Armoa!

3.2.2020.  Ihmeellinen kasvi tuo jouluruusu: kukki koko joulu- ja tammikuun, ja yhä vaan, välittämättä kylmästä maasta, sateista, pakkasöistä ja ajoittaisista lumipeitteistä kasvattaa uusia nuppuja. Kesälläkin on kukkinut. Kuin muistuttaen Lahjasta, joka meille annettiin 2000v sitten ja joka on kanssamme aina, uutta luovana, valoisina ja pimeämpinä hetkinä, kaikissa olosuhteissa. 🙂 

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. (Ps. 18: 2-7)

Kun runsaat 20v sitten päätin lähteä Jeesuksen osoittamalle tielle,  se ei kohdallani tarkoittanut äkkikäännöstä, vaan monia vaiheita. Erityisesti alkuaikoihin niihin liittyi useita sellaisia unia, joista tiesin että niiden sisällössä oli enemmän kuin ed.pv:n juttujen käsittelyä.

KallioErään unen muistan erityisen selvästi. Sen alkuosa kuvasi sitä, mitä Kristuksen seuraaminen parhaimmillaan merkitsisi (vaikka ymmärsinkin sen vasta myöhemmin).
Unen loppuosassa pakenin kauhuissani pelottavaa olentoa järven rannalta ylös kalliolle. Kallion päällä seisoi mies, yllään valkoinen, nilkkoihin ylettyvä vaate, jossa oli pitkät, leveät hihat. Tiesin, että kunhan pääsen hänen taakseen, olen turvassa. Niin kävikin: samalla hetkellä, kun olin hänen selkänsä takana, uhkaavalta tuntunut olento katosi.
Ajattelen, että taivaallinen Isäni halusi tuon unen kautta kertoa minulle, että Hän on turvakallioni.

Vuorilinna Myöhemmin luin psalmienkirjoittajien kuvauksia siitä, millaisena he olivat kokeneet Jumalan tarjoaman turvan. Yllä olevassa psalmissa Jumala on vuorilinna, kallio, kilpi ja suoja.
Ympäri Eurooppaa näkee vanhoja linnoja, jotka on rakennettu vuoren huipulle. Sieltä käsin pystyttiin havaitsemaan lähestyvä vihollinen ja puolustautumaan paremmin. Linnan muurien sisäpuolella oltiin turvassa. Vuorilinna – vielä vahvempi suoja kuin turvakallio!

Kilpi – Monet meistä ovat joskus kokeneet joutuneensa henkisen (ehkä fyysisenkin) hyökkäyksen kohteeksi. Silloin olisi toivonut, että olisi osannut jollain tavoin suojautua.
Ikävä nykyilmiö on somehyökkäily: omaa pahaa oloa puretaan poliitikkoihin, julkkiksiin ja ylipäätään sellaisiin henkilöihin, jotka edustavat erilaista näkemystä kuin itsellä on.
Millainen kilpi voisi suojata moisilta hyökkäyksiltä?
’Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet’, neuvoo Efesolaiskirje.

Surullista kyllä, myös kristillisissä piireissä hyökkäillään niiden kimppuun, jotka esittävät toisenlaisia näkemyksiä kuin omat ovat. Eilen uutisissa oli kirjoitus siitä, millaisten hyökkäysten kohteeksi paavi Franciscus on viime aikoina joutunut. Häntä syytetään mm. ilmiöistä, joita katolisen kirkon sisällä on ollut jo paljon ennen hänen valitsemistaan paaviksi.

Laajassa, värikkäässä jutussa (josta riittäisi ainesta vaikka elokuvaan) paavin katolisista arvostelijoista todetaan mm. että USA:n konservatiiviset katoliset nojaavat usein pohjimmiltaan protestanttisten herätyskristittyjen agendaan.

Vastakkainasettelua – Eräs paavin tukijoista, pappi Antonio Spadaro on huolissaan ”vihan ekumeniaksi” kutsumastaan ilmiöstä. Sillä hän tarkoittaa sitä, että äärikatoliset ovat omaksuneet vastakkainasettelua tukevia näkemyksiä fundementalistiprotestanteilta. Hänen mukaansa varsinkin paavin amerikkalaisten katolisten vastustajien puheissa korostuu sana ”uskonsota” sekä ajatus ”lopullisesta taistelusta”.

Oikeistopopulismia (kuten muutakin ääriajattelua) esiintyy myös uskonnollisissa piireissä, ei vain politiikassa.
Esim. Trumpin entinen kenkää saanut päästrategi, joka keskittyy nyt kansallismielisen oikeistopopulismin levittämiseen Euroopassa, on perustamassa Rooman lähelle akatemiaa, jossa koulutetaan tulevia ”populistisia ja kansallismielisiä” johtajia.
Lapsena yksityistä katolista sotilaskoulua käynyt strategi kutsuu Academy of Judeo-Christian West (Juutalaiskristillisen lännen akatemia) -nimistä instituuttiaan ”gladiaattorikouluksi”.

Paavi Franciscus on voimakkaasti eri mieltä oikeistopopulistien kanssa ”länsimaiden kristillisistä juurista” etnisenä asiana. Hän on todennut mm, että Euroopalla on kyllä kristilliset juuret ja kristityillä on velvollisuus kastella niitä, mutta palvelun hengessä, kuin jalkoja pesten. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin on Kristus pesemässä jalkoja, palvelun ja elämän lahja. Eikä kolonialismilla ole siinä sijaa.

Armoa ja rakkautta – Antonio Spadaron mukaan teologista oikeutusta ääriajattelulle haetaan yleensä vanhasta testamentista, sen sijaan, että ”ohjaava ajatus olisi Jeesuksen evankeliumi, täynnä rakkautta”.
Spadaron mukaan paavi Franciscus ei hyväksy sisäisiä eikä ulkoisia vihollisia korostavaa teologiaa. Paavi alleviivaa armoa Jumalan tärkeimpänä ominaisuutena.

Mistä tässä kaikessa on loppujen lopuksi kyse? Valtataistelusta, kyllä. Mutta Efesolaiskirjeen mukaan kyse on enemmästä kuin ihmisten vallanhalusta ja kyvyttömyydestä sietää erilaisia ajattelutapoja:
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.’

Efesolaiskirje kehottaa suojautumaan hengelliseen suojavarustukseen, joka kuvataan entisajan soturin taisteluasun termein. (Jos ne tuntuvat liiaan antiikkiselta, voisi taisteluasun nykyversion kuvitella vaikka mellakkapoliisin varustuksena: suojakypärä, jalkasuojat, turvavyö ja -liivit, miekan tehtävää toimittava pamppu ja kädessä iso suojakilpi paksua pleksiä.)
’Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan. ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin.’  (Ef. 6.luvusta)

Siipien suojaan Jos taisteluvarustukseen pukeutuminen tuntuu ajatuksena liian hurjalta, voi lukea vaikka psalmin 17 siipien suojasta:
Osoita minulle ihmeellistä hyvyyttäsi! Sinä pelastat väkevällä kädelläsi kaikki ne, jotka etsivät sinusta turvaa vihamiesten uhatessa. Varjele minua niin kuin silmäterääsi, peitä minut siipiesi suojaan. (Ps.17:7-8)

Avun ja suojan antajaSuojautumiseen liittyy hengellinen aktiiviteetti, rukouksen hengessä eläminen ja siinä alati pysyminen. Kuka sellaiseen pystyy? Ehkä luostareissa asuvat nunnat ja munkit, ja heillekin se on usein tavoite, jota kohti pyritään ja edetään.
Joskus voi olla niin voimaton olo, ettei jaksa sonnustautua hengelliseen suojavarustukseen eikä edes rukoillakaan. Silloin on niin armollista kun tietää, että Jumala haluaa siitä huolimatta auttaa ja tarjota suojan. Hän kuulee huokauksemmekin. 🙂

Haastattelu Entä kun elämään tulee täysstoppi? Kun tuntuu ettei suojaa ollutkaan? Kun suojakypärä saa niin kovan iskun että halkeaa…
Katsoin eilen Pekka Hyysalon haastattelun, jossa hän kertoi lumilautailuonnettomuudestaan, jossa hänen suojakypäränsä halkesi ja hän sai vakavan aivovamman. Hän oli pitkään koomassa eivätkä lääkärit antaneet toivoa toipumisesta.
Periksi antamattomalla päättäväisyydellään Pekka on kuitenkin kuntoutunut, niin että hän kiertää nykyisin ympäri maata luennoimassa ja rohkaisemassa muita onnettomuudessa vammautuneita.

Onnettomuudesta siunaukseksi – Pekka sanoi, että on saanut itse niin paljon tukea ja kannustusta, että hän haluaa antaa sitä takaisin, muille sitä tarvitseville.
Onnettomuus muuttui siunaukseksi. Sadat ihmiset ovat kertoneet saaneensa rohkaisua Pekan tarinasta.

Pekan valoisa asenne teki vaikutuksen: kannustava esimerkki kenelle tahansa vaikean elämäntilanteen kanssa kamppailevalle nuorelle, ja miksei vanhemmallekin.
Pekka perusti FightBack –yrityksen. Nimi rohkaisee periksi antamattomuuteen, sinnikkääseen taisteluun tervehtymisen puolesta silloinkin kun tilanne tuntuu toivottomalta.
Pekka valittiin v. 2014 vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi.  

Tasapainolautailua – Istun parhaillaan vuosia sitten pojiltani saamalla puisella FightBack –tasapainolaudalla. Mieleen tulee, kuinka monesti olen joutunut tasapainoilemaan oman huolestuneisuuteni kanssa: rukoillut palavasti poikieni puolesta, kun he ovat olleet lumilautailemassa tai laskettelemassa vapaalaskua korkeilla rinteillä Alpeilla, Kanadassa tai jossain muualla. Kerran Siperiassakin. Uh!
Rukouksissani olen pukenut heidät suojavarustuksiin, pyytänyt Jumalan varjelusta ja harjoitellut luottamusta. – Ja  ollut äärettömän helpottunut ja kiitollinen, kun ovat palanneet ehjinä takaisin.
Luojan kiitos extreme-rinteiden ja -olosuhteiden hakemisinto on heillä vuosien myötä hellittänyt!
Mutta a
jattelen, että aina on hyvä rukoilla Jumalan siunausta ja varjelusta rakkaillemme ja lähimmäisillemme, ja itsellemmekin. 🙂 

Armon ja Rakkauden Jumala, Sinä näet kulloisetkin tilanteemme. Kiitos että olet kalliomme, suojamme ja kilpemme.
Kiitos enkeleistäsi, joita lähetät meitä varjelemaan. Kiitos että olet kanssamme, kaikessa.  

Muut tekstit: 5. Moos. 7: 6-8, Fil. 3: 7-14 ja Matt. 19: 27-30.

Valo kaikille kansoille

27.1.2020 

Loistava kirkkausKun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
    Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
– Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.  (Luuk. 2: 22-33)

Esikoisena syntyneen poikalapsen pyhittäminen Jerusalemin temppelissä oli varmaankin kaikille tuon ajan juutalaisvanhemmille merkittävä ja tärkeä tapahtuma. Erityisen merkittävä se oli varmasti Marialle ja Joosefille. Olivathan he saaneet niin monta ilmoitusta siitä, kuka heidän lapsensa tosiasiassa oli ja millaisen tehtävän kanssa hän tuli maailmaan.

Maria ja Joosef saapuivat temppeliin kuin ketkä tahansa vanhemmat pienen nyyttinsä kanssa. Mikään ei ulkonaisesti kertonut, että kyseessä olisi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Ehkä heidän sydämessään oli kuitenkin pieni jännitys ja epävarmuus siitä, tapahtuisiko lapsen pyhittäminen tavallisen kaavan mukaan, ilman enkelin ilmestymistä, paimenia, tietäjiä tai muita sanansaattajia ja lapsen identiteetin vahvistajia.

Luvattu lohdutus – Pyhä Henki johdatti Simeon-vanhuksen temppeliin. Nähdessään Marian ja Joosefin saapuvan lapsensa kanssa hän tunnisti heti: tuossa oli Jumalan lupaama lohdutus kansalle, tuossa pienessä lapsessa!
Simeonilla oli erityisen läheinen suhde Pyhään Henkeen. Hän tunsi  myös Jumalan tahdon lohduttaa lapsiaan. Ei vain Israelin kansaa, vaan kaikkia luotujaan.

Eilen koin Jumalan lohduttavan minua ajaessani autoa. Olin matkalla tapaamaan kahta ystävääni. Olin allapäin erään asian vuoksi, ja ajattelin että ei ole kiva tällaisena mennä ystäviä tapaamaan. Tuli mieleen laittaa Radio Dei soimaan; jos sieltä vaikka tulisi jotain kohottavaa.
Radiosta kuuluivat sanat: ”Sinussa on rakkaus, Sinussa, rakastettu Poika, Sinussa on rakkaus, Pyhä Henki.”
Kun nuo sanat olivat toistuneet laulussa muutaman kerran, oli paha mieli poissa ja kasvoilla hymy. – Jumalan lohdutuksena koin tuon. 😉    

Pelastus kaikille kansoille – Ihmeellinen oli tuo päivä Jerusalemin temppelissä! Ties kuinka monta vuotta tai vuosikymmentä Simeon oli odottanut tuota hetkeä! Että hän saisi nähdä sen pelastuksen, jonka Jumala oli valmistanut kaikille kansoille.

Pelastaja – Israelin kansa odotti pelastajaa, joka vapauttaisi sen vieraan vallan hallinnan alta.
Jokainen meistä on tainnut kokea tilanteita, joissa on toivonut pelastuvansa pinteestä, kaivannut pelastusta tai pelastuksen tuojaa.
Tiedän monia, jotka ovat epätoivoisella hetkellä huutaneet (ääneen tai hiljaa mielessään) Kristusta avuksi ja jotka ovat saaneet avun. Itsekin olen tällaista kokenut. Siksipä ajattelen, että Simeonin sanat eivät olleet tarkoitettu vain Marialle ja Joosefille ja muille temppelissä olleille, vaan myös kaikille, jotka haluavat ne kuulla..   

Valo ja kirkkaus Pyhä Henki auttoi Simeonia tunnistamaan lapsen. Mutta ajattelen, että hän myös näki sen ihmeellisen säteilyn, joka ympäröi pientä Jeesus-lasta. Sillä nostaen lapsen käsivarsilleen ja ylistäessään Jumalaa hän kiitti tätä lapsen mukanaan tuomasta valosta ja kirkkaudesta.
Simeon näki myös tulevaan. Jeesuksen kirkkaus ei loistaisi vain Israelin kansalle. Valo säteilisi myös toisuskoviin kansoihin.  
Yleensä Israelin profeetat keskittyivät siihen, millä tavoin Jumala vaikuttaisi heidän kansansa kohtaloon. Simeon näki laajemmalle: Kristus-lapsi syntyi kaikkia kansoja varten.   

Valo kaikille – Simeon koki saaneensa elämänsä täyttymyksen: hän oli omin silmin saanut nähdä Jumalan Voidellun. Sydän täynnä kiitollisuutta hän oli valmis jättämään maanpäällisen elämänsä.  – Kuka tietää, ehkä Jumala otti hänet luokseen jo samana päivänä. Hän oli suorittanut hänelle annetun suuren tehtävän. Hän oli todistanut Valosta, joka tuli maailmaan, kaikkia varten.
Valosta, joka myöhemmin sanoi itse: ”Minä olen maailman valo.” (Joh.8:12)

Ihmeellinen suunnitelma Maria ja Joosef taasen saivat ihmetellä Jumalan merkillistä suunnitelmaa. Kuinka he, kaksi tavallista ihmistä, olivat saaneet tällaisen tehtävän: suojella ja kasvattaa lasta, jonka kautta maailma tulisi kokemaan pelastuksen.
– Mitä kaikkea se tarkoittikaan? Mitä kaikkea se mahtoikaan pitää sisällään?
Sitä ei osannut kuvitella, edes aavistaa. Kaikki oli vasta edessä.
Tästä alkaisi ihmeellinen seikkailu, Jumalan varjeluksessa ja johdatuksessa.

Tärkeintä oli kuitenkin juuri tämä hetki. Ja se, miten tästä eteenpäin, askel kerrallaan.

Kirkkauden lupaus – Sama pätee meidänkin elämäämme. Olipa elämässämme parhaillaan tai edessämme mitä tahansa, saamme luottaa lupaukseen, että Maailman Valo on kanssamme. Hän, Jumalan antama Kirkkaus, valaisee askeleemme, näyttää suuntaa, rohkaisee, lohduttaa, auttaa eteenpäin.
Filippiläiskirjeen mukaan:
’Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. ’ (Fil.4:19)

 Muut tekstit: Ps. 48: 11-15, 2. Moos. 33: 18-23 ja 1. Tim. 6: 13-16.

Pelastaja

20.1.2020. Paljas maa lumesta (täällä eteläisessä Suomessa), vaan ei kauneudesta. Uskomattomia värisävyjä metsä täynnä, kunhan silmäni avautuvat niitä ihailemaan. 🙂 

Maailman pelastaja – Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” (Joh. 4: 39–42)

Sattuipa sopivasti, että tuli jatkokertomus viimeviikkoiselle evankeliumitekstille. Olin nim. viime viikolla päättänyt (taas kerran) harjoitella lyhyitä bloggauksia.

Monet samarialaiset uskoivat kaivolta kaupunkiin rientänyttä naista. Uskoivat Jeesukseen, joka oli kertonut kaiken hänestä.
Toiset ehkä miettivät, voiko olla mahdollista, että kauan odotettu ja kaivattu Messias todella istuisi siellä muina miehinä heidän kaivonsa reunalla. Eihän Messias sillä tavoin voi tulla. Kun Hän tulee, kyllä sen täytyy tapahtua niin että rummut ja pasuunat raikuvat, shofariin puhaltelevat soittajat johtavat edellä kulkevaa suurta kulkuetta ilmoittaen tuosta niin suuresta ja tärkeästä tapahtumasta.

Sen verran uteliaisuutta epäilijöistä kuitenkin löytyi, että lähtivät ottamaan asiasta selvää.
Tuskin joukossa oli montaakaan, joka olisi todennut että EVVK, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jos olisin ollut joku kyseisistä samarialaisista, olisinko uskonut heti asiasta kuultuani? Tai torjunut koko asian mahdottomana? Vai olisinko lähtenyt tarkistamaan asiaa?
Todennäköisesti olisin – joka tapauksessa – lähtenyt kaivolle ottamaan asiasta selvää.  

Jeesus tiesi tietenkin, että samarialaiset tulisivat; niinpä hän jäi opetuslasten kanssa kaivolle odottamaan. Kyllä siinä kaivolla varmaan moni jo vakuuttui asiasta, ja kuultuaan Jeesuksen puhetta parin päivän ajan kaupungissa yhä useammat vakuuttuivat siitä, että hän todella on Messias.

Näin Hän tekee tänäkin päivänä: lähettää ihmisiä kertomaan ilosanomaa ja jotkut uskovat kuullessaan. Odottaa kaivolla niitä, jotka haluavat kuulla Hänen itsensä kertovan. Ja tulee niiden luokse, jotka kutsuvat ja viipyy heidän luonaan.
Jotta mahdollisimman moni saisi tietää, kuka on maailman pelastaja.

Muut tekstit: Ps. 102: 16–23, Jes. 30: 18–21,  2. Kun. 5: 1–15 ja Hepr. 11: 1–10.

Kaivolla

14.1.2020  

Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti.
    Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.
    Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.”
    Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”  (Joh. 4: 5–26)

Parasta vettä Kerran mökkireissulla, kun olimme poikani kanssa hakemassa juomavettä lähteestä, sinne tuli mies joka kertoi reissanneensa ympäri maailmaa tutkien lähdevesien laatua. ”Tämän lähteen vesi on Euroopan toiseksi parasta”, hän totesi.   
Eipä tullut mieleen kysyä, tietääkö hän, mikä on sitä kaikkein parasta vettä…

Nyt, tuota evankeliumitekstiä lukiessa, tuli mieleen että mitä jos tuo lähteelle tullut mies olisikin sanonut meille: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”
Mitä jos miehessä olisi lisäksi ollut eräänlaista pyhyyden tuntua, syvän viisauden säteilyä.. – ehkä olisimme poikani kanssa olleet vähän aikaa hiljaa, miettien miten tähän oikein pitäisi suhtautua…

Tunnistikohan nainen Sykarin kaivon luokse tulleessa miehessä jotain erikoista? No se ainakin oli erikoista, että juutalainen pyysi häneltä, samarialaiselta naiselta, vettä. Sanavalmiina nainen ei kuitenkaan jäänyt pohtimaan asioita hiljaa mielessään, vaan esitti tälle kysymyksiä toisensa perään.
– Miten sinä minulle lähdevettä antaisit? Eihän sinulla ole astiaakaan, jolla sitä kaivosta ammentaisit.
Samoin kuin Nikodemoksen kanssa keskustellessaan Jeesus ei antanut nytkään sen häiritä, että toinen koetti käsitellä/käsittää hengellisiä asioita konkreettisella mielen tasolla. 
Jeesus löytää tapoja jolla tehdä itsensä ymmärretyksi.. 

Elävää vettä Nainen tarttui ajatukseen, että hänen ei koskaan enää olisi jano, jos saisi tuon miehen tarjoamaa vettä. Ei enää vedenhakemista kaivolta? Ajatus oli niin helpottava ja samalla niin hämmentävä, ettei hän ehtinyt ajatella, miten sellainen olisi mahdollista, vaan pyysi heti saada sitä vettä.  

Totuuden hetki – Mutta sitten koittikin totuuden hetki: Jeesus ilmaisi tietävänsä kaiken naisesta ja tämän elämästä. Hän näki – samoin kuin nykyäänkin – kaiken ihmisistä.
Ajatus siitä, että Kristus näkee kaiken, voi jonkun mielestä tuntua pelottavalta. Itse ajattelen, että se on hyvin vapauttavaa: Vapahtajalta ei tarvitse yrittää peitellä mitään, eikä koettaa olla yhtään sen parempi ihminen kuin on.

Uskontodialogiaa – Naisen tunnistettua Jeesuksen profeetaksi hän huomasi, että nythän hän voisi kysellä sellaisista hengellisistä asioista, joita hän oli ehkö jo kauan pohtinut.
Samarialaisillahan oli yhteiset sukujuuret juutalaisten kanssa, mutta uskonnollisten traditioiden eroavaisuudet hiersivät ja ylläpitivät vihamielistä suhtautumista.
Tässäpä samarialaisnaisella oli tilaisuus kuulla juutalaisen itsensä perustelevan, miksi juutalaisten tavat olivat oikeampia kuin heidän.

Muurien kaataja – Miten paljon pahansuopuutta ja vihaa pidetäänkään yllä pelkästään sillä, ettei edes yritetä ymmärtää toisinuskovia tai -ajattelevia. Ja sillä, että siirretään neg. suhtautumista, ennakkoluuloja ja vihaa sukupolvelta toiselle, pitäen sitä täysin luonnollisena ja oikeutettuna.
Jeesus toimi ennakkoluulojen ja vihanpidon muurien kaatajana. Hän keskusteli sellaisten kanssa, joita muut juutalaiset halveksuivat tai vihasivat.
Kristus muutti monen ihmisen elämän. Ja Hän tekee sitä edelleen.

Kristuksen sydäntä lähellä ovat erityisesti syrjityt ja kaltoin kohdellut. Hän haluaa tuoda muutoksen heidän elämäänsä. Valon ja toivon, vapauden ja ilon.

Mikä on oikea paikka rukoilla, nainen kysyi Jeesukselta. – Meillä on tämä pyhä vuoremme, mutta teidän mielestänne rukoilla pitäisi Jerusalemin temppelissä.
Naisen puheessa oli kautta linjan vahva vastakkainasettelu. Mutta Jeesus ei siitä välittänyt. Hän halusi näyttää tälle naiselle ja hänen kauttaan muillekin samarialaisille (ja ehkäpä meillekin) ettei Jumala halua, että häntä rukoillaan ainoastaan tietyssä paikassa, tiettyinä hetkinä ja tietyillä tavoilla, vaan että Hän haluaa olla jatkuvassa yhteydessä luotuihinsa, 24/7. 

Hengessä ja totuudessa Jeesus puhui usein taivaallisesta Isästään. Samarialaiselle naiselle hän mainitsi ainakin kahdesti sanan Isä: ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo.”

Jeesus halusi tähdentää naiselle, että vaikka hän puhui Jumalasta Isänä, Jumala on Henki. Ehkäpä Jeesus halusi näin välttää mahdollisen neg. assosiaation naisen maanpäälliseen isään. Jospa syy naisen monien avioliittojen päättymiseen johtuikin tämän traumaattisesta suhteesta omaan isäänsä?
On paljon ihmisiä, joille on vaikeaa ajatella Jumalaa Isänä sen vuoksi, että he ovat kokeneet kovia oman isänsä taholta.

Tai ehkä naisen avioliitot kerta toisensa jälkeen olivat päättyneet miehen kuolemaan, niin ettei hän enää uskaltanut solmia avioliittoa nykyisen avomiehensä kanssa peläten saman toistuvan. Tai sitten naisella oli suhde jonkun jo aviossa olevan kanssa.
Joka tapauksessa kyseessä oli sisäisiä haavoja sydämessään kantava nainen. Tuona päivänä, jolloin hän kohtasi Jeesuksen kaivolla, jotain tapahtui hänessä.     

Jumala haluaa hoitaa ja parantaa sisäisiä haavojamme ja vetää meidät läheisyyteensä ja tuntemiseensa, jotta Hän pystyisi osoittamaan Rakkauttaan meille, ja jotta me pystyisimme ottamaan sitä vastaan.

Kyllä minä tiedän, että Messias tulee, nainen sanoi ja ilmaisi Jeesukselle, että hän tunnistaisi Messiaan siitä, että tämä ’ilmoittaisi kaiken’. Jeesus oli tiennyt tämän jo ennalta, ja käytti juuri tätä (ilmoitti tietävänsä kaiken naisen elämästä) antaakseen naiselle vinkin siitä, kuka hänen kanssaan keskusteli.
Ehkä nainen ajatteli, että tullessaan Messias ilmoittaisi kaiken sen, mitä Hän tulisi tekemään kansansa hyväksi. Se olisi jotain suurta ja ihmeellistä; Jumalan suunnitelmia. – Aika kaukana siis siitä, mitä oma elämä suruineen, kärsimyksineen ja vedenhakureissuineen oli.
Mutta Jeesus ei ajatellut niin. Hänelle naisen elämä oli niin tärkeä, että hän jäi kaivolle osoittaakseen tälle, kuinka hänenkin elämänsä kuului Jumalan suunnitelmaan..

Minä se olen – Lopulta Jeesus auttoi naista tunnistamaan, kuka siinä kaivolla istui keskustemassa hänen kanssaan: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”
Mitä jos nainen ei olisi esittänyt Jeesukselle kysymyksiään? Mitä jos hän olisi vain välinpitämättömästi antanut Jeesukselle vettä kaivosta ja palannut kotiinsa?
Hänen elämänsä olisi jatkunut samanlaisena kuin se oli ollut tähänkin asti.

Lähteelle – Kun käännän huomioni Häneen, joka sanoo antavansa elävää vettä, jotain muuttuu. Valo tulee sisimpääni. Mieli kevenee, tulee ilo. Jotain lähtee liikkeelle – elävän veden virratko?
Mutta se ei ole pysyvä olotila, aina uudestaan minun on palattava Lähteelle.
Oma polkuni
Lähteelle on ollut tosi pitkä, mutkikas ja monivaiheinen. Kauan kesti, ennen kuin tajusin, mitä se oli, mitä sisimmässäni olin etsinyt ja kaivannut. Uskon kuitenkin, että jokaisella askeleella on ollut tarkoituksensa. Ja matkahan jatkuu.
Mutta mikä ero onkaan siinä, kun tietää mitä on ollut etsimässä, mikä on ollut se jano, joka on kuljettanut eteenpäin. Kun tajuaa, että siinä, kaivolla, Messias on ollut odottamassa, sanoakseen: ”Minä se olen.”

Elävän veden virrat – Jeesus sanoi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!  Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” (Joh.7:37-38)
Johanneksen evankeliumin kirjoittaja toteaa, että Jeesus tarkoitti tällä Henkeä, jonka häneen uskovat saisivat.  

Ikuisen elämän Lähde – Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, että hän antaa ikuisen elämän vettä.  
Kun galilealaiset olivat nähneet Jeesuksen tekemiä ihmeitä, mm. kuinka hän oli ruokkinut tuhannet muutamalla leivällä ja kalalla ja seurasivat  häntä, hän sanoi:
”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään. ” (Joh.6:27)

Messiaan lupaus – Myöhemmin Jerusalemissa Jeesus sanoi niille, jotka kysyivät häneltä onko hän Messias:  
Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.  Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. (Joh.10:27-28).

Siinä vedessä. mitä Kristus meille tarjoaa, on siis Pyhän Hengen läsnäolon lisäksi sekä nykyisen että ikuisen elämän aspekti.
Juuri nyt sydän huokaisee kuitenkin kiitoksen siitä, että Luojamme on antanut sisimpäämme kaipuun, joka laittaa etsiytymään Lähteelle.
Lähteelle, joka odottaa jokaista janoista, jokaista meistä.

Muut tekstit: Ps. 105: 2–5, 39–42, 2. Moos. 17: 1–6 ja Ilm. 22: 16–17.

Todistaja

7.1.2020. Valkoinen amaryllis on minusta ihmeen kaunis kasvi. Sen varsi kohoaa uljaana ja vahvana ja terälehdet ovat kuin joka ilmansuuntaan avautuvia sulkaviuhkoja. Kukka ilmentää mielestäni samanaikaisesti herkkyyttä ja voimaa, rohkeutta ja viattomuutta. Voisi olla vaikka Pyhän Hengen symboli.
Kukannuppujen avautumista yksi toisensa jälkeen on lumoavaa seurata. Ja kun joku kukista alkaa lakastua, toinen jo työntyy esiin.
Ensin oli yksi amaryllis joulukukkana, sitten sain toisen ystävältä. Siinä ne nyt ovat rinnakkain. Eivät kilpaile kumpi on suurempi tai kumpi saa aikaan komeamman kukinnon. Ei niiden tarvitse. Ne tietävät että riittää, kun ne ovat juuri sellaisia kuin ovat.

Ei tarvinnut Johannes Kastajankaan yrittää korostaa itseään millään tavoin. Päinvastoin. Hän tiesi, kuka ja mikä hän oli ja kuka ja mikä hänen sukulaisensa Jeesus oli.
Pyhä Henki johdatti heitä kumpaakin, ja he antautuivat täysillä johdatukseen ja omaan tehtäväänsä.

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”   (Joh. 1: 29–34)

Edelläkävijä – Ortodoksit nimittävät Johannes Kastajaa Pyhäksi Johannes Edelläkävijäksi. Johannes kääntää asian toisinpäin sanoessaan: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’
Jollei tietäisi ketä Johannes tarkoitti, tuo lause voisi äkkiseltään tuntua perin mystiseltä: miten niin se, joka tulee hänen jälkeensä, kulkeekin hänen edellään ja on ollut jo ennen häntä?

Jeesus Nasaretilainen ei tuolloin vielä ollut julkkis. Kukaan Jeesuksen aikalainen ei käsittääkseni vielä ollut kirjoittanut mitään hänestä. Vanhoissa kirjoituksissa oli kyllä useita profetioita, jotka kertoivat hänestä, mutta niitä ei vielä osattu yhdistää häneen, sillä hänen palvelutyönsä oli vasta edessä..

Johannes oli Jeesuksen sukulainen, mutta he olivat varttuneet eri paikkakunnilla. Todennäköisesti Johannes kuitenkin oli kuullut puhuttavan Jeesuksesta. Olisi vaikea kuvitella, ettei hänen äitinsä Elisabet koskaan olisi kertonut kohtaamisestaan raskaana olevan Marian kanssa. Siitä kuinka Pyhä Henki oli siinä hetkessä täyttänyt sekä Elisabetin että hänen kohdussaan olleen Johanneksen. Ja kuinka Elisabet Pyhän Hengen vaikutuksesta oli tunnistanut Marian kantavan Herraa sisällään.

Jordan-joella Johannes sanoi kuitenkin: ”Minäkään en häntä tuntenut”. Johannes tunsi Jeesuksen sukulaisenaan, mutta ei Messiaana.
Hän, joka oli kehottanut Johannesta kastamaan ihmisiä vedellä, oli kuitenkin antanut tälle merkin:  se, jonka päälle Johannes näkisi Hengen laskeutuvan, on se, joka tulee kastamaan Pyhällä Hengellä.

Todistaja Johannes sanoi todistavansa, että Jeesus on ihmiseksi syntynyt Jumalan Poika. Hän tulee ikiaikaisen Jumalan luota, joten Hänessäkin ikiaikaisuus on läsnä.
Johanneksen todistus ei perustunut kirjoituksiin ja profetioihin, vaan siihen mitä hän itse sai kokea, kuulla ja nähdä. Pyhä Henki ilmoitti hänelle Jeesuksen todellisen identiteetin.  

Pyhä Henki ja kaste Pyhä Henki oli mukana sekä Jeesuksen että Johanneksen elämässä jo ennen heidän syntymäänsä. Pyhä Henki valmisti Johannesta erämaassa tehtäväänsä varten ja johdatti Johanneksen Jordanille kastamaan ihmisiä – ja myös Jeesuksen.
Kun Jeesus tuli kasteelle, Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen ylle, ja johdatti hänet sitten erämaahan valmistautumaan tehtäväänsä varten.

Mutta mitä tarkoittaa tuo, kun Johannes sanoo, että Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä?
Kun Nikodemos tuli tapaamaan Jeesusta ja sanoi hänelle: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan”, Jeesus vastasi hänelle: ” ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.”  (Joh.3:2-3)

Syntyä uudesti? – Miten se voi olla mahdollista, Nikodemos ihmetteli. Hengellistä uudestisyntymistä on kuvattu monella tapaa, niin Raamatussa kuin (lähinnä karismaattisissa) seurakunnissa. Ymmärrän, että aihe on arka. sillä siihen on joissain piireissä liitetty ihmisten uskon arvottamista ja jopa kyseenalaistamista.

Tuuli puhaltaa – Jeesus ei antanut mitään konkreettista vastausta Nikodemokselle siitä, miten voi uudestisyntyä Hengestä, eikä merkkiä tai todistusta siitä, miten ja milloin synnytään uudesti. 
Jeesus sanoi: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” (Joh.3:8)

Oliko Johannes Kastaja uudestisyntynyt Hengestä? Itse ajattelen että oli, sillä hän oli niin vahvasti Pyhän Hengen ohjauksessa. Sitä ei tiedetä, saiko Nikodemos Hengen kasteen. Mutta Johannes sekä kuuli että tunsi, miten Henki kulloinkin halusi häntä kuljettaa. Pyhä Henki vaikutti hänessä niin vahvasti, että vielä Herodeksen vankilassakin hän jatkoi henkensä kaupalla julistustaan.

Jumala tiesi, millaisen miehen oli valinnut todistamaan Jeesuksesta ja kastamaan hänet. Johannes oli omassa elementissään todistaessaan siitä, minkä tiesi oikeaksi… – tai siis Pyhän Hengen elementissä: täynnä Pyhää Henkeä. Varmasti ympärillä oli niitä, jotka narskuttelivat hampaitaan, mutta Johannes ei ollut siitä moksiskaan. Pyhä Henki auttoi tuota tulisielua pysymään rohkeana loppuun saakka..

Uudestisyntyminen Kristuksessa Paavalin kuvaukset kasteen merkityksestä ja uudestisyntymästä menevät pitemmälle kuin mitä Jeesus asiasta sanoi.
Paavali selittää kirjeissään roomalaisille, kuinka me kasteessa kuolemme vanhalle itsellemme ja synnymme uudesti Kristuksessa.
Tuon voi nähdä joko kauniina, ihanteellisena ja rohkaisevana kuvana siitä, miten paljon se voi muuttaa meitä, kun lähdemme Kristuksen seuraajiksi. Taikka sen voi ottaa todeksi (tai tavoitteeksi) omaan elämäänsä, kuten Paavali, joka totesi: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal.2:20)

Hengen uudistusta – Kirjeessä Tiitukselle on selkeä, kursailematon ja konstailematon kuvaus uudestisyntymisestä:
Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä ja tottelemattomia, olimme eksyksissä ja monenlaisten himojen ja nautintojen orjia, elimme pahuuden ja kateuden vallassa, vihattuina ja toisiamme vihaten. Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja rakkaus ihmisiä kohtaan tuli näkyviin, hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.’ (Tit.3:3-5)

Jeesuksen sanoihin palatakseni – voisiko Kristuksen Pyhän Hengen kaste merkitä yksinkertaisesti ja tiivistetysti juuri sitä mitä hän sanoi: että sen kautta pääsemme näkemään Jumalan valtakuntaa?
Kunpa saisimmekin sellaisen Hengen kasteen, että voisimme nähdä ja ymmärtää Jumalan valtakunnan todellisuutta – jo tässä elämässä, ei vain tulevassa.
Miten se muuttaisikaan meitä ja maailmaamme…

    

Muut tekstit: Ps. 89: 19–22, 27–30, Jes. 61: 1–3 ja Ap. t. 8: 26–40.

Kuninkaan tähti

1.1.2020.  Tähdellistä – Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli alusta loppuun tärkeää ja tähdellistä asiaa, kuten häneltä osasi odottaakin.
Kiitollinen olo on siitä, että maallamme on niin älykäs, viisas ja hieno päämies. Se kun ei ole mikään itsestäänselvyys meidän aikanamme…
– m
utta ei se ollut siihenkään aikaan, jolloin maan päälle syntyi tuo pieni lapsi, josta tulisi sydäntemme hallitsija…

       

Kuninkaan tähti – Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija,   joka on kaitseva kansaani Israelia.”
     Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.”
Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.

    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.  (Matt. 2: 1-12)

Viimeviikon uutisissa kerrottiin, että yksi Orionin tähtikuvion tähdistä osoitti sammumisen merkkejä. ’Tähtitaivaan kirkkaimpiin kohteisiin kuuluva Betelgeuze on himmentynyt selvästi viime kuukausien aikana’, uutisessa todettiin. Tähden kirkkaus laski ennen joulua alle puoleen normaalista.
Orion on minusta upein tähtikuvio talvisella tähtitaivaalla. Vaikea kuvitella Orionia ilman yhtä sen päätähteä! 

Kirkas valoilmiö Betelgeuzen räjähtäminen olisi melkoinen valoilmiö taivaalla: supernova saattaisi näkyä yhtä kirkkaana kuin täysikuu, päivälläkin.
Supernovaa voidaan kuitenkin joutua odottamaan kymmeniä tuhansia, jollei satatuhatta vuotta, kirjoittaja toteaa. Viimeaikainen himmeneminen voi ehkä johtua vain siitä, että tähdestä on purkautunut kaasupilvi, joka himmentää sitä nyt havaitulla tavalla.
Ehkäpä sitä kannattaa kuitenkin pitää silmällä, todetaan jutun lopuksi.

  

90-luvulla, tutkiessani new age –juttuja, opiskelin ja harrastelin astrologiaa. (Minulle new age-termin käyttö on luontevampaa kuin nykyisen uushenkisyys-sanan.) Tein niiden lähimmäisteni syntymäkarttoja, joiden syntymäajat tiesin kellontarkkuudella. Minusta oli mielenkiintoista tutkia planeettojen sijainteja kartalla ja sitä, oliko niiden sijaintien merkityksillä ja keskinäisillä suhteilla jonkinlaista yhteneväisyyttä läheisiini ja heidän elämäänsä.

Myöhemmin, kun Jeesus oli johdattanut minut tielleen ja aloin  lukea Uutta testamenttia, ja Vanhaakin, ymmärsin että Jumala toivoo meidän seuraavan Häntä eikä taivaanmerkkejä. Astrologiaa käsittelevät kirjat ja opintomateriaalit lähtivät hyllyistäni.
Aikaisemmin olin ollut kiinnostunut siitä, mitä tähdistä voisi päätellä. Nyt  kiinnostukseni siirtyi siihen, mitä Jumala haluaa ilmoittaa ja kertoa tahdostaan ja suunnitelmistaan meille ihmisille Sanansa kautta.

Kuva Tapiolan ortodoksikirkosta

Merkki taivaalla – Jeesuksen syntymän aikaan kuitenkin juuri taivaan merkki, kirkas tähti-ilmiö, oli tärkeä: se sai tietäjät lähtemään pitkälle matkalle aavikoiden halki toiseen maahan kunniottamaan siellä syntynyttä Kuningasta.

Astronomiaa ja astrologiaa – Jostain luin tai kuulin, että tuon ajan tähtitiede oli sekä astronomiaa että astrologiaa. Nykyäänhän toista pidetään tieteenä, toista pseudotieteenä. Astronomia ei yritä arvailla tulevia tapahtumia tähtikonstellaatioiden perusteella. Astrologia taas nähdään lähinnä kepeänä horoskooppiviihteenä.
Mutta – kuten Betelgeuzen kohdallakin voi päätellä – joissain asioissa tiedekään ei voi muuta kuin esittää erilaisia teorioita ja arveluja tulevista tapahtumista ja niiden mahdollisista ajankohdista.

Pyhittäjä Herman Alaskalaisen ort. kirkko, Tapiola

Kun Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta, hän vastasi heille: ”Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä.

Itämaan tietäjät osasivat kuitenkin lukea sekä taivasta että aikojen merkkejä. He tiesivät, että erityisen kirkas tähtikonjunktio oli merkki erityisen suuren ja merkittävän kuninkaan – ehkäpä odotetun Messiaan – syntymästä. Tuskin he muutoin olisivat lähteneet niin pitkälle, vaivalloiselle matkalle tätä kumartamaan.

Entisajan sometus – Jeesuksen aikana tiedonvälitys oli rajallista ja hidasta: sana levisi suusta suuhun ja kirjeet matkasivat karavaanien kyydissä tai purjelaivoilla.   
Jumala käytti tähtikonjunktiota ja kaukaisten tieteilijöiden tähtienlukukykyä hyväkseen tiedottaakseen mahdollisimman monille Poikansa syntymästä. Sillä varmasti sana siitä, kuinka Itämaan tietäjät saapuivat kaukaa kunnioittamaan pientä vaatimattomiin oloihin syntynyttä lasta, levisi kansan keskuudessa kulovalkean tavoin. 
Mekin saamme tuota tapahtumaa ihmetellä. Tänäkin tulevana Loppiaisena.

Rakas Jumala, siunaa tämä alkanut uusi vuosikymmen.
Johdata meitä niiden asioiden äärelle, joita haluat meidän näkevän ja löytävän.
Ki
itos että olet elämässämme, näytät meille tien ja kuljet kanssamme.   🙂

We Three Kings – Clamavi De Profundis

”Me kolme Itämaan kuningasta
kuljemme kaukaa, lahjoja tuoden
kautta aavikkojen, lähteiden, nummien ja vuorien
seuraamme tuota ihmeellistä yön tähteä
länteen liikkuvaa, kuninkaallisen kirkasta
johda meitä täydellisellä valollasi
Kuningas on syntynyt Betlehemin tasangolla
kultaa tuon kruunatakseni Hänet
ikuisen Kuninkaan, joka hallitsee meitä kaikkia
frankinsensia on minulla
suitsuketta, lähes jumalallista
rukoukseen ja ylistykseen kaikki nouskoon
palvokaa Häntä, Jumalaa, Korkeinta
mirhaa on minulla, sen katkera tuoksu
hengittää elämää synkeyteen
suruun, henkäisyyn, verenvuotoon, kuolemaan
kylmään, sinetöityyn kiviseen hautaan
loistoonsa Hänen nähdään nousevan

Kuningas ja Jumala ja uhri
Halleluja! kajahtaa maassa ja taivaissa
ohjaa meitä täydelliseen valoosi
ihmeellinen yön tähti”

Muut loppiaistekstit ovat: Ps. 72: 1-3, 8-12, Jes. 49: 5-7 ja Kol. 1: 24-27.

Jouluyönä

23.12.2019 

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.
(Luuk. 2:1_14)

Jouluevankeliumi – Koulussa, jossa kävin, opeteltiin Luukkaan jouluevankeliumi ulkoa. Koko luokka lausui sen yhteen ääneen joulujuhlassa. Kun lapseni (jotka kävivät saman koulun) olivat oppineet jouluevankeliumin, traditioksemme tuli, että joku meistä tai kaikki yhdessä lausuimme jouluevankeliumin ennen jouluateriaa.
Se oli se vanhempi versio, jossa Kyrenius oli Syyrian maaherrana, Joosef oli Daavidin huonetta ja sukua, ja Maria oli raskaana, eikä heillä ollut sijaa majatalossa. Ja paimenet olivat kedolla.
Viime vuosina nuorin poikani on lukenut jouluevankeliumin. Tänä Jouluna ajattelin pyytää häntä lukemaan vanhan version. Siinä sanat ja sanajärjestykset ovat ’silleen kuin niiden pitää…

On se vaan hassua, miten sitkeästi jotkut vanhat, aikoinaan opitut asiat jaksavat pitää kiinni asemastaan siellä jossain selkäytimessä…

Mutta enkeli saa ilmoittaa suuren ilosanoman kaikelle kansalle miltei täysin vanhemman version mukaisesti. Sanajärjestys vain on hieman eri, mutta siitä viis: kun Herran kirkkaus loistaa paimenten ympärillä, ei käännösversioilla ole merkitystä. Siinä ollaan Pyhän äärellä, ihmettelemässä Jumalan tekoa. Vapahtaja, Kristus, on syntynyt Betlehemissä.
Enkelijoukko tosin ylisti ennen Jumalaa korkeuksissa, ja maahan rauhaa ihmisille, joita kohtaan Hänellä oli hyvä tahto. Uudempi käännös julistaa, kuinka Jumala rakastaa heitä – tai siis meitä. 🙂

Kuvaelmassa – Viime viikolla vietimme ystävieni kanssa joulujuhlaa, jossa mm. eläydyimme jouluyön tapahtumiin. Jokainen valitsi eri roolin kuin viime vuonna.
Kun Joosef ja Maria olivat löytäneet eläinsuojaan, Jeesus oli syntynyt, enkelit olivat ilmoittaneet paimenille Vapahtajan syntymästä ja kun nämä olivat tulleet tervehtimään vastasyntynyttä, jäimme kaikki hiljaa seimen ääreen. Joosef, enkelit, paimenet, majatalon isäntä ja evankeliumin lukija ihmettelivät siinä sitä, mitä tapahtui tuona yönä kauan sitten  Betlehemissä.
Yhtäkkiä tunsimme, kuinka Pyhä laskeutui siihen, keskellemme. Jouluyön tapahtumat heräsivät meissä syvemmällä tavalla eloon.

Maa on niin kaunis – Lumen Valo

Mysterium – Eilen olin erään ystäväni kanssa Lumen Valon Mysterium -joulukonsertissa. Se on ollut jokavuotinen traditiomme. Kymmenettäköhän kertaa jo, emme muista, olimme kuuntelemassa Lumen Valon kirkasta, rikasta ja pehmeäntäyteläistä (tai miten tuota nyt kuvaisi) laulua. Uspenskin katedraalissa on upea akustiikka.
Kuuntelen yleensä konsertteja silmät kiinni, niin nytkin. Kultakehyksiset ikonit häviävät verkkokalvolta, kalliosuojan pienestä seimestä säteilee kirkkaus ja pyhyys.

Mietin Mariaa: hän on juuri synnyttänyt, kivut ovat poissa, pieni kapaloitu nyytti nukkuu sylissään. Joosef katsoo ääneti vieressä. Hämärän luolan kolkkous ja koleus haihtuu: Pyhän läsnäolo muuttaa kaiken. Jumalan Valo tuli maailmaan.
Hänen Valonsa tulee meidänkin keskellämme, elämäämme. Hän on kanssamme. Riittää, että muistamme sen..    

One Still Night – Sovereign Grace Music

”Eräänä hiljaisena yönä Maria heräsi
hämmentyneenä, vapisten
enkeli kertoi hänelle: pieni lapsi syntyisi pian
kuninkaiden Kuningas
joka tulisi kantamaan piikkikruunua

’Kunnia Jumalalle’ lauloivat enkelit
’Immanuel syntyi teille tänään
rauha maan päällä ja ihmisillä hyvä tahto
Immanuel on tullut Betlehemiin’

Eräänä hiljaisena yönä Joosef näki unessa näyn
hänen kihlattunsa synnyttäisi lapsen
Vapahtaja syntyisi vapauttamaan meidät synnistä
eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua
Eräänä yönä näkyi Valo
jota pimeys ei koskaan voi voittaa”  

Siunattua Kristuksen syntymäjuhlaa!

Muut tekstit: Ps. 96: 1-3, 6-10, Jes. 9: 1-6 ja Tit. 2: 11-14.

Identiteetti

14.12.2019  

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.  (Matt. 1: 18-24)

Joosef oli hieno mies. Hän halusi toimia lakien ja säädösten mukaisesti. Mutta vielä vahvempana hänessä vaikutti myötätunto ja hienotunteisuus kihlattuaan kohtaan. Hän ei halunnut tälle sitä ankaraa kohtaloa, joka tätä olisi odottanut, jos hän olisi toiminut tuonaikaisen lain edellyttämällä tavalla.
Joosefilla oli hyvä sydän. Ehkä nämä hänen ominaisuutensa olivat vaikuttamassa siihen, että Jumala oli valinnut hänet huolehtimaan Pojastaan, jonka syntyisi maailmaan suurta tehtävää varten.

Joosefin tehtävä ja vastuu oli suuri. Siihen tarvittiin myös herkkyyttä kuunnella Jumalan viestejä ja kuuliaisuutta noudattaa niitä.
Enkelin ilmestyminen unessa oli hyvin todellinen Joosefille.  Unesta herättyään Joosef toimi Herran enkelin kehottamalla tavalla.

Syntynyt Pyhästä Hengestä – Usein ihmettelen sitä, kuinka vaikea joidenkin – pappienkin – on uskoa Marian neitseelliseen raskauteen. Koetan ymmärtää sitä siten, että ehkä he eivät ole kokeneet ihmeitä elämässään. Ehkä vain se, mikä on järjellä selitettävissä ja ymmärrettävissä, on heille todellista, tai sellaista minkä uskaltaa ajatella mahdolliseksi.
Ehkä joku kokee, että vaatii rohkeutta uskoa sellaiseen selittämättömään, jota yliluonnolliseksikin kutsutaan.
Toivoisin että erityisesti ne kirkon työntekijät, jotka kamppailevat tämä asian (ja uskontunnustuksen, jossa tämä asia on osana) kanssa, voisivat tavalla tai toisella saada luotettavaa tietoa tai kokemusta siitä, kuinka voimallisesti Jumala toimii tänäkin päivänä ihmisissä. Ehkä silloin ajatus minimaalisen pienen siittiösolun luomisesta Marian kohtuun ei tuntuisi niin ylitsepääsemättömän vaikealta…

Joosef – samoin kuin Maria – kesti kaiken sen paheksunnan ja arvostelun, jonka osaksi suvun, tuttavien ja muiden kaupunkilaisten silmissä joutui. Sillä pienessä kaupungissa tämä avioton raskaus oli varmasti skandaali, joka kantautui kaikkien tietoon.

Maria sai kerätä voimia ja rohkeutta ja vahvistua uskossaan sukulaisensa Elisabetin luova 3 kk:n ajan. Mutta kun Maria palasi Nasaretiin, väljät vaatteetkaan eivät voineet enää peitellä asiaa. Viimeistään silloin Marian raskaus (ehkä siihen saakka vaiennettu salaisuus) alkoi paljastua läheisille ja muille tuon pienen kaupungin asukkaille.

Eräs läheiseni on kertonut, miten hän lapsena sai kärsiä siitä, että oli syntynyt perheeseen, jonka isä ei ollut hänen biologinen isänsä. Hän kertoo, että se on varjostanut hänen koko elämäänsä. Hän syntyi pienellä paikkakunnalla, joten kaikki tiesivät, miten asianlaita oli.
Oli sota-aika ja ihmiset kamppailivat monenlaisten paineiden alla. Pieni, viaton lapsi joutui kärsimään siitä, että perheen isä ei ollut hänen biologinen isänsä.

Tuohon aikaan  ja myöhemminkin – tuollaista tilannetta pidettiin niin häpeällisenä, että sitä yritettiin salata niin hyvin kuin vain voitiin. Itsekin sain kuulla läheisestä sukulaissuhteestamme vasta omien lasteni ollessa aikuisiässä.  

Marian ja Joosefin perheeseen syntynyt ja siinä varttunut lapsi ja tämän elämä ei ollut tarkoitettu salailtavaksi. Siitä kaikui tieto vähitellen joka puolelle maailmaa, ja nykyään ei ole enää montaakaan kolkkaa maailmassa, jossa ei tiedettäisi, kuka Jeesus on.    

Joosefista isänä ei kerrota Raamatussa juuri mitään, kuten ei Mariastakaan äitinä. Arvailuksi jää, millainen olivat Jeesuksen elämän ensimmäiset vuodet, ensin pakolaisena Egyptissä ja sitten pienessä Nasaretin kaupungissa.
Kuvittelen sekä Marian että Joosefin olleen lämpimästi ja rakastavasti huolehtivia vanhempia. Joosef antoi hyvän miehen mallin Jeesus-lapselle. Varttuessaan Jeesus saattoi seurata Joosefin työskentelyä puusepänverstaassa. Tämänkin ajattelen olleen Jumalan tietoista valintaa: Jeesus ei syntynyt esim. Jerusalemissa asuvan papin perheeseen. Se olisi hengellisten johtajien mielestä ehkä ollut sopivampaa, helpommin hyväksyttävää. Mutta millaisia jännitteitä olisikaan syntynyt Jeesuksen varttuessa ja alkaessa puhua uskontoon liittyvistä asioista kasvatti-isänsä kanssa…
Kun Jumala päätti tulla ihmisen muotoon, Hän valitsi vanhemmat, jotka asuivat vaatimattomissa oloissa tavallisen kansan keskellä.

Ja missä Jeesus syntyi? Mitä vähäisimmässä paikassa: eläinten suojassa. Miten kaunis, hellyttävä ja koskettava kuva siitä, kuinka Jeesuksen syntymä muutti kaiken. Erämaassa Jumala oli ilmestynyt kansalleen Hänelle pystytetyssä ilmestysmajassa ja Jerusalemissa Häntä palvottiin Hänelle rakennetussa valtavassa, kullalla koristellussa temppelissä.
Mutta kun Hän päätti syntyä ihmiseksi ihmisten keskelle, ei ollut korkeita pylväskäytäviä eikä saleja, ei edes seiniä ympärillä. Ehkä juuri se on koskettanut ja yhä koskettaa sellaisiakin, joita uskoon liittyvät asiat eivät niin kiinnosta: pieni Jeesus-lapsi oljilla härkien kaukalossa.
Pieni lapsonen vanhempineen oli ehkä kylmissään tuona yönä. Ajatus tuosta yöstä ei sen sijaan jätä kylmäksi. Sitä muistetaan monin tavoin ympäri maailmaa taaskin, yli 2000 v. myöhemmin. Maailman Vapahtaja syntyi köyhyyteen. 

Keskiaikaisissa ja uudemmissakin maalauksissa ja ikoneissa Jeesus-lapsi on perinteisesti kuvattu äitinsä Marian sylissä. Yllä olevassa kuvassa (Jerusalemista) Marialla on kyllä paljon enkeleitä ympärillään, mutta ei puolisoaan.

Viime viikolla olin ryhmävierailulla Espoon karmeliittaluostarissa, jossa asuu ja toimii tällä hetkellä 3 sisarta. Valoisa, iäkkäämpi sisar Maria kertoi karmeliittasääntökunnasta ja luostarin toiminnasta. Hän kertoi että ekumeenisuus eri kristillisten kirkkokuntien välillä on lähellä hänen sydäntään.

Tuon luostarin alttaritauluna toimii ikkuna, josta avautui näkymä luontoon. Sen toisella puolella on pieni taulu, jossa Maria pitää sylissään pientä Jeesus-lasta. Toisella puolella olevassa taulussa Jeesus on kuvattu n. 3-4-vuotiaana Joosefin sylissä.

Vaikka ortodoksinen ja katolinen kirkko kunnioittavakin Joosefia pyhänä, Maria on kristillisessä traditiossa saanut huomattavasti suuremman huomion kuin Joosef.
Kumpikin oli Jeesuksen lapsuusvuosina varmasti kasvattajina Jeesukselle yhtä tärkeitä ja rakkaita. Mutta siinä vaiheessa, kun Jeesus oli alkanut palvelutyönsä, Raamattu kertoo vain Mariasta ja Jeesuksen veljistä. Ehkä Joosef oli jo niin vanha, ettei pystynyt liikkumaan kotoaan, tai sitten hän oli kuollut.

Minusta se, miten Joosefin kävi, olisi ansainnut edes yhden jakeen maininnan UT:ssa. Mutta Joosef oli jo tehnyt tehtävänsä, ja nyt huomio oli siirtynyt hänen kasvattipoikaansa.

Marian rooliin minun on äitinä helpompi eläytyä kuin Joosefin. Mutta 4. adventtisunnuntain evankeliumiteksti laittaa kuitenkin miettimään enemmän Joosefin osaa. Ja sitä kautta kaikkia niitä isiä, jotka jossain kohtaa elämässään ovat – syystä tai toisesta – joutuneet isänroolissaan ikään kuin sivuun.  

Moniko isä (tai äiti) joutuu viettämään tämän tulevankin Joulun erossa lapsistaan? Heitä on paljon. Joskus he ovat omalla toiminnallaan itse aiheuttaneet tilanteen, joskus eivät.
Joka tapauksessa voi vain kuvitella, kuinka paljon surua se aiheuttaa niin vanhemmissa kuin lapsissa; varsinkin jos lapset ovat vielä kasvuiässä.

Entä ne lapset, jotka eivät tiedä isästään? – Eilen oli uutisissa juttu luovutetuista siittiöistä syntyneistä lapsista, jotka ovat syntyneet lahjasoluhoitojen avulla ja kuulleet taustastaan vasta myöhemmällä iällä. Samassa perheessä voi olla monta lasta, joilla jokaisella on eri biologinen isä.
Aiheesta pro gradu–tutkielmaa tekevä sosiaalipsykologian opiskelija Anni Sepponen toteaa, että ei tiedetä, miten nämä lapset asian kokevat.  
Tieto omasta alkuperästä on usein shokki. Se voi aiheuttaa jopa järkytystä ja vihaa siitä, ettei asiasta ole kerrottu aiemmin. Pahimmillaan tunnetaan, että oma siihenastinen elämä on ollut valheellinen.
Päällimmäisenä on kuitenkin kiinnostus: mitä tämä tarkoittaa ja mikä tämä juttu edes on, A.S. kertoo.

Identiteetti uusiksi – ”Perimästä huolimatta kasvatti-isä on se ainoa oikea isä”, toteaa jutun lopussa eräs lahjasolusta alkunsa saanut nuori aikuinen. Jollakin voi olla täysin toisenlainen kokemus.
Joka tapauksessa oma identiteetti menee kuitenkin uusiksi, kun saa kuulla ettei kasvatti-isä olekaan biologinen isä. Sukujuuret, perityt ominaisuudet, taipumukset ja lahjat, sukulaiset – monet asiat herättävät varmasti kysymyksiä.

Jeesus syntyi eläinsuojaan ja varttui pienessä syrjäisessä kaupungissa, kaukana metropoleista. Hän näki äitinsä hoitavan kotiaskareet ja isänsä työskentelevän verstaassaan. Tämä perhe oli osa hänen identiteettiään.
Mutta todellisen identiteettinsä hän tunsi sisimmässään: hän oli taivaallisen Isänsä lapsi. Sen hän ilmaisi selkeästi 12-vuotiaana Jerusalemin temppelissä, josta huolestuneet vanhemmat hänet löysivät.

Kun Maria sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme”, Jeesus vastasi: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona? (Luuk.2:48-49)

Miten näkökulma muuttuukaan, kun otetaan mukaan taivaallinen aspekti. Tämä on meidänkin todellinen identiteettimme; olemme taivaallisen Isämme lapsia. Jumala haluaa meidän löytävän ja tiedostavan todellisen identiteettimme. Sen vuoksi Hän lähetti Poikansa maailmaan.

Jeesus tuli sytyttämään Valon pimeyteen. Kuten enkeli sanoi Joosefille: ”Hän pelastaa kansansa sen synneistä.” (Jeesus-nimi tarkoittaa pelastusta.)
Hän haluaa sytyttää Valon sydämiimme ja elämäämme. Valon, joka on vahvempi kuin mikään maallisesta näkökulmasta nähty tai koettu asia, tilanne, ajatus, tunne tai kokemus.

Hänessä inkarnoitui Rakkaus, joka voi parantaa ja uudistaa kaiken sen, mikä on särkynyt.

Jumala ilmoitti Jeesuksen identiteetin kasteessa sanoen: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Luuk.3;22)
Jeesus tuli antamaan meille uuden identiteetin, joka ei perustu biologisiin tai muihin fyysisen tason tekijöihin. Hän tuli kutsumaan meitä valtakuntansa – taivaan valtakunnan – kansalaisiksi.

Taivaallinen identiteetti – Uskaltautuisimmeko – vaikka tänä Jouluna – omaksua tuon identiteetin itsellemme ihan täydesti: että olivatpa maalliset vanhempamme keitä tai millaisia tahansa, taivaallisen todellisuuden näkökulmasta olemme taivaallista sukua, taivaallisen Isämme lapsia. Se on todellinen identiteettimme, jonka Hän toivoo meidän löytävän.

Immanuel – Jumala näkee ne asiat, joiden kanssa täällä kulloinkin kompuroimme ja kamppailemme. Hän haluaa tulla luoksemme, avuksemme, Valoksi elämäämme.
Enkeli kehotti Joosefia antamaan Jeesukselle toiseksi nimeksi Immanuel. Se tarkoittaa: Jumala kanssamme.

Valomme ja Vapahtajamme, kiitos että tulet luoksemme ja olet kanssamme, tänäkin Jouluna. 🙂 

Tu Scendi Dalle Stelle – Andrea Bocelli laulaa jo lapsena oppimansa joululaulun:

”Sinä tulet alas tähdistä
Taivaiden Kuningas, tulet kylmään luolaan
Taivaallinen lapseni, näen sinun värisevän
siunattu Jumala, kuinka paljon Sinulle maksoikaan
se että rakastat minua
Sinä, maailman Luoja, vailla vaatteita ja tulen lämpöä
Sinä valittu, pieni lapsi, tulit köyhyyteen
se saa minut rakastamaan sinua vielä enemmän
sillä Rakkaus teki sinut köyhäksi”

Muut 4. adventtisunnuntain tekstit ovat: Ps. 130: 5-8, 1. Moos. 21: 1-7 ja Hepr. 6: 13-19.

Viisauden teoista…

9.12.2019. Kun taivas tulee esiin pilviverhon takaa monen sadepäivän jälkeen, kaikki tuntuu erilaiselta. Auringon hymy nostaa hymyn omaankin olemukseen. – Osaisinkohan arvostaa sitä yhtä paljon, jos sen näkisi aina?

Valoa kaivatessa koetan etsiä ilon aiheita pienistä asioista. Kuten karpalon kokoisista minitomaateista, jotka toin vihreinä raakileina syksyllä sisälle ja jotka kypsyvät hiljalleen ikkunalaudalla. Tuovat kivan värilisän ruoka-annoksiin.;)
Chilit, jotka myös toin sisälle lämpimään ja ovat liian väkeviä syötäväksi, ilahduttavat ihan vaan värillään. Saavat olla Jouluun saakka ainakin,

Kunpa muistaisikin niinä hetkinä, jolloin tuntuu pimeältä ja ankealta, että valo tulee taas pian esiin. Niin kuin viikko sitten, jolloin maa sai lumipeitteen. Ja kuten eilen, kun aamusta iltapäivään sininen taivas oli näkyvissä. Nyt jaksaa taas odotella. Myös sitä todellista Valoa, jonka tulemista Maan päälle me muistamme ja juhlimme parin viikon kuluttua.

Jeesus sanoi:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!” (Matt. 11: 11-19)

Jeesuksen sanat laittavat miettimään: ei yksikään toinen ollut tuolloin ollut Johannesta suurempi. Miksi Jeesus sanoi niin?
Johannes Kastajan arvellaan olleen Jeesuksen serkku. Itse ajattelen heidän saattaneen olla pikkuserkkuja, koska heidän äideillään, toisilleen sukua olevilla Marialla ja Elisabetilla oli niin iso ikäero: toinen teinityttö, toinen iäkäs.

Tunnistaminen – Jeesuksen ja Johanneksen sukulaissuhde ei kuitenkaan käsittääkseni liity tähän asiaan muutoin kuin että sen vuoksi Johannes kohtasi Jeesuksen jo ennen kuin nämä olivat syntyneet tähän maailmaan; Kumpikin oli vielä äitinsä kohdussa, kun tuona tunnistamisen hetkenä Pyhä Henki täytti Johanneksen. Ja äitinsä Elisabetkin sai osansa Pyhän Hengen vuodatuksesta. Hän tunnisti Marian kantavan tulevaa Messiasta sisällään.

Avaaja – Mutta mistä syystä Jeesus sanoi Johannes Kastajan kuoltua että tämä oli suurin siihen asti syntyneistä? Koetin löytää raamatunkohdista vastauksia. Useasti toistuva teema on avaaminen.  Johannes avasi tietä taivasten valtakunnan tulemiselle ja tunnistamiselle.

Taivasten valtakunta on tullut lähelle – Kun Jeesuksen palvelutyön alkamisen ajankohta lähestyi, Johannes Kastaja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” (Matt.3:2)

Johannes kehotti ihmisiä parannuksen tekoon ja kastoi heitä. Kun fariseuksiakin tuli kasteelle, hän sanoi heille: ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. (Matt.3:11)

Kun papit ja leeviläiset tulivat Johanneksen luo kysymään kuka tämä oli, Johannes vastasi: ”En minä ole Messias.” Mikä sitten? Elia? Luvattu profeetta? 
Toisten inttäessä häneltä täsmennystä Johannes vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’ Niinhän profeetta Jesaja on ennustanut.”(Joh.1:20-23)

Johannes valmisti ihmisiä, jotta nämä voisivat Vapahtajan saapuessa tunnistaa Hänet ja lähteä seuraamaan Häntä. Mutta sitä ei tuo erämaan profeetta osannut aavistaa, että tämä pyytäisi häneltä kastetta. 

Taivaat aukenivat – Kun Johannes oli kastanut Jeesuksen, Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. Ja taivaista kuului ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt.” (Mark.1:9-11)

Nuo sanat Jumala haluaa sanoa jokaiselle meistä. Hän haluaa meidän tietävän, kuinka rakkaita me olemme Hänelle. Ja muistavan, että kun käännymme Hänen puoleensa, taivaat ovat avoinna meille. Vaikkemme sitä itse havaitsisi, Hän näkee meidät ja haluaa sanoa meille, lapsilleen: ”Sinä olet minun rakas tyttäreni/poikani. Kuinka äärettömän tärkeä ja rakas oletkaan Minulle!”

Johannes avasi tien – Jerusalemissa Jeesus sanoi (ilmeisesti ylipapeille ja kansan vanhimmille): ”Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä.” (Matt.21:32)
Tie on avattu. riittää kun luottaen alkaa sitä kulkea. Jeesus haluaa pudottaa suomut silmiltämme näkemään taivaan todellisuutta. Siinä todellisuudessa kaikki näyttäytyy uudessa valossa.

Mikä voisi avata meitä näkemään, oivaltamaan ja muistamaan, kuinka lähellä taivas on meitä? Että se on vain ajatuksen päässä meistä. Että kun käännämme huomion Jumalaa kohti, taivas on jo läsnä. Jumala näkee, kuulee, rohkaisee, valaa toivoa: silloinkin kun kaikki näyttää pimeältä, Valo on lähellä.   


Taivasten valtakunta murtautumassa esiinJeesus sanoi: ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.”
Johannes avasi tietä taivasten valtakunnan tulla. Hän avasi tietä jollekin sellaiselle, joka oli tulossa ja joka oli jo lähellä.

Usein taivasten valtakuntaa ajatellaan jossain Jumalan korkeuksissa olevana paikkana/tilana/ulottuvuutena, taivaallisena kotina, jonne ollaan menossa. Ja sitähän se onkin.
Minua kiehtoo kuitenkin myös tuo, kuinka taivasten valtakunta on lähellä, murtautumassa esiin. Ja se, kuinka taivas on jo täällä.
Eräässä vaiheessa Jeesus sanoi: ”Jumalan valtakunta on keskellänne”.
Kun fariseukset kysyivät Jeesukselta, milloin Jumalan valtakunta tulee, hän vastasi: ”Ei Jumalan valtakunta tule niin, että sen tulemista voidaan tarkkailla. Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk17:20-21)

Eikö olisi ihanaa, jos tämä voisi olla todellisuuttamme, joka päivä, joka hetki: tieto siitä, että Jumalan valtakunta ei ole ainoastaan jossain kaukana korkeuksissa, tavoittamattomissa, vaan keskellämme, tässä ja nyt. Että me voimme hengittää Jumalan valtakunnan läsnäoloa ja–olossa, elää ja toimia siinä.

Mitä Johannes Kastajalta puuttui, kun Jeesus totesi että ”kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän? Ymmärrän tuon niin, että Johannes julisti taivasten valtakunnan tuloa, muttei ehtinyt toimia siinä. Hänen työnsä oli tehty kun Jeesuksen palvelutyö oli käynnistynyt.

Jeesuksessa taivasten valtakunta tuli läsnä olevaksi. Ne, jotka uskoivat ja uskovat Jeesus Nasaretilaiseen Kristuksena, Vapahtajana, ovat Hänen valtakuntansa asukkaita. Ja ne, jotka palvelevat Häntä, tekevät (ihannetapauksessa ainakin) työtään Hänessä, Hänen valtakunnassaan, taivasten valtakunnassa.


Viisauden teoista Viisaus tunnetaan – Mistä Viisauden seuraajat sitten voisi tunnistaa? Viisaista päätöksistä ja teoista?
Ajatella, jos me osaisimmekin toimia aina Viisaudesta käsin! Ja ne, joilla on valta päättää yhteisistä asioistamme. Kyllä olisi moni asia toisin!  🙂 

Jumala, Sinä näet kuinka tarvitsemme Viisauttasi. Emme vain omaan elämäämme, vaan koko tämä maailmamme tarvitsee Sinun Viisautesi tekoja. Anna Valosi mieleemme ja sydämeemme. Johdata meitä elämään viisaasti ja myötätuntoisesti, rauhassa toistemme kanssa; Sinun valtakunnassasi. Kiitos Valostasi!

So This Is Christmas – Celine Dion. Jouluvideo parin vuoden takaa, ja vähän etuajassa… 🙂 

”Tämä siis on Joulu
ja mitä me olemme tehneet
taas yksi vuosi takanapäin
ja uusi juuri alkanut
toivon että sinulla, läheisilläsi, rakkaillasi
vanhoilla ja nuorilla, on hauskaa
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta
toivotaan että siitä tulee hyvä
niin ettei kenenkään tarvitsisi pelätä
tämä siis on Joulu
heikoille ja vahvoille, rikkaille ja köyhille
sota on niin pitkä
Hyvää Joulua mustille ja valkoisille
keltaisille ja punaisille
lopetetaan kaikenlainen taisteleminen
Oikein hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!”
     

Muut 3. adventtisunnuntain tekstit: Ps. 85:9-14, Mal.3:23-24 ja 2. Piet. 1: 19-21.

Kuningas ovella

2.12.2019.  Valossa Erämaavaelluksella ystävän kanssa ihastelimme pitkän aikaa sitä, kuinka aurinko kultasi pienen, puusta varisseen, pystyasentoon jääneen lehden. Näky oli melkein maaginen: kuinka tuo pieni lehti saattoikaan säteillä niin ihmeellisellä tavalla auringonvalon läpäisemänä.
Pitäisikö zoomata, tai mennä lähemmäksi? Ei, näky oli niin hurmaava, että siinä vain istuimme eväspaikalla katsellen sitä lumoutuneina.

Kuin odottaen jotakin – Tuon lehden voisi ajatella kuvaavan ihmistä erilaisissa mielentiloissa: hämmentyneenä, yksinäisenä, pelokkaana, neuvottomana; tai rohkeana, itsenäisenä, itsepäisenä ja päättäväisenä.
Oksa, josta se oli pudonnut, oli paljas. Muut lehdet nukkuivat maassa, mutta tämä oli jäänyt pystyyn, kuin odottamaan jotakin…

Valon läpäiseminä – Millaiseksi lehden tilanteen kuvitteleekaan, valon säteily muuttaa kaiken. Valo saa pienen lehden hehkumaan elämää.
Samoin on meidän elämässämme: millaisessa tilanteessa olemmekaan, se näyttäytyy aivan erilaiselta, kun annamme Jumalan Valon läpäistä sen.

Toivon Jumala haluaa tuoda elämäämme uskon, toivon, ilon, rauhan ja hyvyyden voiman.
– Ja rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on.(Fil1:6)
– Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. (Room15:13)
– Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä. (Ef.5:9)

Joulukuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki;
Sinä täytät universumin;
ja hiljaisuuden kuiskauksessa
sanot jokaiselle:
”Älä pelkää;
Jumalan läsnäolo on
olemuksesi syvyyksissä.
Etsi ja tulet löytämään.”

Veli Roger

Jeesus sanoo:
    ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!
    Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (

Luuk. 12: 35-40)

Tulee mieleen vanhat brittielokuvat, joissa oli tuontapainen tilanne: suuren kartanon/linnan isäntä lähtee matkoille, ja uskollinen palvelija tai useampi on täydessä valmiustilassa isännän saapuessa. Joskus seistään jo ulko-ovella hevosrattaiden tai modernimman ajopelin ajaessa pihaan.

Kun osat vaihtuvat – Jeesus sanoi, että kun herra palaa ja tapaa palvelijansa valvomasta, hän kutsuu palvelijansa pöytään ja alkaa palvella heitä! Hätkähdyttävä osien vaihtuminen!
Yhtä hätkähdyttävä kuin se, kuinka Jeesus pääsiäisaterialla sitoi pyyhkeen vyötäisilleen ja alkoi pestä opetuslastensa jalkoja.
Pietari häkeltyi että eihän tämä käy, mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.”
”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!”
Pietari vastusteli. Mutta Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Johon Pietari välittömästi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” (Joh.13:8-9)

Miten vaikeaa olikaan asettua palveltavan osaan! Suostua siihen, ettei itse olekaan se, joka toimii ja saa aikaan. Suostua palveltavaksi… eikä kenenkä tahansa, vaan itse Herran palveltavaksi!

Ei ole roolin vaihtaminen helppoa nykyäänkään. Miten haasteellista onkaan sellaisen, joka on aina tottunut auttamaan toisia ja tekemään asioita toisten eteen, ruveta autettavaksi!
Ja toisaalta: miten sellainen, joka on tottunut siihen, että asiat tehdään hänen puolestaan, osaisi ryhtyä toisia palvelemaan?

Kuka palvelee? Mieleen tulee myös, kuinka usein mahdamme ajatella että me palvelemme Jumalaa, kun itse asiassa Hän huomaamattamme palvelee – hoitaa ja kantaa – meitä, asioitamme ja tilanteitamme…  

Palvelija – Nykyään meillä länsimaissa kotiapulainen ammattina taitaa olla melkoinen harvinaisuus.  Sen sijaan on palveluammatteja ja palveluammattilaisia (joita ilman ei tämä yhteiskuntamme toimisi).
Jeesus nosti palvelijan tehtävän arvoon arvaamattomaan sanoessaan parhaasta asemasta kilpaileville opetuslapsilleen: ”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.”
Hän jatkoi: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” (Mark.10:43,45)

Odottaminen – Kristus tuli palvelemaan meitä, ja Hän lupaa palvella niitä, jotka odottavat Häntä.
Mitä tuo odottaminen voisi tarkoittaa omassa elämässäni? 
En ajattele tässä elämänvaiheessa niinkään sitä, mitä on edessä. Pikemminkin ajattelen mitä on nyt. Miten paljon Kristus on elämässäni juuri tänään? Millä tavoin se ilmenee?
Ehkä ennen kaikkea siinä, miten ja kuinka paljon pidän Hänet mielessäni ja sydämessäni. Sitä, miten pidän yhteyttä yllä. Sitä etten omien puuhailujeni keskellä unohda Häntä. Että pyydän (annan) Hänen olla kaikessa mukana. 

Ei se mikään itsestäänselvyys ole. Miten usein huomaankaan touhuavani omin päin! Ja jossain vaiheessa iltapäivällä tai illalla totean että ai niin… suo anteeksi, unohdin aivan… unohdin Sinut…
Ja kiitän Häntä siitä, että Hän siitä huolimatta on kanssani. Hän tuntee hajamielisyyteni ja ajatusteni juoksut, Ja silti Hän rakastaa. Hän on ihmeen kärsivällinen.   

Usein olen ajatellut, millaista olisi elää luostarissa, jossa Jumala on itsestään selvästi mukana kaikessa tekemisessä, kaiken keskipisteenä. Yksinkertainen, pelkistetty elämä, ei ryntäilyä eikä rönsyilyä joka suuntaan. Jatkuva rukous palauttaa harhailevat ajatukset olennaiseen.
Joitakin aikoja luostareissa vietettyäni olen aina tavanomaiseen elämääni palattuani todennut, ettei luostarielämä kuitenkaan ole minua varten. 

Aina välillä kyselen Jumalalta: onko jotain, mitä Hän haluaisi minun tekevän. Joskus saan vastauksen, joskus en. Aika usein mietin ja kyselen, onko minulta jäänyt huomaamatta jokin juttu; jotain sellaista, mitä Hän odottaa minun tekevän. Varmaan useinkin. Mutta sitten muistan Hänen armollisuutensa. Vaikken ole kokenut moitetta asian suhteen, tiedän Hänen toivovan että olisin herkemmin kuulolla.
Uskon, että Hän toivoisi että me kaikki kääntäisimme ajatuksemme ja huomiomme omista touhuamisistamme enemmän Häneen; odottaen; kuunnellen. Luottaen siihen, että Hän tulee luoksemme. Että Hän haluaa kutsua meidät tuntemiseensa, yhteyteensä.     

”Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20)

Alla oleva laulu on 1100-luvulta, sanojen laatija tuntematon.  

O Come, O Come Emmanuel – Traditional Choir.

”Oi tule Immanuel ja lunasta vangittu Israel
joka suree täällä yksinäisessä pakolaisuudessa
kunnes Jumalan Poika ilmestyy
iloitse, Immanuel tulee luoksesi, Israel

Oi tule, viisautemme, korkeuksista
joka järjestit kaiken niin mahtavasti
näytä meille tiedon polku
ja opeta meille kulkea sitä

Oi tule, Iisain kannon verso
vapauta heidät Paholaisen tyranniasta
ja luottamaan Sinun vahvaan pelastavaan voimaasi
anna heille voitto kuolemasta

Oi tule Daavidin avain
ja tee taivaallinen kotimme meille avoimeksi
tee turvlliseksi tie joka johtaa korkeuksiin
ja sulje kurjuuden polku

Oi tule, sido yhteen kansojen kaipuu
kaikkien sydämet yhdistä
loppukoon surullinen erillisyys
ole Sinä meille rauhan Kuningas”

Muut tekstit: Ps. 80: 15-20, Jes. 35: 3-6 ja Hepr. 10: 35-39.