16.10.2022. Miten lempeältä tuntuukaan syyssade, kun lämpöä on vielä 12 astetta, Ja vaikka sää on harmaa, maassa loistaa kultainen lehtipeitto. Ilon aiheiden ja valon pilkahdusten merkitys tuntuu kasvavan syksyn edetessä kohti viileämpiä ja pimeämpiä päiviä.
Millaisista asioista löydän/löydät valoa ja lämpöä mieleen ja sydämeen silloinkin, kun sää ei sitä tarjoa? Usein vastaus on, että silloin auttaa kääriytyminen viltin alle höyryävän teemukin ja kirjan kanssa. Ehkä sytytetään kynttiläkin tunnelmaa luomaan.
Tämän pyhän aiheesta voisi äkkiseltään ajatella, että nyt tulee tekstejä, joista virtaa niin valoa kuin lämpöä sisimpään. Että ne hellivät ja silittelevät mieltä ja sydäntä.
Mutta tällä kertaa näitä kirkkovuoden tekstejä lukiessani koin niissä enemmänkin vaativuutta. Onkohan tämänhetkisellä maailmantilanteella osuutta asiaan? En tiedä.
No, onhan aiheen otsikkokin käskymuodossa: Rakkauden kaksoiskäsky. Eli kyllähän sekin jo kertoo, että meiltä myös edellytetään jotain, jotta voimme kokea Rakkautta.
Rakkaudessa – niin ihmisten välisessä kuin ihmisen ja Jumalan välisessä – kyse ei koskaan ole pelkästä vastaanottamisesta, vaan vuorovaikutuksesta. Mitä meiltä edellytetään, että voimme kokea Jumalan Rakkautta?
Minusta on suloista ajatella, että Jumala rakastaa meitä silloinkin, kun olemme käpertyneinä viltin alla sohvan nurkkaan. Hän ei edellytä meiltä niinkään tekoja, vaan avointa sydäntä. Kun sydän on avoinna, Rakkaus voi virrata kumpaankin suuntaan. Siinä on lämpöä. Siinä on Valo läsnä.
Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia.
Onnellisia ne, jotka pitävät hänen liittonsa ja koko sydämestään kysyvät hänen tahtoaan,
ne, jotka eivät tee vääryyttä vaan kulkevat hänen teitään.
Sinä olet antanut säädöksesi tarkoin noudatettaviksi.
Kunpa kulkuni olisi vakaa, kunpa aina seuraisin sinun määräyksiäsi!
Kun pidän käskysi silmieni edessä, en joudu häpeään.
Vilpittömin sydämin minä kiitän sinua, kun opin tuntemaan oikeamieliset päätöksesi.
Minä noudatan sinun käskyjäsi – älä koskaan minua hylkää! Ps. 119:1–8
Kuule, Israel! Herra on meidän Jumalamme, Herra yksin. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi. Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle tänään annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin. 5. Moos. 6:4–9
Yllä olevia kehotuksia ortodoksijuutalaiset noudattavat vielä meidänkin päivinä kirjaimellisesti siten, että rukoillessaan kietovat käteensä nauhat ja kiinnittävät otsaansa pienet rasiat, joissa on kirjoitettuina Jumalan käskyjä. Kotien ovenpielissä on kiinnitettyinä pitkulainen rasia, joka samoin sisältää Jumalan käskyjä.
Uskovaisilla katolisilla on seinillään ristit tai krusifiksit, ja rukousnauhat, joita he kantavat mukanaan. Ortodokseilla on kotialttarit, lampukat ja ikonit.
Luterilaiseen uskoon ei kuulu juurikaan ulkoisia muistutuksia tai vahvistuksia Jumalan läsnäolosta elämässämme. Kuka tahansa voi toki kantaa rukousnauhaa mukanaan tai pitää ikoneja ja kotialttaria kotonaan huolimatta siitä, mihin kirkkokuntaan kuuluu vai kuuluuko sellaiseen ollenkaan.
Ajattelen, että on oikeastaan aika ihanaa, kun on vapaus ylläpitää ja vahvistaa suhdettaan Jumalaan juuri itselle hyväksi ja oikeaksi kokemallaan tavalla ilman, että sitä edellytettäisiin tai määriteltäisiin ulkoapäin, uskonnollisen tradition pohjalta. Tuntuu hyvältä, että meillä on siinäkin suhteessa vapaus.
Kuten Paavali totesi kirjeessään galatalaisille:
‘Vapauteen Kristus meidät vapautti.’ (Gal.5:1)
Minä kiitän aina teidän tähtenne Jumalaani siitä armosta, joka teille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa. Hänen yhteydessään te olette saaneet kaikkea rikkautta, niin tietoa kuin puhetaitoakin. Sanoma Kristuksesta on juurtunut lujasti teihin, ja teillä on armolahjojen koko rikkaus odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. Jumala on myös vahvistava teitä loppuun saakka, niin ettei teissä ole moitteen sijaa Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemisen päivänä. Jumala on kutsunut teidät Poikansa Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, yhteyteen, ja hän pysyy sanassaan.
1. Kor. 1:4–9
Tähän sopisi toinen siteeraus Paavalin galatalaiskirjeestä:
”Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.’ (Gal.5:13)
Ihan huikea tuo kohta, että meillä on saatavilla armolahjojen koko rikkaus. Armolahjat eivät kuitenkaan ole meitä itseämme varten, vaan toisten palvelemista varten. Ne aktivoituvat silloin, kun alamme palvella toisiamme, kun autamme ja tuemme toisiamme. Jumala on erityisen vahvasti läsnä, kun toimimme Hänen käsinään ja jalkoinaan.
Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.” Matt. 22:34–40
Minkäköhän tapaista vastausta fariseukset mahtoivat odottaa Jeesukselta kysyttyään tältä lain suurinta käskyä? Odottivatko he Jeesukselta jotain omakeksimää, hihasta vedettyä vastausta? Pettymys taisi olla suuri, kun vastaus ei tarjonnutkaan heille aihetta syyttää Jeesusta harhaoppisuudesta. – Näin ajattelin, kunnes luin Markuksen evankeliumin kuvauksen samasta tapauksesta.
Markus kirjoittaa, että kysymyksen esittänyt lainopettaja oli varsin tyytyväinen Jeesuksen vastaukseen. Hän totesi: “Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.”
Jeesus puolestaan ilahtui lainopettajan kommentista todeten: “”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”
Voisikohan tuon perusteella ajatella, että rakkauden kaksoiskäskyssä on avain Jumalan valtakunnan todellisuuteen. Ettei ole kyse kahdesta erillisestä avaimesta, vaan yhdestä.
Se että rakastaa Jumalaa ja se, että rakastaa lähimmäisiään kuin itseään, eivät ole asioita, jotka toimivat toisistaan erillään. Ne toimivat yhdessä ja vahvistavat näin toisiaan.
Mutta eihän se mikään yksinkertainen ja helppo asia ole. Tässä sitä opettelemme edelleen, 2000 v. tuon käydyn keskustelun jälkeen…
Kuitenkin uskon, että kohti parempaa olemme menossa. Uskon, että kun näemme pimeyden kasvavan, alamme entistä enemmän miettiä, miten voimme tuoda enemmän hyvyyttä, lämpöä ja valoa – ei vain omaan elämään, vaan tähän yhteiseen eloomme.
Alamme kaivata taivaan valtakunnan todellisuutta tähän maailmaamme. Siinä, taivaan todellisuudessa, vallitsevat Rakkauden lait.
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Kristus, auttaisitko meitä tässä haasteellisessa asiassa, jota olemme täällä opettelemassa. Auta meitä rakastamaan sillä tavoin, kuin Sinä olet meitä rakastanut, ja rakastat. 🙂