Taivaaseenastuminen – Ascension

26.5.2014  – Taivaaseen nousu ja Pyhä Henki  Kun Magdalan Maria palasi tyhjältä haudalta, hän kohtasi kuolleista ylösnousseen Jeesuksen, joka  sanoi: “Minä en vielä ole  noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.”
Ennen taivaaseenastumistaan Kristus lupasi opetuslapsilleen Pyhän Hengen sanoen:
“Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.”

Helatorstain, Kristuksen taivaaseenastumisen päivän, teksteissä on mukana myös ensi sunnuntain aihe: Pyhän Hengen odotus.

Taivaaseenastumisen engl. kielinen sana ascension ja kaikki siihen liittyvä oli jostain syystä minulle tosi tärkeää siitä lähtien kun 1. kertaa sen kuulin ja koko sinä aikana, kun olin mukana uuden ajan opetuksissa. Hain siitä tietoa kirjallisuudesta ja seminaareista ulkomailta. – Mutta vaikka kuinka syvennyin asiaan, jokin ei kuitenkaan sisimmässäni saanut rauhaa; aina vaan tuntui etten ollut löytänyt etsimääni.
Nämä ascension- opit eivät juurikaan puhuneet Kristuksen taivaaseenastumisesta;  pikemminkin siitä, miten meissä ihmisissä ja koko luomakunnassa tapahtuu ‘kohoamista’ (suomeksi käytettiin – ja  varmaan vieläkin käytetään – sanaa ylösnousemus.)
Kun nyt tarkastelen asiaa Jeesuksen elämästä käsin, huomaan, että kyllä tavallaan siitäkin on kyse. Lähtökohta on kuitenkin toinen: ei se, miten minä ja kanssani samoin ajattelevat voimme ‘kohota’ ja auttaa tätä maailmaa ylösnousemisprosessissa. Tässä on lähtökohtana se, miten meitä kutsutaan olemaan Kristuksen seuraajia ja toimimaan Hänen opetuslapsinaan. – Edellisessä voi käsitys oman itsen tai ‘meidän’ merkityksestä alkaa kasvaa ja  korostua jopa niin, että Jumalan osuus unohdetaan. Kristusta kun lähtee seuraamaan, kauniissa väreissä kimaltelevat saippuakuplat alkavat puhjeta. Itse olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että oma kuplani, jonka läpi tarkastelin asoita,  puhkesi. Kuplasta katsottuna kaikki näytti niin tavattoman kauniilta, mutta nyt koen näkeväni kirkkaammin ja selkeämmin sitä, mikä on todellista.
Vuosi vuodelta olen alkanut tajuta enemmän miten ascension- ja muut opit, joita aiemmin seurasin, ruokkivat juonisti silloista voimakasta henkisen/hengellisen itsenäisyyden, riippumattomuuden ja vapauden kaipuutani. Edelleen on minulle ihan merkillinen juttu se, että vasta noista opeista luovuttuani aloin löytää syvää sisäistä rauhaa ja vapautta. Vieläkin huomaan sitä
ihmetteleväni, nyt kun taivaaseenastuminen (ascension) tuli aiheena eteen.

Valoni Herra on minun valoni ja apuni, ketä minä pelkäisin? Herra on minun elämäni turva, ketä siis säikkyisin? Kun vainoojat käyvät minua kohti iskeäkseen hampaansa minuun, he itse kaatuvat, vihamieheni ja vastustajani suistuvat maahan. Vaikka sotajoukko saartaisi minut, sydämeni ei pelkäisi, vaikka minua vastaan nousisi sota, ei minulla olisi mitään hätää. Herra, kuule, kun huudan sinua! Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni. Sydämeni muistaa sinun sanasi: ”Etsikää minun kasvojani.” Herra, minä tahdon etsiä sinua, älä kätke minulta kasvojasi! Älä vihastu, älä torju palvelijaasi, sinä olet aina ollut minun apuni. Älä nytkään jätä minua, älä hylkää, sinä Jumalani, sinä auttajani!    (Ps. 27: 1-3, 7-9)

Mistä etsin – “Etsikää minun kasvojani”… – Missä, mistä etsin? Kaukaa vai läheltä? Tunnistanko Hänen läsnäolonsa lempeässä kesätuulessa? Elämäni tuiverruksissa? Näenkö Hänet lähimmäisissäni? 

There is none like You – Don Moen

“Ei ole ketään Sinun vertaistasi, kukaan toinen ei pysty koskettamaan sydäntäni kuten Sinä
voin etsiä ikuisuuden ja huomaan: ei ole ketään vertaistasi
Armosi virtaa kuin leveä joki, käsiesi kautta tulee parantuminen
Käsivarsillasi ovat kärsivät lapset turvassa, ei ole ketään vertaistasi”

Hiljaista huminaaElia nousi jalkeille ja söi ja joi. Ruoka antoi hänelle voimaa kulkea neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, kunnes hän tuli Horebille, Jumalan vuorelle. Siellä hän asettui yöksi luolaan. Yöllä Elia kuuli Herran äänen: ”Miksi olet täällä, Elia?” Hän vastasi: ”Hellittämättä olen taistellut puolestasi, Herra, kaikkivaltias Jumala, kun israelilaiset ovat hylänneet sinun liittosi. He ovat hajottaneet alttarisi ja tappaneet profeettasi, niin että vain minä olen jäänyt jäljelle. Nyt he etsivät minua riistääkseen minultakin hengen.” Herran ääni sanoi: ”Mene ulos ja seiso vuorella Herran edessä. Herra kulkee siellä ohitsesi.” Nousi raju ja mahtava myrsky, se repi vuoria rikki ja murskasi kallioita. Mutta se kävi Herran edellä, myrskyssä Herra ei ollut. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys, mutta Herra ei ollut maanjäristyksessä. Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa. Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle.  (1. Kun. 19: 8-13)

KokoontumispaikassaSilloin opetuslapset lähtivät tuolta vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä. He palasivat Jerusalemiin ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa. (Ap. t. 1: 12-14)

Mestarin kohoaminen taivaaseen oli takuulla järisyttävä kokemus opetuslapsille heidän sitä katsellessaan. Mutta sitten palattiin ylähuoneelle odottamaan Pyhää Henkeä, jonka Mestari oli luvannut heille lähettää.
Me olemme kirkon opin mukaan saaneet kasteen kautta Pyhän Hengen lahjaksi. Eikö tämä siis meille riitä? Useat ajattelevat niin. On kuitenkin paljon niitä, jotka ovat kokeneet, että kun
palvotaan Isää Jumalaa ja ollaan rukouksessa, Pyhä Henki laskeutuu vahvana siihen tilaan. Kun on sitä kokenut, tietää, että tämä tulee suoraan Jumalan käsistä. Se on pyhää, rakastavaa, hoitavaa, parantavaa ja voimia antavaa läsnäoloa. Useimmiten hellää ja hiljaista, joskus tosi voimallista.
       Kun Jeesuksen kautta on oppinut vähän tuntemaan Isää, sitä, millainen Hän on, herää ainakin itselläni halu tutustua myös Pyhään Henkeen – ei vain tuntemuksena, vaan Jumalan kolmantena persoonana. Raamatusta löydän Hänestä määrittelyjä. Mutta jonkinlaista ‘valaistumista’ tämän suhteen kaipaan, jotta voisi syntyä sellainen henkilökohtainen suhde, jollaiseksi ymmärrän Jeesuksen tämän suhteen tarkoittaneen. Jeesushan totesi: “te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.” – Onneksi on taas kohta tulossa Helluntai; se on aina inspiroinut meikäläistä syventymään enemmän tähän salassa olevaan.

Elävän veden virrat Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.  (Joh. 7: 37-39)

Selitys! – “Tällä Jeesus tarkoitti…” – kerrankin tulee heti selitys sille, mitä Jeesus tarkoitti; ei tarvitse jäädä ihmettelemään. Ajattelen, että tämän evankeliumin kirjoittaja kirjoittaa omista kokemuksistaan käsin. Paitsi että Jumala on ilmoittanut hänelle asioita, hänen on täytynyt myös kokea todeksi Jumalan toimintaa. Arvelen että tämän vuoksi Johanneksen evankeliumi on painotuksiltaan (ainakin osittain) niin erilainen kuin 3 muuta.
Ajattelen, että Johannes koki myös elävän veden virtojen kumpuavan sisimmästään. 

Millaisena elävät vedet virtaavat sisälläni tällä hetkellä? Onko ihan tyyntä, hiljaista solinaa vai kosken pauhua?

Holy Spirit come to us – Taizé

“Saavu Henki taivaasta, sytytä meihin rakkauden liekki
Saavu Henki taivaasta, saavu Henki taivaasta “