28.12..2021. Ensi sunnuntain aihe on ’Herran huoneessa’. Millainen oli Herran huone parituhatta vuotta sitten? Entä tänään?

Jouluyönä saattoi netin välityksellä katsoa monien kirkkojen messuja. Meillä katsottiin Pietarinkirkon messua toisella silmällä ja korvalla (eli tietyissä kohdissa hiljennyimme sitä katselemaan ja kuuntelemaan).
Paavin puhe pieneksi ja nöyräksi tulemisesta ei oikein tuntunut istuvan Pietarinkirkon mahtaviin puitteisiin. Ehkä hän olisikin pitänyt saarnansa mieluummin jossain pienemmässä ja vaatimattomammassa Herran huoneessa.

Mutta millainen sitten oli se alkuperäinen Herran huone, Jerusalemin temppeli? Valtaisa ja loistelias. Kuningas Salomo rakennutti temppelin tarkasti Jumalan ohjeiden mukaan, Kultaa, jalopuuta ja -kiviä ei säästelty. Kaiken piti olla parasta mahdollista. Temppelin tuhouduttua paikalle rakennettiin uusi, jota myöhemmin laajennettiin.
Temppelissä oli 4 erillistä esipihaa (pappien, miesten, naisten ja ei-juutalaisten). Pyhäkön keskellä sijaitsevaan, kultalevyillä päällystettyyn kaikkeinpyhimpään, joka oli paksun, painavan esiverhon takana, sai mennä vain ylipappi kerran vuodessa. Sisemmän temppelialueen kultakoristeiset messinkiovet olivat niin raskaat, että niitä avaamaan tarvittiin 20 miestä (kuvaa hieman temppelin mittasuhteita). 

Vatikaanin Pietarinkirkon valtavia pylväitä katsellessa ja muistellessa tulee mieleen: onko tämä länsimaalainen muunnos Jerusalemin temppelistä? Tässä kuitenkin kaikkeinpyhintä (kirkossa alttaria) ei ole kätketty paksun esiripun taakse, vaan se on avoimessa tilassa, kaikkien nähtävillä. Sen äärellä papit lukevat liturgiset tekstit ja rukoukset, ja kirkossa vierailevat voivat tulla sen luo. 

Jouluyönmessua katsellessamme poikani lausui kriittisen kommentin katolisen kirkon instituutiosta ja paavin asemasta. Paavi Franciscuksen saarna antoi hänelle kuitenkin uuden näkökulman. Sen kuultuaan hän sai käsityksen nykyisen paavin toiminnasta tuon instituution radikaalina uudistajana ja heikkojen ja sorrettujen puolustajana.

Niin kuin Jeesus opetti – Franciscus toi saarnassaan esiin niitä asioita, joita Jeesus opetti ja joita tämä osoitti omalla toiminnallaan. Tässä osa Franciscuksen saarnan alkuosasta (suomennettu sen engl.kielisestä käännöksestä – kun en italiaa osaa):

”Jouluevankeliumi korostaa vastakkainasettelua; kerrotaan Jeesuksen syntymästä alkaen keisari Augustuksesta, joka antaa kaikkia koskevan määräyksen, edustaen ykköshallitsijaa kaikessa loistossaan/suuruudessaan/mahtavuudessaan (= grandeur).
Heti tämän jälkeen meidät johdatetaan Betlehemiin, jossa ei ole lainkaan loistokkuutta: ainoastaan köyhä lapsi kapaloituna, paimenten seistessä vierellä. Juuri siinä Jumala on: pienuudessa. Tässä on sanoma: Jumala ei kohota itseään loistoon (grandeur), vaan alentaa itsensä pienuuteen. Pienuus on se polku, jonka hän valitsi vetääkseen meitä lähelleen, koskettaakseen sydämiämme, pelastaakseen meidät ja tuodakseen meidät takaisin sen äärelle, millä todella on merkitystä.
Jumala tuo itsensä ilmi, mutta ihmiset eivät ymmärrä. Hän tekee itsensä pieneksi maailman silmissä, kun me puolestamme etsimme edelleen loistoa/suuruutta/mahtavuutta maailman silmissä, ehkä jopa hänen nimissään.

Jumala alentaa itsensä ja me yritämme tulla suuriksi. Kaikkein Korkein etsii paimenia, niitä, jotka ovat näkymättömiä joukossamme, ja me vietämme kokonaisen elämän etsien menestystä. Jumala ei etsi valtaa eikä voimaa; hän pyytää hellää rakkautta ja sisäistä pienuutta.
Tätä meidän tulisi pyytää Jeesukselta Jouluna: pienuuden armoa. ”Herra, opeta meitä rakastamaan pienuutta. Auta meitä ymmärtämään, että pienuus on tie aitoon suuruuteen.”
Mitä se tarkoittaa konkreettisesti, että hyväksyy pienuuden? Ensinnäkin uskomista siihen, että Jumala haluaa tulla elämämme pieniin asioihin; hän haluaa olla mukana jokapäiväisessä elämässämme, kotona, koulussa, työpaikalla. Hän haluaa tehdä tavallisten kokemustemme keskellä epätavallisia (extraordinary) asioita. Hän on sanoma valtavan suuresta toivosta. Jeesus pyytää meitä löytämään ja arvostamaan pieniä asioita elämässämme.
Laittakaamme syrjään valittamiset ja synkeät ilmeet, ja ahneuden, joka ei milloinkaan tule tyydytetyksi! – Sanoma on pienuudessa, tuon pienen lapsen ihmeessä.

Jeesus ei kuitenkaan halua tulla vain elämämme pieniin asioihin, vaan myös omaan pienuuteemme: kokiessamme olevamme heikkoja, hauraita, riittämättömiä, ehkä jopa olevamme ”ihan sekasin”.
Rakas sisko tai veli, jos – kuten Betlehemissä – sinut valtaa yön pimeys, tai jos tunnet olevasi kylmän välinpitämättömyyden ympäröimänä, jos tuska jota kannat sisälläsi huutaa: ”Olet huono/arvoton, sinua ei koskaan tulla rakastamaan siten kuin toivoisit”, jos tänään kuulet tuollaista, Jumala vastaa sinulle. Hän sanoo: ”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi, tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Suostua pienuuteen merkitsee muutakin. Se tarkoittaa Jeesuksen syleilemistä tämän päivän pienissä. Hänen rakastamisensa on että rakastaa vähäisimpiä veljiämme ja sisariamme. Hänen palvelemistaan palvelemalla heitä, jotka syntyivät köyhyyteen, kuten Jeesus, joka itsekin syntyi köyhyyteen. Heissä Jeesus haluaa tulla kunnioitetuksi (honored).
Olkoon meillä tänä rakkauden yönä vain yksi pelko: että loukkaamme Jumalan rakkautta, satutamme häntä halveksimalla köyhiä välinpitämättömyydellämme. Jeesus rakastaa heitä suuresti, ja jonain päivänä he toivottavat meidät tervetulleiksi taivaaseen. Heissä Jeesus tekee itsensä tunnistettavaksi.”

Franciscus ja Franz – Katolisen kirkon tiedotussivuilla saarnan allekirjoituksena on pelkkä Franciscus, ilman titteliä. Tunnistan hänessä samantapaista vaatimattomuutta ja yksinkertaisuuteen pyrkimistä kuin oli edesmenneellä hengellisellä opettajallani Franz Jalicsilla (joka korkeasta iästään ja asemastaan huolimatta halusi, että häntä sinutellaan ja kutsutaan vain Franziksi).
Näillä kummallakin F:lla oli rankkoja kokemuksia Argentiinan ajoiltaan, joita he joutuivat selvittämään sekä julkisesti että yksityisesti Franciscuksen tultua valituksi paaviksi.
Kumpikin joutui työstämään ylpeää luontoaan ja nöyrtymään. Mutta se teki heistä juuri sellaisia, joiksi Jumala heidät tahtoi, jotta he voisivat hoitaa heitä varten suunnitellun tehtävän. 

(Tekee mieli palata myöhemmin vielä saarnan loppuosaan. Kaksi paavia -elokuvan katselu herätti nim. niin paljon ajatuksia…) 

Jerusalemin temppelissä . Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä 12-vuotias Jeesus keskustelee rabbien kanssa:

Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
    Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
    Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2:41–52)

Jeesus hämmästytti ja hämmensi temppelissä olleita hengellisiä opettajia kysymyksillään ja vastauksillaan. Mistä tuon nuoren pojan ymmärrys ja viisaus saattoivat olla peräisin? Puusepän poika Nasaretista. Käsittämätöntä.
Jeesukselle tuo oli kuitenkin hyvä tilaisuus kysellä häntä askarruttaneista asioista. Mitä hän mahtoi kysellä? Mahtoiko hän saada noilta rabbeilta vastauksia, jotka jollain tavoin selvensivät  hänen edessä olevaa tehtäväänsä? 

Marian ja Joosefin löydettyä vihdoin kadonneen poikansa tämä lähti heidän mukaansa kuin kuka tahansa tottelevainen lapsi. Hän suostui asettamaan syrjään sen, mitä hän oli taivaallisen mittapuun mukaan ja asettui ihmislapsen mittaan.
Mutta Maria ja Joosef olivat varmaan yhtä hämmentyneitä kuin temppelissä olleet opettajat.  Kuinka pitäisi suhtautua lapseen, joka on tullut maailmaan pelastaakseen sen? 

20 vuotta myöhemmin Jeesus hämmästytti suuria ihmisjoukkoja minne menikin: hän paransi, vapautti heitä vaivoista, teki ihmeitä. Ja opetti tavalla, josta saatettiin päätellä: tämä ei ole tavallisen ihmisen opetusta; tässä puhuu taivaan ääni.  

2000 vuotta myöhemmin me yhä ihmettelemme: kuinka on mahdollista, että tuo Jeesus, joka 12-vuotiaana keskusteli oppineiden kanssa ja aikuisena teki ihmeellisiä asioita, yhä voisi olla täällä, toimia keskuudessamme?
Mutta meidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskomme. – Siinäpä asian helppous (tai vaikeus) onkin. Jeesus itse sanoi, että meidän on tultava lasten kaltaisiksi, jotta näkisimme taivasten valtakunnan. Sellaiseen tarvitaan nöyrää mieltä. Sitä Franciscuskin korosti saarnassaan.

Uskaltautuisimmeko tähän – tulla pieniksi, ja antaa Vapahtajamme olla se, joka tietää, neuvoo, opastaa? Antaisimmeko Hänen opettaa, auttaa, vahvistaa ja parantaa meitä?
Hän on keskellämme, Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, jos vain sallimme sen. 

Antaisimmeko Hänen sanoa meille:
”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Tällaisin ajatuksin kohti vuoden vaihtumista uuteen.

Siunattua, Onnellista ja Rauhallista Uutta Vuotta 2022!

Muut ensi pyhän tekstit ovat: Ps. 84:2–5, 11–12, 1. Kun. 8:20, 27–30 ja Hepr. 3:1–6.

21.12.21. Ennuste lupaa lunta jouluaatoksi tänne eteläiseenkin Suomeen. Oi, olisipa ihanaa saada valkea Joulu. – Meteorologien ennusteet eivät tosin aina osu ihan kohdalleen. Toivottavasti tällä kertaa osuvat. 🙂

Jumala asetti aika ajoin Israelin kansalle profeettoja, jotka kertoivat ennalta, mitä oli odotettavissa. Joskus Hän antoi heille ilmoitettavaksi asioita, jotka toteutuisivat vasta pitkien aikojen kuluttua.
Jesaja eli 300 v. ennen Jeesuksen syntymää, mutta sai tehtäväkseen kertoa tämän syntymästä jo hyvissä ajoin, jotta kansa osaisi odottaa luvattua Valoa. 
Jumalan profeetan tunnistaa siitä, että hänen ennusteensa toteutuu, sitten kun sen aika on.  
Alla Jesaja ilmoittaa Lapsen syntymästä. Lapsen, joka tulee muuttamaan kaiken, ja jolla tulee olemaan monta nimeä:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon….
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon
Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.
Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina….
(Jesajan kirjasta luvusta 9)

Rauhan Ruhtinas, Ihmeellinen Neuvonantaja… mitä kaikkea Vapahtajamme meille onkaan. Hänen valtansa on suuri, ja se tulee ilmi erityisesti siellä, missä Häneen uskotaan ja missä Hänen puoleensa käännytään. Siellä pimeys joutuu väistymään, ja Valon voima voittaa.  

Keskiajan taiteilijat halusivat usein maalata Jeesus-lapsen ja hänen äitinsä Marian ympärille kullanhohtoisen taustan. Niin tehdään yhä ikonitaiteessa. On kuin kulta kuvastaisi pyhyyttä ja majesteettisuutta. Taivaan Kuningas, syntynyt lapseksi maan päälle.  

Pyhyys olikin varmasti vahvasti läsnä Jeesus-lapsen syntyessä, mutta sitä ei olisi ulkoisista puitteista voinut päätellä. Eläinten suoja, ehkä kolea kallioon hakattu luola, vuoteena karjan syöttökaukalo, olkia pehmusteena.  Ehkä Joosef asetti siihen oman viittansa lämmikkeeksi. Eiväthän he, Maria ja Joosef, olleet osanneet kuvitella, että lapsi syntyisi tällaisissa oloissa, miltei taivasalla. 

Mutta taivaassa tiedettiin. Enkeli ilmoitti paimenille, ja suuri enkelijoukko ylisti Jumalaa:  ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
(Luuk. 2:1–14)

Jaakko Haavion runo, Legenda, on aina koskettanut minua. Se kuvaa niin lempeällä  tavalla sitä, kuinka pienikin kurotus Taivaan Vapahtajaa kohti huomataan ja huomioidaan.
Kun pyhä käsi koskettaa, se muuttaa niin meidän ihmisten kuin kaiken elollisen elämän.

Kaks kyyhkyläistä päällä kurkihirren
suloisen lauloi Lapsen univirren.
Ja härkä, aasi hengityksellään
sulattelivat Lapsen yltä jään.
Luo pienokaisen, ihanan ja kalliin
ne jouluyönä polvistuivat talliin.

Vaan suojan peränurkkaan, pimeään,
jäi pieni lehtimato miettimään.
Hän näki toisten palvelevan Lasta.
Hän miten kumartaisi Kuningasta?
Ja kun ei muuta löynnyt, poimi hän
maalattialta lehden vihreän.

Niin tuuma tuumalta hän, suussa lehti,
luo Jeesuslapsen seimivuoteen ehti.
Ja uinaileva lapsi hymyten
sen selkää hipaisi ja lahjaa sen.
Toi mato lahjan. Lapsi palkan soi:
näin pyhä käsi kiiltomadon loi.
Se kimmeltää, kuin joulutaivaan tähdet,
kun suviyöhön vaeltamaan lähdet.

(Jaakko Haavio)

Maailman Valo tuli alas maailmaan koskettaakseen meitä Valollaan. Jotta voisimme viedä eteenpäin Hänen sanomaansa. Rauhan ja Rakkauden sanomaa. 

Jouluyön tekstit: Ps. 96:1–3, 6–10, Jes.9:1-6, Tit. 2:11–14 ja Luuk. 2:1-14. 

Oikein hyvää, iloista ja rauhallista Joulua, Kristuksen syntymäjuhlaa!

16,12.2021. Tarua vain totta? – Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari toteaa blogissaan mm.  näin: ’Demokratia, jota voidaan pitää sivistyksen edellytyksenä, on monessa maassa uhanalainen. Väärän tai omiin tarkoitusperiin väritetyn tiedon avulla rakennetaan uudenlaista yhteiskuntajärjestystä. Disinformaatio leviää kulovalkean tavoin. Tämän olemme voineet havaita myös Suomessa koronarokotuksista käydyssä keskustelussa.
Sivistyksen ehkä tärkein merkitys tulevaisuudessa on tarjota eväitä väärän tiedon tunnistamiseen. Sivistynyt ihminen etsii tietoa, jonka avulla on mahdollista nähdä myös tiedon suhteellisuus silloin, kun se palvelee itsekkäitä tarpeita, kuten ympäristöongelmista piittaamatonta tuottavuuden kasvua tai yksipuolisia poliittisia tavoitteita.’

Silmien avautumista – Marja Sakari jatkaa: ’Taide ja kulttuuri sekä lukeminen, katsominen ja kuuntelu avartavat ja avaavat silmiä. Sivistys edellyttää vuoropuhelua ja toisen kuuntelua. Tällaiseen vuoropuheluun meitä kutsuvat erilaiset taiteen ja kulttuurin ilmentymät.’

Uskon näkökulmasta voisi todeta samaa: vuoropuhelu ja toisten kuuntelu voi parhaimmillaan johtaa toisten ymmärtämiseen, uusiin oivalluksiin ja löytöihin, sen sijasta että ajatellaan juuri itsellä tai omalla yhteisöllä olevan oikeat tulkinnat ja käsitykset asioista.
(Kaikkia kristittyjä yhdistää usko Kristukseen Vapahtajanamme, mutta miten paljon erilaisia näkemyksiä ja käsityksiä Häneen uskovilla onkaan. )

Paluu uutisten pariin – Eilen lapsenlapseni,12v. kyseli minulta itä- ja länsivaltojen presidenteistä, Hän pohti, voiko itänaapuri hyökätä maahamme. Hän oli varmasti kysynyt asiaa kotona isältä ja äidiltä. Mutta koska he yleensäkin pyrkivät välttämään sitä, että lapsissa heräisi turhaa huolestumista, heidän vastauksensa ei ilmeisesti tyydyttänyt, vaan piti varmistaa asiaa vielä mummilta. 
Ihmettelin, miksi lapsi nyt on noin huolissaan. Juttelimme yleiseen sävyyn näistä päämiehistä ja totesimme, että on se hyvä, että meillä on niin kaikin puolin hieno presidentti.
Itsekseni totesin että nyt näyttää olevan aika lopettaa yli 3 kk kestänyt uutislakko ja alkaa taas lukea maailman tapahtumista. (Ja kyllähän syy lapsenlapsen huoleen löytyi jo uutisten tavasta otsikoida juttunsa.)        
Rukoiltaisiinko yhdessä Ukrainan puolesta, ja ylipäätään maailmanrauhan puolesta?

Jouluevankeliumissa enkelit laulavat: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.”
(Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että taivaallisia uutisia lukisi ja kuulisi paljon mieluummin kuin uutisia tämän maailman menosta. :)) 

Rauhanruhtinaamme, kohta muistamme ja juhlimme Sinun syntymääsi tänne pimeän maailman keskelle. Sinä sanoit:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”  (Joh.14:27)

Tuo rakas Jeesus rauhasi sydämiimme. Myös niiden sydämiin ja mieliin, jotka tekevät isoja, kansoja koskevia päätöksiä. Anna heille viisautesi.
Anna meille rauha. Joulurauha. Kiitos että näet, välität ja rakastat.
Kiitos että saamme tänäänkin kääntää katseemme pimeydestä Valoon. 🙂

4. adventtisunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus ei ole vielä syntynyt. Pääosissa ovat Maria ja Joosef, joille kummallekin enkeli ilmestyi kertoen lapsesta, joka tulisi pelastamaan maailman…
Kummallakin, Marialla ja Joosefilla, on omat ajatukset, tunteet, kokemukset tästä. Siksi laitankin tähän laulun kummankin näkökulmasta. 

A Baby Changes Everything – Faith Hill 

’Teinityttö, aivan liian nuori
täysin valmistautumattomana tulevaan
lapsi muuttaa kaiken
ei ole sormusta tytön sormessa
kaikki hänen unelmansa ja suunnitelmansa…
lapsi muuttaa kaiken

Hän ei ole koskaan koskettanut
miestä jota rakastaa
kuinka hän pystyy säilyttämään
tämän luottamuksen?
Lapsi muuttaa kaiken

Ja tyttö itkee, oi kuinka itkee
hänen täytyy lähteä, mennä kauas
taivas tietää, ettei hän voi jäädä
lapsi muuttaa kaiken.

Hän on kohta tulossa, tyttö tuntee sen
Missään ei ole tilaa, ei sijaa, ja hän itkee
tähti loistaa alas korkeuksista
enkelikuoro laulaa:
Kunnia vastasyntyneelle Kuninkaalle!

Koko elämäni on kääntänyt suuntaa
olin eksynyt, mutta nyt löydetty
lapsi muuttaa kaiken’

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.
(Matt. 1:18–24)

Laulu Joosefin kokemuksista – Alla laulu, jonka tarina on aika yllättävä. Se kertoo näet mm. keskustelusta, jonka Joosef käy erään naisen kanssa sen jälkeen, kun Jeesus on surmattu. – Raamattu ei Josefin vaiheista kerro sen jälkeen kun Josef ja Maria olivat käyneet 12-vuotiaan Jeesuksen kanssa Jerusalemissa, mutta perimätiedon mukaan Josef oli huomattavasti iäkkäämpi kuin Maria, ja kuoli ennen kuin Jeesus tuli aikuisikään. 
Kaunis laulu joka tapauksessa. (Videon alla sen lataaja, 4 lapsen isä, kirjoittaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan isänä olemisen haasteista ja siunauksista.)  

Joseph: I Was Not His Father, He Was Mine – Michael McLean

Mies työsti eräänä iltana puunpalaa, hänelle niin tuttua materiaalia
Nainen uskoi tunnistaneensa hänet, vaikkei ollut siitä ensin varma.
Pyytäessään anteeksi ja kysyessään
” Etkö sinä ole sen miehen isä, jonka he ristiinnaulitsivat?”
nainen tunsi oudon surun kasvavan sisällään.
Puuseppä vastasi samoin kuin niin monesti ennenkin:
”En ollut Hänen isänsä, Hän oli minun Isäni.”

Mies jatkoi työskentelyään kuluneilla, karkeilla käsillään.
Vaikka nainen ei kysynyt enempää, mies tiesi, että tämä ymmärsi.
Niinpä mies kysyi, voisiko nainen auttaa häntä
ja näki myöntävän vastauksen naisen katseesta.
Nainen teki kaiken niin kuin mies pyysi,
hän oli kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
Sitten he keskustelivat tuntikausia Jeesuksesta
ja siitä, miten mies tunsi Jeesuksen jumalallisen luonnon.
Mies sanoi: ”En ollut Hänen isänsä, Hän oli minun Isäni.”

”Sillä kuinka näin ymmärtämätön ja virheitä täynnä oleva ihminen
voisi edes toivoa voivansa kasvattaa Jumalan Poikaa?”

Sitten mies kertoi epäilyksistään, joita hänellä oli ollut satoja kertoja
ja kuinka Jeesus aina välillä oli osoittanut hellästi, että tämä oli toiminut ihan hyvin
Sitten puuseppä lausui suurimmat totuudet, jotka hän oli koskaan kuullut
ja todisti, että hän oli kuullut ne kaikki Jeesukselta.
Ja silloin nainen tunsi sydämensä hehkuvan.

Naisen lähtiessä he halasivat, ja Joosef sanoi hänelle vielä kerran:
”Kerro kaikille, että minä en ollut Hänen isänsä, kerro että Hän oli minun.”

Muut 4. adventtisunnuntain tekstit ovat:  Ps. 130:5–8, Sef. 3:14–17 ja Fil. 4:4–7.

12.12.2021. 3. adventtisunnuntain otsake on Tehkää tie Kuninkaalle.
Viime viikolla sydämeeni hiipi paljon maallisempi pyyntö: tehkää tiet armollisemmiksi hauvojen tassuille. Pakkasten tultua aloin nim. ihmetellä sisälle kulkeutuvia teräväsärmäisiä pikkukiviä, Ennen teitä hiekoitettiin karkealla hiekalla/soralla, Mutta tällainen kivi tuntuu arassa tassussa kuin nastaan astuisi.
Onneksi hauvallani on tossuja tassujen suojaksi, mutta mietin, pitäisikö niitä käyttää siihen saakka, kunnes hiekotushiekat keväällä harjataan pois…  tai kantaa hauva metsäpoluille ja lenkkeillä vain niitä pitkin,..
Kyllä toivoisi tassuille käyttöystävällisempää liukuestettä kävelyteille. Taikka kapeaa hiekoittamatonta kaistaa jalkakäytävillä koirille. Ja pulkille ja stigoille. Ja ainakin meidän kylässä moni hiihtäjä voisi ilahtua, jos voisi sukset jalassa lähteä lähistön laduille.  

Valoa kohti ollaan joka tapauksessa menossa. Pakkanen hellitti maamme eteläisessä osassa. Kotimme sisälämpötila kohosi +16 asteesta 3 astetta lämpimämmäksi, josta vilukissa ja -koira hykertelevät onnellisina: ei tarvitse enää hytistä.
Ihanaa olisi kuitenkin, jos lunta jäisi maahan vaikka vain ohutkin kerros. Sillä kyllä lumi aina tuo Jouluun oman tunnelmansa.
12 päivää Jouluaattoon. – rauhaisaa adventinaikaa. 🙂  

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen – älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat, ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat, oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
Uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa satonsa.
Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa tien Herralle.  (Ps. 85:9–14)

Rauha ja oikeus – Hienoja lupauksia tuossa psalminkohdassa: Jumala lupaa rauhan ja antaa apunsa Häntä palveleville.
Nuo kielikuvat ovat puhuttelevia: uskollisuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. Tulisiko tuo ymmärtää niin, että meidän tulisi olla uskollisia Luojamme tahdolle elämässämme, Jotta oikeus pääsisi toteutumaan?  

Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?”
Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
    ”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:
    – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi,
    hän raivaa sinulle tien.”  (Matt. 11:2–10)

”Ruokoako, jota tuuli huojuttaa” – Mietin, miten monia ruokoja (-90-luvun new age-guruja) tulikaan mentyä katsomaan/kuuntelemaan kun oli kova etsintä päällä. Melkein hengästyttää, kun ajattelen sitä erilaisten luentojen, kurssien ja koulutusten määrää.
Ja sitten kun lähdin Jeesuksen osoittamalle tielle, mentiin ystävien kanssa uteliaisuuttamme erilaisiin tilaisuuksiin kuuntelemaan maailmalta tulleita julistajia. Haluttiin kuulla, mitä kaikkea tällä tiellä voi oppia. Kuunneltiin kyllä korva tarkkana, mutta tärkeämpää meille taisi kuitenkin olla se, missä määrin julistaja toimi Pyhän Hengen johdatuksessa ja voimassa.
Kyllähän näillä julistajilla (samoin kuin niillä new age-aikaisilla opeilla) oli tähdellistäkin sanottavaa, mutta usein jäi jollain lailla hämmentynyt olo: aina jälkeenpäin tuntui, että jäi kaipaamaan jotain enemmän.
Nykyään minulla on tunne, ettei tarvitse lähteä muualle kuuntelemaan jotakuta. Olen löytänyt  Opettajani. Häneen haluan katsoa, Häntä seurata. 

Vielä nykyäänkin Hän, opettajista parhain, voisi sanoa nuo sanat: ”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.”
Sillä tuota kaikkea tapahtuu vielä meidänkin päivinämme, kun rukoillaan Jeesuksen nimessä. Erityisesti maissa, joissa ei ole sote-järjestelmää, tai hyvin puutteellinen sellainen. Siellä, missä usko Jumalan parantavaan voimaan on vahvaa, ja sairaanhoito on hyvin vajavaista,  tai sitä ei voi saada, koetaan tällaisia Jumalan parantavia ihmeitä ja voimatekoja. Kristuksen voima tuntuu vaikuttavan erityisen vahvasti siellä, missä Häntä kipeimmin tarvitaan.

Mutta kyllä Jeesuksen ihmeitä tekevä voima toimii myös niissä maissa, joissa yhteiskuntajärjestelmän tarjoamaa hoitoa ja apua on tarjolla. Hän näkee meidät ja tilanteemme. Hän hoitaa meitä sekä sielun että ruumiin tasolla. Hän lohduttaa surevia, nostaa ylös uupuneita, hoitaa sairastavia, avaa silmämme näkemään asioita Hänen Valossaan.
ja joskus saamme kokea, kuinka Hän parantaa jostain vaivasta/sairaudesta, johon ei aiemmin ole löytänyt apua. – Siinä ei voi kuin ihmetellä, kiittää ja ylistää Häntä, Parantajaamme ja Vapahtajaamme. 

Johannes Kastaja lähetti vangittuna ollessaan opetuslapsensa Jeesuksen luo. Heidän tuli selvittää, onko Jeesus luvattu Messias. Tuo on aina mietityttänyt minua.
Minne se varmuus oli kadonnut, jolla Johannes huudahti Jeesuksen tullessa Jordan -joelle kasteelle: ”Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!” (Matt.3:14).
Ja se vakuuttuneisuus, jolla Johannes seuraavana päivänä nähdessään Jeesuksen sanoi:
”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh.1:29)

Johannes oli täyttynyt Pyhällä Hengellä jo äitinsä Elisabetin kohdussa. Hän toimi vahvasti Pyhän Hengen johdatuksessa. Hän tiesi selkeästi, mikä hänen tehtävänsä oli: kehottaa ihmisiä tekemään parannus ja kastaa heidät vedessä; valmistaa heidän sydämiään vastaanottamaan Messias.
Mietin, mikä oli heikentänyt Johanneksen selkeää varmuutta siitä, kuka Jeesus oli. Eikö Pyhä Henki ollut ja toiminut enää niin vahvasti hänen kanssaan ja hänessä, nyt kun hän oli saanut työnsä tehtyä? Sitä ei meille kerrota.

Johanneksen vilpittömyys ihmisten edessä on aina tuntunut minusta ihailtavalta. Ei egon häivääkään koko miehessä! Hän ei ajatellut lainkaan itseään, fokus oli täysin Jumalan hänelle antamassa tehtävässä. 

Tasoittakaa tie – Kun Johannekselta kysyttiin, kuka hän oikein oli, hän vastasi: ”Minä olen ääni, joka huutaa autiomaassa: ’Tasoittakaa Herralle tie!’  (Joh.1:23)
Ja: ”Minä kastan vedellä, mutta teidän keskellänne on jo toinen, vaikka te ette häntä tunne, hän, joka tulee minun jälkeeni. Minä olen arvoton edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja.” Joh.1:26-27)

Jeesus kuitenkin sanoi Johanneksesta:
”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän..”  (Matt.11:11)

Olla taivasten valtakunnassa – mitä se oikeastaan merkitsee? Jeesuksen mukaan se on todella olennaista ja tärkeää. Mutta mitä kaikkea merkitsee taivaan valtakunnassa oleminen?
Jeesus puhui taivasten valtakunnasta niin monin vertauksin,

Jeesus sanoi: ”Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin.” (Matt.11:12)
On ollut murtautumassa esiin…  – Mitäköhän Jeesus sanoisi tästä nykyisestä ihmiskunnan ja maailman tilanteesta? Millä tavoin taivasten valtakunta ilmenee nyt, meidän aikanamme…?

Joulua lähestyttäessä tulee mieleen Jeesuksen toteamus:
”Eikä voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk.17:21)

Vanhan käännöksen mukaan: ”eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä”.

Jumalan valtakunta keskellämme… sisällisesti meissä… – Se ei ole mikään itsestäänselvyys. Ajattelen, että myös meistä itsestämme riippuu, miten Jumalan valtakunta on ja ilmenee keskellämme ja meissä.  

Eräässä joululaulussa lauletaan:
”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”

Tule Jeesus, synny uudelleen sydämissämme, Sytytä Valosi sisimpäämme.
Anna Sinun Ilosi, Valosi ja Rauhasi säteillä meissä ja meistä. Kiitos että olet, kiitos että tulet!  🙂

Here With Us – Joy Williams
(Ps. Katsoin nyt vasta (14.12.) koko alla olevan lauluvideon. Sen loppupuolella on lyhyitä kohtauksia ristiinnaulitsemisesta, Eli tämä vain varoituksena niille, joille se on yhtä vaikeaa katsottavaa kuin meikäläiselle.)  

Muut 3. adventtisunnuntain tekstit: Jer. 3:21–25 ja  1. Kor. 4:1–5.

1.12.2021. Pakkassäähän on taas totuttelemista. Loppujen lopuksi siinä on kyse verenkierrosta, totesin tänään (taas kerran) totesin, kun kylmä viima tunki paksujen villalapasten läpi, vaikka niitä oli kahdet päällekkäin. Sitten tämä tuttu ilmiö: kun oltiin aikamme kävelty, sormet alkoivat lämmetä.
Hauvalle laitoin aamulla sekä villapuseron että toppapuvun (sen turkissa kun ei ole pohjavillaa, ja se on yhtä palelevaa sorttia kuin emäntänsä). Päivällä kun lähdettiin lenkille ja laitoin hauvalle pelkän villapuseron, ressukan jalat tärisivät. Mutta jonkin ajan kuluttua tärinä lakkasi: tassut lämpenivät.
Koska verenkierto on hyvä juttu meidän koko elimistölle, vedän tästä yksinkertaisen  johtopäätöksen, että Luojamme on suunnitellut meidät liikkumaan ulkona silloinkin, kun on kylmempää… – ja kohtahan pakkaseen on jo taas tottunut.
Niinpä me, vilukissa ja -koira, päättäväisesti lähdemme lenkille, villaa yllä ja alla. Ja ah, miten autuaallista on palata sisälle, kun koti, joka lähtiessä tuntui niin viileältä, tuntuukin ihanan lämpöiseltä. 🙂 

Rakkaudella ja hyvyydellä – Sinä päivänä minä luon rauhan:
Villieläimet, taivaan linnut, maan matelijat eivät enää tuota vaaraa.
Minä särjen jousen ja miekan, niin ettei sotia enää käydä.
Minä annan kansani asua turvassa.
    Minä kihlaan sinut, otan omakseni ainiaaksi,
minä liitän sinut itseeni vanhurskauden ja oikeuden sitein,
rakkaudella ja hyvyydellä.
Minä liitän sinut itseeni uskollisuuden sitein,
ja sinä tulet tuntemaan Herran.  (Hoos. 2:20–22)

Eivätkö nuo lupaukset saakin toivomaan, että tuo päivä olisi jo käsillä? Rauhan päivä. Ei enää aseita eikä sotia. Ihmiset voivat elää levollisina, tuntien turvallisuutta.

Taivaan Valtias lupaa kihlata meidät omakseen, ikuiseen liittoon; sitoa meidät itseensä oikeuden ja uskollisuuden sitein, hyvyydellä ja rakkaudella. Ihmeellinen lupaus!
Samoin kuin se, ettei Hän ole enää etäinen ja saavuttamaton, vaan että me tulemme niin läheiseksi Luojamme kanssa, että opimme tuntemaan Hänet.

Jeesus sanoi:
    ”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
    Hän esitti heille myös vertauksen:
    ”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
    (”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.”)  (Luuk. 21:25–33 (34–36))

Taivaan merkit – Sanontaa ’Näytän sinulle taivaan merkit’ käytetään, kun halutaan uhkailla tai pelotella jotakuta.
”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa”, sanoi Jeesus.
Äkkiseltään voisi luulla, että hän haluaa pelotella meitä ihmisiä maalailemalla uhkakuvia siitä, mitä tulee tapahtumaan.

Jeesuksen sanat voi kuitenkin lukea toisinkin. Tällä kertaa luin ne ennen kaikkea rohkaisuna: ”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Ja vertauksessaan viikunapuusta, joka puhkeaa lehteen Jeesus sanoo: ”… nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.”
Kun Jumalan valtakunta on lähellä, on myös Rakkaus, Oikeudenmukaisuus ja Rauha lähellä.
Sekä – kuten alla olevassa laulussa todetaan – myös Armo, Laupeus ja Anteeksianto.
Onko meillä silloin aihetta pelätä? Jos on, voi miettiä, mikä saa sen pelon aikaan. Voi pyytää että löydämme pelkomme syyn, joko toisen ihmisen (ammattiauttajan) avulla tai Pyhän Hengen valaisemana. 

Jokapäiväisen elämän huolet – Suluissa olevat sanat eivät olleet evankeliumin varhaisimmissa versioissa. Mutta ehkä nekin ovat ihan paikallaan. Sillä eihän ole yhdentekevää, miten me elämme.
”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä,”
Tuo viimeinen taitaa koskea nykyään useimpia meistä. Varoitus siitä, etteivät jokapäiväisen elämän huolet pääsisi turruttamaan meitä. 

Maailmaa ravisutellut ja yhä ravisteleva pandemia ja siihen liittyvät asiat antavat meille joka päivä mahdollisuuksia harjoitella sitä, ettemme turtuisi vallitsevan tilanteen alla, vaan pitäisimme rohkeina päämme pystyssä,
Ja sitä, että toimisimme niin, että olisimme omalta osaltamme mukana edesauttamassa taudin  leviämisen estämistä.   

Iloa, toivoa, uskoa – Ajattelen, että tänä aikana on yhä merkittävämpää, että ravitsisimme sieluamme sellaisilla asioilla, jotka vahvistavat meissä iloa, toivoa ja uskoa siihen, että olemme menossa kohti valoisampaa aikaa (vaikkemme sitä vielä näkisikään).
Että katsoisimme, lukisimme ja seuraisimme sellaisia asioita, jotka vahvistavat rauhaa ajatuksissamme ja sydämessämme. Keskittyisimme sellaisiin asioihin, jotka kohottavat mieltämme ja joista voimme ammentaa voimaa.

’Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.’ (Hepr.11:1)
Uuden käännöksen mukaan:
’Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.’ 

Millaiset asiat ravitsevat sinua, ja vahvistavat sinussa uskoa ja luottamusta, toivoa ja rauhaa? 

Rakkaus sataa maailmaan, sanotaan alla olevassa Casting Crowns -yhtyeen laulussa God is With Us – Jumala on kanssamme. Tähdet tuikkivat kirkkaammin kuin ennen. – Jumala meissä, meitä varten, kanssamme. – Kun tuota ajattelee, kaikki näyttäytyy toisenlaisessa valossa. 🙂

God is With Us  – Casting Crowns

Muut 2. adventtisunnuntain tekstit: Ps. 80:15–20 ja 1. Piet. 1:13–17.

28.11.2021. Adventus Domini (lat., Herran saapuminen/tuleminen), adventinaika merkitsee  jokaiselle erilaisia asioita: joulunvalmistelutouhuja, piparien leivontaa, lasten joululahjatoiveita, joulusiivousta, tunnelmallisia iltoja kynttilänvalossa teekupin kanssa viltin alla, hiljentymistä ja rauhaa… – tai jotain ihan muuta.

Adventin aika on Joka vuosi jollain tavalla erilainen. – Mitä odotan tai toivon tältä Adventilta? Tänä vuonna tulee ehkä ensimmäisenä mieleen terveenä pysyminen, niin että voimme kokoontua perheen kanssa, ja että joulunvietto sujuu kaikin puolin levollisissa merkeissä.

Eräs jouluaatto (ennen koronaa) kului terveysasemalla, Kirurgisessa sairaalassa ja apteekin jonossa, kun eräs läheinen sairastui äkisti. (Jouluaattoilta, ja apteekki täynnä väkeä, ihmettelimme.) – Iltamyöhään tultiin kotiin.
Kun pahoittelin, että jouluaatto meni näin, kuskina toiminut poikani totesi, että sitä vartenhan Joulu on – että ollaan toista varten, apuna ja tukena, kun sitä tarvitaan. Niinpä, totesin.

Tulipa todettua, että itsellä voi olla hyvät suunnitelmat päiviä varten, mutta koskaan ei voi tietää, miten ne loppujen lopuksi sujuvat. – Aina minusta kuitenkin kannattaa odottaa ja toivoa parasta.
Millaisia odotuksia ja toiveita sinulla on Adventin ajalle? Tai Joulun ajalle? 

Valo tulee pimeään – Valon kaipuusta kertovat iltojen pimetessä syttyvät ulkovalot pihoilla ja ikkunoissa. Ajattelen, että olemme tosi onnekkaita täällä Pohjolassa, kun voimme vuoden pimeimpänä aikana odottaa Joulun saapumista. Ja juhlia syvän pimeän keskellä Suurinta Valoa, joka tuli maailmaan, kutsuakseen meitä kaikkia pimeydestä valoon.

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      – Sanokaa tytär Siionille: Katso, kuninkaasi tulee! Hän tulee luoksesi lempeänä, ratsastaen aasilla, työjuhdan varsalla.

Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      – Hoosianna, Daavidin Poika!
        Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
        Hoosianna korkeuksissa!  (Matt. 21:1–9)

Aasintamma ja varsa saivat toimittaa suurta tehtävää: olla kuljettamassa taivaitten Kuningasta pyhään kaupunkiin. Eipä ollut niillä aamulla vielä aavistustakaan, mihin niitä tarvittaisiin. Ja kuka tarvitsisi. – Työn suoritettuaan ne vietäisiin takaisin isännälleen, ja ne jatkaisivat elämäänsä kuten ennenkin.

Mutta tuona päivänä ne saivat olla suuren tapahtuman keskiössä. Ihmiset levittivät tielle vaatteita ja puiden oksia ja huusivat iloisia tervehdyshuutoja. Ilmassa oli innostunutta odotusta. Se oli merkillinen kokemus rauhaisaa elämää viettäville kotieläimille, joiden arjessa ei yleensä tapahtunut mitään yllättävää; päivät seurasivat toisiaan samanlaisina, samoin arkirutiinein.

Mietin, mikä olisi meidän ihmisten reaktio, jos meitä ihan yllättäen tultaisiin hakemaan  johonkin merkittävään tapahtumaan. Meille sanottaisiin, että meitä tarvitaan, ja olisi heti lähdettävä. Jokin tärkeä tehtävä odottaisi, ja meitä tarvittaisiin suorittamaan se. Muuta meille ei kerrottaisi.

Heräisikö meissä innostus ja kiinnostus: mikä meitä mahtaakaan odottaa tänä päivänä?
Tai toteaisimme, että totta kai avuksi tullaan, kun kerran tarvitaan. Ja lähtisimme heti hakijan mukaan.
Vai pitäisikö meitä pyytää, anella ja houkutella kovastikin? Nousisiko vastustus, vaikeus irrottautuma tutusta ja turvallisesta olemisesta tai päivärytmistä: menköön joku toinen, minä tahdon jäädä kotiin. 

Mutta jos kuulisimme, että itse Taivaiden Kuningas on juuri parhaillaan saapumassa kotikaupunkiimme tai asuinpaikallemme, tuskin kukaan jäisi kotiinsa. Halu nähdä Hänet voittaisi kaiken vastustuksen,  mukavuudenhalun, väsymyksen, pelon, epäuskonkin.
Ryntäisimme Häntä vastaan, suurin odotuksin, tai vaikka vain uteliaisuudesta.

Kun on kauan odotettu hyvää, oikeudenmukaista hallitsijaa, joka tuo avun ja vapautuksen vihollisen vallan alta, on käsittämättömän suuri asia, kun tuo hetki vihdoin koittaa.
ihmisjoukko huusi: ”Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!     Hoosianna korkeuksissa!” 

Vapauttaja, Messias tuli, mutta Hän toimi eri tavalla kuin oli kuviteltu. Hän tuli vapauttamaan meitä ajatuksista ja asenteista, jotka eivät ole hyväksi meille itsellemme eikä muille, eivätkä ole Jumalan tahdon mukaisia. Hän tuli näyttämään meille Valon tien omalla elämällään, omalla esimerkillään. Nöyränä, mutta koko ajan fokus suuressa tehtävässään. Veljenä, Ystävänä, Kanssakulkijana, mutta samalla Kaikkeuden Herrana. – Käsittämätön yhtälö, kun sitä oikein alkaa ajatella. 

1. adventtisunnuntain otsikko on ’Kuninkaasi tulee nöyränä’. Sitä kuvastaa myös ylläoleva evankeliumikohta, jossa Hän saapui Jerusalemin kaupunkiin aasilla ratsastaen.

Andrea Bocelli saapuu Believe (Usko) -nimisellä  maailmankiertueellaan tammikuussa Suomeen. Ei tosin pääkaupunkiin, vaan Tampereelle. Toivottavasti pandemia ei aiheuta esteitä A.B:n kiertueelle ja tapahtumien toteutumiselle. Tai jos niin käy, siinä on omat syynsä.
Lapsena sokeutunut Andrea Bocelli on suosikkioopperalaulajani. Ei vain lauluäänensä vuoksi, vaan myös siksi, että hän ei ole antanut menestyksensä nousta päähän, vaan huokuu lempeyttä, nöyryyttä, rakkautta, ja kiitollisuutta Kaikkivaltiaalle, Hän käyttää Luojalta saamaansa laulamisen lahjaa toimien eräänlaisena hyväntahdon lähettinä.

Alla olevassa videossa hän laulaa ”Gloria in excelsis Deo” – hymnin (Kunnia Jumalalle korkeuksissa), toiselta nimeltään ’Kuului laulu enkelten’.

Angels We Have Heard On High  – Andrea Bocelli

Vapahtajamme, auta meitä käsittämään, mitä kaikkea merkitsee se, kun Sinä saavut luoksemme. Avaa sydämemme toivottamaan Sinut tervetulleiksi, koteihimme, työhön, arkeen ja juhlaan, iloon ja suruun, kaikkiin tilanteisiimme – koko elämäämme.
Kiitos Kristus, että tulit, ja kiitos että tulet. 🙂

1. Adventin muut tekstit: Ps. 24:7–10, Jes. 62:10–12 ja Room. 13:11–14.

Hyvää Adventin aikaa!

12. 11.2021. Päivisin on kaikki ok, mutta kun pimeä laskeutuu jo ennen viittä ihan kuin päivä olisi jo ohitse – silloin hiipii marraskuun blues hiljaa sisään. Valon valtavan, kokonaisvaltaisen merkityksen elämiseen ja olemiseen huomaa erityisesti silloin kun pimeys valtaa alaa.  

Mistä voimaa jaksaa pimeät illat matkalla kohti Valoa?
Itselleni tulee ensin mieleen kynttilänvalo ja mintulta maistuva tummasuklaa. Ja hauveli, jonka iloa pimeä ei himmennä. Palokärki, joka käy ahkeraan lintulaudalla. Tähdet, jotka kurkistavat silloin tällöin pienistä pilvipeiton rakosista. Se että tietää että huomisaamuna on taas valoisaa.
Ja ehkä myös kaikki ne ihanat asiat jotka ovat vielä edessä, tiesi niistä sitten tai ei…
– Ja tietty Hän, jota voimme pyytää psalmilaulajan tavoin ravitsemaan meitä armollaan joka aamu, voidaksemme iloita jokaisesta elämämme päivästä… 

Anna meille ilo – Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. 
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Adamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
(Ps. 90:1–6, 12–15)

Miten paljon iloa pieni, aina hyväntuulinen hauvelini tuokaan elämääni joka päivä. Se on kyllä oikea Jumalan lahja, ajattelen. Se löytää joka hetkestä mahdollisuuden johonkin hyvään (paitsi silloin kun lähden jonnekin ottamatta sitä mukaan).
Kun auringonsäteet osuvat sohvaan, se hyppää heti nauttimaan valosta ja lämmöstä. Kun menen keittiöön, se seuraa toivorikkaana perässä: jos vaikka jokin herkkupala tipahtaisi kuonon eteen.
Sillä on paljon pehmoeläimiä arkissa (vanha kori, josta pellavakankaalla päällystäessä tuli ihan selvä Nooan arkki). Pitkin päivää se valitsee arkista jonkun pehmolelun, jonka asettaa etutassujensa päälle katsoen vetoavasti: leikitäänkö?

Hauvani elää joka hetken täydesti – valveilla ollessaan. Suuren osan päivästä se nimittäin  nukkuu. Niin kauan kuin se saa levätä emäntänsä lähellä, sillä on turvallinen olo ja se nukkuu syvää, rauhallista unta. Koiranvaisto havahduttaa sen kuitenkin heti hereille, kun turvanlähde lähtee viereltä. Se nousee ja lähtee mukaan, vaikka vain toiseen huoneeseen. 

Turvanlähteeni – Ajattelen omaa Turvanlähdettäni. Hän ei poistu viereltä, vaan on aina kanssani. Pelkkä tieto Hänen läsnäolostaan tuo rauhan. kiitollisuuden ja ilon sydämeen. Minun on vain aina välillä muistutettava itseäni Hänen mukanaolostaan elämässäni.
Hänen Henkensä minussa, ja sinussa. Lahjana meille annettuna. Miten ihana asia!

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:36–44)

Valvokaa, kehottaa Jeesus. Eihän hän tietenkään tarkoita, ettemme voisi nukkua syvästi yöuniamme. Vaan että olisimme valmiita. Valmiina milloin vain Vapahtajan saapumiseen.
Ihmisen Pojan tuloa on odotettu jo useamman tuhannen vuoden ajan. Siltikin meitä kehotetaan olemaan valmiit Hänen tuloonsa. 

Milloin Hän sitten tulee? – ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”, sanoo Jeesus.
Mitä minulle/sinulle merkitsee, että on valmis Ihmisen Pojan tullessa? Miten meidän tulisi valmistautua tai olla siihen valmiita?
Raamatussa on siihen liittyviä kohtia, joihin ymmärrykseni ei vain yllä. Jotkut kohdat kun ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
Aiheeseen liittyviä erilaisia tulkintoja, oletuksia ja odotuksia on ollut kautta aikojen. 

Siksi Kristuksen tulemiseen liittyvät tekstit ovat aina olleet minulle jossain määrin vaikeita. En oikein tiedä, miten minun pitäisi niihin suhtautua.
Voin tietenkin kuvitella kaikenlaista siihen liittyvää. Voin muistella niitä ilmestyksiä/visioita,  joissa olen nähnyt välähdyksen Hänen kirkkaudestaan. Ja ajatella, että kun Hän tulee, se tulee olemaan jotain niin  häikäisevää ja ihmeellistä, että jokainen, joka sen saa nähdä, mykistyy ihmetyksestä ja kunnioituksesta, ehkä pelostakin, vaipuu polvilleen, kumartaa maahan saakka… – jotain tuontapaista voin kuvitella.  

Vaikka emme tiedä Ylösnousseen Vapahtajamme saapumisaikaa ja hetkeä, on ihanaa, että jo runsaan parin viikon kuluttua alkaa aika, jolloin voi virittäytyä Hänen syntymäjuhlansa odotukseen ja viettoon. Adventin aika on minusta ihanaa aikaa! 🙂

Valmiina? – Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että yhtä tärkeää kuin on olla valmiina Kristuksen tulemiseen, yhtä tärkeää on olla valmis lähtemään täältä minä hetkenä hyvänsä.
Sillä emmehän me tiedä omaa lähtöhetkeämme sen enempää kuin sitä, milloin Hän tulee. 

Miten haluaisin lähteä tästä maailmasta? Kiitollisena, tulee ensimmäisenä mieleen. Kiitollisena kaikesta, mitä olen saanut kokea. oppia ja tehdä. Kiitollisena rakkaista, ystävistä ja läheisistä.
Tuntien ettei mitään sellaista jäänyt tekemättä, mitä minun oli täällä tarkoitus tehdä. Eikä sanomatta, mitä lähimmilleni halusin sanoa.
Ja sitten on tämä käytännön juttu: että olisin saanut läpikäytyä kaapit, hyllyt ja nurkat, niin etten jättäisi jälkeeni kohtuutonta urakkaa jälkipolvelle.

Rakas Jumala, anna meille viisautta, että osaisimme nähdä asioiden tärkeyden siten, kuin Sinä ne näet. Kiitos Valostasi. ja Rakkaudestasi meitä kohtaan. 🙂

Ps. Edellä mainitsemaani hyllyjen läpikäymiseen liittyen: löysin Aleksandr Solženitsynin rukouksen, mummuni talteen ottamana kellastuneena lehtileikkeenä (ehkä vuodelta 1970, jolloin A.S:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto).
(Laitan sen tähän ja koetan kääntää suomeksi.)
Vankileirien, karkotusten, teostensa julkaisukieltojen, syöpään sairastumisen ym. koettelemusten jälkeen Aleksandr Solženitsyn saattoi todeta uskonsa Jumalan hyvään tahtoon säilyneen.      

BÖN

Vad lätt det är för mig at leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sina tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intellligentaste bland människor inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgonen –
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla det godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg  som ledde
genom hopplösheten –
och hit, där jag kunnat skicka
mänslkligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som ja g ännu skall kunna reflektera –
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med –
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Alexander Solsjenitsyn   (Käännös Sven Stolpe)

(Artikkelin alla mainitaan, että tuo rukous julkaistiin noihin aikoihin eri puolilla Eurooppaa.)

RUKOUS

Kuinka helppoa minun onkaan elää Sinun kanssasi, Herra!
Miten helppoa minun on uskoa Sinuun!
Kun järkeni epäröi ja epäilee
tai on juuri luovuttamassa 
kun kaikkein älykkäimmät ihmiset eivät enää näe
pitemmälle kuin saman päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä heidän tulisi tehdä huomenna –
silloin Sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen
siitä, että Sinä olet ja että haluat järjestää niin
ettei kaikkien hyvien teitä suljettaisi.

Maallisen maineen yltä katselen 
hämmästellen takaisin tiehen, joka johti
toivottomuuden läpi –
ja tänne, josta olen voinut lähettää
ihmiskunnalle heijastusta säteistäsi.

Ja kaiken sen, mitä voin vielä heijastaa –
sen Sinä annat minulle.
Ja kaiken sen, mihin en kykene –
sen Sinä, tietenkin, olet päättänyt antaa toisille.

Muut tekstit:  Ps. 94:8–15, 1. Tess. 5:2–11 ja Matt. 24:36–44. 

Muut tekstit: Ps. 75:2–8, 10–11 ja Dan. 2:31–41, 44. 

29.10.2021. Tulevan pyhän aiheesta Kirkkovuosikalenteri toteaa näin:
’Tämän sunnuntain sisältönä ovat anteeksiantamus ja siitä avautuva keskinäinen rakkaus. Koko elämämme perustuu anteeksiantoon, jonka saamme Kristuksen ristinkuoleman ansiosta. Se velvoittaa meidät kohtaamaan lähimmäisemme ystävällisesti, lempeästi ja anteeksiantavasti. Tällainen asenne tekee mahdolliseksi sen, että Jumalan moninaiset lahjat pääsevät vaikuttamaan kaikessa rikkaudessaan.’

Jeesus sanoo:
    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”  (Matt. 6:14–15)

Lyhyestä virsi kaunis, kuten vanha sanonta toteaa. Mutta olisiko Jeesus voinut asian tuon selkeämmin ja yksinkertaisemmin esittää kuin ensi pyhän evankeliumitekstissä?
Koetan minäkin (taas vaihteeksi) kirjoittaa lyhyesti, kun ovat nämä bloggaukseni taas venähtäneet turhan pitkiksi!

Anteeksianto on ehkä yksi haasteellisimmista asioista, joita me saamme opetella  pitkin elämäämme. Ja elämähän tarjoaa jatkuvasti mitä erilaisimpia tilaisuuksia harjoitella ja harjoittaa anteeksiantoa niin muita kuin itseämme kohtaan.

Anteeksiannon tarpeeseen voi havahtua jopa vuosikymmenienkin jälkeen siitä, kun on kokenut jotakin itseä loukkaavaa tai satuttavaa. Jokin tapahtuma saattaa nostaa alitajunnan kerroksista hyvinkin vanhoja asioita, joita tietämättään on kantanut mukanaan ja jotka ovat jättäneet katkeruutta sisimpäämme. 

Itse havahdun aina joskus siihen, että jokin vanha muisto hiipii pintaan, ja tunnistan sen herättämästä tunteesta, että yhä kannan kaunaa, vaikka olin kuvitellut antaneeksi anteeksi.
Se tuntuu turhauttavalta. Vieläkö minun pitää tätä käsitellä? Milloin löydän täydellisen rauhan ja sovinnon kyseisen henkilön (omalla kohdallani jo rajan toiselle puolelle siirtyneen äitipuoleni) kanssa?  Voinko jossain vaiheessa kokea, että kaikki todella on anteeksiannettu?  

Jeesus painottaa moneen otteeseen anteeksiannon merkitystä. Varmaan sen vuoksi, että hän tietää, kuinka vaikeaa se meille joskus on.
Yksi syy anteeksiannon vaikeuteen voi olla ylpeys: kun on kokenut tulleensa loukatuksi, ei ehkä pysty eikä edes halua  antaa anteeksi. Ikävimmillään jää mielessään hautumaan kostoa itseä loukanneelle. 

Ajattelen, että Pyhä Henki varmaan nostaa alitajuntaamme painamiamme asioita tietoisuuteemme, jotta voisi puhdistaa sydäntämme, ajatuksiamme ja asenteitamme. ja sitten  parantaa niitä kohtia, joissa vielä kannamme mukanamme anteeksiantamattomuutta, katkeruutta tai vihaa. – Sillä nehän ovat myrkkyä sielullemme.  

Anteeksiantamattomuus todella myrkyttää sisikuntaamme, Se happamoittaa ajatuksiamme ja tunteitamme, emmekä sitä välttämättä edes itse huomaa.
Kukapa meistä sellaista haluaisi? Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon, vaikka tietäisi että sen myönteiset seuraukset? 

Anteeksiantaminen ei ole tärkeää vain oman hyvinvointimme vuoksi, vaan myös toisen osapuolen vuoksi. Niin kauan kuin kannamme kaunaa sisällämme toista kohtaan, on kuin olisimme sitoneet hänet kiinni itseemme näkymättömin katkeruuden sitein. Siinä ei ole kumpikaan vapaa, Kumpikin on sidottu siteillä, jotka vain anteeksianto voi katkaista. 

Mutta mitä tehdä, jos ja kun ei vain pysty anteeksiantoon? Etenkin vaikeilla hetkillä on helpottavaa tietää, että meillä on Vapahtaja, joka on itse kokenut mitä pahimmat loukkaukset ja satuttamiset, suunnattoman kivun ja tuskan – ja kyennyt antamaan anteeksi pahantekijöilleen. Hän haluaa auttaa meitä antamaan anteeksi. Kun emme itse pysty siihen, voimme pyytää Hänen anteeksiannon voimaansa avuksemme. 

Vapahtaja auttaa – Olen joitakin kertoja saanut kokea, miten Vapahtaja haluaa auttaa meitä sovintoon ja anteeksiantoon. Erityisen voimakkaasti sain kokea sitä äitipuoleni saattohoidossa. Kolmen viimeisen viikon aikana hänen vuoteensa äärellä istuessani tunsin, kuinka Kristus antoi  Rakkautensa virrata kauttani äitipuoleeni – ilman että minulla itsellä olisi ollut mitään osaa siinä , muuta kuin olla halukas ja antaa sen tapahtua, ihmetellä ja olla kiitollinen. Olin kuin tyhjä astia, jonka kautta virtasi Rakkauden parantavaa voimaa.

Koin että Kristus hoiti siinä meitä kumpaakin. Minulla itselläni ei ollut mitään odotuksia. Oli kuin kaikki omat tunteeni olisi pistetty ikään kuin sivuun, ja sain vain seurata, mitä siinä tapahtui.
Hänen viimeisellä elinviikollaan tapahtui jotain täysin odottamatonta. Istuin sängyllä, jossa vietin öitä äitipuoleni sängyn vierellä. Väsytti, mutta halusin pysyä hereillä, jotta voisin kostuttaa hänen suutaan aina kun sitä kuivasi.
Yhtäkkiä äitipuoleni – minuun katsomatta – ojensi käsivartensa minua kohti ja sanoi: ”Anteeksi.” Sana, jota en olisi koskaan odottanut kuulevani hänen suustaan.  Ymmärsin, että tuo vähän väkinäisesti lausuttu sana sisälsi kaiken.  

Sovinto – Hypähdin vuoteeltani hänen vuoteensa äärelle, ja kaikesta sydämestäni sanoin, että totta kai annan hänelle kaiken anteeksi! Ja pyysin häntä antamaan myös minulle anteeksi, mitä tai millä tavoin vain olen häntä loukannut.

Kristus sulattaa rakkaudellaan ja anteeksiannon voimallaan sisuksiimme kasaantuneet tunnemöykyt. Hän vapauttaa meidät pahasta, kunhan vain annamme Hänelle siihen tilaisuuden. – Ja Hän jatkaa meissä työtään, kun huomaa, että vielä on jotain jäänyt jäljelle. 

Armollisuutta itse kohtaan – Myös itselleen anteeksiantaminen on niin tärkeää. Siinäkin olen kokenut – kerran aivan konkreettisen tuntuisesti – kuinka Jumala haluaa armahtaa meitä, ja myös auttaa meitä armahtamaan itseämme.
Miten tärkeää se onkaan! Ja varsinkin silloin, jos on taipuvainen itsensä syyllistämiseen vähän kaikesta!
Kuulin äskettäin erään henkilön toteavan: ”Minä pyydän anteeksi sitäkin, että sataa.” – Kuvaa mielestäni hyvin henkilöä, joka on taipuvainen ottamaan kaikesta syyn niskoilleen.

Anteeksipyytäminen – Mutta yhtä hyvin kuin anteeksiantaminen, myös anteeksipyytäminen kuuluu ihmiselämään. Emmehän me ole vain uhreja, vaan myös tekijöitä.
Huomaammeko, milloin olemme loukanneet tai satuttaneet toista sanoillamme tai teoillamme? Miten tärkeää – kummankin osapuolen kannalta – onkaan tulla siitä tietoiseksi, Ja pyytää anteeksi, kun siihen on aihetta.
Montakohan kertaa minulta/sinulta on anteeksipyyntö jäänyt tekemättä, koska se on tuntunut kiusalliselta tai vaikealta? 

Eivät ole helppoja asioita kumpikaan, anteeksiantaminen ja -pyytäminen. Taivaallinen Isämme toive kuitenkin on, että harjoittelemme ja opimme kummankin taidon. Ja mikä parasta: emme joudu harjoittelemaan omin voimin, sillä Hän haluaa auttaa meitä siinä.

Kiitos rakas Taivaallinen Isä, että olet kanssamme. Sinä näet heikot kohtamme ja puutteemme. Kiitos että autat, tuet ja vahvistat meitä, kasvamaan kohti Poikasi kaltaisuutta. 
Kiitos käsittämättömästä Rakkauden voimastasi, jolla parannat sisäisiä haavojamme ja kipujamme.

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen, kirjoitti Paavali galatalaisille.  (Gal.5:1)

Kiitos Vapahtajamme, että haluat vapauttaa meidät kaikesta, mihin itse olemme (ehkä tietämättämmekin) sitoneet. Sinussa olemme vapaita!  🙂

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. (1.Kor.13:4-8a)

Jumala, täytä meidät Rakkaudellasi ja Rauhallasi. Tänään, ja joka päivä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 119:162–168, Jes. 64:3–8 ja Fil. 1:6–11.