Hänen tähtensä

3.1.2017  Se kuningas, joka… Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
– Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.”
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.  (
Matt. 2: 1-12)

Tähti (tähden & kahden planeetan konjunktio) oli tietäjille taivaallinen merkki siitä, että jotain aivan erityistä oli tapahtumassa.
Nykyään kuninkaallisten lasten ristiäisiin kutsutaan suuri määrä muiden maiden kuninkaallisia, ja he lentävät joka puolelta maailmaa osallistuakseen tuohon arvokkaaseen tilaisuuteen.
Itämaan tietäjiä kenen tahansa kuninkaallisen henkilön syntymä ei olisi saanut lähtemään pitkälle, vaivalloiselle vaellukselle erämaan halki. Ehkä he olivat tietoisia Messiaan odotuksesta ja odottivat merkkiä Hänen tulostaan. Vihdoin he saivat sen. Tähti kertoi kuninkaiden Kuninkaan ilmestymisestä maailmaan. Tähti näytti tien ja johdatti perille.

Lapsen löydettyään tietäjät näkivät/tunnistivat pienestä lapsesta säteilevän pyhyyden ja heittäytyivät maahan kunnioituksesta.
Meille ei kerrota, missä ja millaisessa talossa lapsi vanhempineen oli tietäjien saapuessa. Eikä missä tietäjät yöpyivät. Olennaista oli että Jumala ilmoitti heille unessa, mitä reittiä palata kotiin.
Tuon pienen lapsen löytämisessä ja kohtaamisessa taisi heille riittää ihmettelyn, mietiskelyn ja pohdinnan aihetta koko paluumatkan ajaksi – ehkä koko loppuelämäksi.
He olivat saaneet todeta ja todistaa jotakin aivan ainutlaatuista tapahtuneen, ja tiesivät sen.  

Valot – Kerran kävellessäni kotiin kylän raittia edessä oli hauska näky: katuvalojen ja liikennevalojen yläpuolella täysikuu valvomassa liikenteen kulkua. Liikennevalot vuoroin  pysäyttivät ja laittoivat liikkeelle. Kuu vain oli, hiljaisena ja vakaana kaiken yllä, heijastaen kalpeana suurta, kirkasta valonlähdettään, jo horisontin taa painunutta.
Se puhutteli jotenkin: tuohan on vähän niin kuin elämässä yleensäkin: on aikoja, jolloin meidät pysäytetään, sitten jossain vaiheessa tulee jokin merkki siitä että on aika jatkaa taas eteenpäin. Ja kuitenkin koko ajan elämämme yllä se suurempi suunnitelma.
Vaikka näkisitkin elämänsuunnitelmastasi vain kalpeita heijastuksia ajoittain, v
oit kuitenkin muistuttaa itseäsi, että ne ovat ainutlaatuisia palasia siitä ihmeellisestä Jumalan kokonaissuunnitelmasta, johon kuulut, sen ainutlaatuisena ja korvaamattomana osana.

Tuollaisissa hetkissä – hennoissa aavistuksissa tai kirkkaammissa välähdyksissä – tulee ilo ja lämpö sydämeen. Jokin sisimmässä tunnistaa: tätä vartenhan minä olen tänne tullut; tätä tekemään. Tämä paikka on minulle suunniteltu. Tässä saan käyttää niitä lahjoja, joita minulle on annettu. Tähän sopivat ne taipumukset, ominaisuudet ja kyvyt, joita olen tuonut mukanani tai jotka ovat kehittyneet matkan varrella. 

Mikä valaisee tietäni, johdattaa kulkuani (ajatuksiani, päätöksiäni, toimintaani)? Mikä saa minut pysähtymään? Mikä inspiroi jatkamaan matkaa? Uskon, että on tärkeää miettiä sitä.

Unelmia alkaneelle vuodelle – Unelmia on tullut, niin henkilökohtaista elämää kuin maatamme ja maailmaa koskevia; ihania, tärkeitä, kauniita unelmia. – Kiitokset kaikille niitä lähettäneille!!! Alamme nyt unelmoida näitä unelmia tahoillamme yhdessä. Ja otan lähetetyt unelmat mukaan myös kokoontuessani ystävieni kanssa unelmoimaan/rukoilemaan asioiden puolesta.
Ja jos ja kun niitä tulee jatkossa vielä enemmän, voin jossain vaiheessa laittaa niistä kootun unelmien blogipäivityksen.

Vahvistusta Viime viikolla unelma-bloggaukseni jälkeen jäin pohtimaan, ovatko unelmat jotenkin heiveröisempiä kuin rukoukset. – Ei kulunut kuin muutama päivä, kun sain useammassa muodossa vahvistuksia sille, kuinka unelmat todella ovat tärkeitä, ja kuinka merkittävää on, että meillä on niitä. Ei vain innoitamaan meitä, vaan myös siksi että hyviä asioita tapahtuisi meidän ja läheistemme elämässä. 

Martin Luther King Jr – Äsken, tuota kirjoittaessa tuli mieleen myöskin pastori, ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King Jr:n v. 1963 pitämä ”I have a dream” -puhe.
Vuoden kuluttua tuon unelmapuheen jälkeen USA:ssa
kiellettiin rotusorto lailla. Vahva osoitus erään unelman toteutumisesta.

Otteita Martin Luther King Jr:n unelmapuheesta:
– Minulla on unelma, että entisten orjien pojat ja entisten orjien omistajien pojat voisivat tulla  saman pöydän ääreen veljeyden hengessä.
– että pienet mustat pojat ja tytöt voisivat pitää yhdessä kiinni pienien valkoisten poikien ja tyttöjen käsistä siskoina ja veljinä.
– Minulla on unelma, että 4 pientä lastani saavat jonain päivänä elää kansakunnassa, jossa heitä ei arvoteta ihonvärinsä vaan luonteenominaisuuksiensa (content of their character) mukaan.
– Minulla on unelma, että jonain päivänä kaikki notkot täyttyvät, huiput alentuvat, mäet madaltuvat, vuorten louhikot tasoittuvat, ja Herran kunnia ilmestyy, kaikki saavat sen nähdä. (Jes.40:n 4. jakeen & v.1992 käännöksen mukaan).
– Tämän uskon avulla kykenemme louhimaan epätoivon vuoresta toivon kiven, muuttamaan kansamme raastavista riitasoinnuista kauniin veljeyden sinfonian.
– Tämän uskon kautta pystymme työskentelemään ja rukoilemaan yhdessä, kamppailemaan yhdessä vapauden puolesta tietäen, että jonain päivänä tulemme olemaan vapaita.

Ja kun tämä tapahtuu, ja kun suomme vapauden soida, kun annamme sen soida joka kylästä, kaupungista ja valtiosta, voimme nopeuttaa sen päivän tuloa, jolloin kaikki Jumalan lapset, mustat ja valkoiset, juutalaiset ja ei-juutalaiset, protestantit ja katoliset, voivat kaikki ottaa toisiaan kädestä ja laulaa vanhan negrospirituaalin sanoin:
’Vihdoinkin vapaita! Kiitos Kaikkivaltiaalle Jumalalle, olemme vihdoinkin vapaita!’

The Impossible dream – Diana Ross
Vaikka alla oleva v:n 1968 tallenne on teknisesti onneton, laitan sen kuitenkin, koska Diana Ross lausuu siinä nuo sanat (päätellen Dianan liikutuksesta, vain vähän aiemmin surmatun) Martin Luther Kingin muistoksi ennen varsinaista laulua. 

(Ps. Alunperin tähän laittamani video on näköjään poistettu netistä, joten tässä toinen, ilman puhetta…)

”Unelmoida mahdoton unelma, taistella lyömätöntä vihollista vastaan
kestää kestämätön suru
juosta sinne minne rohkeat eivät uskalla mennä
tuoda oikeus oikeudettomalle vääryydelle
rakastaa puhtaasti ja kunniallisesti kaukana olevaa
yrittää silloinkin kun kädet ovat liian väsyneet
tavoitella tavoittamatonta tähteä
tätä etsin (this is my quest): seuraan tähteä
vaikka tuntuisi kuinka toivottomalta ja kaukaiselta
taistella oikeuden puolesta, ilman kysymyksiä, pysähtymättä
olla valmis astumaan helvettiin taivaallisen tarkoituksen takia
ja tiedän: jos olen uskollinen tässä kunniakkaassa etsinnässä (quest)
sydämessäni on rauha ja tyyneys kun minut laitetaan leposijaani
ja tämän vuoksi maailma tulee olemaan parempi paikka
että yksi mies, ylenkatsottu ja arpien peittämä
ponnisteli rohkeasti loppuun asti
saavuttaakseen saavuttamattoman tähden
taistellakseen lyömätöntä vihollista vastaan
unelmoidakseen mahdottoman unelman”

Muut loppiaistekstit: Ps.72:1-3, 8-12, Jes.49:5-7 ja Kol.1:24-27.