Herra Jumala Sebaot sanoo näin:
– Minä vihaan teidän juhlianne, minä inhoan niitä, minä en voi sietää juhlakokouksianne.
Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan. Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro. 
Aam. 5:21–24

Tuohon tapaan taitaa Jumala tänäkin päivänä suhtautua kaikkiin ulkokultaisiin menoihin. Hän kun katsoo sydämiimme, ei siihen miten hurskaita tai kelvollisia koetamme Hänen edessään esittää olevamme.
Oikeamielisyys, oikeanlainen sydämenasenne Häneen on se, mitä Hän meiltä odottaa ja toivoo.
Pidän siitä, kun raamatunteksteissä asioita puhutaan kaunein kielikuvin, kuten tuossa oikeuden virtaamisesta veden tavoin ja vanhurskauden ehtymättömän puron lailla.

Kukaan ei saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä. Ne ovat vain sen varjoa, mikä on tulossa; todellista on Kristuksen ruumis. Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä. Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.
Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä.
Kol. 2:16–23

Lunastajani elää – Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa. 
Job 19:25–27

Silloin tällöin – ei minään surun tai epätoivon, vaan ihan seesteisinä ja rauhallisina hetkinä –  alkaa mielessäni soida laulun sanat:  ”Minä tiedän: Lunastajani elää, Hän elää”. Olen sen joskus kuullut jossain tilaisuudessa. Ei aavistustakaan siitä, miksi se aina välillä nousee mieleeni.
Paitsi että onhan se minulle totta:. tiedän että Hän elää., 🙂

Job sanoi nuo sanat ystävilleen suuren kärsimyksensä ja tuskansa keskellä. Jobin tarina on rankka ja syvästi koskettava. Mutta miten kauniit ovatkaan nuo toivon sanat, jotka Job lausuu lannistettuna, murheen ja epätoivon vallassa.
Vaikka Job oli katkera Jumalalle, jonka koki kohdelleen häntä väärin, hänen suurin toiveensa oli kuitenkin saada katsella Häntä omin silmin.

Tämä on ollut, on ja tulee olemaan myös lukemattomien Jumalaan uskovien sydämen kaipaus. Se on asia, joka varmasti tuo monille toivoa ja lohtua, kun suru, kärsimys ja epätoivo tuntuvat musertavalta taakalta. On jotain suurenmoista, jota odottaa. Saada nähdä Luojansa kaikessa kirkkaudessaan.

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️

Aarre saviastioissa– Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.
Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne. 
2. Kor. 4:7–14

Ylösnousemus ja elämä – Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen. 
Joh. 11:21–29 (30–31) 32–45

Viime viikon evankeliumitekstissä Jeesus moitti Marttaa. Tässä Martta puolestaan moittii Jeesusta! Miksi et tullut ajoissa? Mutta lisää saman tien tietävänsä, että Jeesus voi tässäkin tilanteessa tuoda avun, niin uskomattomalta kuin se saattoikin tuntua.
Joko Martalla oli niin vankkumaton usko ja luottamus, tai sitten hän ymmärsi, että nyt ei voi muuta kuin uskoa ja luottaa.

Kuinka monet ihmiset kautta aikojen ovatkaan kokeneet saman. Äärimmäisen epätoivon hetkellä on tartuttu viimeiseen oljenkorteen: Jumala, jos olet olemassa, auta! Ja kuinka monet ovat saaneet kokea Jumalan pelastavan, parantavan, elämää muuttavan voiman!
On koettu että asiat jotka ovat painaneet, surut, sairaudet, taakat ja otteessaan pitävät sidokset on pyyhitty pois, ja he ovat saaneet uuden alun, uuden elämän.

Jeesus sanoo Martalle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?”
Samaa Ylösnoussut kysyy ,meiltäkin tänään: uskotko tämän?
Vasta vähitellen kasvoin ymmärtämään tuon iankaikkisuuteen liittyvän kysymyksen suuren  merkityksen. Ja millainen merkitys on sillä, miten siihen vastaamme.

Syvä liikutus valtasi Jeesuksen kun hän näki Marian ja muiden surijoiden itkevän. Myös hän itki.
Jeesuksen myötätunto koskettaa. Se kertoo minulle siitä, että koska hän maallisen elämänsä aikana kohtasi niin paljon surua ja kärsimystä ja sai sitä itsekin henkilökohtaisesti kokea, hän nyt, ylösnousseena Vapahtajana, tuntee samanlaista myötätuntoa kaikkia kärsiviä ja surevia kohtaan.

Jeesus lupasi opetuslapsilleen, että hänen Isänsä taivaissa lähettää Pyhän Hengen Puolustajaksemme, lohduttamaan ja opastamaan meitä. Ei vain vaikeuksien keskellä, vaan kaikenlaisina aikoina. Jotta kenenkään ei tarvitsisi vaipua epätoivoon, vaan pystyisimme toimimaan täällä Jumalan suunnitelman mukaisesti ja tekemään niitä töitä, joita Hän on meille valmistanut. .Ei oman voimamme, vaan Hänen voimansa avulla.

Jumalan kirkkaus – Kun Martassa heräsi huoli, mitä he joutuisivat kokemaan, jos 3 päivää kuolleena haudassa ollut Lasarus tulisi takaisin heidän elävien ilmoille, Jeesus sanoi:
”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Sekä Lasaruksen sisaret että toiset paikalla olleet saivat nähdä Jumalan kirkkauden ihmeitä tekevän voiman. Monet paikalla olleista uskoivat nyt, että Jeesus ei ollut vain Martan, Marian ja Lasaruksen hyvä ystävä, vaan Jumalan Poika, jolle oli annettu valta antaa uusi elämä, niin eläville kuin kuolleillekin.

Niin ihmeelliseltä kuin se saattaakin kuulostaa, Jumala näyttää tänäkin päivänä kirkkautensa siellä, missä Häneen uskotaan. Ihmeitä, parantumisia parantamattomiksi luokitelluista sairauksista, vapautumisia riippuvuuksista aina kuolleista nousemisia myöten, on tapahtunut meidänkin aikoina, kun uskovat ovat rukoilleet Jeesuksen nimessä. Siinä missä lääketiede ei enää voi auttaa, Jeesus Kristus, Parantajamme, Elämänantaja, voi tulla avuksi.

Jos näitä ihmeitä julkistettaisiin (lääketieteellisten todisteiden kera) ei vain kristillisissä vaan valtakunnallisissa medioissa, sillä olisi varmaan suuri vaikutus siihen, mitä ihmiset (riippumatta siitä mihin uskovat) alkaisivat ajatella ja ymmärtää Jumalan ja Jeesus Kristuksen todellisuudesta.
Ettei ole kyse vain vuosituhansien takaisista asioista eikä kristikunnan historiasta, vaan tultaisiin ymmärtämään, että Hän, joka kuoli ristillä puolestamme, elää ja toimii tänäkin päivänä keskuudessamme, auttaen, parantaen, vapauttaen, ihmeitä tehden.

Kuuloherkät, huom.: alla olevasta lauluvideosta kannattaa ehkä säätää volume pienemmälle. 🙂

Lunastajani elää – Suhe Live

Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
1. Kun. 17:1, 8–16

Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani.
Fil. 4:10–14

Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”
Luuk. 10:38–42

Meillä kaikilla on elämässämme sekä Martan että Marian osat (olimmepa naisia tai miehiä). Näiden painotus voi vaihdella eri elämänvaiheissa. Tai sitten joku on luonteeltaan tai taipumuksiltaan selkeästi jommankumman kaltainen.

Tämä evankeliumikohta on puhutellut minua henkilökohtaisesti vahvasti siitä lähtien kun ensi kerran sen luin. Ensireaktio oli: ihanaa, saan olla juuri sellainen kuin olen! Minusta on ihanaa hiljentyä Pyhän äärellä.

Aina olen tainnut olla enemminkin mietiskelijä kuin touhuilija. Koululääkäri, josta sittemmin tuli perhelääkärimme, kertoi minulle, nuorelle äidille, muistavansa kuinka olin alakouluikäisenä istunut luokassa ikkunan vieressä ja katsellut ulos. Oli kuin olisin ollut ihan omissa maailmoissani.

Ehkä tuo lääkäri näki, kuinka pienten lasten äitinä olin omaksunut (luonnollisesti) Martan osan ja halusi muistuttaa minua Marian osasta.
Nuorempana olin aina ajatellut etten halua mennä naimisiin, sillä perhe-elämä ei antaisi aikaa henkiselle etsinnälleni, perheen  ja työn viedessä kaiken aikani.

Mutta niin vain kävi, että perheenperustaminen tuli ajankohtaiseksi ja huomasin odottavani kaksosia. Heidän syntymänsä oli elämäni ihmeellisin asia, ja vaikka heistä kasvoi kaksi erittäin vilkasta ja energistä ihanaa pienokaista, niin – kuin ollakaan –  huomasin että aina löysin aikaa myös hiljentymiselle ja meditaatiolle.

Teini-ikäisestä lähtien olin etsinyt yhteyttä Jumalaan (tai paremminkin ’johonkin Korkeampaan’, tietämättä kohteesta sen tarkemmin)  erilaisten meditaatioiden kautta.
Ne erilaiset meditaatiot, joita olin vuosikausia harjoittanut, jäivät kun sain kohdata Jeesuksen. Hän kutsui minut omalle tielleen,

Uuteen astuminen ei tapahtunut  kertaheitolla, mutta vähitellen. Oli kuin Kristus olisi valmistellut minua pikku hiljaa luopumaan siitä, mikä oli silloin minulle niin tärkeää henkisessä/hengellisessä etsinnässäni ja käytänteissäni.

Miten suuri ero olikaan alkaa hiljentyä, kun oli selkeä kohde:. Jumala, joka halusi olla yhteydessä kanssani. Se muutti kaiken!
20 antroposofian vuotta oli tavoitteena saada tietoa henkisestä maailmasta (mihin Rudolf Steinerin erään pääteoksen alkuperäinen saksalainen nimikin viittaa). Kristus oli kyllä mukana kuvassa, mutta pääpaino oli korkeamman henkisen tietoisuuden saavuttamisella. .
Antroposofiasta siirryin new age-oppeihin. Yli 10  vuotta niiden parissa, tavoitteena energioiden kohottaminen ja ehkä myös valaistuminen meditaatioiden ym. harjoitteiden kautta.

Sekä antroposofiassa että new agessa oli kysymys oman itsensä kehittämisessä. Oli aikamoinen mullistus tajuta, että Jumala haluaa tehdä sen työn minussa. Hän haluaa auttaa minua kasvamaan sellaiseksi kuin minut on tarkoitettu. Olemaan yhteydessä Häneen, Lukemaan Hänen Sanaansa. Ja askel askeleelta kasvamaan enemmän Hänen Poikansa kaltaisuuteen.

Meditaatiot saivat uskoontuloni myötä täysin uuden kohteen. Ne muuttuivat rukoukseksi ja mietiskelyksi, jossa hiljennyn ja keskityn kolmiyhteisen Jumalan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen läsnäoloon.
Omat yritykset tulla jonkunlaiseksi (kutsutaanpa sitä sitten vaikka pyrkimykseksi saavuttaa valaistuminen tai joksikin muuksi) muuttuivat hiljentymiseksi Jumalan läsnäoloon; antautumiseksi siihen, mitä Hän haluaa minussa tehdä..

Valomme – Ymmärsin, ettei minun tarvitse pyrkiä valaistumaan. Sillä Hän, joka itse on Valo, tahtoo valaista mielemme. sydämemme ja olemuksemme.
Hänen vaikutuspiirissään viipyessämme me muutumme. Häntä kuunnellessamme opimme tuntemaan Hänet ja Hänen tahtonsa myös omassa elämässämme.

Valkeuksien Isä – Jaakob toteaa kirjeessään näin:
Älkää eksykö, rakkaat veljeni.  jokainen hyvä anti ja vaihteen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. (Jaak.1:16-17).
Toisessa käännöksessä on näin: ’jokainen hyvä anti ja saada lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei valo vaihdu varjoksi.’
Erään käännöksen mukaan: ’jokainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen Isältä, jonka luona ei ole muutosta eikä varjoa.’

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️

Kuten Mariaa, Kristus kutsuu meitä kaikkia yhteyteensä, viettämään aikaa Hänen läsnäolossaan. Kuuntelemaan Häntä ja Hänen opetuksiaan.
Martan osa meillä on aina olemassa, vaikka monesta asiasta riippuu, miten suuri osa siihen kuluu jokapäiväisessä elämässämme.

Jeesuksen sanat Martalle ymmärrän niin, että hän haluaa muistuttaa meitä, että vaikka olisi paljon töitä tehtävänä, tärkeintä on kuitenkin muistaa yhä uudelleen tulla hänen luokseen. Kuunnella Häntä, joka on sekä Ystävämme, Vapahtajamme että Opettajaamme. .

Kiitos Kristus, että kutsut meitä yhteyteesi. Auta meitä muistamaan, mikä on kaikkein tärkeintä elämässä. Auta meitä tulemaan luoksesi, yhä uudestaan.
Kristus, Valomme, Sinulta saamme voiman kaikkeen olemiseen ja tekemiseen. Sinä näytät meille tien, jota tahdot meidän kulkevan.
Kiitos Sinulle, kaikesta!

💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛💛

Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen, he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta. Huutakaa siis lännessä ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta, kunnioittakaa Herraa. Meren saarilla ja rannoilla kunnioittakaa Herran nimeä, hänen, joka on Israelin Jumala. Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle.
Jes. 24:14–16

Hän, Vanhurskas, näkee kyllä heikkoutemme, erheemme, kipumme ja kärsimyksemme, Mutta on iso ero siinä, kiinnitämmekö huomiomme niihin taikka siihen, mitä ja millainen Hän on, ja mitä Hän on tehnyt, tekee ja tulee tekemään.

Ylistäessä ja kiittäessämme taivaallista Isäämme Pyhän läsnäolo laskeutuu keskellemme.
Taivaan valtakunnan ilmapiirissä me muutumme. Siinä voi tapautua ihmeitä. Kipu voi hälvetä ja väistyä kokonaan. Synkeät ajatukset voivat vaihtua toivoksi ja kiitollisuus valtaa mielen.
Sydän avautuu vastaanottamaan sitä, mitä Jumalamme haluaa siinä hetkessä meissä tehdä.

💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:
– Hän jakelee, hän antaa köyhille, hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.
Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!
2. Kor. 9:6–15

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.
Joh. 5:1–15

Betesdan allas oli aikojen saatossa muodostunut sairaiden ja rampojen toivonlähteeksi, sillä  aika ajoin joku onnekas parani siinä. Se, joka nopeiten ehti veteen.
Mahtoiko kuulua Jumalan suunnitelmaan tuo, että kaikki odottivat Herra lähetti enkelinsä aika ajoin kuohuttamaan vettä, niin että se muuttui parantavaksi ensimmäiseksi siihen ehtivälle? Että sen äärellä olisi parantumista toivovia odotuksen vallassa olevia ihmisiä. Ja että eräänä päivänä he saisivat nähdä enkelin sijaan paikalle hänet,  joka parantaa sanansa voimalla.       

Kuka oli tuo henkilö, joka tuli paikalle ja paransi 38 vuotta sairastaneen, vuodematollaan makaavan miehen? Kukaan altaan äärellä olleista sairaista ei sitä tiennyt. Parantunut mieskin pystyi vastaamaan kyselyihin vain: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’”

Siinä, että odotettiin Herran enkeliä, joka toisi parantumisen, ei oltu nähty mitään moitittavaa.
Ehkä enkeli ei ollut koskaan ilmestynyt sapattina, tai sitten parantuneet eivät olleet tehneet mitään sapattikäskyn vastaista. Sillä, että nyt nähtiin parantuneen miehen kantavan vuodemattoaan sapattina, oli merkityksensä ja seurauksensa.

Jeesus oli jo ilmaissut jumalallista olemustaan eräille. Esim. Samariassa hän oli kaivon luona olleelle naiselle sanonut, että se vesi jota hänellä on tarjottavanaan, on elävää vettä.
Hän oli myös muuttanut veden viiniksi Kaanaan häissä, ja parantanut kuninkaan virkamiehen pojan.

Nyt Jeesus oli kuitenkin saapunut Jerusalemiin. Siellä ei (ilmeisesti) vielä oltu kuultu Jeesuksesta. Se, että joku oli rikkonut sapattikäskyä vastaan parantamalla sapattina ja lisäksi kehottanut parantunutta toimimaan käskyn vastaisesti eli kantamaan vuodemattoaan, oli kestämätöntä. Nämä kummatkin toiminnot kun laskettiin työnteoksi, joka oli kiellettyä lepopäiväksi pyhitettynä sapattina.

Myöhemmin temppelissä Jeesus itse ilmaisi parantuneelle miehelle, kuka hänet oli parantanut. Näin Jerusalemissa levisi tieto, että heidän joukossaan oli mies, joka paransi sairaita.
Tämä ei ollut fariseusten mieleen. Kaiken kukkuraksi Jeesus sanoi heille tekevänsä ainoastaan taivaallisen Isänsä tahdon.
”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh.5:19)

**********************

Viikon aiheena on kiitollisuus. Evankeliumiteksti ei kerro, osoittiko parantunut mies millään tavoin kiitollisuutta parantumisestaan. Mutta ehkä se, että mies oli mennyt parantumisensa jälkeen temppeliin, kertoo siitä, että hän halusi siellä osoittaa kiitollisuuttaan Jumalalalle.

Joskus olen miettinyt (sekä omalla että muiden kohdalla), missä määrin huomaamme olla kiitollisia Luojallemme. Ainahan me emme edes ole tietoisia niistä kaikista tavoista, joilla Hän on meitä suojellut ja varjellut.
Kivuilta ja krempoilta ei oikein voi välttyä, mutta millainen mahtaisi olla terveydentilamme, jos Hän ei pitäisi meistä huolta, tavalla tai toisella?

Millainen olisi elämämme ylipäätään, jollei Hän olisi meitä johdattamassa? Taitaa olla niin, että usein unohdamme kiittää kaikesta siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme. Silloinkin kun olemme ihan konkreettisella tavalla saaneet avun tilanteeseemme, voi helposti käydä niin, että uusia asioita tulee eteen ja hetken kiitollisuuden jälkeen unohdamme koko asian.

Olen usein kokenut, että kun kipua tuntiessani alan ylistää ja kiittää Jumalaa, kipu hellittää.
Sillä on ihmeellisen vahva vaikutus, kun siirtää huomion omista tuntemuksistaan Häneen, joka on Parantajamme ja Vapahtajamme.
Tätä koin monet kerrat esim. ennen tekonivelleikkausta, Kun polvi oli erityisen kipeä, aloin kiittää ja ylistää Jumalaa. Näin pystyin monesti kävelemään graavisti nivelrikkoisella polvellani pitkiäkin matkoja ilman kiputuntemuksia.

**********************

Miten paljosta saammekaan kiittää taivaallista Isäämme! Siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme. Siitä miten Hän on suojellut ja varjellut meitä pahimmilta kohtalon kolhuilta. Miten Hän on rohkaissut ja vahvistanut meitä heikkoina hetkinämme.
Ja omasta puolestani lisään tähän sen itselleni tärkeimmän asian: Hän johdatti minut omilta poluiltani Poikansa tielle, Totuuden ja ja Elämän tielle.

Tulee mieleen, että helpointa on tuntea kiitollisuutta silloin, kun on menossa suht’ vaivaton vaihe elämässä. Kun kipu kiusaa kroppaa, on vaikeampaa löytää kiitoksen ja ylistyksen moodi. Joskus voi olla niin uupunut olo, ettei jaksaisi oikein huokaista rukoustakaan.

Tuollaisia hetkiä tai aikoja varten kannattaa olla valmiiksi mietittynä jotain, jonka avulla  virittää mielen ja sydämen ylistykseen ja kiitokseen. Se voi olla tietynlaisen musiikin kuuntelua,  kauniiden luontokuvien katselua (jollei pysty itse lähtemään luontoon) tai jotain ihan muuta. Kun on valmiiksi miettinyt, mikä saisi mielialan kohoamaan silloin kun ei jaksa tehdä itse mitään sen eteen, voi sen ottaa käyttöön, jos on tarvis.

Jumalan läsnäoloon hiljentyminen on itselleni sellaista. Voi vain olla ja antautua Hänen hoidettavakseen. Hänelle voi ja saa myös valittaa, jos oikein sattuu. Hän kyllä kestää valituksemme.
Kristus on kanssamme kärsimyksen hetkinä. Hän näkee ja ymmärtää ja tuntee myötätuntoa kärsiviä kohtaan. Hän tietää mitä kärsimys on, sillä Hän kärsi meidän kaikkien puolesta Golgatalla.

Kristus haluaa auttaa ja rohkaista meitä ja antaa meille voimia. niin että lopulta saatamme huomata, että olemme unohtaneet kivun, ja että sydän alkaa taas kiittää Jumalaa. .
Usein siihen tarvitaan myös oma päätöksemme: nyt valitsen, etten keskity omaan kurjaan olooni, vaan kiinnitän katseeni Häneen, joka on Parantajani ja Vapahtajani.

Jeesus, näit vuodematolla makaavan miehen ja paransit hänet. Kiitos että näet meistä jokaisen. Näet paitsi ilon ja onnen hetkemme, myös vaivamme, puutteemme, sairautemme ja kärsimyksemme.
Kiitos että tänäkin päivänä tahdot pysähtyä juuri siihen, missä olemme. ojentaa rakastavan kätesi. Tahdot auttaa, parantaa ja vapauttaa meidät vaivoistamme.

Kristus, kun me katsomme Sinun kirkkauttasi, me muutumme. Alamme nähdä tilanteemme eri tavoin. Sen tilalle, mikä meistä näytti tai tuntui synkeältä tai toivottomalta, tulee säteilevä Valo. Sinä annat meille toivon.
Pyhän Henkesi kautta johdatat meitä kulkemaan kohti niitä hyviä suunnitelmia, joita Isällä on meille alusta asti ollut.

Kiitos että näet ja kohtaat jokaisen henkilökohtaisesti. Kiitos suuresta Rakkaudestasi meitä kaikkia kohtaan!

💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏