Aihearkisto: Yleinen

Jumalan sanansaattajat

2.10.2021. Mikaelin päivällä on pitkät perinteet: 400-luvulta lähtien 29.9. on omistettu arkkienkeli Mikaelille. Tuota päivää on vietetty myös tärkeänä sadonkorjuupäivänä ympäri Eurooppaa, myös Suomessa.
Huomenna vietetään Mikkelinpäivää. (Ev.lut. kirkkovuodessa Mikkelinpäivää – mikäli se ei osu sunnuntaille – vietetään nim. sitä seuraavana su:na.)

Mikaelin vanha suomal. nimi oli Mikkeli, siitä nimi Mikkelinpäivä. Arkkienkeli Mikael muistuttaa kirkkokalenterissa siitä, että Jumala on luonut myös enkelit. .
Raamattu mainitsee vain kaksi enkeliä nimeltä: Mikaelin ja Gabrielin.
Jumala antoi – ja antaa – enkeleilleen erilaisia tehtäviä. Gabriel toi ilmoituksen Marialle, että hänelle syntyisi lapsi, josta tulisi maailman Vapahtaja. Ja Joosefille Gabriel kertoi saman asian.
Mikael oli -ja on – enkelten sotajoukkojen päällikkö, ja ainoa enkeli, jota Raamatussa kutsutaan arkkienkeliksi. 

Jumalan sanansaattajia -Mikkelinpäivää vietetään nykyisin kaikkien enkelten päivänä.
Kirkkokäsikirjan kuvaa asiaa näin:
’Kristinuskon mukaan enkelit ovat Jumalan luomia henkiolentoja, jotka täyttävät Jumalan antamia tehtäviä. Sana enkeli kuvaa lähettilästä, sanansaattajaa. Enkeleitä pidetään myös ihmisten suojelijoina ja opastajina.’

Kaikkien enkelien päivä – Mietin, tuliko Mikkelinpäivästä enkelien päivä ennen kuin enkelibuumi rantautui Suomeen (1990-luvulla) vai sen jälkeen.
Olisikohan kirkko osannut kuvitella, millaisen valtaisan suosion enkelikirjat, -tuotteet ym. enkeleihin liittyvät asiat saavuttivat henkisten etsijöiden joukossa?
Ymmärrän ilmiön niin, että monien mielestä enkelit ovat tuntuneet helpommalta ja ikään kuin turvallisemmalta aiheelta kuin kristinuskon opit. Enkelithän ovat pelkästään lempeitä ja hyvää tahtovia. Ne eivät uhkaa tuomiolla tai rangaistuksilla, vaan auttavat ja opastavat.

Enkeleistä voimallisinta, arkkienkeli Mikaelia ei kuitenkaan kuvata hellänä ja lempeänä, vaan urheana ja rohkeana hyvän puolustajana ja pimeyden voimia vastaan taistelijana.
Vanhoissa keskiajan kirkkojen seinämaalauksissa voi nähdä Mikaelin täyshaarniskaan puettuna, kilpi ja miekka kädessään. Tai painamalla keihäällä alas syöstyä lohikäärmettä tai paholaista maahan.

Danielin kirjan lopussa on hurjia näkyjä, Ilmestyskirjan kaltaisia. Mutta enkeli Mikael saapuu apuun: ”Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana.” (Dan.12:1)

Ilmestyskirjasta: Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa. (Ilm.12:7-8)

Monilla on kokemuksia jonkinlaisista enkelikohtaamisista tai siitä, kuinka enkeli on tullut avuksi kiperässä tilanteessa.
Oma kokemukseni enkeleistä on että he ovat jollain tavoin neutraaleja. He vain toimivat annetun tehtävän mukaisesti, tai ovat mukana ikään kuin valvomassa että jokin tilanne sujuu hyvin. Ikään kuin he haluaisivat välttää sitä, että ihminen kiintyisi heihin, tulisi riippuvaiseksi heistä, tai (pahimmassa tapauksessa) alkaisi palvoa heitä.

Vasta kohdattuani ylösnousseen Jeesuksen aloin ymmärtää, miten paljon Jumala rakastaa meitä. Eräässä vaiheessa en enää halunnut kohdistaa huomiotani enkeleihin, vaan suoraan Jumalaan ja Hänen Poikaansa. Olin oppinut luottamaan Taivaallisen Isän ja Pojan Rakkauteen, ja ajattelin että onhan paljon parempaa olla yhteydessä suoraan Heihin kuin Heidän taivaallisiin apujoukkoihinsa.
Näin ajattelen edelleen, mutta olen myös kiitollinen Jumalan enkelien läsnäolosta elämässämme.    

Mikkelinpäivän vastakkaiset elementit tuovat siihen ihan omanlaisensa leiman. Toisaalta on vahva Mikael, joka taistelee pahuuden voimia vastaan – aihe, josta ei ehkä niin mielellään nykyään puhuta.
Ja toisaalta suojelusenkelimme sekä pienet lapset, joita huomioidaan monissa kirkoissa tuona päivänä aivan erityisesti. Joissakin perhemessuissa lapset puetaan esim. pikkuenkeleiksi, laittamalla heille pienet valkoiset enkelinsiivet.
Siinä on jotain niin hellyttävää, että se sulattaa sydämet. Siinä on vain hyvä läsnä.

On helpompaa keskittyä pelkästään hyvään. (Samasta syystä Joulu aiheena on niin paljon helpompi kuin Pääsiäisen, johon liittyy myös pahan voimat ja kärsimys.)
Tarvitsisimmeko suojelusenkeleitä, jollei maailmassa olisi pahuutta? Ehkä kuitenkin. Elämässä on niin paljon tilanteita, joissa taivaallinen apu on tarpeen ja tervetullutta. 

Jeesus painottaa Mikkelinpäivän evankeliumitekstissä lasten oikeutta koskemattomuuteen ja sitä, kuinka meidän aikuisten velvollisuus on suojella lapsia:

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
    Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
    ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”  (Matt. 18:1–6 (7–9) 10)

Jätin tuosta sen sulkeissa olevat jakeet väliin (ne joissa puhutaan siitä, jos silmä tai käsi alkaa vietellä pahaan). Itsestäni ne eivät enää tunnu niin karmaisevilta kuin joskus 90-luvulla (silloin kun itsellenikin enkelit olivat helpompia lähestyä kuin Jeesus tai Taivaan Isä). Mutta tiedän, että ne tuntuvat monista turhan hurjilta. Niinhän ne ovatkin, jos ne ottaa kirjaimellisesti. Mutta Jeesus puhui usein kuvaannollisesti asioista.
Niissä jakeissa, samoin kuin tuossa myllynkivessä, Jeesus kuvaa kuitenkin, miten vakavasta asiasta on kyse, jos lapsille, heikommille ja puolustuskyvyttömille, tehdään pahaa.

1970-luvulla, opiskellessani varhaiskasvatuspedagogiikkaa, minulla oli harjoittelujakso kesällä  eräässä päiväkodissa. Siellä oli monen lapsen asiat aika kurjalla tolalla. Eräs lapsi tuotiin esim. aamulla päiväkotiin yllään pelkästään risaiset alushousut. Päiväkodin sulkemisaikaan vanhempia ei kuulunut. Viranomaiset sitten löysivät heidät päihtyneinä joltain kalliolta.

Monien siellä olleiden lasten tilanne järkytti minua. Silloin ajattelin, että vaikka on olemassa ihmisoikeuksien julistus, pitäisi lapsille olla oma lastenoikeuksien julistus. Kirjoitin tästä näkemykseni HS:n mielipidesivulle (jonne olin joskus aiemminkin kirjoittanut). En kuitenkaan postittanut tätä, koska arvelin että ajatus oli naiivi.   

Mutta miten yllätyinkään ja ilahduinkaan, kun Lasten oikeuksien julistus todella tehtiin v.1989.
’Lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet.’ – Luin äsken noiden oikeuksien 10 kohtaa. (https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/)
Kunpa niitä todellakin noudatettaisiin, kaikissa maissa, kaikissa kulttuureissa! 

Vaikka lapset ovatkin ainakin länsimaissa aivan erilaisessa asemassa mykyään kuin esim. 150 v. sitten, jotkut suhtautuvat heihin vieläkin kuin he olisivat vähempiarvoisia kuin aikuiset.
Jeesus kuvaa kauniisti sitä, kuinka he kuitenkin Taivaan Isän silmissä ovat aivan erityisen kallisarvoisia ja rakkaita:
Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Kiitos rakas Jumala arkkienkeli Mikaelista, joka puolustaa ja varjelee meitä pahalta.  Kiitos suojelusenkeleistämme ja kaikista enkeleistä, joita lähetät meitä lapsiasi – pieniä ja isoja – suojelemaan ja opastamaan.
Kiitos kaikesta siitä näkymättömästä avusta ja varjeluksesta, jota olemme elämämme aikana saaneet – usein sitä itse huomaamattamme. 

Auta myös meitä aikuisia puolustamaan pienempiä (vaan ei todellakaan vähempiarvoisia), ja pitämään heikompien puolta. Anna meille herkkyyttä  ja viisautta huomata, missä ja milloin voimme olla apuna ja tukena. Että osaisimme olla toisillemme arkienkeleitä.     

Kiitos Taivaan Isä, että Sinä olet kaikkien lastesi – myös meidän varttuneiden – rakastava vanhempi. Auta että kaikki ylpeys ja ylimielisyys karisisi pois, vallan- ja alistamisenhalu. Auta meitä näkemään niin itsemme kuin toisemme sellaisina kuin Sinä näet meidät.
Auta meitä puolustamaan sitä, mikä on hyvää ja oikeaa Sinun silmissäsi. Kiitos että niin monin tavoin autat meitä. Kiitos Rakkaudestasi ja huolenpidostasi. Kiitos Pojastasi. Ja kiitos enkeleistäsi. 

Mikkelinpäivän muut tekstit ovat Ps. 103:19–22, Joos. 5:13–15 ja Ap. t. 12:5–11. 

Kristityn vapaus

25.9. 2021. On suuri ero siinä, tekeekö jotain omasta halusta ja innosta käsin vaiko pakosta.
Jatkaakseni edellisten viikkojen kunnonkohennusaihettani, sama pätee kyllä kunnon vahvistamiseenkin.
Se, että tiedän että pitäisi, ei saa minua niinkään liikkeelle. Mutta kun mieleni (ja sitä kautta kroppani) innostuu jostain, siitä tulee halu jatkaa. Palkintona tulee hyvä olo ja tyytyväisyyden tunne.
Itseäni innostaa se, että asiassa on jotain, mistä saa samalla nauttia. Tällä hetkellä se on raittiin ilman lisäksi kaikki ruskan ihanat sävyt puissa ja pensaissa.
Jotkut reippailevat kuulokkeet korvilla.  Musiikki tai äänikirja innostaa heitä lenkille. 

Harjoite, joka innostaa ihan yksinkertaisuutensa vuoksi on intervallikävely:  ensin 2 katuvalopylvään väliä normaalitahtista kävelyä, sitten 1 pylväänväli niin reipasta vauhtia kuin pystyy, sitten taas 2 väliä rauhallista tahtia, jossa annetaan sykkeen palautua normaaliksi. (Kivaa ja helppoa treeniä kenelle vain, jonka terveydentila sen sallii.)
Tätä harrastan nyt hauvelini kanssa, joka rakastaa juoksemista. Välillä mennään lujaa, ja sitten taas rauhallisempaa tahtia, jolloin tuoksutellaan: minä raitista ilmaa ja hauveli tien reunoille jätettyjä viestejä. 🙂

Vapaus valita – Luojamme ei pakota meitä toimimaan tietyllä tavalla. Alusta alkaen Hän on antanut meille vapauden valita, miten me toimimme. Mutta tietenkin Hänen toiveensa on, että toimisimme siten, mikä on ja mikä tekee hyvää niin itsellemme kuin lähimmäisillemmekin. 

Profeetta Jesajan kirjassa Hän kehottaa:
– Peseytykää, puhdistautukaa,
tehkää loppu pahoista töistänne, ne ovat aina silmissäni.

Lakatkaa tekemästä pahaa. Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta,
puolustakaa sorrettua, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa.  (Jes. 1:16-17)

’Opetelkaa tekemään hyvää’ – minusta se on kaunis kehotus. Jumala tietää, ettei meillä ole  luonnostamme aina halua tehdä sitä, mikä on hyvää. Mutta Hän toivoo, että opettelisimme. Joka päivä on täynnä mahdollisuuksia harjoitella sitä.

Millä mielellä ryhdyn tekemään jotain? Pakosta, hampaita kiristellen, vaiko rauhasta tai ilosta käsin?
Teenkö jotain
vain siksi, että se näyttäisi hyvältä muiden silmissä? – Minusta se on asia, jota meidän kannattaa aina välillä pysähtyä miettimään.
Samoin kuin se, miltä valintamme. ratkaisumme ja toimintamme mahtavat näyttää Luojamme  silmissä.    

Sadonkorjuun aikaan – Tällaiselle villipuutarhanhoitajalle, jolla ei ole vihreää peukaloa nimeksikään, on aina yllätys tuleeko satoa ja jos, niin millaista.
Tänä vuonna kriikunapuu piti ilmeisesti lepovuoden, sillä hedelmiä oli aika vähän. Tai sitten se on vain väsynyt vanhuuttaan. Runko ja oksatkin jäkälän harmaannuttamat. 

Nuori omenapuu sen sijaan on liikuttava: monena talvena pupu on käynyt nakertelemassa sen runkoa, mutta se vain sinnittelee. Tänä syksynä se teki 2 omenaa (joista toinen oli ennättänyt mennä huonoksi ennen kuin huomasin korjata sen talteen). 

Kriikunoihin ja näihin yksittäisiin omenoihin minulla ole osuutta eikä arpaa: en ole hoitanut puita mitenkään, ovat joutuneet pärjäilemään ihan itsekseen. – Ihmettelenkin, kuinka ne kuitenkin ovat jaksaneet tehdä hedelmää, vaikka vain muutamankin.  

Ravinnon Antaja – Onneksi meidän ihmisten ei tarvitse pärjätä omin voimin. Meillä on Eräs, joka ei jätä meitä omien voimiemme varaan. Taivaallinen Isämme haluaa huolehtia meistä parhaalla mahdollisella tavalla, kunhan vain annamme Hänelle siihen mahdollisuuden.
Häneltä saamme sitä ravintoa, jota tarvitsemme, jotta meissä voisi kasvaa ja kypsyä se kaikki hyvä, jonka Hän on sisimpäämme istuttanut. Ja jotta se voisi tulla näkyviin, iloksi ja siunaukseksi muille.

viime syksyn sato

Paratiisikertomuksessa ihmiset söivät Luojansa kiellosta huolimatta hyvän ja pahan tiedon puun hedelmän. Raamattu ei kuitenkaan mainitse mitään tiettyä hedelmää.
Jostain syystä omenasta on tehty kielletyn hedelmän vertauskuva. Olisihan se yhtä hyvin voinut olla vaikka persikka, appelsiini, taateli, granaattiomena tai viikuna (2 viimeksi mainittua mainitaan  useaan otteeseen raamatunlehdillä) kuin Suomessakin kasvava omena. 

Omenaa tarkoittava ”malus, maalum” on Wikipedian mukaan latinan kielessä samankaltainen kuin pahaa merkitsevä malum riippuen siitä, äännetäänkö a pitkäksi vai lyhyeksi.
Ranskankielessä, latinan sukulaiskielessä, sana ’mal’ tarkoittaa mm. huonoa, väärää, pahaa, kipua, virhettä ja onnettomuutta – kaikki sanoja, jotka sopisivat hyvin kuvaamaan sitä, kun ihminen valitsi/valitsee toimivansa vastoin Luojansa ohjeita ja tahtoa.

Hengen hedelmät ovat ominaisuuksia, joiden kanssa ei välttämättä synnytä tänne maan päälle. Mutta niitä saa ja kannattaa viljellä sielunsa puutarhassa. 
Miten hoidamme sisäistä puutarhaamme? Minkälaista ravintoa sille tarjoamme?

On paljon asioita, joita voin tietoisesti valita. Voin valita mitä luen, kuuntelen tai katselen ruudulta. Voin halutessani valita sellaista, mikä ravitsee ja vahvistaa  sisäistä olemustani, tuo tyyneyttä, tasapainoa, iloa ja hyvää oloa. – Joskus kokemus muistuttaa, jollen itse muista.   

Joskus tuntuu kuin minua autettaisiin, kun en itse ymmärrä olla tarkkana tässä asiassa. Muutamia kertoja on sattunut, että olen aikonut katsoa jonkun elokuvan läppäriltä, vaikka olen tiennyt ettei se ole hyvää ravintoa sielulle. Mutta kun se on sen legendaarisen ohjaajan vanha klassikko, täytyyhän se katsoa. Ja ovathan 1950-60-luvun filmit sitä paitsi aika harmittomia, koetan perustella itselleni.
Filmin
alkumetreillä läppäri sitten jumittuu täysin, eikä auta kuin sulkea laite. – Voiko tuon selvemmin saada jääräpää huomaamaan, että tuon elokuvan katseleminen ei olisi tuonut  meikäläisen hengen- ja sielunelämään mitään hyvää?
(Onneksi minulla ei ole TV:tä; sen jumittaminen voisi olla vähän hankalampaa…)

Hengen hedelmää ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen. Jos me elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava Hengen johdatusta. Emme saa tavoitella turhaa kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme. (Gal. 5:22–26)

Ihania ominaisuuksia nuo: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. – Miten voimakas vaikutus niillä onkaan elämäämme ja ihmissuhteisiimme! Kukapa ei tahtoisi viljellä niitä ajatuksissaan, sydämessään ja elämässään yleensä? Minä ainakin haluan.

Paras Opettaja – Aina välillä nuo ominaisuudet joutuvat kuitenkin koetukselle. Etenkin silloin, kun olemme jostain syystä erityisen kuormittuneita. Silloin (varsinkin jos on taipumusta itsesyytöksiin) on minusta tärkeää muistaa olla armollinen itseään kohtaan.
Ja muistaa Jumalan sanat: ”Opetelkaa tekemään hyvää.” – Me saamme opetella; olemme täällä harjoittelemassa ja oppimassa. Ja sitä paitsi: meille on annettu paras mahdollinen Opettaja! 

Kristus, opeta meitä elämään Sinun varassasi. Sinä näet, kuinka helposti valitsemme asioita, jotka eivät ole meille hyväksi. Ja kuinka haasteellista meille on vaalia yllä mainittuja hengenhedelmiä.
Auta meitä seuraamaan Hengen johdatusta elämässämme joka päivä, ei vain erityisinä, itse valitseminamme hetkinä tai aikoina.
Auta meitä viljelemään hengenhedelmiä sisimmässämme, ajatuksissamme, puheissamme, teoissamme.

Anna Valosi, Rauhasi ja Rakkautesi säteillä meihin ja vaikuttaa meissä, jotta me voisimme olla mukana tuomassa taivaan valtakunnan todellisuutta tähän maailmaan.

Muut tekstit: Ps. 119:97–104,, Jes. 1:10–17, Mark. 7:5–13 ja Mark. 2:23–28.

Elämän Lähde

17.9.2021, Kun n. 4 kg:n ostoskassi pyöräkorissa saa polkemisen tasaisella tuntumaan lievältä ylämäeltä tai siltä kuin olisi liian iso vaihde päällä, siinä herää huomaamaan oman kuntonsa tilan. Kesähelteillä edettiin hauvelinkin kanssa leppoisaan tahtiin, joten kunto pääsi aika lailla hyytymään.    

Viimeviikon blogissa kirjoitin kuntoilutsemppaajien merkityksestä. Silloin jo ajattelin, että tiedän kyllä kuka on paras tsemppaajani. Mutta ei tullut mieleen, miten Hän olisi rohkaissut minua huolehtimaan fyysisestä jaksamisestani. 
Jäin kuitenkin miettimään, miten monin tavoin Hän on muuten tsempannut minua elämässäni.
Rohkaissut, johdattanut, laittanut haasteellisiin tilanteisiin ja antanut kokea, kuinka Hänen voimansa vaikuttaa niin minussa kuin muissa.

Paras Tsemppaaja – Kristus näkee mahdollisuuksia siinä missä itse näemme esteitä. Hän näkee meissä piilevät voimavarat ja kutsuu meitä käyttämään niitä.
Hän kutsuu meitä astumaan ulos omilta mukavuusvyöhykkeiltämme, Hän, jolla on ja joka on Valo, Voima ja Elämä, haluaa antaa meille sen mitä Hänellä on.  Niin että elämänvoimat ja – ilo  pääsevät virtaamaan meissä. – Kiitos Kristus, paras Tsemppaajamme!

Betesdan altaan luona oli mies, joka oli ollut sairaana 30v, Hän makasi siinä vuodematollaan kykenemättä liikkumaan omin voimin. Jeesus kysyi mieheltä: ”Tahdotko tulla terveeksi?
Mies luuli Jeesuksen tarkoittavan, haluaisiko hän päästä altaalle. Herran enkeli näet laskeutui altaaseen aika ajoin, ja vesi alkoi kuohua. Se joka ensimmäisenä ehti veteen, parani.

Mutta Jeesus sanoi miehelle vain: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies nousi jaloilleen, otti vuodemattonsa, laittoi sen kainaloonsa ja lähti kävelemään. (Joh.5. luvun alku) 

Taivaan Isä tekee työtä taukoamatta – Toiset olivat kärmeissään miehelle: hän rikkoi sapattikäskyä, jonka mukaan maton kantaminenkin nähtiin työntekona, eikä sapattina saanut tehdä töitä.
Kun he kuulivat, että Jeesus oli juuri parantanut miehen, he olivat kärmeissään Jeesukselle. Tämäkin oli tehnyt työtä sapattina!
Silloin Jeesus sanoi heille: ”Minun Isäni tekee työtään taukoamatta, ja niin teen myös minä.”  (Joh.5:17)

Jeesus jatkoi alla olevin sanoin (= ensi pyhän evankeliumiteksti):

Jeesus sanoi juutalaisille:
    ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”  (Joh. 5:19–21)

Pienen lapsen vanhempi tietää, kuinka se, mitä hänen lapsensa näkee hänen tekevän, vaikuttaa lapseen: tämä alkaa jäljitellä vanhemman toimintaa. Jokainen lastaan rakastava vanhempi haluaisi tietenkin antaa parhaan mahdollisen esimerkin kaikessa lapselleen. Ja joutuu usein toteamaan, miten paljon helpompaa se on teoriassa kuin käytännössä. 

Taivaan Isä, joka toisin kuin me maalliset vanhemmat, hallitsee tilanteet kuin tilanteet täydellisesti, tietää mitä Hänen lapsensa tarvitsevat. Tuntien vajavaisuutemme Hän antoi meille Poikansa parhaaksi mahdolliseksi esimerkiksi.
Mutta vaikka meillä on Pojassa täydellinen esikuva, yrityksemme jäljitellä Hänen esimerkkiään jäävät väkisinkin vajaiksi.
Vaikka Jumalan sana kehottaakin meitä kilvoittelemaan, armollisinta itseä kohtaan on kuitenkin myöntää olevansa vajavainen, niin taivaallisen Isämme lapsina kuin omien lapsiemme vanhempina.  

Pitemmän aikaa olen seurannut erään monilapsisen perheen vaiheita. Siinä kaikilla lapsilla on jonkinlaisia vaikeuksia, fyysisiä ja henkisiä. Vanhemmat ovat ajoittain täysin uupuneita. Aina välillä tulee rukouspyyntöjä jonkun tietyn lapsen puolesta, tai koko perheen puolesta; joskus vain huokaus: Herra, auta!
Ja aina jollain tavalla Jumala puuttuu tilanteisiin, on mukana niissä, antaa voimia jaksaa eteenpäin.

Omin neuvoin? – Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän.”
Miten usein sitä yrittääkään pärjäillä ja jaksaa selviytyä kaikenlaisista elämän haasteista, työssä, kotona, reissussa. Selvitä oman ymmärryksen varassa pulmatilanteista. Ja kuitenkin: jopa Jumalan Poika sanoi, ettei voi tehdä mitään omin neuvoin, vaan tarvitsee Korkeimman johdatusta. 

Kuinka usein olemme tunteneet samanlaista avuttomuutta kuin tuo mies makuualustallaan Betesdan altaalla? – Ainakin omaa elämää taaksepäin katsellessani muistan tällaisia aikoja ja tilanteita vaikka kuinka paljon!
Usein vasta epätoivon hetkellä muistuu mieleen, kuinka meillä on Auttaja, jonka puoleen voimme kääntyä ja pyytää voimia, jaksamista ja johdatusta. 

Lohdullisia ja rohkaisevia ovat nuo Jeesuksen sanat: että Taivaan Isä tekee taukoamatta työtä. Ei Hän vain istu jossain kaukana korkeuksissa katsellen kuinka Hänen lapsensa pärjäilevät. Hän osallistuu elämäämme, Hän on kanssamme ja haluaa parastamme. Tämän Jeesus tuli kertomaan oman kansansa ihmisille. ja sitä kautta myös kaikkien kansojen ihmisille – kaikille  jotka vain haluavat kuulla. 

Taivaallisella Isällä oli – ja on – erityisen läheinen suhde Poikaan. Jeesus kertoo siitä moneen otteeseen.
”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee.” Ja Poika tekee vain sen, mitä näkee Isän tekevän.
Lapsina mekin olemme jäljitelleet sitä, mitä olemme nähneet vanhempiemme tekevän.
Omien lasten kohdalla oli hauska seurata, miten tarkkaan lapset pienestä pitäen havainnoivat ja koettavat tehdä samaa kuin vanhempansa. 2-vuotias nuorimmaiseni otti mm. usein  ostoskassini olkapäälleen, käveli ovelle ja kertoi menevänsä kauppaan. Puisia leikkipalikoita hän työnsi johonkin sanoen lämmittävänsä saunan. Kun hän näki isänsä korjaavan jotain, hän otti jonkin oman vempaimensa ja alkoi tehdä samaa hommaa.
Teini-ikäiset alkavat sitten usein jäljitellä idolejaan. 

Esikuva ja idoli – Kunpa osaisimme saman taidon vielä aikuisina: jäljitellä Häntä, joka on annettu meille esikuvaksi ja idoliksi. Jeesus otti mallia taivaallisesta vanhemmastamme, parhaasta ja täydellisestä, kaikkitietävästä ja kaikkeen kykenevästä. Hän ei kuitenkaan halua jäädä kaukaiseksi ja saavuttamattomaksi, kuten teini-idolit ovat.
Jeesus osoitti, kuinka sekä Isän että Pojan toive on olla yhtä läheisessä suhteessa meidän kanssamme kuin he ovat keskenään.

Jeesus rukoili:
”Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.” (Joh.17:23)
Isä ja Poika ovat yhtä. Ja koska Poika on meissä, Isäkin on meissä. Se on mysteeri, jossa on ihmettelemistä koko elämän ajaksi. Se on myös löytöretki. 

Elämän Antaja  – Mies Betesdan altaalla odotti, että joku auttaisi hänet altaan veteen, jotta hän parantuisi. Jeesus tuli, nosti hänet jalkeille. Hän antoi miehelle uuden elämän.

Elävän veden Lähde – Kaivon luona kohtaamalleen samarialaiselle naiselle Jeesus sanoi:
”Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” (Joh.4:14)

Kristus, Sinä olet ikuisen elämän Lähde. Anna elävän veden virtojen huuhtoa meistä pois kaikki turha, sellainen mikä ei ole meille eikä kenellekään hyväksi. Hoida, puhdista ja uudista meitä.
Tee meidät eläviksi lähteiksi, niin että voimme välittää toisillemme sitä Valoa ja Rauhaa, joka  Sinusta säteilee,
Kiitos, Pelastajamme ja Parantajamme, että olet kanssamme, joka päivä, joka tilanteessa, 🙂

Muut tekstit: Ps. 86:10–13, Jes. 26:12–14, 19, 1. Kun. 17:17–24 ja Fil. 1:20–26.

Jumalan huolenpito

11.9.2021. Ensi pyhän aihe on ihana: Jumalan huolenpito. Se saa minut joskus miettimään, missä määrin annan itseni Hänen huolenpitoonsa, ja missä määrin osallistun siihen itse. 

Suojakerrosta – Kun jokunen vuosi sitten lääkäri totesi että minulla on superhauraat luut, ajattelin että nyt täytyy lisätä niiden ympärille suojakerrosta (jota oli tuolloin turhankin vähän). Terveysasioita työkseen tutkiva poikani totesi, että vahvoja lihaksia niiden luiden suojaksi tarvitaan. Lääkärikin oli suositellut kuntosalia. Huokaus: mieluummin olisin syöden sitä suojaa hankkinut kuin kuntoillen. (Olen toivottoman laiska kuntoilija!) 

Mainiot välineet – Kuntosalit eivät ole koskaan kutsunut meikäläistä, eivätkä uimahallitkaan nyt pandemian aikana houkuttele. Mutta ulkona liikkuminen on aina tuntunut hyvältä. 
Tänä syksynä tein tuttavuutta vekottimiin, joita ennen olin vain katsellut kauempaa, ja totesin että urheilupuistojen ulkojumppavälineet ovat ihan mainio juttu!

Tsemppaajat – Viime kuussa osallistuin ohjattuun liikuntaan, jossa tutustuttiin noihin ulkolaitteisiin ja siihen, miten käyttää niitä turvallisesti reväyttämättä itseään. Saimme myös hyvät, simppelit venyttelyohjeet. 
Sovin 2 muun henkilön kanssa että jatkamme yhdessä treenejä kerran viikossa. Tsemppaamme toisiamme aina kun oma into meinaa hiipua.
Toivon mukaan olemattomat käsilihakseni vahvistuvat. Ja ihanaa on kun saa siinä punnerrellessa nauttia samalla raittiista ilmasta. 

Veljeltäni olen saanut erilaisia punnerrusvälineitä ja vastuskuminauhoja, mutta jotenkin kummalla tavalla ne osaavat tehdä itsensä näkymättömiksi, vaikka ovat siinä tarjolla…
Tsemppikaverit pitävät huolen siitä, että ainakin kerran viikossa tulee treenattua.
Suosittelen lämpimästi. 🙂

Ovia koptien keljoihin

Jeesus sanoo:
    ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
    Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
    Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” – Nuo Jeesuksen sanat laittavat väkisinkin miettimään, missä on oma aarteeni.  Mikä on minulle tärkeintä? Mikä on sellainen asia, josta en missään nimessä ja tilanteessa luopuisi? Mistä minulla on taipumus pitää ehdoin tahdoin kiinni?

Jeesuksen matkassa Espanjan Loyolassa ignatiaanisessa retriitissä tuo kysymys tuli eteeni. Sitä sai pohtia hiljaa kaikessa rauhassa päivän, tai parikin jos siltä tuntui. Luulin aluksi että tuohon löytäisin helposti vastauksen. Mutta ei siinä niin käynytkään.

Tuo 11 v. sitten tehty 30 päivän matka sisimpään oli ihana ja vahva kokemus, mutta ajoittain myös haastava. Hiljaista, syvää olemista Jumalan kanssa. Sen kuuntelemista, mitä Hän halusi sanoa ja miten vaikuttaa sisimmässä eri raamatunkohtien kautta.
Ne johdattivat tutkailemaan omia arvojaan, asenteitaan, uskoaan, luottamustaan jne, yhdessä Jeesuksen kanssa.

Se oli varsinaista seikkailua: Sisimmästä nousi aika ajoin pintaan sellaista, mikä yllätti voimallaan. Vaikka retriitti olikin aivan ihana, liittyi siihen myös sellaista, mikä ei tuntunut niin mukavalta: omien varjopuoliensa kohtaamista. Pelkoa ja luottamuksen puutetta ehkä eniten.
– Miten
minun onkaan niin vaikea luottaa Jumalan huolenpitoon ja varjelukseen, kun kyse on rakkaistani? Miksi aina turhaan murehdin ja olen huolissani, kun he lähtevät reissuun, vesille tai mitä milloinkin? Miten oppisin luottavaisena jättämään heidät Hänen käsiinsä? 

Onneksi sai kulkea tuota(kin) matkaa yhdessä Jeesuksen kanssa.
Myös retriitinohjaajani, jesuiittapappi, oli äärettömän intuitiivinen ja syvästi kokeva. Hän tiesi aina missä mennään ja miten rohkaista eteenpäin.

Valon silmin – Tiukkaa tekstiä Jeesukselta tuossa: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!”
Vaikka tuon pitkän ign. retriitin aikana löytyi itsestä niitä varjopuolia (kuulostaa armollisemmalta sanalta kuin pimeys), oli ihanaa kokea Jeesuksen myötätunto. Varsinkin tällaiselle tyypille, jolla on vahva taipumus syyllisyydentuntoihin, se oli hyvin merkityksellistä. 

Kristus tietää heikot kohtamme. Hän ymmärtää ja rakastaa. Rakastaa haavamme terveiksi. Hän valaisee pimeytemme. Auttaa näkemään asioita ja itsensä Valon silmin. 

Pelastaja – Jeesus sanoi fariseus Nikodemokselle: ”Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.” (Joh.3:17)

”Minä olen Valo”Hän sanoi myös:  Minä olen valo ja olen tullut maailmaan siksi, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen. (Joh.12:46)

Eräässä lehtihaastattelussa kerrottiin pariskunnasta, jonka 179 v. vanha kaunis koti oli vuoden alussa palanut poroksi. He olivat kiitollisia kaikesta saamastaan avusta, tuesta ja rukouksesta, joka oli kantanut heitä. ”Ilman rukousapua emme olisi jaksaneet”, he totesivat. 

Isäntä oli juuri remontoinut rakennuksen keittiön, vintin ja parvekkeen. Mitä hän nyt ajatteli, kun vuosien omin käsin tehty työ oli nyt vain muistoissa?
Hän oli pitkään hiljaa, ja sanoi sitten: ”Olen onnellinen, kun ehdin istua parvekkeella ja katsella läheiselle pellolle. Pystyin seuraamaan seiltä kaikessa rauhassa metsäneläinten yöelämää, kauriita, jäniksiä, hirviä,. Sain ja ehdin nähdä sen. Olen siitä kiitollinen. Muistelen ja katselen sitä mielessäni.”

Emännän ensi sanat puhelussa, kun koti oli palanut, olivat: ”Herra antoi, Herra otti! Vain rakkaus jäi.”  Sekä isännän että emännän ensimmäinen puoliso oli menehtynyt sairauteen. Isäntä toimi pitkään lastensa yksinhuoltajana, emäntä miehensä omaishoitajana. 
Nyt, 5 yhteisen avioliittovuoden jälkeen, he toteavat: ”Jumalalta tulee tulevaisuus ja toivo. Mottomme jaksamisessa on ollut profeetta Jeremian sanat:
Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.! (Jer.29:11) 

Rakas Jumala, auta meitä turvaamaan ja luottamaan Sinun huolenpitoosi. Auta että aina jaksaisimme pitää Sinut ykkössijalla elämässämme.
Auta ettemme kiintyisi ja juuttuisi liiaksi siihen, mikä on katoavaa. Johdata meitä näkemään ja ymmärtämään, mikä todella on tärkeää; tärkeämpää kuin mikään muu. Ja näkemään, kuinka kaikki loppujen lopuksi on kuitenkin Sinun käsissäsi.

Kristus, auta meitä suuntaamaan katseemme siihen, mikä on pysyvää, aina olemassa, aina läsnä. Kaikkina aikoina, niin koettelemusten keskellä kuin keveämpinä ja valoisampina aikoina.
Auta meitä katsomaan ja luottamaan Sinuun, ilon, toivon ja tulevaisuuden Antajaan. Kiitos että olet kanssamme. 🙂

Muut tekstit: Ps. 86:1, 3–7, 2. Moos. 16:11–19, 31, 35, Ap. t. 20:32–35 1 ja Tim. 6:17–19.

Ps. Kun olin tarkistanut allakasta, monesko päivä nyt on ja kirjoittanut päivämäärän blogin alkuun, huomasin, että tänään on kulunut tasan 20 v. New Yorkin terrori-iskusta. (Uutislakkoni on edelleen voimassa.)
Se oli amerikkalaisten turvallisuudentunnetta vahvasti järkyttänyt tapahtuma, ja miksei muuallakin asuvien. Varmaan se laittoi monen pohtimaan, miten tavattoman arvaamaton elämä voi olla. Ja miettimään, mikä voisi tarjota sellaisen turvan, josta järkyttävienkin tapahtumien keskellä voi löytää ja säilyttää sisäisen rauhan. 
Yllä mainittu pariskunta on löytänyt oman voimalauseensa, Jumalan lupauksen: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”.   

Kiitollisuus

         

5.9.2021. Tänä pyhänä on aihe, joka aina innostaa minua: kiitollisuus. Aina vaan uudestaan olen saanut kokea, kuinka saan voimia ja iloa siitä, kun löydän kiitollisuuden aiheita päivittäin mitä pienimmistäkin asioista. 

Kiitollinen mieli – 1990-luvulla luin innolla Anne Friedin (1903-1998) viisaita ja elämänmyönteisiä kirjoituksia ja artikkeleita ja kirjoja, aina kun sellaisia eteen osui.
2 maailmansotaa nähneen syntyään itävaltalaisjuutalaisen naisen kirjoituksista henki kunnioitus kaikkea elämää kohtaan sekä kiitollisuus elämän Antajaa kohtaan.

Kerran näin hänet Akateemisessa kirjakaupassa: vanha, kumara harmaapäinen nainen – mutta mikä säteily! Hän oli varmasti löytänyt Jumalan salaisuuksia!
Tiesin hänen asuvan melko lähellä omaa asuinpaikkaani, ja olin toivonut joskus tapaavani hänet. Ja tuossa hän nyt oli, tutkien jonkun korin sisältöä ja lopulta hän vain seisoen siinä, ikään kuin olisi aistinut että hänen takanaan oli joku halusi tulla keskustelemaan hänen kanssaan. Tunsin nim.  että hän oli löytänyt jotain sellaista, mitä itse kaipasin ja olisin halunnut puhua hänen kanssaan siitä. – En kuitenkaan rohjennut mennä hänen luokseen. Jälkeenpäin tietysti kadutti.

Muutama päivä sitten löysin paperin, jossa oli otteita Anne Friedin kirjoituksista. Tässä niistä muutama:
– Olen kiitollinen kaikesta hyvästä. Kaikki, mitä olen saanut, on elämän lahjaa, ja haluan antaa samanlaisia elämän lahjoja toisille ihmisille. 
– Jokainen päivä tulisi ottaa sellaisena kuin se tulee, yllättävänä ja arvokkaana lahjana. Ihminen voi itse valita, suhtautuuko hän elämään myönteisesti vai kielteisesti. Kielteinen asenne on elämän pahin vihollinen, se luo pelkoa ja toivottomuutta. Kun vaikeudet ja ongelmat näkee mahdollisuutena, ne muuttuvat luovuuden rakennusaineiksi, energiaksi ja voimaksi.
– Jos sielu on avoin, ihminen voi iästään riippumatta saada kokemuksia, jotka antavat uusia oivalluksia.
– Joka totisesti etsii Jumalaa, se myös löytää hänet kaikkialta, niin kadulta kuin kaikkien ihmisten parista.
(teoksesta ’Anne Friedin ajatuksia’) 

Sienessä – Oltiin viime viikolla sienimetsässä ystävän kanssa (joka tuntee sieniä paremmin kuin minä). Minulle se oli sukellus mukaviin lapsuuden sienimuistoihin Löysin suloisia pieniä karvalaukkuja (-rouskuja), joiden vaaleanpunainen nukka muistutti minusta lapsena kissankäpäliä (joita kasvoi paljon isovanhempien kesäpaikassa).
Myös pieniä lammastatteja löytyi. Siellä isovanhempieni kesäparatiisissa ne kasvoivat (lapsenmuistin mukaan) lautasenkokoisiksi. Ne olivat mupan suurta herkkua, Vaikka muuten mummu oli se, joka kokkasi, lammastatit muppa halusi valmistaa itse. Hän paistoi ne voissa ja kutsui meidät kuin parhaalle juhla-aterialle.      

Muutama kanttarelli löytyi myös. Mehevin niistä tosin meni kotona hauvelin suuhun. Olemme näet treenanneet kanttarellinetsintää kuivatuilla kanttarelleilla. Nyt päästiin jatkamaan harjoittelua tuoreilla. Kun se löysi pihalta ihanan, tuoksuvan rellin, se ei voinut vastustaa, vaan alkoi innolla pureksia sitä. 
Treenit jatkuvat vanhaan tapaan relli pyöreän teesihdin sisällä.  🙂

Metsä täynnä ruokaa. Ystävä poimi koriinsa voi- ja herkkutatteja. Puolukoitakin on tänä syksynä enemmän kuin muistan ennen nähneeni. Kiitoksen aiheita nämäkin. 🙂
(Sienikuvat ovat vuosien takaa, sarjassa ’vanhat blogikirjaston kuvat ensin käyttöön’.)

Kaikki annettu Pojan haltuun – Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
    ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
    Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”  (Matt. 11:25–30)

Jumalan salaisuus – Jeesus kiitti Isää siitä, että Hän oli salannut tämän viisailta ja ilmoittanut lapsenmielisille. Minkä ’tämän’? Matteuksen evankeliumi ei anna siihen vastausta.
Luukkaan evankeliumissa tuota lausetta edeltävät seuraavat Jeesuksen sanat: 
Niin, minä olen antanut teille vallan: te voitte polkea käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä se vahingoita teitä. Mutta älkää siitä iloitko, että henget teitä tottelevat. Iloitkaa siitä, että teidän nimenne on merkitty taivaan kirjaan.”
Silloin Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla, ja hän sanoi: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä, että olet salannut tämän järkeviltä ja viisailta mutta olet ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.  (Luuk. 10:19-
21)

Lapsenmielisyyttä siis kannattaa Jeesuksen mukaan viljellä enemmänkin mielessään ja sydämessään, mikäli haluaa löytää Jumalan salaisuuksien äärelle.
Mehän kaikki kannamme mukanamme sisäistä lastamme, Sitä joka osaa ihmetellä niin pieniä kuin suuriakin elämän ilmiöitä.

Joku aika sitten kuulin lenkillä kävellessä erään pikkulapsen kysyvän: ”Miten maailma on tehty?” Vanhemmat olivat siinä vähän aikaa hiljaa. En tiedä mitä vastasivat, vai jättivätkö pikkuisen pohtimaan itse asiaa, sillä jatkoimme matkaa hauvelin kanssa.
Mutta siinä hetkessä oli jotain hyvin herkkää ja kaunista. Se selkeästikin pysäytti pienokaisen vanhemmat miettimään joko itse kysymystä taikka sitä, miten se oli noussut lapsen mieleen… 🙂

’Minä annan teille levon’ –  Tuo Jeesuksen lupaus on minusta ihana. Milloin olemmekaan rasittuneita fyysisesti, stressaantuneita henkisesti tai uupuneita raskaiden tunteiden painosta, on joku, jonka puoleen voi kääntyä ja pyytää apua ja helpotusta oloon.

Jeesus voi ottaa raskaat taakkamme kannettavakseen. Jos asetumme Hänen ikeeseensä alle (jota on hyvä kantaa) niin Hän voimakkaampana kannattelee kuormaa ja me saamme ikään kuin kulkea siinä rinnalla, tuntematta enää painon raskautta.
”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Rauhaa ja voimaa – Levon lisäksi Jeesus lupasi antaa seuraajilleen rauhan ja Hengen voiman. 

”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27)

”Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”  (Luuk.24:49)

Kristus, kuinka tarvitsemmekaan Sinun Rauhaasi ja Voimaasi, Sinun vaikutustasi niin omaan elämäämme kuin koko maailmaamme. Anna Valosi säteillä meihin ja täyttää meidät. Auta meitä sekä vastaanottamaan että välittämään muille Sinun huolenpitoasi. 

Kiitos että annat meidän levätä Sinun läsnäolossasi. Anna Rakkautesi muuttaa meitä, niin että voimme löytää Sinun valtakuntasi salaisuuksia. Auta meitä ihmettelemään lapsen lailla, ja luottamaan apuusi. 
Kiitos että olet kanssamme, joka askeleella. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 65:2–6, 9, Ps. 136:1–9, 25–26, Neh. 8:5–10 ja 1. Tess. 5:16–24.

Miten auttaa?

29.8.2021. Viime viikolla, kun olin lukenut 5 päivänä uutisia afganistanilaisten tilanteesta,  poikani tuli käymään. Kerroin kuinka kroppani oli alkanut reagoida ihmisten hätään siellä. Poikani totesi että nyt olisi varmaan taas uutistauko paikallaan. Päätin tehdä uutislakon. Ja muutaman päivän kuluttua viiltävä kipu rinnassa/sydämessä oli hävinnyt.

Miten auttaa? – Mietin (taas kerran) kuinka se että murehdin toisten hätää ei auta mitään eikä ketään. On paljon rakentavampia ja hyödyllisempiä tapoja. Kuten konkreettinen auttaminen, siten kuin se on itselle mahdollista.

Rukouksia On kuitenkin yksi asia, jota jokainen voi aina tehdä: rukoilla lähimmäisten puolesta; olivatpa he sitten lähellä tai kaukana, ja olipa tilanne millainen tahansa.
Jumala kuulee rukouksemme. Voimme rukoilla Kristuksen läsnäoloa, suojaa ja varjelusta.
Ja että Hän ilmestyisi kirkkaudessaan siellä, missä pimeyden voimat koettavat ottaa valtaa.

Lähimmäinen – Kirkkovuosikalenterin johdanto tämän pyhän teemaan ’Lähimmäinen’:
’Jeesus oli elämällään ja opetuksellaan esimerkkinä Jumalan rakkaudesta, joka ylittää kaikki rajat. Tämä esikuva velvoittaa meitä näkemään jokaisessa ihmisessä lähimmäisen. Kristukselta saamme myös voiman hyviin tekoihin lähimmäistemme hyväksi. Ihminen itse ei ole aina tietoinen siitä, että hän hyvää tehdessään toimii Jumalan rakkauden välikappaleena.’

Ensi pyhän teksteistä nousi esiin jokaisesta sellaisia ominaisuuksia, joita soisi itsellään olevan – ja joita myös Taivaallinen Isämme toivoisi meillä olevan.
Oi, millainen tämä maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi alla olevat ominaisuudet aktiivikäytössä… 🙂

Jeesus toteutti näitä ominaisuuksia elämässään. Hän näytti omalla esimerkillään meille, miten  meidän tulisi kohdella toisiamme.
Vaan eihän se aina niin helppoa ole. Kyllä meitä koetellaan noiden ominaisuuksien suhteen useinkin. Onneksi Kristus kulkee kanssamme. Hän ohjaa, auttaa, vahvistaa ja opastaa meitä Henkensä kautta, kunhan vain sitä pyydämme. – Miten me omin voimin ja neuvoin selviytyisimmekään?

Armelias – Hyvin käy sen, joka on armelias ja lainaa omastaan muille,
sen, joka aina toimii oikeuden mukaan.
Oikeamielinen ei koskaan horju, hänet muistetaan ikuisesti.
Ei hän pelkää pahoja viestejä vaan luottaa vakain mielin Herraan.
Hän on vahva ja rohkea, ei hän pelkää,
ja pian hän katsoo voittajana ahdistajiinsa.
Hän antaa avokätisesti köyhille, hän toimii aina vanhurskaasti
ja kulkee pystyssä päin.  (Ps. 112:5–9)

Tuo psalminkohta on ihan täytenään niitä toivottuja ominaisuuksia: 
oikeamielinen, luottavainen, vakaa, vahva, rohkea ja antelias.
Mitkäköhän noista mahtavat olla omalla kohdalla parhaiten hallussa, ja mitä niistä olisi tarve harjoitella & harjoittaa enemmän?
Varmaan olisi ihan hyvä juttu aina välillä tulla tietoiseksi niistä, joissa on itsellä toivomisen varaa. 🙂

Uskollinen – Noomi sanoi miniöilleen: ”Palatkaa kumpikin äitinne luo. Olkoon Herra teille hyvä, niin kuin te olette olleet hyviä vainajiamme ja minua kohtaan. Kunpa te Jumalan avulla saisitte molemmat uuden miehen ja löytäisitte turvan ja onnen hänen kattonsa alla.” Hän suuteli heitä, mutta he puhkesivat itkuun ja sanoivat: ”Ei, me tahdomme, että sinä viet meidät kansasi luo.” Silloin Noomi sanoi: ”Menkää takaisin, tyttäreni! Mitä syytä teillä on tulla minun mukaani? Enhän minä enää voi synnyttää poikia teille miehiksi.”
    Miniät itkivät nyt vielä katkerammin. Viimein Orpa suuteli anoppiaan hyvästiksi, mutta Ruut ei suostunut eroamaan Noomista. Silloin Noomi sanoi: ”Katso nyt, kälysi lähti takaisin kansansa ja jumalansa luo. Lähde sinäkin kälysi mukana.” Mutta Ruut sanoi: ”Älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!” Kun Noomi käsitti, että Ruut oli lujasti päättänyt seurata häntä, hän ei puhunut siitä sen enempää.  (Ruut 1:8–11, 14–18)

Sitoutuminen – Luen parhaillaan Raamattua läpi. On mielenkiintoista, kuinka joka lukemisella siitäkin huomaa uusia asioita. On kuin joitakin kohtia ei olisi aiemmin lukenutkaan.
Joku aika sitten luin Ruutin kirjan.
Tällä kertaa kirjan tuosta kohdasta juuri tuo Ruutin ehdoton sitoutuminen ja päättäväisyys nousivat erityisesti esiin. Miten vahva kiintymys ja lojaalisuus Ruutilla olikaan Noomia kohtaan. Hän oli valmis jättämään oman maansa ja kulttuurinsa seuratakseen Noomia.
Luultavasti myös Noomi oli ollut erityisen huolehtiva ja rakastava miniäänsä kohtaan.  

Rakastava – Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. (Room. 13:8–10)

Rakkauden voima –  ’Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.’  On aika huikea tuo Paavalin toteamus: ’Näin rakkaus toteuttaa koko lain’.
Miten me tarvitsemmekaan Rakkauden voimaa tähän maailmaan, lähelle ja kauas. Me ihmiset kun olemme heikkoja, on ihana tietää että meillä on Auttaja, joka kulkee rinnallamme ja joka itse on Rakkaus.

Kristus haluaa antaa sydämeemme, mieleemme ja koko olemukseemme niillä hyviä ominaisuuksia, joita Hän itse on. Kunpa muistaisi pyytää Häntä tulemaan avuksi aina kun tuntuu etteivät omat voimat riitä jossain tilanteessa.
On aika huikea tuo Paavalin toteamus: ’Näin rakkaus toteuttaa koko lain’.   

Antelias – Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”  (Mark. 12:41–44)

Huolenpitoa – Mieleen tulee erityisesti Itä-Afrikan maat, joissa kiertelin vuosituhannen 1. kymmenellä. Ne köyhät kylät, joissa vallitsi vahva yhteisöllisyys. Toisista pidettiin huolta. Oli itsestään selvää, että perhe, jossa jo oli iso lapsikatras ja jossa jokapäiväisen leivän saanti oli aina epävarmaa, otti luokseen orvoksi jääneen sukulais- tai naapurilapsen. Yksi suu lisää ruokittavaksi, mutta oli luottamus, että jotenkuten selvitään, päivä kerrallaan.  

Kristus, anna meille rakastava sydän. Johdata ja auta meitä hyviin tekoihin. Anna Rakkautesi säteillä maailmamme joka kolkkaan.
Kiitos että että olet Veljemme ja Vapahtajamme. 🙂

Sydänten Parantaja

20.8.2021. Joitakin viikkoja sitten menin messuun. Kuten ulkona, oli sisällä kirkossakin lämmin.  Maskin kanssa hengittäminen vei ilmeisesti voimani, sillä minua alkoi heikottaa. Menin aulaan juomaan vettä. Olisin halunnut lähteä kotiin, mutta koska olin tullut ystävän kanssa, joka oli 1. kertaa kotikirkkoni messussa, jäin. (Oloni huononi niin äkisti siinä messun aikana, että päätelin ettei kyseessä voinut olla korona.)

Ehtoollisella – Jotain tapahtui kuitenkin mentyäni Ehtoolliselle. Sen nautittuani heikotuksen tunne oli tipotiessään, eikä tullut takaisin myöhemminkään.
Ehtoollista jakaneelle papille viestitin myöhemmin, että ei ollut koronaa, ei siis tarvitse minun takiani olla huolissaan altistumisista.
En maininnut hänelle sitä, miten oloni parani Ehtoollisella. Ehkä olisi pitänyt. Itse ainakin ilahdun aina kun joku kertoo, miten Jeesuksen parantava läsnäolo ja voima on vaikuttanut.  

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” – Altaan nimi merkitsee: lähetetty. – Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”  (Joh. 9:1–7, 39–41)

Tuohon aikaan oli ilmeisesti yleistä ajatella, että jokin synnynnäinen sairaus johtui jonkun aiheuttamasta synnistä. Mooseksen kirjoissahan todetaan moneen otteeseen, että Jumala rankaisee syntisen ihmisen lapsia 3 ja 4. sukupolveen saakka.

Hesekielin kirjan 18. luvussa sen sijaan kuvataan, kuinka jokainen joutuu vastaamaan vain omista teoistaan.
’Ei poikaa panna vastaamaan isänsä synneistä eikä isää poikansa synneistä. Vanhurskas saa vanhurskautensa mukaan, jumalaton jumalattomuutensa mukaan.’ (Hes.18:20)

Koko maailman sovittaja – Itämaisen jälleensyntymäajattelun mukaan sielut sovittavat väärät tekonsa seuraavissa inkarnaatioissaan. Tuon ajattelun Kristus mursi kertakaikkisella sovitusteollaan, kuten viime viikon teksteihin kuuluneen 1. Johanneksen kirjeen kohdassa todetaan:
’Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.’  (1.Joh.2:1-2)

Puute vai vahvuus? Eräs henkilö pohti hiljattain ulkoillessa, millaista olisi, jos jokin aisti puuttuisi. Hän totesi, että ehkä kauheinta olisi olla sokea,
Ehkä sokeaksi syntyneet tai sokeutuneet eivät kuitenkaan ajattele niin. Heillä voi olla muut aistit paljon kehittyneempiä kuin meillä näkevillä. Heillä saattaa olla jopa rikkaampi ja eheämpi elämä kuin meillä näkevillä, jotka välillä juutumme liiaksikin kiinni siihen mitä näemme.  

Ja vaikka meillä olisi toimiva näköaisti, voi olla ettemme osaa katsoa tai nähdä ihmisiä tai asioita siinä valossa, jossa Luojamme toivoisi meidän katselevan/näkevän.
Oi Kristus, pese sokaistuneet silmämme, auta meitä näkemään itsemme, toisemme ja koko tämä maanpäällinen elämämme Sinun tavallasi, Sinun Valosi läpäisemänä. 

Uusi sydän ja henki – Hesekielin kautta Herra antoi kehotuksen:
Heittäkää pois kaikki rikkomuksenne, kaikki se millä olette syntiä tehneet, ja ottakaa rintaanne uusi sydän ja uusi henki.” (Hes.18:31)
Vau, todellakinko voimme saada uuden sydämen ja uuden hengen? Näin Herra antaa ymmärtää. Meidän tehtävämme on ’vain’ myöntää, että nykyisissä on parantamisen varaa. Ja suostuttava ottamaan vastaan. 

Sydänten Parantaja – Jumala ei mitätöinyt Vanhaa Testamenttia, mutta Hän päivitti sen.
Uudessa Testamentissa Taivaallinen Isämme antoi meille lapsilleen Parantajan, joka Henkensä kautta vaikuttaa keskuudessamme meidänkin päivinämme, niin kuin Hän vaikutti eläessään  ihmisenä Maan päällä, kulkiessaan Galilean seuduilla ja Juudeassa.


Maailman Valo ”Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.”
Sanoessaan nuo sanat Jeesus tiesi että hänet pian surmattaisiin, eikä hän sen jälkeen vaeltaisi enää samalla tavalla, yhtä konkreettisti tunnistettavissa olevassa muodossa ihmisten keskuudessa.
Ylösnousemuksen jälkeen tarvittiin, että opetuslasten (sydämen) silmät aukenivat näkemään uudella tavalla, jotta he olisivat kyenneet tunnistamaan suljettujen ovien läpi saapuvan Mestarinsa ja uskomaan, että Hän todella oli siinä, heidän kanssaan.

Ihmeellistä ja ihanaa on, että ylösnoussut Kristus tulee yhä meidän ihmisten luo, että Hän on kanssamme, ja meissä. 
Rukoillessamme parantumista ei sitä toivottua, näkyvää tai tuntuvaa parantumista suinkaan aina tapahdu. Ajattelen kuitenkin, että aina tapahtuu jotakin, kun Hänen Henkensä vaikuttaa meissä. Jokin muuttuu, ehkä tapahtuu vapautumista mielen, tunteiden tai fyysisellä tasolla, tai jotain muuta hyvää. Ehkä huomaa rauhan laskeutuneen sieluun,

Kristus, Parantajamme, kiitos että olet kanssamme. Sinä tiedät kaiken, näet tilanteemme, näet mitä tarvitsemme. Kiitos että tahtosi meitä kohtaan on hyvä.
Auta meitä avautumaan ja vastaanottamaan sitä, mitä tahdot meissä tehdä, tänäänkin. 😉

Alla oleva laulu on jostain syystä soinut mielessäni useamman viikon ajan. Googlatessa selvisi, että se on englantil. kansansävelmä, joka v. 1986 otettiin virsikirjaan Anna-Maija Raittilan sanoituksin. Tässä Mustarastas -yhtyeen esittämänä. 

Sinä Jeesus ymmärrät parhaiten – Mustarastas

Sydäntemme Kuningas – Uutisia lukiessani on tullut syvä suru Afganistanissa hädässä olevien ja sieltä turvaan pyrkivien puolesta. 
Kuuntelin 2  versiota afganistanil. kristill. laulusta Chun Bengaram.
Toisessa sanat englanniksi, toisessa saksaksi, hieman erilaisin käännöksin. 
…maailman kuninkaat surmaavat hallitakseen maailmaa,
meidän Kuninkaamme antoi elämänsä tullakseen sydämeni Kuninkaaksi.”
”…kuninkaat uhraavat toisia valloittaakseen maailman,
mutta meidän Kuninkaamme uhrasi itsensä voittaakseen sydämeni itselleen.”

https://www.youtube.com/watch?v=qCkkD40LygA
https://www.youtube.com/watch?v=US2XLtsyA2g

’Olet Valoni pimeydessäni’, laulussa todetaan. Rukoillaan, että Kristus tuo Valonsa kaikille, jotka ovat ja elävät tällä hetkellä pelon ja toivottomuuden tilassa.      

Laulun alla olevaa linkkiä klikkaamalla ilmeni, että afganistanil. kristill. radioasema Sadaye Zindagi on julkaissut valtavan määrän kristillisiä lauluja. 
Sydämelleni tuli vahva tarve rukoilla myös tuon radioaseman ja sen toimittajien puolesta. Että radioasema voisi jatkossakin rohkaista afganistanil. kristittyjä, vahvistaa uskoa ja luottamusta Kristukseen, joka on kaikkia valtoja ja voimia suurempi. 

Muut tekstit: Ps. 30:3–6, 12–13, Ps. 146:5–10, 2. Kun. 5:1–15 ja Ap. t. 3:1–10.. 

Rajansa kaikella

13. 8.2021. Viime viikolla kirjoitin aika keveänlaisesti lastenkasvatuksesta. Se jäi vaivaamaan mieltä, mutta työnsin asian jonnekin ei-tietoiselle tasolle. Yökylässä ollut lapsenlapseni taisi sen kuitenkin sieltä napata. Katseltuaan kuinka pesin hauveliani pojantyttäreni ihmetteli, miten se suhtautui pesemiseen niin rauhallisesti. Tuli (kuin lohduttavina sanoina) kommentti: ”Kyllä sä oot mummi hyvä kasvattaja. Ja kun iskästäkin tuli ihan hyvä tyyppi.”

Lapsenlapseni oli varmaankin kuullut, kuinka isänsä ja tämän kaksoisveli olivat pienenä niin vilkkaita vipeltäjiä, ettei heidän kanssaan jaksettu enää päiväkodissa. Kun vielä pari perhepäivähoitajaa oli todennut poikien menoa katsellessa, etteivät taida jaksaa tuollaisten vipeltäjien kanssa, otin virkavapaata, ja pojat saivat vipeltää kotona seuraavat 2 v, kouluunmenoon saakka. 

Rajat – Tarkennus viime viikkoiseen blogitekstiin: tietenkin lapsilla pitää olla turvalliset rajat, ja kyllä kiellotkin ovat tarpeelliset. Eli ei se pelkkä kannustaminen riitä tai sovi joka tilanteeseen.  

Mietin lapsenlapseni toteamusta. Miten kivalta tuntuisikaan ottaa ansio itselle siitä, että ’iskästä tuli hyvä tyyppi’. Lapsen kasvuun liittyy kuitenkin paljon sellaista, mihin kasvattajalla ei ole osaa eikä arpaa.

Kuinka helppoa onkaan langeta kuvitelmaan omasta kaikkivoipaisuudesta. ”Minun ansiotani että asiat ovat nyt tällä mallilla…”
Tai toisaalta: miten helposti voikaan langeta itseänsä liialliseen syyttelemiseen,  silloinkin kun siihen ei olisi aihetta.

Rajansa kaikella – Meikäläinen on oikea mestari itsensä syyllistämisessä. Tai pitäisi kai käyttää toista sanaa, kun Jeesus kieltää meitä kutsumasta itseämme mestareiksi.
Tässä joka tapauksessa tuore esimerkki: a
jattelemattomasti kirjoitettu bloggaus vaivasi siinä määrin, että se tuli uneen: siinä kaikki mitä tein meni pieleen; mokia toinen toisensa perään. 
Herätessä hymyilytti: kyllä todella hallitsen itseni arvostelun, kun teen sitä vielä unissanikin.
Totesin itselleni, että rajansa kaikella, itsensä arvioimisellakin. 😉

Itsensä tutkiminen on ensi pyhän aihe. Kirkkovuosikalenteri kuvaa sitä seuraavasti:
’Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

Hyviä tyyppejä – Ajattelen, että on Luojamme tarkoitus jokaisen meidän kohdalla, että meistä kuoriutuisi esiin juuri sellaisia hyviä tyyppejä, joiksi Hän meidät kunkin on tarkoittanut.
Mutta koska tässä maailmassa ei ole niin yksinkertaista ja helppoa vaeltaa, reppuumme kertyy  jollain kummallisella tavalla jos jonkinlaisia mömmöjuttuja, joista on aina välillä hyvä tulla tietoiseksi,. Toisin sanoen antaa Pyhän Hengen valaista sisimpämme ja pyytää apua repun siivouksessa. 

joku on taipuvainen näkemään muissa virheitä ja heikkouksia, muttei huomaa omiaan. Omien heikkojen kohtiensa miettiminen ei tule mieleen, tai se voi tuntua pelottavalta.
Joku taas on turhankin itsekriittinen, ja käyttää liikaa energiaa itsetutkiskeluun. 

Onneksi meillä on Puolustaja, joka näkee asiat korkeammalta, taivaallisesta näkövinkkelistä. Hän ei halua meidän syyllistävän toisia eikä itseämme. Hän haluaa meidän löytävän armollisuuden niin suhteessa itseemme kuin toisiimme.
Kristus haluaa johdattaa meidät näkemään asiat niin kuin ne todella ovat.
Hän haluaa meidän löytävän Armon.  

Puolustaja – Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
    Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8–2:2)

Painavaa tekstiä; mutta miten lempeä kohta Johanneksen kirjeestä.  🙂

On vain yksi Opettaja – Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
    ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

    Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”   (Matt. 23:1–12)

Samaa perhettä – Tuota evankeliumikohtaa mietiskellessäni siitä pompahtivat Jeesuksen sanat: ”ja te olette kaikki veljiä”.
Arkkipiispa Tapio Luoma puhui tavallaan samasta. Kristuksen seuraajina me kristityt kuulumme samaan perheeseen. Sitä eivät määrittele ominaisuutemme, mielipiteemme, käyttäytymisemme tms. vaan se, että Kristus on meissä, ja se että olemme Hänen omiaan.   

Espoon piispana toimiessaan Tapio Luoman tapa tuoda mielipiteitään esille oli minusta aina hieno: toisia loukkaamaton ja samalla omista arvoistaan ja näkemyksistään kiinni pitävä.
Samaa koen nyt hänen toimiessaan arkkipiispana. Jotenkin hän onnistuu puheissaan tai kirjoituksissaan kiteyttämään olennaisimman kauniisti, selkeästi ja ytimekkäästi.

Kristityn identiteetti – Kesän kirkkopäivillä Tapio Luoma puhui kristityn identiteetistä.  Alla otteita hänen puheestaan: 

– Toisessa korinttilaiskirjeessään apostoli sanoo: ”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. — Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?” (2 Kor. 13:5)
Jälkimmäinen lause voidaan kääntää myös ”Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teissä?”
Onpa siis kyseessä yksittäinen kristitty tai heistä koostuva seurakunta, kristillisen identiteetin perusta on Jeesus Kristus, yhteys häneen, hänen läsnäolonsa.

– Kirkon suuri opettaja, 1200-luvulla elänyt Tuomas Akvinolainen on määritellyt, kuka on kristitty. Hänen mukaansa ”kristityksi nimitetään sitä, joka on Kristuksen oma.”
Jos Tuomasta on uskominen, kristittyä ei määritellä hänen ominaisuuksiensa, mielipiteidensä, käyttäytymisensä tai puhetapojensa perusteella. Olennaista on kristityn suhde Kristukseen, se, että hän on Kristuksen oma.

– Mitä se tarkoittaa käytännössä? 
– Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen. Ehtoollisessa me otamme vastaan Kristuksen. Arjessa ja juhlassa me elämme elämää, jossa Kristus on aina läsnä. Meidät siunataan hautaan Kristuksen omina. Kristityn elämässä ei ole sellaista hetkeä, jossa hänen identiteettinsä ytimessä ei olisi Jeesus Kristus.

– Meitä ei ole kutsuttu ensi sijassa julistamaan ”kristillisiä arvoja” tai niihin perustuvia mielipiteitä. Sen sijaan meidät on kutsuttu ylösnousseen Kristuksen todistajiksi, elämään todeksi identiteettiämme Kristuksen omina ja pitämään esillä evankeliumin ainutlaatuista viestiä pieniä, heikkoja ja syntisiä ihmisiä rakastavasta Jumalasta, joka haluaa pelastaa koko maailman. Olkoon siitä Jumalalle ylistys ja kunnia, ikuisesti.

https://www.arkkipiispa.fi/puheet/kristuksen-omat/

Kristus, opeta meitä näkemään itsemme ja toisemme Sinun Totuutesi valossa.
Auta meitä ymmärtämään, kuinka me olemme Taivaallisen Isämme lapsina siskoja ja veljiä keskenämme,
Kiitos armostasi. Auta meitä myös olemaan armollisia, niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. Aamen. 

Muut tekstit: Ps. 51:6–14 ja Jes. 2:12–18.

Etsintää

6. 8.2021, Kesä- ja heinäkuu olivat Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maamme mittaushistorian lämpimimmät suuressa osassa maata. Välillä luonto on saanut tarvitsemaansa virkistystä sateesta, ja vieläkin vaan jatkuvat kauniit ja lämpimät päivät. – Ah ihanuutta!

Sienenetsintää Hauvan kanssa opetellaan sienestämistä. Kyllähän pallot ja piilotetut lelut löytyvät helposti, namipaloista puhumattakaan. Etsimisleikkejä nelijalkainen etsijä haluaisi jatkaa aina pitempään kuin kaksijalkainen piilottaja. 🙂 
Mutta miten saada koira kiinnostumaan kanttarellien etsimisestä? Ja jopa metsässä, jossa niitä kasvaa tosi harvakseltaan (erit. tällaisen kesän jälkeen)? – Palkinnon voimalla yritetään.  

Kiitos ja kehuminen ovat jo kyllä sinänsä palkitsevia. Mutta kun tarkoituksena on etsiä jotain, jonka merkitystä ei edes oikein ymmärrä, tarvitaan motivoivampaa palkkaa kuin hyvä mieli. Koiran tapauksessa se tarkoittaa nameja.
Herkkupalat toimivat kyllä tosi hyvin sisätiloissa harjoitellessa, mutta saapa nähdä miten sitten ulkona, metsissä vaellettaessa…
Joka tapauksessa etsiminen ja uuden opettelu on kivaa. 🙂

”Kuule, kansani, minä varoitan sinua. Kunpa kuulisit minua, Israel!
Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta jumalaa älä kumarra.
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. 
Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta.
Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.
”Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni, Israel ei halunnut totella.
Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan,
kulkemaan oman ymmärryksensä varassa.
Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua, kunpa Israel kulkisi minun teitäni!
Minä nujertaisin heti sen viholliset, kohottaisin käteni sen ahdistajia vastaan.”
Ne, jotka vihaavat Herraa, joutuvat matelemaan hänen edessään,
ja heidän alennuksensa kestää ikuisesti.
Mutta Israelia hän ruokkii parhaalla vehnällä,
hän vuodattaa sille kalliosta hunajaa.  (Ps. 81:9–17)

’Etsikkoaikoja’ on ensi pyhän aihe. Etsikkoajaksi kutsutaan aikaa, jolloin Jumala kutsuu ihmisiä; aikaa jolloin Hän aivan erityisesti Kutsuu lähelleen, yhteyteensä, kuuntelemaan tahtoaan: sitä miten Hän toivoo meidän toimivan elämässämme.

Kärsivällisyys koetuksella – Israelin kansan etsikkoajat olivat välillä aikamoisia. Jumala koetti johdattaa kansaansa vuoroin lempeästi, vuoroin kovalla kädellä.
Lukemattomia kertoja joutui sekä Jumalan että israelilaisten kärsivällisyys koetukselle! Välillä israelilaiset kuuntelivat Jumalaa ja seurasivat Hänen opastustaan, sitten alettiin kiukutella, kapinoida ja toimia oman mielen mukaan. Kunnes Jumala laittoi stopin heidän puuhilleen, ja niin palattiin nöyrinä takaisin Hänen tahtonsa noudattamiseen. 

Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset. Psalminkirjoittaja kuvaa, miten kovasti Jumala toivoo, että hänen ohjeitaan (käskyjään) noudatettaisiin. Niille, jotka niitä noudattavat, on luvassa parasta vehnää ja kalliosta hunajaa. 

Missä määrin ymmärrän, miten Hän haluaisi minun kulkevan elämänpolkuani?
Missä määrin kuuntelen Hänen tahtoaan? Esim. sitä, millä tavoin suhtautua ja menetellä erilaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa?
Kunpa kansani vihdoin kuulisi minua, kunpa Israel kulkisi minun teitäni!’
Voin kuvitella Jumalan syvän huokaukset, niin tuhansia vuosia sitten kuin meidänkin aikanamme… 

Sata vuotta sitten lasten yleisenä kasvatusmetodina oli rankaiseminen. Jos lapsi oli tottelematon, siitä seurasi jonkinasteinen rangaistus. Yleistä oli ruumiillinen kuritus, mikä nykyään on lailla kielletty.
Kurittaminen herätti pelkoa, ja pelon vuoksi tottelemista.

Sittemmin on ymmärretty, kuinka lapsen kannustus, kehuminen ja kiitos (aina kun siihen on aihetta) toimivat useimmiten paljon paremmin kuin uhkailu tai rankaiseminen. Lämpimät, rakkaudelliset,  kannustavat sanat saavat pienen lapsen haluamaan lisää sitä hyvää oloa, joka niistä seuraa, Näin hänen hyvät puolensa ja rakentavat toimintamallit alkavat vahvistua ja ne vähemmän rakentavat vähetä. Vähitellen lapsi alkaa oivaltaa, millainen käytös tuottaa hyvää oloa niin itselle kuin ympäristölle.  

Ehkäpä Luojamme tarkoitus oli alun perin se, että itse oivaltaisimme miten kannattaa toimia, jotta harmonia pysyisi yllä niin suhteessa Häneen kuin lähimmäisiin.
Eihän se ihan niin mennyt kuitenkaan. Ihminen kadotti sen siunatun paratiisillisen tilan, jossa oltiin suorassa yhteydessä Jumalaan, ja jossa kaikki se mitä elämiseen tarvittiin oli saatavilla. 

Parasta vehnää ja hunajaa – Ja kaikesta siitä huolimatta, miten olemme epäonnistuneet, tehneet virheitä ja kulkeneet omia teitämme, meillä on taivaallinen Isä, joka rakastaa meitä ja haluaa antaa lapsilleen ’parasta vehnää ja hunajaa’.

Rakkauden avulla – Kun erämaavaellus ja sitä seuraavat ajat luvatussa maassa olivat täynnä epäonnistumisia ja mokia, eivätkä rangaistukset tehonneet kuin vähäksi aikaa kerrallaan, Jumala muutti strategiaansa. Hän lähetti Poikansa ohjeistamaan meitä ihmisiä aivan eri tyylillä. Kasvatusmetodi vaihtui rankaisuista Pojan opetuksiin ja tekoihin (joista suurin ja ratkaisevin oli lunastustyö ristillä).
Kristus tuli opettamaan Rakkautta, jonka avulla paha nujerretaan. Ja osoittamaan, kuinka Hän itse on tuo Rakkaus.  

Taivaallinen Isämme, auta meitä kuulemaan tahtoasi elämässämme. Anna meidän kasvaa Poikasi Kristuksen kaltaisuuteen. Kiitos kärsivällisyydestäsi. Kiitos että etsit meitä yhteyteesi. Kiitos että rakastat meitä ja tahdot meille parasta. 🙂

Muut tekstit: 1. Moos. 18:20–32,  Hepr. 3:15–19 ja Matt. 11:20–24. 

Huolenpitoa, rakkautta ja hyviä tekoja

29.8.2021. Hoivaaja – Hauvallani on aina ollut vahva hoivavietti. Joka päivä se ottaa jonkun pehmoeläimistään ja ’pesee’ sen nuollen hellästi ja perusteellisesti.
Herkkupalan saatuaan se vie ensin ’pennuilleen’, juttelee niille (=ininää) ja työntää kuonollaan herkkupalaa niiden eteen; vasta sitten se alkaa itse syödä sitä.  

Suojelijaksi – Lapsenlasten marsut ovat kyllä aina kiinnostaneet koiraani käydessämme poikani perheen kotona. Mutta kun marsut tulivat sunnuntaina meille hoitoon, hauveli ryhtyi niiden suojelijaksi: aina kun joku kulki kotimme ohi, se asettui ovelle vartioimaan ja ilmoitti että tänne ei ole tulemista.
Aika liikuttavia voivat nämä nelijalkaiset ystävämme olla. 🙂

Elämään vievä tie – Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon – hänen ruumiinsa – kautta. Meillä on suuri ylipappi, jonka haltuun on uskottu Jumalan koko huone. Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä. Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.
    Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. (Hepr. 10:19–25)

Kaikkein pyhimpään – Ensi pyhän teksteistä tämä ote heprealaiskirjeestä puhutteli meikäläistä eniten. ’täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään’ – se oli tuon ajan juutalaisille jo ajatuksenakin täysi mahdottomuus. Jerusalemin temppelin väliverhon läpi sai astua ainoastaan ylimmäinen pappi, ja hänkin vain kerran vuodessa: suurena sovituspäivänä.  

Ylipappi kaikkia varten – Ylösnousemuksensa jälkeen Kristuksesta tuli suuri ylipappi, ei vain juutalaisille vaan kaikille. Hänestä tuli koko maailman Vapahtaja. Jeesuksen kuoleman hetkellä  maa järähteli ja temppelin esiverho repeytyi ylhäältä alas saakka. Raamattu ei kerro ylipappien reaktiota, mutta uskoisin heidän olleen aikamoisen järkyttyneitä. 

Heprealaiskirje julistaa, että siitä lähtien kaikki ovat voineet ja voivat tulla Jumalan eteen luottavaisina, ilman pelkoa, puhtaina, ’vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta’. 

Huolenpitoa, rakkautta ja hyviä tekoja – Kirjeessä on myös kehotus: ’Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin.’

Viime viikon teksteissä oli samantapaisia kehotuksia:

Oikeudenmukaisuutta – Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne. Älkää sortako vierasheimoisia, älkää orpoja älkääkä leskiä. (Jer. 7:5-6) 

Rauhaa kaikkien kanssa – Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.  (Hepr. 12:14-15)

Taivaan Isä, Sinä näet, kuinka vaikeaa meidän on noudattaa tahtoasi. Auta meitä kasvamaan Poikasi kaltaisuuteen. Kiitos, että Hän on avannut meille tien luoksesi, yhteyteesi, tuntemiseesi.

Anna  meille rauhaan pyrkivä sydän ja mieli, niin että voisimme elää sovussa toistemme kanssa ja olla Sinun Rauhasi välikappaleita täällä Maan päällä.
Ja niin että – heprealaiskirjeen lupauksen mukaisesti – saisimme nähdä Kirkkautesi.

Franciscus Assisilaisen tavoin voimme pyytää:  

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa, kadottaessaan löytää,          
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Muut tekstit:  Ps. 119:129–136, Sananl. 3:27–32 , 1. Moos. 41:46–49, 53–57, Ap. t. 20:17–24 ja Luuk. 12:42–48.