Valvovat ja nukkuvat – Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää”, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. (1. Tess. 5: 2-11)
Tiukkaa tekstiä tessalonikalaisille lähetetyssä kirjeessä. – 90- luvulla, ollessani vielä mukana new age jutuissa, luin mm. erään amerikkal. henkisen open juttuja tuosta aiheesta. Hän siteerasi monia raamatunkohtia liittyen tuleviin aikoihin. Ilmestyskirjaa, ja yllä olevaakin. Hän luennoi siitä, millaisten prosessien läpi on mentävä, jotta ihmiskunnan ja maapallon transformaatio voi toteutua. Kirjoitti edessä olevista ihmiskunnan ja maapallon synnytystuskista, jotka on koettava, jotta tämä maailma ja ihmiskunta voi ’syntyä’ uuteen aikaan. Tuntui olevan hänen lempiaiheensa. (Raamatunsiteeraus laittoi monet nk. uushenkisyyteen liittyvät opetukset ikään kuin ’hyvään valoon’. Harkittua vai ei, en tiedä. Joka tapauksessa – vaikken itse tuolloin Raamattua lukenut – se antoi vaikutelman hyvästä, luotettavasta opetuksesta. – Nyt ajattelen toisin.)
Tietoisiksi – Tessalonikalaiskirje ei pyri pelottelemaan. (Ei em. henkinen opekaan pyrkinyt.) On eroa siinä, yrittääkö saada ihmisiä tietoisiksi pelottelun avulla taikka yksinkertaisesti kertomalla siitä, mitä tiedetään.
Paavali oli ilmeisesti jo aiemmin kertonut tessalonikalaisille, mitä Jeesus oli sanonut odotettavissa olevista ajoista, koska toteaa näiden jo tietävän.
Mietin: mitä me sitten tiedämme? Onko jotain, mitä meidän olisi hyvä tietää; sellaista, mistä ei yleensä puhuta, koska on helpompaa sivuuttaa asian käsittely? Minusta yllä oleva ei ole mikään kiva eikä helppo aihe. Mieluummin välttelisin sitä. Ja kuitenkin se aina välillä ikään kuin ponnahtaa pintaan, ’pureksittavaksi’.
Päivä vai yö – Paavali antaa ymmärtää, ettei pelkkä tietokaan riitä. Kyse on siitä, halutaanko elää valolle vai pimeydelle. Hän ei kirjoita mistään iltahämärän tai aamu-usvan välitilasta, vaan että sitä eletään joko yön pimeydessä tai päivän valossa. Jälkimmäisen hän sanoo merkitsevän uskoa, rakkautta ja toivoa. Että ne tulee ikään kuin pukea ylleen kuin suojakilveksi, jotta pysyisi valossa.
Valon lapsia – Hyvältä tuntuu se, että Paavali ei ainoastaan kehota ja varoita, vaan myös rohkaisee. Hän sanoo näille Kristukseen uskoville tessalonikalaisille: ”Olette kaikki valon ja päivän lapsia. Emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.”
Vaikka meidät on luotu ja tarkoitettu valon lapsiksi, ei kuitenkaan ole itsestään selvää että aina pysyisimme valossa. On kuin pimeä koettaisi kampittaa meitä koko ajan omalle puolelleen.
Tarvitaan hereisyyttä, varjelusta ja Kristuksessa pysymistä, jotta pimeys ei saisi meistä otetta.
Rakkaus, vahvin suoja – Kristuksen Rakkaus sulattaa pois pelot ja muut pimeään sydämen- ja mielentilaan johtavat tunteet ja ajatukset.
Korinttolaisille Paavali kirjoittaa, että kun Hän, joka on täydellinen, tulee, silloin se, mikä on vajavaista, katoaa.
”Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.”
Children of Light – Kristian Stanfill’in & kumppaneiden iloista meininkiä
”On uusi päivä, kaikki muuttui kun Sinun Rakkautesi tuli pimeyteen
lähetit Poikasi Valon
Herätkää, avatkaa silmänne, emme ole kuolleita vaan elämme
nouskaa, valon lapset, avatkaa ovet, antakaa valon loistaa
Sinun Valtakunnassasi on vapaus, tanssimme Sinulle Jeesus
Ilosi tulee ikuisesti olemaan laulumme, laulu särkyneille – anna sen säteillä, varjoihin
toivo koko maailmalle – anna sen säteillä, kaikkialle”
Muut tekstit: Ps. 90: 1-6, 12-15, Ps. 94: 8-15 ja Matt. 24: 36-44