Muukalaisia? – ’Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.’   (Hepr. 11: 13–16)

Sana isänmaa on tänä syksynä saanut uudenlaisen merkityksen. Sellaisen, jota en ennen ole tuntenut.
Viime viikolla tulin Mississipistä, jossa 60-luvulla valkohuppuiset järjestön jäsenet harjoittivat väkivaltaa mustaihoisia kohtaan ja jossa orjuus virallisesti kiellettiin lailla vasta 20 v. sitten.
Samana vuonna, 1995, Leijonat voittivat jääkiekon MM:n. Nuorimmaiseni kaverin isä soitti ihan kiihdyksissään pyytäen meillä leikkimässä ollutta poikaansa kotiin, ilmeisesti juhlimaan. ”Me voitettiin!!” Ai mitä voitettiin? – Muistan vieläkin isän tyrmistyneen äänen: miten voi olla mahdollista ettei meillä oltu istuttu TV:n ääressä jännäämässä ja etten edes tiennyt koko ottelusta!! (Mieheni oli töissä ja isommat pojat koulussa, eikä urheilu kiinnostanut minua.)  – Kuopus halusi ja sai kuitenkin leijonapaidan (vieläkin tallella). Ja tietenkin iloittiin koko perhe hienosta voitosta.

Leijonapaidat – Tänä syksynä eivät leijonapaidat ole olleet ilon symboli. Niitä on näkynyt mielenosoituksissa.  Joukossa joku valkohuppuinenkin.  Ei vieraita ja muukalaisia tänne. Menkööt takaisin, tai jonnekin muualle.
Hohto katosi pienestä leijonapaidasta. Taitaa (poikani suostumuksella)  joutaa siivousrätiksi.
Muistan kuinka teini-ikäisenä oli jotain hohdokasta siinä, kun isoäitini kertoi että kaukaista esi-isäämme Willem Boy’ta pidettiin Suomen vaakunan alkuperäisenä suunnittelijana. – Ei enää mitään hohtoa. Nyt melkeinpä hävettää leijonan puolesta.
Kansallinen itsetunto ja siihen liittyvät symbolit olivat jossain vaiheessa maallemme varmaan merkittäviä asioita. Nyt kun isänmaallisuuteen on alettu liittää kiihkeitä, jopa kansallissosialistissuuntaisia mielipiteitä ja tekoja – ei vain meidän maassamme, vaan vähän joka puolella – herää kysymys, mihin tuon kaltaiset asenteet jatkuessaan & kasvaessaan saattaisivat johtaa.

Leijona – Vaikka Suomen leijona symbolina ei merkitykseltään enää olisikaan sama kuin ennen, on Eräs, jota kuvataan myös Leijonana, ja jonka merkitys ei ole muuttunut. Hän opetti maan päällä eläessään, millaista on lähimmäisenrakkaus. Hän opetti kuinka hädässä olevia tulee auttaa. Hän osoitti omalla elämällään, mitä on itsekkyyden vastakohta.
Kristus, olisitko Leijona meidänkin kansalle? Näyttäisitkö, mikä Sinun silmissäsi on oikein?

Esimakua taivaallisesta – Mississipissä tapasin ihmisiä, jotka olivat olleet kertakaikkisen uupuneita vaikeuksiensa kanssa kamppailemiseen. Ajattelivat, että nyt eivät jaksa enää päivääkään. Synkimmällä hetkellä olivat huokaisseet tai huutaneet että Jumala, oletko ihan oikeasti olemassa, ja jos olet, osoita se! – Ja Hän oli tullut.  Ja lähettänyt palvelijoitaan ojentamaan heille kätensä, apunsa. He olivat huomanneet että Jumala rakastaa, välittää. Pelko, viha, suru ja häpeä muuttui iloksi.
He ovat saaneet kokea esimakua taivaallisen Isän maasta. Sitä Kristus haluaa: ettemme vaikeuksiemmekaan keskellä antaisi synkkien tunteiden tai ajatusten vallata meitä; ettemme rakentelisi rajoja tai haikailisi pois. Vaan yrittäisimme elää ja toimia niin että mahdollisimman monet saisivat kokea välittämistä, huolenpitoa, ystävällisyyttä, Rakkautta.