Aihearkisto: Yleinen

Jumalan sanan kylvö

18. 2.2022. Tämän sunnuntain evankeliumitekstissä puhutaan Jumalan sanan kylvämisestä.
Kirkkovuosikalenteri esittelee aiheen näin: ’Jeesus on kylväjä, mutta myös hänen opetuslapsensa on lähetetty uskollisesti kylvämään sanaa luottaen siihen, että Jumala antaa aikanaan kasvun.’

Sattuipa hauskasti tuo aihe, sillä viime kauppareissulla minuun iski yhtäkkiä kylvämisinto: siemenhyllyt vetivät puoleensa magneetin tavoin ja vietin niiden ääressä pitkän tovin tutkien mitä kukkia tai vihanneksia haluaisin esikasvattaa.
Siitä on tosi pitkä aika kun kokeilin esiviljelyä. Yleensä onnistun hukkaamaan ostamani siemenet ennen kylvöaikaa ja löydän ne liian myöhään. Joten suoraan ulos kasvumaallekin kylvettävät siemenet päätyvät maahan liian myöhään. Ja sitten kun olen saanut siemenet kylvettyä, usein  kastelen niitä liikaa tai liian vähän, ja kylvös kuivuu.

Kaikesta huolimatta kylväminen ja kasvun seuraaminen on minusta ihanaa ja jännittävää puuhaa, – Siemenet hankittu mutta kylvöaika vasta maalis-huhtikuussa, joten nyt on vain odotettava. Ja toivoa hyvää satoa, kun sen aika on. Ja hyväähän kannattaa aina odottaa. 🙂

Kuin ollakaan, seuraavana päivänä tuon kirjoitettuani ja laitettuani tähän alla olevat raamatuntekstit, eteen tuli tositapahtumiin perustuva elokuva (Pieces of a woman), jossa pariskunnan vauva menehtyy kotisynnytyksen jälkeen.
Traumaattisen kokemuksen seurauksena vanhempien suhde kiristyy ja lopulta mies jättää vaimonsa anoppinsa kehotuksesta.  Selviää, ettei tämä ollut koskaan pitänyt vävystään. 

Vaimon äiti, katkera holokausti-selviytyjä, haluaa synnytyksessä avustaneelle kätilölle rangaistusta ja laittaa oikeudenkäynnin vireille. Itse asiassa hän haluaa (ehkä tiedostamattaan) hakea kostoa tai hyvitystä oman elämänsä rankoista alkuvaiheista.

Eräässä vaiheessa vauvansa menettänyt äiti päättää idättää omenansiemeniä. Hän kurkistaa usein toivorikkaana, olisiko ituja jo tullut näkyviin.  
Oikeusprosessin lopussa hän toteaa, ettei minkäänlainen rangaistus tai rahallinen korvaus voi tuoda hänen pientä vauvaansa takaisin. Hän sanoo uskovansa että kaikella on tarkoituksensa, myös hänen pienokaisensa lyhyellä elämällä. Kätilö säästyy syytteeltä. 
Palatessaan nuori äiti huomaa, että siemenet olivat alkaneet itää. 

Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: ”Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä.” Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä.
    Niin siis lähdimme Troaksesta. Purjehdimme suoraan Samothrakeen ja sieltä seuraavana päivänä Neapoliiseen. Sieltä jatkoimme matkaa Filippiin, roomalaiseen siirtokuntaan, joka on ensimmäisiä kaupunkeja Makedoniaan tultaessa. Viivyimme siellä muutamia päiviä.
    Sapattina menimme kaupungin ulkopuolelle joen rantaan; arvelimme, että siellä olisi rukouspaikka. Istuuduimme sinne ja puhuimme naisille, joita siellä oli koolla. Meitä kuuntelemassa oli myös muuan Lyydia, jumalaapelkäävä nainen, joka oli kotoisin Tyatirasta ja kävi kauppaa purppurakankailla. Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vastaan sen mitä Paavali puhui, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin.  (Ap. t. 16:9–15)

Laitan tämän tekstin tähän lähinnä siksi, että siinä on aika harvinainen kohta Raamatussa: mainita, että koolla oli naisia – siis monikossa. Onkohan koko Raamatussa montaakaan  mainintaa naisista monikossa? Ne mitä tulee mieleen liittyvät Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisiin vaiheisiin. Naiset itkivät kun Jeesusta vietiin ristiinnaulittavaksi, naiset Jeesuksen ristin juurella ja naiset, jotka menivät sapatin päätyttyä hänen haudalleen.
Muutoin Raamatussa mainitaan lähinnä yksittäiset naiset, jotka jollain tavalla liittyvät  tai vaikuttivat kuvattuihin tapahtumiin.
Ja ymmärtäähän tuon. Siihen aikaan kun raamatuntekstejä koottiin kansien väliin elettiin  patriarkaalista aikaa.

Naisia koolla – Paavali ja Luukas ja ketä muita nyt olikaan mukana tuolla matkalla, menivät rantaa olettaen että siellä olisi rukouspaikka. Teksti ei kerro, olivatko rannalla olevat naiset rukoilemassa vai ihan vain arkisissa askareissa, esim. huuhtelemassa värjättyjä kankaita, joita Lyydia toimitti kauppiaille.
En muista toista raamatunkohtaa, jossa olisi nimeltä mainittu nainen, joka harjoittaa itsenäistä ammattia. Mutta nyt oltiinkin roomalaisessa siirtokunnassa Filippissä.
Joka tapauksessa oli varmaankin Pyhän Hengen johdatusta, että nuo naiset saivat kuulla, mitä miehillä oli kerrottavanaan. He saivat kuulla hyvän sanoman Vapahtajasta, jonka sovitustyö oli myös heitä varten.       

Kun paikalle tuli paljon väkeä ja kaikista kaupungeista virtasi ihmisiä Jeesuksen luo, hän esitti heille vertauksen: ”Mies lähti kylvämään siementä. Kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien laitaan. Siinä jyvät tallautuivat, ja taivaan linnut söivät ne. Osa putosi kalliolle ja lähti kasvuun, mutta oraat kuivettuivat, koska eivät saaneet maasta kosteutta. Osa putosi keskelle ohdakkeita, ja kun oras kasvoi, kasvoivat ohdakkeetkin ja tukahduttivat sen. Mutta osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja tuotti satakertaisen sadon.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi: ”Jolla on korvat, se kuulkoon!”
    Opetuslapset kysyivät Jeesukselta, mitä vertaus tarkoitti.
    Hän sanoi:
    ”Te olette saaneet oppia tuntemaan Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä kuullessaankaan ymmärtäisi. Vertaus tarkoittaa tätä: Siemen on Jumalan sana. Tien laitaan pudonnut siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan mutta joiden sydämestä Paholainen heti tulee ottamaan sen pois, jotta he eivät uskoisi ja pelastuisi. Kalliolle pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuullessaan ottavat sen iloiten vastaan mutta uskovat vain hetken aikaa. Heillä ei ole juurta, ja niin he koetukseen joutuessaan luopuvat. Ohdakkeisiin pudonnut osa tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan mutta sitten tukahtuvat elämän huoliin, rikkauteen ja nautintoihin. He eivät tuota kypsää satoa. Mutta hyvään maahan pudonnut siemen tarkoittaa niitä, jotka sanan kuultuaan pysyvät siinä puhtain ja ehein sydämin ja kestävinä tuottavat satoa.”  (Luuk. 8:4–15)

Sanan kylvö – Jeesus vertaa sanan kylvöä siementen kylvämiseen. Äkkiseltään nuo vaikuttavat aika lailla eri jutulta. Mutta kun mietiskelin tuota evankeliumitekstiä, aloin huomata yhteneväisyyksiä. Mieleen tulee myös, miten se ei liity ainoastaan Jumalan sanan kylvämiseen.
On aikamoista ajatella, miten vahva vaikutus jo yksittäisellä sanalla tai lauseella voi olla.

Millaisia sanoja tai lauseita me puhumme? Onko niillä myönteinen, rohkaiseva, kantava ja kannustava vaikutus? Sellaisia, joista jää hyvä mieli niin puhujalle kuin kuuntelijalle?
Vai pääseekö suustamme sammakoita, jotka arvostelevat, solvaavat, painavat alas, masentavat kuulijaa? Sellaisia kuultiin eilisissä Olympiakisoissa.  

Mitä sanoi valmentaja 15-vuotiaalle taitoluistelijalle tämän ”epäonnistuttua” (= sijoittui neljänneksi, eli jäi ilman mitalia) ?
Tuon nuoren, doping-kohussa kärvistellyn tytön stressi ja pettymys purkautui itkuun heti esityksensä päätyttyä. Kentän laidalla valmentaja – sen sijaan että olisi lohduttanut nuorta valmennettavaansa, laukoi armottomasti moitteen sanoja: ”Miksi luovutit, miksi lakkasit taistelemasta?” – Voi vain kuvitella, miten pitkäaikainen vaikutus noilla(kin) sanoilla oli ja on tuohon jo  epäonnistumiskokemuksesta murtaneeseen nuoreen urheilijaan.   

Ei ole samantekevää, millaisia, millä tavoin, missä ja milloin niitä siemeniä – tai sanojamme  – kylvämme. Oli sitten kyse Jumalan sanan levittämisestä. tai ihan jokapäiväiseen arkielämäämme liittyvistä asioista.
Kylvämmekö hyvää satoa tuottavia siemeniä? 

Muut tekstit:  Ps. 44:2–5 ja Jes. 55:6–11 .

Ansaitsematon armo

13.2.2022. Tänään tulleessa sp-viestissä lähetysjärjestö Kylväjän Ukrainassa juutalaistyössä palveleva perhe ilmoitti palaavansa Suomeen, Järjestö kutsui perheen kotimaahan UM:n turvallisuussuositusten mukaisesti.   
Kylväjä kertoo tiedotteessaan rukoilevansa jännitteiden lientymistä ja rauhallista rinnakkaiseloa Ukrainaan ja koko Eurooppaan. – Tämä on rukous, johon varmaan jokainen voisi yhtyä.

Rauhan puolesta – Uutisvideolla ukrainalaiset marssivat ja laulavat rauhan säilymisen puolesta. – Erityisesti heitä (mutta tietty myös meitä kaikkia) ajatellen voisi myös lukea ensi pyhän psalmitekstiä:   

Minä rakastan sinua, Herra, sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni, sinulta saan avun ja suojan.
Kun kutsun Herraa, ylistettyä, saan avun vihollisiani vastaan.
Kuoleman paulat kiertyivät ympärilleni, tuhon pyörteet minua kauhistivat.
Tuonelan paulat kietoivat minut, näin edessäni kuoleman ansat.
Silloin minä huusin hädässäni Herraa, kutsuin avuksi Jumalaani.
Ääneni kantautui hänen temppeliinsä, ja hän kuuli minun huutoni. 
(Ps. 18:2–7)

Ihmisten välillä on Kautta aikojen ollut konflikteja, riitoja ja jännitteitä. Mikä niitä oikein saa aikaan? Tarve kerskailla omalla erinomaisuudellaan? Tarve hallita toisia? Tarve pönkittää egoaan vakuuttelemalla olevansa muita vahvempi, kykenevämpi ja viisaampi? 

Eikö noiden kaikkien tarpeiden alla ole loppujen lopuksi epävarmuus ja pelko? Pelko että jää jollain tavoin alakynteen, toisten pilkattavaksi? Usein taustalla on varhaisvaiheessa koettuja pettymyksiä ja turhautumisia. Tällaisia heijastelevat selkeästikin joidenkin suurvaltojen johtajien käytökset, reaktio- ja toimintatavat.  

Kaksiosainen elokuva ’ Saarnaajan tarina’ perustuu Edir Macedon elämänkertakirjaan Nothing to Lose.  Hänet kuvataan filmin 1. osassa kiivaana ja tulisieluisena nuorukaisena, joka etsii epätoivoisesti Jumalaa .Köyhistä oloista lähtöisin oleva brasilialaisnuorukainen kokee vihdoin yhteyden Jumalaan ja että tämä kutsuu häntä levittämään evankeliumia. Hän alkaa ensin saarnata puistossa ja perustaa lopulta kirkon levittääkseen hyvää sanomaa.

Elämäkertaelokuvan 2. osassa valtavaksi kasvanut kirkko kokee monenlaista vastustusta ja E.M. joutuu petosten ja juonitteluiden kohteeksi. Oman kirkon pastori on eri mieltä kirkon toiminnasta ja alkaa toimia tätä vastaan, poliitikot ja katolisen kirkon edustajat ovat huolissaan tuon kirkon kasvusta ja suosiosta ja koettavat löytää keinoja tukahduttaa sen toiminta.   

Filmin kakkososassa E.M. kuvataan miltei pyhimysmäisen hurskaana, anteeksiantavana, rakkaudessa pysyvänä ja kaikille hyvää toivovana miehenä. Vähitellen heräsi kysymys: kuinkakohan totuudenmukaisesti hänen henkistä/hengellistä kasvuaan filmissä mahdetaan kuvata?
Katsottuani filmin luin netistä, että brasilialaismies on nykyään eräs maailman rikkaimmista uskonnollisista johtajista. Löytyy myös mainintoja hänen vanhoillisista ja rasistisista kannanotoistaan.
Tuli saippuanmaku suuhun: elokuva alkoi tuntua maineenpuhdistusyritykseltä. 

Joka tapauksessa se on eräänlainen kuvaus siitä, kuinka paljon valtaa pitävät pelkäävät hallintavaltansa menettämistä.
Ja yllättäen elokuvan 2. osa päättyy E.M:n lausumana ensi pyhän tekstin Jeremian kirjasta:   

Näin sanoo Herra:
– Älköön viisas kerskuko viisaudellaan,
älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.
Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä,
että tuntee minut ja tietää, mitä minä tahdon.
Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä
ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.
Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra.  (Jer. 9:22–23)

Jeesus sanoi:
    ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan. Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin. Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
    Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’
    Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” (Matt. 20:1–16)

Merkkejä tiilissä – Eilisessä uutisjutussa kerrottiin arkeologista, joka tutkii maamme keskiaikaisten kirkkojen seiniin niiden rakennusvaiheessa tehtyjä merkkejä. Sen aikaisilla timpureilla ja tiilentekijöillä oli tapana merkata työnsä kaivertamalla seinään esim. avaimen, kirveen tai ankkurin kuva, –
Tiilistä merkittiin erän ensimmäinen. Arvelun mukaan näin pidettiin kirjaa siitä, kuinka monta tiiltä kukin tiilenvalmistaja oli työmaalle tuonut, ja palkka maksettiin sen mukaisesti.

Jeesuksen vertauksessa Jumalan valtakunnassa palkka on kaikille sama. 
Vertauksessa ne, jotka olivat tehneet töitä kauemmin kuin viimeisenä tulleet, kokivat tämän epäreiluksi: miksi he saivat saman verran kuin ne, jotka tulivat hommiin viimeisinä? 

Tämän pyhän aihe, ansaitsematon armo, antaa vinkin siihen, mistä Jeesuksen vertauksessa on kyse. Jumalan armo ei ole riippuvainen meistä, töistämme tai saavutuksistamme,
Joku on voinut elää koko elämänsä Jumalaa palvellen, hurskaasti ja antautuneesti. Joku ymmärtää kääntyä Jumalan puoleen vasta juuri ennen viimeistä henkäystään.  
Jumala näkee meidät ja elämämme toisin kuin me ihmiset. Hän haluaa ojentaa kätensä jokaiselle, joka kurottaa sitä kohti, huolimatta siitä, miltä tämä on saanut aikaan elämässään.
Hänelle tärkeintä on löytää meidät luokseen, yhteyteensä. 

Ihmeellinen armo – Joistakin Jumalan armo saattaa tuntua epäreilulta: emmekö me, jotka niin tunnollisesti olemme uurastaneet Jumalan tahtoa seuraten, olekaan erityisemmässä asemassa Jumalan silmissä kuin ne, jotka eivät ole toimineet samoin? Taikka kuin ne, jotka kuuluvat toisiin kirkkokuntiin tai seurakuntiin, joissa uskotaan toisella tavoin kuin meidän seurakunnassa tai kirkkokunnassa?

Taivasten valtakunnassa – Jotkut taas kokevat Jumalan armon käsittämättömänä siitä syystä, että he ovat tottuneet ajattelemaan, että voidakseen saada osakseen jotain hyvää, se pitää ansaita omilla teoillaan.
Jeesus osoittaa vertauksellaan, että taivaan valtakunnassa vallitsevat aivan erilaiset kriteerit ja toimintatavat.

Voimme luulla tietävämme, mitä Jumala ajattelee meistä ja miten Hän näkee meidät. Usein kuvittelemme  Hänen suhtautuvan asioihin samoin kuin me itse.
Jumala on kuitenkin niin paljon ihmeellisempi ja suurempi kuin mitä me pienet ihmiset voimme koskaan ymmärtää.   

Ilosanoma taivasten valtakunnasta – Matteus kuvaa taivaan valtakunnan työtä luvussa 9 näin; 
Jeesus kulki sitten kaikissa kaupungeissa ja kylissä. Hän opetti synagogissa, julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat. Kun hän näki väkijoukot, hänet valtasi sääli, sillä ihmiset olivat näännyksissä ja heitteillä, kuin lammaslauma paimenta vailla.
Silloin hän sanoi opetuslapsilleen: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen” (Matt.9:35-38)

Monella uskovalla voi olla huoli siitä, onko tehnyt tarpeeksi ilosanoman eteenpäinviemiseksi.
Monelleko ihmiselle on kertonut Jeesuksen hyvästä sanomasta, montaako on auttanut löytämään suhteen Jumalaan? 

Kristus toivoo meidän vievän eteenpäin hyvää sanomaa, Onko siis esim. Saarnaajan tarina -elokuvan päähenkilö, joka on perustanut megakirkkoja ympärimaailmaa levittämään ilosanomaa, enemmän arvoinen kuin me tavalliset Hänen polullaan tallustelevat?

Ansaitsemattoman armon ilosanoma on, että me kaikki olemme samanarvoisia Hänen silmissään, riippumatta omista ansioistamme. Jumala rakastaa meitä lapsiaan ja kutsuu meitä yhteyteensä, tuntemiseensa.  Aika ihana ilosanoma taivasten valtakunnasta mielestäni. 😉

Tämän päivän tekstinä lisäksi 1. Kor. 9:24–27.

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily

5.2. 22  Miten vahva vaikutus auringonvalolla onkaan meihin! Sen sai taas kerran todeta tällä viikolla. Oli ollut pilvistä monena päivänä, ja hiekoittamattomat kävelytiet olivat niin autiot, että niitä pitkin saattoi vapaasti hiihdellä hauvelin kanssa (joka nautti vauhdista ja laukkasi iloisena sydämensä kyllyydestä). Tällaista meidän lenkkeilyn pitäisi aina olla, se varmaan ajatteli.
Keskiviikkona lähdettiin samoille reiteille suksien ja lapsenlapsen kanssa. Vaan eivät olleet kylätiet enää autiot! Aurinko oli näet tullut esiin ja kutsunut ’koko kylän’ lenkkeilemään. Siinä sitten etenimme hiljakseen väistellen vastaantulijoita (jotka ilmeisesti ymmärsivät ettemme koiran kanssa voi mennä hiihtoladuille, päätellen siitä että kohtasimme pelkästään hymyjä, emmekä yhtäkään äreää katsetta).
Siitäkin näkee auringonvalon vaikutuksen: se saa ihmiset hyvälle tuulelle. 🙂

On kuitenkin olemassa Valo, jonka vaikutus meihin on paljon voimakkaampi, syvempi ja kauaskantoisempi kuin auringon…

Huomenna on kynttilänpäivä. Keskiajalta peräisin olevan tavan mukaan kirkossa vuoden aikana käytettävät kynttilät vihittiin tuona päivänä. 
Pyhän raamatullisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen temppeliin ja jumalallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan.

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
       Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:  valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
       Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.   (Luuk. 2:22–33)

Tuo evankeliumiteksti nosti mieleeni monenlaisia ajatuksia. aivan erilaisia kuin aikaisemmin. Jotkut niistä eivät tunnu niin tärkeiltä, ne nousivat vain mielenkiinnosta, eikä haittaa vaikken tietäisi vastauksia. Jotkut taas jäivät askarruttamaan pitemmäksikin aikaa.  

Maria ja Joosef tulivat Jeesus-lapsen kanssa Jerusalemin temppeliin. Heidän oli määrä puhdistautua Marian synnyttämisen jälkeen. Millainen puhdistautumisrituaali mahtoi olla? Rukouksia, pyhitettyä vettä…? Sitä ei evankeliumi kerro, mutta eipä se olekaan tässä olennaista. 

Vallalla olevan lain mukaan jokainen esikoispoika oli pyhitettävä Herralle. Vanhempien tuli viedä poikalapsensa temppeliin ja tuoda uhrina kaksi metsäkyyhkyä.
Millainen merkitys esikoispoikien pyhityksellä oli heidän elämälleen? Puhuttiinko heille siitä heidän vartuttuaan? Kertoivatko vanhemmat, että heidät on pyhitetty Herralle? Millaisia odotuksia heihin mahtoi kohdistua? Oliko heillä erilaisia velvollisuuksia kuin nuoremmilla sisaruksilla? 

Meidänkin kulttuurissamme perheen esikoispojalla on ollut usein erityinen asema. Vanhemmat ovat voineet kohdistaa häneen tiettyjä odotuksia ja toiveita, esim. sukutilan tai perheen yrityksen jatkamisen suhteen. Sitä on voitu edellyttää esikoiselta itsestään selvänä asiana. Silloinkin kun se ei ole lainkaan vastannut tämän omia toiveita tai taipumuksia, ja pelkkä ajatuskin siitä on tuntunut taakalta. Kuitenkin esikoinen on usein alistunut kohtaloonsa ja toiminut vanhempiensa odotusten ja toiveiden mukaan.  

Jeesuksen elämäntehtävä oli ennalta määrätty, tähtiin kirjoitettu. Profeetat olivat kuvanneet sitä pyhissä kirjoituksissa, ja sitä tuli Simeon tuona päivänä temppeliin todistamaan.
Alusta alkaen Pyhä Henki valmisti ja johdatti Jeesusta. Vaikka hän työskentelikin vartuttuaan Joosefin verstaassa osallistuen näin perheen toimeentuloon, hänen varsinaiseen elämäntehtäväänsä muulla perheellä ei ollut sananvaltaa. He saattoivat korkeintaan seurata vierestä. Ja ihmetellä.  

Jeesuksen pyhitys – Jeesus-lapsi tuotiin temppeliin pyhitettäväksi. Liittyikö siihen jonkinlainen papin suorittama toimitus?  Sitä(kään) ei kerrota.
Luukas toteaa siitä vain, että ’Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin.’ (Luuk.2:39)  

Pyhitys-sana sai minut miettimään, mitä se merkitsee omassa elämässäni. Mikä minulle ensinnäkin on pyhää? Huomaan, että siitä on pitkä aika, kun viimeksi olen pohtinut tällaista.
Tietty ensimmäisenä tulee mieleen Jumala. Voisinko pyhittää Hänelle koko elämäni, ja kaiken mitä minulla on ja mitä teen? Olen sen mielessäni joskus tehnyt, ehkä useammankin kerran. Mutta miten se näkyy ihan jokapäiväisessä elämässä? Arjessa, erilaisissa kohtaamisissa, suhtautumisessani lähimmäisiini? 

Jumalan kirkkaus säteilee Kristuksen kasvoilta – Paavali kirjoittaa korinttilaisille:
’Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.
    Kun meillä Jumalan armosta on tällainen palveluvirka, me emme lannistu. Olemme hylänneet kaiken salakähmäisen, emme toimi petollisesti emmekä vääristele Jumalan sanaa, vaan tuomme esiin totuuden ja toivomme, että jokainen omassatunnossaan arvioi meidät Jumalan edessä. Jos meidän julistamamme evankeliumi on peitossa, se on peitossa niiltä, jotka joutuvat kadotukseen. Tarkoitan niitä, joiden mielen tämän maailman jumala on sokaissut, niin että he epäuskossaan eivät näe Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilevää valoa, Kristuksen, joka on Jumalan kuva. Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: ”Tulkoon pimeyteen valo”, valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.’  (2. Kor. 3:18–4:6.)

Osaanko nähdä Kristuksen kasvot jokaisessa kohtaamassani lähimmäisessä? 

Luukas kertoo, että Simeon tuli temppeliin Pyhän Hengen johdatuksesta, jotta hän näkisi Marian ja Joosefin saapuvan temppeliin Jeesus-lapsen kanssa.
Simeon tunnisti heti, että tuo lapsi ei ollut kuka tahansa esikoispoika, vaan itse kauan odotettu ja kaivattu, Messias. 

Valo ja kirkkaus – Miten Simeon saattoi tunnistaa Jeesuksen jumalallisen identiteetin? Pyhä Henki ilmoitti sen hänelle. Ajattelen, että Pyhä Henki oli odottanut tuota kohtaamista yhtä innokkaasti kuin Simeon. Simeon sai pidellä Jeesus-lasta sylissään ja todisti:
”Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut:  valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.”

Kristus, Jumalan kirkkauden säteily – Kunpa Pyhä Henki johdattaisi meitäkin Kristuksen kirkkauden tuntemiseen. Näkemään ja ymmärtämään, mitä kaikkea Kristus on; mikä merkitys Hänellä on meille kaikille. Ei vain tiedon tasolla, vaan syväksi sisäiseksi tietoisuudeksi siitä, kuinka Kristuksessa Jumalan kirkkaus on tullut keskuuteemme, Ymmärrykseksi tuon kirkkauden kaiken muuttavasta voimasta ja vaikutuksesta.
Ja siitä, kuinka Hän on kanssamme, silloinkin kun se meistä itsestämme näyttää tai tuntuu jossain määrin epätodennäköiseltä.

Kristus on kanssamme, ja Hän haluaa valaista pimeät hetkemme ja kohtamme. Hänen Valonsa on aina kirkkaampi ja voimakkaampi kuin synkinkään pimeys. Hän voi kirkkaudellaan pyyhkiä pois mielen ja tunteiden tummat varjot.
Hän haluaa antaa rauhansa ja rakkautensa sisimpäämme. Hän haluaa antaa kirkkautensa säteillä olemukseemme ja antaa sen vaikuttaa meissä, Niin että voisimme huokaista Augustinuksen tapaan:

’Minun sielulleni loistaa valo, jota maailma ei käsitä,
sille kaikuu sävel, jota aika ei vaimenna,
sen täyttää tuoksu, jota ei tuuli haihduta,
sillä on ruokaa, joka ei syöden lopu,
se on rakkauden yhteyttä, jota ei kyllästyminen katkaise.
Tätä kaikkea rakastan, kun rakastan Jumalaani.’

Augustinus (kirjassaan Tunnustuksia, v. 398)

Muut tekstit: Ps. 48:11–15,  ja Jes. 52:8–10. .

Jeesus auttaa hädässä

27.1. 2022. Raamatunteksteissä, kristillisessä kirjallisuudessa niin kuin myös useissa elokuvissa kuvataan, kuinka lukemattomin eri tavoin Jumala auttaa vaikeuksissa olevia lapsiaan, isoja ja pieniä.
Tositapahtumiin perustuva elokuva Blue Miracle (Sininen ihme) kertoo meksikolaisesta  orpo)kodista ja siitä, miten se sai ihmeellisellä tavalla apua tukalaan tilanteeseensa.  

Meksikossa, Los Cabos’in rantakaupungissa on vauras asuinalue. mutta myös slummialue, jossa asukkaat elävät äärimmäisessä köyhyydessä kamppaillen sairauksien, päihteiden, väkivallan, hyväksikäytön jne kanssa.
Asukkaiden tilannetta pahensi v. 2014 hirmumyrsky Odilie, joka sai paljon tuhoa aikaan Cabos’issa ja myös siellä sijaitsevassa Casa Hogarissa. 

Casa Hogar tarjoaa kodin, ruoan, huolenpidon ja koulutuksen sellaisille lapsille ja nuorille, joille ei ole turvallista asua vanhempiensa luona. Tämä koti kamppaili taloudellisten vaikeuksien kanssa: se ei pystynyt maksamaan velkojaan ja pankki vaati saataviaan. Näytti siltä, että kodin toiminnan lakkauttaminen oli edessä. Se olisi tiennyt 40 pojan joutumista takaisin kadulle, sillä heidän vanhempansa eivät pystyneet huolehtimaan heistä. 

Cabosissa järjestetään vuosittain kalastuskilpailu (Bisbee Black and Blue), jota pidettään yhtenä maailman arvostetuimpana (ja rahakkaimpana) kalastuskilpailuna. Kilpailuun osallistuu 125-150 kalastusvenettä tiimeineen.
Monet Cabosin asukkaat ansaitsevat elantonsa viemällä turisteja risteilylle tai vuokraamalla veneitään kalastuskilpailuihin.   

Lahjoitus – Hirmumyrskyn aiheuttamien tuhojen vuoksi Bisbee’s Fish & Wildlife Conservation Fund perusti erillisen säätiön auttamaan Cabosin asukkaita.
Kalastuskilpailuun osallistuminen maksaa 5000 USD/tiimi. Nimettömänä pysytellyt lahjoittaja lupautui maksamaan säätiön kautta osallistumismaksun jokaiselle kalastustiimille, joka vuokrasi kilpailuun paikallisen veneen tai ottaisi paikallisia kalastajia tiimiinsä.

Tiimiin – Eräs cabosilainen kapteeni otti – hieman epäröiden kylläkin – tiimikseen Casa Hogarin  toiminnanjohtajan Omar Venegas’in sekä 9 siellä asuvaa poikaa, (joilla ei ollut mitään  kokemusta kalastamisesta). Mutta tässä olisi (pieni tai suuri) mahdollisuus pelastaa poikien koti: Jos he voittaisivat kisan, Casa Hogar voisi maksaa voittorahoilla velat ja jatkaa toimintaansa.

(Tosiasiassa tuo meksikolaiskapteeni ja hänen veneensä olivat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin roolihahmonsa filmissä: pullosta lohtua etsivä, toivonsa kadottanut äreä amerikkalaiskalastaja, joka asui huonokuntoisessa kalastusveneessään.)

Miten epätodennäköiseltä näyttikään, että tuo kokematon tiimi voisi voittaa muualta tulleet ammattimaiset kilpakalastajat. Miten se voisi saada pyydystetyksi isomman sinimarliinin? Tilanne ei tuntunut todellakaan kovin lupaavalta.
Ensimmäisenä päivänä heillä kyllä tärppäsi, mutta vonkale sai riuhtaistua itsensä vapaaksi. Pettymys oli suuri koko porukassa.

Jumalan lupaus – Toisena kilpapäivänä yksi pienemmistä pojista, joka oli jo jonkin aikaa kirjoitellut Jumalalle rukouslappusia (’Papa’ Omarin kehotuksesta), sanoi lähtevänsä mukaan merelle. Häntä ei tahdottu ensin ottaa veneeseen pienen kokonsa vuoksi, mutta poika sanoi, että Jumala oli sanonut hänelle että he voittavat mutta hänen pitäisi tulla mukaan.

Sinimarliini – Merellä tapahtui jotain, mitä kukaan tuota pientä poikaa lukuun ottamatta ei osannut uskoa. Päivä oli jo pitkällä eikä marliineista ollut näkynyt merkkiäkään. Yhtäkkiä vapa alkoi nykiä: vieheeseen oli tarttunut valtava sinimarliini. Alkoi yli 40 min:n kamppailu. Papa Omar piteli uistinta kaikin voimin ja yritti vetää kalaa lähemmäs. Täysin uupuneena hän oli jo luovuttamassa, mutta toisten kannustamana hän sai viimeisillä voimillaan lopulta kiskottua itseään suuremman kalan veneeseen.
(Casa Hogar de Cabo San Lucas A.C. Facebook .sivulla on kuva Omarista ja kalasta.) 

Voitto – Kala oli sen päivän ja koko 5-päiväisen kisan suurin, se painoi yli 174 kg. Casa Hogarin tiimi voitti tuon päivän kisan ja sai suuren palkintosumman, jolla se sai maksettua velkansa ja rakennettua uuden rakennuskompleksin. Se laajensi toimintaansa, ja nyt asukkaina on myös tyttöjä. Jo 350 lasta ja teiniä on saanut tähän mennessä kodin Casa Hogarissa. Siellä he saavat paitsi turvallisen kasvupaikan myös koulutusta, jonka avulla he voivat hakeutua taipumuksiaan ja mielenkiintoaan vastaaviin ammatteihin.

Vain Jumala voi – BD Outdoors –kalastusvälinefirman sivuilla luki: ”Ensikertaa kuuluisassa kilpailussa ja ensimmäinen sija… – vain Jumala voi tehdä tällaisen ihmeen. Jumala, ainut Jumala, kaiken olevaisen Luoja, halusi siunata Casa Hogaria tällä suurella palkinnolla.” 

Vain Jumala tietää – Casa Hogarin kotisivujen esittelyvideolla soi laulu, jossa sanat:
”Vain Jumala tietää, mitä olet kokenut ja mistä löytää sinut, Hän tuntee kuka sinä todellisuudessa olet. On olemassa sellaista Rakkautta, jonka vain Jumala tuntee.”


Jeesus astui veneeseen, ja opetuslapset seurasivat häntä. Järvellä nousi äkkiä ankara myrsky. Aallot löivät yli veneen, mutta Jeesus nukkui. Silloin opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: ”Herra, pelasta meidät! Me hukumme.” ”Miksi te noin pelkäätte, vähäuskoiset?” Jeesus sanoi. Sitten hän nousi ja nuhteli tuulta ja aaltoja, ja tuli aivan tyven. Ihmiset hämmästyivät ja sanoivat: ”Mikä tämä mies on? Häntähän tottelevat tuulet ja aallotkin.” (Matt. 8:23–27)

Kalastusvene keikkuu kuin lastu laineilla, vettä pärskii yli laitojen. Opetuslapset ovat kauhuissaan, mutta Jeesus vain nukkuu kaikessa rauhassa veneessä.
Galilean järvi, jota myös mereksi kutsutaan, on todella iso. Voi hyvin kuvitella, miten suureksi  aallokko kohoaa myrskyssä. Opetuslasten pelon voi hyvin ymmärtää.

Vaan mitä tekee Jeesus, kun hänet herätetään? Nousee seisomaan ja nuhtelee tuulta ja aaltoja. Ja ne tyyntyivät. Siinä oli toisilla ihmettelemistä. Mikä mies tämä oikein on?
Myöhemmin he tulivat ymmärtämään: Jumalan Poika, jolle on annettu kaikki valta maan päällä ja taivaissa. 

Kun Jeesus on veneessä, kaikki on toisenlaista. Sitä ei ehkä huomaa tai tule ajatelleeksi ennen kuin silloin, kun myrskyaallot kasvavat. Kun elämä järkkyy jollain tavoin ja huomaa ettei se olekaan omassa hallinnassa. Kun elämäntilanne muuttuu epävarmaksi, pelottavaksi, ahdistavaksi, hallitsemattomaksi.

Silloin Jeesus haluaa sanoa: ”Älä pelkää, minä olen tässä, kanssasi.” Ja ihmeellinen rauha laskeutuu sydämeen ja koko olemukseen. Luottamus ja tietoisuus siitä, että et ole yksin.
Hän jolla on valta tyynnyttää myrskyt, tuulet ja aallokot, on kanssasi. Hän on samassa veneessä, kanssamme. 🙂

Tämä kappale soi Casa Hogarin kotisivujen casahogarcabos.com esittelyvideossa:

God Only Knows – for King & Country   

Valveilla kun maailma on syvässä unessa
liian peloissaan sitä, mitä voi tapahtua kun nukut
kukaan, kukaan ei näe sinua
kukaan, kukaan ei uskoisi sinua
joka päivä yrität poimia kaikki palaset
kaikki muistot jotka eivät koskaan lähde sinusta

Vain Jumala tietää mitä olet kokenut
Jumala vain tietää, mitä he sanovat sinusta
Jumala vain tietää kuinka se näännyttää sinut
mutta on olemassa sellainen Rakkaus
jonka vain Jumala tietää
vain Jumala tuntee todellisen itsesi
on olemassa sellainen Rakkaus
jonka vain Jumala tuntee

Peität jok’ikisen salaisuuden
pelkäät niin kovasti että jos joku näkisi heidät
he lähtisivät pois
mutta joku, joku näkee sinut
Joku joka ei koskaan jätä sinua
Jumala vain tietää, mitä olet kokenut
vain Jumala tuntee todellisen itsesi

On olemassa Rakkaus
yksinäisille, häpeäville
väärinymmärretyille ja syyllisille
mitä jos olisi uusi alku
yksinäisille, häpeäville
väärinymmärretyille ja syyllisille
mitä jos voisimme aloittaa alusta
voisimme aloittaa alusta
koska on olemassa sellainen Rakkaus
jonka vain Jumala tuntee
Jumala vain tietää kuinka päästä läpi
vain Jumala tuntee todellisen itsesi

 

Muut tekstit. Ps. 107:1–2, 23–31, Jes. 51:9–16 ja 2. Kor. 1:8–11.

Jeesus herättää uskon

   

20.1.2022. Katselin eilen ’Miracles from ’Heaven’ (Ihmeitä taivaasta) elokuvan Netflixistä (uusi tuttavuus poikani kautta), Filmi kertoo texasilaisen Annabel Beam’in tarinan.
Hän sairastui 5v:na vakavaan suolistosairauteen, jota lääketieteen mukaan ei  voinut parantaa, ainoastaan helpottaa kipuja lääkityksellä.
9-vuotiaana Annabel kiipesi isosiskonsa avulla korkeaan, ikivanhaan puuhun, joka oli sisältä ontto. Annabel putosi puun sisään. Pelastusoperaatio oli haastava, 3 tunnin kuluttua palomiehet onnistuivat saamaan Annabelin ylös puun sisältä.
Tyttö tutkittiin sairaalassa, ja todettiin, ettei hänellä ollut mitään murtumia, ainoastaan pintanaarmuja ihossa. Kotona huomattiin, että tytön vatsa, joka oli vuosikaudet ollut pysyvästi turvoksissa, oli nyt normaalin kokoinen.
Annabeliä hoitanut lääkäri totesi, ettei tytöstä löydy enää minkäänlaista merkkiä sairaudesta.
Kun äiti kysyi lääkäriltä, miten se oli selitettävissä, tämä vastasi että parantumista parantumattomasta sairaudesta kutsutaan lääketieteessä termillä ’spontaneous remission’ , spontaani elpyminen, lääkärit eivät voi puhua ihmeparantumisesta.

YouTube-videossa, jossa haastatellaan Annabelia ja hänen äitiään 5 v. tapahtuman jälkeen, Annabel kertoo, mitä hän oli kokenut ollessaan puun sisällä. Hän oli tajunnan menetettyään poistunut ruumiistaan ja siirtynyt johonkin ihmeen ihanaan paikkaan, jossa häntä vastaan tuli perheen 2 v. aiemmin kuollut koira.  Siitä hän päätteli olevansa taivaassa.
Annabel oli istunut Jeesuksen sylissä ja oli vihainen, kun Jeesus sanoi hänelle, että hänen pitäisi palata takaisin. Miksi hän sai kokea tätä ihanuutta vain joutuakseen saman tien palaamaan  takaisin kärsimään sairaudestaan aiheutuvaa loputonta kipua ja tuskaa? Jeesus sanoi parantavansa hänet, ja lähettävänsä enkelin pitämään hänestä huolta. 

Usein on niin, että me pystymme näkemään vain sen tilanteen, jossa kulloinkin olemme. Jumala näkee koko kuvan, koko sen suunnitelman, jonka Hän on laatinut elämäämme varten.  

Tositapahtumiin perustuvassa ’Miracles from ’Heaven’ –filmissä oli minusta hyvää se, ettei siinä kaunisteltu tilanteita eikä ihmisten reaktioita. Annabelin äiti menetti uskonsa Jumalaan, kun tämä ei vastannut hänen rukouksiinsa. Sitten vielä eräät seurakuntalaiset alkoivat esittää, että syy siihen, ettei Annabel parane rukouksista huolimatta, oli varmaan vanhemmissa tai Annabelissa itsestään! Äiti lakkasi käymästä seurakunnassa ja oli vihainen ja katkera.

Mutta kun Annabel oli pudonnut onton puun sisään, eikä tiedetty, onko hän vielä elossa, Annabelin äiti polvistui puun juurelle rukoilemaan, ja hänen kanssaan muut perheenjäsenet.  
Näinhän se usein on: kun hätä on tarpeeksi suuri, se voi pistää polvilleen sellaisenkin, joka ei usko, tai sellaisen, joka on menettänyt uskonsa. Ihmeellistä on, että Jumala kuulee ja näkee. Erityisesti epätoivoisen rukoukset.  

Kun seurakunnan pastori pyysi Annabelin äitiä kertomaan seurakuntalaisille, miten tyttö oli parantunut, osa seurakuntalaisista alkoi huudella, etteivät usko tätä, vaan että perhe oli keksinyt koko jutun saadakseen julkisuutta. Paikalla oli kuitenkin eräs isä, jonka tytär oli ollut sairaalassa samassa huoneessa Annabelin kanssa. Isä sanoi että hän uskoo. Hän kertoi olleensa ateisti, mutta nähdessään, miten hänen tyttärensä löysi rauhan ja luottamuksen Annabelin ansioista, hän oli tullut kiittämään Annabelia ,

Itse jäin miettimään, kuinka monia ihmeellisiä tapahtumia meiltä jää kuulematta siksi, että pelätään ihmisten reaktioita. Ihmeitä kokeneet ajattelevat, ettei heitä ehkä uskota. Pelätään leimautumista, ehkä myös kateutta, tai katkeruutta niiden taholta, jotka eivät ole kokeneet Jumalan auttaneen rukouksistaan huolimatta.  

Mutta – eikö silti ole tärkeää, että siitä puhutaan? Siitä, miten Jumala on kanssamme, ja kuinka Hän vaikuttaa ja tekee ihmeitä vielä tänäkin päivänä keskuudessamme? Siitä kuinka Hän auttaa, lohduttaa, johdattaa, vahvistaa uskoamme, antaa toivoa ja parantaa.

Uskon vahvistusta varmaan kaikki kaipaamme, ainakin jossain vaiheessa elämäämme. Rohkaistaan mielemme ja kerrotaan, kun ja kuinka olemme kokeneet, kuinka Jumala on toiminut elämässämme, johdattanut, auttanut meitä erilaisissa tilanteissa.

Jeesus herätti uskon monien sydämissä sen kautta, mitä Annabelille tapahtui.
Harvoin kuitenkin kuulemme niin dramaattisista tapahtumista kuin tuon tytön elämässä.  Jumala toimii niin lukemattomin eri tavoin. Joskus niin huomaamattomasti, että kyse on oikeastaan vain omasta asenteestamme, havaitsemmeko sitä.
 Mihin ja miten suuntaamme huomiomme?

Elämä on täynnä ihmeitä, pieniä ja suurempia. Niitä voi ja saa ihmetellä myös)yhdessä toisten kanssa, ei vain itsekseen. Niistä saa iloita ja olla kiitollisella mielellä. Tiedän monia (itseni mukaan lukien), jotka ilahtuvat kuullessaan kerrottavan siitä, miten Jumala on tehnyt heidän elämässään. 🙂

Kun Jeesus oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Jeesus sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.” Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee. Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ’Mene’, niin hän menee, tai toiselle: ’Tule’, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ’Tee tämä’, niin hän tekee.”
    Tämän kuullessaan Jeesus hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella. Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa. Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.” Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.  (Matt. 8:5–13)

Sano vain sana – noihin sanoihin kiteytyi sadanpäällikön usko. Riitti, että Jeesus sanoisi vain sanan, niin hänen palvelijansa paranisi.
Jeesus totesi, ettei ole tavannut yhtä vahvaa uskoa yhdelläkään israelilaisella kuin oli tuolla  roomalaisella sotamiehellä. Aikamoinen toteamus. Kuten sekin, että ne, joiden oli määrä periä valtakunta, jäävät kiristelemään hampaitaan. 

”Tapahtukoon niin kuin uskot” sanoi Jeesus sadanpäällikölle. Mietin miten paljon totta noissa sanoissa on. Miten paljon elämässämme tapahtuukaan juuri sellaisia asioita, joita uskomme  (toivomme tai pelkäämme) meille tapahtuvan.
Se, mitä me uskomme, todella vaikuttaa elämämme kulkuun. Siksi minusta kannattaa ehdottomasti rukoilla, uskoa, toivoa ja odottaa hyviä asioita, niin itselle kuin lähimmäisillemme.
Ja koko tälle rakkaalle planeetallemme, kaikille ja kaikelle täällä eläville. 🙂 

Muut tekstit: Ps. 102:16–23, 5. Moos. 10:17–21, 1. Kun. 8:41–43 ja Room. 1:16–17.

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

14.1.2022. Eräs henkilö, jota arvostan kovasti sekä hengellisenä opettajana, retriitinohjaajana että kirjailijana on Peter Halldorf, 3. polven helluntaipastori. Hän on tutkinut kristittyjen erämaaisien ja -äitien opetuksia ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja. Hän on toiminut Pilgrim -lehden vastaavana toimittajana v:sta 1994, Hän on myös Linköpingiin Ekumeniska Kommuniteten i Bjärka-Säby’n perustajia ja toimi sen johtohahmona (preses) v:een 2017.
Ruotsissa häntä arvostavat niin teologit kuin maallikot yli kirkkokuntien.
Ennen vuodenvaihdetta Lundin yliopiston teologinen tiedekunta myönsi Peterille kunniatohtorin arvon.

Ekumeniska Kommuniteten’in nyk. preses Jonas Eveborn kirjoittaa Peterin nimityksestä: 
”Peterin kirjallinen tuotanto ja suulliset esitykset, toiminta pastorina – eikä vähiten hänen  ihmettelevä ja löytämisestä iloitseva asenteensa (hållning av förundran och upptäckarglädje), joka heijastuu hänen olemuksestaan – on tasoittanut tietä hyville kohtaamisille kirkkojen, traditioiden ja uusien ystävien välillä yhteisössämme.
Se teologian, rukouksen, liturgian ja nykyajan tarkastelun linssi, jonka kautta Peter tarkastelee maailmaa, laajentaa näkemyksiämme niin historiasta, nykyajasta kuin tulevaisuudesta.
Iloitsemme tästä kunnianosoituksesta ja osoitamme yhteisönä lämpimimmät onnittelumme Peterille.”   

Eräs vastaantuleva rouva ihasteli silmät säteillen: ” Onpa kaunis aamu!” Juttelemme hetken. Paluumatkalla kohtasimme uudelleen. ”Kävin halaamassa puuta”, hän totesi hymyillen.
Hän kertoi muuttaneensa miehensä kanssa Rovaniemeltä pk-seudulle, lähemmäs lapsiaan, kun mies sairastui 4 v. sitten. Mies menehtyi 4 kk:n kuluttua muuton jälkeen. Vaimo, 87 vuotias, olisi muuttanut takaisin Rovaniemelle, jollei asuntoa olisi myyty.
”Metsää on ikävä, ja mökkimaisemaa. Juttukaveria myös kaipaan välillä, mutta tapaan usein kerhoystäviäni.” – Nytkin hän oli menossa tapaamaan erästä kerhoystävää.  

Tuo leskirouva ei jää 4 seinän sisälle suremaan mennyttä. Hän hoitaa kaipuutaan käymällä  metsässä halaamassa puuta ja tapailemalla kerhoystäviään.
Vaikkei uskonasioista juteltukaan, ajattelin että tuo nainen olisi valoisalla olemuksellaan ja  elämänasenteellaan mainio hyvän sanoman ja toivon levittäjä. Ehkä hän omalla tavallaan onkin. 

Tuollaisen mielen ja sydämen, valoisalla tavalla toimivan, toivoisin itsekin omaavani, niin kauan kuin täällä maan päällä tallustelen.
Ja hengellisesti sellaisen asenteen kuin Peter Halldorfilla: ihmetteleväisen ja löytämisestä iloitsevan. 🙂

Profeetta Elisa oli Israelin ehkä arvostetuimman profeetan, Elian oppilas. Ennen kuin Elia otettiin taivaisiin, Elisa pyysi että saisi saman voiman, jolla tämä teki ihmeitä. Elia sanoi, että näin kävisi, mikäli Elisa näkisi kuinka Elia kohoaisi taivaisiin. Elisa seurasi Eliaa erämaahan, josta Elia nousi ’tulisilla vaunuilla’ taivaiseen. Elisa sai otteen Elian viitasta ja sai sen siten itselleen. Jumala teki hänen kauttaan ihmeitä, kuten oli tehnyt Elian kautta. Alla yksi niistä. 

Leskivaimon usko – Erään profeetanoppilaan vaimo pyysi Elisalta apua sanoen: ”Minun mieheni, sinun palvelijasi, on kuollut. Sinä tiedät, kuinka hartaasti hän palveli Herraa. Nyt velkoja aikoo viedä molemmat poikani orjikseen.” Elisa sanoi hänelle: ”Mitä minä voisin tehdä hyväksesi? Sano minulle, mitä sinulla on talossasi.” Nainen vastasi: ”Ei minulla, palvelijallasi, ole kotona muuta kuin pullollinen ruokaöljyä.” Elisa sanoi silloin: ”Mene nyt ja lainaa kaikilta naapureiltasi tyhjiä astioita. Kerää niitä niin paljon kuin voit. Mene sitten poikiesi kanssa sisään ja sulje ovi perässäsi. Kaada kaikkiin astioihin öljyä ja siirrä täysi astia aina syrjään.”
    Nainen lähti hänen luotaan, meni poikiensa kanssa sisään ja sulki oven. Pojat ojensivat hänelle astioita, ja hän kaatoi pullosta niihin öljyä. Kun astiat olivat täynnä, hän sanoi pojalleen: ”Anna minulle vielä yksi astia.” Mutta poika vastasi hänelle: ”Ei ole enää yhtään.” Silloin öljyn tulo lakkasi. Leski lähti Jumalan miehen luo ja kertoi, mitä oli tapahtunut. Elisa sanoi: ”Myy nyt öljy ja maksa velkasi. Sinä ja poikasi voitte vielä elää sillä, mitä jää jäljelle.”  (2. Kun. 4:1–7)

Astiat täyttyivät öljyllä  –  Yhdestä öljypullosta riitti öljyä kaikkiin astioihin. Kun astiat olivat täynnä, öljyn tulo lakkasi. Leskivaimo sai avun suureen hätäänsä: hän sai maksettua velkansa, joten hänen poikansa eivät joutuneet orjiksi.   

Jumala oli aiemmin tehnyt samanlaisen ihmeen Elian kautta:
Tullessaan Sarpatiin Elia näki leskivaimon ja pyysi tältä vettä. Mutta pyytäessään tältä vielä palaa leipää, nainen vastasi:
”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia pyysi häntä joka tapauksessa leipomaan leivän, mutta tuomaan ensin itselleen leivänpalan. 
Leskivaimo meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. 
Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla. (1.Kun.17)

800 vuotta myöhemmin Jeesus teki Galilean rannoilla samankaltaisia lisääntymisihmeitä: muutamasta leivästä ja kalasta jaettiin ruokaa tuhansille Jeesusta kuulemaan tulleille ihmisille, ja leipää ja kalaa riitti jokaiselle. Tähteeksi jääneitä leivänpalasia kerättiin 12 korillista.
Looginen mieli ei tällaista ymmärrä. Jumalan toiminta ei kuitenkaan rajoitu meidän ihmisten vajavaiseen ymmärrykseen. – Onneksi. 

Jeesus Kaanan häissä – Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: ”Heillä ei ole viiniä.” Mutta Jeesus vastasi: ”Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.” Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: ”Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”
    Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia. Jeesus sanoi palvelijoille: ”Täyttäkää astiat vedellä”, ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: ”Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi: ”Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”
    Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.  (Joh. 2:1–11)

Äidin pyyntö – Viini oli loppunut, Kiusallinen tilanne häiden järjestäjille (todennäköisesti  hääparin vanhemmille). Maria halusi auttaa heitä, eikä tiennyt muuta keinoa kuin kääntyä poikansa puoleen. – Osoitus siitä, että hän uskoi Jeesuksen voivan tehdä jotain sellaista, mihin muut eivät pystyisi.
Voin kuvitella, kuinka Jeesus kiusaantui äitinsä toiveesta. Vähän samanlainen tilanne, kuin jos lapsestaan ylpeä vanhempi pyytää tätä esiintymään vieraille, vaikkei lapsi itse millään haluaisi.

Jeesuksen mielestä hänen aikansa ei ollut vielä tuoda esille sitä, että hänellä oli voima tehdä Jumalan töitä, ihmeitä. Mutta hän ei halunnut äitinsä eikä hääväen pahoittavan mieltään.
Hän koetti toimia mahdollisimman huomaamattomasti: ei tehnyt asiasta suurta spektaakkelia, vaan pyysi palvelijoita vain täyttämään astiat vedellä, ja viemään pitojen valvojalle maistiainen, jotta tämä huomaisi, että kyllä viiniä oli vielä, 6 astiallista –  Jopa parempaa kuin siihen asti, kuten pitojen valvoja totesi.

Vedestä viiniksi – Mitäköhän palvelijat, jotka olivat täyttäneet nuo astiat vedellä, ajattelivat tai puhuivat tapahtuneesta? Sitä ei kerrota. Eivät varmaan tienneet mitä ajatella. Mutta opetuslapset, jotka olivat jo nähneet ja kuulleet Jeesuksen kanssa kulkiessaan monenlaista ihmeteltävää, saivat todeta, että Jeesuksella oli voima muuttaa elementtien koostumusta.
Ja kuten he myöhemmin tulivat toteamaan: myös vaikuttaa niiden käyttäytymiseen (veden päällä käveleminen ja myrskyn tyynnyttäminen).  

Kristus, vahvista meidänkin uskoamme. Niin että vaikkemme omilla silmillämme näkisikään Sinun tekevän ihmeitä, me sittenkin luottaisimme Sinuun. Siihen että olet kanssamme, joka päivä, Auta meitä myös luottamaan, että Sinun Henkesi vaikuttaa meissä. Ja että Sinä voit tehdä hyviä ja ihmeellisiä asioita myös meidän ja läheistemme elämässä. 🙂

Muut tekstit: Ps. 105:2–5, 39–42,  Jes. 12: 1–6 ja  Room. 12:6–16.

Peter Halldorfin suomennettuja kirjoja:
– Koskematon maa: nykyajan pyhiinvaeltajan matka juurilleen
– 21 kirkkoisää: kristillisen uskon muotoutumisen historiaa
– Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?
– Sielun hyvä vieras: kirjoituksia Pyhästä Hengestä
– Näin avautuu paasto
– Näin avautuu rukous
– Sielun juuri: lähemmäs Toista – lähemmäs itseämme
– Pyhän tuoksu
– Uskon todistajat (Peter ja Joel Halldorf)

Maailman Valo

5.1.2022. Suitsutus kuului VT:n jumalanpalveluksiin. Muutamien pappissukuun kuuluvien pappien tehtävänä oli sekoittaa ja valmistaa hajusteita, ja temppelinvartijat huolehtivat suitsutus- ja hajusteaineista.
Joskus olen kokenut katolisissa (ehkä ortodoksisissakin) jumalanpalveluksissa, kuinka aivan erityinen pyhyyden tunne on laskeutunut kirkkoon, kun pappi on suitsuttanut alttarin. Jotenkin tuohon tapaan varmaan toimittiin VT:n ajan jumalanpalveluksissa.

Pyhyyden tuntua ja läsnäoloa kaipaan ehkä eniten luterilaisessa, melko pelkistetyssä messussa.  Jospa jossain ev.lut. kirkossa uskaltauduttaisiin ottaa käyttöön tämä vanhatestamentillinen tapa pyhittää alttari? Aika radikaalia. mutta aika ihanaa olisi mielestäni!

Loppiaisena muistetaan Itämaan tietäjiä, jotka toivat evankeliumin mukaan Jeesus-lapselle lahjaksi kultaa, frankinsensia ja mirhaa (kallisarvoista tuoksuöljyä tai -pihkaa).
Itselleni on tänä Jouluna tuonut erityistä iloa vaatimaton, mutta ihana tuoksu: joulukuusen tuoksu! Huoneeseen tullessa tuntuu melkein kuin tulisi metsän keskelle kuusen tuoksun lehahtaessa vastaan. Jos kuusta ei vielä Loppiaisena tarvitsisikaan viedä pois. Jos vasta Nuutinpäivänä (= vanhan perinteen mukaan virallinen jouluajan päättymispäivä), Viikko lisäaikaa! 🙂

Valo kaikille kansoille – Uusi vuosi alkoi valoisasti: aurinko säteili kirkkaalla taivaalla kuin haluten vakuuttaa, että jotain hyvää on odotettavissa.
Loppiaisen tekstit kertovat kaikki Valosta, joka oli tuleva ja tuli maailman kaikille kansoille.
Tästä Valosta kertoo myös paavi Franciscuksen joulusaarnan loppuosa (ässä hieman lyhennettynä): 

”Katsellessamme jälleen seimeä huomaamme, että syntyessään Jeesuksen ympärillä olivat nuo vähäiset, köyhät: paimenet. He, yksinkertaiset ihmiset, olivat lähimpänä Herraa. He löysivät Hänet koska elivät niityillä. He olivat siellä, koska he olivat köyhiä. Heillä ei ollut aikatauluja, kaikki oli riippuvaista lammaslaumasta. He eivät voineet elää siellä tai siten kuin olisivat halunneet, mutta he huolehtivat lampaiden tarpeista.
Sinne Jeesus syntyy: lähelle heitä, lähelle unohdettuja, syrjäytyneitä. Hän tulee sinne, missä inhimillinen arvo joutuu testiin. Hän tulee nostamaan/kohottamaan (ennoble) hylätyt ja ilmaisee ensimmäisenä itsensä heille, ei koulutetuille ja tärkeille ihmisille, vaan köyhille työläisille. Tänä yönä Jumala tulee tekemään vaatimattoman työn arvokkaaksi.

Kun vilkaisemme vielä kerran seimeä, kaukaa, huomaamme tietäjät, jotka ovat matkalla palvomaan Herraa. Katsoessamme tarkemmin näemme, että Jeesuksen ympärille kokoontuvat niin köyhät paimenet kuin oppineet ja rikkaat, tietäjät. Kaikki yhdistyy kun Jeesus on keskiössä: ei vain ajatuksemme Jeesuksesta, vaan itse Jeesus, joka elää.

Palatkaamme Betlehemiin, jossa Jumala on ihmisessä ja ihminen Jumalassa. Siellä paimenia ja tietäjiä yhdistää veljeys ilman mitään leimoja tai luokitteluja. Auttakoon Jumala meitä olemaan palvova, köyhä ja keskinäistä veljeyttä tunteva kirkko. Se on olennaista. Palatkaamme Betlehemiin.
Veljet ja sisaret, lähtekäämme, sillä elämä on pyhiinvaellusta. Nouskaamme, sillä tänä yönä valo on syttynyt, lempeä valo, joka muistuttaa meitä siitä, että omassa pienuudessamme olemme rakastettuja poikia ja tyttäriä, valon lapsia (1.Tess.5:5).
Veljet ja sisaret, iloitkaamme yhdessä, sillä kukaan ei tule koskaan sammuttamaan tätä valoa, Jeesuksen valoa, joka tänään loistaa kirkkaana maailmassamme.”

Valo tuli meille, jotta me voisimme voisimme oppia tuntemaan Jumalan Rakkauden, ja rohkaistua, lohduttautua ja vahvistua. Ja antaa Hänen valonsa säteillä tähän maailmaan.
’Hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi’ – Loppiaisen psalmijakeet ovat kuin jatkoa Franciscuksen puheelle:

Jumala, neuvo kuninkaalle lakisi, opeta oikeamielisyys hallitsijalle!
Hän jakakoon kansallesi oikeutta, köyhiä palvelijoitasi hän auttakoon,
niin vuoret kantavat rauhan hedelmää ja oikeus verhoaa kukkulat.
Merestä mereen hän hallitkoon, suurelta virralta maan ääriin asti.
Kumartakoot häntä aavikoitten asujat, hänen edessään viholliset nuolkoot tomua.
Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot.
Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä, ja palvelkoot häntä kaikki kansat,
sillä hän kuulee köyhän avunhuudot ja rientää turvattoman auttajaksi.  (Ps. 72:1–3, 8–12)

Valosi saapuu – Eräs Jesajan kirjan profetia maailman Valon syntymästä:

’Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu
ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi.
Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat.
Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi.
Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi.
Nosta silmäsi, katso ympärillesi: he kaikki ovat kokoontuneet, he saapuvat,
sinun poikasi, jotka tulevat kaukaa, sinun tyttäresi, joita sylissä kannetaan.
Sinä näet tämän kaiken ja loistat ilosta, rajusti lyö sydämesi, rintasi avartuu,
kun meren rikkaudet vyöryvät rannoillesi ja sinun käsiisi annetaan kansojen vauraus,
kun sinut peittää kamelien paljous, Midianin ja Efan kamelintammojen vyöry.
Koko Saban väki saapuu kultaa ja suitsuketta kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa.’   (Jes. 60:1–6)

Jumalan salaisuus – Olettehan kuulleet siitä Jumalan suunnitelmasta, jonka hän armossaan on ilmoittanut minulle, teidän parhaaksenne. Minulle on ilmestyksessä annettu tiedoksi tämä salaisuus, niin kuin olen edellä lyhyesti kirjoittanut. Tätä lukiessanne voitte huomata, kuinka hyvin minä olen perillä Kristuksen salaisuudesta. Sitä ei menneiden sukupolvien aikana annettu ihmisten tietoon, mutta nyt Henki on ilmoittanut sen Kristuksen pyhille apostoleille ja profeetoille: muihin kansoihin kuuluvilla on sama oikeus perintöön kuin juutalaisillakin, he ovat saman ruumiin jäseniä ja heitä koskee nyt sama lupaus, kun evankeliumi on johtanut heidät Kristuksen Jeesuksen yhteyteen. Tämän evankeliumin palvelija minusta on tullut sen armolahjan perusteella, jonka Jumala on voimassaan minulle suonut.
    Minulle, kaikista pyhistä vähäisimmälle, on annettu se armo, että saan julistaa kansoille sanomaa Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja ilmoittaa sen pyhän suunnitelman, jonka Jumala, kaiken luoja, on ikiajoista asti pitänyt salaisuutenaan.  (Ef. 3:2–9 )

Hänen tähtensä – Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
        – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista,
          sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.”
    Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
    Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.  (Matt. 2:1–12)

Nuo Itämaan tähtitieteilijät näkivät taivaalla erityisen kirkkaan tähden (Jupiterin ja Venuksen/ Saturnuksen konjunktion) ja päättelivät sen olevan merkki suuren kuninkaan syntymästä. He lähtivät pitkälle, vaivalloiselle matkalle vain osoittaakseen kunnioitustaan syntyneelle kuninkaalle. Nähdessään lapsen he heittäytyvät maahan kumartamaan tuota pienokaista. Vaatimattomat puitteet eivät hämänneet heitä, he olivat vakuuttuneita siitä, että siinä, heidän edessään, äitinsä sylissä, oli heidän etsimänsä kuningas.

Mikä sai heidät vakuuttuneeksi? Ehkä he tunnistivat pyhän ilmapiirin, enkelten läsnäolon, taivaallisen säteilyn. Olihan heidän edessään lapsi, josta Jesaja oli profetoinut, että ”hänen hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas” (Jes.9:6).

Oliko Jumala laittanut heidän sydämelleen ajatuksen lähteä tuolle pitkälle matkalle tuomaan kallisarvoisia lahjoja Jeesukselle? Pitihän Joosefin ja Marian lähteä lapsen kanssa pakomatkalle toiseen maahan, hankkia ruokaa ja maksaa majoituksesta.
Vai tulivatko Itämaan kuninkaat kumartamaan Jeesus-lasta merkiksi siitä, että hän syntyi yhtä lailla rikkaita kuin köyhiä varten?   

Joka tapauksessa, ennen lähtöään kotimatkalle Jumala ilmoitti tietäjille unessa, että heidän oli palattava toista kautta kotimaahansa, jottei Herodes saisi tietoonsa Jeesus-lapsen olinpaikkaa. Ja niin he tekivät.

Kolmen Itämaan kuninkaan laulun on säveltänyt ja sanoittanut J. H. Hopkins Jr. 1800-luvun puolivälissä:

We Three Kings of Orient Are – Jennifer Avalon 

https://www.youtube.com/watch?v=k8mjRxkMBkE

’Olemme kolme Itämaan kuningasta 
tulemme kaukaa, lahjoja kantaen
kautta hiekkakenttien, lähteiden, nummien ja vuorten 
seuraten tuota tähteä

Kuningas on syntynyt Betlehemin tasangolla
Kultaa tuon kruunatakseni Hänet uudesti
Kuninkaan, ikuisen Kuninkaan,
meitä kaikkia hallitsemaan

Ihmeellinen tähti, yön tähti
kuninkaallista kauneutta loistava
Länteen päin liikkuva
ohjaa meidät täydellisen Valosi luo

Frankinsensia on minulla lahjana 
lähes jumalinen on suitsukkeen tuoksu 
rukoilemaan ja ylistämään nouskoot
kaikki, palvomaan Jumalaa, Korkeinta  

Mirha on lahjani, sen katkera tuoksu
elämän hengitys, tihentyvä synkkyys
Suru, huokaus, verenvuodatus, kuolema
kivenkylmä, sinetöity hauta

Katsokaa kirkkautta, nähkää ylösnousemus
Kuningas ja Jumala ja uhri
Halleluja, halleluja
vastaa maailma taivaalle

Ihmeellinen tähti, yön tähti,
kuninkaallisen kaunis kirkas tähti
ohjaa meidät täydellisen Valosi luo”

Hyvää Loppiaista!

Herran huoneessa

28.12..2021. Ensi sunnuntain aihe on ’Herran huoneessa’. Millainen oli Herran huone parituhatta vuotta sitten? Entä tänään?

Jouluyönä saattoi netin välityksellä katsoa monien kirkkojen messuja. Meillä katsottiin Pietarinkirkon messua toisella silmällä ja korvalla (eli tietyissä kohdissa hiljennyimme sitä katselemaan ja kuuntelemaan).
Paavin puhe pieneksi ja nöyräksi tulemisesta ei oikein tuntunut istuvan Pietarinkirkon mahtaviin puitteisiin. Ehkä hän olisikin pitänyt saarnansa mieluummin jossain pienemmässä ja vaatimattomammassa Herran huoneessa.

Mutta millainen sitten oli se alkuperäinen Herran huone, Jerusalemin temppeli? Valtaisa ja loistelias. Kuningas Salomo rakennutti temppelin tarkasti Jumalan ohjeiden mukaan, Kultaa, jalopuuta ja -kiviä ei säästelty. Kaiken piti olla parasta mahdollista. Temppelin tuhouduttua paikalle rakennettiin uusi, jota myöhemmin laajennettiin.
Temppelissä oli 4 erillistä esipihaa (pappien, miesten, naisten ja ei-juutalaisten). Pyhäkön keskellä sijaitsevaan, kultalevyillä päällystettyyn kaikkeinpyhimpään, joka oli paksun, painavan esiverhon takana, sai mennä vain ylipappi kerran vuodessa. Sisemmän temppelialueen kultakoristeiset messinkiovet olivat niin raskaat, että niitä avaamaan tarvittiin 20 miestä (kuvaa hieman temppelin mittasuhteita). 

Vatikaanin Pietarinkirkon valtavia pylväitä katsellessa ja muistellessa tulee mieleen: onko tämä länsimaalainen muunnos Jerusalemin temppelistä? Tässä kuitenkin kaikkeinpyhintä (kirkossa alttaria) ei ole kätketty paksun esiripun taakse, vaan se on avoimessa tilassa, kaikkien nähtävillä. Sen äärellä papit lukevat liturgiset tekstit ja rukoukset, ja kirkossa vierailevat voivat tulla sen luo. 

Jouluyönmessua katsellessamme poikani lausui kriittisen kommentin katolisen kirkon instituutiosta ja paavin asemasta. Paavi Franciscuksen saarna antoi hänelle kuitenkin uuden näkökulman. Sen kuultuaan hän sai käsityksen nykyisen paavin toiminnasta tuon instituution radikaalina uudistajana ja heikkojen ja sorrettujen puolustajana.

Niin kuin Jeesus opetti – Franciscus toi saarnassaan esiin niitä asioita, joita Jeesus opetti ja joita tämä osoitti omalla toiminnallaan. Tässä osa Franciscuksen saarnan alkuosasta (suomennettu sen engl.kielisestä käännöksestä – kun en italiaa osaa):

”Jouluevankeliumi korostaa vastakkainasettelua; kerrotaan Jeesuksen syntymästä alkaen keisari Augustuksesta, joka antaa kaikkia koskevan määräyksen, edustaen ykköshallitsijaa kaikessa loistossaan/suuruudessaan/mahtavuudessaan (= grandeur).
Heti tämän jälkeen meidät johdatetaan Betlehemiin, jossa ei ole lainkaan loistokkuutta: ainoastaan köyhä lapsi kapaloituna, paimenten seistessä vierellä. Juuri siinä Jumala on: pienuudessa. Tässä on sanoma: Jumala ei kohota itseään loistoon (grandeur), vaan alentaa itsensä pienuuteen. Pienuus on se polku, jonka hän valitsi vetääkseen meitä lähelleen, koskettaakseen sydämiämme, pelastaakseen meidät ja tuodakseen meidät takaisin sen äärelle, millä todella on merkitystä.
Jumala tuo itsensä ilmi, mutta ihmiset eivät ymmärrä. Hän tekee itsensä pieneksi maailman silmissä, kun me puolestamme etsimme edelleen loistoa/suuruutta/mahtavuutta maailman silmissä, ehkä jopa hänen nimissään.

Jumala alentaa itsensä ja me yritämme tulla suuriksi. Kaikkein Korkein etsii paimenia, niitä, jotka ovat näkymättömiä joukossamme, ja me vietämme kokonaisen elämän etsien menestystä. Jumala ei etsi valtaa eikä voimaa; hän pyytää hellää rakkautta ja sisäistä pienuutta.
Tätä meidän tulisi pyytää Jeesukselta Jouluna: pienuuden armoa. ”Herra, opeta meitä rakastamaan pienuutta. Auta meitä ymmärtämään, että pienuus on tie aitoon suuruuteen.”
Mitä se tarkoittaa konkreettisesti, että hyväksyy pienuuden? Ensinnäkin uskomista siihen, että Jumala haluaa tulla elämämme pieniin asioihin; hän haluaa olla mukana jokapäiväisessä elämässämme, kotona, koulussa, työpaikalla. Hän haluaa tehdä tavallisten kokemustemme keskellä epätavallisia (extraordinary) asioita. Hän on sanoma valtavan suuresta toivosta. Jeesus pyytää meitä löytämään ja arvostamaan pieniä asioita elämässämme.
Laittakaamme syrjään valittamiset ja synkeät ilmeet, ja ahneuden, joka ei milloinkaan tule tyydytetyksi! – Sanoma on pienuudessa, tuon pienen lapsen ihmeessä.

Jeesus ei kuitenkaan halua tulla vain elämämme pieniin asioihin, vaan myös omaan pienuuteemme: kokiessamme olevamme heikkoja, hauraita, riittämättömiä, ehkä jopa olevamme ”ihan sekasin”.
Rakas sisko tai veli, jos – kuten Betlehemissä – sinut valtaa yön pimeys, tai jos tunnet olevasi kylmän välinpitämättömyyden ympäröimänä, jos tuska jota kannat sisälläsi huutaa: ”Olet huono/arvoton, sinua ei koskaan tulla rakastamaan siten kuin toivoisit”, jos tänään kuulet tuollaista, Jumala vastaa sinulle. Hän sanoo: ”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi, tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Suostua pienuuteen merkitsee muutakin. Se tarkoittaa Jeesuksen syleilemistä tämän päivän pienissä. Hänen rakastamisensa on että rakastaa vähäisimpiä veljiämme ja sisariamme. Hänen palvelemistaan palvelemalla heitä, jotka syntyivät köyhyyteen, kuten Jeesus, joka itsekin syntyi köyhyyteen. Heissä Jeesus haluaa tulla kunnioitetuksi (honored).
Olkoon meillä tänä rakkauden yönä vain yksi pelko: että loukkaamme Jumalan rakkautta, satutamme häntä halveksimalla köyhiä välinpitämättömyydellämme. Jeesus rakastaa heitä suuresti, ja jonain päivänä he toivottavat meidät tervetulleiksi taivaaseen. Heissä Jeesus tekee itsensä tunnistettavaksi.”

Franciscus ja Franz – Katolisen kirkon tiedotussivuilla saarnan allekirjoituksena on pelkkä Franciscus, ilman titteliä. Tunnistan hänessä samantapaista vaatimattomuutta ja yksinkertaisuuteen pyrkimistä kuin oli edesmenneellä hengellisellä opettajallani Franz Jalicsilla (joka korkeasta iästään ja asemastaan huolimatta halusi, että häntä sinutellaan ja kutsutaan vain Franziksi).
Näillä kummallakin F:lla oli rankkoja kokemuksia Argentiinan ajoiltaan, joita he joutuivat selvittämään sekä julkisesti että yksityisesti Franciscuksen tultua valituksi paaviksi.
Kumpikin joutui työstämään ylpeää luontoaan ja nöyrtymään. Mutta se teki heistä juuri sellaisia, joiksi Jumala heidät tahtoi, jotta he voisivat hoitaa heitä varten suunnitellun tehtävän. 

(Tekee mieli palata myöhemmin vielä saarnan loppuosaan. Kaksi paavia -elokuvan katselu herätti nim. niin paljon ajatuksia…) 

Jerusalemin temppelissä . Ensi sunnuntain evankeliumitekstissä 12-vuotias Jeesus keskustelee rabbien kanssa:

Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
    Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
    Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2:41–52)

Jeesus hämmästytti ja hämmensi temppelissä olleita hengellisiä opettajia kysymyksillään ja vastauksillaan. Mistä tuon nuoren pojan ymmärrys ja viisaus saattoivat olla peräisin? Puusepän poika Nasaretista. Käsittämätöntä.
Jeesukselle tuo oli kuitenkin hyvä tilaisuus kysellä häntä askarruttaneista asioista. Mitä hän mahtoi kysellä? Mahtoiko hän saada noilta rabbeilta vastauksia, jotka jollain tavoin selvensivät  hänen edessä olevaa tehtäväänsä? 

Marian ja Joosefin löydettyä vihdoin kadonneen poikansa tämä lähti heidän mukaansa kuin kuka tahansa tottelevainen lapsi. Hän suostui asettamaan syrjään sen, mitä hän oli taivaallisen mittapuun mukaan ja asettui ihmislapsen mittaan.
Mutta Maria ja Joosef olivat varmaan yhtä hämmentyneitä kuin temppelissä olleet opettajat.  Kuinka pitäisi suhtautua lapseen, joka on tullut maailmaan pelastaakseen sen? 

20 vuotta myöhemmin Jeesus hämmästytti suuria ihmisjoukkoja minne menikin: hän paransi, vapautti heitä vaivoista, teki ihmeitä. Ja opetti tavalla, josta saatettiin päätellä: tämä ei ole tavallisen ihmisen opetusta; tässä puhuu taivaan ääni.  

2000 vuotta myöhemmin me yhä ihmettelemme: kuinka on mahdollista, että tuo Jeesus, joka 12-vuotiaana keskusteli oppineiden kanssa ja aikuisena teki ihmeellisiä asioita, yhä voisi olla täällä, toimia keskuudessamme?
Mutta meidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Riittää kun uskomme. – Siinäpä asian helppous (tai vaikeus) onkin. Jeesus itse sanoi, että meidän on tultava lasten kaltaisiksi, jotta näkisimme taivasten valtakunnan. Sellaiseen tarvitaan nöyrää mieltä. Sitä Franciscuskin korosti saarnassaan.

Uskaltautuisimmeko tähän – tulla pieniksi, ja antaa Vapahtajamme olla se, joka tietää, neuvoo, opastaa? Antaisimmeko Hänen opettaa, auttaa, vahvistaa ja parantaa meitä?
Hän on keskellämme, Hänen Henkensä vaikuttaa meissä, jos vain sallimme sen. 

Antaisimmeko Hänen sanoa meille:
”Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet. Sinun pienuutesi ei säikytä minua, epäonnistumisesi eivät huolestuta minua. Minä tulin pieneksi sinun vuoksesi. Ollakseni Jumalasi tulin veljeksesi. Rakas veli, rakas sisko, älä pelkää minua. Löydä minussa mitta omalle suuruudellesi. Olen lähelläsi, ja pyydän vain: luota minuun ja avaa sydämesi minulle”.

Tällaisin ajatuksin kohti vuoden vaihtumista uuteen.

Siunattua, Onnellista ja Rauhallista Uutta Vuotta 2022!

Muut ensi pyhän tekstit ovat: Ps. 84:2–5, 11–12, 1. Kun. 8:20, 27–30 ja Hepr. 3:1–6.

Lapsi on meille syntynyt

21.12.21. Ennuste lupaa lunta jouluaatoksi tänne eteläiseenkin Suomeen. Oi, olisipa ihanaa saada valkea Joulu. – Meteorologien ennusteet eivät tosin aina osu ihan kohdalleen. Toivottavasti tällä kertaa osuvat. 🙂

Jumala asetti aika ajoin Israelin kansalle profeettoja, jotka kertoivat ennalta, mitä oli odotettavissa. Joskus Hän antoi heille ilmoitettavaksi asioita, jotka toteutuisivat vasta pitkien aikojen kuluttua.
Jesaja eli 300 v. ennen Jeesuksen syntymää, mutta sai tehtäväkseen kertoa tämän syntymästä jo hyvissä ajoin, jotta kansa osaisi odottaa luvattua Valoa. 
Jumalan profeetan tunnistaa siitä, että hänen ennusteensa toteutuu, sitten kun sen aika on.  
Alla Jesaja ilmoittaa Lapsen syntymästä. Lapsen, joka tulee muuttamaan kaiken, ja jolla tulee olemaan monta nimeä:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon….
Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon
Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnassaan.
Oikeus ja vanhurskaus on sen perustus ja tuki nyt ja aina….
(Jesajan kirjasta luvusta 9)

Rauhan Ruhtinas, Ihmeellinen Neuvonantaja… mitä kaikkea Vapahtajamme meille onkaan. Hänen valtansa on suuri, ja se tulee ilmi erityisesti siellä, missä Häneen uskotaan ja missä Hänen puoleensa käännytään. Siellä pimeys joutuu väistymään, ja Valon voima voittaa.  

Keskiajan taiteilijat halusivat usein maalata Jeesus-lapsen ja hänen äitinsä Marian ympärille kullanhohtoisen taustan. Niin tehdään yhä ikonitaiteessa. On kuin kulta kuvastaisi pyhyyttä ja majesteettisuutta. Taivaan Kuningas, syntynyt lapseksi maan päälle.  

Pyhyys olikin varmasti vahvasti läsnä Jeesus-lapsen syntyessä, mutta sitä ei olisi ulkoisista puitteista voinut päätellä. Eläinten suoja, ehkä kolea kallioon hakattu luola, vuoteena karjan syöttökaukalo, olkia pehmusteena.  Ehkä Joosef asetti siihen oman viittansa lämmikkeeksi. Eiväthän he, Maria ja Joosef, olleet osanneet kuvitella, että lapsi syntyisi tällaisissa oloissa, miltei taivasalla. 

Mutta taivaassa tiedettiin. Enkeli ilmoitti paimenille, ja suuri enkelijoukko ylisti Jumalaa:  ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.
(Luuk. 2:1–14)

Jaakko Haavion runo, Legenda, on aina koskettanut minua. Se kuvaa niin lempeällä  tavalla sitä, kuinka pienikin kurotus Taivaan Vapahtajaa kohti huomataan ja huomioidaan.
Kun pyhä käsi koskettaa, se muuttaa niin meidän ihmisten kuin kaiken elollisen elämän.

Kaks kyyhkyläistä päällä kurkihirren
suloisen lauloi Lapsen univirren.
Ja härkä, aasi hengityksellään
sulattelivat Lapsen yltä jään.
Luo pienokaisen, ihanan ja kalliin
ne jouluyönä polvistuivat talliin.

Vaan suojan peränurkkaan, pimeään,
jäi pieni lehtimato miettimään.
Hän näki toisten palvelevan Lasta.
Hän miten kumartaisi Kuningasta?
Ja kun ei muuta löynnyt, poimi hän
maalattialta lehden vihreän.

Niin tuuma tuumalta hän, suussa lehti,
luo Jeesuslapsen seimivuoteen ehti.
Ja uinaileva lapsi hymyten
sen selkää hipaisi ja lahjaa sen.
Toi mato lahjan. Lapsi palkan soi:
näin pyhä käsi kiiltomadon loi.
Se kimmeltää, kuin joulutaivaan tähdet,
kun suviyöhön vaeltamaan lähdet.

(Jaakko Haavio)

Maailman Valo tuli alas maailmaan koskettaakseen meitä Valollaan. Jotta voisimme viedä eteenpäin Hänen sanomaansa. Rauhan ja Rakkauden sanomaa. 

Noel – Lauren Daigle, Chris Tomlin

’Rakkaus inkarnoituneena
taivaallinen Rakkaus
Tähti ja enkelit näyttivät tien
kumarru polvillesi lapsen edessä
ihmiskunnan Pelastaja
Lapsi on meille syntynyt
Hän tulee hallitsemaan ikuisesti 

Joulu, Joulu
tulkaa katsomaan mitä Jumala on tehnyt
kertomus ihmeellisestä Rakkaudesta
maailman Valo, meille annettu

Jumalan Poika ja Ihmisen Poika
joka oli jo ennen maailman syntyä
syntyi kärsiäkseen, syntyi pelastaakseen
syntyi noustakseen haudasta
Kristus, ikuinen Herra
maailman Valo, meille annettu’

Jouluyön tekstit: Ps. 96:1–3, 6–10, Jes.9:1-6, Tit. 2:11–14 ja Luuk. 2:1-14. 

Oikein hyvää, iloista ja rauhallista Joulua, Kristuksen syntymäjuhlaa!

Rauhan tuoja

16,12.2021. Tarua vain totta? – Ateneumin museonjohtaja Marja Sakari toteaa blogissaan mm.  näin: ’Demokratia, jota voidaan pitää sivistyksen edellytyksenä, on monessa maassa uhanalainen. Väärän tai omiin tarkoitusperiin väritetyn tiedon avulla rakennetaan uudenlaista yhteiskuntajärjestystä. Disinformaatio leviää kulovalkean tavoin. Tämän olemme voineet havaita myös Suomessa koronarokotuksista käydyssä keskustelussa.
Sivistyksen ehkä tärkein merkitys tulevaisuudessa on tarjota eväitä väärän tiedon tunnistamiseen. Sivistynyt ihminen etsii tietoa, jonka avulla on mahdollista nähdä myös tiedon suhteellisuus silloin, kun se palvelee itsekkäitä tarpeita, kuten ympäristöongelmista piittaamatonta tuottavuuden kasvua tai yksipuolisia poliittisia tavoitteita.’

Silmien avautumista – Marja Sakari jatkaa: ’Taide ja kulttuuri sekä lukeminen, katsominen ja kuuntelu avartavat ja avaavat silmiä. Sivistys edellyttää vuoropuhelua ja toisen kuuntelua. Tällaiseen vuoropuheluun meitä kutsuvat erilaiset taiteen ja kulttuurin ilmentymät.’

Uskon näkökulmasta voisi todeta samaa: vuoropuhelu ja toisten kuuntelu voi parhaimmillaan johtaa toisten ymmärtämiseen, uusiin oivalluksiin ja löytöihin, sen sijasta että ajatellaan juuri itsellä tai omalla yhteisöllä olevan oikeat tulkinnat ja käsitykset asioista.
(Kaikkia kristittyjä yhdistää usko Kristukseen Vapahtajanamme, mutta miten paljon erilaisia näkemyksiä ja käsityksiä Häneen uskovilla onkaan. )

Paluu uutisten pariin – Eilen lapsenlapseni,12v. kyseli minulta itä- ja länsivaltojen presidenteistä, Hän pohti, voiko itänaapuri hyökätä maahamme. Hän oli varmasti kysynyt asiaa kotona isältä ja äidiltä. Mutta koska he yleensäkin pyrkivät välttämään sitä, että lapsissa heräisi turhaa huolestumista, heidän vastauksensa ei ilmeisesti tyydyttänyt, vaan piti varmistaa asiaa vielä mummilta. 
Ihmettelin, miksi lapsi nyt on noin huolissaan. Juttelimme yleiseen sävyyn näistä päämiehistä ja totesimme, että on se hyvä, että meillä on niin kaikin puolin hieno presidentti.
Itsekseni totesin että nyt näyttää olevan aika lopettaa yli 3 kk kestänyt uutislakko ja alkaa taas lukea maailman tapahtumista. (Ja kyllähän syy lapsenlapsen huoleen löytyi jo uutisten tavasta otsikoida juttunsa.)        
Rukoiltaisiinko yhdessä Ukrainan puolesta, ja ylipäätään maailmanrauhan puolesta?

Jouluevankeliumissa enkelit laulavat: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto.”
(Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että taivaallisia uutisia lukisi ja kuulisi paljon mieluummin kuin uutisia tämän maailman menosta. :)) 

Rauhanruhtinaamme, kohta muistamme ja juhlimme Sinun syntymääsi tänne pimeän maailman keskelle. Sinä sanoit:
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”  (Joh.14:27)

Tuo rakas Jeesus rauhasi sydämiimme. Myös niiden sydämiin ja mieliin, jotka tekevät isoja, kansoja koskevia päätöksiä. Anna heille viisautesi.
Anna meille rauha. Joulurauha. Kiitos että näet, välität ja rakastat.
Kiitos että saamme tänäänkin kääntää katseemme pimeydestä Valoon. 🙂

4. adventtisunnuntain evankeliumitekstissä Jeesus ei ole vielä syntynyt. Pääosissa ovat Maria ja Joosef, joille kummallekin enkeli ilmestyi kertoen lapsesta, joka tulisi pelastamaan maailman…
Kummallakin, Marialla ja Joosefilla, on omat ajatukset, tunteet, kokemukset tästä. Siksi laitankin tähän laulun kummankin näkökulmasta. 

A Baby Changes Everything – Faith Hill 

’Teinityttö, aivan liian nuori
täysin valmistautumattomana tulevaan
lapsi muuttaa kaiken
ei ole sormusta tytön sormessa
kaikki hänen unelmansa ja suunnitelmansa…
lapsi muuttaa kaiken

Hän ei ole koskaan koskettanut
miestä jota rakastaa
kuinka hän pystyy säilyttämään
tämän luottamuksen?
Lapsi muuttaa kaiken

Ja tyttö itkee, oi kuinka itkee
hänen täytyy lähteä, mennä kauas
taivas tietää, ettei hän voi jäädä
lapsi muuttaa kaiken.

Hän on kohta tulossa, tyttö tuntee sen
Missään ei ole tilaa, ei sijaa, ja hän itkee
tähti loistaa alas korkeuksista
enkelikuoro laulaa:
Kunnia vastasyntyneelle Kuninkaalle!

Koko elämäni on kääntänyt suuntaa
olin eksynyt, mutta nyt löydetty
lapsi muuttaa kaiken’

Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa.
    Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.”
    Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:
      – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –
      se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.
Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.
(Matt. 1:18–24)

Laulu Joosefin kokemuksista – Alla laulu, jonka tarina on aika yllättävä. Se kertoo näet mm. keskustelusta, jonka Joosef käy erään naisen kanssa sen jälkeen, kun Jeesus on surmattu. – Raamattu ei Josefin vaiheista kerro sen jälkeen kun Josef ja Maria olivat käyneet 12-vuotiaan Jeesuksen kanssa Jerusalemissa, mutta perimätiedon mukaan Josef oli huomattavasti iäkkäämpi kuin Maria, ja kuoli ennen kuin Jeesus tuli aikuisikään. 
Kaunis laulu joka tapauksessa. (Videon alla sen lataaja, 4 lapsen isä, kirjoittaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan isänä olemisen haasteista ja siunauksista.)  

Joseph: I Was Not His Father, He Was Mine – Michael McLean

Mies työsti eräänä iltana puunpalaa, hänelle niin tuttua materiaalia
Nainen uskoi tunnistaneensa hänet, vaikkei ollut siitä ensin varma.
Pyytäessään anteeksi ja kysyessään
” Etkö sinä ole sen miehen isä, jonka he ristiinnaulitsivat?”
nainen tunsi oudon surun kasvavan sisällään.
Puuseppä vastasi samoin kuin niin monesti ennenkin:
”En ollut Hänen isänsä, Hän oli minun Isäni.”

Mies jatkoi työskentelyään kuluneilla, karkeilla käsillään.
Vaikka nainen ei kysynyt enempää, mies tiesi, että tämä ymmärsi.
Niinpä mies kysyi, voisiko nainen auttaa häntä
ja näki myöntävän vastauksen naisen katseesta.
Nainen teki kaiken niin kuin mies pyysi,
hän oli kiitollinen tästä mahdollisuudesta.
Sitten he keskustelivat tuntikausia Jeesuksesta
ja siitä, miten mies tunsi Jeesuksen jumalallisen luonnon.
Mies sanoi: ”En ollut Hänen isänsä, Hän oli minun Isäni.”

”Sillä kuinka näin ymmärtämätön ja virheitä täynnä oleva ihminen
voisi edes toivoa voivansa kasvattaa Jumalan Poikaa?”

Sitten mies kertoi epäilyksistään, joita hänellä oli ollut satoja kertoja
ja kuinka Jeesus aina välillä oli osoittanut hellästi, että tämä oli toiminut ihan hyvin
Sitten puuseppä lausui suurimmat totuudet, jotka hän oli koskaan kuullut
ja todisti, että hän oli kuullut ne kaikki Jeesukselta.
Ja silloin nainen tunsi sydämensä hehkuvan.

Naisen lähtiessä he halasivat, ja Joosef sanoi hänelle vielä kerran:
”Kerro kaikille, että minä en ollut Hänen isänsä, kerro että Hän oli minun.”

Muut 4. adventtisunnuntain tekstit ovat:  Ps. 130:5–8, Sef. 3:14–17 ja Fil. 4:4–7.