24.9.2018 

Erämaavaellus – Viime viikolla lähdin hauvan kanssa retkelle Nuuksioon. Hauveli juoksi  innoissaan pitkin polkuja ja kallioita, hyppeli yli kivien ja kantojen, kanervikkoihin ja pehmeille sammalmättäille. Ilo oli katsella toisen iloa. Ja koska kummatkin pidämme veden äärellä olemisesta, veti jokainen näkemämme metsälampi luokseen levähtämään, hengittämään sisäämme luonnon rauhaa ja kauneutta.

Tielle – Vähitellen hauvaa alkoi väsyttää, niinpä se halusi kyytiin ( = syliini), siis aika palata takaisin. Mutta minne… mihin suuntaan… ei aavistustakaan. (Olimme jo aikoja sitten jättäneet merkatun reitin.)
Vihdoin erästä kalliiorinnettä alas laskeutuessamme näimme tien. Oho, tie keskellä aarniometsää! Minne se mahtoi johtaa?

Minne tie vie? – Yleensä kuljen mieluummin polkuja kuin teitä pitkin, mutta kyytiläiseni vuoksi (vaikka onkin pieni ja kevyt) nyt valittiin tie. Pyysin johdatusta siihen, kumpaan suuntaan pitäisi lähteä kulkemaan, mutta vaikka valittu suunta tuntui oikealta, kaipasin varmennusta (olisihan turhauttavaa kävellä ties kuinka pitkälle väärään suuntaan). Pyysin Jumalaa lähettämään enkelinsä – miten ja millaisessa muodossa tahansa – varmistamaan että kuljimme oikeaan suuntaan. Ja jos mahdollista, auttamaan vielä perillekin…
Kuljettiin pitkään, vaan ei näkynyt enkeliä, ei lintua, perhosta, mehiläistä tai mitään muutakaan suunnanvahvistajaolentoa… 

Automobiilienkelit – Lopulta soitin pojalleni kysyäkseni, josko hän tulisi töiden jälkeen hakemaan minut ja hauvan sieltä, minne tältä tieltä nyt tultaisiinkaan. Ei ehditty puhua kuin pari sanaa, kun valkoinen auto ilmestyi mutkan takaa. Ystävällinen valkotukkainen pariskunta tarjosi meille kyydin.
Matkalla mies kertoi, että hänkin oli kerran eksynyt koiranpentunsa kanssa tässä metsässä, siihen aikaan kun ei vielä ollut kännyköitä. Hän oli samoillut iltamyöhään saakka hauvansa kanssa, joka myöskin oli väsähtänyt matkalla. Ja vaimo oli ollut huolissaan kotona. Lopulta mies oli kuitenkin saanut avun ja päässyt koiran kanssa kotiin.
Nyt pariskunta oli iloinen kun saattoi vuorostaan olla avuksi eksyneille lampaille. Kiitin heitä. Ja Häntä, joka huolehtii eksyneistä.
(Seuraavalla erämaaseikkailullamme on mukana suunnistusvälineet: kartta ja kompassi. :))

Paikka, jolla seisot – Jerikon lähellä ollessaan Joosua näki eräänä päivänä edessään miehen, jolla oli paljastettu miekka kädessään. Joosua meni miehen luo ja kysyi häneltä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Mies vastasi: ”En kumpaakaan. Olen Herran sotajoukon päällikkö ja olen juuri saapunut tänne.” Silloin Joosua lankesi polvilleen, kumartui maahan saakka ja sanoi: ”Herrani, mitä tahdot minun tekevän?” Herran sotajoukon päällikkö sanoi Joosualle: ”Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.” Ja Joosua teki niin.  (Joos. 5: 13-15)

Joosuan kohtaama enkeli ei ollut mikä tahansa olento, vaan Jumalan sotajoukon päällikkö. Teksti ei mainitse, oliko itse ylipäällikkö arkkienkeli Mikael, mutta oli varmaankin joka tapauksessa vaikuttava ilmestys. Joosua ei kuitenkaan tätä säikähtänyt, vaan asteli luo kysymään, kuuluiko tämä omiin vain vihollisten joukkoihin.
Joosua sai kuulla Herran enkelin lausuvan samat sanat kuin Moosekselle Horeb -vuoren juurella: “Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä.”

Pyhä paikka – Mooses oli saanut Jumalalta tehtävän johdattaa israelilaiset Egyptistä luvattuun maahan, ja Joosua jatkoi tehtävää siitä, mihin Mooses jäi. Nyt oltiin saavuttu Pyhään maahan. Mutta yhtä pyhä oli ollut se paikka Siinain erämaassa, missä enkeli ilmestyi Moosekselle tulenliekkinä palavassa pensaassa ja sanoi nuo sanat.
Mikä teki nämä paikat pyhiksi? Ei niiden maantieteellinen sijainti, vaan se, että Mooses ja Joosua kokivat niissä Jumalan pyhyyden läsnäolon.

Spesiaaleja? – Mooseksella ja Joosualla oli Jumalalta saatu spesiaalitehtävä. Siksi myös nuo kohtaamiset Herran enkelin kanssa olivat erityisen merkittäviä.
Mutta entä me tavalliset kulkijat?
Jumalalle me kaikki Hänen luotunsa olemme spesiaaleja, tärkeitä ja ainutlaatuisia. Kuten myös ne tehtävät, joita Hänellä on meille jokaiselle.
Hän haluaa kohdata meidät jokaisen, puhua meille. Mutta miten, missä Hän haluaa kohdata meidät? Miten me voimme kuulla Häntä? Pitäisikö meidän lähteä Siinain vuorelle tai Pyhään maahan tai johonkin muuhun tiettyyn pyhään paikkaan, jotta voisimme kuulla, mitä Hän haluaa sanoa meille?

Erämaahan – Peter Halldorf puhui retriitissään erämaahan lähtemisestä. Vetäytymisestä lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa hiljaisuuteen, yksinäiseen paikkaan. Sellaiseen (sielun) tilaan, jossa ympärillä olevat asiat/ilmiöt (attraktioner) eivät vedä huomiotamme puoleensa.
Aloite, kutsu lähteä erämaahan tulee aina Jumalalta, sanoi egyptil. kristitty erakko Pyhä Antonios. Emme koskaan löytäisi Jumalaa, ellei Hän kutsuisi meitä.

Näkymättömän löytämistä – Hiljaisuudessa löydämme näkymättömän, sen mikä on näkyvää todellisempaa. Löydämme, kun olemme ja havainnoimme rakkaudellisessa tarkkaavaisuuden tilassa. Kun viivymme odotuksen ja kaipauksen tilassa (blir kvar i väntan och längtan).
Kun ajattelemme enemmän Jumalaa kuin itseämme, voimme yllättyä huomatessamme, miten paljon Hän ajattelee meitä, totesi Peter Halldorf.

Rakkaudenkielen löytyminen – Erämaan hiljaisuudessa sielu vapautuu sivilisaation, kilpailun ja korruption ym. häiriötekijöiden vaikutuksista, sanoi Pyhä Antonios (300-luvulla).
Erämaassa rakkaudenkieli Jumalan kanssa avautuu.

Muurien äärelle – Hiljaisuuteen vetäytyminen kutsuu myös kohtaamaan omia Jerikon muureja ja asioita, joita ne pitävät sisällään. Tämän olen saanut kokenut niin monesti hiljaisuuden retriiteissä, niin osallistujana omalla kohdallani kuin ohjaajana toisten kohdalla. Hiljaisuudesta voi ammentaa voimaa ja rohkeutta kohdata sisäisiä haavoja ja antaa Jumalan hoitaa ja parantaa. Hänen kanssaan hiljaisuuteen heittäytymisessä piilee aivan erityinen salaisuus.
Ja tiedä vaikka jonain päivänä voisi todeta, ettei enää tarvitsekaan niitä suojamuureja. Voisi todeta olevansa vapaa ja turvassa, juuri siinä ja sellaisena kuin on, Hänen kämmenellään.

Kiitos enkeleistäsi, Luojamme ja Auttajamme. Kiitos arkkienkeleistäsi, jotka toimittavat tärkeimpiä missioitasi, ja niistä enkeleistä, joille annat erilaisiin elämäntilanteisiimme liittyviä tehtäviä.
Kiitos niistä näkymättömistä lähettiläistäsi, jotka joskus ottavat näkyvän muodon.
Kiitos niistä enkeleistä, joita lähetät luoksemme tuomaan viestiä, auttamaan, johdattamaan ja suojelemaan meitä, ja tarvittaessa taistelemaan taisteluja puolestamme (ilman että itse olemme siitä edes tietoisia).
Ja kohdatessamme enkelin anna kykyä erottaa, onko hän Sinun lähettämäsi vai ‘siitä toisesta leiristä’.
Joosuakin halusi varmistaa asian kysyessään enkeliltä “Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?”
Auta myös meitä olemaan arkienkeleitä toisillemme. Olemaan herkkiä havaitsemaan, milloin haluat meidän tekevän jotain toisten hyväksi.

Jumala, Sinä kutsut meitä pyhään paikkaan. Paikkaan, jossa voimme kohdata Sinut. Auta meitä hiljentämään mielemme ja sydämemme ja koko olemuksemme tilaksi, jossa voimme kuunnella, mitä haluat meille puhua. Rakkaudenkielelläsi. Miten muuten Sinä voisitkaan meille puhua? Sillä Sinä Olet Rakkaus.

Pyhän kosketus – Petri & Paula

“Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran
pyhää ja puhdasta maata.
Katso ja kuuntele hiljaa
vaikka paljon et ymmärtää saata.
Paina pääsi, maa, jolla seisot on Herran.
Hän itse puhuu ja kuulee
koskettaa meitä kuin viljaa
sillä Jumalan pelloilla tuulee.
Joskus ajaton kohtaa ajan
silloin Jumalan aavistaa.
Joskus rajaton rikkoo rajan
silloin pyhä koskettaa.
Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran…
Joskus palavan pensaan lailla
Luoja kasvonsa paljastaa.
Joskus puhuu Hän sanoja vailla
silloin pyhä koskettaa.
Riisu kengät, maa, jolla seisot on Herran…
Joskus kaatuvat vanhat kaavat
Tuomas Mestarin nähdä saa.
Tarttuu käteen ja tuntee haavat
silloin pyhä koskettaa.”

Muut teksti: Ps. 103: 19-22, Ap. t. 12: 5-11 ja Matt. 18: 1-6 (7-9) 10.