Yksi tuli kiittämään

16.9.2109 

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” (Luuk. 17: 11-19)

Tässäkin – samoin kuin viime viikon evankeliumitekstissä – muukalainen, samarialainen, kuvataan hyvänä tyyppinä. Nyt ei kuitenkaan vertauksessa vaan tosielämässä: hän oli ainoa joka palasi kiitollisena Jeesuksen luo, ylisti Jumalaa parantumisestaan ja Jeesuksen jalkojen juureen heittäytyen kiitti häntä.
Miksihän Luukas halusi mainita, että hän oli samarialainen? Olivatkohan samarialaiset nöyrempiä kuin juutalaiset. Ylpeä mieli kun ei niin helposti taivu kiitokseen.

Miten usein itse muistan kiittää Jumalaa? Miten paljon minussa on sellaista ajattelemattomuutta, joka pitää niin monia asioita elämässä itsestäänselvyyksinä?
Muistanko, miten usein Hän on auttanut, tuonut yllättävän ratkaisun ongelmaan, pitänyt niin monin tavoin huolta minusta ja läheisistäni?  

Muistanko – valoisina ja vaikeina aikoina – että Hän on kaikessa mukana? Että Hän suojelee, auttaa ja parantaa.
Autatko Jumala meitä muistamaan sen silloinkin kun on haastava vaihe menossa?
Auttaisitko meitä viljelemään kiitollisuutta sydämessämme. Niin että suhteemme Sinuun vahvistuisi ja ilo ja valo lisääntyisi elämäässämme ja ympärillämme. 🙂

Joskus Jumalan huolenpito voi olla salattua. Viime aikoina olen miettinyt polkupyöräilyyni liittyviä haasteita: vanhan pyöräni kumin puhkeamista; ketjun jatkuvaa irtoamista ja pyörähuoltajan toteamusta ettei ketjua voi lyhentää eikä uutta ketjua laittaa kun rattaat ovat niin kuluneet. Miniältä saadun vanhan pyörän lukon jumittumista. Kirpparista ostetun pyörän (jossa ei ole kiinteää lukkoa) vaijerilukon jumittumista.

Pyöräily on ekologista ja ekonomista ja hyvää liikuntaa. Pyöräillessä saa nauttia raittiista ilmasta ja maisemista. Lisäksi se on mukavaa! Pyörällä liikkumisen keveys tuo minulle valtavan hyvänolontunteen. Parasta ovat tietenkin pitkät alamäet: niissä tuntuu melkein siltä kuin lentäisi.
Näistä kaikista syistä olen halunnut kulkea pyörällä lyhyemmät ja pitemmät matkat aina kun tilanne on sallinut.
Mitä minun nyt pitäisi ajatella näistä kaikista pyöräilyäni rajoittavista hankaluuksista? – Voisiko niistäkin löytää jotain kiittämisen aihetta…?  

Enkeleitä kyydissä? – Mieleen palautuu monia läheltä piti – tilanteita. Montakohan kertaa Jumala on joutunut lähettämään enkeleitään suojelemaan huoletonta menijää? Moneltako kaatumiselta tai törmäykseltä Hän on minut pelastunut?
Muistin ortopedin kommentin heikoista luistani. – Mitä jos lentäisin ojaan ja lonkkaluu murtuisi eikä luiden haurauden vuoksi voitaisikaan laittaa lonkkaan tekoniveltä? Pystyisinkö silloin enää koskaan edes istumaan? Se olisi aika iso juttu.
Olisivatkohan nämä viime viikkojen pyörä
hankaluudet merkkejä siitä, että minun pitäisi pitää taukoa pyöräilystä? Joka tapauksessa ne laittoivat miettimään. Ja päättämään että tästedes ajelen varovaisemmin kuin ennen.

Jumala, auttaisitko minua (meitä jokaista) olemaan kiitollinen kaikesta siitäkin, mitä ei tapahtunut. Kaikesta, mistä olet meitä varjellut. Auta tarttumaan psalmistin lupaukseen:
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi, sinun lähtösi ja tulosi nyt ja aina. (Ps.121:8)

Evankeliumin samarialainen laittoi minut miettimään sitäkin, että en ole kiittänyt  terveyskeskuslääkäriäni siitä, että hän oli 2 v. sitten skarppina kuulolla kun laittaessaan lähetteen keuhkoröntgeniin totesin ohimennen: sittenhän varmaan näkyy samalla, onko kylkiluu luutunut paikoilleen. – Kuinka niin, hän kysyi. No kun se on murtunut 3 kertaa vuoden sisällä, kääntäessäni kylkeä rantakalliolla ja lattialla jumpatessa. Lääkäri mittasi pituuteni ja totesi että siitä oli häipynyt 4,5 cm. – Luuntiheysmittauksen ansiosta ymmärsin lisätä ravintooni tiettyjä ainesosia.
Enkä ole kiittänyt ankaran kritiikin kohteeksi joutunutta ortopedi Antti Heikkilää, jonka luo läheiseni neuvoi minut vuosia sitten kipeän polveni vuoksi ja jolta sain minulle käänteentekevän hyviä ohjeita. Ja joka pari vuotta sitten antoi runsaasti luita vahvistavia ravinto- ja liikuntaneuvoja (joita tosin olen toteuttanut vain siltä osin kuin minusta on tuntunut hyvältä). Kiitollinen olen hänellekin. 

Nouse ja mene – Jeesuksen sanat samarialaiselle ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” laittavat myös miettimään.
Samarialaiselle Jeesus sanoi, että hänen uskonsa oli pelastanut hänet. Hänen uskonsa Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Ja Jumalan parantavaan voimaan.
Minäkin päätän uskoa. Terveellisen ravinnon, liikunnan ja lääkkeen lisäksi uskon ja luotan  Jumalan hoitavaan, vahvistavaan ja parantavaan voimaan. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia,  vaan parhaimmillaan ne täydentävät toisiaan. Joskus ei tarvita kuin Jumalan parantava kosketus, kuten samarialaisen kohdalla. Useimmiten nämä kaikki toimivat yhdessä.

Luojan käsiin – Jännityksellä odotan marraskuista luuntiheyden uusintamittausta. Mitä jos luut olisivatkin ihan ok silloin?  Päätän uskoa että ovat. Teen sen minkä voin asian eteen ja jätän loput Jumalalle, Päätän uskoa että Hän hoitaa loput.
Mitä jos Kristus jonain päivänä sanoisi: “Nouse pyöränsatulaan ja mene pyöräilemään. Uskosi on sinut parantanut.” – Se olisi aikamoisen ihanaa! Se olisi superkiitoksen paikka!
Jos luut ovat vahvistuneet, haluan juhlia asiaa läheisten ja ystävien kanssa. Jos eivät ole… koetan parhaani mukaan keksiä jotain, mistä syystä olla siitäkin kiitollinen… 😉

Muut tekstit: Ps. 65: 2-6, 9, Ps. 136: 1-9, 25-26, Jes. 38: 16-20 ja Ef. 5: 15-20.

Ps. Kirjoitettuani yllä olevan luin uutisen, jonka otsikkona oli: Jalankulkijat ja pyöräilijät toikkaroivat omissa maailmoissaan liikenteessä. (https://yle.fi/uutiset/3-10966168)
Kännykkään keskittyminen ja korvakuulokkeet haittaavat havainnoimasta muuta liikennettä. Pelastuslaitoksen vuoromestari kertoi pari esimerkkiä.
”Pari viikkoa sitten olimme tulossa takaisin sammutuskeikalta, kun pyöräilijä ajoi luontopolulta suoraan paloauton eteen autotielle. Siinä ei ollut mitään suojatietä.”
Toisessa tapauksessa lasta kantanut nainen lähti täysin yllättäen ylittämään tietä paloauton edestä. Molemmissa tapauksissa säilyttiin vahingoilta vain hätäjarrutuksen ansiosta. Kummassakaan tapauksessa paloauto ei ollut hälytysajossa.

Kannattaa olla skarppina liikenteessä, itsen ja toisten takia.
(Saa nähdä, kielletäänkö jossain vaiheessa kännykän käyttö muiltakin liikenteessä liikkujilta kuin autoilijoilta.)