11.9.2021. Ensi pyhän aihe on ihana: Jumalan huolenpito. Se saa minut joskus miettimään, missä määrin annan itseni Hänen huolenpitoonsa, ja missä määrin osallistun siihen itse. 

Suojakerrosta – Kun jokunen vuosi sitten lääkäri totesi että minulla on superhauraat luut, ajattelin että nyt täytyy lisätä niiden ympärille suojakerrosta (jota oli tuolloin turhankin vähän). Terveysasioita työkseen tutkiva poikani totesi, että vahvoja lihaksia niiden luiden suojaksi tarvitaan. Lääkärikin oli suositellut kuntosalia. Huokaus: mieluummin olisin syöden sitä suojaa hankkinut kuin kuntoillen. (Olen toivottoman laiska kuntoilija!) 

Mainiot välineet – Kuntosalit eivät ole koskaan kutsunut meikäläistä, eivätkä uimahallitkaan nyt pandemian aikana houkuttele. Mutta ulkona liikkuminen on aina tuntunut hyvältä. 
Tänä syksynä tein tuttavuutta vekottimiin, joita ennen olin vain katsellut kauempaa, ja totesin että urheilupuistojen ulkojumppavälineet ovat ihan mainio juttu!

Tsemppaajat – Viime kuussa osallistuin ohjattuun liikuntaan, jossa tutustuttiin noihin ulkolaitteisiin ja siihen, miten käyttää niitä turvallisesti reväyttämättä itseään. Saimme myös hyvät, simppelit venyttelyohjeet. 
Sovin 2 muun henkilön kanssa että jatkamme yhdessä treenejä kerran viikossa. Tsemppaamme toisiamme aina kun oma into meinaa hiipua.
Toivon mukaan olemattomat käsilihakseni vahvistuvat. Ja ihanaa on kun saa siinä punnerrellessa nauttia samalla raittiista ilmasta. 
Veljeltäni olen saanut erilaisia punnerrusvälineitä ja vastuskuminauhoja, mutta jotenkin kummalla tavalla ne osaavat tehdä itsensä näkymättömiksi, vaikka ovat siinä tarjolla…
Tsemppikaverit pitävät huolen siitä, että ainakin kerran viikossa tulee treenattua.
Suosittelen lämpimästi. 🙂

Ovia koptien keljoihin

Jeesus sanoo:
    ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
    Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
    Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

“Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” – Nuo Jeesuksen sanat laittavat väkisinkin miettimään, missä on oma aarteeni.  Mikä on minulle tärkeintä? Mikä on sellainen asia, josta en missään nimessä ja tilanteessa luopuisi? Mistä minulla on taipumus pitää ehdoin tahdoin kiinni?

Jeesuksen matkassa – Espanjan Loyolassa ignatiaanisessa retriitissä tuo kysymys tuli eteeni. Sitä sai pohtia hiljaa kaikessa rauhassa päivän, tai parikin jos siltä tuntui. Luulin aluksi että tuohon löytäisin helposti vastauksen. Mutta ei siinä niin käynytkään.

Tuo 11 v. sitten tehty 30 päivän matka sisimpään oli ihana ja vahva kokemus, mutta ajoittain myös haastava. Hiljaista, syvää olemista Jumalan kanssa. Sen kuuntelemista, mitä Hän halusi sanoa ja miten vaikuttaa sisimmässä eri raamatunkohtien kautta.
Ne johdattivat tutkailemaan omia arvojaan, asenteitaan, uskoaan, luottamustaan jne, yhdessä Jeesuksen kanssa.

Se oli varsinaista seikkailua: Sisimmästä nousi aika ajoin pintaan sellaista, mikä yllätti voimallaan. Vaikka retriitti olikin aivan ihana, liittyi siihen myös sellaista, mikä ei tuntunut niin mukavalta: omien varjopuoliensa kohtaamista. Pelkoa ja luottamuksen puutetta ehkä eniten.
– Miten minun onkaan niin vaikea luottaa Jumalan huolenpitoon ja varjelukseen, kun kyse on rakkaistani? Miksi aina turhaan murehdin ja olen huolissani, kun he lähtevät reissuun, vesille tai mitä milloinkin? Miten oppisin luottavaisena jättämään heidät Hänen käsiinsä? 

Onneksi sai kulkea tuota(kin) matkaa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Myös retriitinohjaajani, jesuiittapappi, oli äärettömän intuitiivinen ja syvästi kokeva. Hän tiesi aina missä mennään ja miten rohkaista eteenpäin.

Valon silmin – Tiukkaa tekstiä Jeesukselta tuossa: “Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!”
Vaikka tuon pitkän ign. retriitin aikana löytyi itsestä niitä varjopuolia (kuulostaa armollisemmalta sanalta kuin pimeys), oli ihanaa kokea Jeesuksen myötätunto. Varsinkin tällaiselle tyypille, jolla on vahva taipumus syyllisyydentuntoihin, se oli hyvin merkityksellistä. 

Kristus tietää heikot kohtamme. Hän ymmärtää ja rakastaa. Rakastaa haavamme terveiksi. Hän valaisee pimeytemme. Auttaa näkemään asioita ja itsensä Valon silmin. 

Pelastaja – Jeesus sanoi fariseus Nikodemokselle: “Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” (Joh.3:17)

“Minä olen Valo” – Hän sanoi myös:  Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Eräässä lehtihaastattelussa kerrottiin pariskunnasta, jonka 179 v. vanha kaunis koti oli vuoden alussa palanut poroksi. He olivat kiitollisia kaikesta saamastaan avusta, tuesta ja rukouksesta, joka oli kantanut heitä. “Ilman rukousapua emme olisi jaksaneet”, he totesivat. 

Isäntä oli juuri remontoinut rakennuksen keittiön, vintin ja parvekkeen. Mitä hän nyt ajatteli, kun vuosien omin käsin tehty työ oli nyt vain muistoissa?
Hän oli pitkään hiljaa, ja sanoi sitten: “Olen onnellinen, kun ehdin istua parvekkeella ja katsella läheiselle pellolle. Pystyin seuraamaan seiltä kaikessa rauhassa metsäneläinten yöelämää, kauriita, jäniksiä, hirviä,. Sain ja ehdin nähdä sen. Olen siitä kiitollinen. Muistelen ja katselen sitä mielessäni.”

Emännän ensi sanat puhelussa, kun koti oli palanut, olivat: “Herra antoi, Herra otti! Vain rakkaus jäi.”  Sekä isännän että emännän ensimmäinen puoliso oli menehtynyt sairauteen. Isäntä toimi pitkään lastensa yksinhuoltajana, emäntä miehensä omaishoitajana. 
Nyt, 5 yhteisen avioliittovuoden jälkeen, he toteavat: “Jumalalta tulee tulevaisuus ja toivo. Mottomme jaksamisessa on ollut profeetta Jeremian sanat:
‘Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.! (Jer.29:11) 

Rakas Jumala, auta meitä turvaamaan ja luottamaan Sinun huolenpitoosi. Auta että aina jaksaisimme pitää Sinut ykkössijalla elämässämme.
Auta ettemme kiintyisi ja juuttuisi liiaksi siihen, mikä on katoavaa. Johdata meitä näkemään ja ymmärtämään, mikä todella on tärkeää; tärkeämpää kuin mikään muu. Ja näkemään, kuinka kaikki loppujen lopuksi on kuitenkin Sinun käsissäsi.

Kristus, auta meitä suuntaamaan katseemme siihen, mikä on pysyvää, aina olemassa, aina läsnä. Kaikkina aikoina, niin koettelemusten keskellä kuin keveämpinä ja valoisampina aikoina.
Auta meitä katsomaan ja luottamaan Sinuun, ilon, toivon ja tulevaisuuden Antajaan. Kiitos että olet kanssamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 86:1, 3–7, 2. Moos. 16:11–19, 31, 35, Ap. t. 20:32–35 1 ja Tim. 6:17–19.

Ps. Kun olin tarkistanut allakasta, monesko päivä nyt on ja kirjoittanut päivämäärän blogin alkuun, huomasin, että tänään on kulunut tasan 20 v. New Yorkin terrori-iskusta. (Uutislakkoni on edelleen voimassa.)
Se oli amerikkalaisten turvallisuudentunnetta vahvasti järkyttänyt tapahtuma, ja miksei muuallakin asuvien. Varmaan se laittoi monen pohtimaan, miten tavattoman arvaamaton elämä voi olla. Ja miettimään, mikä voisi tarjota sellaisen turvan, josta järkyttävienkin tapahtumien keskellä voi löytää ja säilyttää sisäisen rauhan. 
Yllä mainittu pariskunta on löytänyt oman voimalauseensa, Jumalan lupauksen: “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.