakunnan elämään ja toimintaan, joille Johannes lähetti kirjeet? Tapahtuiko muutosta toivottuun suuntaan?
Entä mitä jos Kristus haluaisi kirjoituttaa kehotuksia tämän ajan seurakuntien enkeleille?
Olisi siinä tehtävää kerrakseen, niin kirjoituttajalla kuin kirjoittajillakin, Kristukseen uskovia seurakuntia kun on miljoonia ympäri maailmaa.
Mutta kyllä olisi oikeastaan aika mielenkiintoista tietää, mitä Kristus haluaisi eri seurakunnilleen tänä päivänä sanoa. Samoin kuin 2000 v. sitten, on nykyäänkin joka seurakunnalla omat haasteensa, heikkoutensa ja vahvuutensa.
Ajatella, mikä vaikutus sillä olisi, jos jokaisessa seurakunnassa toimittaisiin jatkuvasti ja pelkästään taivaallisen tahdon johdatuksessa, Kristuksen Hengen ohjaamana… – vau, olisi se aika hieno juttu!
Joh. 12:37–43:
Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:
– Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima?
He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden:
– Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.
Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti.
Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.
Kristuksen kirkkaus – Jesaja oli nähnyt Kristuksen kirkkauden, kirjoittaa apostoli Johannes. Ajattelen, että Johannes oli itsekin saanut nähdä Kristuksen kirkkauden, jo ennen Patmos-saarella saatuja ilmestyksiä. Koko Johanneksen evankeliumi, alusta lähtien, on mielestäni osoitus siitä.
Ne hallitusmiehet, jotka uskoivat Jeesukseen, eivät välttämättä olleet nähneet tuota kirkkautta, mutta jokin muukin kuin ihmeteot saivat heidät uskomaan. He tunnistivat Jumalan läsnäolon ja vaikutuksen myös Jeesuksen puheessa, hänen opetuksissaan ja – kuten ajattelen – koko hänen olemuksessaan.
Mutta mahtoi olla vaikea ja ristiriitainen tilanne heille, kun eivät uskaltaneet tunnustaa uskoaan. Kyllä se varmaan heitä jollain tavoin kaiveli. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta päätettiin.
Kunpa osaisimmekin aina toimia niin, ettei tarvitsisi jälkeenpäin katua sanomisiaan ja tekemisiään tai sanomatta tai tekemättä jättämisiään.
Kunpa voisimmekin elää ja toimia jatkuvasti taivaallisessa johdatuksessa. Silloin olisi tämä maailma aivan toisenlainen. Silloin olisi Taivaan todellisuus olisi läsnä, havaittavissa, melkeinpä kosketeltavissa.
Kristus, auta meitä kuulemaan Sinun johdatustasi, ohjaa meitä taivaallisella kädelläsi, hellästi ja rakastavasti, mutta määrätietoisesti – niin että ‘niin maan päällä kuin taivaassa’ voisi toteutua täällä, keskuudessamme, jokapäiväisessä elämässämme.
Kiitos että olet kanssamme. Auta, rohkaise, opeta ja johdata meitä, niin yksilöinä, yhteisöinä kuin kansakuntina. Anna meille Sinun Rauhasi, sydämiimme ja tähän maailmaamme.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏