Sydämen puhetta Jumalan kanssa

21.5.2022. Keväisestä luonnosta voi nauttia kaikilla aisteilla niin monin tavoin. Itse nautin paitsi luonnossa liikkumisesta, sen vehmaudesta, tuoksuista ja väreistä. myös mehevänmaukkaiden ja terveellisen ruoka-ainesten keräämisestä. 
Voikukka, ilontuoja – Paraikaa kukkivat iloisen kullankeltaiset voikukat eivät ole ainoastaan ilahduttavaa silmänravintoa. Ne tekevät hyvää myös sisäisesti nautittuina. Ne ovat ihania värin ja vitamiinin lisiä esim. salaattiin. (Kannattaa poimia puhtailta paikoilta, tarpeeksi kaukana moottoriliikenteestä, kuten muutkin villiyrtit).
Voikukan nuppuja voi kuullottaa voissa/öljyssä. Auenneet kukat maistuvat sellaisinaan. Nuoret lehdet ovat myös monikäyttölisiä (lempein maku suorareunaisilla lehdillä). Lehtiä voi käyttää vaikka pesto-aineksena.
Voikukkaa voi lisätä keittoon, kastikkeeseen, muhennokseen, leivonnaisiin jne. Voikukka sisältää mm.  K-, B-, C- ja E vitamiinia sekä kalsiumia ja rautaa. Oikeaa voimaravintoa siis, suoraan luonnosta. 🙂 

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Toivoa – Voimia vie jo ihan se, kun lukee tai kuulee ukrainalaisten tilanteista. Miten he sitten itse jaksavat, maataan puolustavat, sodan keskellä elävät tai sieltä paenneet, perheistään eroon joutuneet lapset ja vanhemmat, sukulaiset ja ystävät?
Toivoa tarvitaan, se antaa voimia. Uskoa siihen, että kaikki muuttuu paremmaksi. 

Kun elämäntilanne tuntuu synkältä, tarvitaan vakuutusta siitä, että se ei ole pysyvä olotila, vahvistusta sille, että elämä muuttuu vielä valoisaksi.
Sen tiesi viisas ja rakas luokanopettajani Helmer Knutar (joka opetti luokkaamme 8 vuotta ja lähti sitten Saksaan pappisseminaariin).
Sanallisen kevättodistuksen lisäksi saimme luokanopettajan kullekin oppilaalleen kirjoittaman, tälle sopivan runon. Se tuli opetella ulkoa kesällä ja lausua syyslukukauden alussa luokalle.

Pilvet haihtuvat – Vanhoja papereita selatessani löysin pienen, taitetun paperin, johon Helmer oli kirjoittanut runon 9-vuotiaalle tytölle, jonka isä oli sen lukuvuoden aikana muuttanut pois kotoa. En itse muista tuolloin erityisesti surreeni vanhempieni eroa, mutta ope näki enemmän.
Runon otsikkona on ’Pouta tulee’.

’Kun pilvet harmaat haihtuvat / ja päivä usvat poistaa,
ja auringon kun kirkkahat / sätehet jälleen loistaa,
niin joka kukka hymyää / jo kesken kyyneleitä,
ja leivo jälleen livertää / ja lentää ilman teitä.
Ja päivän paistehessa maa / taas taivahansa kohtaa
ja koko lehto kimaltaa / ja jalohelmet hohtaa.’

Hymyillen, lämmöllä ja kiitollisuudella Helmer-opettajaani muistaen katselen tuota pientä kevätrunoa. Taidanpa jättää sen joksikin aikaa esille, paikkaan, jossa se osuu silmiini usein. Niin että valonsäteet pääsevät taas loistamaan ja haihduttamaan ylle kerääntyneet huolipilvet.   

Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelteni alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan.
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
Herra, minun Jumalani, kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja, sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi – niitä on enemmän kuin voin luetella.  (Ps. 40:2–6)

Rohkaisun sanoja – Hän kumartui puoleeni, kuuli huutoni, veti minut ylös kuopasta/liejusta, nosti kalliolle… – miten vahvoja mielikuvia ja voimalauseita uupuneisiin, haasteellisiin tai surullisiin hetkiin tai elämänvaiheisiin!
Luojamme ajattelee ja haluaa parastamme. Sitä on vain joskus vaikea nähdä tai ymmärtää, varsinkin koettelevien tilanteiden tai aikojen keskellä. Mutta psalmin toteamus ’Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan’ puhuttelee minua, hyvällä tavalla.
Jumala haluaa meidän turvautuvan Häneen, luottavan Häneen. – Monia kertoja olen ollut huomaavani, kuinka juuri sillä, että on luottanut Hänen apuunsa, on tuntunut olevan vaikutusta siihen, että asiat ovat lopulta kääntyneet hyväksi.   

Rauhan ajatuksia ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. Minä käännän teidän kohtalonne ja kokoan teidät kaikkien kansojen seasta, kaikkialta, minne olen teidät karkottanut. Minä tuon teidät takaisin siihen paikkaan, mistä minä vein teidät (Jer. 29:11–14) 

Rauhaa, hyvää tulevaisuutta ja toivoa  – niitä mekin tarvitsemme niin kovasti näinä aikoina. Tuntuu hyvältä tuo mitä taivaallinen Isämme on Jeremian kautta puhunut. Että Hänellä on  suunnitelmansa meitä varten. Ja ennen kaikkea, että Hän antaa tulevaisuuden ja toivon.
Myös niille lapsille, nuorille, vanhemmille ja isovanhemmille, jotka jotka ovat joutuneet lähtemään isänmaastaan hyökkäyssodan vuoksi.
Rakas Jumala, hoida heidän sisäisiä haavojaan ja tuo heidät turvallisesti takaisin kotimaahansa.  

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Toivon sanoja – Kun Ukrainan Kalush Orchestra voitti viime viikolla Euroviisut, yhtyeen perustaja ja keulahahmo Oleh Psiuk esitti toiveen, että ensi vuonna Euroviisut järjestetään  ”uudessa, yhdistyneessä, ja iloisessa Ukrainassa”. Yhtye ei halunnut voittoa itselleen, vaan kaikille ukrainalaisille. 

Kalush Orchestran kaikki jäsenet ovat osallistuneet sotatoimiin, ja yksi heistä jäi kisan ajaksi maanpuolustustyöhön. Kisojen jälkeen yhtye palasi kotimaahansa jatkamaan maanpuolustusta. Oleh Psiuk pyörittää 35 hengen vapaaehtoisjärjestöä, joka auttaa ukrainalaisia löytämään suojaa, kuljetuksia ja lääkkeitä.

Rukoillaan rauhaa Ukrainaan, Eurooppaan ja kaikkiin muihinkin maanosiin.  🙏💛💙🙏

Taivaassa ja maan päällä – Minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa. Rukoilen, että hän sanomattomassa kirkkaudessaan hengellään vahvistaisi ja voimistaisi teidän sisäistä olemustanne. Näin Kristus asuu teidän sydämissänne, kun te uskotte, ja rakkaus on elämänne perustus ja kasvupohja. Silloin te kykenette yhdessä kaikkien pyhien kanssa käsittämään kaiken leveyden, pituuden, korkeuden ja syvyyden, ja voitte tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Niin Jumalan koko täyteys valtaa teidät.
    Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen. (Ef. 3:14–21)

Vanhemman ja lapsen suhde – Voi tuntua aika ristiriitaiselta tuo mitä efesolaiskirje esittää: että taivaallisen Isän asema kuvastaa jokaisen isän ja lapsen suhdetta taivaassa ja maan päällä. Kyllähän sitä heti löytää vaikka kuinka paljon esimerkkejä, joiden perusteella voisi sanoa, että eihän tuo voi pitää paikkaansa. 
Itseäni auttaa tuossa kohtaa se, kun ajattelen että Jumala loi meidät omaksi kuvakseen (täydellisiksi siis), ja kuinka me maanpäälliset vanhemmat, äidit ja isät, olemme vain kalpea heijastus siitä, millaisiksi meidät alun perin on luotu ja miten meidän on tarkoitettu toimivan, myös lapsiamme kohtaan. 

Rakkaus elämän kasvupohjana – Tuo efesolaiskirjeen rukous, että Jumala voimistaisi sisäistä olemustamme, vahvistaisi kirkkaudessaan meitä Hengellään, tuntuu niin hyvältä. Sitähän me tarvitsemme, jatkuvasti.
Samoin niin merkittävältä tuntuu tuo, kuinka Kristus asuu sydämissämme, kun uskomme että rakkaus on elämämme perustus ja kasvupohja.  

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Jeesuksen antama rauha – Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
    Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.”
    Opetuslapset sanoivat: ”Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
    ”Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. ”Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:23–33)

Isän rakkaus – Jeesus sanoi oppilailleen, että Isä rakastaa heitä, koska he ovat rakastaneet häntä ja uskonut, että hän on tullut Jumalan luota. Samoin Isä toivoo meidän kaikkien rakastavan Poikaansa, ja uskovan että Hän tuli Jumalan luota. Tuo on  omasta mielestäni ehkä helpoimmin toteutettavissa olevia Jumalan odotuksia tai toiveita meiltä lapsiltaan. 

Mutta se ei välttämättä ole kaikille helppoa, ainakaan aluksi. Olen huomannut, että ne joilla on lapsuudessa tai nuoruudessa ollut vaikea suhde maalliseen isäänsä, eivät ehkä niin helposti koe löytävänsä rakastavaa suhdetta taivaalliseen Isään. Tai Jeesukseenkaan. Voi olla vaikea luottaa miespuolisiin hahmoihin. 

Siksi kai Jumala ilmaisee niin VT:ssa kuin UT:ssa omaavansa myös äidillisiä puolia.
Minusta on aivan ymmärrettävää, että Jeesuksen äiti Maria on niin tärkeä erityisesti ortodokseille ja katolisille. Häntä muistetaan ja kunnioitetaan Jumalansynnyttäjänä ja Jeesuksen äitinä. Mutta jos on ollut haastava isäsuhde, voi olla helpompi lähestyä Jumalaa äidillisen hahmon kautta, Jeesuksen maailmaansaattajan kautta. Ajatellaan, että Maria ymmärtää vaikeuksissa olevaa, kärsivää ja surevaa, sillä hän joutui kärsimään niin paljon seuratessaan poikansa vangitsemista, tuomitsemista ja lopulta ristin juurelle saakka.   

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Lapset sodan armoilla – Miten toisenlaiset mittasuhteet omat kokemukseni vanhempieni erosta saakaan, kun ajattelen sotaa pakoon lähteviä lapsia, eroa juna- tai bussiasemilla, kun isät ovat hyvästelleet lapsensa ja vaimonsa, ja jääneet itse puolustamaan maataan!
Sen lisäksi, että sain tuntea olevani ’isän tyttö’ edelleen vanhempieni erottua, tiesin että isä oli aina olemassa minua varten, ja hän kävi usein tapaamassa veljiäni ja minua,

Lapsilla, jotka nyt ovat vieraassa maassa, ja joiden isät ovat jääneet puolustamaan maataan, ei ole varmuutta jälleennäkemisestä. Lisäksi monet heistä ovat vahvasti traumatisoituneita kokemustensa vuoksi. On sydäntä särkevää ajatella miljoonien pakon edessä toisistaan erilleen joutuneiden perheiden kohtaloa.
Rukoillaan heille, niin lapsille kuin heidän vanhemmillekin taivaallisen Vanhempamme lohduttavaa, rakastavaa ja parantavaa läsnäoloa.

Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. 
Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina.
(Ef.2:27-28)

Kristus lupasi jättävänsä meille rauhan, joka on tämän maailman tapahtumia ja tilanteita vahvempi. Oman Rauhansa. Sisäisen rauhan. Rauhan sieluumme, mieleemme, sydämeemme.  Tuon lupauksen puoleen voimme aina kääntyä. (Joh.14:27)

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏

Oodi äideille Kalush Orchestra’n kilpailukappale ’Stefania’,  jossa on yhdistetty kansanlaulua ja räppiä, oli alun perin omistettu yhtyeen raplaulaja Oleh Psiukin äidille, Stefanialle.
Sodan sytyttyä se omistettiin ’kaikille urheille ukrainalaisille, kaikille äideille jotka suojelevat lapsiaan, kaikille jotka ovat antaneet henkensä vapautemme puolesta. Jokaiselle miehelle, naiselle, viattomalle lapselle’. – Sodalla Ukrainassa on monenlaiset kasvot, mutta äitiemme kasvot pitävät sydämemme elävinä pimeimpinä aikoina’ (tekstiä alla olevan videon lopusta).

Alla olevalla videolla äidit kantavat lapsia raunioiden keskeltä turvaan ja nostavat junaan. Videota on kuvattu useassa pommitetussa kaupungissa.
(Keveämmän version voi kuunnella ja katsoa euroviisuversioesityksenä tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=UiEGVYOruLk )

Stefania – Kalush Orchestra 

’Stefania äiti, kukat kukkivat kedolla, mutta hänen hiuksensa harmaantuvat
laula minulle kehtolaulu äiti, haluan kuulla suloisia sanojasi

Et voi ottaa minulta tahdonvoimaani, sillä sain sen häneltä
luulen että hän tiesi enemmän kuin Kuningas Salomo
löydän tieni aina takaisin kotiin vaikka kaikki tiet olisivat tuhoutuneet
hän ei herättänyt minua, vaikka ulkona oli myrsky
tai jos hänen ja isoäidin välillä
myrskysi
hän luotti minuun yli kaiken, väsyneenäkin hän tuuditti minua

En ole enää lapsi, mutta hän kohtelee minua aina sellaisena
vaikken ole enää lapsi, hän on huolissaan minusta aina kun olen ulkona
äiti, olet vielä nuori. Jollen arvosta hyvyyttäsi, päädyn umpikujaan
mutta rakkauteni sinua kohtaan ei lopu koskaan’

Vilnan kaduilla nauhoitettiin ukrainalaisia tukeva videoversio Stefania-laulusta omin, kantaa ottavin sanoin. Esiintyjinä Monika Liu (Euroviisut 2022 Liettuan edustaja), jazz- ja raplaulaja Daiva Starinskaitė sekä muusikoita Liettuan kansallisoopperasta ja balettiteatterista. 

”… emme halua kuulla yhtäkään pommia, emme halua nähdä yhtäkään viatonta uhria…
he haluavat valehdella, mutta tummimman pimeyden läpi säteilee totuus…”

💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏