Lukittujen ovien takana – Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.
Joh. 20:19–31

Miten kaikki voikaan muuttua hetkessä! Täynnä iloa, toivoa ja odotusta opetuslapset olivat saapuneet Jeesuksen kanssa pääsiäisjuhlille Jerusalemiin.
Nyt heidän Herransa, jota he olivat seuranneet 3 vuoden ajan ja johon he olivat laittaneet kaiken toivonsa, oli surmattu. Miten heidän nyt kävisi?
He olivat suruissaan, peloissaan, ja tunsivat tilanteensa toivottomaksi: minne he menisivät, mitä he nyt tekisivät? 

Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään – Ylösnoussut Jeesus näyttää heille käsiensä haavoja. Ristiinnaulittu, mutta nyt elävänä, tässä, heidän kanssaan.
Jeesus puhalsi heitä kohtaan ja sanoi: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki.”
He eivät kuitenkaan tuolloin tainneet olla  silloin vielä tarpeeksi vastaanottavaisessa tilassa  voidakseen täyttyä täysin Pyhällä Hengellä. Se tulisi tapahtumaan vasta Helluntaina. Mutta tuossa tilanteessa he saivat tuntea, millaista on, kun Pyhä Henki tulee ja koskettaa. Ehkä siksi, että he Helluntaina sitten tunnistaisivat, mistä on kyse. .     

Viikon kuluttua Jeesus ilmestyi opetuslapsille uudestaan, ja nyt paikalla oli myös Tuomas. Jeesuksen suurta rakkautta ja ymmärrystä epäileväistä kohtaan kuvastaa se, kuinka hän kehotti Tuomasta koskettamaan hänen käsiään ja kylkeään, hänen ylösnousemusruumiissaan olevia  haavoja.   

Jeesus sanoi Tuomakselle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” – Meidän osamme on uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen ilman että voimme  koskettaa hänen haavojaan. Haastavaa on uskoa sellaiseen, jota mielemme ei voi ymmärtää. Mutta juuri siihen Jumala meitä kutsuu. Ja Jeesus kutsuu näin uskovia autuaiksi.

Mieleen palautuu tuo, kuinka ilmestyessään ylösnousseena opetuslapsilleen Jeesus puhalsi heitä kohti ja kehotti heitä ottamaan vastaan Pyhän Hengen. Ehkäpä se auttoi opetuslapsia uskomaan siihen, minkä he näkivät, mutta eivät voineet käsittää.
Jeesus oli hetkeä aiemmin luvannut heille: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh.14:26)

Myös me voimme Jeesuksen seuraajina pyytää, että Pyhä Henki tulee ja opettaa, näyttää totuuden. Pyhä Henki voi synnyttää meissä uskon. Kun oma mieli ei suostu uskomaan siihen, mitä ei omin silmin näe todeksi, Jumalan Henki voi avata hengelliset silmämme näkemään ja ymmärtämään. 

Tule Pyhä Henki, opeta meitä, auta meitä näkemään taivaan totuus Kristuksesta ja Hänen ylösnousemuksestaan. Tai jos se on liikaa pyydetty, auttaisitko meitä uskomaan silloin, kun tulee eteen uskoamme venyttävä paikka. Kiitos taivaallinen Isä, että olet antanut myös meille Pyhän Hengen. Ja kiitos, että saamme aina pyytää, että Hän tulee ja opettaa meitä.

💛💛💛💛💛💛💛

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi:
”Jeesus Kristus on Herra.”
Fil. 2:5–11

Tämä palmusunnuntain evankeliumiteksti pitää sisällään niin paljon ainesta pohdiskelulle, että vähempikin riittäisi yhdelle pyhälle! Mutta onhan palmusunnuntai merkittävä päivä, Jeesuksen maallisen vaelluksen käännekohta kohti sen viimeisiä, dramaattisimpia tapahtumia ja päätöstä.
Vaikka eihän hänen elämänsä päättynyt Golgatalla, kuten hänen seuraajilleen selvisi pääsiäisaamuna.

Jeesuksen jäljessä ja vierellä kulki varmastikin melkoisen runsaslukuinen joukko hänen  uskollisia seuraajiaan sekä matkalla mukaan liittyneitä Jeesuksen opetuksista ja toiminnasta vaikuttuneita ihmisiä. Lisäksi Jerusalem oli täynnä Jerusalemiin pääsiäisjuhlille saapuneita pyhiinvaeltajia, joista monet kuulivat Jerusalemia lähestyvästä miehestä, joka oli herättänyt 3 päivää kuolleena haudassa olleen eloon.
Täytyihän tuon miehen olla aivan erityinen Jumalan mies, kun pystyi tuollaiseen ennenkuulumattomaan ja -näkemättömään tekoon. Voisiko tuo mies olla se, jonka Jumala oli luvannut lähettää Israelille pelastamaan ja vapauttamaan kansan valloittajakansan alistuksen alta?

Pääsiäisenä juutalaiset muistivat ja juhlivat (kuten he tekevät yhä tänä päivänäkin) Israelin kansan vapautumista Egyptin orjuudesta. Jeesuksen saapuessa Jerusalemiin kansa oli ollut jo vuosikymmeniä Rooman vallan puristuksessa.
Jeesusta vastaan lähdettiin sankoin joukoin ja häntä tervehdittiin halleluja-huudoin ja palmunoksin. – Käviköhän jonkun Jeesusta Jerusalemista vastaan tulleen mielessä, että olisihan juuri nyt, pääsiäisjuhlan aikaan, oiva ajankohta luvatun Jumalan Voidellun tulla ja vapauttaa kärsivä kansa vieraan vallan otteesta?

Mutta tuskin kenenkään mieleen olisi edes juolahtanut, että tässä oli Jerusalemia lähestymässä mies, joka tuli antamaan itsensä uhriksi kaikkien edestä. Edes ylipappi Kaifas, joka Pyhän Hengen vaikutuksesta oli lausunut, että ”jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon.”

Ilmassa oli toivoa ja suuria odotuksia: nyt tulisi varmaankin tapahtumaan jotain todella merkittävää, jotain mikä muuttaisi kaiken. – Ja näinhän tapahtuikin. Kaikki meni kuitenkin täysin eri tavalla kuin odotettiin ja toivottiin.  

Pääsiäislammas – Toinen olennaisesta pääsiäisjuhlan viettoon liittynyt (ja yhä liittyvä) asia, pääsiäislammas, toi mieleen, kuinka Jerusalemin temppelissä uhrattiin karitsoja pääsiäisateriaa varten, ja kuinka eräs opetuslapsista, Andreas, oli 3 vuotta aiemmin kuullut, kuinka Johannes Kastaja oli nimittänyt Jeesusta Jumalan Karitsaksi.

Seuraavana päivänä, kun Johannes Kastaja oli ollut kahden opetuslapsensa kanssa, Jeesus kulki siitä ohi. Silloin Johannes osoitti häntä ja sanoi toistamiseen: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!”
Silloin nämä Johanneksen opetuslapset, joista toinen oli Andreas, lähtivät seuraamaan Jeesusta. Andreas meni veljensä Simon Pietarin luo kertoen tälle, että he ovat löytäneet Messiaan, Voidellun.

Tuliko Andreaksen mieleen jossain vaiheessa Johannes Kastajan sanat, kun hän kulki yhdessä Jeesuksen ja toisten Jeesuksen seuraajien kanssa kohti Jerusalemia? Arvelen ettei tullut. Nythän oli riemu korkeimmillaan, kuten Luukas kuvaa tunnelmaa:
’Jeesuksen lähestyessä sitä paikkaa, mistä tie laskeutuu Öljymäen rinnettä alas, koko opetuslasten joukko alkoi riemuissaan suureen ääneen ylistää Jumalaa kaikista niistä voimateoista, jotka he olivat nähneet. He huusivat: — Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!’ (Luuk.19:37-38)

Miettikö kukaan toisista opetuslapsista, mitä Jeesus oli sanonut heille useamman kerran siitä, mitä hänelle Jerusalemissa tehtäisiin?
Luukas kirjoittaa: Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: ”Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” (Luuk.18,31-33)

Kun ajattelen enemmän asiaa, alan ymmärtää paremmin opetuslapsia. Toiminhan itsekin samanlailla: mieluummin kuulen ja näen sellaisia asioita, joista tulee hyvä mieli ja olo. Sellaisia,  jotka täyttävät sisimpäni ilolla ja toivolla. (Sen vuoksi en esim. lue tai kuuntele uutisia. Sen vuoksi myös aikoinaan kiersin pitkään kristinuskon opetukset; liittyihän niihin olennaisena osana Jeesuksen ristinkuolema.)

Vaikka Jeesus oli kertonut opetuslapsille, että kaikki päättyisi kuitenkin lopulta hyvin, heidän oli vaikea uskoa sitä, kun he näkivät, mitä valtaapitävät tekivät Jeesukselle. Vasta kun hän saapui heidän luokseen lukittujen ovien läpi ylösnousseena ja elävänä, he uskoivat.

Voisimmeko me nähdä tänä päivänä – huolimatta kaikenlaisista huolta ja surua herättävistä asioista ja tilanteista – luottaa siihen, että sittenkin olemme kulkemassa kohti jotakin sellaista hyvää, mitä emme tällä hetkellä osaa kuvitella?
Tässä voisi auttaa tieto siitä, että Kristus, kirkkauden toivo, on kanssamme, keskellämme.
Katsoessamme Hänen valtakuntansa todellisuutta voimme nähdä kaiken toisenlaisessa  valossa. Valossa, jossa on ilo, toivo ja rauha.   

Häikäisevä kirkkaus– Paavali kirjoittaa tästä kolossalaisille näin:
’Hän on tahtonut antaa heille tiedoksi, miten häikäisevän kirkas on tämä kaikille kansoille ilmaistava salaisuus: Kristus teidän keskellänne, kirkkauden toivo.’ (Kol.1:27)

🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿🌿

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus. 
Joh. 11:47–53

Mikä pelko ylipapeilla ja fariseuksilla! He olivat tietoisia siitä, millaisia ihme- ja tunnustekoja Jeesus oli tehnyt.  He pelkäsivät oman asemansa ja arvovaltansa menettämistä.
”Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.”

Ylipappi Kaifas lausui tietämättään ennustuksen, joka piti paikkaansa: Jeesus tulisi kuolemaan koko kansan puolesta, ja myös kootakseen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset yhteen.
Tuota miettiessäni ajattelen meidän aikaamme. Sekä sitä, kuinka sankoin joukoin juutalaisia on viime aikoina muuttanut Israeliin, erityisesti maista, joissa he ovat kokeneet olonsa ka tulevaisuutensa uhatuiksi. Vaikka heistä valtaosa ei vielä tunnekaan Kristusta Messiaanaan, onko tämä kuitenkin osa Jumalan suunnitelmaa koota yhteen hajallaan olevat lapsensa?

Mutta myös me kristityt, Kristuksen seuraajat, olemme niitä hajallaan olevia Jumalan lapsia. Miten ihmeen paljon erimielisyyttä, näkemyskiistoja ja oppiriitoja meidän kristittyjen välillä onkaan, eri kirkkokuntien, seurakuntien ja yksittäisten uskovien välillä. 

Yhtä – Jeesus näki varmaan ennalta tämänkin tapahtuvaksi. Rukoilihan hän taivaallista Isäänsä, että niin hänen opetuslapsensa kuin kaikki häneen uskovat voisivat olla yhtä:
”Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä. ”Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun. Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut. (Joh.17:19-21)

Rakas Jumala, auta meitä kaikkia hajallaan olevia lapsiasi löytämään Sinun totuutesi. Auta meitä ymmärtämään suunnitelmaasi niin henkilökohtaisella kuin laajemmalla tasolla. Johdata meitä tekemään Sinun tahtosi mukaisia valintoja elämässämme.

Kiitos että saamme luottaa siihen, että tämä maailmamme on Sinun käsissäsi, kuten myös me. Kiitos että kannat meitä. Kiitos että – kuten enkelit ilmoittivat paimenille Jeesuksen synnyttyä – Sinulla on hyvä tahto meitä kohtaan. Ja että rakastat meitä (kuten uudemmassa käännöksessä todetaan):
”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” ja: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”
(Luuk.2:14)

Siunaa ja varjele kaikkia lapsiasi, missä ja millaisessa tilanteessa he sitten ovatkaan. 

🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛