16.4.2019. Vaikka valoisilla paikoilla silmut työtyvät jo esiin, on metsien varjoisissa kohdissa on vielä lumikinoksia ja auringolla töitä. Ihanaa seurata, kuinka elämä versoaa esiin kylmän ja kohmeisen läpi. 🙂
Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut. (Luuk. 24: 1-12)
Ylösnousemuspäivä – Tuosta sapatin (= juutal. tradition lepopäiväksi pyhitetty pv) jälkeisestä päivästä tuli tuona pesah’ina (= pääsiäisenä) kristityille pyhä päivä, koska se oli Kristuksen ylösnousemuspäivä.
Pyhäpäivä – Yksi niistä lukemattomista asioista, jotka ovat muuttuneet lasteni ja lastenlasteni elinaikana on, että kauppoja alettiin pitää auki joka viikonpäivä. Kauppojen aukiolot ovat varmaankin osaltaan vaikuttaneet siihen, että sunnuntaista on tullut monessa suhteessa arkinen päivä, yksi toisten joukossa.
(Ihme kyllä, Kristuksen ristiinnaulitsemisen päivä, pitkäperjantai, on vielä saanut pysyä pyhäpäivänä, ja 2. pääsiäispäiväkin.)
Jeesuksen haudalle saapuneet naiset olivat hankkineet tuoksuöljyt perjantaina ennen auringonlaskua eli ennen sapatin alkua; joko ennen tai jälkeen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen.
Nuo naiset pystyivät suuren järkytyksen, surun ja pelon keskelläkin ajattelemaan ja toimimaan ennakoivasti: tuoksuöljyt on ostettava nyt, sillä sapattina kaupat olisivat suljetut. Tai kojut, tai missä niitä sitten myytiinkään. Heillä oli vain muutama tunti aikaa toimia, sillä Lähi-Idässä aurinko laskee aikaisin.
Kun maailma pysähtyi – Mieleen tulee oma reaktioni, kun teini-iän kynnyksellä kuulin kahden läheisimmän ihmiseni kuolleen. Lamaannus valtasi. Pystyin vain toistamaan mielessäni: ei voi olla totta! Mieli ei suostunut tapahtuneeseen. Puhumattakaan siitä, että olisin pystynyt ajattelemaan, miten tässä pitäisi nyt toimia. Maailma pysähtyi totaalisesti; oli kuin olisin ollut suuren tyhjän kuplan keskellä.
Samankaltainen reaktio oli, kun kuulin erään pitkäaikaisen ystäväni menehtyneen. Toistin vain henkilölle, joka kertoi asiasta: “Ei ole totta!” Ikään kuin olisin toivonut hänen myöntävän, että ehkä hän olikin kuullut tai käsittänyt väärin. Olin juuri käynyt ostamassa kukkia viedäkseni ne sairaalassa olleelle ystävälleni. Surullisena soitin hänen vanhemmilleen, kysyen, voinko tuoda kukat heille osanottonani.
Enpä olisi voinut hämmestyä enemmän, kun vanhemmat tulivat ovelle. Kummatkin hymyilivät, suorastaan säteilivät. Miten ihmeessä? Olin kuvitellut kohtaavani kaksi täysin murheen murtamaa ihmistä. Hei eivät sanoneet sitä sanoin, mutta viestittivät olemuksellaan: heidän lapsensa kärsimys on loppunut, hänellä on nyt hyvä olla, kaikki on hyvin. He puhuivat jostain juhlasta. Sanat menivät korvieni ohi. En käsittänyt mitään.
Sama valoisuus säteili heistä heidän lapsensa siunaustilaisuudessa. Silloin vasta taisin tajuta: he suuntasivat katseensa lapsensa taivasmatkaan. Heidän uskonsa ylösnousemukseen ja ilo siitä oli vahvempi kuin oma menetys, suru ja kaipuu. Ihmettelin tätä pitkään.
Ennenaikaisesti? – Tuolloin mietin paljon sitä, miksi he, joiden poismenonsa oli järkyttänyt niin syvästi elämääni, olivat kaikki kuolleet ennenaikaisesti, niin nuorina. Nykyään mietin sitä, kuinka elämä on arvoitus. On vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, miksi jonkun pitää lähteä täältä jo ihan pienenä lapsena tai nuorena. Mikä oli lähtijän elämäntarkoitus? Tuliko hän enemmän muita kuin itseään varten? Selviääkö hänen elämänsä merkitys koskaan hänen läheisilleen? Kääntyykö läheisten katse jossain vaiheessa ylösnousemukseen? Tuoko se mukanaan lohdutusta ja toivoa?
Jeesus ei kuollut ennenaikaisesti, vaikka olikin kuollessaan vasta 33 -vuotias. Kaikki tiivistyi hänen kolmeen viimeiseen elinvuoteensa. Jeesus kertoi opetuslapsilleen, minkä vuoksi hän oli tullut maailmaan: hän oli tullut pelastamaan sen. Evankeliumit kertovat Jeesuksen kuolemasta, mutta myös, kuinka elämä jatkui kuoleman jälkeen; kuinka ylösnousemus tuli todeksi.
Ei hän ole täällä – Naiset hämmentyivät täysin Jeesuksen haudalla: kivi oli vieritetty syrjään haudansuun edestä – ja hauta oli tyhjä! Heidän ei kuitenkaan tarvinnut jäädä epätietoisuuden valtaan. Heidän eteensä ilmestyneet hohtavanvalkeissa vaatteissa olevat miehet kertoivat heille, mitä oli tapahtunut.
“Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa”.
Jeesus oli useampaan kertaan sanonut, kuinka hänet tultaisiin ristiinnaulitsemaan ja kuinka hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista. Oli varmasti hyvin merkityksellistä niin näille naisille kuin muillekin Jeesuksen opetuslapsille, että he Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen saattoivat palata noihin sanoihin. Kaikki tapahtui juuri niin kuin oli tarkoitettu.
Jaakobin paini – Itse olen käynyt tuon asian kanssa Jaakobin painia siitä saakka, kun aloin miettiä Jumalan suunnitelmaa meitä ihmisiä varten. En yksinkertaisesti pystynyt hyväksymään ajatusta, että vaadittiin Hänen Poikansa kuolema, jotta me pääsisimme takaisin Hänen yhteyteensä.
Miksi Jumala vaati sellaista? Hänhän on Rakkaus. Eikö Hänen anteeksiantonsa riitä syntiemme sovitukseksi? Vaikka olimmekin Hänestä ertautuneet, lähteneet kulkemaan omia teitämme, ruvenneet palvomaan milloin minkäkinlaisia jumalia ja toteuttamaan omia mielihalujamme ja -tekojamme, jotka o(li)vat jotain aivan muuta kuin mitä Hän olisi meille tahtonut… mutta onhan Hän kuitenkin meidän Luojamme. Hänhän tiesi jo alun alkaen, kuinka huteria tulisimme olemaan kaikenlaisten houkutusten edessä.
Selitin asiaa itselleni niin, että se (Jeesuksen ristiinnaulitseminen) ei ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma. Tuntui helpommalta ajatella, että Jumalan tarkoitus ja tahto oli lähettää Poikansa Messiaaksi kansalle, jota Hän oli tähän valmistanut. Mutta kun nämä eivät hyväksyneet/tunnistaneet Messiastaan, he päättivät surmata Hänet. Ja että Jumala kyllä oli ennalta nähnyt, miten Jeesuksen vastaustajat toimisivat, mutta että Hän antoi ihmisille – tässäkin – vapauden valita.
Jotakin on kuitenkin tapahtunut minussa sisäisesti näiden vuosien varrella, kuin huomaamatta. Uskon että se on tapahtunut pikku hiljaa, VT:n ja UT:n tekstejä, erityisesti Jeesuksen sanoja evankeliumeista lukiessani. Mutta myös VT:n profeettojen ennustuksia Messiaasta ja siitä, mitä Hän joutuisi läpikäymään.
Minusta on mielenkiintoista, että rabbit, jotka yhä odottavat Messiaansa tuloa, lukevat näitä profetioita tänäkin päivänä. Pikku hiljaa Jumala kuitenkin tekee heissä työtään: kutsuu heitä (kuvaannollisesti) tyhjän haudan ääreen, katsomaan sitä, mitä ei voi fyysisin silmin nähdä; ihmettelemään sitä, mihin järki ei välttämättä suostu.
Viime viikolla ihmettelin, miten ‘helppoa’ minun oli lukea pääsiäistekstejä. Tekstejä on paljon, ja päätin lukea ne kaikki. Miten ne nyt tuntuivat niin ihmeen selkeiltä? Mieli ei (enää, tai ainakaan tällä kertaa) kipuillut ristiinnaulitsemisasian kanssa. Oli kuin se, minkä kanssa olin niin kauan kamppaillut, olisi auennut ihan uudella tavalla, kirkkaana. Ei tarvinnut enää turvautua omiin ‘pehmennettyihin’ versioihin. Lopultakin mieleni oli pystynyt hyväksymään asian: niin, näinhän siinä juuri piti käydäkin, niin kuin profeetat olivat selvästi ennalta ilmaisseet. Koko asia oli ennalta päätetty. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollutkaan ihmisten, vaan Jumalan suunnitelma. Taikka siis: ihmiset toteuttivat siinä Jumalan laatiman suunnitelman.
Ajatella… vieläkin ihmettelen, kuinka vaivattomasti nyt pystyn ajattelemaan ja hyväksymään asian. – Tämä on kyllä varmastikin Jumalan työtä minussa, sinnikkäässä kyselijässä ja ihmettelijässä…
Ylösnoussut – Vaikka toiset apostolit eivät uskoneet naisia, jotka tulivat juoksemisesta hengästyneinä kertomaan heille tyhjästä haudasta, Pietari ei tyytynyt torjumaan uskomattomalta tuntuvaa uutista. Hän juoksi haudalle ja näki siellä pelkät Jeesuksen ruumiin ympärillä olleet käärinliinat. Se oli siis totta – Mestari oli ylösnoussut!
Kiitos rakas Jumala, että huolimatta siitä, kuinka vaikeaa tai helppoa meidän on uskoa hyvään suunnitelmaasi meitä ja elämäämme varten, Sinä rakastat meitä ja haluat parastamme. Kiitos että saamme luottaa siihen.
Kiitos Pojastasi. Kiitos pääsiäisaamun ihmeestä. Ylösnousemuksesta.
Kiitos Kristus siitä, että suostuit Lunastajaksemme ja Vapahtajaksemme. Vaikka tiesit, että Isä nostaisi sinut kuolemasta elämään, ja kuinka kaikella oli (ja on) elämääsi laajempi merkitys, tiesit myös, miten valtavan tuskan, kivun ja kärsimyksen joutuisit läpikäymään. Kuitenkin suostuit. Ja niin opetuslapsesi saivat kokea ihmeen. Pääsiäisihmeen, josta he saivat voimaa ja luottamusta. Ja jota mekin vielä 2000 v myöhemmin ihmettelemme. Ylösnousemuksen ihmeen, josta voimme ammentaa voimaa ja luottamusta omaan ja lähimmäistemme elämään.
Anna ihmeiden olla läsnä tänäkin Pääsiäisenä. Kiitos, että Sinun Ylösnousemusvoimasi vaikuttaa meissä. Auta meitä muistamaan se, erityisesti silloin, kun meistä tuntuu vaikealta nähdä Valo omassa tai läheistemme elämässä. Vieritä kivi synkkien ajatustemme, tunteidemme ja tilanteidemme edestä. Päästä ne Sinun Kirkkautesi vaikutuspiiriin. Siinä ne muuttuvat. Ja mekin.
Kiitos Pääsiäisen Ilosta ja Valosta! 🙂
Because He Lives – Matt Maher
uskon että selviydyn Hänen verensä voimalla
yhtyköön lauluni ikuiseen lauluun
sillä Hän elää
olin kuolleena haudassa
synnin ja häpeän peitossa
kuulin Armon kutsuvan nimeäni
siksi että Hän elää voin kohdata huomisen
aamen- todellakin – Hän elää”
Muut Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 118:15-23 (24), Hoos. 6: 1-3 1 ja Kor. 15: 1-8 (9-10) 11.
Pääsiäisen Iloa ja Valoa meille kaikille!