Hanna rukoili sanoen:
– Sydämeni riemuitsee Herrasta, Herra nostaa minun pääni pystyyn.
Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, sinun avustasi minä iloitsen.
Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on luja kallio.
Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä.
Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden, painaa maahan ja kohottaa.
Hän ylentää tomusta mitättömän ja korottaa tuhkasta köyhän,
sijoittaa heidät ylhäisten joukkoon ja antaa heille kunniasijan.
Maan perustukset ovat Herran, niiden varaan hän on laskenut maan.
Hän pitää huolen omiensa askelista, mutta pahat joutuvat pimeyteen.
Omin voimin ei yksikään menesty.  – 1. Sam. 2:1–2, 6–9

Hanna, Elkanan puoliso, oli jo iäkäs, mutta ei ollut hartaasta toiveestaan huolimatta tullut raskaaksi. Monet vuodet hän oli rukoillut lasta. 
Kerran pappi Eeli istui tuolillaan pyhäkön ovenpielessä ja näki kuinka Hanna rukoili hiljaa itsekseen. Kun Eeli selvitti asiaa ja kuuli Hannan rukousaiheen, hän sanoi Hannalle: ”Mene rauhassa. Israelin Jumala antakoon sinulle, mitä häneltä pyysit.”

Kun Hanna oli palannut miehensä Elkanan kanssa kotiinsa Ramaan, Jumala vastasi Hannan rukoukseen. Hanna tuli raskaaksi ja synnytti pojan, jolle hän antoi nimeksi Samuel. sanoen: ”Herralta minä häntä pyysin.”

Kirkkovuodessa on vain muutaman kerran nainen ’pääosassa’. Siksi laittaisin tähän mielelläni  jonkun kertomuksen tämän ajan rohkeasta naisesta, joka kuunteli Jumalaa.
Mutta kun sain ystävältä linkin erään uskovan naisen blogikirjoitukseen, päätin laittaa sen tähän. Se ei kerro naisesta, vaan eräästä miehestä, joka löysi elävän uskon ja ammensi siitä voimaa jaksaa loppuun saakka valoisana ja toivorikkaana.

Mailis Janatuinen (englanninopettaja ja teologian maisteri, joka mm. toimi 20 v. lähetystyössä Japanissa) kertoo, kuinka yksi rohkeimmista miehistä, joihin hän on koskaan törmännyt, oli Aleksei Navalnyi. Mailis oli ottanut Navalnyin rukouksiinsa. Hän rukoili usein: ”Anna hänelle toivoa, Herra! Anna hänelle elävä usko sinuun! Lähetä vaikka enkelisi siihen siperialaiseen yksityisselliin häntä lohduttamaan”,

V. 2021 oikeudenkäynnin lopussa Navalnyi sanoi olevansa kristitty, jolla on vähemmän ongelmia, ”koska on olemassa kirja, johon on selvästi kirjoitettu, mitä tehdä missäkin tilanteessa. Sen kirjan ohjeita ei ole aina helppo noudattaa, mutta minä yritän. Kuten sanottu, tämä tekee politiikassa toimimisen minulle helpommaksi kuin monelle muulle.” (käännös Mailis Janatuinen)

Mailis oli saanut venäläiseltä ystävältään Navalnyin vankilakirjeitä. Pääsiäisen 2021 jälkeisessä kirjeessä Navalnyi kirjoitti: ”Hurraa! Kristus nousi kuolleista. Elämä ja rakkaus ovat voittaneet. Perinteiseen tapaan toivotan parhainta juhlaa kaikille: uskovaisille (jollainen nyt olen), epäuskoisille (jollainen olen ollut) ja taisteleville ateisteille (jollainen olen myös ollut). Syleilen ja rakastan kaikkia.”

Raamatun merkitys – ’Viimeisen taistelunsa vankilalaitoksen kanssa Navalnyi kävi oikeudesta saada pitää Raamattua sellissään. Varmaan kristillinen usko oli se salainen ase, joka sai hänet pysymään rohkeana ja jopa huumorintajuisena loppuun asti, Se sai hänet myös kilvoittelemaan, että voisi antaa anteeksi vainoajilleen’, Mailis jatkaa blogikirjoituksessaan.
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/salaa-aanitetty-navalnyn-oikeussalin-puheenvuoro-todistaa-rohkean-miehen-uskosta/

Myös toinen henkilö, Janne Saarikivi, kielitieteilijä ja vapaa kirjoittaja, mainitsee teräväsanaisessa mielipidekirjoituksessaan, että Navalnyi oli uskovainen kristitty.
’Journalistit onnistuvat sivuuttamaan ilmeisen, vaikka Navalnyi höysti viestinsä vankilasta vuorisaarnasitaatein’.  https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010261510.html

Arjen sankareita – Mieleen tulee myös, miten valtava määrä on maailmassa niitä uskonsankareita, jotka eivät koskaan päädy uutisiin eivätkä otsikoihin.
Esim. heitä, jotka huolehtivat ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevista läheisistään, ilman kunnon levähdystaukoja, yöunia tai lomapäiviä. Jotkut heistä ovat jo iäkkäitä, eivätkä itsekään välttämättä enää niin hyvässä kunnossa.
Rukoillaan heille jaksamista, ja hyvän Jumalan läsnäoloa ja huolenpitoa. Ja että he huomaisivat itsekin kääntyä taivaallisen Voiman Antajan ja Auttajan puoleen.       

💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛🙏💛

Vapauttajamme – Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.   – Room. 8:1–4

Maria äitinsä Annan kanssa

Maria sanoi:
      – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
      minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
      sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
      Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
      sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
      Hänen nimensä on pyhä,
      polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
      Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
      hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
      Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
      Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
      mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
      Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
      hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
      Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
      niin kuin hän on isillemme luvannut.   – Luuk. 1:46–55

Marian ylistyslaulu tuli minulle tutuksi, ja jollain tavoin rakkaaksikin, 18 v, sitten. Toimin silloin erään ekumeenisen luostarin avustajana ja sain tehtäväkseni vetää luostariviikkojen hetkipalvelukset.
Rukoushetkissä laulettiin (muistaakseni) joka ilta yllä oleva Marian ylistyslaulu. Katsoessani  tuota nyt, vuosia myöhemmin, en pysty lukemaan sitä tekstinä, vaan se soi päässäni lauluna,  psalmilaulusävelmänä. 

Hetkipalvelusten psalmilaulut ovat osa kirkon ikivanhaa traditiota, ja ehkä siitä johtuu niiden tenho. Ne ikään kuin soljahtavat sisimpään, kun niitä on laulanut säännöllisesti pitempään.
Itselleni ne olivat kuitenkin tuolloin uusi ja tuntematon asia. Onneksi minulla oli apuna pieni kirjanen, Rukoileva kirkko, jossa oli kaikki hetkipalvelukset ja psalmilaulujen nuotistot.
Luostari toimi tuolloin Vivamossa, Särkyneen sydämen kappelin naapurissa, ja kävin kappelissa tapailemassa rukoushetkien sävelmiä flyygelillä.
Alkuun psalmilaulut tuntuivat oudoilta, mutta noiden luostarikuukausien aikana aloin pitää niistä. 

Myöhemmin ystävystyin Pia Skipdahlin, laulajan, meditatiivisen laulun opettajan ja äänivalmentajan kanssa. Eräässä vaiheessa Pia opetti minulle ja ystävilleni psalmilaulua.
Pian kanssa kävin 1. kerran Bjärka-Säbyn Ekumeniska Kommuniteten’issä (josta kirjoitin viime viikolla). Olimme kuulleet, että sen yläkerrassa sijaitsevassa kappelissa, Ylähuoneessa, pidettiin pienimuotoisia messuja, joissa yhdistyi vanha koptilainen traditio ja karismaattisuus.
Piaa kiinnosti koptilainen traditio ja minua karismaattisuus ja kumpaakin se, millainen olisi tuollaisen yhdistelmän messu, joten lähdimme paikan päälle ottamaan siitä selvää.
Pettymykseksemme Peter Halldorf ei silloin ollut Bjärka-Säbyssä. (Sitä, millä tavoin hänen läsnäolonsa olisi vaikuttanut pienen Ylähuoneen messuun, emme saaneet tuolloin tietää. Myöhemmin, Peterin vetämään retriittiin osallistuessani, saatoin aavistaa, että ehkä paljonkin.)  

Alla olevalla lauluvideolla Pia laulaa saksalaisen abbedissan, kirjailijan, mystikon ja kirkkomusiikin säveltäjän Hildegard Bingeniläisen (1098-1179) laulun Assumpta est Maria.     

Assumpta est Maria – Pia Skipdahl

Tässä vielä pieni kiteytys tulevan pyhän aiheeseen, Päivän Sana 15-3.24:
’Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.’  2.Tim.2:15