12. 11.2021. Päivisin on kaikki ok, mutta kun pimeä laskeutuu jo ennen viittä ihan kuin päivä olisi jo ohitse – silloin hiipii marraskuun blues hiljaa sisään. Valon valtavan, kokonaisvaltaisen merkityksen elämiseen ja olemiseen huomaa erityisesti silloin kun pimeys valtaa alaa.  

Mistä voimaa jaksaa pimeät illat matkalla kohti Valoa?
Itselleni tulee ensin mieleen kynttilänvalo ja mintulta maistuva tummasuklaa. Ja hauveli, jonka iloa pimeä ei himmennä. Palokärki, joka käy ahkeraan lintulaudalla. Tähdet, jotka kurkistavat silloin tällöin pienistä pilvipeiton rakosista. Se että tietää että huomisaamuna on taas valoisaa.
Ja ehkä myös kaikki ne ihanat asiat jotka ovat vielä edessä, tiesi niistä sitten tai ei…
– Ja tietty Hän, jota voimme pyytää psalmilaulajan tavoin ravitsemaan meitä armollaan joka aamu, voidaksemme iloita jokaisesta elämämme päivästä… 

Anna meille ilo – Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. 
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot: ”Palatkaa tomuun, Adamin lapset.”
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen, kuin ruoho, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi! Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä. Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
(Ps. 90:1–6, 12–15)

Miten paljon iloa pieni, aina hyväntuulinen hauvelini tuokaan elämääni joka päivä. Se on kyllä oikea Jumalan lahja, ajattelen. Se löytää joka hetkestä mahdollisuuden johonkin hyvään (paitsi silloin kun lähden jonnekin ottamatta sitä mukaan).
Kun auringonsäteet osuvat sohvaan, se hyppää heti nauttimaan valosta ja lämmöstä. Kun menen keittiöön, se seuraa toivorikkaana perässä: jos vaikka jokin herkkupala tipahtaisi kuonon eteen.
Sillä on paljon pehmoeläimiä arkissa (vanha kori, josta pellavakankaalla päällystäessä tuli ihan selvä Nooan arkki). Pitkin päivää se valitsee arkista jonkun pehmolelun, jonka asettaa etutassujensa päälle katsoen vetoavasti: leikitäänkö?

Hauvani elää joka hetken täydesti – valveilla ollessaan. Suuren osan päivästä se nimittäin  nukkuu. Niin kauan kuin se saa levätä emäntänsä lähellä, sillä on turvallinen olo ja se nukkuu syvää, rauhallista unta. Koiranvaisto havahduttaa sen kuitenkin heti hereille, kun turvanlähde lähtee viereltä. Se nousee ja lähtee mukaan, vaikka vain toiseen huoneeseen. 

Turvanlähteeni – Ajattelen omaa Turvanlähdettäni. Hän ei poistu viereltä, vaan on aina kanssani. Pelkkä tieto Hänen läsnäolostaan tuo rauhan. kiitollisuuden ja ilon sydämeen. Minun on vain aina välillä muistutettava itseäni Hänen mukanaolostaan elämässäni.
Hänen Henkensä minussa, ja sinussa. Lahjana meille annettuna. Miten ihana asia!

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.” (Matt. 24:36–44)

Valvokaa, kehottaa Jeesus. Eihän hän tietenkään tarkoita, ettemme voisi nukkua syvästi yöuniamme. Vaan että olisimme valmiita. Valmiina milloin vain Vapahtajan saapumiseen.
Ihmisen Pojan tuloa on odotettu jo useamman tuhannen vuoden ajan. Siltikin meitä kehotetaan olemaan valmiit Hänen tuloonsa. 

Milloin Hän sitten tulee? – ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä”, sanoo Jeesus.
Mitä minulle/sinulle merkitsee, että on valmis Ihmisen Pojan tullessa? Miten meidän tulisi valmistautua tai olla siihen valmiita?
Raamatussa on siihen liittyviä kohtia, joihin ymmärrykseni ei vain yllä. Jotkut kohdat kun ovat ristiriidassa toistensa kanssa.
Aiheeseen liittyviä erilaisia tulkintoja, oletuksia ja odotuksia on ollut kautta aikojen. 

Siksi Kristuksen tulemiseen liittyvät tekstit ovat aina olleet minulle jossain määrin vaikeita. En oikein tiedä, miten minun pitäisi niihin suhtautua.
Voin tietenkin kuvitella kaikenlaista siihen liittyvää. Voin muistella niitä ilmestyksiä/visioita,  joissa olen nähnyt välähdyksen Hänen kirkkaudestaan. Ja ajatella, että kun Hän tulee, se tulee olemaan jotain niin  häikäisevää ja ihmeellistä, että jokainen, joka sen saa nähdä, mykistyy ihmetyksestä ja kunnioituksesta, ehkä pelostakin, vaipuu polvilleen, kumartaa maahan saakka… – jotain tuontapaista voin kuvitella.  

Vaikka emme tiedä Ylösnousseen Vapahtajamme saapumisaikaa ja hetkeä, on ihanaa, että jo runsaan parin viikon kuluttua alkaa aika, jolloin voi virittäytyä Hänen syntymäjuhlansa odotukseen ja viettoon. Adventin aika on minusta ihanaa aikaa! 🙂

 

Valmiina? – Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että yhtä tärkeää kuin on olla valmiina Kristuksen tulemiseen, yhtä tärkeää on olla valmis lähtemään täältä minä hetkenä hyvänsä.
Sillä emmehän me tiedä omaa lähtöhetkeämme sen enempää kuin sitä, milloin Hän tulee. 

Miten haluaisin lähteä tästä maailmasta? Kiitollisena, tulee ensimmäisenä mieleen. Kiitollisena kaikesta, mitä olen saanut kokea. oppia ja tehdä. Kiitollisena rakkaista, ystävistä ja läheisistä.
Tuntien ettei mitään sellaista jäänyt tekemättä, mitä minun oli täällä tarkoitus tehdä. Eikä sanomatta, mitä lähimmilleni halusin sanoa.
Ja sitten on tämä käytännön juttu: että olisin saanut läpikäytyä kaapit, hyllyt ja nurkat, niin etten jättäisi jälkeeni kohtuutonta urakkaa jälkipolvelle.

Rakas Jumala, anna meille viisautta, että osaisimme nähdä asioiden tärkeyden siten, kuin Sinä ne näet. Kiitos Valostasi. ja Rakkaudestasi meitä kohtaan. 🙂

Ps. Edellä mainitsemaani hyllyjen läpikäymiseen liittyen: löysin Aleksandr Solženitsynin rukouksen, mummuni talteen ottamana kellastuneena lehtileikkeenä (ehkä vuodelta 1970, jolloin A.S:lle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto).
(Laitan sen tähän ja koetan kääntää suomeksi.)
Vankileirien, karkotusten, teostensa julkaisukieltojen, syöpään sairastumisen ym. koettelemusten jälkeen Aleksandr Solženitsyn saattoi todeta uskonsa Jumalan hyvään tahtoon säilyneen.      

BÖN

Vad lätt det är för mig at leva med dig, Herre!
Vad det är lätt för mig att tro på dig!
När mitt förnunft står rådvillt med sina tvivel
eller just skall kapitulera,
när de intellligentaste bland människor inte ser längre
än till kvällen på den dag som nu är och inte vet
vad de har att göra i morgonen –
då sänder du mig en klar förvissning
om att du är och att du vill ordna så
att inte alla det godas vägar skall stängas.

På toppen av jordisk berömmelse ser jag
med förvåning tillbaka på den väg  som ledde
genom hopplösheten –
och hit, där jag kunnat skicka
mänslkligheten en reflex av dina strålar.

Och allt det som ja g ännu skall kunna reflektera –
— det kommer du att ge mig.
Och allt det som jag inte rår med –
det har du, naturligtvis, bestämt för andra.

Alexander Solsjenitsyn   (Käännös Sven Stolpe)

(Artikkelin alla mainitaan, että tuo rukous julkaistiin noihin aikoihin eri puolilla Eurooppaa.)

RUKOUS

Kuinka helppoa minun onkaan elää Sinun kanssasi, Herra!
Miten helppoa minun on uskoa Sinuun!
Kun järkeni epäröi ja epäilee
tai on juuri luovuttamassa 
kun kaikkein älykkäimmät ihmiset eivät enää näe
pitemmälle kuin saman päivän iltaan
eivätkä tiedä mitä heidän tulisi tehdä huomenna –
silloin Sinä lähetät minulle selkeän vakuutuksen
siitä, että Sinä olet ja että haluat järjestää niin
ettei kaikkien hyvien teitä suljettaisi.

Maallisen maineen yltä katselen 
hämmästellen takaisin tiehen, joka johti
toivottomuuden läpi –
ja tänne, josta olen voinut lähettää
ihmiskunnalle heijastusta säteistäsi.

Ja kaiken sen, mitä voin vielä heijastaa –
sen Sinä annat minulle.
Ja kaiken sen, mihin en kykene –
sen Sinä, tietenkin, olet päättänyt antaa toisille.

Muut tekstit:  Ps. 94:8–15, 1. Tess. 5:2–11 ja Matt. 24:36–44.