17. 8.2016                            

Kuka on lähimmäiseni? – Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”
Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”
Jeesus vastasi hänelle näin:
”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.
Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”
Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”  (Luuk. 10: 25-37)

Toimittaja mietti – Joku aika sitten toimittaja kertoi uutisissa, kuinka oli nähnyt miehen sammuneen kadulle, ajotielle. Nuorenmiehen miettiessä voisiko/pitäisikö hänen tehdä jotain asialle, kaksi naista tuli paikalle, tarttui ajotiellä makaavaa kainaloista ja talutti tämän jalkakäytävälle.
Olisinkohan tuossa tilanteessa jäänyt miettimään, tai pyytänyt jotakuta kaveriksi taluttamaan mies turvaan? Luultavasti olisin vielä miettinyt toisten jo toimiessa.

Lamaannuttava hetki – Mieleen nousi tilanne, jossa jätin toimimatta. Ei yhtä dramaattinen kuin tuo että joku makaa ajotiellä, mutta muistan vieläkin, 12 v. jälkeenpäin, kuinka tapahtuma jäi minua vaivaamaan.
Kuljin erään ystävän kanssa Hgin Hakaniementorin poikki. Bussipysäkin pleksilasin läpi näkyi kaksi kumarassa istuvaa hahmoa. Takaapäin jo saattoi päätellä, ettei tilan(teen)sa ollut ihan ok. Ehdotin että mennään tarkistamaan. Tullessamme heidän eteensä lamaannuin: kummankin kasvot lian ja veristen naarmujen peitossa, toiselta valui nenästä paksuna nauhana sitä mitä nenästä valuu kun on nuha (se r:llä alkava on mielestäni suomenkielen rumimpia sanoja; muut käyttäköön, meikä ei.) – Mahassani tuntui kääntyvän kaikki ylösalaisin. Sanoin ystävälleni nopeasti että mennään pois.
Johtopäätökseni tuosta reaktiostani kerroin tuolle ystävälle, ja monelle muullekin: en ikinä pystyisi auttamaan vastaavanlaisessa tilassa olevia ihmisiä! Ajatella, en edes nenäliinaa siinä pystynyt niille miehille antamaan!

Seuraavalla viikolla eräs ystävä soitti ja pyysi minua tulemaan kotikaupungissaan järjestettävään usean päivän seminaariin. Emmin, mutta lähdin. Viimeisenä seminaaripäivänä oli iltapäivä vapaata, illalla olisi viimeinen kokoontuminen. Olimme tulleet eräiden seminaarilaisten kanssa tuomiokirkon luo. Olimmekohan saaneet tehtäväksi rukoilla jonkun puolesta, en muista (sen verran intensiivinen oli loppupäivä).
Joka tapauksessa seistessäni siinä, hieman erillään muista, hiekkakäytävää pitkin käveli isokokoinen mies paljain jaloin suoraan eteeni. Hän kertoi minulle yöpyneensä hautuumaalla, ja että yön aikana hänen lenkkarinsa ja sukkansa oli varastettu. Hän näytti muovikassiaan: tässä koko omaisuutensa, pieni teltta.
Hänen lapsenomainen avuttomuutensa liikutti, mutta mitä ihmettä voisin tehdä? Mies ei pyytänyt minulta mitään, mutta kuitenkin oli kuin hän olisi odottanut minun jotenkin ratkaisevan hänen tilanteensa. Kun en keksinyt mitä tehdä, kysyin haluaisiko että rukoilisimme. Ihmeekseni miehellä ei ollut mitään sitä vastaan, päinvastoin.
Istuuduimme penkille ja mies veti takistaan pullon sanoen ylpeänä että eivätpä saaneet tätä. Laitettuaan pullon takaisin taskuunsa hän kertoi, kuinka 6 v. sitten oli menettänyt työpaikkansa, minkä vuoksi hän alkoi juoda rankasti. Lopulta vaimo lähti, ja hän menetti myös kotinsa. Siitä lähtien hän oli asunut kadulla. Ja nyt oli ihan kamala olo, 6 viikon juomisesta putkeen; sanoi että vain ryypyt helpottavat pahaan oloon.
En muista enää kysyinkö, mitä rukoiltaisiin. Muistan vain rukoilleeni olonsa paranemista. Vähän helpotti, mies totesi rukouksen jälkeen. Kerroin että illalla on rukoustilaisuus. Haluaisiko hän lähteä sinne? Hämmästyksekseni hän halusi.   

Siitä alkoi (kummallekin) tuskaisan pitkä iltapäivä iltaan… Tiivistäen: hän sanoi vähän väliä että nyt täytyy ottaa ryyppy, muuten hän ei kestä. Minä puolestani sanoin, että juopuneena en häntä tilaisuuteen veisi, ja pyysin häntä useaan otteeseen kaatamaan pois pullon sisällön. Tähän hän ei suostunut, vaan laittoi aina pullon nopeasti takaisin taskuunsa, kuin jonkinlaisen turvantuojan. Aina kun hänen olonsa paheni, rukoilin uudelleen. Huono olo ei kuitenkaan lähtenyt kokonaan pois.
Lopulta tuli mieleeni, että mies ei varmaan ollut syönyt aikoihin. Kysyin, mitä hän voisi syödä, jotta olo paranisi. Jogurttia, hän sanoi. No, mennään ostamaan jogurttia. Torilla on ruokakauppa, mies sanoi.
Matkalla ostettiin hänelle  lenkkarit ja sukat.
Eräästä kadun varrelle  pysäköidyssä pakettiautossa olevat miehet huutelivat hänelle jotain. Mies tulistui ja kääntyi nyrkit pystyssä autoa kohti. Minulla oli ollut jo täysi työ siinä, että sain tuettua hänen horjahtelevia askeleitaan kävellessämme, sen verran raskastekoinen hän oli, mutta jotenkin ihmeesti sain tarpeeksi voimia estääkseni häntä hyökkäämästä miesten kimppuun. Mies oli hyväsydäminen (sen näki silmistään), mutta helposti ärsytettävissä. Vaikutti, että noiden autossa olleiden miesten hupia oli aiemminkin ollut nähdä kuinka tämä isokokoinen, roteva mies reagoi suuttuessaan kuin pieni lapsi. – Että kehtaatte, sanoin miehille, ja ihme kyllä naureskelu loppui.

Kaverit – Ruokakaupan edessä oli penkki. Mies sanoi jäävänsä siihen odottamaan. Samantien hän alkoi huudella kavereitaan paikalle. Mistä ihmeestä, puiden ja pensaiden takaa, heitä ilmaantuikin ällistyttävän vikkelästi iso joukko torin laitaan penkin ympärille.
Mies sanoi heille: ”Nyt muuttuu kuulkaa mun elämäni. Täys pullo on taskussa mutten ole juonut koko päivänä. On uudet lenkkarit ja sukatkin, kyllä tässä on selvät merkit että nyt elämäni muuttuu, juominen jäi tähän!”
Puoliympyrässä olevat kaverit alkoivat kilpaa heitellä ivallisia ”tuo on kuultu ennenkin” ym. vastaavanlaisia kommentteja. Pyysin heitä lopettamaan, mutta oli kuin olisin puhuin kuuroille korville. Tuntui kuin he olisivat yrittäneet kaikkensa viedäkseen toveriltaan luottamuksen muutoksen mahdollisuuteen.
Kun en muutakaan voinut siinä tehdä, lähdin ostamaan jogurttia. Kassalla ollessani näin kaupanikkunasta kahden poliisin saapuvan penkin luo. Kaverit kaikkosivat yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin. Pyysin mielessäni: älä Jumala anna poliisien viedä tuota miestä. Miehen tavoin myös minä uskoin, että Jumala todella halusi tuoda muutoksen hänen elämäänsä.
Tullessani miehen luo hän katsoi minuun silmät pyöreinä: ”Et voi uskoa mitä tapahtui! Esittelin juuri pulloani kavereille, kun 2 jeparia tuli takaa, otti pullon, tyhjensi sen mitään sanomatta ja lähti pois. Tässä on kyllä Jumala mukana!” Hän joi jogurttia tölkistä, syötävää hän ei halunnut. Mutta vielä monta tuntia oli sinniteltävänä iltaan. Vuoron perään oireiden, hikoilun ja tärinän pahenemista ja rukouksia, joissa pyysin helpotusta hänen oloonsa.  

Vihdoin pääsimme sisälle seminaaritilaan! Minulla oli vankka luottamus siihen, että täältä mies saisi avun. Menin erään esirukoilijan luo kertomaan, kuinka tuskainen olo miehellä oli ja pyysin, että hän pääsisi ensimmäisenä rukoiltavaksi. Vein meidät huoneen sivulle istumaan ajatellen, että miehen olisi siinä helpointa  istua. Valinta oli kaikkea muuta kuin hyvä: saimme paheksuvia katseita osaksemme, eikä tilannetta parantunut se, että pastorin alkaessa puhua mies innostui huutelemaan noloja juttuja tälle pastorille, jonka tunsi vankila-ajoiltaan…
Rukousjakson alkaessa talutin miehen esirukoilijan eteen. Tämä hentorakenteinen nuorimies kosketti kevyesti päätä pitemmän keski-ikäisen miehen olkapäätä sanoen lyhyen rukouksen. Mies putosi kuin salaman iskusta lattialle istualleen. (Pyysin rukousta myös itselleni, sillä tunsin tuossa vaiheessa oloni jo aika tyhjäksi.) Jonkin ajan kuluttua mies kysyi: ”Mitä mulle tapahtui? Ihan kuin moukarilla olisi isketty päähän!” – Pyhä Henki kosketti, vastasin.
Tilaisuuden jälkeen kysyin mieheltä, mitä nyt pitäisi tehdä. Hän sanoi tietävänsä päivystyksen, joka oli vielä auki, mutta että eivät ne kyllä ota häntä sisään, koska hänen promillensa on niin korkealla. Mennään kuitenkin, sanoin. Menimme autooni ja mies opasti minut paikalle.
Kerroin päivystäjälle miksi olimme tulleet, ja vähän ajan kuluttua mies kutsuttiin erääseen huoneeseen. Takaisin odotustilaan tullessaan hän katsoi taas minua silmät ihmetyksestä pyöreinä: ”Ajattele, promillearvot oli just alle määrätyn rajan, joten ottavat mut saman tien sisälle” (päättelin että katkaisuhoitoon).
Lähtiessäni hän – kuin sivumennen – kertoi toimineensa evankelistana ennen kuin työ, perhe ja asunto menivät. ”Mutta Jumala haluaa mut nyt takaisin”, mies sanoi palaten huoneeseen, jossa promillet oli mitattu.

Kotiin ajaessani oli totaalisen tyhjä olo, tuntui kuin olisi ollut vailla mitään ajatuksia tai tunteita. Samanlaisen onton olon koin kerran Ruandassa käytyäni entisessä vankilassa (josta kerroin jossain bloggauksessa). Tiedän, että omin voimin en olisi selvinnyt kummastakaan kokemuksesta.
Kotiin päästyäni kiitin Jeesusta kaikesta avustaan ja pyysin Taivaan Isää auttamaan edelleen tuota miestä. – Niin Hän varmaan tekikin.

Jumala halusi kutsua miehen takaisin palvelukseensa. Hän olisi varmasti muuten käyttänyt välikätenään jotakuta sen kaupungin samarialaista, sellaista, joka olisi luonnostaan, ihan itse, ollut valmis  auttamaan tuota miestä, mutta ilmeisesti Hän näki, kuinka vakuuttunut meikäläinen oli kyvyttömyydestään toimimaan vastaavanlaisissa tilanteissa, ja tahtoi antaa minulle opetuksen.

Luojamme ei tahdo meidän uskottelevan itsellemme, ettemme pysty tekemään niitä asioita, joihin Hän tarvitsee suutamme, käsiämme ja jalkojamme. Ei Hänkään meille sellaista uskottele;  päinvastoin, Hän haluaa rohkaista meitä. Ja ravistella meistä sellaisia rajoittavia uskomuksiamme kuin että emme osaa, kykene tai voi. Sillä ne ovat itsekeskeisiä uskomuksia. Hän, joka voi kaiken, haluaa että pidämme Hänet – emme itseämme – uskomme keskuksessa.

Kristus toivoo, että näkisimme jokaisen lähimmäisemme ja heidän tilanteensa niin kuin Hän näkee; että tuntisimme ja toimisimme niin kuin Hän. – Siinäpä riittää oppimista, loppuelämäksi… 🙂

I Surrender – Hillsong United

”Tässä olen, polvillani jälleen, kaiken luovuttaen
vetäessäsi minua lähellesi löydä minut tässä Herra
epätoivoisena Sinua tarvitsen, antaudun
kastele sieluani laupeutesi ja armosi paljastuessa
minun on nälkä, jano, käsivarret  levitettynä tiedän että kuulet huutoni
puhu minulle nyt, haluan tuntea enemmän Sinua
Hengitä minussa Jeesus tuulenhuminan tavoin
Herra tapahtukoon tahtosi minussa, mahtavan myrskyn lailla liikuta sieluani
haluan tuntea enemmän Sinua”

Muut tekstit: Ps. 112: 5-9, Miika 6: 6-8 ja 1. Joh. 4: 7-12.

8.8.2016       Näkymä Galileanjärvelle.

Jeesus parantaa kuuron – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
    Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”        (Mark. 7: 31-37)

Kuurolla miehellä oli rajalliset mahdollisuudet ilmaista ajatuksiaan. Tuohon aikaan ei ihmisillä ollut juurikaan keinoja opettaa kuuroja puhumaan selkeästi. Mikä piina: haluat kertoa asioita, mutta toiset eivät ymmärrä sinua! – Voi kuvitella, mikä riemu miehelle, kun sai sekä kuulon että kyvyn puhua selkeästi. Hän ei varmasti jättänyt yhtäkään tilaisuutta käyttämättä kertoakseen, mitä Jeesus oli hänessä saanut aikaan.

Vaieta vai kertoa? – Eivät toisetkaan – Jeesuksen kielloista huolimatta – malttaneet vaieta asiasta. Jeesus varmasti halusi hillitä häntä ympäröivän ihmisjoukon kasvua. Miten päästä eteenpäin, jos joka kulman takaa tuodaan eteen parannettavia?
Nykyään tilanne on ihan erilainen. Pyhän Henkensä kautta Hän on läsnä siellä, missä Hänen puoleensa käännytään. Mutta puhutaanko siitä, siitä miten Hän toimii meidän päivinämme? Missä määrin olemme valmiita kertomaan, mitä hyvää olemme nähneet tai kokeneet Hänen tekevän? Uskon, että Hän haluaisi, että kertoisimme. Jotta luottamus siihen, että Hän elää, toimii ja vaikuttaa keskellämme, kasvaisi.

Rukousta – Eräs ystäväni houkutteli minut kerran (n. 8-9 v. sitten) kuuntelemaan erästä amerikkal.  Ruotsissa asuvaa  evankelistaa. Esityksensä lopuksi mies kutsui kuulijoitaan Hgin keskustaan, jossa hän demonstroisi katuevankeliointia. Mielenkiinnosta lähdimme katsomaan, kuinka tämä toteuttaisi lievästi sanottuna haasteellista hommaa (ainakin niille,  jotka eivät tunne sellaiseen luontaista kutsumusta/taipumusta, ja ystäväni kanssa lukeuduimme niihin).
Eliel-aukiolla iso joukko odotteli evankelistaa. Turhauduin odottamiseen. Olimmehan tulleet oppimaan, miten eilen opittua toteutetaan käytännössä; miksemme lähtisi kokeilemaan?
Afrikan maissa kokemukseni oli, että kysyipä keneltä tahansa, haluaisiko tämä että rukoiltaisiin, oli vastaus aina kyllä. Mutta mennäpä meidän maassamme – kaupungin kadulla, kylätiellä tai maaseudun raitilla – kysymään tuntemattomalta, haluaisiko tämä rukousta jonkin asian puolesta…  se vaan on vähän eri juttu – eikä niin vähänkään!
Päätin kuitenkin tarttua haasteeseen ja lähdin kiertämään rautatieasemaa. (Ystäväni halusi jäädä odottamaan evankelistaa.) Kierrettyäni aseman toiselle puolelle sanoin Jeesukselle, että olen tässä nyt ihan vaan Sinun käytössäsi. Jos haluat, että rukoilen jonkun puolesta, osoita se minulle niin selvästi, että tajuan.
Polveni…? – Vähän matkaa kuljettuani kuulin: ”Tuon nurkan takana tulet kokemaan ihmeparantumisen.” – Unohdin ihan mitä varten olin siinä kävelemässä. Mieleen tuli vain oma kipeä polveni: oi, Jeesus haluaa parantaa sen! (Kipu oli nim. palannut, ja tuntui taas joka askeleella.)
Hän oli parantanut graavia nivelrikkoani niin monet kerrat. Useita kuukausia tuli käveltyä kyynärsauvoilla; ortopedit eivät 40v:lle suostuneet laittamaan tekoniveltä, vaan kehottivat sinnittelemään 50v:ksi; 50v täytettyäni sanoivat että jos sitten 60v:na. – 60v:na en enää halunnutkaan tekoniveltä, sillä Jeesus oli hoitanut polveni kuntoon niin monesti, kun sen puolesta oli rukoiltu. Mutta nytkö Hän halusi parantaa sen kertakaikkisesti? Olin aivan onnessani! Tuon nurkan takana siis – kokonaan parantunut polvi?

Juttu ei päättynytkään ihan niin kuin olin olettanut… mutta kerron sen kuitenkin, sillä haluan kertoa siitä, kuinka Jumala yhä hoitaa ja parantaa. Niin monet eivät tiedä. Joissakin piireissä aihe on tabu, koska ei haluta herättää turhia odotuksia. Pelätään pettymyksiä ja katkeroitumisia, jollei Jumala toimikaan niin kuin on toivottu ja rukoiltu. Siksi asiasta vaietaan tai puhutaan vain menneessä aikamuodossa ( = silloin 1. vuosisadalla…).
Jossain taas voi kuulla Hänen parantavasta voimastaan puhuttavan suureen ääneen ja suurin lupauksin. – Miksei voisi ihan silleen rauhallisen luonnollisella tavalla kertoa, mitä Hän on tehnyt ja tekee nykyäänkin? Ja sillä tavoin  osoittaa kiitollisuuttaan Jumalalle, ja olla vahvistamassa luottamusta Häneen ja rukouksen voimaan.
Kyllähän meillä on odotuksemme ja toiveemme. Mutta jos on valmis hyväksymään myös sen, että Jumala toimii omalla tavallaan ja aikataulullaan, eikä aina niin kuin me haluaisimme, niin ei tule harmistumisia eikä ala ajatella, ettei Jumala huomaa tai kuule. Sillä kyllä Hän näkee ja kuulee.
Don Moen toteaa alla olevassa laulussa, että jotkut kysyvät, miksi joku ei parantunut; hän itsekin kyselee. Mutta että se ei muuta sitä, että Jumala sanoo olevansa parantava Jumala, ja  että Jumalan voima on Hänen sanassaan.  

Kulman takana nuori romaninainen käveli suoraan eteeni pieni ruusukimppu toisessa kädessä, toisella ojensi minulle yhtä ruusua. Mistä olikin siihen tupsahtanut, ei ollut siinä kävellessäni aseman editse toiseen suuntaan. – Pitäisikö minun ostaa ruusu, tai useampi? Tuntui ettei. Mitä sitten? Sitten huuliltani ikään kuin lipsahti, etten ostaisi ruusua mutta voisin rukoilla, jos hänellä olisi jokin rukousaihe. ”Oi kyllä”, vastasi nainen silmin nähden ilahtuneena. Menimme vähän sivummalle ja kysyin, mitä rukoiltaisiin. Nainen kertoi melko selkeällä englannillaan, että hänellä oli synnytyksen aiheuttama ’hernia’.  Siis mikä?? Hän toisti että hernia, hernia, miksi en nyt ymmärrä! Nainen oli melkein epätoivoinen tietämättömyydestäni, minä kun en tuntenut koko sanaa. (Kotona vasta selvitin sen: tyrä). Kysyin uskooko hän Jeesukseen, ja että tämä yhä parantaa. Kyllä, nainen sanoi silmät säteillen. Jeesus tuntui olevan hänelle rakas. Rukoilin, että Jeesus parantaisi hänet. Nainen kiitti ja lähti.
Ystäväni, joka oli odottanut toisen kulman takana, kertoi, että hän oli aiemmin nähnyt kuinka tuo nainen oli nilkuttanut, mutta nyt tämä kulki tasaisesti, lainkaan nilkuttamatta.
Jeesus toteutti lupauksensa. Muuta ei Hän halunut parantaa polveani, vaan tämän nuoren,  ensimmäisen lapsensa synnyttäneen äidin. Olin tosi kiitollinen, että sain olla tällaista kokemassa kadulla, Hgin ydinkeskustassa. – Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan! Mutta nyt tiedän, ettei ei se ole paikasta kiinni, vaan siitä, mitä Hän milloinkin haluaa tehdä, ja siitä, missä määrin olemme valmiit asettautumaan Hänen käyttöönsä, vaikka vaikealta tuntuisikin.
Uskon myös vakaasti, että aina kun rukoilemme toisen kanssa tai puolesta, Jumala kuulee rukouksemme, reagoi ja vastaa rukouksiimme kuten parhaaksi näkee – vaikkemme havaitsisi mitään tapahtuvaksi. Rukoileminen kannattaa aina, siitä olen vakuuttunut.

Hän, ihmeen ihana Parantajamme, tietää mitä me tarvitsemme! 
Tuo nuori äiti halusi näyttää vauvansa, joka seuraavana päivänä pääsisi sairaalasta. Tapasimme hänet sovittuun aikaan, mukanamme vauvanvaatteita ja muita tarvikkeita sekä vähän ruokarahaa. Mutta vaikka äiti ilahtui niistä, tuntui että hänelle paljon tärkeämpää oli saada näyttää pieni vauvansa. Saimme siunata sekä vauvaa että äitiä ja pyytää heille Jumalan varjelusta. Äiti kertoi olevansa nyt terve ja voivansa pitää vauvaa sylissään ilman kipua. Hän säteili onnesta. – Kiitimme yhdessä Jeesusta, Parantajaamme.

Heal Me Oh Lord –  Don Moen

”Paranna Sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!”  (Jer. 17,14)

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13, Ps. 146: 5-10, 2. Moos. 4: 10-12, 2 ja Kor. 3: 4-6.

1.8.2016                                              

’Että pitikin mennä sanomaan sillä tavoin!’ ’Voi että tuli mokattua siinäkin tilanteessa!’  ’Mistä tuo vanha negatiivinen ajatus taas pompahti esiin?!’ – Tällaisia ajatuksia itseään ja omaa käyttäytymistään alati tarkkaileva pyörittelee mielessään. Itsekritiikki voi olla tosi armotonta.
Joku toinen taas keskittyy antaumuksella muiden ihmisten sanomisiin ja tekemisiin. – Toisten (negat.) arviointi tuntuu niin mielenkiintoiselta ja antoisalta ettei tule huomanneeksi kyseenalaistaa omia asenteitaan, ajatuksiaan ja toimintaansa.

Lukeudutko sinä jompaankumpaan ryhmään? Tai kuulutko niihin autuaisiin, joilla ajatukset ja havainnointi ovat rakkaudellisessa balanssissa niin itsen kuin toisten ihmisten suhteen?
Itse olen kamppaillut liiallisen itsekriittisyyden kanssa niin kauan kuin muistan. Joskus se on noussut enemmän esiin, välillä vaipunut onnellisesti unohduksiin. Mutta mukana se on uskollisesti kulkenut. Se on laittanut opettelemaan armollisuutta itseäni kohtaan.

27.7.2016                          

Puhelu –  Viikonloppuna sain puhelun joka pysäytti. Monenlaisia asioita – ajatuksia, tunteita ja hyviä muistoja – nousi pintaan. Se laittoi myös miettimään, kuinka elämämme itse asiassa on meille suuri mysteeri. Emme voi tietää, mitä on edessä. Emme myöskään tietää sitä hetkeä, jolloin täältä lähdemme.
Erityisesti kun lähtö tulee äkisti, täydellisenä yllätyksenä, se on omaisille ja läheisille järisyttävä asia. Suuren hädän hetkellä, kun on vain suru ja kaipaus ja hämmennys, heräävät myös kysymykset: miksi kävi näin, miksi tämä tapahtui nyt?  Silloin voi kääntyä Hänen puoleensa, jonka hyvissä käsissä on koko elämämme, joka tietää koko elämänkaaremme. Hän, Luojamme, näkee elämäntilanteemme, Hän kuulee rukouksemme, Hän on kanssamme, Hän auttaa. Voi pyytää Häntä lohduttamaan, antamaan voimia, olemaan läsnä.

”Hiljene, sieluni, Jumalan edessä. Hän antaa minulle toivon. Hän on kallio, hän on minun pelastukseni, hän on linnani, minä en horju. Jumalassa on pelastukseni ja kunniani. Hän on luja kallio, hänessä on turvani. Luottakaa aina Jumalaan, tuokaa hänen eteensä kaikki mikä sydäntänne painaa! Jumala on turvamme. ”  (Psalmista 62)

Jeesuksen tunteet – Myös ensi pyhän evankeliumitekstissä ovat tunteet vahvasti läsnä. Jeesus kulkee kohti Jerusalemia tietäen, että hänet surmattaisiin siellä. Mutta hän jaksaa silloinkin ajatella muita: hän itkee Jerusalemin ja sen asukkaiden kohtaloa. Ja millaisessa mielen- ja tunnetilassa hän mahtoikaan (sitä evankelistat eivät kerro) – puhdistaa temppelin uhrieläinten kauppaajista.   

Rukouksen huone – Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”
Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”
Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. (Luuk. 19: 41-48)

Jeesus tiesi kaiken ennalta. Hän tiesi, kuinka ihmiset hylkäisivät hänet. Ja mitä Jerusalemille ja sen asukkaille tulisi tapahtumaan vihollisten valloittaessa kaupungin. Minua koskettaa Jeesuksen myötätunto, se kuinka hän puhkesi itkuun nähdessään mitä tuleman piti.

Kaikki kuuntelivat Jeesuksen opetuksia temppelissä. Kansa oli vaikuttunut. Evankeliumit toteavat useassa kohdassa, kuinka kansa oli ihmeissään Jeesuksen opetuksista, sillä kukaan ei ollut puhunut sillä tavoin kuin hän. He halusivat kuulla lisää ja lisää tätä ihmeellistä opettajaa. – Varmaankin he Jeesusta kuunnellessaan kokivat Jumalan läsnäolon ja rakkauden, ja tämä avasi heidän sydämiään. Jumala pääsi koskettamaan heidän sisintään syvällisesti.

Hengelliset johtajat taas tunsivat valtarakenteidensa vapisevan. Mitä tästä seuraakaan, jos tuota
rabbia ja hänen radikaaleja juttujaan kuunnellaan enemmän kuin meitä?!!
He tunsivat kirjoitukset ja profetiat. Niiden perusteella he olisivat voineet havaita (jos olisivat halunneet), että tässä oli heidän kauan odottamansa Pelastaja, Messias, joka toisi heille vapauden ja rauhan. Mutta ylpeys ja oman asemansa säilyttämisen halu esti heitä näkemästä ja ymmärtämästä.  
Heillä fokus oli siinä, kuinka tästä tukalasta tilanteesta selvittäisiin.
Tilaisuus koitti, kun Juudas kertoi heille Jeesuksen viettävän yönsä Öljymäellä opetuslastensa kanssa. Siellä he voisivat ottaa Jeesuksen kiinni kansan näkemättä. Sotilaita sekä ylipappien ja fariseusten palvelijoita lähti Öljymäelle vangitsemaan häntä. – Tapahtui se, mistä Jeesus oli puhunut kansalle monin vertauksin ja opetuslapsilleen suorin sanoin.

Temppeli – Jeesus kutsui Jerusalemin temppeliä rukouksen huoneeksi. Temppeliä ei enää ole. Nykyään juutalaiset rukoilevat sitä ympäröineen muurinosan äärellä. Jeesus kuitenkin ilmaisi fariseuksille, kuinka hän oli enemmän kuin tuo temppeli:
”Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli.” (Matt.12,6) ja:
”Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä.” (Joh.2:19)

Nykyään yhä useammat juutalaiset, jopa lukuisat ortodoksirabbitkin, ovat tulleet ymmärtämään, että Jeesus Kristus on heidän Vapahtajansa. Ja että Jumala kuulee heidän rukouksiaan muuallakin kuin itkumuurilla. Että Hän kuulee kaikki rukoukset, kaikkien ja kaikkialla.

Hänen nimessään rukoileminen – Jeesus puhui rukouksen merkityksestä ja kehotti rukoilemaan hänen nimessään. Se antaa ikään kuin osoitteen, johon rukous lähetetään. Vapahtajamme Rauhaa, Läheisyyttä ja Rakkautta voimme rukoilla meidän ja läheistemme puolesta.

Ja kun joku rakkaistamme jättää tämän elämän, siirtyy rajan toiselle puolelle, voimme rukoilla hänen sielunsa puolesta. Rukoilla että Jeesus Kristuksen enkelit johdattavat Hänen luokseen, Hänen Kirkkautensa Valtakuntaan.

Vaikka Jumala tietää, me emme voi tietää huomisesta. Kaikki voi olla elämässä hyvin ja onnellisesti, ja yhtäkkiä, täydesti yllättäen, tulee lähdön hetki. Tänne jääville se on aina vavisuttava asia. Erityisen syvästi koskettava silloin, kun kyseessä on lapsi tai nuori ihminen.

Muistan hyvin Veli-Matin, esiluokkalaiseni vuosien takaa. (Kun kysyin äidiltään lupaa kirjoittaa jotain Veli-Matista blogiini, poikansa nimeä mainitsematta, äiti vastasi, että voin mainita nimenkin.) Muistan hänen nauravaiset, veitikkamaisen iloiset silmänsä, hymynsä ja hyvätuulisuutensa, valoisan olemuksensa, vilkkautensa, sosiaalisen luonteensa, lämpimän sydämensä. Muistoihini hän jää elämään juuri tällaisena.
Veli-Matti oli mennyt naimisiin vuosi sitten. Päivää ennen kuin hän, 27 v, nukkui pois, hänelle oli luvattu ylennys työpaikalla. Iloisena hän oli soittanut äidilleen ja kertonut tästä.
Huomenna vietetään hänen muistotilaisuuttaan. – Kuka olisi ikinä osannut aavistaa, että hänen maanpäällinen elämänsä jäisi näin lyhyeksi?
Voi vain rukoilla: Jeesus Kristus, Pelastajamme, ota vastaan tämä kallis sielu, ota Valtakuntasi kirkkauteen, ympäröi hänet Rakkaudellasi ja ihanalla Huolenpidollasi.
Lohduttaja, Pyhä Henki, ole rakkaansa menettäneiden omaisten ja läheisen kanssa.
Taivaallinen Isä, kiitos että kuulet kaikki rukouksemme. Kiitos suuresta armostasi ja ihmeellisestä Rakkaudestasi. Aamen.

How Lovely is Your Dwelling Place – Psalmi 84

Muut tekstit: Ps. 81: 9-17, Jer. 18: 1-10 ja Ilm. 3: 1-6.

18.7.2016                                   

Lupaus – Yöllä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: ”Pyydä, mitä haluat, niin annan sen sinulle.”
    Salomo vastasi Jumalalle: ”Sinä osoitit runsain mitoin suosiotasi isälleni Daavidille, ja sinä olet tehnyt minut kuninkaaksi hänen jälkeensä. Herra Jumala, pidä voimassa lupauksesi, jonka annoit isälleni Daavidille! Olet pannut minut hallitsemaan kansaa, joka on monilukuinen kuin maan tomuhiukkaset. Anna siis minulle viisautta ja taitoa, että osaisin oikealla tavalla johtaa tätä kansaa! Kuinka sinun suurta kansaasi muuten voisi hallita?”
    Jumala sanoi hänelle: ”Koska et pyydä rikkautta, omaisuutta ja kunniaa, et vihollistesi kuolemaa etkä itsellesi pitkää ikää, vaan toivot viisautta ja taitoa osataksesi hallita kansaani, jonka kuninkaaksi olen sinut asettanut, niin minä annan sinulle viisautta ja taitoa, ja lisäksi annan sinulle rikkautta, omaisuutta ja kunniaa enemmän kuin kenelläkään kuninkaalla on ollut ennen sinua tai tulee olemaan sinun jälkeesi.”    (2. Aik. 1: 7-12)

Pyydä mitä haluat, niin annan sen sinulle – mikä lupaus Jumalalta! Mitä, jos Hän esittäisi tällaisen lupauksen sinulle? Mitä pyytäisit? Mitä minä pyytäisin?

Toive – Mitäköhän kaikkea onkaan tullut pyydettyä elämän aikana? Voi sentään, joissakin asioissa lyhyt muisti on armollinen asia! Yksi toive nousee kuitenkin mieleen. Se oli huolella, yksityiskohtia myöten mietitty; tiesin tarkalleen, mitä kaipasin. Hartaasti esitetty, täydellisen itsekeskeinen toive! (Näin jälkeenpäin sille on helppo hymyillä.)
Jumala kyllä vastasi toiveeseeni, mutta ei siinä muodossa kuin olin ajatellut. Vasta vuosia myöhemmin minun oli myönnettävä itselleni ja Jumalalle, että Hän tiesi paremmin. Olin – ja olen edelleen – siitä Hänelle tavattoman kiitollinen!

Jumala tunsi Salomonin. Hän tiesi, että Salomo ei ajattelisi itseään vaan kansaansa; pyytäisi jotain sellaista, mistä koituisi kansalle siunausta. Niinpä Jumala antoi vielä enemmän Salomolle kuin tämä pyysi.
Salomon mielenlaadun voi nähdä myös rohkaisuna ja esimerkkinä meille, ihan jokaiselle.
Että enneminkin kuin omien halujemme ja tarpeiden täyttymistä pyytäisimme Jumalalta sellaista, minkä kautta toiset voisivat tulla siunatuiksi. – Minusta tuossa Jumalan lupauksessa Salomolle näkyy Hänen halukkuutensa siunata sellaista, joka ajattelee toisten parasta.
Millainen tämä maailma olisikaan, jos meillä kaikilla olisi sellainen mieli ja tahto kuin Salomolla oli?

Lahjoja – Taivaallinen Isämme rakastaa meitä niin paljon. Hän haluaa antaa meille hyviä lahjoja. Kun pyydämme Häneltä jotain itselle tai läheisille, varmaankin Hänelle on merkityksellisintä se, onko toiveemme jotain sellaista, mitä Hän(kin) meille tahtoo. Se on minusta aika selvä juttu. Toinen juttu on, osaanko kuunnella/kuulla, mikä on Hänen toiveensa mukaista…

Miten käytämme saamaamme? – Olennaista on myös se, mitä teemme niillä lahjoilla, joita olemme Jumalalta saaneet.
Viime viikolla etsin Evankeliumikirja -sivuilta tuon tekstin 2. Aik. 1: 7-12 Jumalan lupauksista ja laitoin sen itselleni s-postina, otsikkona ensi pyhän aihe: ’Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa’. Meilin saapuessa kaikki oli punaisella tekstillä. Ja meilin avatessa otsikon taustaväri oli punainen, samoin vastaanottaja- rivin alle ilmestyneen Avainsana – rivin sanan ’Tärkeä’.
Liike-elämässä tuollainen punainen tärkeys-merkintä on ehkä ihan tuttu juttu, ja tietty myös  se, miten s-posti merkatataan sellaisella. Minä en tiedä miten. Jotain siinä varmaan painoin vahingossa. Ei ole tuota ’vahinkoa’ ennen sattunut minulle, joten kyllä se kiinnitti huomioni! Miten reagoin? Inspiroidunko vai huokaanko tyyliin että onko tässä jotain jäänyt tekemättä?  Kyllä se joka tapauksessa laittoi ajatusprosessin liikkellee: miten uskollinen ihan oikeesti olen niiden lahjojen hoitamisessa, joita Jumala minulle on antanut?
Tuota kannattaisi varmaan itse kunkin välillä pohtia. Vaikka kotona puuhatessa tai huilatessa, uintireissulla, ongella, lenkillä tai töistä palatessa. Että onko lahjat, joita Jumalalta olemme saaneet, hyvässä käytössä, vaiko jemmassa. Jos on jemmassa, miten ne voisivat tulla  käyttöön?

Jumala ei vaadi. Hän näkee, milloin tarvitsemme lepoa. Antoihan Hän jo muinoin Israelin kansalle määräyksen viettää sapattia, jättää arjen työt ja levätä. Kuinka tärkeää on, että välillä saamme kertätä voimia kivoja asioita tehden tai vain olla ja levätä. – Puhuimme eilen poikani kanssa puhelimessa. Oli vaimonsa kanssa juuri käynyt taidemuseossa ja olivat menossa toiseen mukavaan paikkaan. Nauttivat olostaan. Poikani äänestä kuuli jo tervehdyksestä,  kuinka loma oli pyyhkinyt työstressit harteilta. – Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus välillä levähtää. Myös pienten lasten äideillä ja isillä, jotka varsinkin pienten vauvojen kanssa joutuvat olemaan ’valmiustilassa’  vuorokauden ympäri.
Uskon vakaasti, että Jumalan tahto on, että tankkaamme voimia, kun on sen aika, niin että jaksamme sitten taas ilolla ryhtyä hommiin, käyttämään niitä Hänen meille antamiaan lahjoja.

Aika Jumalan kanssa – Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa, Hän voi näyttää meille jotain sellaista, mitä emme ehkä ole huomanneetkaan. Jotain, mitä meillä on piilossa, odottamassa käyttöönottoa. Hän voi antaa ideoita tai muistuttaa jostain lahjasta, joka on ollut kauan käyttämättä.

Kaikille – Jumala on antanut ja antaa meille kaikille erilaisia taitoja ja lahjoja. Kaikki ne ovat yhtä tärkeitä ja arvokkaita. Kaikkia niitä tarvitaan!
Uskon, että vaikka Jumala haluaa siunata meitä kaikkia yksilöllisestikin, Hän  toivoo, että ne lahjat, joita Hän meille on antanut ja antaa –  ovatpa millaisia tahansa – koituisivat (tavalla tai toisella) mahdollisimman monelle siunaukseksi.

Kaikkivaltias Jumala, kaiken hyvän alullepanija, joka kaikkialla ja kaikessa vaikutat, tekisitkö meissäkin hyvää työtäsi? Muokkaisit mieltämme, sydäntämme ja tahtoamme yhä enemmän Kristuksen mielen, sydämen ja tahdon mukaiseksi? Jotta osaisimme pyytää Sinulta oikeita asioita. Ja toimia Sinun Rakkaudestasi käsin. Jotta Sinun Valtakuntasi voisi ilmentyä kirkkaammin täällä Maan päällä. – Kuinka tarvitsemmekaan Sinun Viisauttasi, Voimaasi ja Rakkauttasi!

Our God is an Awesome God – Michael W. Smith

”Jumalamme on ihmeellinen Jumala, Hän hallitsee taivaan korkeuksista
Viisaudella, Voimalla ja Rakkaudella, Hän on suuremmoinen Jumala”

Muut tekstit: Ps. 119: 129-136, Sananl. 3: 3-8, 1. Piet. 4: 7-11 ja Luuk. 16: 1-9.

14.7.2016                                   

Metsäisen villissä kotipihassani mustikat jäävät yleensä pikkuruisiksi, mutta tänä kesänä ne  ovat isoja ja meheviä, kiitos sateitten. Joku muukin oli sen huomannut: mennessäni poimimaan marjoja, pyrähti rastas varpujen seasta aidalle. Siihen se istahti katsomaan minua tiukasti silmiin: keskeytit aamiaiseni! Katselimme toisiamme sanomatta mitään. Tuumimme, kummalla tässä nyt on etuoikeus marjoihin. – Ei mikään itsestäänselvä juttu. Vaikka omalla pihalla olinkin, en ollut yhtikäs mitään tehnyt sen eteen, että mustikat siinä kasvoivat, ja vieläpä herkullisen syötäviksi!
Ilmeisesti rastas oli jo kuitenkin syönyt masunsa täyteen, päätellen siitä n. 20 cm pituisesta tummansinisestä juovasta, jonka se jätti jälkeensä lennähtäessään pois.
Oli sentään jättänyt marjojakin. Minulle sekä pojalleni, joka tuli töiden jälkeen käymään. Jätskiä ja mustikoita jälkkäriksi – nam!

En ollut ajatellut blogata ensi pyhän aiheesta Totuus ja harha. (Olin kirjoittanut siitä ed. vuosina, 6.8.14. ’Totta vai harhaa?’ ja 20.7.15 ’Kallio’.) Mutta koska aihe on kuitenkin niin olennainen, luin uudestaan tämän vuosikerran tekstit. – Jos sittenkin jotain naputtelisin.
Jobin teksti kuvaa jotenkin sitä hämmennystä, joka minussa aina silloin tällöin nousee esiin.  ”Ei viisaus ole täällä”, ”Ei liioin minun luonani.”  – Mistä siis löydän todellisen viisauden/ totuuden?

Tie – On tie, jota ei korppikotka näe eikä haarahaukan silmä erota. Sitä eivät astele vuorten pedot eivätkä leijonat kulje sitä pitkin. Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon ja kääntää nurin vuoret, perustuksia myöten, hän louhii tunneleita kallioon, ja niin tulevat maan aarteet ihmissilmien iloksi.
Virtojen lähteetkin ihminen patoaa, tuo päivänvaloon sen, mitä ei silmä ole nähnyt.
Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.
Syvyydet sanovat: ”Ei viisaus ole täällä”, ja meri sanoo: ”Ei liioin täällä minun luonani.”
Puhtaalla kullallakaan sitä ei voi ostaa, hopeaa ei punnita sen hinnaksi. Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu. Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla. Kun hän antoi tuulelle voiman, kun hän osoitti vesille rajat, kun hän sääti määräajat sateelle ja avasi ukkosen jylinälle tien, silloin hän näki viisauden, punnitsi sen, otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa.
Ihmiselle hän sanoi: ”Viisautta on Herran pelko, ymmärrystä se, että karttaa pahaa.”    (Job 28: 7-15, 23-28)

Egyptissä – Tuli mieleen Egyptin matka 15 v. sitten. Muinaiset kulttuurit ja niiden henkiset/hengelliset perinteet olivat pienestä pitäen kiehtoneet minua. Ne asiat, joita tuon matkan aikoihin tutkin, perustuivat muinaiskulttuurien opetuksiin nykyaikaan tuotuina. Kyllä olivat mielenkiintoisia; olin täysillä heittäytynyt niitä tutkimaan.
Vaikkei nyt ihan kultaa ja hopeaa, niin kuitenkin melkoisia määriä silloista valuuttaa tuli kulutettua kirjallisuuteen ja monenlaisiin kursseihin. Aina yhtä vakuuttuneena, että lähemmäs totuutta tässä ollaan matkalla.

Olisin jättänyt kysymättä – Tuolla kyseisellä reissulla tapahtui monenlaista. Eräs hämmentävä kokemus oli, kun oppaamme (ohjelmasta poiketen) pysäytti bussimme erään liikkeen eteen. Närkästyin: väkisinkö meitä viedään ostoksille? Tästä ei oltu sovittu. Opas rauhoitteli, että tämä kyllä kiinnostaisi meitä. – Ilmeni, että liikkeen omistaja oli eräänlainen näkijä. Ryhmämme istutettiin tuoleihin, ja kukin sai kysyä mieheltä jonkin mieltä askarruttavan asian. Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä. Saatoin tunnistaa, että nappiin osuivat, koska tunsin kysyjät.
Lopuksi kysyin minäkin sitä asiaa, mikä minua tuolloin eniten askarrutti: elämäntehtävääni. Nyt ei vastaus tullutkaan heti. Mies astui muutamia askeleita kauemmas, katseli, oli pitkään hiljaa ja sanoi sitten, että minun tehtäväni on kertoa totuus. – Anteeksi kuinka?! Eihän tuo voi olla mikään elämäntehtävä! Sitä paitsi enhän minä tiedä, mikä on totuus, itsekin olen sitä etsimässä!!! – Mies ei kuitenkaan suostunut tarkentamaan asiaa.

Koptilainen kirkko – Vierailimme myös eräässä vanhassa koptilaisessa kirkossa. Perimätiedon mukaan Joosef, Maria ja Jeesus -lapsi olisivat yöpyneet tuossa paikassa pakomatkallaan Egyptiin. Kirkosta ulos astuttuamme minuun iski merkillisen vahvana ajatus: seuraavaksi haluan matkata Israeliin, eikä minun sen matkan jälkeen tarvitse matkustaa enää minnekään!
Miten niin ei enää minnekään? Olen aina rakastanut matkustamista! Ja miksi juuri Israeliin? Ajatus tuntui oudolta, mutta kerroin sen kuitenkin ystävilleni.
Mikäli minusta olisi riippunut, olisi seuraava matkani todellakin suuntautunut Israeliin. Ajatus ei jättänyt minua rauhaan: sinne, Israeliin, reppu selässä vaeltamaan! Poikani (tuolloin armeijan käyneet ja seikkailu- ja extremematkailua harrastaneet) hämmästyttivät minua kommenteillaan: älä lähde, ampuvat siellä kyselemättä kaikki reppu selässä liikkuvat ulkomaalaiset. (Räjähteet repussa liikkuvat tyypit taisivat olla tuohon aikaan jo yleinen käsite.) – En tuntenut ketään, joka olisi käynyt Israelissa enkä muutenkaan tiennyt maan oloista muuta kuin jotain uutisten kautta, mutta ei tuo nyt ihan mennyt läpi. En tiedä kuinka tosissaan olivat, mutta nähtyään että äiti palasi reppuineen hyvässä kunnossa ja tyytyväisenä ekalta matkalta, ei seuraaville Israelin matkoille lähtiessä enää tullut kommentteja. Lähtipä nuorimmainen yhdelle reissulle mukaankin, pienoisbussin kuskiksi.)

Intia – Ennen Israelin matkaa tuli kuitenkin käytyä Intiassa. Kaksi ystävääni nimittäin vaatimalla vaati, että lähtisin heidän kanssaan Intian reissulle. En ymmärtänyt laisinkaan, miksi minun olisi pitänyt lähteä heidän mukanaan. Intia ei minua kutsunut ollenkaan. Mutta sinnikkäät ystäväni saivat minut ylipuhutuksi; vieläkin kummeksuttaa, miten! Minulle tuo matka tuntui turhalta, tyyliin: tulipahan tuokin nähtyä, mutta hyvin olisi voinut jäädä väliin. – Mutta seuraavana vuonna oli vuorossa Israel – matka, joka muutti elämäni. Ei kertaheitolla, vaan vähitellen. Tuon matkan jälkeen ne asiat, joista olin ollut niin innostunut, alkoivat yksi toisensa jälkeen tippua pois. Ne vain alkoivat tuntua turhilta ja suorastaan epätodellisilta. Tilalle olin saanut jotain sellaista, joka oli monin verroin todellisempaa.

Jobin asenne – Jälkeenpäin ymmärsin koptil. kirkosta poistuessani saamani ajatuksen (ettei minun Israelinmatkan jälkeen tarvitsisi enää matkustaa minnekään) symbolisen merkityksen.  Israelin matka liitti minut siihen to(tuu)dellisuuteen, joka oli odottamassa; joka oli tarkoitus löytää.
Olen kiitollinen Jobin mietteistä. Sillä vaikka me voimmekin lukea UT:n kirjoista ja kirjeistä Jeesus Kristuksen elämästä, opetuksista ja merkityksestä koko ihmiskunnalle, ja vaikka tietyt kristinuskon perusasiat ovat minulle nyt niin totta, ettei niitä toinen ihminen pystyisi minulle vakuuttamaan erheellisiksi, on kuitenkin niin monta seikkaa, joiden edessä pieni ihmismieleni huokaa. Vuoroin se surraa täysillä yrittäen ymmärtää valtaisaa kokonaiskuvaa, koettaen laittaa pienemmät osat siihen kuvaan sopiviksi, vuoroin se hiljenee vain ihmettelemään, tajuten tehtävän mahdottomuuden. Silloin nuo Jobin sanat lohduttavat: ”Jumala yksin tietää…”
Jobin ystävät, varmoina siitä että tiesivät totuuden, pommittivat Job -parkaa besserwisser -näkemyksillään. Ihmeen kärsivällisesti – kaiken kärsimyksensäkin keskellä – Job jaksoi vastata ystävilleen ja vakuutella heille uskoaan oikeudenmukaiseen Jumalaan, säilyttäen nöyrän asenteen: ”Mutta viisaus – missä se on? Missä asuu ymmärrys? Ihminen ei löydä tietä sen luokse, tästä maailmasta sitä ei voi löytää.”

Mistä siis saada ymmärrystä asioihin? – Koska ihminen ei omin neuvoin voi löytää todellista viisautta, tarvitaan Häntä, joka itse on ja jolla on kaikki Viisaus.
Joskus sitä pohtii elämää ja tätä maailmankaikkeutta, suuria asioita yleisellä tasolla, kaikkea ja kaikkia koskevia. Niitä ikuisuuskysymyksiä, joihin vain Jumala loppujen lopuksi tietää vastaukset. Joskus taas jokin oma, henk.koht. asia nousee päällimmäiseksi pintaan.
Enää en haluaisi että kukaan näkijä, joka ei ole täysin Kristuksen oma (= Hänen seuraajansa), sanoisi minulle mitään itsestäni tai elämääni liittyvästä.
Joku voi nähdä tai saada tietoa henkisestä maailmasta, ja voi vaikka sanoa, että hän saa tietonsa esim. Jeesukselta tai Pyhältä Hengeltä. Mutta jos hän pitää hengen tasolla avoimena yhteyttä myöskin muihin (tiedon)lähteisiin kuin Isään/Poikaan/Pyhään Henkeen, miten voit olla varma, millaisesta lähteestä tieto tosiasiassa tulee?
Se, mikä minua pikku hiljaa alkoi häiritä niissä opetuksissa, joita ennen niin suurella innolla tutkin, oli se, kuinka monenlaisten, myös raamatullisia nimiä käyttävien kanavointien kautta tulee vaikka minkälaista infoa, jota lukijat/kuuntelijat nielevät pureksimatta. Asioita, jotka vaikuttavat niin hyviltä, viisailta ja totuudellisilta, mutta osoittautuvat loppujen lopuksi vain kauniinvärisiksi harhahattaroiksi.
Vieläkin ihmettelen, kuinka helposti tuolloin, kun oli itse noissa jutuissa täysillä mukana, otin asiat todesta. Oli kuin ei olisi ollut mitään aihetta asettaa niitä kyseenalaisiksi.

Näkijöitä – Sen varmaan useimmat kyseisillä ’alueilla’ liikkuneet tietävätkin, kuinka ammatikseen näkijöinä toimivat voivat puhua osittain sellaista, mitä saavat erilaisista henkisen maailman lähteistä, osittain sitä, mitä ’lukevat’ suoraan ihmisen olemuksesta sekä siitä, mitä tämä säteilee ympärilleen. (Viimeksi mainitun on varmaan moni sellainenkin, jolle em. asiat ovat outoja, kokenut. Kuinka esim. vihaa tai katkeruutta sisällään kantava väreilee näitä tunteita ympäristöönsä.) – Ja tietty näkijä voi puhua myös ihan omasta hihasta vedettyjä asioita.
Yle uutisissa oli joku aika sitten juttu selvänäkijöistä. Toimittaja oli soittanut useammalle itseään selvänäkijänä mainostavalle henkilölle. Hän kysyi näiltä mm. jostain tekaistusta sukulaisestaan. Ja tietoahan tuli: jokainen ’näki’ erilaisia (keskenään ristiriitaisia) asioita kyseisestä, olemattomasta sukulaisesta sekä tämän elämäntilanteesta.
Surulliselta tuntuu ajatella, että niin moni hakee rohkaisua ja toivoa omaan elämäntilanteeseensa tällaisilta ’auttajilta’.

”Jumala yksin tuntee tien viisauden luo. Hän yksin tietää, missä se asuu. Hän näkee maan ääriin saakka, hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.”
Uskon, että Jumala tahtoo, että etsimme ennen kaikkea Häntä, Hänen tuntemistaan. Että tutkisimme sitä, mitä Hän meille opettaa. Että lukisimme tekstejä, joissa Pyhä Henki on vaikuttanut ja vaikuttaa. Että olisimme kuulolla siinä, mitä Hän kulloinkin näkee meille hyväksi ilmoittaa. – Että Hän saisi johdattaa meidät Viisauden lähteelle.

Oho, tulipa taas ihan liian pitkä juttu, jossa paljon turhaa, mutten nyt jaksa nyt lähteä karsimaan, kesäpäivän kauneus kutsuu, ja ne mustikat…

Oh, The Depth of the Riches – Drew Kline

”Oi Jumalan viisauden ja tiedon rikkauden syvyyttä” 

Muut tekstit: Ps. 92: 5-10, 13-16, 5. Moos. 13: 1-5, 1. Joh. 4: 1-6 ja Matt. 7: 15-23.

4.7.2016                       

Valo, ja silkinpehmeä lämpö iholla. Kuinka suloisesti tämä kesän ihanuus hellii ja hoitaa koko olemusta! Aurinko, sateen tuoma raikkaus, tuoksut, kauneus… – Kiitos jokaisesta päivästä!

Vuorella – Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.  (Matt. 17: 1-8)

Jumalan Kirkkaus – Tämä innostaa minua aina: Jumalan kirkkauden ilmestyminen, ja Isän sanat Pojalle.
Kun Jeesus meni Jordan – joelle Johannes Kastajan kastettavaksi, taivaat aukeavat, Jumalan Henki laskeutui ja Jumala vahvisti Jeesukselle: ”Sinä olet minun rakas Poikani.” Muutamaa vuotta myöhemmin Kirkastusvuorella Taivaallinen Isä suuntasi sanansa opetuslapsille: ”Tämä on minun rakas Poikani.”
Eivät nuo sanat Jordanilla ja Kirkastusvuorella olleet pelkkää tiedotusluotoista infoa. Kummassakin Jumala ilmaisi tunteensa: rakas Poikani.   

Kirkastusvuorelle? – Jumalalla oli ja on Jeesus Kristukselle tietty ihan spesiaali sija niin maallisessa kuin taivaallisessa ulottuvuudessa. Mutta myös me – vaikkakin pienemmässä skaalassa – olemme Taivaalliselle Isällemme hyvin tärkeitä ja rakkaita. – Voisimmeko me(kin) virittäytyä kuuntelemaan, miten Hän haluaa ilmaista rakkauttaan meitä, rakkaita poikiaan ja tyttäriään kohtaan?
Mikä/missä voisi olla meidän kirkastusvuoremme, tila/paikka, jossa voisimme kohdata Hänet, kuunnella Häntä, havaita/tuntea Hänen läsnäolonsa?
Näin kesällä moni taitaa etsiä sellaista paikkaa luonnosta. Metsässä, rannalla, pihalla, puistossa. Polulla, kalliolla, laiturilla. Taikka sillä penkillä tai tuolilla, jolla istuu talvellakin halutessaan kohdata Pyhän. Hiljentymistä jossain sellaisessa paikassa, missä on hyvä olla; missä huomio suuntautuu kaiken hyvän Luojaan.
Mutta joskus voi tuntea Hänen läsnäolonsa täysin odottamatta, yllättävässäkin paikassa.

Ystävän puodissa – Kävin viime viikolla tapaamassa ystäväpariskuntaa, joka asuu eräässä kristillisessä yhteisössä. Miehellä on menossa rakennusprojekti, vaimon luovat lahjat ovat päässeet käyttöön isokokoisen puodin järjestämisessä ja ylläpidossa. Puodin hyllyt ja rekit pursuavat lahjaksi saatuja käytettyjä vaatteita ja tavaroita, joiden myyntitulot koituvat yhteisön ylläpitämiseksi.
Olen usein kokenut käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden liikkeiden ilmapiirin melko raskaaksi. Mutta tämä oli kuin olisi pyhään tilaan astunut! Miten se on mahdollista, kaiken tämän sekalaisen tavarapaljouden keskellä, ihmettelin.
Ystäväni sanoi, etten ole ensimmäinen, joka näin on kokenut. Hän vei minut pienen alttarin luo ja kertoi, että tässä hän aina aamulla puotiin tullessaan aloittaa päivän rukouslaululla ja lukee tekstin pienestä rukousvihkostaan. Ja puodissa ollessaan hän juttelee Jumalan kanssa pitkin päivää.   

Pyhä ilmapiiri – Mieleeni oli heti sisälle puotiin astuttuani tullut laulu, josta muistin vain joitakin sanoja:
”Pyhään ilmapiiriin nyt saavutaan
enkeleitä (tiedän meitä tulleen katsomaan)
(ylistyksen saa) Jeesus vaan
pyhään ilmapiiriin oomme tulleet (nyt laulamaan).”
Laulu tuli mieleeni taas lähtiessämme puodista. Ystävänikään ei muistanut noita sulkeissa olevia sanoja, joten hyräilimme ne kohdat. Kotona piti googlata, mitkä ne puuttuvat sanat olivatkaan. Parilta videopätkältä poimin ne tuohon. – Yhtäkkiä tuli mieleen sanat ”holy ground”. Niillä löytyi originaaliversio engl.kielellä. Kuunnellessani sitä huomasin, että laulun sanat kuvasivat juuri sitä, mitä tunsin ystäväni puotiin astuttuani.

Läsnäolossa – Tuo puotihan (joka oli auki vain kahtena päivänä viikossa) voisi toimia rauhan keitaana ystävälleni, kun yhteisössä ilmenevät haasteet ja ristiriidat pukkaavat päälle, ajattelin. Hän voisi hiljentyä sohvalla (joka oli siinä kuin sitä varten), levätä Taivaan Isän läsnäolossa ja huolenpidossa. Ystäväni kiitti vinkistä, ei ollut tullut tuota ajatelleeksi.
Jäin miettimään, miten itse kukin meistä voisi tuoda/luoda omaan koti- ja työympäristöönsä pyhän ilmapiirin. – Millainen merkitys sillä olisikaan itselle ja myös niille, jotka sinne tulevat… 🙂

Holy Ground  – Sandi Patty (Volyymi kasvaa laulun loppupuolella melkoisesti, joten kannattaa ehkä säätää ääni hiljemmalle heti alussa)

”Kun kuljin ovista tunsin Hänen läsnäolonsa, tiesin että tämä paikka on Rakkautta tulvillaan
sillä tämä on Jumalan temppeli, Jumala on täällä läsnä
seisomme Hänen läsnäolossaan pyhällä maalla
ja tiedän että täällä on enkeleitä yltympäriinsä
ylistäkäämme Jeesusta sillä seisomme Hänen läsnäolossaan pyhällä maalla
tiedän että Hänen läsnäolossaan on määrättömästi iloa
ja että Hänen jalkojensa juuressa voin yhä löytää suloisen rauhan
sillä kun meillä on jokin tarve, Hänellä on siihen vastaus
kurkottaudu sitä kohti, ota se omaksesi, sillä seisomme pyhällä maalla
pyhä, pyhä, pyhä Herra Kaikkivaltias, aamulla varhain laulumme kohoaa kohti Sinua”

Muut tekstit: Ps. 97: 1-2, 5-6, 10-11, 2. Moos. 3: 1-6 ja 2. Piet. 1: 16-18.

20.6.2016                           

Juhannustekstejä ja niistä heränneitä ajatuksiani löytyy Valon tuoksu – blogista 15.6.2015 (Lupaus) ja 17.6.2014 (Juhannuksen tulisielu).

Alla messiaaninen (Jeesukseen uskova juutalainen) säveltäjä ja sellisti David Abramsky soittaa kauniin kappaleen Be Thou My Vision (Ole Sinä Näkyni/Visioni) levyltä ”Puettu Iloon”

Kaunista, ihanaa, iloista, levollista ja siunattua juhannusaikaa meille kaikille!   🙂  t. Veronica

13. 6.2016             

5.6.2016               

4-5 v sitten istutin pihalle runsaasti salaattia, yrttejä sekä joitakin syötäviä kukkia. Ja iloitsin siitä, kuinka kauniita annoksia niistä sai lautaselle. Söin joka päivä aterian, josta niin silmät kuin suu nauttivat, otaksuin että massukin. (Nämä kuvat ovat muistona tuolta kesältä.) – Olikohan seuraavana vuonna kun näin uutisen, jossa todettiin ihanansinisen kurkkuyrtin sisältävän maksaa vaurioittavaa ainetta, En ole sen siemeniä sittemmin nähnyt kaupanhyllyillä. En tiedä maksasta, mutta hengissä kuitenkin vielä ollaan….

.                              

Iloitkaa kanssani – Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”
Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”   (Luuk. 15: 1-10) 

Etsintää – Vaikkei ole varttunut paimentolaiskulttuurissa, kuva eksynyttä lammasta etsivästä paimenesta tuntuu läheiseltä, koskettaa tunnetasolla. – Viime viikolla erään ystäväni kanssa muistelimme (taas kerran) itsellemme lempeästi hymyillen, miten monissa ihan uskomattomissa asioissa olimmekaan olleet aikoinaan mukana! Millä innolla osallistuttiin kaikenlaisiin kursseihin ja tilaisuuksiin. Ja aina tuli eteen jotain uutta ja mielenkiintoista.  (Minä olin vielä paljon  aktiivisempi näissä asioissa kuin ystäväni.) 

Jotain muuta – Aina jäi kuitenkin tunne, että oli vielä jotain muuta, sellaista, mitä en vielä ollut löytänyt; mitä sisimmässäni etsin ja kaipasin. Kunnes Paimen lopulta tuli, löysi eksyneen lampaansa, kutsui kulkemaan kanssaan. En moitteen sanaa kuullut, ilon tunsin. Ja se ilo oli molemminpuolinen.

Korkeita värähtelyjä? – Siinä missä korkeat värähtelyt aiemmin  toimivat kriteerinä sille, missä/mistä halusi olla osallisena, haluan nyt  Korkeimman, Puhtaimman, Pyhimmän – Jumalan Pyhän Hengen – läsnäoloa. Nykyään minulle on tärkeää tiedostaa, mistä läsnä oleva tai tilanteeseen tuleva voima/energia/vaikutus on kotoisin. Kun pysyn Kristuksen lähellä/Hänen kanssaan/Hänessä, se on minulle myös vakuus siitä, että Pyhä Henki on lähelläni/kanssani/minussa. . 

Taas kadonnut? – Toinen Jeesuksen vertaus, jossa nainen kadottaa rahan, vie ajatukseni ihan maallisiin: miten usein onnistunkaan kadottamaan rillini ja kännykkäni! Avaimilla on vakipaikka, ja lompsakin yleensä löytyy. Mutta mistä keksisi rilleille ja kännylle paikan, josta ne aina tarvittaessa löytäisi? Niitähän käyttää milloin missäkin! – Vaikka tässä onkin mahdollisuus mitä mainioimpaan muistiharjoitukseen, ei sen harjoitteleminen kiireellisissä tilanteessa ole niin kivaa (vaikka ilo onkin aina suuri sitten kun löytyy).

Enkelit iloitsevat – Miten suloinen kohta tuo, kuinka Jumalan enkelit iloitsevat, kun teen parannuksen. – Haluan ajatella  että pienetkin parannukset voi laskea tähän mukaan! Kuten se, että opettelen huolehtimaan paremmin tarvitsemistani asioista, Kunnes jonain päivänä olen oppinut jättämään ne joka kerran tietoisesti paikkaan, josta löydän ne heti tarvittaessa. 🙂 

The Lost are Found  – Hillsong Worship.

”Ikuinen – maallisten aikojen haihtuessa  Jumala Sinun Valtakuntasi armo hallitsee
Kaikkeuden Herra, olet lähellä, koko universumi on jalkojesi alla
Vapahtajassa epäoikeudenmukaisuus muuntuu oikeudeksi
Sinun kunniaksesi, jotta Sinun nimeäsi korotettaisiin
kadonneet löytyvät, sokeat näkevät, rammat kävelevät, kuolleet elävät
ja Sinä olet Jumala, ikuisesti hallitset”