7.4.2014. Kohti iloa ja valoa – Viime sunnuntaina oli kirkkovuoden kalenterissa aiheena kärsimys. Ei ole ensi pyhänkään aihe sen helpompi: Kunnian Kuninkaan alennustie. Mutta  matkalla ollaan kohti pääsiäisyön ylösnousemuksen iloa ja valoa!
Palmusunnuntain evankeliumitekstiä ‘nuuhkaillessani’ tuumin: paljonko minussa on sellaista, joka haluaa kaikkea hyvää Jumalalta… olla hiljaa lähellä Häntä, Hänen läsnäolossaan… ja missä määrin sitä, joka  haluaa antaa Hänelle siitä, mitä Hän on antanut. Tuli ajatus, että mitä teenkin, tärkeää on että teen sen sydämestäni. En velvollisuudesta tai miellyttääkseni, vaan siksi, että sydämessäni tunnen kutsun siihen. Joka tapauksessa, ihan sellaisena kuin olen, saan mennä Hänen luokseen, palmusunnuntaina, ja joka päivä…

Hän antoi valonsa meille – Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan.Herra on Jumala! Hän antoi valonsa meille.Käykää kulkueena  lehvät käsissä, ulottakaa piirinne alttarinsarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän, Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa! (Ps. 118: 26-29)

Mitkä nuo alttarinsarvet nyt olivatkaan? Kannettiinko niillä alttaria erämaassa? Pitää katsoa. – No ei, korennoilla kannettiin (= siunattu Raamattu.uskonkirjat.net, löytyy avainsanalla hetkessä oikea kohta!). – Jumalan ohje suitsutusalttaria varten (2. Moos. 30:1-3) oli: “Tee akasiapuusta alttari suitsutuksen polttamista varten… ja alttarinsarvet olkoot alttarin kanssa samaa kappaletta. Päällystä alttari puhtaalla kullalla…samoin alttarinsarvet…”

Luettuani eteenpäin ohjeita, selvisi, että suitsutusalttari piti asettaa liitonarkin (lain arkin) edessä olevan väliverhon eteen, niin että se tulee sen takana olevan armoistuimen kohdalle, jossa Jumala ilmestyy. Kerran vuodessa tuli ylipapin suorittaa alttarinsarvien puhdistusmenot sivelemällä ne virheettömän sovitusuhrin verellä. Tuoko olikin sarvien funktio? – Mutta löytyi yllättäen myös yhteys pääsiäistapahtumiin, ja tuli ajatus suitsutusalttarista Kristuksen vertauskuvana (uh, liittyen siihen pääsiäistapahtumien kaikista vaikeimpaan kohtaan…): Jeesus antoi (heprealaiskirjeen mukaan) itsensä ‘virheettömänä uhrina Jumalalle’. Hänen verensä vuodatus merkiksi rikkomusten anteeksiannosta. Temppelin väliverhon repeytyminen ylhäältä alas Jeesuksen kuolinhetkenä… kuin Jumalan vahvistus: se mikä oli verhonnut Hänen ja meidän välistä yhteyttä, oli poistettu.

Sovitusuhreista – Ikiajat on kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa harrastettu uhraamista, lepyttämään sitä suurta ja näkymätöntä, joka kaikkea hallitsee. Ettei omasta tai yhteisön syyllisyydestä koituisi onnettomuutta. Tieto hyvästä ja pahasta on ollut ihmisen sisällä viidakoissa, erämaissa, kylissä ja kaupungeissa.
Arvelen, että Jumala (antaessaan Moosekselle ohjeet ruoka-, suitsutus- ja eläinuhreista ja niiden toimituksista) halusi, että kansa ymmärtäisi Hänen pyhyytensä, eikä palvoisi ja uhraisi mitä vain ja mille vain jumalille.
Jumala sanoi, että aina kun joku tahtoi tuoda Herralle eläimen uhrilahjaksi, hän voi sen tehdä tuomalla sen pyhäkköteltan ovelle. Siinä Herra hyväksyi hänen lahjansa ja hänen syntinsä sovitettiin. Tuossa sanassa ‘tahtoo’ (myös esim. ruotsinkiel. ja saksal. käännöksissä) näen Jumalan lähtökohtana  sen, että ihmisillä oli tarve tulla vakuuttuneeksi siitä, että he todella saivat anteeksi Jumalalta (3. Moos.1-4).
Kunnes 2000 v. sitten Jumala ehkä ajatteli, että nyt on kansalle opetettu tarpeeksi siitä, kuinka yksin Hän on Pyhä ja Kaikkivaltias, ja kuinka olla Hänelle kuuliainen; oli  Pojan aika ilmestyä ihmisenä ihmisten keskuuteen. Kertomaan, että eläinuhrien aika oli nyt kertakaikkisesti ohi! – Jumala teki kaiken niin helpoksi ihmisille (vaikka se joskus voikin tuntua vaikealta): että usko Jumalan Poikaan riittää.  Vain harva ymmärsi ja tunnisti Jeesuksen Messiaaksi, joka oli tullut vapauttamaan ihmiset elämässä vaikuttavista kahleista ja vääristä siteistä. Niinpä Jeesus asettui itse uhriksi, profetioiden mukaisesti. Isä tiesi ennalta, miten kansa tulisi toimimaan. Poikakin tiesi. Mutta ehkä juuri sen vuoksi että se, mitä Jeesukselle Golgatalla tapahtui, oli niin järkyttävää, vaikea ja tuskallista, se ei ole unohtunut, vaan se muistetaan kaikkialla maailmassa. Sen ansiosta jokainen, joka uskoo Kristuksen sovitustyöhön, voi vakuuttua siitä, ettei Jumala tarvitse meiltä enää mitään sovitusuhreja. Hän haluaa, että tulisimme Hänen yhteyteensä ja löytäisimme Hänen Rakkautensa meitä kohtaan. Sen kautta me muutumme.

“Tule, jos olet väsynyt, taakkojen rasittama… ja Minä annan sinulle levon, Minä annan sinulle rauhan. Tule surusi ja tuskasi kanssa…Minä parannan sinut…”

Kristuksen tuntemisen tuoksua – Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.  (2. Kor. 2: 14-17)

Oliko  Kristuksen tuntemisen tuoksu Paavalille vain kuvaannollinen ilmaus? Paavalilla oli monenlaisia kokemuksia Kristuksesta. Mitä jos hän joskus aisti Kristuksen läsnäolon tuoksuna? – Pohdin tätä, koska joskus olen rukoiltaessa ja/tai palvottaessa Kristusta tuntenut ihmeen ihanan tuoksun. Se ei ole ollut peräisin mistään fyysisestä (kukasta, hajuvedestä tms). Tuoksu ilmentyy, ja jonkin ajan kuluttua haihtuu. Täytyy myöntää, että sellaisissa tilanteissa olen käyttäytynyt vähän höpsösti: olen hengittänyt tuoksua sisääni niin syvään kuin vain ikinä olen pystynyt – ikään kuin siten voisin säilöä sitä mahdollisimman paljon itseeni…!

Kerran, ollessani ystävien kanssa hiljaisessa rukouksessa tunsin yhtäkkiä kahdenlaista tuoksua, jonkin ihmeenihanan kasvin ja suitsukkeen tuoksun. Ihmettelin, kuinka nämä kaksi niin erilaista tuoksua saattoivat ilmestyä yhdessä, samanaikaisesti. Kun siinä sitten ‘tankkasin’ näitä tuoksuja sisääni, eräs ystäväni tuli samaan tilaan rukoilemaan. Jälkeenpäin hän kertoi tunteneensa heti sisään astuessaan  suitsukkeen tuoksun ja ihmetelleensä, olimmeko suitsuttaneet. Hän sai kuulla, ettemme olleet. – Tuntui kivalta saada tuollainen vahvistus.  

Marian öljy – Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista. Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”   (Joh. 12: 1-8)

Matkallaan Jerusalemiin Jeesus vieraili läheisessä kylässä asuvien rakkaiden ystäviensä luona. Marialle paras paikka, jonka hän tiesi, oli olla Jeesuksen jalkojen juuressa. Nyt hän vuodatti niille kalliin nardusöljyn. Hän oli paikalla, kun Jeesus kutsui hänen veljensä takaisin elämään. Voi vain kuvitella sitä kiitollisuuden määrää, mikä tuossa perheessä vallitsi, sen rakkauden lisäksi, mitä he tunsivat Jeesusta kohtaan. Mutta ehkä Maria ei voidellut Jeesusta pelkästä kiitollisuudesta, vaan taivaallisen Isän kehotuksesta, jotta – kuten Jeesus sanoo – Poika voideltaisiin hautaamista varten. Ehkä Jeesus tuli jättämään hyvästit ystävilleen.

Tekstistä tuli mieleen, että olin kerran ostanut Betaniasta pienen pullon nardusöljyä. Siinä on aivan erityinen tuoksu. Laitoin sitä eilen pikkuisen korvalehden taa lähtiessäni kuuntelemaan Mozartin Requiemiä. Ajattelin sen virittävän konserttiin. Tuoksu hulmahti niin vahvana, että huolestutti ystävien ja muiden lähellä istuvien reaktio. Ei tullut kommenttia. Taisi tuoksu haihtua jo matkalla, kun en itsekään sitä enää tuntenut. Haihtuvaa ainetta siis; ei ole henkeä pullossa, kuten itämaisessa sadussa.  Vielä vähemmän Pyhää Henkeä. – Keskityin musiikin kuunteluun…   

Tieto siitä, kuinka Maria voiteli Jeesuksen, ei ole haihtunut vuosituhansien aikana. Jeesus tiesi jo tuolloin, että tapahtuma tultaisiin tallentamaan kääröihin, ja myöhemmin Pyhän Kirjan kansien väliin.

Mary of Bethany – Betanian Maria – laulun alussa oleva teksti on Matteuksen evankeliumista.

Tässä oli tekstiä Pääsiäisenkin edestä. Toivota(a)n meille kaikille
Hyvää, siunattua pääsiäisaikaa ja riemullista Kristuksen ylösnousemusjuhlaa!