Tien raivaaja

22.6.2023. Pitemmän hellejakson jälkeen tämänpäiväinen viileämpi ja sateinen sää tuntui ah,  niin virkistävältä. Luonto otti kiitollisena vastaan kevyenkin kastelun, samoin sadevesitynnyrini.  Enemmänkin olisi saanut tulla. (Runsaammat sateet kiersivät ainakin meidän kylän.)

Juhannuspäivä on Johannes Kastajan päivä. Toivotaan että Johanneksen “sukunimi” ei ole enne juhannussäälle, vaan että ainakin päivällä olisi pouta ja luonnon kastelu tapahtuisi öisin.
Mutta otetaan vastaan mitä saadaan, ja nautitaan ihanasta keskikesästä!. 🙂

Kirkkovuosikäsikirjasta:
Johannes Kastajalle omistetuista juhlista säilyi meillä uskonpuhdistuksen jälkeen erillisenä pyhäpäivänä vain hänen syntymäpäivänsä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1:26, 36.
Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista.

Korkeimman ylistys
Hyvä on kiittää Herraa,
laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein.
Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi harpun ja lyyran sävelin, kymmenen kielen helkkyessä.
Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra, kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Ps. 92:2–6

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Rauniomaat paratiisiksi
Yhä Herra lohduttaa Siionia
ja armahtaa sen rauniomaita. Hän muuttaa aution maan Eedenin  puutarhan kaltaiseksi ja aron kuin Herran paratiisiksi. Siellä on oleva ilo ja riemu, siellä kaikuu soitto ja ylistyslaulu.
    Kuuntele minua, kansani, kansakunnat, tarkatkaa sanojani, sillä laki on minusta lähtöisin, minä säädän oikeuteni kansojen valoksi. Minun vanhurskauteni on lähellä, minä tuon pelastuksen ja luja käteni jakaa kansoille oikeutta. Kaukaiset rannat ikävöivät minua, minun vahvaa kättäni ne  odottavat.
Kohottakaa katseenne taivasta kohden, katselkaa alhaalla leviävää maata! Taivas hajoaa kuin savu
ja maa ratkeaa kuin kulunut vaate, sen asukkaat kuolevat kuin kärpäset. Mutta minun pelastukseni pysyy iäti eikä minun vanhurskauteni murene.
Jes. 51:3–6

Tuollaista lupausta Jumalalta tarvitsee ja ikävöi maa, joka on joutunut hyökkäyksen ja tuhoamisen kohteeksi; kun kylät ja talot ovat raunioina ja usko rauhan saavuttamiseksi on  lujilla.    
Tuonkaltainen Jumalan lupaus on tervetullut jokaiselle, joka on kokenut elämänsä suistuneen radaltaan, unelmien murskautuneen ja valoisien ajatusten ja odotusten hiipuneen.
Että on Joku, joka on tilanteita suurempi ja vahvempi, ja joka näkee, välittää ja haluaa auttaa.

Oikeus kansojen valoksi – Jumala tahtoo rohkaista meitä erilaisissa elämäntilanteissamme. Hän haluaa valaa meihin toivoa. Hän lupaa tuoda pelastuksen ja jakaa oikeutta.
Hän haluaa johdattaa jokaisen – niin kansat kuin meidät yksittäiset ihmiset – pimeydestä valoon.
M
inä säädän oikeuteni kansojen valoksi.”
Vaikka näyttäisi ja tuntuisi miltä, Jumala lupaa pelastuksen. 

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Hyvän tekijä
”Me julistamme teille hyvää sanomaa ja kehotamme teitä luopumaan näistä tyhjänpäiväisistä jumalista ja kääntymään elävän Jumalan puoleen, hänen, joka on luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on. Menneiden sukupolvien aikana hän on sallinut kaikkien kansojen kulkea omia teitään, mutta silti hän ei ole jättänyt antamatta todistusta itsestään. Hän on tehnyt teille hyvää, hän on antanut vettä taivaalta ja sadon ajallaan, hän on ravinnut teidät ja täyttänyt teidät ilolla.”
Ap. t. 14:15–17

Tienraivaajan isän profetia
Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin:

– Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen. Väkevän pelastajan hän on nostanut meille palvelijansa Daavidin suvusta, niin kuin hän ikiajoista asti on luvannut pyhien profeettojensa suulla.
Hän on pelastanut meidät vihollistemme vallasta, kaikkien vihamiestemme käsistä.
Hän on nyt osoittanut laupeutensa, uskollisuutensa isiämme kohtaan.
Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa, valan, jonka hän isällemme Abrahamille vannoi.
Näin me saamme pelotta palvella häntä vihollisistamme vapaina, pyhinä ja vanhurskaina hänen edessään kaikkina elämämme päivinä. Ja sinua, lapsi, kutsutaan Korkeimman profeetaksi.
Sinä käyt Herran edellä ja raivaat hänelle tien. Sinä johdat hänen kansansa tuntemaan pelastuksen,
syntien anteeksiantamisen.
Näin meidän Jumalamme hyvyydessään armahtaa meitä: Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville, se ohjaa jalkamme rauhan tielle.
Luuk. 1:67–79

Sakarias menetti puhekykynsä, kun hän ei uskonut enkeliä, joka ilmestyi hänelle hänen ollessa  toimittamassa papintehtäväänsä temppelissä. Enkeli ilmoitti hänelle, että hän ja hänen vaimonsa Elisabet saisivat vanhoilla päivillään hartaasti toivotun poikalapsen. Miten se olisi mahdollista? (Samaa ihmetteli Maria 1/2 v. myöhemmin, kun enkeli ilmoitti hänelle, että hän tulisi raskaaksi.)

Kun Elisabet sitten synnytti pojan, Sakariaalta kysyttiin, mikä tämän nimeksi tulisi, Sakarias kirjoitti tauluun nimen, jonka enkeli oli kehottanut lapselle antamaan: Johannes. Samalla hetkellä, kun nimi oli kirjoitettu, Sakarias sai puhekykynsä takaisin. Täynnä Pyhän Hengen vaikutusta hän puhkesi ylistämään Jumalaa lausuen yllä olevan profetian.

Pappi Sakariaalla oli mykkänä ollessaan aikaa miettiä enkelin ilmoitusta. Sen todenperäisyydestä hän taisi kuitenkin vakuuttua vasta sitten, kun hänen vaimonsa Elisabet oli tullut raskaaksi.

Olisinko itse valmis uskomaan, jos enkeli ilmestyisi minulle ja kertoisi, että omasta mielestäni jotain epätodennäköistä, käsittämätöntä ja suorastaan mahdotonta tulisi tapahtumaan?
Täytyy myöntää, että olen kyllä niin jääräpäinen, että vasta saatuani todisteen (tai mieluummin useamman) olen valmis uskomaan ja luottamaan.
Sen vuoksi minun on hyvin helppoa ymmärtää, että Sakarias ensin epäili. Ja se, että pappi menetti puhekykynsä ja sai sen takaisin, auttoi muita ihmisiä uskomaan, että Jumala oli tässä nyt tekemässä jotain merkittävää. Se laittoi heidät kuuntelemaan Sakariasta entistä herkemmällä korvalla.

Onneksi Jumala ei sentään ota meiltä tavallisilta tallaajilta puhekykyä, jollemme usko Hänen lähettämäänsä sanansaattajaa. 🙂  Hänellä on keinonsa, jolla toteuttaa suunnitelmansa. Hän ei ole riippuvainen meidän uskomme vahvuudesta, mutta Hän haluaa auttaa meitä uskomaan.

Edelläkävijä – Siihen tehtävään Johannes Kastajankin syntyi, edelläkävijäksi; raivaamaan epäuskon ja epäluuloisuuden esteitä Jeesuksen tieltä, jotta kansa ympärillä huomaisi, että odotettu Messias oli saapunut heidän keskuuteensa.

Profetiassaan Sakarias puhuu pluskvamperfektissä. Jumala on valmistanut kansalle lunastuksen; Jumala on pelastanut vihollisten vallasta; Hän on pitänyt mielessään pyhän liittonsa; Ihmiset saavat palvella Häntä vihollisista vapaana.

Tuli mieleen menneet vuodet new age -oppien parissa. Taisimme silloin harrastaa ystävieni kanssa jonkin verran manifestointia: kiitimme siitä, että sellaiset elämänmuutokset, joita toivoimme ja jotka olivat meille tärkeitä, olivat jo olemassa. Toiveikkaasti vedimme tulevaa tähän hetkeen. (En kyllä muista olleenkaan, toimiko menetelmä.)  

Tuohon aikaan emme miettineet, mikä Jumalan suunnitelma elämäämme varten mahtoi olla, emmekä välttämättä laskeneet Häntä mukaankaan manifestointiimme. Meillä ei ollut mitään konkreettisia lupauksia, joihin vedota.
En lukenut tuohon aikaan Raamattua, enkä tuntenut siitä löytyviä Jumalan lupauksia. Nykyään luen niitä sellaisina lupauksina, joita voi omia, omiin tai lähimmäisten elämäntilanteisiin.
Haluan uskoa ja luottaa, että Jumala voi muuttaa sellaisenkin tilanteen, joka juuri tällä hetkellä voi näyttää mahdottomalta tai jopa toivottomalta, hyväksi.  

Kun Sakarias profetoi kiitosvirren muodossa olevat Jumalan lupaukset, Maria oli kyllä jo raskaana, mutta Jeesus, luvattu Lunastaja, syntyisi vasta puolen vuoden kuluttua.
Jumalan suunnitelmaan kuului, että ensin syntyi Johannes, jonka tehtävänä olisi valmistaa ihmisiä tunnistamaan ja ottamaan vastaan Lunastajansa. 

Jumalan suunnitelmat ovat joskus ihmeelliset, ihan meidän tavallistenkin immeisten kohdalla. Emme itse voi tietää, mitä elämä tuo eteemme. Mutta voimme valita, että luotamme Hänen hyvään suunnitelmaansa.  Ja Hänen äärettömään Rakkauteensa meitä kaikkia kohtaan. 

 Valon täyteistä, siunattua ja kaunista ja Juhannusta!  💛