21.11.2014   “Älä kätke kasvojasi”
Herra, kuule rukoukseni, ota vastaan pyyntöni! Sinä uskollinen, sinä vanhurskas, vastaa minulle! Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.Vihamieheni vainoaa henkeäni, hän polkee elämäni jalkoihinsa, hän suistaa minut pimeyteen, kauan sitten kuolleitten joukkoon. Voimani ovat lopussa, sydämeni jähmettyy. Minä muistelen menneitä aikoja, mietin kaikkia tekojasi, ajattelen sinun kättesi töitä.
Minä kohotan käteni sinun puoleesi, sieluni janoaa sinua kuin kuivunut maa.
Vastaa minulle, Herra! Vastaa pian, kauan en enää jaksa!
Älä kätke minulta kasvojasi, muutoin olen haudan partaalla. Sinuun minä turvaan –  osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta! Sinun puoleesi minä käännyn – opeta minulle tie, jota kulkea!
Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä! Sinun luonasi olen turvassa. Sinä olet minun Jumalani – opeta minua täyttämään tahtosi! Sinun hyvä henkesi johdattakoon minua tasaista tietä.  (Ps. 143: 1-10)

Kun energia on vähissä – Varmaan useat meistä ovat ainakin jossain elämänvaiheessa tunteneet kuten tuon psalmin kirjoittaja, että nyt on voimat niin lopussa, että sydänkin lyö säästöliekillä. Jokin huolen/surun/pelon aihe valtaa niin paljon alaa, että energia ja elämänilo hiipuu minimiin; jotenkuten sinnitellään askel ja päivä kerrallaan.
Mutta vau mikä vaikutus voikaan olla sillä, kun löytää toisenlaisen lähestymis- tai käsittelytavan tilanteeseen. Noin vuosi sitten koin tämän melkeinpä konkreettisella tavalla läheiseni sairastuttua vakavasti.
Joskus tarvitaan, että joku sanoo, muistuttaa. Kun toisten ihmisten tilanteet painoivat sydäntäni  kuin valtava graniittijärkäle, eräs Kristuksen palvelija sanoi minulle: “Voisitko antaa tämän kaiken Hänelle?” – Ai niin, todellakin!
Parin päivän kuluttua aamulla herätessäni huomasin, että graniittijärkäle oli poissa. Tilanteet eivät olleet muuttuneet, mutta ne eivät enää painaneet sydäntäni sykkyrälle. Sen vuoksi että olin antanut ne Suurempiin Käsiin.

Hypitte riemusta –   Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin – sanoo Herra Sebaot – eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella.  (Mal. 3: 19-20)

Hyvä Jumala, polta ajatuksistamme ja suhtautumistavoistamme pois kaikki sellainen, mikä ei ole silmissäsi hyvää ja hedelmällistä. Auta meitä löytämään se alkuperäismalli, jollaisiksi olet meidät tarkoittanut ja luonut. Pelastuksen Aurinko, avaa salvat, johdata mielemme ja sydämemme ahtaista sopukoistaan siihen iloon ja vapauteen, jossa haluat meidän elävän.

Oh what a time – Kahden country gospel -yhtyeen, Gaither Vocal Bandin ja Ernie Haase +  Signature Soundin, vähän tuollaista vasikat laitumella – menoa:

Kuninkuus  –  Niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä ”Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken”. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.  (1. Kor. 15: 22-28)

Christos Pantokrator – Kristus Kaikkivaltias  –  Istanbulin Hagia Sofia – kirkon seinässä oleva mosaiikkityö Kristuksesta on nykyisin suojattu pleksilevyllä, siksi siitä oli vaikea saada selkeää kuvaa, mutta kuvaa klikkaamalla se näkyy isompana. Kristuksen katse on puhutteleva. Siitä huokuu sekä voimaa että rauhaa. Kristus Kaikkivaltiaan oikea silmä katsoo suoraan kohti, vasemmassa on lempeys ja myötätunto. Myös siinä tavassa, jolla Jeesus puhuu opetuslapsilleen ja muille ympärillään oleville, on nuo kaksi puolta: hänen puheessaan on niin paljon rohkaisua, kannustusta ja myötätuntoista rakkautta, mutta joskus, kun näkee sen tarpeelliseksi, hän ilmaisee asiat suoraan kuten ne ovat, Jumalalta saamallaan arvovallalla. Kuten ylipapin kuulustellessa häntä ja kysyessä onko hän Messias, Jumalan Poika. “Itsepä sen sanoit”, hän vastasi. Myös nykyään Hän ilmentää itseään tilanteen mukaan Ystävänä tai Taivaallisena Majesteettina. Mutta aina Viisautta ja Rakkautta säteilevänä.

Hagia Sofian korkealla kattorakenteissa olevat Kristusta ja Neitsyt Mariaa esittävät mosaiikkityöt ovat ehjät ja vahingoittumattomat, mutta tämä Christos Pantokrator – mosaiikkityö, joka sijaitsee suuren, nykyisin museona toimivan kirkon kävelykorkeudella, on pahasti vaurioitunut. Valtaistuin, jolla Kristus Kaikkivaltias istuu, ei ole enää nähtävissä. Todennäköisemmin tihutyön tulosta. Mutta kaikkea ei sentään ole rohjettu hakata pois: Kristuksen kasvot, Hänen siunaava kätensä ja osa Pyhästä kirjasta Hänen sylissään on jätetty. Maassa vallitsevan uskon mukaanhan Jeesusta arvostetaan opettajana ja profeettana, muttei Kaikkivaltiaana Jumalan Poikana.

Teemmeköhän me vähän samaa omassa maassamme? Poistammeko mielessämme Jeesuksesta Kristuksesta sellaiset asiat, jotka eivät sovi omiin näkemyksiimme, ja jätämme jäljelle itsellemme sopivan kuvan/käsityksen Hänestä?
Rajoittunut käsityskykymme ei vähennä Hänen valtiuttaan. Mutta jos/kun emme pysty näkemään ja tunnistamaan Hänen suuruuttaan ja voimaansa, se vähentää sitä, mitä kaikkea Hän voisi olla meille.
             Ja kuitenkaan Hän ei pakota itseään meille. Hän katsoo suoraan sydämiimme, syvällä myötätunnolla ja ehkä surullisenakin; sillä Hän rakastaa meitä niin valtavasti, ja haluaisi olla meille kaikkea sitä, mitä on… antaa meille kaikkea sitä, mitä Hänellä Taivaan valtakunnan Valtiaana on meille annettavana.

Milloin näimme sinut?  –  Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”    (Matt. 25: 31-46)

Leo Tolstoin kertomus suutari Adjevitsista, joka asuu kellarikerrosverstaassaan ja korjaa kenkiä, on aina koskettanut minua. Tässä tiivistettynä, sen mukaan kuin sen tarinan muistan:
Hyytävänä pakkaspäivänä Adjevits näkee kellari-ikkunastaan talonmiehen luomassa lunta katukäytävältä. Adjevits pyytää hänet sisälle lämmittelemään. Talonmies saa kupin teetä ja puolet Adjevitsin leipäpalasta. Sitten kumpikin palaa työnsä ääreen.
Adjevits näkee myös ohi kulkevan äidin ja lapsen. Kummatkin palelevat, ja lapsella on risat kengät. Adjevits antaa naiselle edesmenneen vaimonsa huivin. Lapselle hän antaa kengät, jotka hän oli tehnyt omalle lapselleen, joka kuoli ennen kuin ehti niitä käyttää. Lämmiteltyään teekupin ääressä äiti ja lapsi jatkavat matkaansa.
Vähän ajan kuluttua kadulta kuuluu ääniä. Poika oli siepannut omenan torikauppiaalta, joka ajaa tätä takaa. Adjevits pyytää kummatkin sisälle. Poika kertoo varastaneensa omenan nälkäänsä. Torikauppias sanoo, että olisi antanut tälle tuon omenan, jos olisi tiennyt asian laidan. Sovinto löytyy ja mies ja poika lähtevät.
Illan hämärtyessä Adjevits lopettaa työskentelynsä, huokaisten: “Kunpa joskus saisin nähdä Sinut Herra, niin kaikki olisi paljon helpompaa.” Samassa kellarihuone täyttyi valolla, ja kuului ääni: “Adjevits, Minä olen ollut tänään luonasi.”
Adjevits pomppasi ylös tuoliltaan ja huudahti: “Herra, milloin olet ollut luonani?”
“Olin kanssasi, kun kutsuit talonmiehen lämmittelemään, kun annoit huivin ja kengät äidille ja lapselle, kun autoit poikaa ja torikauppiasta sovinnonteossa. Sen, minkä teit näille, teit Minulle.”

Voisimmeko olla Adjevitsin kaltaisia ‘suutareita’, jotka jakavat omastaan, auttavat, tekevät toisten askeleet keveämmiksi ja lämpöisemmiksi astella?
Jeesuksen pointti, niin aikalaisilleen kuin meillekin on kyllä ihan aiheellinen: miten Taivasten Valtakunnan periaatteet, oikeudenmukaisuus ja rauha, voivat toteutua jos vain oma hyvinvointi ja omat intressit ovat meille tärkeitä? Miten suhtaudumme kärsiviin, nälkäisiin, sairaisiin, kodittomiin, vangittuihin?

Saksassa toissa päivänä eräs henkilö kertoi käyvänsä vankiloissa opettamassa rukousmeditaatiota vangeille, hyvin tuloksin.
Ja eilen junamatkalla eräs saksal. pappi kertoi minulle kirkossaan järjestettävistä tilaisuuksista. Kerran viikossa kirkkosaliin kannetaan pöydät: vähävaraisille ja maahanmuuttajille tarjotaan ateria ja samalla mahdollisuus tutustua toisiinsa.
Kerran kuussa lauantaina kirkkosali muutetaan ravintolaksi: kaunis kattaus, valkoiset liinat, kukat ja kynttilät ja pöytiin tarjoilu. Jokainen tulija maksaa euron ateriastaan, mutta maksaa voi enemmänkin, kukin kukkaronsa mukaan. Vähäosaiset ja paremmin toimeentulevat (yhteensä n. 160 henkeä) aterioivat yhdessä. Lapset tarjoilevat ravintola-asiakkaille vesi- ja limupulloja.
Eri kirkkokunnat toteuttavat nämä tilaisuudet yhdessä, ekumeenisessa hengessä; isot firmat ja hyväntekeväisyysjärjestöt sponsoroivat. Vau, upea juttu minusta!
Eikö meidänkin maassamme voisi toteuttaa tällaista?

Mitä voisimme tehdä muuttaaksemme tätä maailmaa rakkaudellisemmaksi?
Voisimmeko Adjevitsin lailla antaa myötätunnon ja välittämisen virrata toisille ihan konkreettisella tavalla, omien mahdollisuuksiemme ja voimavarojemme mukaan? – Siihen Kristus meitä kutsuu.