23.10.2017  

Vapahtajan lähettiläs – Evankeliumikirja kuvaa ensipyhän aihetta näin: Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Eikö olekin juhlavat määritelmät kristitystä: Vapahtajan lähettiläs ja ”Kristus lähimmäiselleen”?
Eivät ne kuitenkaan ole sellaisia itsestäänselviä nimikkeitä, jotka vain lankeavat kristityille ihan luonnostaan. Kumpaankin liittyy jonkinlainen toiminta. – Itsestämme riippuu miten nuo sanat meitä liikuttavat – vai liikuttavatko ollenkaan.
Minusta on oikeastaan aikamoista ihan ajatuksenakin – että voimme niin valitessamme olla ”Kristuksia lähimmäisillemme”, Hänen lähettiläinään. Jos siis sellaisia olisimme/olemme, miten se näkyy ja tuntuu meissä? Millaista ajattelutapaa, asennoitumista/suhtautumista lähimmäisiämme,  elämän ilmiöitä ja maailman tapahtumia kohtaan se tuottaa meissä? Miten se saa meidät muuttumaan, miten toimimaan?

Actioniin? – Ainakin siinä vaiheessa, kun Kristuksen lähettiläs lähtee kohtaamaan tai auttamaan lähimmäistään, silloin taitaa kyllä yleensä Kristus itse olla se liikkeellepaneva voima.
Mihin Hän kutsui meitä 2000v sitten, ja mihin kutsuu yhä? Mitä tekemään toistemme – lähellä ja kaukaa olevien – hyväksi?

Meille? – Evankeliumikirja puhuu Taivaan valtakunnasta, alla oleva Mooseksen kirja israelilaisten matkasta Luvattuun Maahan. Minulle kuitenkin tuli heti nuo Mooseksen sanat luettuani ajatus, että hei, nuohan ovat kuin meidän rakkaalle 100v. täyttävälle Suomellemme, tähän päivään ja tuleviin! 🙂

”Älkää säikkykö”– Mooses sanoi israelilaisille:
”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.” (5. Moos. 31: 6-8)

Melkein yhtä ihmeellistä kuin se, että ympäröiviin arabimaihin verrattuna minimaalisen pieni Israelin valtio on pystynyt säilyttämään itsenäisyytensä on se, kuinka Suomi, naapurimaidensa vallan alla vuosisadat elänyt, saa 7 viikon kuluttua viettää oman itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa! Paitsi itsenäisyytemme puolesta taistelleita, saamme kiittää siitä myös Jumalan myötävaikutusta ja suojelua. Tällaisesta kertovat mm. monet kuvaukset taistelujen keskellä nähdystä, kuullusta ja koetusta monenlaisesta yliluonnollisesta johdatuksesta ja varjeluksesta. Jumala ei ole jättänyt meitä  eikä hylännyt, vaan ollut kansamme suojana. – Miksi Hän ei olisi sitä vastaisuudessakin?
Jotenkin vierastan sellaisia visioita, joissa maalaillaan kuvaa siitä, kuinka jotkut asiat vain tulevat vaikuttamaan maamme ja kansamme tulevaisuuteen ja oloihin ilman että itse mahdamme sille mitään. Sellaiset kun ovat taipuvaisia johdattelemaan meitä kuvittelemaan. että olemme ikään kuin yllemme vyöryvien olosuhteiden armoilla. Ne ruokkivat huolta, epävarmuutta, epäluuloa ja pelkoa, saavat meidät tuntemaan itsemme heikoksi uhriksi niin yksilönä kuin kansakuntana. Ikävimmässä tapauksessa herättävät voimakkaita vastareaktioita.

”Älä lannistu” – Jumala haluaa kyllä jotain ihan muuta! Hän haluaa meidän – samoin kuin israelilaistenkin – olevan vahvoja ja rohkeita, Häneen luottaen.

”Ole rohkea, älä pelkää” – Mooseksen kuoltua Jumala kehotti Joosuaa viemään kansan Luvattuun Maahan ja rohkaisi Joosuaa:
”Koko elinaikanasi ei kukaan voi sinua vastustaa. Minä olen sinun kanssasi, niin kuin olin Mooseksen kanssa. Minä en jätä enkä hylkää sinua.
Muista, että olen sanonut sinulle: ’Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'”  (Joos.1:5,9)

Mikä valtava yhdistävä voima olisikaan siinä, jos kokonaisena kansakuntana huomaisimme, kuinka Jumala on maatamme suojellut ja varjellut. Jos alkaisimme taas – samoin kuin joskus ennen – rukoilla yhdessä, yksilöinä ja kansakuntana maamme ja kansamme puolesta. Että Hän vastaisuudessakin on  kanssamme. Että Hän antaa Viisautensa, Rakkautensa ja Rauhansa vallita ja hallita maassamme ja meissä – mielissämme ja sydämissämme.  

Fear not – Pitkän etsimisen jälkeen löysin mieleiseni version Fear not (älä pelkää) -laulusta. Pieni ranskal. kirkkokuoro laulaa ja reipas meininki sopi minusta laulun nimeen. Se on kuitenkin HD-video, eikä sen siirtäminen blogiin onnistunut ainakaan minun läppärilläni. Mutta tässä linkki:  https://www.youtube.com/watch?v=SEqeGCW5H8o

Mennoniittoja? – Huomattuani että kuoro laulaa mennoniittojen kirkossa piti googlata, keitä mennoniitat nyt olivatkaan. Wikipedia kertoo että protestanttinen uskontokunta, anabaptisteja kuten amissit. Konservatiivisimmat mennoniitat pukeutuvat yksinkertaisesti, suhtautuvat kielteisesti uuteen tekniikkaan ja pyrkivät eristäytymään ympäröivästä yhteiskunnasta omiksi maanviljely-yhteisöikseen. Esim. radiota ja televisiota ei hyväksytä ja autojen käyttöön saatetaan suhtautua kielteisesti, kuljetukseen saatetaan käyttää edelleen hevosta ja vaunuja.
Mieleeni tuli, että jos antaisin tuon konservatiivisimman joukon kuvauksen määritellä käsitystäni mennoniitoista, minun olisi aika hankalaa sovittaa kuvaa tuon mennoniittakirkon rentoon menoon videotykkeineen ja äänentoistolaitteineen…

Amissit elävät Wikipedian mukaan samantapaista yhteisökeskeistä elämää kuin mennoniitat. He noudattavat lisäksi tiukkaa uskonnollista kuria, vastustavat väkivaltaa ja ovat pasifisteja.
En ole tietääkseni koskaan tavannut mennoniittaa, mutta yhteen amishiin tutustuin käydessäni Mississipissä. Hän työskenteli  missiojärjestössä, joka auttaa vaikeissa perheoloissa (köyhyys, työttömyys, päihdeongelmaisuus, väkivalta ja rikollisuus) eläviä lapsia ja nuoria järjestäen heille iltapäivätoimintaa koulun jälkeen.
Tätä amissia oli samoin vaikea saada sopimaan netin antamaan kuvaukseen. Hän ei suinkaan ollut mikään tiukkapipo, vaan hymyileväinen, itsensä kanssa tasapainossa oleva nuori nainen, joka tuli erinomaisesti toimeen järjestön toimintaan osallistuvien (haasteellistenkin) lasten ja nuorten kanssa. He selvästikin pitivät hänestä. Hänessä oli luonnollisenlempeää auktoriteettia, hänen ei tarvinnut mitenkään yrittää ylläpitää järjestystä; oli kuin hänen läsnäolonsa – hänessä vaikuttava sisäinen ilo, valo ja rauha – olisi virrannut suoraan lapsiin ja nuoriin terapeuttisesti ja rauhoittavasti.

Tuo nuori amissi oli Kristuksen lähettiläs ja ”Kristus lähimmäisilleen” sekä olemuksellaan että toiminnassaan. – Voisinko sen perusteella päätellä, millaisia muut amashit ovat? En, koska en ole muita tavannut. Arvelen, että heissä – kuten kaikissa eri uskonsuuntiin ja uskontoihin kuuluvissa – löytyy monenlaisia persoonia, kasvatuksesta, kasvuympäristöstä ja kulttuurista riippumatta.
Joka tapauksessa häneen tutustuttuani käsitystäni amasseista ei määrittele jokin etäinen yleistävä kuvaus. Samoin kuin tuo video laajensi hieman kuvaani mennoniiteista. Ajattelen, että tämä pätee yleensäkin eri ihmisryhmiin. Perheellä, kasvatuksella, elinympäristöllä ja -olosuhteilla on vaikutuksensa. Ratkaisevaa kuitenkin on, mitä henkilössä itsessään, hänen mielessään ja sydämessään tapahtuu ja millaisia valintoja hän päättää elämässään tehdä.  

Yleistämistä? – Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset nostavat usein esiin omia asenteitamme. Miten suhtaudun ihmisiin, joilla on aivan erilaiset perinteet ja elämäntavat kuin omani? Määrittelenkö ihmiset sen mukaan, mihin ryhmään tai kansaan he kuuluvat? Tai vedänkö johtopäätökseni ja käsitykseni koko ihmisryhmästä yhden siihen kuuluvan henkilön toiminnan perusteella?

Haaste? – Olisiko tässä meidän maallemme haaste, jonka voisi nähdä mahdollisuutena harjoitella ”Kristuksena lähimmäisellemme” olemista? Ihmisten kohtaamista yksilöinä, lokeroimatta, yleistämättä, leimaamatta. Silloinkin kun toisen taustakulttuuri tuntuu oudolta, ehkä pelottavaltakin. 
Meidän ei välttämättä tarvitse lähteä jonnekin kauas ollaksemme Kristuksen lähettiläitä. Omalle maankamarallemme kun on saapunut ihmisiä, joille voimme kukin omalla tavallamme olla välittämässä kuvaa Jumalan valtakunnan todellisuudesta. 

Kristus vapautti peloista – Tässä linkki Avainmedian ohjelmaan, jossa eräs Suomeen tullut henkilö kertoo, kuinka hän kohtasi Kristuksen, valitsi Hänen tiensä ja vapautui peloistaan: http://www.tv7plus.fi/vod/player/49066/

Uskon että Kristus haluaa sanoa meille kaikille, niin suomalaisille kuin kaikenmaalaisille: ”Älkää pelätkö, Minä Olen kanssanne.” Mennoniittakuoron laulun sanoin:
”Älä pelkää, sillä Minä olen kanssasi, sanoo Herra. Olen lunastanut sinut, olen kutsunut sinut nimeltä. Lapseni, olet Minun, Minä olen kanssasi, kun kuljet vetten halki ja liekkien läpi. Sinä et huku etkä pala, sillä Minä olen kanssasi.”

Muut tekstit: Ps. 145: 8-13, 5, Kol. 1: 9-11 ja Luuk. 10: 1-12.