Salainen Jumala

Mehiläisten paratiisi

10.6.2019. Hyönteishotellit Mikä pörinä käykään jasmiinipensaassa, oikea aarreaitta mehiläisille. Olen alkanut katsella pihan pensaita ja kukkia yhä enemmän mehiläisen silmin.
Hauska tämän kevään ilmiö oli hyönteishotellit, joiden väsäämiseen jaettiin askarteluohjeita. Poropeukalolle hotelleja on tarjolla myös kaupanhyllyllä.
Ensin ajattelin väkertää itse sellaisen, sitten totesin etten taida saada aikaan, joten melkein olin jo ostamassa kun kaupassa sellaisen näin. Mutta tulikin ajatus, että  pihallani löytyy kyllä ihan omasta takaa hyönteisille hotelleja, laudanrakosia ja koloja vaikka millä mitalla… 🙂

Hallittua hoitamattomuutta – Tässä linkki, jossa on vinkkejä siihen, mitä voi tehdä hyönteisten hyväksi: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kestava-kehitys/miten-hyonteisten-vahenemista-voi-torjua-luomuksen-hyonteistiimi-vastaa
Siinä neuvotaan suosimaan hallittua hoitamattomuutta (= jättää tilaa luonnonkasveille). Nurmikon tilalle voi istuttaa luonnonniityn. Keväällä kukkivat pajut ovat tärkeitä hyönteisille, samoin ajuruoho, mäkimeirami, kurjenpolvi ja nauhus. – Totesin tuosta että jes, kaikkea tuota löytyy, pihanihan pitäisi siis olla varsinainen hyönteisparatiisi. Ei täällä kuitenkaan käy enää sellainen surina kuin joskus ’silloin ennen’. – Hauvelin kannalta helpompaa näin, jos positiivisia puolia haluaa löytää…
Joka tapauksessa kyseinen artikkeli antoi uuden, kauniin ja  armollisen määritelmän villinä versovalle pihalleni: sillä vallitsee hallittu hoitamattomuus.  🙂

Rabbi, me tiedämme – Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”
Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”
”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi.
Jeesus vastasi:
”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”  (Joh. 3: 1-15)

Jumalan lähettämä Sanat ’me tiedämme’ nousivat erityisesti silmiini. Nikodemos oli siis keskustellut (lähimpien?) kollegojensa & ystäviensä kanssa Jeesuksesta, ja he olivat tulleet siihen tulokseen, että tämä ihmeitä tekevä Nasaretin mies ei ollut mikään tavallinen opettaja, vaan Jumalan lähettämä.
Ehkä Nikodemos oli saanut ystäviltään mukaansa kysymyksiä esitettäväksi Jeesukselle. Joka tapauksessa hänelle oli tärkeää saada keskustella Jeesuksen kanssa, ja voisin kuvitella hänen lausuneen rukouksen jos toisenkin lähtiessään tapaamaan tuota Jumalan lähettämää miestä.

Salassa Nähtävästi peläten erottamista Suuresta Neuvostosta, tai ainakin Jeesukseen vihamielisesti suhtautuvien kollegojen arvostelua, Nikodemos halusi tavata Jeesuksen salaa. Jeesus näki hänen vilpittömyyteensä ja suostui yölliseen keskusteluun.

Oletko sinä koskaan miettinyt, voiko Jumalalle puhua jostain asiasta, tai ylipäätään puhua Hänelle? Tai ajatellut, että Jumalalle kuuluu puhua vain salassa, toisten tietämättä tai kuulematta? Tai onko sinulla (ollut) jokin asia tai useampi, joista olet ajatellut, että voit puhua niistä vain Jumalan kanssa, yön hiljaisuudessa, tai ainakin niin ettei ole muita kuulemassa?
Nuorena minulla oli usein tuollaisia ajatuksia, ja myös tuollaisia asioita. Useimmiten purin niitä (negatiivisia kokemuksia ja niiden herättämiä tunteita ja ajatuksia) päiväkirjaani. Kirjoitin niitä lähinnä itselleni, selkeyttääkseni ajatuksiani ja tunteitani, mutta joskus suuntaisin kysymykseni myös Jumalalle: Tämä oli epäoikeudenmukaista! Miksi näin tapahtui? Miten tästä selviän? –  Eikä Jumala millään tavoin ilmaissut pahastuneensa vuodatuksistani. – En tosin tuolloin tiennyt, kuuliko Hän niitä ylipäätään vai ei…

Mutta kerran kysyessäni Jumalalta, onko Hän todella olemassa, ja jos Hän on, niin millainen Hän on… – silloin sain vastauksen! Sellaisen, että jäi hyvä mieli ja ettei asiaa tarvinnut varmistaa uudelleen. Siitä olin ja yhä olen kiitollinen.

Hän tuntee meidät täydellisesti – Myöhemmin minulle selvisi, ettei mikään ole salassa Jumalalta. Hän näkee ja tuntee meidät läpikotaisin: ajatuksemme, tunteemme, asenteemme, toimintatapamme, (itseemme ja toisiin, elämään ja Häneen kohdistetut) odotuksemme ja toiveemme, ilomme ja surumme, pettymyksemme ja täyttymyksemme. Hän ymmärtää meidät täydellisesti.

Jumala puolestaan on melkoisen salamyhkäinen, tunnemme Luojaamme vain vähän. Voimme lukea kuvauksia Hänestä, Hänen ominaisuuksistaan ja toiminnastaan, ja kokea Hänen läsnäolonsa ja vaikutuksensa elämässämme, mutta kuitenkin me tiedämme vain hitusen Hänestä. Tiedämme lähinnä sen, mitä Hän on halunnut ja haluaa itsestään paljastaa.
Eniten taidamme tietää Pojasta, joka syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle. Pyhästä Hengestä on vain joitakin suoranaisia luonnehdintoja Raamatussa, ja Isästäkin. Mutta vieläkin minua askarruttavat Jeesuksen sanat ed.vkon evankeliumitekstissä, jossa hän lupasi kertoa kaiken Isästä. Miten ja milloin se on tapahtunut tai tapahtuu?

Hengestä syntyminen ”Jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” – Synny uudesti ylhäältä?
En ihmettele yhtään, että Nikodemos ihmetteli Jeesuksen sanoja. Niin olisin minäkin; nytkin tässä ihmettelen.

Nikodemoksen tilanne oli kuitenkin ihan toisenlainen: hän oli ’Israelin opettaja’, kuten Jeesus häntä nimitti, Suuren neuvoston rabbi.
Lähimmät työtoverinsa, kenties perheenjäsenetkin, odottivat varmaan jännityksellä, millaisia paljastuksia Jumalan salaisuuksista hän toisi tullessaan.
Mutta kävikin niin, että ennen kuin Nikodemos ehti yhtään kysymystä lausua – tai jos ehti, niistä ei kerrota Raamatussa – Jeesus heitti hänelle sellaista tekstiä, ettei sitä noin vain saanut purtua, nielemisestä puhumattakaan.

Monenlaisia selityksiä Tuota Hengestä syntymistä on selitetty monella tapaa. Jotkut suuntaukset liittävät uudestisyntymisen käsitteeseen aikuiskasteen, jotkut pelastusrukouksen. Jotkut suunnat pitävät Hengestä syntymistä (tai uudestisyntymistä) kriteerinä sille, onko joku oikeasti uskovainen/pelastunut/Kristuksen oma jne.
Ihmiset tuntuvat tietävän niin paljon enemmän kuin mitä Jeesuksen opetuksista voi päätellä…
Sillä miten monin tavoin esim. pelastus-käsitettä Raamatusta käsitelläänkään.  Ehkä on helppoa ottaa niistä yksi ja ripustaua siihen ja sitten vakuuttua siitä, että juuri tässä (ja juuri meillä) on ainoa oikea asiaan liittyvä tulkinta (tieto, opetus ja käytäntö).

Tämä ’hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa’. En vain saa noita tulkintoja ja käytäntöjä istumaan Jeesuksen sanoihin: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.

Jeesus ei kuvaa tuon tarkemmin, mitä tarkoittaa lauseillaan ”jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa” ja ”jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan”.
Mitä tarkoittaa tuossa kohdassa Jumalan valtakunnan näkeminen tai siihen pääseminen? Meillä voi olla erilaisia käsityksiä asiasta.
Mutta pienen kulkijan mieli kyllä sanoo, että jos tuossa kohdassa olisi ollut kyse ihmissielun iäisyyskysymys, ei Jeesus varmaankaan olisi sanonut sitä vain  yhdelle häntä salaa yöllä tapaamaan tulleelle henkilölle. Kyllä luulisi, että hän olisi julistanut sitä synagogissa, Galilean kukkuloilla, Jerusalemin temppelissä ja kaikilla niillä yleisillä paikoilla, joissa oli paljon väkeä häntä kuuntelemassa…
Eikö silloin hänen julistuksensa pääsanoma olisi ollut juuri tuo: on synnyttävä uudesti ylhäältä, Hengestä?
Vaikka ajattelenkin, että se on hyvin merkityksellinen asia, en voi nähdä sitä pelastuskysymyksenä. Kyllähän Pelastaja on jo sovittanut meidät. Ajattelen, että meidän tehtävämme on ’vain’ oivaltaa se, kiittää Häntä ja uskoa, mitä Hän puhuu tämän maailman asioista ja taivaallisista. Minusta uudestisyntyminen on plussaa plussan päälle, seurausta siitä, että on päättänyt lähteä seuraamaan Kristusta.

Salattu Jumala – Taivaallinen Isämme haluaa varmaan pysyä osittain salattuna sen vuoksi, että jatkuvasti ihmettelisimme, kyselisimme ja etsisimme Häntä. Virittäytyisimme kuuntelemaan Häntä. (Hän sitten päättää, vastaako kysymyksiimme ja milloin, vai hämmentääkö meitä jollain yllättävällä asialla…) Tällä matkalla sitten opimme ymmärtämään ja tuntemaan Häntä paremmin.

Pyhän Hengen laita taitaa olla samoin. Hän ei halua rajoittaa itseään johonkin tietynlaiseen muottiin, muotoon tai määritelmään. ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee.”

Pyhä Henki tulee kun haluaa. Tai silloin kun Isä tai Jeesus Hänet lähettää.
Ja kun Häntä hartaasti odotetaan. Kuten Helluntaina, jolloin Pyhä Henki laskeutui opetuslasten ylle ja muutti heidän elämänsä.
Mutta myös nykyään tätä tapahtuu. Olen kuullut ihmisten kertovan, kuinka he olivat rukoilleet epätoivoisina Pyhän Hengen johdatusta ja neuvoa elämäntilanteeseensa. Ja kuinka täysin tuntemattomat ihmiset olivat tulleet heidän luokseen kertoen, että Pyhä Henki oli pyytänyt heitä tulemaan. Ja siitä oli seurannut täysi muutos rukoilleiden elämään.
Pyhää Henkeä ei siis vain lähetetä, vaan Hän lähettää myös ihmisiä tekemään asioita, kuten rukoilemaan jonkun puolesta.

Pyhän Hengen voima Vaikka Pyhä Henki onkin jo annettu ja on ja toimii meissä, Hän on myös Voima, joka tulee paikalle erityisesti siellä, missä kiitetään, ylistetään ja palvotaan Jumalaa koko sydämestä. Ehkä siinä ilmapiiri muuttuu sellaiseksi, että se kutsuu Pyhää Henkeä paikalle. Ajattelen, että tuo ilmapiiri on Jumalan Valtakunnan ilmapiiriä. Siinä kolmiyhteinen Jumala on ihmeellisellä tavalla läsnä. Siinä Pyhän Hengen ilmapiirissä ja läsnäolossa tapahtuu muutoksia, ihmeitäkin joskus. Pyhän Hengen kosketuksen jälkeen voi tuntea että on kuin uudestisyntynyt.

Katekismuksen mukaan ’Pyhä Henki synnyttää meidät uudesti ja lahjoittaa meille uskon, jolla voimme tarttua kasteen lupauksiin. Pyhä Henki kitkee meistä joka päivä itsekkyyttämme ja herättää meissä uutta uskoa ja rakkautta.’

Toinen Helluntaipäivä – Tänään on Saksassa – ja ehkä monessa muussakin Euroopan maassa – pyhäpäivä: toinen Helluntaipäivä. Pauli Annalan ja Eeva Vitikka-Annalan ylläpitämästä viehättävästä San Damianosta tuli tänään niin ihana  Helluntaiteksti – kuvaus Pyhästä Hengestä – että liitän sen vielä tähän (rivit tiivistettyinä):

Kaikkialle tulviva tuoksu – Pyhä Henki on suloinen ja kevyt ies. Täynnä ymmärrystä, täynnä armoa kantaessaan syntejämme, ja täynnä hellyyttä ja sääliä, rajatonta rakkautta.
Ihmisessä asuen hän antaa aina anteeksi ja aina toivoo, ymmärtää kaiken ja antaa anteeksi kaiken. Hänen hyvyytensä leviää kuin kaikkialle tulviva tuoksu, 
saa tuntemaan läsnäolonsa ja rohkaisee.
Samanaikaisesti hän todistaa Jumalan täydellisestä rakkaudesta meitä kohtaan. Hän vakuuttaa meidän hengellemme, että suurin lahja on yhtyminen Jumalaan 
ja että todellinen paha ja todellinen kärsimys on synti.
Siksi hän on täynnä sääliä syntistä kohtaan eikä tuomitse, vaan nostaa uudelleen ja auttaa, auttaa aloittamaan uudelleen.
Hän näyttää aina ristiinnaulittua Kristusta kaikkien ihmisten ikuisena pappina.
Pyhä Henki on kärsivällinen, suopea, korkein hyvä, Jumalan lahja, ikuisen elämän takuu. Hän on Puolustaja, joka puolustaa aina ja opettaa meitä olemaan kärsivällisiä itseämme kohtaan, silloinkin kun olemme langenneet syntiin.
Hän sanoo keitä olemme, minne menemme, mikä on tie ja miksi kärsimme.
Hän näyttää Kristuksen kunniakkaan ristin ja kutsuu nousemaan tälle todellisen levon paikalle.
Hän sanoo, että elämässämme kaikki on pyhää. Elämäntarinamme on pyhä 
ja hän ohjaa meitä lempeästi turvautumaan kokonaan ristiinnaulittuun Kristukseen.
Hän ei aseta ehtoja eikä vaadi mitään, hän ottaa päälleen kaiken ja kestää kaiken.
Sillä olla Herran tavoin ristillä on ylpeytemme ja kunniamme, totuus, pelastus, kristittynä olemisemme pyhyys.
Miksi en julistaisi hyvää sanomaa, jotta ihmiset löytäisivät ainoan oikean Jumalan 
ja hänen rakkaan Poikansa ja saisivat Pyhän Hengen.
Jumalan Henki, kallisarvoinen helmi, Hänessä rakastamme Isää niin kuin Hän rakastaa Poikaa, ja rakastamme Poikaa niin kuin Isä rakastaa häntä.
Pyhä Henki, joka tekee meistä persoonia, on enemmän minua kuin minä itse, 
on enemmän meitä kuin me itse, hän on kaikkea kaikissa.
Kirkossa hän on pyhä yhteys ja täydellinen rakkaus, Jumala.
Rakas Isä, miksi en siunaisi sinua, ylistäisi sinua ja laulaisi sinulle, joka olet kutsunut meidät papilliseen tehtävään, olet täyttänyt meidät lahjoillasi, 
olet antanut meille itsesi, olet paljastanut meille maailmankaikkeuden salaisuuden – täydellisen kuolemaan saakka yltävän rakkautesi meitä kohtaan.
Kunniakas risti, kuoleman voitto, täydellinen nöyryys, pyhä yhteys, Jumalan Kirkko.   – Kiko Argüello, 1989

Holy Spirit come to us – Taizé

”Saavu Henki taivaasta, sytytä meihin Rakkauden liekki
Saavu Henki taivaasta, saavu Henki taivaasta”

Ensi pyhän muut tekstit: Ps. 95: 1-2, 6-7 , Jes. 6: 1-8 (9-10) ja Room. 11: 33-36.

Kaunista Helluntain ja Pyhän Hengen läsnäolon aikaa meille kaikille! 🙂