Muuan mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: ”Opettaja, sano veljelleni, että hän suostuisi perinnönjakoon.” ”Mitä?” kysyi Jeesus. ”Onko minut pantu teidän tuomariksenne tai jakomieheksenne?” Hän sanoi heille kaikille: ”Karttakaa tarkoin kaikenlaista ahneutta. Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa.”
    Ja hän esitti heille vertauksen:
    ”Oli rikas mies, joka sai maastaan hyvän sadon. Hän mietti itsekseen: ’Mitä tekisin? Minun satoni ei mahdu enää mihinkään.’ Hän päätti: ’Minäpä teen näin: puran aittani ja rakennan isommat niiden sijaan. Niihin minä kerään koko satoni ja kaiken muun, mitä omistan. Sitten sanon itselleni: Kelpaa sinun elää! Sinulla on kaikkea hyvää varastossa moneksi vuodeksi. Lepää nyt, syö, juo ja nauti elämästä!’ Mutta Jumala sanoi hänelle: ’Sinä hullu! Tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta takaisin. Ja kaikki, minkä olet itsellesi varannut – kenelle se joutuu?’
    Näin käy sen, joka kerää rikkautta itselleen mutta jolla ei ole aarretta Jumalan luona.” (Luuk. 12: 13-21)

9.6.2020. Voi hyvin ymmärtää Jeesuksen reaktion. Hän ei ollut tullut ratkomaan ihmisten välisiä yksittäisiä ristiriitoja tai erimielisyyksiä. Hän opetti, miten meidän tulisi suhtautua lähimmäisiimme: rakkaudella, auttaen ja anteeksi antaen.
Jeesus ei selitä, miten toisten olisi toimittava meitä kohtaan. Kyse  on siitä, miten ja millä asenteella itse käyttäydymme toisia kohtaan. 

Silloin tällöin Jeesus kehotti ihmisiä, jotka suuntasivat kaiken huomion toisiin ja heidän tekemisiinsä, kääntämään huomionsa omaan itseensä. Näitä tapauksia oli varmaankin vaikka kuinka monia. UT:ssa mainituista tuli mieleen kolme:

– Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” (Joh.8:7)

– Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.”
Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.” (Luuk10:40-42)

– Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Entä hän, Herra?”
Jeesus vastasi: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.” (Joh.21:21-22)

Perinnönjakoa toivova veli oli ehkä kuin tuhlaajapojan vertauksessa: halusi oman osuutensa isänsä vielä eläessä ja lähteä seikkailemaan. Tai ehkä veljekset olivat perineet vanhemmiltaan viljelymaan, ja toinen halusi jatkaa sen viljelyä, toinen halusi ryhtyä johonkin toiseen ammattiin.

Tunteita herättävää – Perinnönjaot voivat olla tunteita vahvasti pintaan nostavia asioita. Hurjinta minusta oli se, kun äitipuoleni saattohoidossa yövuorossa ollut sairaanhoitaja kertoi, että on nähnyt useamman kerran, kuinka omaiset kuolinvuoteen äärellä alkavat riidellä perinnöstä. – Uh sentään!

Vaikkei perinnönjako, niin vähän siihen sen suuntainen asia on omassa perheessäni parhaillaan ajankohtainen. Joudumme pohtimaan poikieni kanssa, mitä tehdä purkukuntoiselle mökillemme. Tässä prosessissa on tuntunut niin hyvältä se, kuinka veljekset ovat osanneet rauhassa kuunnella ja ottaa huomioon kaikkien osapuolien näkemykset, toiveet ja tarpeet.  – Vaan miten sovittaa ne yhteen parhaalla mahdollisella tavalla? Ei sellainen aina ole niin yksinkertaista.

Tuo mökki on ollut meille kaikille rakas jo monen vuosikymmenen ajan, poikien lapsuudesta saakka. Totesimme, että voimme olla kiitollisia niistä ja kaikista mukavista lomista ja muistoista siellä.
Yksi pojistani sanoi, että mökkipaikkamme toimii usein hänen uniensa näyttämönä (samoin kuin itselleni oman lapsuuteni paratiisi, isovanhempieni kesäpaikka).

Hengellisestä vinkkelistä katsottuna tuossa mökkiasiassakin on kuitenkin kyse loppujen lopuksi vain maallisesta, paikasta maalla. Siellä vietetyn ajan määrä on rajallista, ja joskus meistä riippumatonta. – Niin kuin on elämämmekin.

Mietin miten paljon tärkeämpiä asioita onkaan kuin jokin meille merkityksellinen paikka maan päällä. No onhan niitä. Esim. terveys. Sen merkitys on korostunut aivan uudella tavalla tänä koronakeväänä, ei vain omassa elinpiirissä vaan globaalisti.
Ja vaikka virus tuntuu nyt hellittäneen otettaan, ehkä miettii jo nyt – kesän ollessa kukkeimmillaan – mitä syksy tuo tullessaan.

Tässä hetkessä – Itse olen aika lailla hetkessä eläjä: nautin täysillä ja kiitollisena jokaisesta ihanasta kesäpäivästä (ja tätä kirjoittaessa ystävän poimimien kielojen tuoksusta).

Jeesus tuli todistamaan, että Jumala on, ja että Hän toimii niin maan päällä kuin taivaissa. Hänen tehtävänsä oli kertoa Jumalasta toisella tavoin kuin häntä edeltäneet profeetat.
Hänen opetuksensa eivät liittyneet tiettyyn, yleisesti vallalla olevaan tilanteeseen, vaan olivat ajattomia. Niissä oli iäisyysperspektiivi mukana.

Kristus kutsuu meitä katsomaan vielä pitemmälle tulevaisuuteen, tätä ajallista aikaammekin  pitemmälle…
Millä on oikeasti merkitystä silloin, kun astumme ajan tuolle puolen? Minun kohdallani? Sinun kohdallasi?

Jeesuksen vertauksen mies ajattelee omaa hyväänsä vain maallisesta näkökulmasta. Hänen mieleensä ei tule, että on jotain, millä on vielä paljon suurempi merkitys, jotain joka ei menetä merkitystään tästä ajasta lähdettäessä, vaan jolla päin vastoin on mitä suurin merkitys siinä, mitä hyvää saa kokea niin nyt kuin silloin.
Että on paikka/tila, jolle ei mikään maanpäällinen vedä vertoja. Paikka/tila, jota nimitämme taivaaksi. 

Yhteys Jumalaan on jotain sellaista, mitä ei oikeastaan voi määritellä sanoin. Se ei ole käsin kosketeltavaa eikä silmin nähtävää. Ja kuitenkin… – se on elämämme tärkein asia ja päämäärä.
Se on yhteyttä, joka lähtee luottamuksesta ja uskosta. Siihen, että Hän on. Siihen, että Hän haluaa meidät luokseen, lähelleen, yhteyteensä. Luottamusta Hänen rakkauteensa, armoonsa ja hyvään tahtoonsa.
Luottamista siihen, että elämämme on Hänen kädessään.

Aarre Jumalan luona – minusta nuo Jeesuksen sanat ovat niin kauniit. Me emme tiedä, mikä meitä odottaa ajan toisella puolella, mutta tuo sana ’aarre’ kertoo jo jotain.
Itse olen taipuvainen uskomaan niihin kuvauksiin, joita rajalla käyneet (fyyisesti kuolleet ja takaisin elämään heränneet) ovat kertoneet.
Eräs ystävä kertoi vuosia sitten, kuinka hän oli kokenut tämän. Ja kuinka tuskalliselta tuntui palata takaisin fyysiseen ruumiiseen, kun hänet elvytettiin. Siitä lähtien hän on kaivannut sinne, taivaan kotiin. Siihen Rakkauden, Hyvyyden ja Kirkkauden paikkaan. Siihen Yhteyteen.
Mutta hän kertoi myös, ettei tuon kokemuksen jälkeen ole pelännyt kuolemaa, sillä hän tietää nyt, minne hän on menossa. Siellä on Valo, ikuinen Valo. Sitä ei voita mikään, mitä täällä maan päällä voi kokea. 

Muut tekstit: Ps. 49: 6-10, 16-21, Aam. 8: 4-8 ja 2. Kor. 8: 1-9.