27.3.2022. Tänään vietetään Marian ilmestyspäivää. Kirkkovuosikalenteri toteaa aiheesta mm. että ‘Marian saamassa lupauksessa näkyy Jumalan armon koko rikkaus.’ sekä että
Maria asettuu tietoisesti ja kokonaan Jumalan käytettäväksi, ja ilmaisee tämän sanomalla:
“Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”’
Eilen laitoin (1. kertaa tänä talvena) autoradion päälle. Kotonakaan en kuuntele radiota. Ehkä siksi ensimmäiset kuulemani sanat rauhallisen verkkaisen miesäänen toteamana tuntuivat hätkähdyttäviltä: ‘Anna Kristus rohkeutta’, Sävel oli tuttu, ja päätin kotiin tultua googlata, mikä laulu tai virsi oli kyseessä. Toisten muistiin jääneiden sanojen ‘suurempi kuin sydämeni’ avulla löytyi (= virsi 525). Tässä Anna-Maija Raittilan sanat:
‘Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahdo Kutsujan on laupeus.
suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni. Uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus. suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, Hän on vahvuus heikkojen.
Yhtä pyydän Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain. Näytä yhden päivän matka, askel jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu. millä tavoin, Isän tahto meissä tänään tapahtuu?
Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, Jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan.
Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen, Valoon Kirjan avatun, Lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun.
Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö. Hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.’
Nuo sanat saivat minut miettimään – tietenkin – niitä ukrainalaisia miehiä ja naisia, jotka urheasti puolustavat maataan. Mutta myös kaikkia äitejä, niin ukrainalaisia kuin venäläisiä, jotka eivät tiedä lastensa kohtalosta. Ja lopuksi – meitä kaikkia.
Äidit, mummit, tyttäret, kummit ja kaikki muutkin naiset tarvitsemme näinä aikoina aivan erityisesti voimia jaksamiseen. Tietenkin myös miehet tarvitsevat. Mutta tämä Marian ilmestyspäivä laittaa ehkä erityisesti eläytymään äidin, tai yleensä naisen osaan.
Miten me jaksamme? Mistä ammennamme voimaa?
Eräs keino on koettaa löytää joka päivälle ainakin yksi, mieluummin useampi hyvää mieltä ja oloa tuottava asia. Niin jaksaa paremmin kaikkea. 🙂
Kävely raikkaassa ilmassa luonnon keskellä on omalla listallani ihan ykkösenä, Se hoitaa sielua niin ihmeen ihanasti ja virkistävästi.
Valoa ja auringon kirkkautta ja lämpöä onkin meille annettu näinä päivinä taivaan täydeltä. 🙂
Äidin hormoni – Oksitosiini on hormoni, joka saa imettävällä äidillä maidon erittymään rinnoista. Lapsen imettäminen, piteleminen ja jopa pelkkä näkeminen lisäävät oksitosiinin eritystä. Samoin hellyydenosoitukset ja halaaminen.
Tavattoman hyvä olo tulee kun (taas 2 koronavuoden jälkeen) saa halata aikuisia lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Tuntea se molemminpuolinen kiintymyksen side. Sama pätee ystäviin. Ja lemmikkeihinkin. 😉
Pieniä ilon, kiitollisuuden ja onnellisuuden aiheita kannattaa hakea joka päivä.
Mistä olen/olet kiitollinen ja onnellinen tänään, juuri nyt? Aiheita voi vaikka listata ylös paperille ja laittaa johonkin näkyville. Ja aina tarpeen tullen vilkaista sitä ja huomata, ajatella ja muistaa: tuokin asia on hyvin. 🙂
Halleluja! Ylistäkää Herran nimeä, ylistäkää, te Herran palvelijat!
Siunattu olkoon Herran nimi nyt ja aina!
Idän ääriltä kaukaiseen länteen saakka kaikukoon Herran nimen ylistys!
Herra on korkea, kaikkien kansojen valtias,
yli taivaitten kohoaa hänen kirkkautensa.
Onko ketään Herran, meidän Jumalamme, vertaista?
Hän istuu valtaistuimellaan korkeuksissa mutta näkee alas maan syvyyksiin.
Ei ole taivaassa, ei maassa ketään hänen vertaistaan!
Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta
ja asettaa hänet ylhäisten joukkoon, kansansa ylimysten vierelle. (Ps. 113:1–8)
kaikkien kansojen Valtias – Tuo Herraa ylistävä ja kiittävä psalmiteksti muistuttaa meille, kuka on kaikkien kansojen Valtias. Siitä saa toivon näkökulman tähänkin maailmantilanteeseen.
On Joku, joka näkee kaiken, kärsimyksen, murheen, turvattomuuden ja pelon. On keskellä tätä kaikkea, ja samalla kaikkea tätä korkeampi ja suurempi.
‘Hän nostaa köyhän tomusta, hän kohottaa kurjan loasta…’
Hän nostaa ja kohottaa – Vaikka meistä kaikki näyttäytyy lohduttamattomalta, Valtiaamme on kärsivien kanssa, lohduttaa ja antaa voimaa jaksaa eteenpäin. Siksi kannattaa kääntää huomionsa Häneen ja pyytää Hänen apuaan.
Rakas Jumala, ojenna auttava ja suojeleva kätesi sinne, missä on paljon kärsimystä ja hätää.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Herra antaa merkin – Herra puhui jälleen Ahasille ja sanoi hänelle: ”Pyydä Herralta, Jumalaltasi, todisteeksi merkki, pyydä vaikka tuonelan syvyydestä tai taivaan korkeudesta.” Mutta Ahas vastasi: ”En pyydä. En pane Herraa koetukselle.”
Niin Jesaja sanoi:
”Kuule siis, sinä Daavidin kuningassuku! Eikö riitä, että te loputtomiin koettelette ihmisten kärsivällisyyttä, kun haluatte koetella vielä Jumalan, minun Jumalani, kärsivällisyyttä? Sen tähden Herra antaa itse teille merkin: neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel.” (Jes. 7:10–14)
Daavidin syntymäkaupungissa, pikkuruisessa Betlehemissä, neitsyt synnytti pojan kylmässä luolassa, kallioon kaiverretussa eläimille tarkoitetussa suojassa. Pojan, joka syntyi Herran antamaksi merkiksi; kaikkien kansojen Lunastajaksi. Pojan nimeksi tulisi Immanuel (= hepreankielellä ‘Jumala kanssamme’).
Harkovassa, Ukrainan 2. suurimmassa kaupungissa, äidit synnyttävät pommisuojina toimivissa kellaritiloissa. Kaupunki on ollut 4 vkoa venäläisten pommituksen kohteena.
David Beckham, maailmankuulu ent. jalkapallotähti, nyk. Unicef -lähettiläs, antoi Instagram-tilinsä (jolla on yli 70 miljoonaa seuraajaa) Harkovassa sijaitsevan lastensairaalan lääkärin käyttöön.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Iryna, harkovalaisen lastensairaalan johtava anestesialääkäri, on ladannut Davidin Instagram-tilille videoita ja kuvia sairaalan kellaritiloihin siirretystä toiminnasta. Raskaana olevat äidit evakuoitiin sairaalan pommisuojana toimiviin kellaritiloihin heti Venäjän hyökkäyssodan alettua. Teho-osastolla vastasyntyneet saavat happea Unicefin lahjoittamilla laitteilla.
Eräällä videolla nuori äiti pitelee poikaansa, jolla oli syntyessään hengitysvaikeuksia. Perheen koti tuhoutui pommituksissa, kertoo The Guardian sivullaan.
Itkemme, mutta emme luovuta – “Ensimmäiset päivät olivat vaikeimmat. Meidän piti oppia miten toimia pommitusten ja iskujen aikana. Työskentelen 24/7. Riskeeraamme luultavasti elämämme, mutta emme ajattele sitä lainkaan. Rakastamme työtämme. Lääkärit ja hoitajat täällä, me olemme huolissamme, me itkemme, mutta kukaan meistä ei luovuta” kertoo Iryna videolla.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
David B. kertoo, että Unicefille lahjoitetuilla varoilla on mahdollistettu ihmisille puhtaan veden ja ruoan saanti, toimitettu valmispakkauksia (ready-to-use kits) lastensairaaloihin ja varmistettu lapsia suojelevien palvelujen jatkuminen.
“Jokaisella lahjoituksella, samoin kuin teillä, jokaisella lahjoittajalla, on meille merkitystä”, toteaa Iryna videon lopussa.
Lupauksen voimasta syntyneet lapset – Minulla on sydämessäni raskas suru ja lakkaamaton tuska. Toivoisin suorastaan, että itse olisin kirottu ja erotettu Kristuksen yhteydestä, jos se vain auttaisi veljiäni, oman kansani jäseniä. Ovathan he israelilaisia, jotka Jumala on ottanut lapsikseen ja joille hän on antanut kirkkautensa. Heidän kanssaan hän on tehnyt liitot, heille hän on antanut lain, jumalanpalveluksen ja lupaukset. Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!
Jumalan sana ei ole voinut raueta tyhjiin. Eivät kaikki israelilaiset kuulu tosi Israeliin, eivätkä kaikki Abrahamin jälkeläiset ole oikeita Abrahamin lapsia. Onhan sanottu: ”Vain Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset. (Room. 9:2–8)
Pelastus kaikille kansoille – Kun Maria ja Joosef toivat Jeesus-lapsen temppeliin, vanha Simeon sanoi pienokaisen nähdessään: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” (Luuk. 2:29–31.)
Se oli mullistava toteamus. Jumalan Poika ei tullut tuomaan pelastusta ainoastaan israelilaisille, vaan kaikille kansoille. Se kuului Jumalan suunnitelmaan. Siihen lupaukseen luottaen voimme sanoa kuuluvamme Jumalan perheeseen.
Jo ajatuskin siitä, että meillä maallisen isämme lisäksi on taivaallinen Isä, joka on Kaikkivaltias, ja jolle kaikki on mahdollista, laajentaa perspektiiviä aika lailla siitä, kuin jos kiinnittäisimme huomiomme vain siihen, mitä näemme, kuulemme ja koemme tapahtuvan tällä fyysisellä tasolla.
Herra kanssasi – Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan. (Luuk. 1:26–38)
“Älä pelkää”, sanoi enkeli Gabriel Marialle. Tuo kohtaaminen enkelin kanssa muutti Marian elämän kertaheitolla. Mutta enkeli lausuu myös rohkaisun ja lohdutuksen sanoja.
Kuluneella viikolla tuo evankeliumiteksti on puhutellut minua aivan eri tavoin kuin koskaan aiemmin. Mieleen pyrkii väkisinkin ajatuksia tämän päivän tapahtumista, ja tulevasta.
Enkelin Marialle tuoma uutinen oli mullistava. Ehkä pelottava. Maria ei varmaan siinä hetkessä ymmärtänyt, mitä kaikkea se tarkoitti ja tulisi pitämään sisällään, ja se varmasti auttoi häntä sanomaan: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”.
Millaisia uutisia haluamme kuulla? Hyviä, ilahduttavia. Ei mielellään mitään maailmaa mullistavaa tai järisyttävää.
Poikani kysyi eilen tavatessamme, olenko ajatellut että voisin lukea uutiset vain esim. kerran päivässä, tai jopa vain kerran viikossa. Jotkut tekevät kuulemma niin. Totesin, etten pysty. Minä joka viime vuonna pidin 3 kk täydellisen uutispaaston, luen niitä nyt monta kertaa päivässä, eri uutiskanavilta. Tuntuu vain että täytyy saada tietää. – En todellakaan suosittele kenellekään!! Se vie voimia.
Mutta aina elättelen toivoa että saisin lukea jotain rohkaisevaa, jonkinlaista hyvää käännettä. Hyviä uutisia.
Taivaallinen Isämme haluaa minun kääntävän katseeni Häneen. Hän haluaa minun kääntyvän yhä uudelleen Hänen puoleensa. Uskoen ja luottaen.
Niin että voisin omalta osaltani huokaista Marian lailla: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon niin kuin sanoit.”.
Korkeimman Poika – Enkeli sanoi Marialle, että lapsi jonka hän synnyttäisi, on oleva suuri, ja häntä tullaan kutsumaan Korkeimman Pojaksi. Nuo sanat pitivät sisällään lupauksen Jumalan suuresta ja ihmeellisestä suunnitelmasta. Hän lähettäisi maailmaan Poikansa, jonka valta tulisi olemaan suurempi kuin mikään maallinen valta.
Kristuksen valta on pahan valtaa suurempi ja voimakkaampi. Lähettäessään opetuslapsiaan julistamaan hyviä uutisia Jeesus sanoi heille: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Se on minusta oikea voimalause. Sitä ajatellessa kaikki maallisten valtojen toiminta saa eri näkökulman.
Kaikkivaltias, ole kanssamme, Anna rauha, jota kaipaamme. Auta niitä jotka tällä hetkellä ovat kärsimyksen ja pelon keskellä. Anna voimia, lohduta ja rohkaise.
Auta meitä kaikkia, kaikissa maissa, kuuntelemaan, mitä Sinä tahdot meille sanoa, ja toimimaan sen mukaisesti . Auta meitä ajatuksissamme, tunteissamme ja sanoin toteamaan Sinulle: “Minä olen palvelijasi. Tapahtukoon niin kuin sanoit.”.
Alla olevalla videolla voi opetella ukrainankielisiä kirjaimia ja sanoja.
Kiev Hillsong – yhtye laulaa ylistystä Jumalalle
Ps. Radiosta kuulemani virren ‘Suurempi kuin sydämeni’ lauloi Samuli Edelman.