12.5.2020. Ihmisillä on aina ollut tarve olla yhteydessä Jumalaan ja kommunikoida Hänen kanssaan, kaikkina aikoina, kaikissa kulttuureissa. Nyt tämä tarve on maailmanlaajuisesti ajankohtaisempi kuin aikoihin.
Kun hyökkääjää (pienenpientä virusta) ei ole voitu pysäyttää ihmisvoimin, inhimillisellä viisaudella eikä tieteellisin menetelmin, yhä useampi on varmasti kääntynyt ja kääntyy Kaikkivaltiaan puoleen, pyytäen Häneltä apua, varjelusta ja lohdutusta.
Kirkkovuoden ensi pyhän aihe onkin: ’Sydämen puhetta Jumalan kanssa’.

Jumala on Henki, Hän on kaikkialla, Hän kuulee meitä, olimmepa missä tahansa. Hänen näkee ja kuulee kaiken, universaalisti, kaikenkattavasti. Kaikkialla ilmenevänä ja  läsnä olevana.
Hän tuntee myös meidät jokaisen, ja kuulee meitä jokaista. – Se on minusta paljon ihmeellisempi asia kuin se, että Hän on universaalisesti kaikkinäkevä ja -kuuleva.

Hän hallitsee suvereenisti kaikki kielet ja kaikenlaiset kommunikointitavat. (Nykyisessä digitaalisessa sähköisessä viestinnässä Hän tosin käyttää ihmisiä välikäsinään.)
Hän haluaa puhua meille – vaikkemme sitä aina tiedostaisikaan.

Miten me voimme puhua Jumalan kanssa? Hiljaa tai ääneen, sillä ei ole väliä, sillä Hän kuulee ajatuksemmekin. Meidän on ehkä helpoin kuulla Häntä, kun olemme kahden Hänen kanssaan.

Jeesus vetäytyi usein vuorelle ollakseen kahden taivaallisen Isänsä kanssa. Hiljaisessa rukouksessa, puhuessaan Isän kanssa, hän sai uutta voimaa ja innostusta, ja johdatusta ja neuvoja siihen, miten jatkaa, mitä puhua, mitä tehdä.
Jeesus sanoi: ”Totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika.” (Joh.5:19)  

Puhumisen vaikeus – Kieli on kummallinen elin: se ei ole aina hallittavissa eikä säädeltävissä oman (tai toisten) mielen mukaiseksi.  Joskus se ei aukea vaikka tahtoisi: kun ei vain saa sanotuksi toiselle sitä mitä haluaisi. Tarkoituksellinen puhumattomuus luo Ihmissuhteessa negatiivista ilmapiiriä.
Joskus taas suusta virtaa liikaakin puhetta, epäolennaista, turhanpäiväistäkin. Rasittavimmillaan se on jatkuvaa tyytymättömyyden ilmaisua – jankutusta ja marmatusta.

Jumala kestää pulputuksemme, tyytymättömyytemme, valituksemme ja jankkaamisemme:  ”Etkö nyt vieläkään saa tätä asiaa järjestettyä? Vaikka olen jatkuvasti pyydellyt ja anellut, odottanut vaikka kuinka kauan…!”
Hän kuuntelee meitä rauhallisena, sillä Hän tuntee omat aikataulunsa. Siinä missä me näemme vain tämän hetken, Hänellä on iäisyysperspektiivi.
Vaikkemme heti saisikaan vastausta rukouksiimme, Hänellä on kuitenkin hyvä tahto meitä kohtaan.

Nostan, kannan ja pelastan  – ”Kuulkaa te, joita olen joutunut nostamaan ja kantamaan hamasta syntymästänne saakka, äitinne kohdusta asti!
Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes.46:3-4)

Taivaallinen Isämme kestää sen, kun kerromme Hänelle jokapäiväisistä asioistamme vaikka kuinka vuolaasti. Hän näkee, kuinka me tarvitsemme sitä, että saamme jutella jollekin, joka ymmärtää ja jonka korvat eivät väsy.
Ajattelen myös, että juttelemalla Hänelle (hiljaa mielessään, tai ääneenkin, jollei se häiritse ympärillä olevia) pidämme yllä yhteyttä taivaalliseen Isäämme ja muistamme että Hän on kanssamme, joka hetki.

Hän ymmärtää myös, jos joskus emme jaksa puhua Hänelle. Jos rukouksemme on hiipunut olemattomiin. Hän on silti läsnä, sillä Hän näkee tilanteemme.
Usein tulee sellainen olo, että Hän ihan odottaa, että saa viettää aikaa kanssamme kahden, ilman sanoja. Vain olla siinä hiljaa. Yhteydessä.

Sydämen puhe – Sydän on niin paljon hienoviritteisempi kuin kielemme. Sydämessämme tunnistamme rehellisen, aidon ja vilpittömän puheen. Samoin sen, jos toinen koettaa syöttää meille palturia.

Sydämessä ovat ja sieltä lähtevät aidot ja rehelliset olemisen ja kokemisen ilmaukset. Sydämessä ovat ne asiat, joiden kanssa sisimmässään tuskailemme ja kamppailemme – peittelemättöminä, vääristelemättöminä, kaunistelemattomina. Siksi ajattelen, että taivaallinen Isämme haluaa, että puhumme Hänelle sydämestä käsin pikemmin kuin mielemme sanelemana.

Ääneen tai hiljaa – Kun sydän puhuu, asiat voivat joskus purkautua voimalla – parahduksena, itkuna, huutonakin: etkö näe, etkö kuule minua? Auta, Jumalani!
Sydämen puhe voi nousta esiin myös hiljaisena kuiskeena tai huokauksena: olen väsynyt… en jaksa ilman Sinua… tarvitsen Sinua, tukeasi, neuvoasi. Sulje minut syliisi. Kanna minua siivilläsi.

Kiitollinen sydän – Sydämessämme ovat myös ne asiat, joiden suhteen meillä on levollinen ja hyvä olo. Sydämestämme kumpuavat kiitos, ylistys ja palvonta.
Rakkaus virtaa siinä molempiin suuntiin. Kiitollinen sydän vetää Jumalan läsnäoloa puoleensa kuin magneetti.

Jumala on aina kuulolla, miten sitten puhummekaan Hänelle – parahtaen, anoen, peloissamme, pettyneenä, katkerana tai vihaisena. Yhtä lailla Hän kuulee tuskaisat vuodatuksemme kuin sen, kun Häntä kiitämme, ylistämme ja palvomme. 

Luojamme näkee sydämeemme, ja tietää siksi, mitä me ihan oikeasti haluamme sanoa Hänelle. Siksi on turhaa koettaa asetella sanoja jotenkin ’sopivaan muotoon’, tai koettaa kaunistella tai sensuroida ajatuksiaan tai tunteitaan.
Taivaallinen Isämme kyllä kestää kaikki tunteemme. Olemmehan Hänen lapsiaan.

Ilo ja Rauha – Hän haluaa auttaa ja rakastaa meitä niin paljon, että kaikki voisimme löytää Ilon ja Rauhan.
”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.” (Luuk.2:10)
”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh.14:27) 

Sydämen asenne on Jumalalle tärkeintä rukouksessa. Siitä kertovat Jeesuksen alla olevan evankeliumin sanat.
Taivaalliselle Isällemme on tärkeintä, että tulemme Hänen eteensä aitoina. Sillä sellaisessa suhteessa Hän haluaa olla meidän kanssamme: rakkaudellisessa suhteessa, jossa ei tarvitse koettaa olla mitään muuta kuin on. Ei parempaa, ei osaavampaa tai taitavampaa.
Eikä Hän halua mitään turhaa nöyristelyäkään.
Hän haluaa, että tulemme Hänen eteensä juuri sellaisena kuin olemme, iloinemme ja murheinemme. Heikkoina hetkinä ja sellaisina hetkinä, jolloin koemme onnen ja onnistumisen tunteita.

Huokauskin riittää – Taivaallinen Isämme ei tarvitse meiltä paljon sanoja. Joskus olen kokenut, että Hän on vastannut jo ennen kuin olen ehtinyt sanoa/rukoilla lauseen loppuun. Joskus taas en saa vastausta, vaikka kuinka monisanaisesti anoen rukoilen.

Me saatamme itse tarvita pitkiä rukouksia, sitä että saamme vuodattaa Hänelle oloamme ja asioitamme. Mutta Jumalalle riittää lyhyt huokauskin, vaikka vain: ”Auta” tai ”Kiitos”.
Kuten Jeesus toteaa alla olevassa evankeliumikohdassa: ”Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.”

Isä meidän -rukous –  Jeesus opetti ja sanoi:
    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
      – Isä meidän, joka olet taivaissa!
      Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
      Tulkoon sinun valtakuntasi.
      Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.
      Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
      Ja anna meille velkamme anteeksi,
      niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.
      Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
      vaan päästä meidät pahasta.”   (Matt. 6: 5-13)

(v.1933/38 käännöksen mukaan: ’ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme’)

Velallisia vai rikkoneita? – Miksiköhän Isä meidän -rukous yleisesti lausutaan sanoilla ’jotka ovat meitä vastaan rikkoneet? Muissa kielissä käytetään velkaan liittyvää sanaa (tosin ruotsin- ja saksankiel. käännösten käyttämä sana viittaa myös syyllisyyteen).
– No, tämä oli taas tätä johonkin yksityiseen sanaan takertumista…!

Isä meidän -rukous on minusta joka tapauksessa paras rukous kaikista. Se on niin kaikenkattava.
Jotkut raamatunkohdat kuulostavat minusta kauniimmilta ja armollisimmilta toisilla kielillä. Tämä rukous maistuu yhtä makealta (mieluisalta) kaikilla tuntemillani kielillä.

Eräässä vaiheessa minusta tuntui hyvältä kuulla Isä meidän-rukous välillä jollain toisella kielellä rukoiltuna. Siitä oli nim. tullut suomenkielisenä minulle eräänlainen litania, joka vain lausuttiin jotenkin automaattisesti. Minulla ei ollut siihen mitään erityistä suhdetta.
Myöhemmin, kun syvennyin ja eläydyin sen jokaisen lauseen merkitykseen enemmän, suhteeni siihen muuttui; siitä tuli läheinen ja tärkeä.

On iso ero siinä, lausunko rukouksen siksi, että se kuuluu lausua tässä tai tuossa tilanteessa, vai tuonko sen sisältämät asiat Jumalalle avoimin sydämin, tarkoittaen tosissani joka sanaa.  

Jeesuksen antamassa rukousessa on kaikki olennainen:
Ylistys ja kunnioitus Häntä kohtaan.
Se. että pyytää ja toivoo Hänen tahtonsa toteutumista ja ilmentymistä myös täällä Telluksellamme, ei vain taivaissa.
Ja sitä, että me kaikki sen asukkaat tulisimme ravituiksi – niin ruumiimme kuin henkemme.
Ja että saisimme anteeksi virheemme, erehdyksemme ja väärin tekemisemme.
Ja antaisimme myös itse anteeksi lähimmäisillemme.
Ja että Hän varjelisi meitä joutumasta kiusauksiin – millaisessa muodossa paha koettaakin meitä lähestyä saadakseen meistä otteen.

Näinä aikoina moni varmasti rukoilee/huokaa kohdan ’Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta’ ajatellen tuota pientä virusta, joka on puuttunut elämäämme niin monin tavoin.
Tässä tilanteessa kiusaukset voisivat olla valtiovallan säätämien rajojen rikkomisia. Koronanjälkeisenä aikana ne ovat sitten taas jotain ihan muuta.

Kerran, kun Jeesus oli ollut rukoilemassa, eräs hänen opetuslapsistaan pyysi: ”Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiaan. (Luuk.11:1)
Ilman tuota nimeltä mainitsemattoman opetuslapsen pyyntöä meillä ei olisi Jeesuksen antamaa rukousta. Sitä on rukoiltu 2000 v:n ajan, ja yhä rukoillaan ympäri maailmaa.

Rukoile Isääsi salassa – Pandemia eristää meitä toisistamme, rukous yhdistää meidät toisiimme, vaikka rukoilisimmekin omissa kammioissamme.
Jeesuksen sanat ovat kuin suoraan suunnatut tähän koronaeristysaikaan:
”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.”

Rukoillaan kammioissamme. Voimme myös rukoilla yhdessä ystävien kanssa tahoillamme, vaikka sovittuina aikoina. Tai voimme yhtyä virtuaalisesti striimattuihin jumalanpalvelus- ja rukoustilaisuuksiin.
Rukoillaan Kaikkivaltiasta Isämme, joka tietää, mitä me juuri nyt kipeimmin tarvitsemme.

Andrea Bocelli on ollut 12-vuotiaasta lähtien sokea. Niinpä hän ei nähnyt, kuinka hänen pieni tyttärensä hiipii kesken alla olevan laulun nauhoituksen isänsä luo. Hymy nousee isän huulille ja hän jatkaa laulamistaan.
Videoklipissä näkyy, kuinka hän tytön tullessa hänen luokseen nosti tytön syliinsä. Hän ei ollut lainkaan harmissaan pienestä keskeytyksestä, päin vastoin ilahtui siitä, että tyttö halusi isänsä huomion. Joko videointi eskeytettiin siinä kohtaa ja otettiin uusiksi, tai sitten isä nosti tytön ilmaan laulun päätyttyä. Joka tapauksessa kummallakin oli siinä tavattoman iloinen ja onnellinen olo.  

Se kuvaa tavallaan sitä, kuinka me voimme lähestyä taivaallista Isää luottaen Hänen Rakkauteensa, ja siihen, että vaikka Hänellä olisi juuri jotain tekeillä, Hän kuitenkin nostaa meidät hymyillen syliinsä, siipiensä suojaan, tai miten kukin sen haluaa ajatella. Läsnäoloonsa, Rakkautensa ilmapiiriin. Luottamuksen, lämmön ja levollisuuden ilmapiiriin.  <3 

Con Te Partirò – Andrea Bocelli