21.11.2016  – Palasimme siis syyssäihin. Ok, nyt löytämään iloisia asioita tästä. Voin taas pyöräillä – ihanaa!!! Ei tarvitse monia vaatekerroksia lämpimäkseen. Lämmityskulutkin pienenevät.  Mahdollisuus myös hyötyliikuntaan raittiissa ilmassa: haravointia ym. tekemättä jääneitä pihatöitä…

Näkökulman muutos – Hyvien puolien etsiminen niin asioista kuin ihmisistä on minusta hyvä juttu. Joskus se ei vaan tule edes mieleen…
Epäoikeudenmukainen suhtautuminen heikommassa asemassa oleviin herättää minussa yleensä reaktion. USA:n pressaehdokkaiden puheita videopätkiltä kuunnellessani ei ollut vaikeaa muodostaa käsitystä erit. toisen ehdokkaan asenteista. (Viimeistä, ratkaisevaksi kuvattua  vaalikeskustelua en tosin nähnyt.) Vaalien lopputulos oli tyrmäävä.
(En ollut – enkä vieläkään ole – puhunut noista vaaleista ja sen ehdokkaista muiden kanssa. Ilmeisesti on aina löytynyt mukavampia keskusteluaiheita. Ehkä siitä tarve – tässäkin vielä – purkaa blogiin ajatukseni aiheesta.)
Vaalituloksen aiheuttaman harmituksen laannuttua tuli (1. kerran) mieleeni hiljentyä tämän asian äärellä. Rukouksessa tuli suureksi yllätyksekseni toinen näkövinkkeli. – Voisiko henkilöä, jota entinen opettajansa kuvaa manipuloivimmaksi persoonaksi jonka on koskaan tavannut, todella käyttää muutosprosessiin, jonka seurauksena olisi jotain hyvää???
Voisiko mitä mahdottomimmaltakin tuntuva tapaus laajemmasta perspektiivistä nähtynä toimia välikappaleena matkalla kohti jotain parempaa???

                    aasinvarsa Israelin maisemissa

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!                                                 (Mark. 11: 1-10)

Ensitöikseen niin suuren kuorman kantajaksi; oi varsaparkaa, saattaa joku huokaista.
Niin minä ainakin joskus aiemmin tuumin. Nyt ajattelen että vau mikä ainutlaatuinen kunnia tuolle nuorelle eläimelle suotiinkaan: saada kantaa selässään Maailman Vapahtajaa!
Ja eikö hän, joka jumaluutensa ihmishahmoon tihentäneenä kulki vetten päällä, olisi pystynyt istumaan aasinvarsan selkään niin keveänä että tämän oli hyvä häntä kantaa? (Eikä aasinvarsa sitä paitsi varmaan ollut noin pieni kun tuo kuvassa.)

Kevyt kuorma – “Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.” (Matt.11:28-30)
“Katso Minuun”, sanoo Jeesus, tänäänkin. Hän, lempeä ja nöyrä, haluaa tulla heikkojen, väsyneiden ja kärsivien luo. Hän toivoo että tulisimme Häntä vastaan. Tielle, jossa kohtaamme Ylösnousseen. Jossa sielu saa löytää levollisuuden ja rauhan.
Katsoa Häneen, levätä siinä ja uudistua – ihmeellinen lahja, meille kaikille tarjolla.

Vähän aiemmin hän sanoi: “Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille.” (Matt. 11:25)
Lapsi on luonnostaan luottava ja vastaanottavainen. Asiat, joiden merkityksessä hän aistii hyvän, valuvat  hänen sieluunsa, hoitaen, luoden valoa hänen sisimpäänsä. Niistä hän voi ammentaa vielä aikuisenakin, lämpöä, iloa, inspiraatiota.

Lapsuuteni joulut perheemme vietti isovanhempieni luona. Mummuni laittoi aina ikkunanlaudalle olkisen jouluseimiasetelman enkeleineen (ovat nyt mökillämme) ja sen ylle kartonkisen joulutähden. – Samanlaisia punaoranssisia tähtiä näkyy vieläkin joissain ikkunoissa adventinaikaan (vielä pari vuotta sitten näin niitä kaupoissakin).

Jouluseimi – Tultuani itse äidiksi ompelin Marian, Joosefin, Jeesus-lapsen, paimenet ja itämaan tietäjät ja neuloin aasin, härän ja lampaat. Lasten isä teki tallin. Maria ja Joosef kulkivat aasin kanssa joka päivä pienen askeleen eteenpäin kohti tallia; kapaloon kääritty Jeesus-lapsi ilmestyi Jouluna seimeen.
Joitakin vuosia sitten kysyin nuorimmaiseltani (tuolloin jo aikuiselta), vieläkö laitan jouluseimen ikkunanlaudalle. “Laita vaan, hän totesi, kuuluuhan se joulutunnelmaan.” – Nyt se on myös osana lastenlasteni jouluperinnettä.

1, adventin evankeliumissa aasi ei kuitenkaan kuljeta Mariaa Betlehemiin, vaan hänen poikaansa Jerusalemiin. – Tahdon olla Häntä vastaanottamassa laulaen yhdessä enkelten, aikuisten ja lasten kanssa: Hoosianna!

O come, O come Emmanuel – The Piano Guys

Oi saavu Immanuel. Tule luoksemme, ole kanssamme, johdata meitä, vaikuta sisimmässämme Valollasi ja Viisaudellasi, Lempeydelläsi ja Rakkaudellasi.

Muut tekstit (Ps. 24: 7-10, Sak. 9: 9-10 ja 1. Piet. 1: 7-12 löytyvät bloggauksesta 24.11.2014 (Nöyrä Kuningas)