Tule, Pyhä Henki

20.5.2021. Kevään tuoksuja – Sateen huuhdottua ilman puhtaaksi ja raikkaaksi kaikki ihanat kevään tuoksut ovat entistä intensiivisempiä. Ruohon, kasvien, kukkivien puiden ja pensaiden  tuoksut –  ah sentään. Tuntuu niin hyvältä hengittää syvään ja venytellä ulkoilmassa. 🙂
(Mustikoista olen saanut apua herkästi kutiseviin silmiin, niin talven kuivassa sisäilmassa kuin kevään siitepölyaikaan. – Eipä aikaakaan kun on taas mustikanpoiminta-aika. Vaikka hyvin ne kyllä toimivat pakastettuinakin.)

Filippus sanoi Jeesukselle: ”Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä.”
    Jeesus vastasi:
    ”Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: ’Anna meidän nähdä Isä’? Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden.
    Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.
    Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”   (Joh. 14:8–17)

Anna meidän nähdä Isä – Filippuksen harras pyyntö on ymmärrettävä. Olihan Jeesus niin monesti puhunut taivaallisestä Isästään, johon hänellä oli aivan erityisen läheinen suhde. Hän kuunteli, mitä Isä hänelle sanoi, ja toimi sen mukaan. Jeesus tunsi taivaallisen Isänsä. Kukapa ei (meistäkin) haluaisi tuntea Häntä? (Varsinkin sitten, kun on vakuuttunut Hänen olemassaolostaan.)

Jokaisella on ainutlaatuinen suhde maalliseen isäänsä. Se on voinut olla tai on läheinen tai etäinen, varauksellinen tai luottavainen, kaunainen ja vihamielinen tai rakkaudellinen ja hellä, tai yhdistelmä näistä, tai jotain muuta. 

Vaikka osa kokemuksistamme ja tuntemuksistamme maallisesta isästämme voikin heijastua (ainakin tutustumisen alkuvaiheessa) suhteeseemme taivaalliseen Isäämme, kyseessä on kuitenkin aivan erilainen suhde.
Siinä on Hänen taholtaan niin paljon Rakkautta, kuin vain ikinä pystymme ottamaan vastaan.
Hän rakastaa meitä, koska Hän on Rakkaus. (1.Joh.4:18)

Isän Rakkaus – Ajattelen, että Isä rakastaa meitä myös siksi, että oppisimme tuntemaan Hänet, ja Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Ja jotta me oppisimme rakastamaan. Niin että meistä voisi tulla  enemmän Kristuksen kaltaisia. Sellaisia, jollaisiksi Hän on meidät alun perin tarkoittanut. 

Taivaallinen Isämme vetää meitä puoleensa, yhteyteensä niin monin tavoin, niin monien erilaisten asioiden kautta, että voi miettiä, onko oikein kyseenalaistaa ja arvostella jotain itselle oudolta tai vierasta ‘menetelmää’.  Tiedä vaikka se olisi juuri se keino, jolla Isä saa jonkun kiinnostumaan itsestään ja vakuuttumaan siitä, että Hän ylipäätään on olemassa.

Hiljentyminen ja ylistys – Itseäni on kaksi hyvin erilaista elementtiä tuonut lähemmäs Häntä: hiljentyminen (raamatuntekstien mietiskely ja pitemmät hiljaisuuden retriitit) sekä rauhallinen, kaunis ylistysmusiikki.
Hiljaisuudessa annetaan omien ajatusten siirtyä syrjään, annetaan tilaa Hänelle ja sille, mitä Hän haluaa meissä tehdä. Ylistyslauluissa palvotaan Häntä, ihmeellistä Luojaamme. 

Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.Filippus ja muut opetuslapset olivat siinä onnellisessa asemassa, että he saivat kulkea 3 v:n ajan Mestarinsa rinnalla. Mutta millä tavoin me 2020-luvulla Jeesusta seuraavat voisimme nähdä Ylösnousseen?
Joillekin Kristus tosin on ilmestynyt ja sanonut jotain sille henkilölle siinä hetkessä tähdellistä, mutta yleensä häneen tutustutaan raamatuntekstien kautta, lukemalla hänen elämästään, siitä, mitä hän opetti ja miten hän toimi.

Kun Jeesus opetti ja teki ihmeellisiä tekoja, hän toimi Isän opastamana. “Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.”
Isä ja Poika ovat niin yhtä, että Poika kuulee Isän ajatukset ja toimii niiden mukaisesti.
Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa.”

Päivitys – UT:sta voimme lukea päivitetyt käskyt. 10 käskyä ovat ja pysyvät. Mutta kaikki ne lukemattomat säädökset, joita Israelin kansa sai Jumalalta erämaavaelluksellaan, olivat ajankohtaisia ja tärkeitä silloin, jotta israelilaiset oppisivat kunnioittamaan Jumalaa ainoana Kaikkivaltiaana Jumalana, uskomaan Häntä ja Häneen, ja pysymään erossa muiden kansojen jumalista. 

Jeesus päivitti Isän käskyt tuomalla esiin tärkeimmät. Jumalan rakastamisen ja lähimmäisen rakastamisen. Ja hän kertoi, mitä on, kun me rakastamme häntä: “Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.”

Kristus tiesi ja tietää, kuinka haasteellista meille ihmisille on seurata Hänen käskyjään.
Siksi Hän lupaisi lähettää Auttajan, joka olisi kanssamme aina.
“Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki.”

Puolustaja – On ihmeellistä ajatella, että meillä on Puolustaja, joka puolustaa meitä, kun Vastustaja koettaa saada meitä tavalla tai toisella hallintaansa. Vaan muistammeko sen aina? Muistammeko kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Häneltä apua?

Vuosia sitten minulla oli tästä vahva kokemus. Eräs ystäväni muuttui viimeisinä elinvuosinaan. Hän oli alkanut seurustella ja muuttui hyvin mustasukkaiseksi. Mentyään naimisiin seurustelukumppaninsa kanssa tilanne paheni entisestään.
Kun hänen miehensä tuli eräälle kurssilleni (jollaisia tuohon aikaan pidin), ystäväni tuli usein luokseni syyttäen minua täysin perättömistä asioista. 

Vaikka kuinka päätin, etten antaisi sen vaikuttaa tunteisiini, kyllä siinä usein itkua pidättelin. Niin pahalta tuntuivat aiheettomat syytökset.  

Totuuden Henki Kun ystäväni taas kerran ilmoitti tulevansa luokseni ‘juttelemaan’, pyysin Puolustajaa avuksi. Rukoilin, että kotini olisi niin Totuuden Hengen täyttämä, ettei ystäväni kerta kaikkiaan pystyisi syytämään päälleni kuvitelmiaan ja syytöksiään.
Kun ystävä sitten tuli, hän oli aivan hämillään. Lyhyesti sanottuna: hän ei saanut sanottua ainuttakaan syyttävää lausetta. Pyhän Hengen läsnäolo oli niin vahva.
Silminnähden ihmeissään hän poistui luotani.

Ei enää syytöksiä, kiitos – Kun hän seuraavan kerran soitti ja sanoi, että halusi tulla luokseni juttelemaan, ehdotin että menisimme kävelylle, ja että ottaisin erään yhteisen tuttavamme mukaan. Ystäväni ei pitänyt ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin. – Kävelyllä keskustelu liikkui täysin eri tasolla, ei ollut tietoakaan syytöksistä. Eikä sen jälkeenkään.

Ihana lupauis Jeesukselta: Totuuden Henki pysyy luonamme ja on meissä. “Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.”
Kunpa Henki vaikuttaisi meissä vahvemmin ja selkeämmin. Ehkäpä auttaisi, jollemme kuuntelisi kaiken maailman oppeja, sellaisia jotka johtavat toisten arvostelemiseen tai tuomitsemiseen harhaoppisina.

Kristuksen seuraajana olemisessahan olennaista on, että seurataan Häntä ja Hänen opetuksiaan. Jos todella seuraamme Jeesuksen opetuksia, emme voi joutua kovin harhaan (niin opillisissa asioissa kuin muutenkaan elämässä).
Mutta eihän se helppoa ole. Meillä ihmisillä kun on niin kova tarve olla oikeassa ja osoittaa toisten olevan väärillä teillä. 

Miten me tarvitsemmekaan Sinua, Pyhä Henki, opettajanamme ja muistuttajanamme. Onneksi Jeesus lupasi Sinun apusi meille:
“Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.” (Joh.14:26))

Muut Helluntaiaaton tekstit: Ps. 34:2–4, 9–11, Jes. 59:20–21 ja Ap. t. 19:1–6.