17.9.2024. Mietin ajoituksia, jotka tulevat yllätyksenä. Sellaisia ajoituksia, joista tulee kiitollinen olo Joskus niillä tuntuu olevan jokin viesti, joskus niihin sisältyy varjelus.
Tuollaiset ajoitukset lisäävät usein luottamusta siihen, että tilanteemme on nähty. On olemassa Joku, joka on itseämme paljon suurempi. Hän näkee meidät ja tilanteemme, ja haluaa olla niissä mukana, auttamassa, rohkaisemassa, varjelemassa ja vahvistamassa meitä.
Eilen, juuri kun olin istunut ulkokuntosalin laitteelle vahvistaakseni fyysistä jaksamistani, kuului maauimalan kovaäänisestä tutun laulun kohta: ‘You raise me up, so I can stand on mountains, You raise me up, to walk on stormy seas, I am strong, when I am on your shoulders, You raise me up to more than I can be’. – Niinpä, Häneltä saan voimaa, kun tunnen itseni väsyneeksi ja heikoksi.
Hymyilen itselleni: taas kerran Jumala osoitti, että Hän haluaa yllättää. Ja sunnuntain messussa Hän teki minulle selväksi, että Hänellä on aivan omat ajoituksensa – jotka eivät (harmillisesti) useimmiten ole samat kuin itse pyydän tai toivon.
Viime viikolla kerroin tunnemyrskystäni, joka nousi pintaan, kun näin miten isäni oli aikoinaan loukannut äitiäni heidän avioeronsa aikaan. Koska sunnuntain messussa siunattiin srk:n vapaaehtoiset, olin edellisenä iltana rukoillut Jumalalta, että Hän siunaisi minua messun aikana niin, että katkerat tunteet isääni kohtaan sulaisivat pois.
Toivorikkaana odotin messun aikana jonkinlaista merkkiä tai tuntemusta, josta tietäisin Jumalan vastaavan rukoukseeni. Mitään sellaista en kuitenkaan havainnut. – No niin, siinä minä olin taas kertonut Jumalalle, millaista ajoitusta toivoin Häneltä.
Olo messusta lähtiessä oli kuitenkin kevyt. Ja seuraavana päivänä isääni ajatellessani huomasin, että katkeruus oli poissa, ja tilalle oli tullut rauha.
Ja sitä seuraavana päivänä (eilen siis) kuulin uimahallin kovaäänisestä ‘You raise me up’ . laulun sanat. – Kiitin Jumalaa, jolla on omat ajoituksensa, ja joka auttaa meitä läpi myrskyjen ja kantaa harteillaan, kun oma heikkoutemme yllättää. 💛💛💛
**********************
Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala. Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan. Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni, iäti minä kunnioitan nimeäsi. Sinun hyvyytesi on suuri, sinä nostit minut tuonelan syvyyksistä.
Ps. 86:10–13
Jonkin ajan kuluttua kävi niin, että talon emännän poika sairastui. Hänen tautinsa yltyi niin pahaksi, ettei hänessä lopulta ollut elonmerkkiä. Leski sanoi silloin Elialle: ”Pitikö sinun sekaantua minun elämääni, Jumalan mies! Pitikö sinun tulla tänne vetämään minun syntini esiin ja tappamaan poikani!”
Elia sanoi: ”Anna poika minulle.” Hän otti pojan lesken sylistä, kantoi hänet huoneeseensa talon katolle ja laski hänet vuoteelleen. Hän rukoili Herraa sanoen: ”Herra, minun Jumalani! Tahdotko todella tuottaa onnettomuuden tälle leskelle, jonka luona asun, ja surmata hänen poikansa?” Hän ojentautui kolmesti pojan ylle ja rukoili: ”Herra, minun Jumalani! Anna hengen palata tähän poikaan!” Herra kuuli Elian pyynnön. Henki palasi poikaan, ja hän virkosi eloon. Elia nosti pojan vuoteelta ja vei hänet kattohuoneesta alas taloon. Hän antoi pojan tämän äidille ja sanoi: ”Katso, poikasi elää.” Nainen sanoi Elialle: ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies. Se, mitä sinä puhut, on todella Herran sanaa.”
1. Kun. 17:17–24
Odotan ja toivon hartaasti, että en joudu millään tavoin häpeään vaan voin nyt niin kuin aina ennenkin olla rohkea ja tuottaa kunniaa Kristukselle, jäänpä sitten eloon tai kuolen. Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto. Mutta jos jään tähän elämään, siitä hyötyy tehtäväni. En tiedä, kumman valitsisin, olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon. Olen siitä varma. Niinpä tiedänkin, että jään tänne ja pysyn kaikkien teidän luonanne, jotta te edistyisitte uskossa ja saisitte siitä iloita. Silloin te Kristuksen Jeesuksen omina saatte yhä enemmän aihetta riemuita minusta, kun jälleen tulen luoksenne.
Fil. 1:20–26
Jeesus sanoi juutalaisille:
”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee. Hän näyttää Pojalle vielä suurempiakin tekoja, sellaisia, että hämmästytte. Niin kuin Isä herättää kuolleet ja antaa heille elämän, niin antaa myös Poika elämän kenelle tahtoo.”
Joh. 5:19–21
You Raise Me Up – Josh Groban
‘Kun olen masentunut ja sieuluni niin väsynyt
kun tulee ongelmia, ja sydämeni on raskas
hiljennyn ja odotan tässä hiljaa
kunnes Sinä tulet ja istut hetken kanssani
Sinä nostat minut ylös, niin että voin seistä vuorilla
Sinä nostat minut kulkemaan myrskyisillä merillä
olen vahva kun olen Sinun harteillasi
Sinä nostat minua olemaan enemmän kuin mihin itse pystyn’