24.8.2020. Ensi pyhän teksteistä alla olevat painottavat miten suuri merkitys sillä on, miten me puhumme toisillemme.
Syvä kuin meri on harkittu puhe, virraksi paisuu viisauden lähde.
– Ei ole oikein pitää syyllisen puolta ja sortaa syytöntä oikeudessa.
– Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu, hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
– Oma suu on tyhmän tuho, omat sanat punovat hänelle ansan.
– Makealta maistuvat panettelijan puheet, ne painuvat syvälle sisimpään.
– Kielen varassa on elämä ja kuolema – niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää. (Sananl.18: 4-8, 21)
Noista Sananlaskujen jakeista minulle tulee mieleen vanhat kotimaiset mustavalkoiset filmit. Niissä roolitkin olivat korostetun mustavalkoisia: pahikset olivat vähintään yhtä pahoja suustaan kuin teoissaan, hyvikset koettivat sovitella tai kärsivät.
Koskenlaskijan morsian – mykkäfilmistä kuulin lapsena ja nuorena moneen kertaan. Muppani (äidinisäni) kertoi usein, kuinka hän ei halunnut käyttää sijaisnäyttelijää, vaan laski itse nekin kohtaukset, joissa laskettiin hurjaa vauhtia kuohuvaa koskea karikkoja väistellen. Me lapsenlapset tietenkin ihailimme hänen urheuttaan.
Mummu ei kommentoinut (ainakaan meidän lasten kuullen). Oli varmaan sanonut mielipiteensä ennen kuvauksia – ja niiden jälkeen, nähtyään elokuvan…
Mykkäelokuvassa vain muutama repliikki näytetään tekstinä kohtausten väleissä. Kun vahvoja tunteita (vihaa, rakkautta, mustasukkaisuutta, katkeruutta, pettymystä, tuskaa) ei voinut ilmaista puheen kautta, ne esitettiin usein liioitelluin, tragikoomisinkin elein ja ilmein.
Lapsena ja nuorena olin tyytyväinen, että mupalla oli tuossa leffassa reilun ja rehdin Antin osa. Rakastin muppaa, joten tietenkin oli kivempi nähdä hänet hyvisrooleissa. 🙂
Pieni peräsin ohjaa laivaa – Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.
Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta.
Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa.
Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla.
Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä.
Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni!
Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä. (Jaak. 3: 2-12)
Aika painavaa tekstiä Jaakobin kirjeessä! Pikkuruinen kielemme voi saada jopa pahempaa aikaan kuin esim. kätemme. Pahimmassa tapauksessa se voi sytyttää sodan – niin yksittäisten ihmisten kuin valtioiden välille.
Elämän pyörän sytyttäjä – Kieli on tuli, joka sytyttää palamaan elämän pyörän.
Kiinnosti, miten elämän pyörä on käännetty muille kielille. Tillvarons hjul. The course of nature. Zündet an allen unser Wandel. Le cours de la vie. Rotam nativitatis nostrae…
Elämän pyörän traditioihin tai sen nykyisiin käyttömenetelmiin (joihin en ole perhehtynyt) puuttumatta nuo käännökset saivat minut miettimään: että jotain, mitä minulle, sinulle tai jollekin muulle on joskus sanottu, on voinut muuttaa koko elämämme (ruotsinkiel. käännöksen mukaan: olemassaolomme pyörän) suunnan. Parempaan tai pahempaan suuntaan. Onnellista jos ja kun parempaan. 🙂
Hyviä sanoja – Sillä vaikka Jaakob kirjoittaa, että kieli on ’hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä’, se voi puhua myös hyviä, kannustavia, rohkaisevia, mieltä ilahduttavia, mielialaa kohottavia ja siunaavia sanoja. Sellaisia uskon meidän kaikkien kaipaavan ja tarvitsevan elämänpolullamme. Miten merkittävää voikaan olla sellaisten sanojen puhuminen lähimmäisillemme.
Mutta voimme puhua niitä myös omalle, haavoittuneelle sisäiselle lapsellemme. Armollisia, hoitavia, rakastavia sanoja. Sellaisia, joita Taivaallinen Isämme myös haluaa meille puhua, kun Hän haluaa vahvistaa olemassaolomme suuntaa kohti parempaa. 🙂
Mitä sydän on täynnä… – Jeesus sanoi:
”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.” (Matt. 12: 33-37)
Koronamaskien käytöstä ollaan montaa mieltä. Itse ajattelen, että niiden käyttö joka tapauksessa on huomaavaista toisia kohtaan, koska ne jarruttavat puheen, yskäisyn tai aivastuksen kautta välittyviä virusroiskeita.
Valitettavasti ei ole kehitetty kasvomaskia, joka suojaisi lähimmäisemme epäystävällisiltä, piikikkäiltä ja riitaisilta sanoilta ja muuttaisi ne ystävällisiksi, lempeiksi, rohkaiseviksi ja anteeksiantaviksi…
Viime viikolla jouduin koronatestiin, seuraavanlaiseen:
Ohjasin ostoskärryni marketin liukuportaissa niin oikeaan laitaan kuin mahdollista, jotta kiireisemmät pääsisivät ohitseni. Liukuportaissa ei ollut sillä hetkellä muita.
Vaan miten kävikään? Taakseni parkkeerasi 6 nuorta aikuista tiiviiksi ryppääksi. He juttelivat keskenään niin innokkaasti, ettei ohittamiseni tullut mieleen. Eikä turvaväli: lähimmät seisoivat puolen metrin päässä minusta. Oli kuin jokin näkymätön paineaalto olisi heittänyt koko joukon siihen.
Juhlatunnelmissa suositukset unohtuvat – Olin liukuportaille mennessäni huomannut tuon juhlapukuisen, äänekkään seurueen. Ehkä tultiin ravintolasta, jossa oli nautittu jotain vettä väkevämpää, tai sitten juhlinnan aihe jo itsessään tuotti tuota innokkaasti pulppuilevaa puhetta.
Mikseivät he mene ohitseni?Liukuportaat eivät koskaan olleet tuntuneet niin hitailta.
Huomauttaisinko heille turvavälistä? No se pilaisi vain heidän ilonsa. Siinä saattaisi sitä paitsi kommenttien myötä lentää niitä epätoivottuja virushiukkasia…
Vasta jälkeenpäin tuli mieleen, että olisin itse voinut siirtyä ostoskärryn eteen. Tai jos sittenkin olisin ihan ystävällisesti huomauttanut turvavälistä? – Ei ehkä olisi ihan luontevasti luonnistunut harmistuneessa mielentilassa.
Pelkoa vai varuillaan oloa? – Tähän saakka en ole ollut erityisen huolissani tartunnan saannista. Noissa liukuportaissa huomasin kuitenkin huoleni kasvavan kohtalaisesti. Pyrkikö pelko saamaan minusta otteen, vai oliko kyse vain varuillaan olosta?
Varuillaan olo on joissain tilanteissa ihan ok. Pelkoa en kuitenkaan halua. Pelko on rakkauden vastakohta. Levollisessa rakkauden ja luottamuksen tilassa olemme ikään kuin eräänlaisessa suojapiirissä.
Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. (1. Joh. 4:17-18)
Oppimista aina vaan – Kyllä tämä COVID-19 taitaa lisätä aikalailla itsetuntemusta, monessa mielessä ja monilla alueilla.
Montakohan kertaa vielä saankaan myös tämän pandemian aiheuttamissa erilaisissa tilanteissa todeta, kuinka paljon tarvitsen Parasta Opettajaani, Hänen läsnäoloaan ja vaikutustaan?
”Opetan yhä” – Rukouksessaan Jeesus sanoo: ”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen, ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.
Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä, jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut, ja jotta minä näin pysyisin heissä.”
Kristus, kiitos että saamme luottaa lupaukseesi, että yhä opetat meitä tulemaan rakastavammiksi toisiamme kohtaan. Niin että Rakkautesi pysyisi ja virtaisi meissä ja meistä, sydämestämme ja sanoistamme… hankalissakin tilanteissa…
Kiitos, että saamme turvata aina apuusi. Muistuttaisitko meitä siitä, erityisesti silloin, kun sitä tarvitsemme? 🙂
Muut tekstit: Ps. 30: 3-6, 12-13 ja Ps. 146: 5-10.