7.3.2023. Vanhoja muistiinpanovihkoja ym. läpikäydessäni löysin muutamia Kriittisen Korkeakoulun julkaisemia Katsaus -lehtiä. Olin aikoinaan hyllyttänyt ne lukeakseni ne ‘sitten joskus luppoajalla’. No, nyt oli luppoaikaa.
Eräässä numerossa (v:lta 1983) oli filosofi Kari E. Turusen 4-sivuinen artikkeli otsikolla Uskomus, usko, uskonto ja myytti. Alaotsikot jakavat artikkelin aiheet ihmisen tietoisuuden kehitykseen, uskomisen motiiveihin, yhteyden kaipuuseen ja myytin ymmärtämiseen.
Artikkelissa käsitellään ihmiskunnan tietoisuuden kehitystä muinaisesta kuvallisesta tavasta hahmottaa asioita ja kokonaisvaltaisesta yhteydestä kohti käsitteellistä ja samalla yksilöllisempää tietoisuutta ja ajattelua. Yhtenä tämän kehityksen seurauksena Turunen mainitsee yhteyden katkeamisen. Hän kirjoittaa:
‘Yhteys (kommuunio, käsittääkseni uskonnon alkuperäinen ajatus) oli kadotettu.’
Ja jatkaa: ‘Lopulta tuli etsivälle ja kaipaavalle mielelle todella tuskalliseksi kysymykseksi yhteyden palautuminen, mutta näytti siltä, ettei ollut enää muuta tietä kuin uskominen. Uskon ja tiedon suhde tuli ongelmaksi ja lopulta ne erkanivat kokonaan.’
Yhteydestä kirjoittaessaan Turunen ei artikkelissaan ei käsittele yhteyttä Jumalaan. Sen sijaan hän kuvaa ihmisen yhteyttä luonnon ja kaiken olevaisen kanssa. – Olisinkohan jäänyt miettimään, puuttuuko jutusta jotain olennaista, jos olisin lukenut tuon artikkelin silloin kun se kirjoitettiin? (Tuohon aikaan elämänfilosofiani, ajatteluni ja uskomukseni rakentuivat antroposofiselle perustalle. Antroposofisen hengentieteen teokset käsittelevät ennemminkin yhteyttä henkisiin ulottuvuuksiin ja korkeampiin hengen maailmoihin, eivät niinkään Jumalaan.)
Uskonto kutistui uskoksi, kirjoittaa Turunen artikkelissaan. Väitettään hän perustelee sillä, mitä oli nähnyt eri herätysliikkeiden kokoontumisissa: voimakasta (psykologista) vaikuttamista sekä vallankäyttöä. Oudolta tuntui minusta artikkelia lukiessa, että hän perusti käsityksensä noissa kokoontumisissa näkemäänsä. Ikään kuin ne olisivat ainoa paikka, jossa uskoa esiintyy.
Usko voi olla myös hiljaista, hyvin henkilökohtaista, sellaista, mitä toinen ei välttämättä havaitse.
Ajattelen, että uskonto (oppi ja sen harjoittaminen) parhaimmillaan voi olla tie, joka johtaa yhteyteen Luojamme kanssa. Ja että parhaimmillaan se johdattaa uskoon ja/tai synnyttää sen. Sama koskee rukousta.
Nimitettäköön sitten uskonnoksi taikka uskoksi, käsitykseni mukaan ihmisen kaikkein syvin kaipaus (vaikkei sitä tiedostaisikaan)ja päämäärä on yhteys Jumalaan.
Yksi suorimmista ja ehkä yksinkertaisimmista teistä Jumalan yhteyteen on rukous.
Siinä, kuten uskossakaan, ei ole kyse kutistumisesta, vaan laajenemisesta. 🙂
*********************************
Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn. Jumalani, sinun apuusi minä luotan.
Enhän luota turhaan, ethän anna vihollisilleni sitä riemua, että he voittavat minut!
Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi. Vain luopiot joutuvat häpeään.
Herra, osoita minulle tiesi, opeta minua kulkemaan polkujasi.
Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua, sinä Jumalani, auttajani!
Sinuun minä luotan aina.
Herra, sinä olet laupias, muista minua, osoita ikiaikaista hyvyyttäsi.
Älä muista nuoruuteni syntejä, älä pahoja tekojani!
Sinä, joka olet uskollinen ja hyvä, älä unohda minua!
Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo tien syntisille.
Hän hankkii sorretuille oikeuden, hän opettaa köyhille tiensä.
Herran tie on hyvä, hän on uskollinen niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja lakinsa.
Ps. 25:1–10
‘Osoita minulle tiesi’, pyytää tämän psalmin kirjoittaja, ‘opeta kulkemaan polkujasi.’
Ajattelen, että henkisesti ja hengellisesti tuo on yksi tärkeimpiä pyyntöjä, joita Jumalalle voi esittää.
Kunpa joka päivä osaisinkin, ja vielä muistaisinkin, kulkea Hänen polkujaan, niin ajatusteni, tunteideni kuin toimintani tasolla. Kunpa me kaikki osaisimme ja muistaisimme. Alkaisi maailmanmeno näyttää aivan toisenlaiselta. Alkaisi näkyä Hänen opettamansa rakkaus, toisten huomioiminen, välittäminen, tukeminen, rohkaisu ja innostaminen hyvään.
Alkaisi Hänen valtakuntansa manifestoitua täällä maan päällä.
2. Kun. 20:1–7:
Kuningas Hiskia sairastui ja oli kuolemaisillaan. Silloin profeetta Jesaja, Amosin poika, tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Näin sanoo Herra: ’Järjestä asiasi, sillä sinä et parane vaan kuolet!’”
Hiskia kääntyi seinään päin ja rukoili Herraa: ”Voi, Herra! Muista, miten vilpittömästi ja vakain sydämin olen vaeltanut sinun tahtosi mukaan ja tehnyt sitä, mikä on hyvää sinun silmissäsi.” Ja hän itki katkerasti.
Jesaja ei vielä ollut lähtenyt palatsin keskimmäisestä pihasta, kun hänelle tuli tämä Herran sana: ”Mene takaisin ja sano Hiskialle, kansani hallitsijalle: Näin sanoo Herra, isäsi Daavidin Jumala: ’Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut. Kahden päivän päästä voit astua Herran temppeliin. Minä lisään sinun elinpäiviisi vielä viisitoista vuotta. Minä pelastan sinut ja tämän kaupungin Assyrian kuninkaan käsistä, minä suojelen tätä kaupunkia itseni ja palvelijani Daavidin tähden.’”
Sitten Jesaja sanoi: ”Hakekaa viikunakakku.” Kakku haettiin, ja kun se asetettiin paiseen päälle, kuningas parani.
Viikunakakku – Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi tuossa 2. Kuninkaiden kirjan tekstissä siihen, että Jesaja pyysi hakemaan viikunakakun. Oliko Herra kehottanut tekemään näin? Tarvitsiko Hiskia uskonsa vahvistamiseen jotain konkreettista, jota laitettiin sairaan kohdan päälle?
Ajateltiinko viikunakakussa olevan jotain erityisen parantavia ominaisuuksia?
Ihmiskunta on kautta aikojen käyttänyt hyväkseen kasvien, hedelmien ja yrttien parantavia ominaisuuksia. Monissa maissa ja kulttuureissa niillä on edelleen tärkeä osa terveydenhoidossa. Naapurimaassamme Virossakin apteekeista löytyy yrttejä vähän joka vaivaan. Siellä on säilynyt vanha kansanperinne ja -viisaus.
Viikuna on yksi vanhimmista tunnetuista hedelmistä, kotoisin Aasiasta. Viikunoiden sanotaan kasvaneen Edenin puutarhassa. Kuten hedelmät yleensäkin, ne sisältävät vitamiineja ja hivenaineita. Niissä on kalsiumia, magnesiumia. antioksidantteja ja kehoa puhdistavia happoyhdistelmiä.
Jos viikunakakku laitettiinkin Hiskian sairaan kohdan päälle, se ei kuitenkaan yksinään olisi voinut hetkessä häntä parantaa. Kuvittelen, että vahvin tekijä Hiskian parantumisessa oli se, kun hän kuuli Jumalan lupauksen: “Minä olen kuullut rukouksesi, olen nähnyt kyyneleesi. Minä parannan sinut.”
Tai ehkä sittenkin kummatkin: Jumalan sana ja viikunakakku. Hiskia varmaan ajatteli, että juuri tuon kakun kautta Jumala hänet parantaa.
Jumala ilmoitti kuulleensa Hiskian epätoivoisen rukouksen. Hiskia ei ollut huutanut vetoomustaan tyhjille seinille. (Nyt vasta huomasin tuon, että Hiskia kääntyi seinää päin rukoilemaan.) Olikohan juutalaisilla yleensäkin tapana rukoilla seinää vasten? Olen ajatellut, että niin tehdään vain Itkumuurilla, Jerusalemin temppelin raunioilla. Vai tuliko tuosta Hiskian rukouksesta esikuva Itkumuurin äärellä rukoilemiselle? Tiedä häntä.
1. Kor. 10:12–13:
Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.
Jumalaan voi luottaa, rohkaisi Paavali korinttilaisia, ja rohkaisisi varmaan meitäkin, jos eläisi meidän aikanamme. Kiusauksia ja koetuksia tulee elämässä eteen vähän väliä, eri muodoissa. Mitä aikaisemmassa vaiheessa huomaa, että kyseessä on kiusaus, sitä vahvemmin sitä pystyy vastustamaan. Joskus kiusaus kun voi naamioitua niin, ettei ensin huomaa, mihin se voi johtaa.
Rohkaisevia ovat myös nuo Paavalin sanat, että kun koettelemukseen joudumme, Jumala valmistaa meille pääsyn siitä ja vahvistaa meitä, niin että selviämme.
Mark. 9:17–29:
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen.”
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni.” He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: ”Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?” ”Pienestä pitäen”, vastasi mies. ”Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!” ”Jos voit?” vastasi Jeesus. ”Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo.” Silloin pojan isä heti huusi: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!”
Kun Jeesus näki, että väkeä tuli aina vain lisää, hän käski saastaista henkeä sanoen: ”Mykkä ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde pojasta äläkä enää mene häneen!” Henki huusi, kouristi poikaa rajusti ja lähti hänestä. Poika jäi makaamaan elottoman näköisenä, ja monet sanoivatkin: ”Nyt hän kuoli.” Mutta Jeesus tarttui häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille, ja hän nousi.
Kun Jeesus sitten oli mennyt sisään ja vain opetuslapset olivat paikalla, nämä kysyivät häneltä: ”Miksi me emme kyenneet ajamaan sitä henkeä pojasta?” Hän vastasi: ”Tätä lajia ei saa lähtemään muulla kuin rukouksella.”
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏