Eläväksi tekijä

              

18.3.2019. Metsässä on maa jo näkyvissä, polulla ja kalliolla on vielä lunta; ja pelloilla. Sade huuhtelee hankia, jotka vielä jotenkuten kantavat, ainakin hauvelia. Kotioven edustan jääpeite ohenee päivä päivältä. Pikku hiljaa kevät tekee tuloaan. – Ihanaa! 🙂

          
            Krookuksia viime kuussa Saksanmaalla

Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Jumala lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria. Maria oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!” Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Jeesus. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.” Maria kysyi enkeliltä: ”Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon.” Enkeli vastasi: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Silloin Maria sanoi: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” Niin enkeli lähti hänen luotaan.  (Luuk. 1: 26-38)

Miten kaunis tervehdys Jumalan lähettämältä enkeliltä. Gabriel oli varmaan itsekin ihan otettu saatuaan tehtäväkseen toimittaa näin merkittävä ilmoitus: Jumalan Poika syntyisi maailmaan. Ja tässä oli hänen tuleva äitinsä.

Korkeimman Poika – Maria hämmentyi: saanut armon Herran silmissä…? Kuulostaa ihanalta, mutta mitä se merkitsisi?
Ja miksi enkeli puhuu raskaaksi tulemisesta… olenhan vasta kihloissa Joosefin kanssa. Eikö ennemminkin pitäisi puhua tulevista häistä? Juhlasta, jota valmisteltaisiin kauan ja hartaasti ja joita vietettäisiin perheen, koko suvun ja ystävien kanssa 7 pv:n ajan, niin kuin tapana on. Ilonpitoa, tanssia, musiikkia… – ihanat, iloiset juhlat. – Häät olivat asia, josta varmaan tuon ajan nuoret tytöt haaveilivat ja keskustelivat jo paljon ennen kuin ne olivat ajankohtaiset.  

Nasaretin Maria – Jumalalla oli kaikki Israelin naimattomat teini-ikäiset tytöt valittavanaan. Mikä sai Hänet valitsemaan juuri nasaretilaisen Marian? Oliko hän erilainen kuin tuon ajan muut israelilaistytöt? Oliko tuossa Maria-tyttösessä jotain sellaista, mitä muissa ei ollut? Joitain luonteenpiirteitä ja ominaisuuksia, jotka tekivät hänestä sopivan äidin maailman Vapahtajalle?
Luultavasti hänellä oli erityisen läheinen suhde Jumalaan. Sen kautta hän saattoi vastaanottaa herkemmin Jumalan johdatusta, rohkaisua ja huolenpitoa. Tätä kaikkea hän tulisi tarvitsemaan erityisessä, vastuunalaisessa tehtävässään.

Marian vastaus enkelille “Minä olen Herran palvelijatar” kertoo, että hän oli sydämessään omistautunut Herran palvelemiseen jo ennen enkeli Gabrielin ilmoitusta. Ehkäpä Marian suurin unelma olikin saada palvella Jumalaa – vaikkei ikimaailmassa kyllä olisi osannut kuvitella tällaista palvelutehtävää… !

Ihana tehtävä – Äitinä ajattelen, että ei sen ihanampaa uutista voi saadakaan, kuin että kuulee tulevansa äidiksi. Muistan varmaan ikäni sen valtaisan tunteen, joka täytti minut, kun kuulin olevani raskaana. Äitinä – ja myöhemmin mummina – olo on ollut itselleni rakkainta ja tärkeintä elämässä (paitsi että jossain vaiheessa Jumala kiilasi 1. sijalle). On kiitollinen olo siitä. Tiedän ettei kaikkien kohdalla ole näin. Monet kipuilevat sen kanssa, etteivät ole saaneet lasta vaikka kovasti haluaisivat. Jotkut pariskunnat ovat toivoneet ja odottaneet lapsen saantia  monet vuodet, mutta vasta otettuaan adoptiolapsen ovat saaneet biologisesti oman lapsen. Jotkut taas eivät halua lapsia ollenkaan. – Haluttiinpa tai ei, lapsen saaminen on iso asia.  

“Miten se on mahdollista?” kysyi Maria enkeliltä. Tuo kysymys on sellainen, joka esitetään, kun ollaan jonkin käsittämättömän asian äärellä. Tai kun kuullaan tai luetaan sellaisesta. Mieli koettaa työstää, ymmärtää, selitellä. Sitä ihmetellään tai torjutaan asia mahdottomana.
Tuo vei minut miettimään, millä mielellä sellainen raamatunlukija, joka ei usko ihmeisiin, lukee niistä ihmeistä, joita Jumala teki esim. Egyptissä, jotta farao päästäisi israelilaiset orjuudesta. Tai niistä, mitä Hän teki niiden 40 v:n aikana, jolloin kansa vaelsi erämaassa. Tai Jeesuksen tekemistä ihmeistä. 
Miten ylipäätään lukea Raamattua, jollei usko Jumalan voivan tehdä ihmeitä? Lukeeko sitä mielenkiinnosta, yleissivistyksen vuoksi, historiankirjana tai siksi koska se ‘kuuluu asiaan’? – Eikö silloin suuri osa Raamatusta tunnu pelkältä fiktiolta?

Fiktaa ja uskomusta – Viime viikolla oli eräs uutinen otsikolla ‘Keksittyjä faktoja ja vakaata uskoa – kaunokirjallisuuden ja tietokirjojen välillä sijaitsee kolmas kirjallisuuden haara’.
Se 3. haara ei kuitenkaan ollut uskonnollinen kirjallisuus. Jutussa käsiteltiin uskomuskirjoiksi nimitettyjä kirjoja ja ja
kysytiin kirjankustantajilta, miten he määrittelevät, mitkä kirjat ovat tietokirjallisuutta, mitkä fiktiivistä faktaa eli fiktaa tai uskomuskirjallisuutta.

‘Tosi uskomus’ – Tuo uutinen loppui sanoilla: ‘Jokainen uskoo johonkin, mutta tiedon ja tietämisen kannalta huomio pitää kiinnittää siihen, mihin uskominen perustuu. Silloin palataan vanhaan filosofiseen tiedon määritelmään, siihen jota Suomen tietokirjailijat ry:kin käyttää: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus.’

Tuo määritelmä tuntui minusta aluksi huvittavalta. Kunnes tuli mieleen, että  kuinkakohan paljon tietokirjallisuutta, fiktaa ja uskomuskirjallisuutta onkaan itse tullut luettua! Ja paljonko niistä onkaan tullut nieltyä ilman minkäänlaisia sulatusongelmia… 🙂


Maailman luetuinta kirjaa ei sentään oltu otettu mukaan tuohon uutisjuttuun. Se painii ihan omassa sarjassaan – mistä kertoo jo ihan tuokin, että se on maailman luetuin teos. Se kertoo monin tavoin uskosta; ja siitäkin, miten monenlaisista uskomuksista kannattaa ja tulee luopua. 

Millaisia uskomuksia minulla/sinulla on, sellaisia ties kuinka vanhoja, joita kannattaisi tarkistaa ja arvioida uudelleen?
Kävin äskettäin läpi läppärilläni olevia tiedostoja. Hämmästyin, miten paljon oli sellaisia vanhoja tiedostoja, joita en enää tarvinnut; delete-nappulalla oli käyttöä.
Meillä kaikilla taitaa olla mieleemme ja sieluumme ladattuja uskomuksia, joita aina välillä kannattaa käydä läpi; putsata pois turhat.

Marialle enkelin ilmestyminen ja ilmoitus, että hän tulisi raskaaksi, ei ollut mikään uskomusjuttu. Se oli todellinen kokemus, jossa hän sai kuulla asian, joka toteutui enkeli Gabrielin sanojen mukaisesti.
Olisiko Jumalalla vaikeuksia ilmoittaa enkelinsä kautta jotakin sellaiselle henkilölle, joka ei usko Häneen, enkeleihin tai mihinkään sellaiseen, mitä meidän aikanamme kutsutaan yliluonnolliseksi? Ei varmastikaan. Vaikeus olisikin vastaanottajapäässä: miten pystyisin ottamaan vastaan/sulattamaan jotain sellaista, johon tai jonka olemassaoloon tai vaikutusvoimaan en usko?

Pyhän Hengen osuus – Marian neitseellinen synnyttäminen on käsittääkseni meidän aikanamme niin iso kysymys siksi, että se kuuluu Apostoliseen uskontunnustukseen. joka lausutaan yhdessä ääneen jokaisessa ev.lut. messussa. Siinä sanotaan, että uskotaan Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.
On ihan ymmärrettävää, että koetaan vaikeaksi ja ehkä kiusalliseksi lausua sellaista, mihin ei usko tai mistä ei oikein tiedä, mitä ajatella. Tai mikä vain tuntuu liian ‘yliluonnolliselta’.  

Eläväksi tekijä – Nikean uskontunnustuksessa, joka on pitempi kuin Apostolinen uskontunnustus, on ihana kohta: Pyhä Henki on eläväksi tekijä. Se kuvaa minusta hyvin sitä, mitä Pyhä Henki, yksi kolmiyhteisen Jumalan persoonista, tekee: synnyttää eloa sinne, missä sitä ei ole.
Kun Maria kysyi, miten oli mahdollista, että hän tulisi raskaaksi, enkeli sanoi:
”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan.”

Pienenpieni solu – Se, että Jumalan Henki saa aikaan pienenpienen elämänalun, raskauteen tarvittavan siittiösolun (ajattelen tuon hengellisenä ja fysiologisena tapahtumana) Marian kohtuun, on minusta oikestaan ihan looginen juttu. Jos kerran Jumalan suureen suunnitelmaan kuului, että Jeesus syntyisi sekä Jumalana että ihmisenä, se edellytti käsittääkseni kumpaakin tekijää: Jumalaa alullesaattajana ja ihmistä synnyttäjänä. Ihan näin yksinkertaisesti arkijärjellä ajateltuna.

Valo valosta – Tästä kertoo myös Nikean uskontunnustuksen kohta:
“Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä”

Johanneksen kohdalla uskomuksesta on pudonnut mus-pääte heti alkuunsa, niin evankeliumissa kuin kirjeissäkin. Niistä heijastuu jotain, joka on vielä uskoakin enemmän. 
Esim. 1. johanneksen kirjeessä: ‘Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.’ (1.Joh.5:20)

Paljon ihmeellisempää kuin se, miten elämä Marian kohdussa sai alkunsa, on mielestäni joka tapauksessa se, mitä tuosta pienestä alusta koitui koko ihmiskunnalle.

Pyhän Hengen eläväksi tekevä voima on tullut minulle hyvin konkreettiseksi erityisesti Afrikassa. Kerroin aiemmin tässä blogissa eräästä alaraajahalvaantuneesta kenialaisesta miehestä, joka alkoi tuntea, kuinka tunnottomiin jalkoihin tuli eloa, kun ystävättäreni, poikani ja minä sekä ympärillä olevat läheiset rukoilimme hänen puolestaan. Jäykistyneet jalat suoristuivat ja hän nousi tukien seisomaan.
Kerroin myös jossain päivityksessä, kuinka ruandalainen, toispuolisesti halvaantunut nainen sanoi, että hän tunsi, kuinka eläväksi tekevä voima virtasi hänen halvaantuneisiin, täysin tunnottomiin ja hervottomiin raajoihinsa, kun yhdessä kylän pastorin ja majassa olleiden läheisten kanssa rukoilimme hänen puolestaan.
Nainen, joka ei ollut vuosikausiin pystynyt kävelemään, lähti kävelemään ilman tukea edestakaisin pientä savimajaa.  

Eläväksi herättäjä – Kun ajattelen, kuinka Pyhä Henki pystyi herättämään eloon vuosikausia halvaantuneina olleet, tunnottomat, elottomaksi kuihtuneet raajat, ei pikkuriikkisen solun ja sitä kautta uuden elämän alkuunsaattaminen tunnu minusta mitenkään kummalliselta.    

Enkeli Gabriel sanoo Marialle: “Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.”
Missä määrin voin/voit uskoa tämän? Jumala toivoisi, ettei se jäisi meille uskomustasolle, vaan että alkaisimme uskoa ja luottaa siihen, enemmän ja enemmän.

Uskomuksista uskomiseen… – Kunpa voisimme edetä . vaikka pienenpienin askelin – uskomuksista uskomiseen. Tai suurin loikkauksin, ei väliä. Kunhan tulisimme lähemmäs olennaisinta. Lähemmäs Jumalaa ja lähemmäs sisimpäämme; sitä kohtaa itsessämme, joka tunnistaa, mikä on totta. Siinä kohdassa usko muuttuu tiedoksi.
Siinä tilassa totuuden tunteva sisin huokaa Marian lailla:
Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.”

Alla Franz Schubertin (ehkä kyllästymiseenkin saakka kuultu) laulu. Perulaisen Johanneksen, Juan D. Florezin tulkintana se tuntui kuitenkin uudelta ja tuoreelta.

Ave Maria (Franz Schubert) Juan Diego Florez


“Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut
Herra on kanssasi
siunattu olkoon kohtusi hedelmä Jeesus
Ole tervehditty, Maria, Jumalan äiti
rukoile meidän syntisten puolesta
nyt ja kuolemamme hetkellä
Ole tervehditty, Maria”

Tässä konserttivideo herkempänä, pelkästään harpun säestyksellä: 

Muut Marian ilmestyspäivän tekstit ovat Ps. 113: 1-8, Jes. 7: 10-14 ja Room. 9: 2-8.