Pyhän Hengen vuodattaminen

13.5.2026. Olipa voimalliset helluntainaluspäivät! Eilen taivas vuodatti sadetta kaatamalla ja ukkonen kävi jyrähtämässä niin että tanner tärisi. Tänään sitten aurinko paistoi täydeltä terältä koko päivän, kuivattaen mm. läpimärkää kasvimaata. Kevään lämpimin päivä, +24 astetta. ☀️

Mitä jos huomenna, Helluntaipäivänä, taivas olisi yhtä avoinna – sillä tavoin että saisimme kokea Pyhän Hengen vuodattamista kuten Jeesuksen opetuslapset 2000 vuotta sitten? Ei vain yhdessä kaupungissa tai kylässä, vaan joka paikkakunnalla, joka paikassa, jossa rukoillaan ja palvotaan pyhää Jumalaa ja odotetaan Hänen ilmestymistään.
Mitä se voisikaan saada aikaan, niin uskovien keskuudessa kuin niiden, jotka eivät vielä usko…

☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️

Kirkkovuosikalenterista: Helluntain raamatuntekstit puhuvat Pyhästä Hengestä lupauksena ja lahjana. Hänet on lähetetty meille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi. Tässä Hengessä Kristus on kirkossaan jatkuvasti läsnä. Pyhä Henki liittää maailman kaikki kristityt Kristuksen kirkkoon, yhteen Herraan ja yhteen uskoon. Näin helluntain sanoma merkitsee vastakohtaa sille hajaannukselle, mikä on kuvattu kertomuksessa Babylonin tornista.

☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️

Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä, joka kiitää pilvivaunuillaan.
Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen edessään!
Hän on orpojen isä ja leskien puoltaja, Jumala pyhässä asunnossaan.
Hän antaa yksinäiselle kodin, hän päästää vangitut vapauteen, mutta hänen vastustajansa saavat  asua paljaaksi paahtuneessa maassa.
Jumala, kun sinä johdit kansaasi, kun kuljit autiomaassa, niin maa järisi ja taivas vihmoi vettä Jumalan, Siinain Herran, Jumalan, Israelin Jumalan edessä.
Sinä, Jumala, annat runsaat sateet, nääntyneen maasi sinä saat jälleen kukoistamaan. Sinun väkesi elää siellä, hyvyydessäsi sinä huolehdit köyhistä, Jumala.
Ps. 68:5–11

”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin, kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra.
Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.” 
Jer. 31:31–34

🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥🔥

Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.
Jerusalemissa asui hurskaita juutalaisia, joita oli tullut sinne kaikkien kansojen keskuudesta, mitä taivaan alla on. Kun tämä ääni kuului, paikalle kerääntyi paljon väkeä, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä jokainen kuuli puhuttavan omaa kieltään. He kysyivät ihmeissään: ”Eivätkö nuo, jotka puhuvat, ole kaikki galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä? Meitä on täällä partilaisia, meedialaisia ja elamilaisia, meitä on Mesopotamiasta, Juudeasta ja Kappadokiasta, Pontoksesta ja Aasian maakunnasta, Frygiasta, Pamfyliasta, Egyptistä ja Libyasta Kyrenen seudulta, meitä on tullut Roomasta, toiset meistä ovat syntyperäisiä juutalaisia, toiset uskoomme kääntyneitä, meitä on kreetalaisia ja arabialaisia – ja me kaikki kuulemme heidän julistavan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.”
He eivät tienneet, mitä ajatella. Ihmeissään he kyselivät toinen toiseltaan: ”Mitä tämä oikein on?” Mutta jotkut pilkkasivat: ”He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä.” 
Ap. t. 2:1–13

Jeesus sanoi:
”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.” 
Joh. 14:15–21

Näistä Jeesuksen lauseista jokaiseen voisi pysähtyä pitkäksi aikaa, mietiskelemään hänen sanojaan ja antaen niiden laskeutua syvälle sydämeen.
Jeesus totesi että se, joka rakastaa häntä, noudattaa hänen käskyjään. Tarkoittiko hän, että rakkaus ilman muuta johtaa hänen käskyjensä seuraamiseen, vai että rakkaus häneen saa meidät haluamaan ja pyrkimään siihen, että parhaan kykymme mukaan seuraisimme hänen opetuksiaan ja noudattaisimme hänen käskyjään. Käsittääkseni jälkimmäistä.

Kun 90-luvun alussa ajauduin new age-oppeihin, Jeesus oli minulle itsestään selvästi tärkeä ja rakas. Hän edusti minulle kaikkea hyvää, puhtainta ja parasta.
En kuitenkaan ymmärtänyt häntä Vapahtajanani. En myöskään tiennyt, että meillä voi olla henkilökohtainen suhde häneen.  Rakkauteni Jeesusta kohtaan oli jotenkin määrittelemätöntä. Se ei osoittanut minulle suuntaa, vaan kuljeskelin monenlaisilla etsijänpoluilla ajattelematta lainkaan, olivatko ne Jeesuksen mielen mukaisia. (Vasta myöhemmin minulle selvisi etteivät olleet.)

Vasta tehtyäni tietoisen päätöksen lähteä kulkemaan Kristuksen osoittamaa tietä aloin ymmärtää, millainen vaikutus tuolla päätöksellä oli (ja on) koko elämään.
Sen seurauksena Hän alkaa ohjata elämäämme; Hän alkaa tehdä muutostyötä sisimmässämme – siinä määrin kuin olemme halukkaita ja valmiita antamaan Hänelle tilaa ja tilaisuutta siihen.

Annettuani elämäni hallintavallan Kristukselle, Hän alkoi Henkensä kautta toimia tavalla, jota en osannut odottaa. Tapahtui asioita, joita ei voinut ymmärtää muulla tavoin kuin että Jumala toimi niissä.
Ajatella, vuosikausia olin opiskellut ja harjoittanut erilaisia hoitomuotoja tietämättä, että oli olemassa jotain vielä voimallisempaa. Sellaista, mikä ei edellyttänyt kurssien käymisiä eikä erilaisia tekniikoita. Jotain sellaista, mikä annetaan lahjana, kun ryhtyy Jeesuksen seuraajaksi. Kun Pyhä Henki toimii, siinä on lisäksi mukana jumalallinen varjelus. Voi luottaa siihen, että se mitä tapahtuu, on Jumalan tahdon mukaista.

Eihän se ihan helppoa ollut, kaiken sen jättäminen, minkä olin monet vuodet kokenut niin hyvänä ja mielekkäänä. Tässä kyllä varmastikin Pyhä henki oli apuna. Hän, Totuuden Henki, teki  työtään sisimmässäni, niin että new age-opit, kurssien pitäminen ja hoitojen tekeminen alkoivat lopulta tuntua minusta väärältä. Hän auttoi tuossa luopumisprosessissa. – Ja miten valtavan paljon ihmeellisempää ja parempaa sainkaan tilalle!

Pyhän Hengen vuodattaminen oli lahja Jeesuksen opetuslapsille. Pyhän Hengen voimassa ja vaikutuksessa he lähtivät viemään eteenpäin evankeliumia ja tekemään samoja tekoja kuin Mestarinsa.
Tämä taivaan lahja on tarjolla tänäkin päivänä kaikille Kristuksen seuraajille, niille jotka haluavat palvella Häntä ja seurata Hänen opetuksiaan ja käskyjään.  

Jeesus sanoi, että hän ja Isä ovat yhtä, ja että sekä hän että Isä ovat ja vaikuttavat Henkensä kautta meissä. Kun tuota alkaa oikein ajatella, niin voiko elämässä olla mitään  merkityksellisempää?

Taivaallinen Isämme lähetti meille Poikansa, ja Hän on antanut meille myös Pyhän Hengen, jotta voisimme toimia täällä maan päällä Hänen käsinään ja jalkoinaan, tehdä niitä töitä, joita Hän on suunnitellut ja haluaa tehdä kauttamme. Niin että taivaan valtakunnan todellisuus voisi ilmetä keskuudessamme.

Vapahtajamme lupasi, että hän on aina kanssamme. Miten ihana lupaus. Miten ihanat ja merkitykselliset ovatkaan nuo Jeesuksen sanat: ”minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä.” 

Jeesus Kristus, anna meidän kokea tänä helluntaiaikana, kuinka Sinä olet ja vaikutat meissä ja kauttamme, Kiitos Pyhästä Hengestä, Totuuden Hengestä, Puolustajastamme!
Kiitos että et koskaan jätä meitä yksin, vaan olet aina kanssamme.

🙏🩷🙏🩷🙏🩷🙏🩷🙏🩷🙏🩷🙏🩷