Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2014

Nöyrä Kuningas

24.11.2014  Kirkkauden kuningas – Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Hän on Herra, väkevä ja voimallinen. Hän on Herra, voiton sankari. Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet! Kirkkauden kuningas tulee. Kuka on kirkkauden kuningas? Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot! (Ps. 24: 7-10)

Psalmi 24 – Sons of Korah

Rauhan tuojaIloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti. (Sak. 9: 9-10)

Sakarja antoi tuleville polville merkin, josta tunnistaa tuleva Kuningas: Hän ratsastaisi aasilla Jerusalemiin. Todellinen Kuningas saapuu nöyränä, ei ulkoisesti uhoillen, armeijajoukkojen kanssa miekkoja kalistellen, vaan sisäistä kuninkuutta ja rauhaa säteillen. Hän opetuksensa tulee olemaan: joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Rauhanruhtinas opastaa löytämään ja säilyttämään sellaisen Rauhan, joka ei järky haasteellisissakaan olosuhteissa. Hänen voittonsa on ikuisuusvoitto.

Kristuksen seuraajia  – Toissapäiväisessä, arkkipiispa Paavalin (1914-88) elämää käsitelleessä seminaarissa nunna Kristoduli kuvasi hengellistä opettajaansa lämmöllä ja kunnioituksella, samoin FT Paula Tuomikoski. Kumpikin oli ollut saanut Paavalilta tehtäviä hoidettavakseen ja saivat samalla mahdollisuuden tutustua häneen myös henkilökohtaisella tasolla.
Nunna Kristoduli totesi, että tavallisesti kun pääsee tutustumaan ihailemaansa henkilöön arkielämässä, ihanteet karisevat. Hänen tapauksessaan kävi kuitenkin päinvastoin. Nähdessään, kuinka Paavali eli jokapäiväistä elämäänsä aivan kuten opetti, hän arvosti tätä entistä enemmän. Kristoduli toimi pitkään Paavalin henkilökohtaisena avustajana tämän saatua sydänkohtauksen. Paavalin nöyrä, toisia ihmisiä kunnioittava asenne heijastui hänen jokapäiväisessä elämässään aamusta iltaan, kaikissa tilanteissa ja kohtaamisissa.
Kansainvälisessä konferenssissa, jossa kiistat johtivat vahvaan ristiriitatilanteeseen, Paavali oli rauhallisella väliintulollaan muuttanut koko kokouksen ilmapiirin.
Paavali ei Kristodulin mukaan koskaan puhunut negatiivisesti toisista. Kun toiset arvostelivat tai puhuivat negatiivisesti, Paavali vaikeni. Ainoastaan poskipäät alkoivat vähän punoittaa.
               Ihmiset aistivat Paavalin syvän hengellisyyden. Kun Venäjällä kuultiin, että Paavali oli tulossa yöjunalla, ihmiset kokoontuivat radan varteen siinä toivossa, että jos vaikka Paavali katsoisi ikkunasta ja siunaisi heitä. Englannissa eräässä luostarissa, jossa oli kaikkien arkkipiispojen valokuvat, Paavalin kuva oli tarkoituksella asetettu ylimmäksi.
Paavali ei kaivannut itselleen kunniaa. Kristoduli kertoi hänen pitäneen yksinkertaisesta elämästä. Sydänkohtauksensa jälkeenkin hän esim. halusi itse käydä torilla ostamassa vihanneksia. Hän piti torikauppiaista ja keskusteli mielellään heidän kanssaan.
Seminaarin kahvitauolla eräs mies kertoi nuoruutensa muistikuvia Paavalista, joka oli usein kyläillyt heidän kodissaan (vaikkei perhe kuulunut samaan kirkkokuntaan kuin se, jota hän johti): Paavalin tapa kohdata nuoret ja lapset oli mutkaton, lämmin ja huomaavainen.
Paula Tuomikoski totesi oman esityksensä lopuksi, että arkkipiispa Paavali näki taivaallisen valon ja säteili taivaallista valoa.

Sydämensäteilyä – Jotain tällaisista sisäisesti vahvoista ja nöyristä hengenjohtajista välittyy sisimpään, vaikkei heitä koskaan henkilökohtaisesti tapaisikaan. Muistan kuinka lapsena sisimmässäni heräsi lämpö, kun kuulin jonkun uutisen arkkipiispa Paavalista. Ja tuota kirjoittaessa muistin, että samanlainen tunne tuli kun kuulin jotain paavi Johannes XXIII:sta (paavina 1958-63). Vaikkei perheellämme ollut minkäänlaista suhdetta ortodoksisuuteen tai katolisuuteen, lapsensydän vain vaistosi, että nämä kummatkin kirkkojensa johtomiehet olivat hyviä, rakkaudellisia ja syvästi aitoja ihmisiä.   Kun äsken googlasin tietoa Johannes XXII:sta, ymmärsin, miksi hän teki vaikutuksen, vaikken lapsena hänestä tiennyt enempää kuin joittenkin uutisten kautta: samanlainen oli kuin nykyinen, rakentavalla tavalla radikaali paavi Franciscus.
Kun Johannes XXIII oli valittu paaviksi, hän totesi itsestään: »Monet haluavat paavin olevan valtiomies, diplomaatti, uusimpaan tieteeseen perehtynyt oppinut. Uusi paavi on kuin Jaakobin poika, joka kohdatessaan veljensä purskahti itkuun ja sanoi: ‘Minä olen Joosef, teidän veljenne.’»
Paavi Johannes XXIII – nykyisen virkaveljensä tavoin – vieraili useissa Rooman kaupungin vankiloissa ja sairaaloissa, sekä kulki Rooman kaduilla tavallisen kansan parissa.

Enkelitkin haluavat nähdä tämän – Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa. Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. Tätä pelastusta ovat profeetat etsineet ja tutkineet. He ovat ennustaneet ja puhuneet teidän osaksenne tulevasta armosta ja tutkineet, mihin ja millaiseen aikaan heissä vaikuttava Kristuksen Henki viittasi todistaessaan Kristuksen kärsimyksistä ja niitä seuraavasta kirkkaudesta. Heille ilmaistiin, etteivät he palvelleet itseään vaan teitä puhuessaan siitä, minkä teille nyt ovat julistaneet ne, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä Hengessä ovat tuoneet teille evankeliumin. Tähän pelastukseen haluavat enkelitkin päästä edes luomaan silmäyksen.  (1. Piet. 1: 7-12)

Odotettu saapuu – Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!  (
Mark. 11: 1-10)

Hosanna in the Highest – Hillsong

“Näen kirkkauden kuninkaan tulevan tulipilvessä, koko maa järisee
Näen hänen rakkautensa ja armonsa pesevän kaiken syntimme
ihmiset laulavat hosianna, hosianna korkeuksissa
Näen sukupolven joka nousee ottamaan paikkansa epäitsekkäällä uskolla
Näen herätyksen liikehdinnän rukoillessamme, etsiessämme
Paranna sydämeni ja puhdista se, avaa silmäni näkemään näkymätöntä
Näytä kuinka rakastaa siten kuin Sinä olet rakastanut minua
Anna sydämeni murtua sille, mikä murtaa Sinun sydämesi
Kaikki minussa Sinun Valtakuntasi tarkoitukseen, kulkiessani maailmasta ikuisuuteen”

Kirjoitusten toteuttaja –  Luulenpa, että jollei Sakarja olisi kirjoittanut profetiaansa, Jeesus olisi yksinkertaisesti kävellyt Jerusalemiin, kuten hänellä muutenkin oli tapana. Mutta auttaakseen kirjoituksia tuntevia havahtumaan, hän ratsasti aasilla. Mutta kirjanoppineet olivat liian kiinni omissa käsityksissään ja odotuksissaan tunnistaakseen yhteyden profetiaan – tunnistaakseen Messiaan.
Kansa sen sijaan iloitsi ja riemuitsi. Jeesuksen seuraajat ja kannattajat olivat nähneet parantumis-, vapautumis- ja ruokkimisihmeitä ja kuulleet Jeesuksen opetusta, joka oli niin erilaista kuin muiden rabbien: se oli radikaalia, vaikka perustui vankasti pyhiin kirjoituksiin.
Mutta uskon, että useat myös tunnistivat Jeesuksen koko olemuksessa jotain aivan erityistä, vaikkeivät ehkä pystyneet oikein määrittelemään, mitä se oli. Hän kohtasi jokaisen luokseen tulevan läheisellä, henkilökohtaisella, ainutlaatuisella tavalla. Vaikka hän oli yksi heistä, hänessä oli jotain ratkaisevan erilaista.
Vaikka joskus kuulee sanottavan, että ihmiset toivoivat Jeesuksesta sellaista kuningasta, joka vapauttaisi heidät roomalaisen vallan alta, uskon kuitenkin, että ihmeiden lisäksi juuri Jeesuksen jumalallisen säteilyn vuoksi hänen seuraajansa tunnistivat ja tiedostivat sydämessään: tässä on kyse jostain aivan muusta kuin tämän maailman kuninkuudesta!
Ja myöhemmin ymmärrettiin: kun hiljentyy rukoilemaan ja mietiskelemään, nöyrällä sydämellä, tämä Sydämenhallitsija johdattaa löytämään taivasten Valtakunnan ja sen Rauhan sisimmästämme. Kunnes lopulta alamme nähdä (yllä kuvatun Kristuksen seuraajan tavoin) taivaalliseen Valoon ja säteillä sitä ympärillemme, tuoden näin taivasten Valtakuntaa maan päälle.

Christos Pantokrator

21.11.2014   “Älä kätke kasvojasi”
Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni! Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle! Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.Vihamieheni vainoaa henkeäni, hän polkee elämäni jalkoihinsa, hän suistaa minut pimeyteen, kauan sitten kuolleitten joukkoon. Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy. Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi, muutoin olen haudan partaalla. Sinuun minä turvaan –  osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani – opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä.  (Ps. 143: 1-10)

Kun energia on vähissä – Varmaan useat meistä ovat ainakin jossain elämänvaiheessa tunteneet kuten tuon psalmin kirjoittaja, että nyt on voimat niin lopussa, että sydänkin lyö säästöliekillä. Jokin huolen/surun/pelon aihe valtaa niin paljon alaa, että energia ja elämänilo hiipuu minimiin; jotenkuten sinnitellään askel ja päivä kerrallaan.
Mutta vau mikä vaikutus voikaan olla sillä, kun löytää toisenlaisen lähestymis- tai käsittelytavan tilanteeseen. Noin vuosi sitten koin tämän melkeinpä konkreettisella tavalla läheiseni sairastuttua vakavasti.
Joskus tarvitaan, että joku sanoo, muistuttaa. Kun toisten ihmisten tilanteet painoivat sydäntäni  kuin valtava graniittijärkäle, eräs Kristuksen palvelija sanoi minulle: “Voisitko antaa tämän kaiken Hänelle?” – Ai niin, todellakin!

Parin päivän kuluttua aamulla herätessäni huomasin, että graniittijärkäle oli poissa. Tilanteet eivät olleet muuttuneet, mutta ne eivät enää painaneet sydäntäni sykkyrälle. Sen vuoksi että olin antanut ne Suurempiin Käsiin.

Hypitte riemusta –   Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin – sanoo Herra Sebaot – eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella.  (Mal. 3: 19-20)

Hyvä Jumala, polta ajatuksistamme ja suhtautumistavoistamme pois kaikki sellainen, mikä ei ole silmissäsi hyvää ja hedelmällistä. Auta meitä löytämään se alkuperäismalli, jollaisiksi olet meidät tarkoittanut ja luonut. Pelastuksen Aurinko, avaa salvat, johdata mielemme ja sydämemme ahtaista sopukoistaan siihen iloon ja vapauteen, jossa haluat meidän elävän.

Oh what a time
Kahden country gospel -yhtyeen, Gaither Vocal Bandin ja Ernie Haase +  Signature Soundin, vähän tuollaista vasikat laitumella – menoa:

Kuninkuus  –  Niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä ”Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken”. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.  (1. Kor. 15: 22-28)

Christos Pantokrator – Kristus Kaikkivaltias  –  Istanbulin Hagia Sofia – kirkon seinässä oleva mosaiikkityö Kristuksesta on nykyisin suojattu pleksilevyllä, siksi siitä oli vaikea saada selkeää kuvaa, mutta kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana. Kristuksen katse on puhutteleva. Siitä huokuu sekä voimaa että rauhaa. Kristus Kaikkivaltiaan oikea silmä katsoo suoraan kohti, vasemmassa on lempeys ja myötätunto. Myös siinä tavassa, jolla Jeesus puhuu opetuslapsilleen ja muille ympärillään oleville, on nuo kaksi puolta: hänen puheessaan on niin paljon rohkaisua, kannustusta ja myötätuntoista rakkautta, mutta joskus, kun näkee sen tarpeelliseksi, hän ilmaisee asiat suoraan kuten ne ovat, Jumalalta saamallaan arvovallalla. Kuten ylipapin kuulustellessa häntä ja kysyessä onko hän Messias, Jumalan Poika. “Itsepä sen sanoit”, hän vastasi. Myös nykyään Hän ilmentää itseään tilanteen mukaan Ystävänä tai Taivaallisena Majesteettina. Mutta aina Viisautta ja Rakkautta säteilevänä.

Hagia Sofian korkealla kattorakenteissa olevat Kristusta ja Neitsyt Mariaa esittävät mosaiikkityöt ovat ehjät ja vahingoittumattomat, mutta tämä Christos Pantokrator – mosaiikkityö, joka sijaitsee suuren, nykyisin museona toimivan kirkon kävelykorkeudella, on pahasti vaurioitunut. Valtaistuin, jolla Kristus Kaikkivaltias istuu, ei ole enää nähtävissä. Todennäköisemmin tihutyön tulosta. Mutta kaikkea ei sentään ole rohjettu hakata pois: Kristuksen kasvot, Hänen siunaava kätensä ja osa Pyhästä kirjasta Hänen sylissään on jätetty. Maassa vallitsevan uskon mukaanhan Jeesusta arvostetaan opettajana ja profeettana, muttei Kaikkivaltiaana Jumalan Poikana.

Teemmeköhän me vähän samaa omassa maassamme? Poistammeko mielessämme Jeesuksesta Kristuksesta sellaiset asiat, jotka eivät sovi omiin näkemyksiimme, ja jätämme jäljelle itsellemme sopivan kuvan/käsityksen Hänestä?
Rajoittunut käsityskykymme ei vähennä Hänen valtiuttaan. Mutta jos/kun emme pysty näkemään ja tunnistamaan Hänen suuruuttaan ja voimaansa, se vähentää sitä, mitä kaikkea Hän voisi olla meille.
             Ja kuitenkaan Hän ei pakota itseään meille. Hän katsoo suoraan sydämiimme, syvällä myötätunnolla ja ehkä surullisenakin; sillä Hän rakastaa meitä niin valtavasti, ja haluaisi olla meille kaikkea sitä, mitä on… antaa meille kaikkea sitä, mitä Hänellä Taivaan valtakunnan Valtiaana on meille annettavana.

Milloin näimme sinut?  –  Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”    (Matt. 25: 31-46)

Leo Tolstoin kertomus suutari Adjevitsista, joka asuu kellarikerrosverstaassaan ja korjaa kenkiä, on aina koskettanut minua. Tässä tiivistettynä, sen mukaan kuin sen tarinan muistan:
Hyytävänä pakkaspäivänä Adjevits näkee kellari-ikkunastaan talonmiehen luomassa lunta katukäytävältä. Adjevits pyytää hänet sisälle lämmittelemään. Talonmies saa kupin teetä ja puolet Adjevitsin leipäpalasta. Sitten kumpikin palaa työnsä ääreen.
Adjevits näkee myös ohi kulkevan äidin ja lapsen. Kummatkin palelevat, ja lapsella on risat kengät. Adjevits antaa naiselle edesmenneen vaimonsa huivin. Lapselle hän antaa kengät, jotka hän oli tehnyt omalle lapselleen, joka kuoli ennen kuin ehti niitä käyttää. Lämmiteltyään teekupin ääressä äiti ja lapsi jatkavat matkaansa.
Vähän ajan kuluttua kadulta kuuluu ääniä. Poika oli siepannut omenan torikauppiaalta, joka ajaa tätä takaa. Adjevits pyytää kummatkin sisälle. Poika kertoo varastaneensa omenan nälkäänsä. Torikauppias sanoo, että olisi antanut tälle tuon omenan, jos olisi tiennyt asian laidan. Sovinto löytyy ja mies ja poika lähtevät.
Illan hämärtyessä Adjevits lopettaa työskentelynsä, huokaisten: “Kunpa joskus saisin nähdä Sinut Herra, niin kaikki olisi paljon helpompaa.” Samassa kellarihuone täyttyi valolla, ja kuului ääni: “Adjevits, Minä olen ollut tänään luonasi.”
Adjevits pomppasi ylös tuoliltaan ja huudahti: “Herra, milloin olet ollut luonani?”
“Olin kanssasi, kun kutsuit talonmiehen lämmittelemään, kun annoit huivin ja kengät äidille ja lapselle, kun autoit poikaa ja torikauppiasta sovinnonteossa. Sen, minkä teit näille, teit Minulle.”

Voisimmeko olla Adjevitsin kaltaisia ‘suutareita’, jotka jakavat omastaan, auttavat, tekevät toisten askeleet keveämmiksi ja lämpöisemmiksi astella?
Jeesuksen pointti, niin aikalaisilleen kuin meillekin on kyllä ihan aiheellinen: miten Taivasten Valtakunnan periaatteet, oikeudenmukaisuus ja rauha, voivat toteutua jos vain oma hyvinvointi ja omat intressit ovat meille tärkeitä? Miten suhtaudumme kärsiviin, nälkäisiin, sairaisiin, kodittomiin, vangittuihin?

Saksassa toissa päivänä eräs henkilö kertoi käyvänsä vankiloissa opettamassa rukousmeditaatiota vangeille, hyvin tuloksin.
Ja eilen junamatkalla eräs saksal. pappi kertoi minulle kirkossaan järjestettävistä tilaisuuksista. Kerran viikossa kirkkosaliin kannetaan pöydät: vähävaraisille ja maahanmuuttajille tarjotaan ateria ja samalla mahdollisuus tutustua toisiinsa.
Kerran kuussa lauantaina kirkkosali muutetaan ravintolaksi: kaunis kattaus, valkoiset liinat, kukat ja kynttilät ja pöytiin tarjoilu. Jokainen tulija maksaa euron ateriastaan, mutta maksaa voi enemmänkin, kukin kukkaronsa mukaan. Vähäosaiset ja paremmin toimeentulevat (yhteensä n. 160 henkeä) aterioivat yhdessä. Lapset tarjoilevat ravintola-asiakkaille vesi- ja limupulloja.
Eri kirkkokunnat toteuttavat nämä tilaisuudet yhdessä, ekumeenisessa hengessä; isot firmat ja hyväntekeväisyysjärjestöt sponsoroivat. Vau, upea juttu minusta!
Eikö meidänkin maassamme voisi toteuttaa tällaista?

Mitä voisimme tehdä muuttaaksemme tätä maailmaa rakkaudellisemmaksi?
Voisimmeko Adjevitsin lailla antaa myötätunnon ja
välittämisen virrata toisille ihan konkreettisella tavalla, omien mahdollisuuksiemme ja voimavarojemme mukaan? – Siihen Kristus meitä kutsuu.      

Perustalla

3.11.2014  Turvamme – Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin. Meret pauhaavat ja kuohuvat, vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä. Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat Jumalan kaupunkia, Korkeimman pyhiä asuinsijoja. Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky. Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee. Kansojen meri kuohuu, valtakunnat horjuvat, maa järkkyy hänen äänestään. Herra Sebaot on kanssamme, Jaakobin Jumala on turvamme.  (Ps. 46: 2-8)

You are my hiding place – Golden Angels

“Olet turvapaikkani. Täytät sydämeni alati vapauttavalla lauluilla.
Kun olen peloissani, luotan Sinuun. Heikot sanokoot: olen vahva kun olen Herran voimassa”

Olen kanssasi – Herra sanoi Jeremialle:
”Jos muutat mielesi, minä otan sinut jälleen palvelukseeni. Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani. Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi, mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan. Minä teen sinusta lujan pronssimuurin. Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra. Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista!”   (Jer. 15: 19-21)

Ettei höpisisi kaikenlaista turhaa… ja ettei antaisi toisten mielipiteiden heilutella sinne tänne vaan kuuntelisi Työnantajansa näkyä ja toiveita – tällaista voisi kuvitella maallisenkin työnantajan toivovan työntekijöiltään.
Taivaallisen Työnantajan ehdot tuntuvat aika kohtuullisilta, varsinkin kun bonuksena on Hänen lupauksensa olla mukana kaikessa, ja auttaa ja suojella, kun vastustajat hyökkäävät.
Onko silloin mitään syytä pelätä arvostelun tai repostelun kohteeksi joutumista? – Pahantahtoisilla mielipiteillä ei vain ole vaikutusta; valuvat kuin vesi hanhen selästä kun on Suojelijan matkassa.

Whom shall I fearChris Tomlin

“Kuulet minua kun kutsun, Sinä olet aamunlauluni
Kun pimeys täyttää yön, se ei voi piiloutua valolta, ketä pelkäisin?
Sinä nujerrat vihollisen, olet miekkani ja kilpeni vaikeuksien jatkuessakin
Tiedän kuka kulkee edelläni, kuka seisoo takanani
Enkeliarmeijoiden Jumala on aina rinnallani, Ikuinen hallitsija on ystäväni
Voimani on Sinun nimessäsi, sillä vain Sinä voit pelastaa
Sinä vapautat minut, voitto on Sinun, mikään minua vastaan suunnattu ei kestä
Sinä pidät koko maailmaa käsissäsi minä pidän kiinni lupauksistasi. Olet uskollinen”

Alla olevassa videossa Chris Tomlin kertoo laulun synnystä. Hän oli tekemässä 10. levyään Burning Lights, kun hänelle tuli tunne että pitää pitkästä aikaa kirjoittaa laulu yhdessä ystävänsä Ed Cashin kanssa. Hän lähetti tälle tekstarin ehdottaen asiaa.
Ed vastasi heti sanoen, että ei voi olla totta ja kertoi että hänen vaimonsa oli herännyt yöllä siihen, että tunsi olevansa hyökkäysten kohteena, ja oli pyytänyt Ediä rukoilemaan puolestaan. Ed alkoi soittaa kitarallaan sointuja ja laulaa:
“I know who goes before me, I know who stands behind. The God of angel armies Is always by my side.”
Aamulla Ed oli miettinyt, mitä noille säkeille pitäisi tehdä. Silloin tuli Chris’in viesti: tehtäisiinkö laulu yhdessä? Laulu vain tuli kuin rukouksen virtana, ja Chris kirjoitti sen ylös.
Chrisin toivoo laulun tuovan rohkaisua sitä kaipaaville.    

http://www.youtube.com/watch?v=nykPjrAyoJ0

Rakkautensa sydämiimmeKun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.
Meistä ei ollut itseämme auttamaan, mutta Kristus kuoli jumalattomien puolesta, kun aika koitti. Tuskin kukaan haluaa kuolla edes nuhteettoman ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku ehkä on valmis antamaan henkensä. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun vielä olimme syntisiä. Kun hän nyt on vuodattamalla verensä tehnyt meidät vanhurskaiksi, hän vielä paljon varmemmin pelastaa meidät tulevalta vihalta. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty. Eikä siinä vielä kaikki. Me saamme myös riemuita Jumalastamme, kun nyt olemme vastaanottaneet Herramme Jeesuksen Kristuksen valmistaman sovituksen. (Room. 5: 1-11)

Merkkejä – Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.  (Matt. 16: 1-4)

Messiaaniset (Jeesukseen uskovat) juutalaiset toteavat usein, että juutalainen kaipaa ihmeitä ja merkkejä uskoakseen. Jeesuksen ajan kirjanoppineet eivät uskoneet, vaikka näkivät Jeesuksen parantavan sairaat ja ruokkivan tuhannet kylläisiksi muutamalla leivällä. Nyt he halusivat merkkiä taivaalta. Joonan merkki on ainoa, joka annetaan, vastaa Jeesus näille.
Jeesus viittaa Vanhan Testamentin kirjoitukseen Joonasta: “Niin kuin profeetta Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.” (Matt.12:40). Jeesus jatkaa toteamalla, että Joona saarnasi Niniven asukkaille, ja viitaten itseensä toteaa heille, että “tässä on enemmän kuin Joona”.
(Opetuslapsilleen hän puhuu myöhemmin taivaalle ilmestyvästä merkistä “kun Ihmisen Poika ilmestyy suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.”)

Aika hurjaa, vaikkakin jotenkin ymmärrettävää, että sen ajan kirjanoppineet ja lainopettajat eivät tunnistaneet Messiasta, eivät edes hänen toiminnastaan. He kun olivat niin juuttuneita omiin oppijärjestelmiinsä, näkemyksiinsä ja käsityksiinsä. Jumittuminen esti näkemästä, että tuo Nasaretista tullut mies, joka vastasi heidän kysymyksiinsä ällistyttävän älykkäästi ja teki ihmeitä jatkuvalla syötöllä, oli se Jumalan lähettämä vapauttaja, jota he odottivat saapuvaksi. Jotkut heräsivät näkemään asian todellisen laidan vasta Hänen ylösnousemuksensa päivänä tai sen jälkeen.

Mikä saisi meidät tämän ajan kyselijät havahtumaan ylösnousemuspäivän todellisuuteen? Vaadimmeko mekin merkkejä, ja millaisia, jotta voimme uskoa?
Tiede kehittyy ja näkemykset muuttuvat sen myötä, mutta se ei estä useimpia länsimaalaisia perustamasta uskoaan tiedemiesten päätelmiin. Jumittuminen joihinkin käsityksiin voi kuitenkin olla nykyäänkin esteenä. Jonain päivänä nuo uskomukset ja näkemykset voivat paljastua vain heiveröisiksi kangastuksiksi, kun toisenlainen todellisuus avautuu niiden takaa. Todellisuus, joka on koko ajan olemassa; todellisuudentaso, jonka löytää avoimella sydämellä. Perusta, jota eivät eri näkemyssuunnat voi horjuttaa. Enemmän kuin taivaan merkit, ja enemmän kuin Joona. Vaikka taivas näyttäisi kuinka synkeältä, Kristuksen kanssa kulkiessa löytää yhä uudelleen tilaan, jossa vallitsee Ilo, Valo, Rakkaus ja Rauha. Vähitellen tuo tila saa yhä enemmän valtaa sisimmässä…  kunnes se jonain päivänä muuttuu pysyväksi.

(Tässä oli nyt juttuja ensi viikonkin edestä.)