13. 8.2021. Viime viikolla kirjoitin aika keveänlaisesti lastenkasvatuksesta. Se jäi vaivaamaan mieltä, mutta työnsin asian jonnekin ei-tietoiselle tasolle. Yökylässä ollut lapsenlapseni taisi sen kuitenkin sieltä napata. Katseltuaan kuinka pesin hauveliani pojantyttäreni ihmetteli, miten se suhtautui pesemiseen niin rauhallisesti. Tuli (kuin lohduttavina sanoina) kommentti: ”Kyllä sä oot mummi hyvä kasvattaja. Ja kun iskästäkin tuli ihan hyvä tyyppi.”
Lapsenlapseni oli varmaankin kuullut, kuinka isänsä ja tämän kaksoisveli olivat pienenä niin vilkkaita vipeltäjiä, ettei heidän kanssaan jaksettu enää päiväkodissa. Kun vielä pari perhepäivähoitajaa oli todennut poikien menoa katsellessa, etteivät taida jaksaa tuollaisten vipeltäjien kanssa, otin virkavapaata, ja pojat saivat vipeltää kotona seuraavat 2 v, kouluunmenoon saakka.
Rajat – Tarkennus viime viikkoiseen blogitekstiin: tietenkin lapsilla pitää olla turvalliset rajat, ja kyllä kiellotkin ovat tarpeelliset. Eli ei se pelkkä kannustaminen riitä tai sovi joka tilanteeseen.
Mietin lapsenlapseni toteamusta. Miten kivalta tuntuisikaan ottaa ansio itselle siitä, että ’iskästä tuli hyvä tyyppi’. Lapsen kasvuun liittyy kuitenkin paljon sellaista, mihin kasvattajalla ei ole osaa eikä arpaa.
Kuinka helppoa onkaan langeta kuvitelmaan omasta kaikkivoipaisuudesta. ”Minun ansiotani että asiat ovat nyt tällä mallilla…”
Tai toisaalta: miten helposti voikaan langeta itseänsä liialliseen syyttelemiseen, silloinkin kun siihen ei olisi aihetta.
Rajansa kaikella – Meikäläinen on oikea mestari itsensä syyllistämisessä. Tai pitäisi kai käyttää toista sanaa, kun Jeesus kieltää meitä kutsumasta itseämme mestareiksi.
Tässä joka tapauksessa tuore esimerkki: ajattelemattomasti kirjoitettu bloggaus vaivasi siinä määrin, että se tuli uneen: siinä kaikki mitä tein meni pieleen; mokia toinen toisensa perään.
Herätessä hymyilytti: kyllä todella hallitsen itseni arvostelun, kun teen sitä vielä unissanikin.
Totesin itselleni, että rajansa kaikella, itsensä arvioimisellakin. 😉
Itsensä tutkiminen on ensi pyhän aihe. Kirkkovuosikalenteri kuvaa sitä seuraavasti:
’Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.
Hyviä tyyppejä – Ajattelen, että on Luojamme tarkoitus jokaisen meidän kohdalla, että meistä kuoriutuisi esiin juuri sellaisia hyviä tyyppejä, joiksi Hän meidät kunkin on tarkoittanut.
Mutta koska tässä maailmassa ei ole niin yksinkertaista ja helppoa vaeltaa, reppuumme kertyy jollain kummallisella tavalla jos jonkinlaisia mömmöjuttuja, joista on aina välillä hyvä tulla tietoiseksi,. Toisin sanoen antaa Pyhän Hengen valaista sisimpämme ja pyytää apua repun siivouksessa.
joku on taipuvainen näkemään muissa virheitä ja heikkouksia, muttei huomaa omiaan. Omien heikkojen kohtiensa miettiminen ei tule mieleen, tai se voi tuntua pelottavalta.
Joku taas on turhankin itsekriittinen, ja käyttää liikaa energiaa itsetutkiskeluun.
Onneksi meillä on Puolustaja, joka näkee asiat korkeammalta, taivaallisesta näkövinkkelistä. Hän ei halua meidän syyllistävän toisia eikä itseämme. Hän haluaa meidän löytävän armollisuuden niin suhteessa itseemme kuin toisiimme.
Kristus haluaa johdattaa meidät näkemään asiat niin kuin ne todella ovat.
Hän haluaa meidän löytävän Armon.
Puolustaja – Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.
Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman. (1. Joh. 1:8–2:2)
Painavaa tekstiä; mutta miten lempeä kohta Johanneksen kirjeestä. 🙂
On vain yksi Opettaja – Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.
Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Matt. 23:1–12)
Samaa perhettä – Tuota evankeliumikohtaa mietiskellessäni siitä pompahtivat Jeesuksen sanat: ”ja te olette kaikki veljiä”.
Arkkipiispa Tapio Luoma puhui tavallaan samasta. Kristuksen seuraajina me kristityt kuulumme samaan perheeseen. Sitä eivät määrittele ominaisuutemme, mielipiteemme, käyttäytymisemme tms. vaan se, että Kristus on meissä, ja se että olemme Hänen omiaan.
Espoon piispana toimiessaan Tapio Luoman tapa tuoda mielipiteitään esille oli minusta aina hieno: toisia loukkaamaton ja samalla omista arvoistaan ja näkemyksistään kiinni pitävä.
Samaa koen nyt hänen toimiessaan arkkipiispana. Jotenkin hän onnistuu puheissaan tai kirjoituksissaan kiteyttämään olennaisimman kauniisti, selkeästi ja ytimekkäästi.
Kristityn identiteetti – Kesän kirkkopäivillä Tapio Luoma puhui kristityn identiteetistä. Alla otteita hänen puheestaan:
– Toisessa korinttilaiskirjeessään apostoli sanoo: ”Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. — Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?” (2 Kor. 13:5)
Jälkimmäinen lause voidaan kääntää myös ”Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teissä?”
Onpa siis kyseessä yksittäinen kristitty tai heistä koostuva seurakunta, kristillisen identiteetin perusta on Jeesus Kristus, yhteys häneen, hänen läsnäolonsa.
– Kirkon suuri opettaja, 1200-luvulla elänyt Tuomas Akvinolainen on määritellyt, kuka on kristitty. Hänen mukaansa ”kristityksi nimitetään sitä, joka on Kristuksen oma.”
Jos Tuomasta on uskominen, kristittyä ei määritellä hänen ominaisuuksiensa, mielipiteidensä, käyttäytymisensä tai puhetapojensa perusteella. Olennaista on kristityn suhde Kristukseen, se, että hän on Kristuksen oma.
– Mitä se tarkoittaa käytännössä?
– Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen. Ehtoollisessa me otamme vastaan Kristuksen. Arjessa ja juhlassa me elämme elämää, jossa Kristus on aina läsnä. Meidät siunataan hautaan Kristuksen omina. Kristityn elämässä ei ole sellaista hetkeä, jossa hänen identiteettinsä ytimessä ei olisi Jeesus Kristus.
– Meitä ei ole kutsuttu ensi sijassa julistamaan ”kristillisiä arvoja” tai niihin perustuvia mielipiteitä. Sen sijaan meidät on kutsuttu ylösnousseen Kristuksen todistajiksi, elämään todeksi identiteettiämme Kristuksen omina ja pitämään esillä evankeliumin ainutlaatuista viestiä pieniä, heikkoja ja syntisiä ihmisiä rakastavasta Jumalasta, joka haluaa pelastaa koko maailman. Olkoon siitä Jumalalle ylistys ja kunnia, ikuisesti.
https://www.arkkipiispa.fi/puheet/kristuksen-omat/
Kristus, opeta meitä näkemään itsemme ja toisemme Sinun Totuutesi valossa.
Auta meitä ymmärtämään, kuinka me olemme Taivaallisen Isämme lapsina siskoja ja veljiä keskenämme,
Kiitos armostasi. Auta meitä myös olemaan armollisia, niin itseämme kuin toisiamme kohtaan. Aamen.
Muut tekstit: Ps. 51:6–14 ja Jes. 2:12–18.