4.8.2023. Katselen puiden vihreyttä, kuuntelen lintuja, jotka laulavat aamusta alkaen iltamyöhään, kuuntelen sateen ropinaa. Vaikka tämä kaikki onkin fyysisille aisteilleni todellista, tiedän, että on olemassa myös toinen todellisuus. Siihen eivät vaikuta säät eivätkä vuodenajat. Siinä todellisuudessa asiat myös nähdään eri näkövinkkelistä; taivaallisesta perspektiivistä käsin.
Siitä perspektiivistä kun oppisimme tarkastelemaan asioita, niin jo alkaisi muuttua tämä fyysisen tason todellisuutemmekin toisenlaiseksi. Paremmaksi. Totuudellisemmaksi.
Sitä kohti Luojamme käsittääkseni haluaisi meitä johdattaa. Vaan eihän se meille niin helppoa ole…
Aiheesta Totuus ja harha Kirkkovuosikalenteri kirjoittaa:
’Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.’
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Tyhmä ei sitä käsitä, mieletön ei sitä ymmärrä. Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho, vaikka väärintekijät nyt kukoistavat, he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein. Sinun vihollisesi sortuvat, sinun vihollisesi sortuvat, Herra, kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä.
Herra on minun turvakallioni, hän ei tee vääryyttä. Ps. 92:5–10, 13–16
Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Kansa ei vastannut hänelle mitään. Elia sanoi silloin kansalle: ”Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Väki huusi yhteen ääneen: ”Hyvä!”
Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.” He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”
Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!” 1. Kun. 18:21–26, 36–39
Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin.
Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle.
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili. Hepr. 4:1–2, 9–13
Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” Matt. 7:13–14
Ahtaasta portista -Alla oleva kuva on 1. Israelin matkaltani v:lta 2004. Siellä ihmettelin, kuinka isokokoisetkin autot ajoivat Jerusalemin vanhan kaupungin ahtaista porteista ja pujottelivat ihmisten välistä. Mitä jos toinen auto olisi tullut vastaan? Peruuttaminen olisi edellyttänyt ajajalta hurjasti taitoa. Sellaista tilannetta en kyllä sattunut näkemään.
Useiden Israelin reissujen jälkeen aloin itse viedä sinne ystäviäni pyhiinvaellusmatkoille. Eräälle reissulle, jolle olin vuokrannut minibussin, varasin Nasaretin yöpymiset tutusta luostarista. Sitten muistin ne kapeat kujat, joita pitkin sinne piti ajaa, ja jotka henkilöautollakin olivat olleet tosi hankalat. Onneksi poikani suostui kuskiksi tuolle minibussimatkalle.
Tuohon yöpymispakkaan päästäkseen piti ajaa korkeiden muurien reunustamaa kujaa, joka yhdessä kohtaa teki 90 %:n mutkan. Bussimme kummallakin sivulla oli varmaan vain sentti pari muureihin. Hengitimme sisään ja rukoilimme ettei mutkassa tulisi autoa vastaan, ja selviäisimme mutkasta naarmuitta. Näin onneksi kävikin, kiitos taitavan kuskin ja varjeluksen.
Jerusalemin muurissa oli Jeesuksen aikana niin ahdas portti, ettei siitä mahtunut isojen ja leveitten kantamusten tai kärrien kanssa kulkemaan.
Jeesuksen puhuessa ahtaasta portista kulkemisesta tuli mieleen, mitä hän vastasi sille rikkaalle miehelle, joka kysyi, miten saavuttaa ikuinen elämä.
Tuolle rikkaalle miehelle iäisen elämän saavuttaminen oli hyvin tärkeä asia, mutta kun hän kuuli Jeesuksen kehotuksen jättää ’isot ja leveät kantamukset’, jotta kulku ’ahtaasta portista’ sujuisi vaivattomammin, mies synkistyi ja lähti pois. Paljosta omaisuudesta irti päästäminen oli hänelle liian vaikea juttu.
Ensi pyhän aihetta, totuutta ja harhaa, tuosta näkökulmasta käsin pohtiessani tuli tällä kertaa mieleen, millaiseen harhatodellisuuteen nykyään voikaan ajautua, jos antaa esim. median ja mainosten muokata käsityksiään siitä, millaista on elää nk. hyvää elämää. Siitä, mitä me tarvitsisimme voidaksemme saavuttaa onnen, tyydytyksen, mielenrauhan tai jotakin muuta sellaista, jota oletetusti etsimme tai kaipaamme.
Toinen asia, joka nousi aiheesta mieleen on se, miten vaikeaa on erottaa, mitkä uutisten tarjoamat jutut todella pitävät paikkaansa. Oikein räikeän väittämän kohdalla kyllä syttyvät varoituslamput. Mutta jos väitetty asia tuntuu totuudenmukaiselta… mistä voi tietää, onko se sittenkin sellaista, mitä meidän (syystä tai toisesta) vain halutaan uskovan todeksi?
Jos jonkin asian todenperäisyys todella alkaa askarruttaa mieltäni, etsin tietoa monista eri intresseistä käsin toimivilta, mahdollisimman asiallisilta kanavilta ja tietolähteistä. Joskus huvittaa, joskus harmittaa, jos käy selville, että jokin tietty asia on tarkoituksella koetettu esittää harhaanjohtavasti tietyssä valossa.
Joka tapauksessa taitaa olla niin, että monenlaiselle piilovaikuttamiselle voi joutua alttiiksi, vaikka kuinka skeptisesti suhtautuisi uutisointeihin.
Jeesus ei kyllä ahtaan portin vertauksellaan tainnut tarkoittaa ihan edellä mainitun kaltaisia juttuja, eivätkä poliittiset selkkaukset häntä kiinnostaneet. Siitä huolimatta huomaan, kuinka kovasti haluaisin kääntää tuon vertauksen portista (viimeviikkoisista uutisoinneista johtuen) sellaiseksi, että nyt hallituksen kynnykselle ahdas portti: ken haluaa portista kulkea, jättäköön sopimattoman kuormansa (= halventavat puheensa ja asenteensa) portin ulkopuolelle.
Kristus, johdata meidät kulkemaan sitä tietä, joka vie (hyvään) elämään. Tietä, jolla kunnioitetaan ja arvostetaan toisia; nähdään lähimmäiset Jumalan rakastamina ja arvokkaina ihmisinä. Tietä, jota kulkiessa huomioidaan toisten tarpeet ja ollaan tarvittaessa valmiita auttamaan,
Vapahtajamme, vapauta – niin minut kuin muutkin – taipumuksestamme arvostella ja tuomita toisia. Johdata kulkemaan tietä, jolla (kun arvostelunhalu herää) katse kääntyykin tutkimaan omasta sisimmästä löytyviä puutteita.
Ei ole helppoa kulkea sitä tietä. On niin paljon helpompaa kulkea sitä laveaa tietä, jolla huomaa herkemmin muiden vikoja kuin omiaan.
Tarvitsemme Sinun apuasi. Auta meitä kulkemaan sitä tietä, jolla pyrimme etsimään totuutta – Sinun totuuttasi.
***********************************