28.10.2019. Vau, miten kauniita syksyn läksiäispäiviä saatiinkaan viime viikolla!
Ja kuin vahvistukseksi talviaikaan siirtymiselle tuli täällä eteläisessä Suomessakin taivaalta eilen valkoisia hiutaleita ja tänä aamuna oli nurmilla vähän lunta.
Kiitos rakas Luojani, että olen saanut syntyä maahan, jossa on nämä vuodenajat. Kaikki ihania omalla tavallaan. 🙂

Kristus lähimmäiselleen – Evankeliumikirjakirjoittaa ensi pyhän aiheesta (Jeesuksen lähettiläät) näin:
Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Olla kuin Kristus kaikille kohtaamilleen ihmisille (sillä jokainen heistä on lähimmäisemme)… huikea ajatus. Mutta itse asiassa kyse on sellaisista asioista, joita voimme harjoitella ja harjoittaa ihan jokapäiväisessä, arkisessa elämässämme, aina kohdatessamme tutun tai tuntemattoman.
Ei se tarkoita mitään hurskastelua tai sitä, että koettaisi olla jotain sellaista mitä ei ole. Se on yksinkertaisesti sitä, että on hyvä toiselle. Että auttaa hädässä olevaa. Että ojentaa kätensä apua tarvitsevalle, puhuu rohkaisevia sanoja, tuo toivon kipinöitä, välittää valoa sille, joka ei sitä juuri sillä hetkellä näe.

Avuntuojat – Viime viikolla kosketti uutisjuttu siitä, kuinka 2 lenkkeilijää oli ollut lähimmäiselleen ”Kristuksena”. He olivat pelastaneet epätoivoiseen tekoon ajautuneen.
Hätkähdytti myös se, kuinka jutussa kerrottiin, että moni päiviensä päättämistä yrittänyt on kuvannut psyykkisen tuskan olevan pahempaa kuin mikään fyysinen kipu.
Juuri ½ v. kestäneestä fyysisestä, unettomia öitä aiheuttaneesta kivusta toivuttuani voin vain aavistella, millaiseen toivottomuuden tilaan pitkään syvässä masennuksessa ollut ihminen voi joutua. (Linkki uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-11032685) 

Valoa elämään – Maassamme on niin paljon eri-ikäisiä masentuneita, pienistä lapsista lähtien.
Kristus, auta meitä pitämään silmämme, korvamme ja sydämemme auki, jotta huomaisimme, missä ja milloin voimme olla Sinun lähettiläinäsi, tuoda Sinun Valoasi lähimmäistemme elämään.

Profeetta Jeremialle tuli tämä Herran sana:
– Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut.
Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.
Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!” Silloin Herra sanoi:
– Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.
Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle:
– Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.     (Jer. 1: 4-10)

Jeremian ensireaktio oli pelästys: en minä kykene siihen, mihin Jumala minua kutsuu, olenhan vain tällainen nuori ja kokematon. Mutta Jumala rauhoitti ja rohkaisi häntä. Hän vakuutti, ettei tämän tarvitsisi pelätä mitään eikä ketään, sillä Hän olisi aina ja kaikessa mukana, antaisi jopa sanat, joita Jeremian tuli puhua toisille.   :

Oi kuinka hyvin osaankaan eläytyä Jeremian reaktioon. Muistan kun minua ensimmäisen kerran pyydettiin rukoilemaan toisen puolesta. En ollut nuori, mutta tällä alueella täysin kokematon. ’En minä tiedä miten rukoilla’ oli ainoa ajatus joka täytti pääni.
Sittemmin opin, ettei rukoileminen toisen puolesta ole mikään suoritus tai taitolaji. Se on sitä, että tuntee myötätuntoa toisen tilannetta kohtaan ja haluaa koko sydämestään pyytää tälle Jumalan kosketusta ja apua siihen tilanteeseen, jossa toinen on.
Siinä ei ole kyse rukoilijasta, vaan siitä, että tuodaan Jumalalle kyseinen henkilö ja hänen tilanteensa, ja annetaan Kaikkivaltiaan tehdä se, mitä Hän tekee.   

Kristus, anna meille rohkeutta olla ja toimia Sinun Valosi välittäjinä. Auta ettemme katsoisi omaan osaamiseemme tai osaamattomuuteemme, vaan Sinuun. Kun katsomme Sinun Valoosi ja Rakkauteesi, kaikki muuttuu; me ja kaikki ympärillämme. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 2. Tim. 4: 1-5 ja Matt. 22: 1-14.

21.10.2019. Miten valovoimaista syksyn ruska onkaan! Sadepäivänäkin kultalehtien loisto on uskomattoman upea! Ihanaa väriterapiaa, josta nautin täysin siemauksin joka päivä, niin kauan kuin sitä riittää!
Vaikka pienellä taskukameralla napsitut kuvat ovat vain haileita kopioita lehtien syvistä, mehevistä sävyistä, niitä on kiva katsella sitten kun puunoksat ovat paljaat ja päivät lyhimmillään. 🙂

Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
    Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”  (Mark. 2: 1–12)

Miten haastavaa onkaan uskoa johonkin sellaiseen, mitä ei voi järjellä selittää, mitä ei tunne, mitä ei ole nähnyt tai kokenut.
Aina välillä epäusko tahtoo hypätä pintaan ja tulee sellainen Tuomas-olo: halu nähdä omin silmin, saada todiste, varmistua että siis ihan todella…

Jumalan parantava voima – Jos olisin elänyt Jeesuksen aikaan ja vain kuullut, kuinka Nasaretista kotoisin oleva Jeesus–niminen mies oli parantanut halvaantuneen, olisinko uskonut?
Jos sen sijaan olisin ollut paikan päällä itse näkemässä, kuinka halvaantunut nousi vuodematoltaan, olisin varmasti alkanut yhdessä toisten kanssa ihmetellen kiittää ja ylistää Jumalaa. Eihän siinä olisi voinut muuta kuin uskoa siihen, mitä näki tapahtuvan..

Usko uskomattomaan – Epäileväisestä – tai kauniimmin sanottuna harkitsevaisesta – mielestä on hyötyä monissa tilanteiessa. Joskus se voi jopa varjella kohtalokkailta seurauksilta.
Kun kyseessä on Jumalan toimintaan liittyvät uskomattomat asiat ja tapahtumat, tilanne  muuttuu monimutkaisemmaksi. Epäilys ja halu uskoa käyvät kamppailua keskenään.
Kun kuulen, että Jumala on tehnyt jotain ’uskomatonta’, ensi reaktioni voi hyvinkin olla epäilevä ja kyseenalaistava. Jos ja kun vakuutun siitä, että tapahtunut on totta, että esim. joku on ihmeellisellä tavalla saanut avun, tulee iloinen ja kiitollinen olo. Silloin tulen lähemmäs sitä tilaa, jota kutsuisin myös taivaan valtakunnaksi; siihen ilmapiiriin, jossa Hän läsnäolevana vaikuttaa, ja jossa tuntuu ihan luonnollista, että Hän tekee asioita, jotka ihmismielelle tuntuvat uskomattomilta. Silloin, siinä, on helppo uskoa.

Näin oli Keniassa, kun alaraajahalvaantunut mies ojensi jalkansa, joihin tunto oli palannut, ja Ruandassa, kun toispuolihalvaantunut nainen nousi kävelemään ilman tukea.
Kummankin puolesta olimme rukoilleet parantumista Jeesuksen nimessä. (Siitä, kuinka Pyhä Henki herätti heidän halvaantuneet kehonsa eloon, kerroin joskus aiemmissa, mutta laitan näistä vielä vähän tuohon alle.)
Olen siis nähnyt omin silmin, kuinka Jumala toimii keskuudessamme, auttaa, hoitaa ja parantaa. Ja olen tosi kiitollinen ettei minun tarvitse enää koskaan epäillä sitä. Ehkä Jumala näki, että tarvitsin tuollaista omakohtaista kokemusta ja järjesti siksi minut noihin paikkoihin.

Keniassa kuljimme kahden ystävättäreni, poikani ja paikallisen pastorin kanssa maaseudun köyhillä seuduilla rukoillen niiden puolesta, jotka sitä halusivat.
Eräästä majasta kannettiin tuolissa istuva mies. Hän oli ollut alaraajahalvaantuneena useita vuosia. Hänen jalkansa olivat jähmettyneet istuma-asentoon.
Rukoilimme, että Jeesus parantaisi hänet. Emme tienneet, mitä tapahtuisi, mutta kyllä innostuimme kun tunto palasi miehen jalkoihin ja hän ojensi ne ja nousi tuettuna seisomaan.
Mies itse vaikutti lähinnä hämmentyneeltä ja pelokkaaltakin: miten jalat kannattelisivat? Fysioterapeuttiystäväni kehotti häntä vahvistamaan lihaksia päivittäin.
Kiitimme yhdessä miehen omaisten kanssa Jeesusta tästä parantumisesta ja jatkoimme matkaa.
Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu oikeastaan hassulta, ettemme sen enempää jutelleet asiasta. Kaikki tuntui jotenkin niin luonnolliselta: rukoilimme, pyysimme Jeesusta parantamaan miehen ja hän teki sen.  

Ruandalaisen toispuoleisesti halvaantuneen naisen kohdalla olin itse aika luottavaisella mielellä sen suhteen, että Jumala parantaisi hänet. Matkalla kylään olin nim. kokenut Jeesuksen sanovan, että kylässä tultaisiin kokemaan ihmeparantuminen, Ja tämä halvaantuneen naisen kohdalla parantumisen ihmeen pystyisivät kaikki kyläläiset näkemään omin silmin. Se varmaankin vahvistaisi heidän uskoaan siihen, että ylösnoussut Kristus elää ja vaikuttaa heidän keskellään.

Pyysin, että kylän pastori kehottaisi kaikkia – naisen omaisia ja oviaukosta kurkkivia kyläläisiäkin – rukoilemaan kanssamme, että Jeesus parantaisi naisen. Jonkin ajan kuluttua nainen tunsi, kuinka tunto palasi halvaantuneeseen käsivarteen ja jalkaan. Hän koki Pyhän Hengen liikehdinnän sisällään niin vahvasti, että hänen oli helppo uskoa parantumiseensa: hän nosti kättään ja jalkaansa ja nousi sitten tuolilta (johon hänet oli kummaltakin puolelta tukien tuotu) ja alkoi kulkea edestakaisin pientä huonetta. Kiitimme Jumalaa, muut ruandan ja minä suomen tai englanninkielellä, en enää muista kummalla. Yhtäkkiä kielellä ei ollut merkitystä, Jumalan ylistäminen yhdisti meidät ikään kuin yhdeksi perheeksi.     

Se, milloin ja miten Jumala kulloinkin auttaa, hoitaa ja parantaa, on ihan Hänestä riippuvaista ja on minusta aina yhtä suuri mysteeri. Me emme voi tietää syitä siihen, miksi jotkut parantuvat, jotkut eivät, kun heidän puolestaan rukoillaan. Mutta sen ei minusta pitäisi olla syy tai este sille, ettemmekö aina voisi rukoilla sairaiden puolesta. Ja antaa sitten Jumalan tehdä sitä, mitä Hän tekee.
Uskon, että aina kun rukoilemme Jeesuksen nimessä, jotain hyvää tapahtuu, niin siinä, jonka puolesta rukoillaan kuin siinä, joka rukoilee – vaikkemme sitä itse huomaisikaan.
Jumala tekee meissä niin paljon sisäistä, meille näkymätöntä työtä. Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, liikkuu meissä, muuttaa meitä.

Ystävien usko – Joitakin vuosia sitten mietiskellessäni yllä olevaa evankeliumitekstiä ihmettelin tuota, kuinka Jeesus nähdessään halvaantuneen miehen ystävien uskon sanoi: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.”
Hän ei siis katsonut halvaantuneen vaan tämän ystävien uskoon. Minä vaikutuin siitä,  kuinka Jeesus vaikuttui heidän vahvasta uskostaan. – On kuin evankeliumin kirjoittaja haluaisi tuolla kertoa, kuinka tärkeää on, että uskomme niiden ystävien tai omaisten puolesta, jotka eivät itse pysty tai jaksa uskoa siihen, että Jumalalla on jotain hyvää heitä varten.

Mietin myös, olisivatko jo nuo Jeesuksen vapauttavat ja armahtavat sanat vaikuttaneet parantavasti halvaantuneeseen mieheen?
Miten monenlaisia asioita parantumisen käsitteeseen voikaan sisältyä. Ja millainen domino-efekti voikaan olla sillä, kun jokin osa-alue meissä – fyysisen kehon, mielen tai tunteiden tasolla – paranee. Se vaikuttaa koko olemiseen ja elämiseen.

Sain tuon kokea joku aika sitten, kun 1/2 v. vaivannut jalkakipu helpotti.  Miten kokonaisvaltainen vaikutus sillä olikaan kaikkeen – liikkumiseen, mielialaan, kaikkeen tekemiseen. Haluan muistaa sen. Niin nopeasti siitä helpottuneesta olosta tulee normaalitila, aivan kuin ei mitään vaivaa olisi ollutkaan. Häluan muistaa, jotta muistaisin kiittää Jumalaa. Ei tapahtunut ihmeparantumista. Monet seikat vaikuttivat osaltaan kivun lieventymiseen (eivätkä suinkaan vähiten ystävieni rukoukset). Haluan elää ja hengittää siinä ilmapiirissä, jossa Jumalan ihmeelliset teot tuntuvat luonnollisilta. Jalat maassa ja pää pilvissä. 🙂

Rakas Jumala, kiitos siitä, mitä teet meissä ja keskuudessamme. Vaikeuksienkin keskellä Sinä teet meissä hyvää työtäsi. Kiitos että Sinä olet elävä Jumala, joka teet pieniä ja suuria ihmeitä meissä, elämässämme ja ympärillämme. Auta meitä huomaamaan niitä. Anna meille kiitollinen mieli ja sydän.

Muut tekstit: Ps. 78: 1–8, 1. Moos. 15: 1–6 ja Room. 4: 16–25.

7.10.2019. 

Lapsuuden koti – Pari viikkoa sitten kävelimme ystäväni kanssa rantatietä. Olimme  kulkeneet siellä ennenkin kuulumisia vaihdellen. Lounaan jälkeen ratikkapysäkillä katseeni osui entiseen kotitaloon. Sanoin että muutimme tuonne perheeni kanssa kun olin 6-vuotias. Ja etten muista niistä ajoista paljoakaan. Ystäväni ehdotti, että menisin joskus talon luo. Ehkä muistoja alkaisi nousta mieleen.
Tein niin. Otin myös kuvia siitä ja muistakin tutuista paikoista. Tuossa kodissa perheemme asui, heräsi aamulla, söi aamiaista. Vanhemmat menivät töihin ja isoveli kouluun. Se oli perheemme 1. oma koti. Aikaisemmat vuodet asuimme isovanhempieni asunnossa Hgin keskustassa. Täällä oli hiljaista ja rauhallista, vain vähän autoja. Oli puita ja puistoja, metsääkin lähellä. Ja meri. Osasinko nauttia siitä tuolloin yhtä paljon kuin isompana?
Mtä puuhailin päivisin? Millaisista asioista keskusteltiin kun perhe illalla taas oli koolla? Millainen oli kotimme tunnelma? Mikä on pyyhkinyt pois muistikuvani? Vaikka minulla on joitakin ajatuksia noista asioista, haluaisin kuitenkin muistaa. Jotta voisin päästää irti sellaisesta, mitä ei kannata kuljettaa mukanaan, tiedostamattomuuden repussa.

Eräässä kodissa aterialla – Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.  (Luuk. 14: 1-6)

Tuttu asetelma: Jeesus on fariseuksen kodissa aterioimassa, kun sinne saapuu epätoivottu vieras. Tällä kertaa vesipöhöä sairastava mies. Ei mitenkään vakavimmasta päästä oleva tauti, tulee ensin mieleen. Nykyäänkin voi saada vesipöhön jos liikaa vettä kertyy elimistöön. Mutta Jeesus otti miehen vaivan tosissaan ja halusi parantaa hänet. Ja samalla avata läsnäolijoiden silmät näkemään, mikä on tärkeintä..  

Jeesuksen vertaus on naseva. Se ei anna tilaa vastaväitteille tai saivartelulle. Sapattina kaikki työnteko oli kielletty. Nykyään juutalaisuudessa kielletyn toiminnan lista on pitkä: ruoanlaitosta jopa sähkökatkaisijan tai hissinnapin painamiseen.
Olikohan fariseuksen kodissa tarjottu ateria valmistettu ennen sapatin alkamista…?
Joka tapauksessa Jeesus ei olisi voinut selkeämmin osoittaa ihmisten laatimien sääntöjen mielettömyyttä kuin tuolla vertauksella. Kuka antaisi lapsensa tai eläimensä hukkua sen vuoksi, että sapattina ei saisi pelastaa hädässä olevaa?

Toisista välittäminen ja auttaminen ovat olennaisempia kuin ihmisten laatimat säännöt. Jumala sääti sapatin lepopäiväksi, jotta ihmisillä olisi aikaa levätä työnteosta.
Nykyisin tämä merkitsee myös mahdollisuutta viettää yhteistä aikaa perheen kanssa. Näin nykyjuutalaisetkin asian ymmärtävät. Sapattina näkeekin Jerusalemin puistoissa usein lapsiperheitä retkellä. Leikitään ja syödään piknik-eväitä.
Yhteinen sapattiateria on tärkeä: se valmistetaan huolella ja hartaasti (ennen sapatin alkua) ja nautitaan iloiten ja kiitollisin mielin kynttilöiden palaessa kauniisti katetulla ruokapöydällä. 

Perheen yhdessäolosta nauttimista… – sellaista toivoisi kaikkien lapsiperheiden lepopäiviin:  leppoisaa olemista, yhdessä puuhailua, leikkejä, retkeilyä luonnossa… – sellaista, mikä virkistää ja tuo iloa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Tiedän perheitä, joissa tällaista toteutetaan. Iloitsen näiden perheiden lasten puolesta. 🙂

Yhteiset laulut – Erään rakennuksen seinällä oli MunkkaLove -juliste, joka kertoi, että asukkaiden toivelauluja ja niihin liittyviä tarinoita kerätään kahta konserttia varten. – Kiva interaktiivinen tapa vahvistaa yhteisöllisyyden ja yhteenkuulumisen tunnetta. Ja matala kynnys osallistumiseen: MunkkaLoven facebook-sivun mukaan luvassa on kansanmusiikkia, rockia, jazzia, lastenlaulujakin. (Klassista musiikkia kuullaan tilaisuuksissa, joista tiedotetaan erikseen.) 
Yksi ilmaiskonserttien pääjärjestäjistä on Munkkiniemen srk. Sivuilla kerrotaan että ’kirkot on valittu konserttipaikoiksi, jotta paikalle mahtuisi koko Munkin seutu’. Konsertin jälkeen on jatkot kirkon takapihalla. – Kiva mahdollisuus kokea yhteyttä ja fiilistellä muiden alueen asukkaiden kanssa. Hyvä idea! 🙂 

Tärkeintä – Näin Munkassa monia rapistuneita rakennuksia ja ruostuneita rakenteita, entinen kotitaloni mukaan lukien. Ihan kuten omassa sielun ja hengen asumuksessakin paikat rapistuvat ja ruostuvat…. 🙂  – Vaikka olisikin kiva jos se (kroppa) pysyisi kunnossa, on – samoin kuin rakennuksissakin – kuitenkin tärkeämpää se, mitä tapahtuu ulkoisten, näkyvien rakenteidein sisäpuolella.
Mitä tapahtuu mielessämme, sielussamme, hengessämme?

Mieli, keho ja henki – Katsoin 6-osaisen Christian Medical Summit’in netistä. Sen  viimeisen osion otsikkona oli ’The Connection Between Brain, Body & Spirit’ (aivojen, kehon ja hengen välinen yhteys). Aivokirurgi Mark Stenglerin, 60v. kertoi, että mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä vahvemmin hän kokee kuinka hän ei ole yhtä kuin kroppansa. Keho vanhenee, mutta mieli tuntee itsensä yhä nuoreksi (tuttu tunne monelle meistä 🙂 ).
Mark Strengler sanoi joidenkin olevan sitä mieltä, ettei meillä ole vapaata tahtoa: synnymme esim. tiettyjen geenien kanssa, jotka määrittelevät elämämme kulkua ja kohtaloamme. Neuroplastiikka korostaa sitä, kuinka me voimme vaikuttaa esim. siihen, mitä ja miten suhtaudumme asioihin. Ja tällä voi olla huomattava vaikutus elämänlaatuumme.

Aivojen talutushihnassa? – ”Joko aivot ohjaavat meitä tai me ohjaamme aivojamme,” Mark Strengler kärjisti.
Mietin, miten monissa tilanteissa siitä on hyötyä, että aivot kertovat meille miten reagoida.  Mutta miten paljon ne ohjaavatkaan meitä jollain epätoivotulla tavalla siksi, että on jumituttu vanhoihin malleihin ja toimintatapoihin, uskomuksiin jne.
Jos omaisin Kristuksen mielen, niin mielihyvin antaisin mielen ohjata itseäni. Se olisi parasta ikinä!  Mutta kun ei ole, joudun tyytymään tähän, mitä on. – Vai joudunko?

Uusia neuroneja – Mark Strengler kertoo esimerkkejä siitä, millaisia tuloksia on saatu siitä, kun on alettu harjoittaa aivoja tahdonvoiman avulla esim. päättämällä esim. tehdä asioita eri tavalla kuin ennen,, tehdä muistia edistäviä harjoitteita jne. Voimme ohjata mieltämme toimimaan siten, että sillä on myönteinen vaikutus toimintakykyymme ja -tapoihimme ja siihen, miten suhtaudumme asioihin. Tällöin aivoissa syntyy uusia neuroneja ja hermoratojen reitityksiä. Tuloksia voi havaita jo 3 viikon kuluttua.
Eikä vain mielen alueella. Ajatuksia muuttamalla voidaan vaikuttaa myös tunteisiin ja jopa kehon tuntemuksiin ja toimintakykyyn.

Vapauteen – Miksi siis jäisin/jäisit vanhojen (perittyjen tai omaksuttujen) kaavojen vangiksi? Voimme alkaa luoda elämäämme uudenlaiseksi vaikka juuri nyt, ja joka päivä, ohjaamalla ajatuksiamme valoisammille poluille. Sellaisille, jotka tuottavat iloa paitsi itsellemme myös lähimmäisillemme. 🙂

Jeesuksen kysymys fariseuksen kodissa jätti kuulijat hiljaiseksi. He olivat tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla. Jeesus haastoi heitä mielenmuutokseen. Ajattelemaan ja sitä kautta myös toimimaan tavalla, jossa on lämpöä ja myötätuntoa kanssaihmisiä kohtaan.

Koti, jossa on turvallisuutta luovaa läheisyyttä, lämpöä, iloa ja rakkautta, antaa vahvan perustan lapselle ja nuorelle. – Jollei ole sellaista saanut kokea, voi aikuisena tehdä paljonkin  asian eteen. Voi päättää: nyt luon omaa elämääni paremmaksi. Vaalin mielessäni ja sydämessäni sellaisia ajatuksia ja tunteita, jotka ravitsevat ja vahvistavat niitä alueita, jotka lapsena tai nuorena jäivät vaillinaisen tai huteran tuntuisiksi… ajatuksia, tunteita ja käsityksiä itsestä, toisista, elämästä… ehkä Jumalastakin.   

Hengen vapauttava voima – Muutostyötä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin.  Kuunteleva ystävä tai ammattiauttaja voi olla hyvänä tukena. Ja mikä parasta: voimme antaa Vapahtajamme Hengen vaikuttaa meissä, tehdä vapauttavaa työtään mielessämme ja sielussamme.
Kristus, kiitos että haluat auttaa meitä vapautumaan vanhoista ajattelumalleista ja tunnelukoista. Autathan meitä myös tekemään oma osuutemme: toimimaan yhteistyössä kanssasi.     

Kutsu vapauteen Galatalaiskirjeen kehotusten mukaisesti:
’Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pysykää siis lujina älkääkä alistuko uudelleen orjuuden ikeeseen.’ (Gal.5:1)
’Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.’ (Gal.5:13)

Valon ja Voiman Lähde, auta meitä ravitsemaan ja vaalimaan ajatuksiamme ja tunteitamme sellaisia asioilla, jotka tuovat hyvää sekä omaan että toisten oloon ja elämään.
Kristus, anna sydämiimme Sinun Rakkautesi, jotta voisimme välittää sitä lähimmäisillemme. Lisää yhteyttä välillemme niin vahvaksi, ettei kenenkään – lapsen, nuoren, aikuisen tai vanhuksen – tarvitsisi tuntea olevansa yksinäinen, vaan että jokainen voisi kokea olevansa tärkeä osa perhettään/yhteisöään, ympäristöään, kansaansa, arvokas osa tätä suurta Luojan perhettä, ihmiskuntaa ja koko luomakuntaa. – Eikö se olisikin merkki siitä, että Taivaan valtakunta olisi ja vaikuttaisi keskuudessamme?

Laulu MunkkaLoven konsertin esiintyjän Markku Perttilän levyltä ’Rakkaus olis talossa’:
Unta – Markku ’Make’ Perttilä

Muut tekstit: Ps. 119: 97-104, Jes. 44: 21-23 ja Gal. 5: 1-6.

1.10.2019.  Eipä sitä osaa ennalta tietää, mihin jokin ensin harmilliselta tuntuva asia voi johtaa. En minä ainakaan.
Lauantaina oman kylän matonpesupaikalla kohtasi pettymys: se oli jo suljettu tältä vuodelta. Voi harmi, joutuuko matto odottamaan pesua kevääseen saakka? – Puhelimesta löytyi kuitenkin toinen pesupaikka. Sinne siis!

Pesupaikka oli meren lähellä, joten maton kuivuessa telineellä auringonpaisteessa suuntasin hauvan kanssa kohti merenrantaa.
Raikas meren tuoksu tulvahti vastaan. Hengitin syvään ja katselin merimaisemaa. Kaukana lipuva purjevene toi keveän vapaudentunteen. Aurinko lämmitti kuin kesällä, istuuduimme hauvan kanssa rantakalliolle. Ah ihanuus! – Eipä olisi tullut tänne tultua jollei kotikylän pesupaikka olisi ollut kiinni.

Puhelin – Kun älytönpuhelimeni hajosi, minua harmitti, sillä pitäisi ostaa uusi. Poikani oli jo aiemmin ehdottanut minulle kokeilemaan älypuhelimen käyttöä lapsenlapseni puhelimella, jotta näkisin miltä se tuntuisi, mutten innostunut ajatuksesta. Älytönpuhelin riitti minulle.
Älyttömän sitten hajottua koko perhe kannusti taas kokeilemaan lapsenlapsen älypuhelinta. Saisin siitä ilmaiseksi puhelimen, hankkisivat sille pinkit kuoretkin.

Matonpesupäivänä älyttömänpuhelimen hajoaminen osoittautui  siunaukseksi: ei tarvinnut mennä kotiin ja odottaa läppärin hidasta käynnistymistä saadakseni selville, olisiko joku toinen matonpesupaikka auki; älypuhelin kertoi sen hetkessä. Tiedot, kartta ja ajo-ohjeet – ja tällaisesta kätevyydestä olin niin sinnikkäästi kieltäytynyt!
En tiedä, onko loppujen lopuksi hyväksi se, kuinka paljon erilaiset tekniset laitteet ja sovellukset helpottavat elämäämme.  Joka tapauksessa kiitollinen olin siitä, että tuo pieni laite johdatti tuona kauniina päivänä rannalle nauttimaan meren tuoksusta, kaislojen suhinasta ja laineiden liplatuksesta.

Jumala on tullut avuksi – Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
    Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”   (Luuk. 7: 11-16)

Raskainta – Lapsen kuolema on ehkä vaikeimpia asioita, jonka äiti voi kokea. Joku aika sitten nettiuutisissa haastateltiin äitejä, joiden lapsi on kuollut. Moni kuvaa asiaa siten, että ikään kuin putoaisi  pimeään eikä valoa näy pitkään, pitkään aikaan. Elämä jatkuu kuin sumussa. Ystävien tuesta, läsnäolosta, kuuntelusta ja konkreettisesta avusta on oltu kiitollisia. Lopulta suru on alkanut helpottaa sen verran, että on kyennyt vähitellen palaamaan ’normaalielämään’. Elämä ei koskaan enää ole samanlaista kuin ennen, mutta se jatkuu kumminkin.

Jeesuksen myötätunto – Jeesuksen aikana lapset olivat vanhempiensa sosiaaliturva. Kun he eivät enää jaksaisi, heidän aikuiset lapsensa pitäisivät heistä huolen.
Hautajaissaattueen äiti oli yksinhuoltaja, jonka ainoa poika oli menehtynyt. Hän oli murheen murtama. Ajattelen Jeesuksen kuitenkin nähneen, ettei leskivaimon suruun liittynyt huolta huomisesta. Muuten hän olisi varmaan sanonut tälle: ”Älä pelkää.”
Mutta hän näki äidin pohjattoman surun ja kaipuun: hänen rakasta poikaansa kannettiin siinä elottomana paareilla. Jeesuksen kävi äitiä sääliksi. Hän lohdutti tätä sanoen: ”Älä itke.” Ja nuorukaiselle hän sanoi: ”Nouse.”

Millaisia sanoja haluaisin/haluaisit kuulla Jeesuksen sanovan tänään? Rohkaisun tai lohdutuksen sanoja? Neuvoja, kehotusta, ohjausta…?

Moodit – Poikani osallistui viime viikolla konferenssiin, jossa myös jakoi omia näkemyksiään terveydenhuollon näkökulmasta. Viimeisenä päivänä eräs puhujista esitti ajatuksen kahdesta toimintamallista jotenkin tämänsuuntaisesti:
Ykkösmoodissa ihminen reagoi ja toimii välittömästi tunteistaan käsin ja impulsiivisesti. Kakkosmoodissa pohditaan, harkitaan ja toimitaan sitten vasta.
Puhujan pointti oli, että varsinkin silloin kun kyseessä on yleisistä, kaikkia koskevista asioista, on toimittava kakkosmoodista käsin.

Moodit hallinnassa – Jeesus hallitsi sekä ykkös- että kakkosmoodin. Mutta ei niin, että hän olisi siirtynyt jompaankumpaan moodiin aina tilanteen mukaan, vaan hänellä oli kummatkin samanaikaisesti käytössä.
Vaikka hän tunsi sääliä leskinaista kohtaan ja herätti tämän pojan eloon, hän ei toiminut pelkästään tunteista käsin, sillä hän toimi aina taivaallisen Isänsä tahdon mukaisesti. Ykkös- ja kakkosmoodi  ikään kuin yhteen sulautuneina.

Nuorempana kärsin siitä, kuinka vahvasti ykkösmoodi ohjasi toimintaani. Nykyään olen sinut taipumukseni kanssa ja koen sen mukanaan tuomat asiat lahjoina, jotka tuovat paljon iloa elämään.
Mutta kun enemmän ajattelen asiaa… – kyllähän balanssi ykkös- ja kakkosmoodin välillä olisi ideaali.  Osata tuntea täysillä, innostua, inspiroitua, haltioitua… ja osata yhtä lailla harkita ja punnita asioita ennen päätöksen tekoa, miettiä asioiden vaikutusta pitemmällä tähtäyksellä, nähdä tilanne kokonaisvaltaisesti jne.

Kaikkein parasta olisi tietty oppia toimimaan kuten Jeesus: myötätuntoisesti ja samalla kuunnella taivaallisen Isän johdatusta ja tahtoa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Evankeliumitekstiä toistamiseen mietiskellessäni havahduin yhtäkkiä siihen, kuinka se johti minut ajattelemaan kuolemaan liittyviä asioita. Pyyhin pois kirjoittamani, sillä tuossa evankeliumitekstissähän ei puhuta oikeastaan lainkaan kuolemisesta. Ei kerrota, miten nuorukainen kuoli, sairauteenko vai tapaturmaisesti. Pääosassa on elämä. Elämä, jonka Jeesus antaa.

Uusi elämä – Jeesus herätti pojan eloon. Hän herätti myös Lasaruksen. Ja kenties muitakin, joita ei mainita Uuden Testamentin kirjoituksissa.   
Vielä suuremman ihmeen Jumala teki pääsiäissunnuntaina, kun herätti Poikansa täysin uuteen olomuotoon. Sellaiseen, joka ei ole fyysisten lainalaisuuksien alainen.
Kristuksen ylösnousemuksessa tapahtui ratkaiseva käänne. Hän oli ja on kuoleman voittaja.

Kristus on myös elämänantaja. Miten monin tavoin ihmiset ovatkaan kokeneet Hänen elävöittävän, uudeksi herättävän kosketuksen ja voiman.  Hän johdattaa meitä myös iankaikkiseen elämään.

Eloon heräämisen ihme – Vaikka minulla on kova tarve ymmärtää asioita, kuolleen henkiin herättäminen on sellainen Jumalan ihme, jota en edes yritä järjellä ja analysoiden ymmärtää. Eikä sellaisen yrittäminen todennäköisesti edes vahvistaisi uskoani,
Mutta sen, että Jumala tekee samoja tekoja meidänkin aikana kuin 2000 v. sitten, tiedän. Sitä en tiedä, onko Suomessa dokumentoitu Kristuksen herättäneen jonkun kuolleista, mutta esim. Afrikassa sitä tapahtuu, ehkä muissakin maanosissa.
Uskon Kristuksen parantavaan voimaan täytyy olla aika vahva, kun  tuodaan telttakokoukseen vainajia ja pyydetään, että siellä rukoiltaisiin näille henkiinheräämistä.
Muistan nähneeni erään videopätkän (olikohan Reinhard Bonkken kokouksesta), jossa paikalle tuotu vainaja virkoaa eloon. Haileat silmät saivat vähitellen värinsä takaisin ja hämmentynyt, heikko mies nostetaan istumaan. Aika hurjaa, eikö?
Jeesus ei kuitenkaan pitänyt asiaa mitenkään kummallisena kehottaessaan opetuslapsiaan: ”Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa spitaalisia ja ajakaa pois pahoja henkiä. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” (Matt.10:8)
Olikohan se opetuslapsistakin ihan luonnollista? Ajattelivatkohan he vain että ok, lähdetään hommiin…

Kuten Jeesus totesi: ”Jumalalle on kaikki mahdollista” (Mark.10:27).
Usko tai älä. Mitään et kuitenkaan häviä, jos päätät uskoa. Sen sijaan voit voittaa paljon. 🙂

Ps. Eilen, sen jälkeen kun olin julkaissut tämän blogin, tuli uutinen Kuopion koulusurmasta. Järkyttävä tapahtuma on nostanut pintaan muistot myös kahdesta aiemmasta maassamme tapahtuneesta koulusurmasta ja niiden herättämät tunteet.
Jeesus, sinä lohdutit surevaa äitiä. Ylösnoussut Vapahtajame, lohduta kaikkia, jotka nyt ovat järkyttyneitä ja murheen murtamia.
Tuo Sinun Valosi ja Rauhasi kaikkialle sinne, missä Sinun hoitavaa, parantavaa läsnäoloasi niin kovasti kaivataan. Ja sinnekin, missä ei osata kaivata.

Leijonakuningas – Viime viikolla googlatessani,  kuka on Jay Z, osui  eteen vaimonsa Beyoncèn laulu elokuvasta Leijonakuningas.  Laulussa  voi nähdä myös kristillistä symboliikkaa, samoin kuin  C. S. Lewisin Narnia –kirjoissa.
Jeesus käytti kuvakieltä puhuessaan asioista vertauskuvin. – Minusta on hienoa, kun taiteen eri alueilla käsitellään kristillistä tematiikkaa tavalla, joka puhuttelee sisintä. Siitä jää parhaassa tapauksessa eräänlaisen etsinnän kaipuu. Sopii erityisesti sellaisille, jotka eivät halua kaikkea  tarjottavan valmiiksi purtuna, vaan arvostavat sitä, että saa itse tehdä löytöjä ja  oivalluksia. Jumalasta, lähimmäisistä ja itsestään.

Spirit (Lion King -elokuvasta) – Beyoncé

Muut tekstit: Ps. 86: 10-13, Job 14: 1-6, 13-15 ja Room. 8: 18-23.