8.8.2016       Näkymä Galileanjärvelle.

Jeesus parantaa kuuron – Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: ”Effata.” Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi.
    Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: ”Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.”        (Mark. 7: 31-37)

Kuurolla miehellä oli rajalliset mahdollisuudet ilmaista ajatuksiaan. Tuohon aikaan ei ihmisillä ollut juurikaan keinoja opettaa kuuroja puhumaan selkeästi. Mikä piina: haluat kertoa asioita, mutta toiset eivät ymmärrä sinua! – Voi kuvitella, mikä riemu miehelle, kun sai sekä kuulon että kyvyn puhua selkeästi. Hän ei varmasti jättänyt yhtäkään tilaisuutta käyttämättä kertoakseen, mitä Jeesus oli hänessä saanut aikaan.

Vaieta vai kertoa? – Eivät toisetkaan – Jeesuksen kielloista huolimatta – malttaneet vaieta asiasta. Jeesus varmasti halusi hillitä häntä ympäröivän ihmisjoukon kasvua. Miten päästä eteenpäin, jos joka kulman takaa tuodaan eteen parannettavia?
Nykyään tilanne on ihan erilainen. Pyhän Henkensä kautta Hän on läsnä siellä, missä Hänen puoleensa käännytään. Mutta puhutaanko siitä, siitä miten Hän toimii meidän päivinämme? Missä määrin olemme valmiita kertomaan, mitä hyvää olemme nähneet tai kokeneet Hänen tekevän? Uskon, että Hän haluaisi, että kertoisimme. Jotta luottamus siihen, että Hän elää, toimii ja vaikuttaa keskellämme, kasvaisi.

Rukousta – Eräs ystäväni houkutteli minut kerran (n. 8-9 v. sitten) kuuntelemaan erästä amerikkal.  Ruotsissa asuvaa  evankelistaa. Esityksensä lopuksi mies kutsui kuulijoitaan Hgin keskustaan, jossa hän demonstroisi katuevankeliointia. Mielenkiinnosta lähdimme katsomaan, kuinka tämä toteuttaisi lievästi sanottuna haasteellista hommaa (ainakin niille,  jotka eivät tunne sellaiseen luontaista kutsumusta/taipumusta, ja ystäväni kanssa lukeuduimme niihin).
Eliel-aukiolla iso joukko odotteli evankelistaa. Turhauduin odottamiseen. Olimmehan tulleet oppimaan, miten eilen opittua toteutetaan käytännössä; miksemme lähtisi kokeilemaan?
Afrikan maissa kokemukseni oli, että kysyipä keneltä tahansa, haluaisiko tämä että rukoiltaisiin, oli vastaus aina kyllä. Mutta mennäpä meidän maassamme – kaupungin kadulla, kylätiellä tai maaseudun raitilla – kysymään tuntemattomalta, haluaisiko tämä rukousta jonkin asian puolesta…  se vaan on vähän eri juttu – eikä niin vähänkään!
Päätin kuitenkin tarttua haasteeseen ja lähdin kiertämään rautatieasemaa. (Ystäväni halusi jäädä odottamaan evankelistaa.) Kierrettyäni aseman toiselle puolelle sanoin Jeesukselle, että olen tässä nyt ihan vaan Sinun käytössäsi. Jos haluat, että rukoilen jonkun puolesta, osoita se minulle niin selvästi, että tajuan.
Polveni…? – Vähän matkaa kuljettuani kuulin: “Tuon nurkan takana tulet kokemaan ihmeparantumisen.” – Unohdin ihan mitä varten olin siinä kävelemässä. Mieleen tuli vain oma kipeä polveni: oi, Jeesus haluaa parantaa sen! (Kipu oli nim. palannut, ja tuntui taas joka askeleella.)
Hän oli parantanut graavia nivelrikkoani niin monet kerrat. Useita kuukausia tuli käveltyä kyynärsauvoilla; ortopedit eivät 40v:lle suostuneet laittamaan tekoniveltä, vaan kehottivat sinnittelemään 50v:ksi; 50v täytettyäni sanoivat että jos sitten 60v:na. – 60v:na en enää halunnutkaan tekoniveltä, sillä Jeesus oli hoitanut polveni kuntoon niin monesti, kun sen puolesta oli rukoiltu. Mutta nytkö Hän halusi parantaa sen kertakaikkisesti? Olin aivan onnessani! Tuon nurkan takana siis – kokonaan parantunut polvi?

Juttu ei päättynytkään ihan niin kuin olin olettanut… mutta kerron sen kuitenkin, sillä haluan kertoa siitä, kuinka Jumala yhä hoitaa ja parantaa. Niin monet eivät tiedä. Joissakin piireissä aihe on tabu, koska ei haluta herättää turhia odotuksia. Pelätään pettymyksiä ja katkeroitumisia, jollei Jumala toimikaan niin kuin on toivottu ja rukoiltu. Siksi asiasta vaietaan tai puhutaan vain menneessä aikamuodossa ( = silloin 1. vuosisadalla…).
Jossain taas voi kuulla Hänen parantavasta voimastaan puhuttavan suureen ääneen ja suurin lupauksin. – Miksei voisi ihan silleen rauhallisen luonnollisella tavalla kertoa, mitä Hän on tehnyt ja tekee nykyäänkin? Ja sillä tavoin  osoittaa kiitollisuuttaan Jumalalle, ja olla vahvistamassa luottamusta Häneen ja rukouksen voimaan.
Kyllähän meillä on odotuksemme ja toiveemme. Mutta jos on valmis hyväksymään myös sen, että Jumala toimii omalla tavallaan ja aikataulullaan, eikä aina niin kuin me haluaisimme, niin ei tule harmistumisia eikä ala ajatella, ettei Jumala huomaa tai kuule. Sillä kyllä Hän näkee ja kuulee.
Don Moen toteaa alla olevassa laulussa, että jotkut kysyvät, miksi joku ei parantunut; hän itsekin kyselee. Mutta että se ei muuta sitä, että Jumala sanoo olevansa parantava Jumala, ja  että Jumalan voima on Hänen sanassaan.  

Kulman takana nuori romaninainen käveli suoraan eteeni pieni ruusukimppu toisessa kädessä, toisella ojensi minulle yhtä ruusua. Mistä olikin siihen tupsahtanut, ei ollut siinä kävellessäni aseman editse toiseen suuntaan. – Pitäisikö minun ostaa ruusu, tai useampi? Tuntui ettei. Mitä sitten? Sitten huuliltani ikään kuin lipsahti, etten ostaisi ruusua mutta voisin rukoilla, jos hänellä olisi jokin rukousaihe. “Oi kyllä”, vastasi nainen silmin nähden ilahtuneena. Menimme vähän sivummalle ja kysyin, mitä rukoiltaisiin. Nainen kertoi melko selkeällä englannillaan, että hänellä oli synnytyksen aiheuttama ‘hernia’.  Siis mikä?? Hän toisti että hernia, hernia, miksi en nyt ymmärrä! Nainen oli melkein epätoivoinen tietämättömyydestäni, minä kun en tuntenut koko sanaa. (Kotona vasta selvitin sen: tyrä). Kysyin uskooko hän Jeesukseen, ja että tämä yhä parantaa. Kyllä, nainen sanoi silmät säteillen. Jeesus tuntui olevan hänelle rakas. Rukoilin, että Jeesus parantaisi hänet. Nainen kiitti ja lähti.
Ystäväni, joka oli odottanut toisen kulman takana, kertoi, että hän oli aiemmin nähnyt kuinka tuo nainen oli nilkuttanut, mutta nyt tämä kulki tasaisesti, lainkaan nilkuttamatta.
Jeesus toteutti lupauksensa. Muuta ei Hän halunut parantaa polveani, vaan tämän nuoren,  ensimmäisen lapsensa synnyttäneen äidin. Olin tosi kiitollinen, että sain olla tällaista kokemassa kadulla, Hgin ydinkeskustassa. – Kuka olisi uskonut? En minä ainakaan! Mutta nyt tiedän, ettei ei se ole paikasta kiinni, vaan siitä, mitä Hän milloinkin haluaa tehdä, ja siitä, missä määrin olemme valmiit asettautumaan Hänen käyttöönsä, vaikka vaikealta tuntuisikin.
Uskon myös vakaasti, että aina kun rukoilemme toisen kanssa tai puolesta, Jumala kuulee rukouksemme, reagoi ja vastaa rukouksiimme kuten parhaaksi näkee – vaikkemme havaitsisi mitään tapahtuvaksi. Rukoileminen kannattaa aina, siitä olen vakuuttunut.

Hän, ihmeen ihana Parantajamme, tietää mitä me tarvitsemme! 
Tuo nuori äiti halusi näyttää vauvansa, joka seuraavana päivänä pääsisi sairaalasta. Tapasimme hänet sovittuun aikaan, mukanamme vauvanvaatteita ja muita tarvikkeita sekä vähän ruokarahaa. Mutta vaikka äiti ilahtui niistä, tuntui että hänelle paljon tärkeämpää oli saada näyttää pieni vauvansa. Saimme siunata sekä vauvaa että äitiä ja pyytää heille Jumalan varjelusta. Äiti kertoi olevansa nyt terve ja voivansa pitää vauvaa sylissään ilman kipua. Hän säteili onnesta. – Kiitimme yhdessä Jeesusta, Parantajaamme.

Heal Me Oh Lord –  Don Moen

“Paranna Sinä minut, Herra, niin minä paranen. Auta minua, niin minä saan avun. Sinua yksin minä ylistän!”  (Jer. 17,14)

Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13, Ps. 146: 5-10, 2. Moos. 4: 10-12, 2 ja Kor. 3: 4-6.