Taivaallisen Isän kasvot

23.9. 2019.   

Syyskuun Taizé -rukous:

Pyhä Henki, lohdutuksen Henki;
viipyminen rauhantäyteisessä hiljaisuudessa
Sinun läsnäolossasi on jo rukousta.
Sinä ymmärrät kaiken meistä,
ja joskus jopa yksinkertainen huokaus
voi olla rukous.            —
Veli Roger

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
    Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18: 1-6 ,10)

Kuinka usein Jeesus yllättikään kysyjät vastauksillaan. Ei vain vastustajansa, vaan myös seuraajansa. Opetuslapset halusivat tietää, kuka heistä olisi suurin taivasten valtakunnassa. Pietariko?
Ehkä opetuslapset pohtivat omia ominaisuuksiaan: johtajan- ja organisointikykyjään, vahvuuttaan ja rohkeuttaan, sanavalmiuttaan, vakuuttavuuttaan, vaikutuskykyään, auktoriteettiaan… tai mitä he kuvittelivatkin edellytettävän taivaan valtakunnan johtopallille istuvalta.

Jeesus ravistelee kuulijoitaan vahvoilla vastakkainasetteluillaan: pienin onkin suurin. Lapsen avoin, vilpitön ja kyselevä asenne peittoaa aikuisen laskelmoivan vallanhalun. Suojatonta tulee varjella paatuneelta, viatonta hyväksikäyttäjältä. . 
Tämän maailman ja taivasmaailman eroavaisuus korostuu Jeesuksen jatkaessa kuvaustaan taivaan valtakunnan suurimmista: “heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Enkelit katsovat joka hetki taivaallisen Isän kasvoja… – tuo kohta sykähdyttää minua joka kerran sen lukiessani. Millaista enkeleillä on katsellessaan Jumalan kasvoja? Ainakin siinä on valtava pyhyys ja kirkkaus, ja ylistys ja palvonta.
Onko niin että enkelit katsovat herkeämättä Jumalaan myös saadakseen Häneltä toimintaohjeita?
Jeesus kertoi, kuinka hän oli jatkuvassa yhteydessä taivaalliseen Isäänsä. Ja kuinka hän teki ainoastaan sen, minkä näki taivaallisen Isänsä tekevän (Joh.5)

Yleensä pienet lapset suloisella olemuksellaan herättävät hellyyttä ja suojelunhalua. Samoin kuin pienet eläinten poikaset ja pennut. Pieni ja avuton vetoaa hyvään meissä.
Paitsi jos aikuisen sisällä jokin on niin särkynyt, että se johtaa aivan päinvastaisiin tunteisiin ja tekoihin. Niin järkyttävää kuin se onkin, onneksi elämme aikaa jolloin yhä herkemmin vääryydet tulevat ilmi ja niihin pystytään puuttumaan.

Mutta joskus meitä johdatetaan isompien apua tai rohkaisua tarvitsevien luo. Minulle on muutamia kertoja käynyt niin, itsestäni riippumatta ja joskus vastentahtoisestikin.
Mieleen tuli (ehkä alla olevasta laulusta johtuen) kuinka kerran ajaessani illalla kotiin kylmäbensa-aseman ohi minulle tuli pakottava tunne, että täytyy poiketa sinne tankkaamaan. Siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä, sillä tankki oli melkein täynnä. Tunne oli kuitenkin niin voimakas, että oli ihan pakko kääntyä bensa-asemalle.
Noustessani autosta pimeän keskeltä hoiperteli mies muovikassinsa kanssa. Ilmeni että hänellä oli koti jonkin matkan päässä. Koska hän oli niin määrätietoisesti kävellyt autoni vierelle kysyin halusiko hän kyydin. Kyllä.
Mies kertoi että hänen paras ystävänsä oli äskettäin kuollut ja hän oli tästä kovin masentunut. Hän ikävöi kovin ystäväänsä, joka oli ollut ainoa ihminen jonka kanssa hän saattoi keskustella asioista. Ystävä oli kuulemma ollut tavattoman hyväsydäminen ihminen, ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään. – Miksi niin hyvän ihmisen täytyy kuolla niin aikaisin, hän kysyi.
Mies kysyi uskonko, että on elämää kuoleman jälkeen. Sanoin uskovani. Hän vaikutti helpottuneelta, oli kuin tämä olisi ollut syy, minkä vuoksi kohtasimme.
Mies kertoi että hänestä tuntui kuin ystävä olisi käynyt tervehtimässä häntä edellisenä iltana: oli kuin hän olisi tuntenut tämän läsnäolon. Uskoinko että sellainen voi olla mahdollista? Uskon, vastasin.
En muista mitä muuta juttelimme lyhyehkön ajomatkan aikana. Oli myöhäinen syksy, talven kylmät lähestymässä ja olin niin helpottunut siitä että hänellä oli koti minne mennä. (Ulkoisen olemuksensa perusteella olisin arvellut hänen olevan koditon.)
Jatkaessani matkaa mietin, enkelikö ohjasi rattiani kääntymään bensa-asemalle. Joka tapauksessa olin kiitollinen siitä, että sain kertoa tuolle yksinäiselle surevalle vaeltajalle elämän jatkuvan tämän maallisen elämän jälkeen. Tuon vahvistuksen saatuaan oli kuin tumma, raskas pilvi olisi puhallettu pois hänen olemuksensa ympäriltä.

Mihin suuntaan huomioni? – On kohtaamisia, joihin on ohjattu, vaikken ole katsellut taivaallisen Isäni kasvoja, vaan ajatellut vain ihan omia juttujani. – Mietin miten paljon enemmän Jumala voisi käyttää meitä, jos suuntaisimme enemmän huomiota Häneen….
Voisimme toimia arkienkeleinä täällä maan päällä ihan vaikka joka päivä… tehdä pieniä tekoja, joiden tarvetta emme välttämättä itse huomaa, mutta joita Hän haluaisi meidän tekevän…

Olisiko se mahdollista? Voisimmeko oppia katselemaan kohti Jumalan kasvoja. nähdä vaikka vain häivähdyksiä Hänen kirkkaudestaan ja pyhyydestään?  Olen varma että se muuttaisi meitä.
Kunnes taivaassa saamme enkelten tavoin katsella Häntä ’kasvoista kasvoihin’.
‘Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.’ (1. Kor.:12)

Kysymyksiä enkeleille Luin Kotimaa-lehdestä haastattelun, jossa mainittiin minulle tuntematon laulu Questions for the Angels. Koska ensi pyhän aiheena ovat Jumalan enkelit, etsin ja kuuntelin kappaleen.
Siinäkin kuvataan tämän maailman vastakohtaisuuksia. Kysellään enkeleiltä osattomien osaa niiden keskellä, joilla on yltäkylläisesti yli oman tarpeen. 

Hyvää? Kaiken toivottomuuden ja pimeyden keskellä on kuitenkin paljon hyvääkin. Meissä on ne puolemme, joita valo ei vielä ole päässyt koskettamaan ja muuntamaan. Mutta meissä on myös paljon hyvää. Tähän hyvään meissä  Jeesus vetoaa: että huolehtisimme vähäisistä, auttaisimme heitä. Hänen nimessään. Toisimme taivaan Valon pilkahduksia tarvitsevien elämään.  (Ja kukapa – itsemme mukaan lukien – ei niitä tarvitsisi… 🙂 )
Kristus, autathan meitä tässä? Tarvitsemme apuasi. Tarvitsemme Valoasi. 

Questions for the Angels – Paul Simon

https://www.youtube.com/watch?v=w0dcbWQGUJA

“Kodittomien siirrellessä pahvisia peittojaan syrjään
uuden päivän sarastaessa
pyhiinvaeltaja kulki rikkinäisillä lenkkareillaan
pyhiinvaelluksellaan Brooklyn-sillan yli
repuntaskussa taiteltuna
sydämestään tulostettuja kysymyksiä:
kuka olen tässä peloissaan olevassa maailmassa?
minne minä tekisin vuoteeni tänä iltana
kun ilta hämärtyy? – kysymyksiä enkeleille
kuka uskoon enkeleihin?
höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
jos ostat rakkautta alemyynnistä
etkä saa mitä halusit, saatko rahasi takaisin?
kun tyhjä juna rautatieasemalla
ilmoittaa pääteasemansa
voitko vaihtaa toiselle raiteelle?
heräänkö näistä rajuista unista
tukka valkeana kuin kuu aamulla?
kysymyksiä enkeleille
kuka uskoo enkeleihin –
minä uskon
kuten höperöt ja pyhiinvaeltajat ympäri maailmaa
Brooklynin keskustassa pyhiinvaeltajan huomio
kiinnittyy mainostauluun jota hän on ohittamassa
siinä oli Jay-Z*, lapsi kummallakin polvellaan
hän haluaa meidän sovittavan vaatteitaan
jos jokainen ihminen planeetalla
ja kaikki sen rakennukset katoaisivat
välittäisikö Afrikan savanneilla laiduntava seepra
tarpeeksi vuodattaakseen yhden seepran kyyneleen?
kysymyksiä enkeleille”

* Jay-Z = Grammy-palkittu rap-artisti, jonka vaimo Beyoncé on paitsi laulaja myös muotisuunnittelija. (Tuon selvittäminen auttoi minua ymmärtämään laulun sanoja.)

Muut tekstit: Ps. 103: 19-22,  1. Moos. 28: 10-17 ja Ilm. 12: 7-12.

Ps. Viime viikolla kirjoitin kiittämisen merkityksestä ja vaikeudesta tiukan paikan tullen. Sain sitten sen kokemusperäisesti todeta lonkan äityessä  niin kipeäksi  että sekä kävely ja yöt olivat tuskaisia.
Vasta kun pahin särky alkoi hellittää, huomasin miten täysillä olin keskittynyt tuskaisaan olooni, sen sijaan että olisin yrittänyt kääntää huomiotani Häneen, jonka läsnäolo hoitaa ja parantaa.
Se oli kuitenkin kokemus, jota näin jälkeenpäin ajatellen en antaisi pois. Kontrasti oli niin vahva. Kun monen unettoman yön jälkeen eräänä varhaisen aamun hetkenä päätin suunnata huomioni Häneen. Ja kuinka tunsin kivun alkavan väistyä.
Olisinko voinut ’katsoa Häneen’ aikaisemmin; kivun ollessa pahimmillaan? Päätän muistaa tuon kokemukseni ja jos kipu palaa, yrittää parhaani mukaan kääntää huomioni itsestäni ja kivustani kohti Hänen kirkkauttaan.