Uskomisesta

21.1.2014. Some like it. Sosiaalisen median käytöstä ja näkyvyydestä vielä: Viime viikon blogissani huokailin haluttomuuttani käyttää facebookia. Myöhemmin viikolla esiteltiin Ylen uutisissa somen tämän vuoden trendejä. Mutta kun uutisissa todettiin että ‘Pihtiputaan mummokin käyttää nykyään facebookia’, se pisti miettimään: hmm… olisikohan meikäläisellä syytä tarkistaa omaa suhtautumistani kyseiseen viestintämuotoon…? 😉

Ensi pyhän tekstien aiheena on: Jeesus herättää uskon.

Poimiessani esiin tulevan viikon raamatuntekstit huomasin, että hups vaan, tuli viime viikolla mentyä asioiden edelle. Tulevan sunnuntain evankeliumi on nimittäin  kohta, josta kirjoitin jo viime viikon viikkoviestissä. Se on suoraa jatkoa evankeliumitekstille, joka kertoo Jeesuksen ja samarialaisen naisen keskustelusta kaivolla. No, ei se mitään, pohdiskelen nyt jotain toista tekstiä sen sijasta.

Kirjoitettu tuleville polville –  Kansat pelkäävät Herran nimeä, maan kuninkaat kumartavat häntä, kun Herra jälleen rakentaa Siionin ja ilmestyy kunniassaan. Hän katsoo sorrettujen puoleen, ei torju heidän rukoustaan. Tämä on kirjoitettu tulevalle polvelle, jotta uudeksi luotu kansa ylistäisi Herraa. Herra katsoo pyhästä korkeudestaan, tähyää taivaasta maan päälle. Hän kuulee vankien vaikerruksen, hän vapauttaa kuoleman omat. Siionissa kuulutetaan Herran nimeä, Jerusalem kaikuu hänen kiitostaan, kun kansat kokoontuvat yhteen, kun valtakunnat tulevat palvelemaan Herraa.  (Ps. 102: 16–23)

Tässä yksi sana, johon kompastuin alkaessani lukea Raamattua (n. 10 v sitten): pelko. Minusta Jumalassa ei ollut mitään pelättävää. Miksi siis jopa Hänen nimeäänkin pelättiin? Pelottava Jumala – en minä sellaisesta Jumalasta halunnut lukea! Minun käsitykseni Jumalasta oli että Hän on rakkaudellinen, ei pelottava. Se nimittäin oli ensimmäinen asia, jonka Hän ilmaisi itsestään minulle, kun teini-iässä etsin Häntä. Eikä mikään ollut muuttanut tätä käsitystä. (Kerron tuosta tapahtumasta joskus myöhemmin.)
Kesti monta vuotta, ennen kuin minulle alkoi valjeta jotain siitä, mitä arvelen tuolla (Jumalan) pelolla tarkoitettavan. Sitä on kuitenkin aika vaikea kuvailla. Paremman puutteessa kuvailisin sitä valtavalla kunnioituksen tunteella. Sen laatuisella kunnioituksella, jota ei osaa kuvitella tuntevansa kenenkään ihmisen tai ilmiön edessä: ainoastaan Kaikkivaltiaan edessä. Siinä pyhyyden ja kunnioituksen tunne sulautuvat yhteen.
Muutaman kerran olen sen kokenut. Jumalan pyhyys ja läsnäolo on yhtäkkiä, yllättäen, tuntunut niin vahvasti hiljaisessa rukouksessa ollessani, että on tullut valtava tarve heittäytyä maahan, kunnioituksesta häntä kohtaan. Ensimmäisellä kerralla sain onneksi hillittyä itseni. Istuin kappelissa, ja läsnä oli muitakin ihmisiä. Mitä he ajattelisivat, jos tässä heittäytyisin lattialle…?!! Toisella kerralla en välittänyt siitä mitä muut ajattelivat. En pystynyt. Kyyneleet virtasivat valtoimenaan. Jumalan pyhyys oli niin valtava. Ei se ollut lamaannuttavaa pelkoa, tai sellaista, että olisi tullut tarve jotenkin puolustautua tai juosta karkuun. Päinvastoin. Oli sellainen olo, että kunpa tässä saisi olla iäisyyden. Ja kuitenkin tiesi, että se ei ollut mahdollista. Sitä ei vaan kestäisi.

Noiden kokemusteni perusteella sain aavistuksen siitä, mitä tuolla Jumalan nimen pelolla tarkoitetaan. Siksi ei nykyään töki enää yhtään, kun törmään teksteissä Jumalan (nimen) pelkoon. Melkeinpä päinvastoin: se herättää kiitollisen muiston käsittämättömän voimallisen Pyhyyden kohtaamisesta.

Holy God (Pyhä Jumala) – Brian Doerksen

“Pyhä Jumala, pyhä olet, luova, hallitseva, transendenttinen Adonai
Rakkauden puolustaja, synnin hävittäjä, jumalallinen soturi
anteeksiantava, sovittava, jokaista heimoa, jokaista suuta varten
nousee naulojen haavoittama Karitsa, Pelastuksen esitaistelija
rakkaussuhteeseen kanssaan etsivä, menetetyn takaisin palauttava
sydämiä vapauttava, elämän transformoiva voimallinen Leijona
Pyhä Jumala, olet Pyhä Jumala”

Nyt tiedän  –  Syyrian kuninkaan sotapäällikkö Naaman oli arvossa pidetty mies ja kuninkaansa suosiossa, sillä Herra oli käyttänyt häntä aseenaan pelastaessaan Syyrian sen vihollisilta. Naaman oli mahtava soturi mutta sairasti spitaalia. Kun syyrialaiset kerran olivat Israelissa ryöstöretkellä, he toivat sieltä mukanaan pienen tytön, joka sitten joutui Naamanin vaimon palvelijaksi. Tyttö sanoi emännälleen: ”Kunpa herrani pääsisi käymään sen profeetan luona, joka on Samariassa! Se mies parantaisi hänet spitaalista.” Naaman meni kuninkaansa puheille ja kertoi, mitä israelilaistyttö oli sanonut. Syyrian kuningas sanoi: ”Mene vain sinne, minä lähetän kirjeen Israelin kuninkaalle.” Niin Naaman lähti ja otti mukaansa kymmenen talenttia hopeaa ja kuusituhatta sekeliä kultaa sekä kymmenen juhlapukua.
Naaman vei Israelin kuninkaalle kirjeen, jossa sanottiin: ”Tämän kirjeen tuo sinulle palvelijani Naaman. Olen lähettänyt hänet luoksesi, jotta parantaisit hänet spitaalista.” Luettuaan kirjeen Israelin kuningas repäisi vaatteensa ja sanoi: ”Olenko minä muka Jumala, jolla on elämä ja kuolema vallassaan, kun hän lähettää spitaalisen minun parannettavakseni! Hän selvästikin vain hankkii riitaa kanssani!”
Kun Jumalan mies Elisa kuuli, että Israelin kuningas oli repäissyt vaatteensa, hän lähetti sanomaan kuninkaalle: ”Miksi repäisit vaatteesi? Lähetä tuo mies minun luokseni, niin hän tulee tietämään, että Israelissa on profeetta.” Naaman tuli hevosineen ja vaunuineen ja pysähtyi Elisan talon oven eteen. Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: ”Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi. Silloin ihosi palaa entiselleen, ja olet taas puhdas ja terve.” Mutta Naaman vihastui ja lähti pois. Hän sanoi: ”Minä luulin hänen sentään tulevan ulos luokseni ja rukoilevan Herraa, omaa jumalaansa. Minä luulin, että hän liikuttaa kättään sairaan paikan päällä ja sillä tavoin ottaa pois spitaalini. Eivätkö Damaskoksen joet Abana ja Parpar ole kaikkia Israelin vesiä paremmat! Yhtä hyvin minä voin peseytyä ja puhdistua niissä!” Hän kääntyi vihoissaan takaisin ja lähti pois.
Mutta hänen palvelijansa alkoivat taivutella häntä ja sanoivat: ”Herramme! Jos profeetta olisi määrännyt sinulle jonkin vaikean tehtävän, etkö olisi täyttänyt sitä? Saati sitten, kun hän sanoo, että sinun on puhdistuaksesi vain peseydyttävä!” Niin hän meni Jordanille ja kastautui joessa seitsemän kertaa, niin kuin Jumalan mies oli määrännyt. Silloin hänen ihonsa tuli lapsen ihon kaltaiseksi, ja hän oli taas puhdas.
Naaman palasi saattueineen Jumalan miehen luo. Hän astui Elisan eteen ja sanoi: ”Nyt minä tiedän, ettei Jumalaa ole missään muualla kuin Israelissa. Otathan siis kiitoslahjan palvelijaltasi.”   (2. Kun. 5: 1–15)

Minkä vuoksi  –  Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
Uskon vuoksi oli Abelin Jumalalle antama uhri Kainin uhria arvokkaampi. Koska Abel uskoi, hän sai vanhurskaudestaan todistuksen, kun Jumala otti vastaan hänen lahjansa, ja uskovana hän puhuu vielä kuoltuaankin.
Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. ”Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen.” Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli – niin hänestä todistetaan – elänyt Jumalan mielen mukaisesti. Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.
Usko sai Nooan taipumaan Jumalan tahtoon, kun hän sai ilmoituksen sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä. Hän rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui. Hänen uskonsa langetti maailmalle tuomion ja antoi hänelle itselleen uskovien perinnön, vanhurskauden.
Usko sai Abrahamin tottelemaan Jumalan kutsua ja lähtemään kohti seutuja, jotka Jumala oli luvannut hänelle perintömaaksi. Hän lähti matkaan, vaikka ei tiennyt, minne oli menossa. Koska hän uskoi, hän asettui muukalaisena luvattuun maahan ja asui siellä teltoissa, ja niin asuivat myös Iisak ja Jaakob, jotka perivät saman lupauksen. Abraham odotti sitä kaupunkia, joka on rakennettu vankalle perustalle ja jonka Jumala itse on suunnitellut ja tehnyt.   (Hepr. 11: 1–10)

Voinko uskoa johonkin sellaiseen, mitä en voi nähdä? Sellaiseen minkä olemassaoloa ei voi minulle todistaa? Mille uskoni ja  uskomukseni perustuvat? Mistä olen saanut vaikutteita uskomusteni, uskoni tai epäuskoni muodostumiseen? Sitä kannattaa minusta aina joskus palata miettimään. Ja sitä, tuntuuko kaikki vielä toimivan, vai olisiko jokin asia päivityksen tarpeessa.
Teini-iässä luin innolla filosofiaa. Jossain vaiheessa turhauduin: eihän tämä ole kuin eri filosofien ajatuksiin ja näkemyksiin tutustumista. Tämä ei johda mihinkään! Tutkin teosofista ja antroposofista kirjallisuutta, joissa filosofia ja uskonto kulkevat rinnan. Jälkimmäisestä kiinnostuin siinä määrin, että jäin sen pariin  20 vuodeksi. Kunnes huomasin, ettei kaikki ollut kohdallaan. Pohdin, mistä nyt lähtisin etsimään. Sisäisessä kriisissäni ajauduin new age -henkiselle kurssille. (Nykyisin kutsuvat uushenkisyydeksi.) Tämän suuntauksen opit imaisivat mukaansa. Kaikki tuntui pelkästään hyvältä. Kunnes – lukemattoimien kurssien, opintojen ja toimintavuosien jälkeen lopulta silmäni avautuivat huomaamaan, miten paljon höttöä tämä suuntaus piti sisällään. Vähitellen jätin kaikki uushenkiset jutut. Sillä olin löytänyt jotain parempaa, aidompaa, todellisempaa. Näin koin silloin, ja näin koen yhä.

Mistä tämä muutos? Mikä sai minut jättämään kaiken, mikä oli tuntunut niin hyvältä? Vastaus on tämänkertaisten tekstien ja ensi pyhän aiheessa. Jeesus oli ilmestynyt elämääni jo aiemmin, mutta en silloin vielä ymmärtänyt, vaan jatkoin edelleen sellaisten asioiden parissa, mitkä silloin tuntuivat hyvältä. (Aloin tosin kertoa kursseillani ylösnousseesta Jeesus Kristuksesta ja Pyhästä Hengestä – sen vähän pohjalta, mitä tiesin ja olin kokenut.)
Kunnes vähitellen asiat, jotka ennen olivat tuntuneet niin tärkeiltä, alkoivatkin tuntua merkityksettömiltä sen rinnalla, mitä olin löytänyt. (Ajattelen, että se oli Kristuksen lempeää työtä sydämessäni. Hänen mielestään minun oli varmaankin jo aika siirtyä siihen, mihin kutsu oli koko ajan ollut olemassa – en vain ollut huomannut.) Hän antoi minun ymmärtää, että tämähän se olikin, se juttu, mitä olin etsinyt nuoresta pitäen.
Sitä ei voi näyttää todeksi eikä siitä kannata kiistellä. Se on jotain niin hyvää, että ilo on suuri kun joku muukin sen löytää. Se ei edellytä mitään kokemista, halukkuus riittää. Jeesuksen Henki, Pyhä Henki, saa uskon aikaan sisimmässä. Hitaasti, vähitellen (kuten omalla kohdallani) taikka kertahumauksella, miten vain. – Olennaista on se, onko halukas löytämään.

Etsiessäni sieltä täältä minulle ei koskaan valjennut, että ennen kaikkea on kyse henkilökohtaisesta suhteesta Jumalaan. Ei vain tietämisestä ja ymmärtämisestä vaan suhteesta. Jeesus toimii välimiehenä. Hän kutsuu ensin henkilökohtaiseen suhteeseen kanssaan. Hän haluaa johdattaa jokaisen etsivän sielun Isän tuntemiseen. Yhteyteen, jota Jumala kaipaa enemmän kuin arvaammekaan. Usko avaa portin tähän yhteyteen.

Lord I believe in You (Herra uskon Sinuun) – Brooklyn Tabernacle Choir:

“Vaikken näe pyhiä kasvojasi ja vaikka valtaistuimesi taivaissa tuntuu niin kaukaiselta
vaikken voi koskettaa naulojen lävistämiä käsiäsi
minulla on syvä ja selittämätön ilo, joka saa uskoni pysymään
Herra, uskon Sinuun, tulen aina uskomaan Sinuun
vaikken voi nähdä Sinua silmilläni, syvällä sydämessäni löydän läsnäolosi ja luotan Sinuun
vaikka koko maailma sanoisi mitä tahansa,
kukaan ei voi ottaa pois tätä iloa
Herra, uskon, syntyneenä ylhäältä
Sinä olet Jumalan ainoa valittu, olet ainut ja todellinen tie Isän sydämeen
kuolit sovittaen kaikkien synnit, nousit kuolleista ja elät
kuoleman ja haudan voittajana, jotta minulla olisi elämä”

Maailman pelastaja  –  Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”  (Joh. 4: 39–42)