18.2.2023. Koulujen talviloma alkoi maamme eteläisessä osassa, ja saman tien tuli lumipeite ja pikkupakkanen. Pääsevät lapset luisteluradoille ja hiihtämään. Jee. Laskiaiseenkin lumi tuli kuin tilauksesta, kuuluuhan laskiaisperinteisiin pulkkamäen lasku. Entisaikaan huudeltiin ”pitkiä pellavia!” hyvän sadon toivossa, Ja syötiin hyvin ja tuhdisti, jotta jaksettaisiin paastonaika.
Nykyisin perinteestä muistuttaa hernekeitto ja laskiaispullat kermavaahtoineen.
Laskiaisperinteemme ovat tosi hillittyjä verrattuna esim. Keski- ja Etelä-Euroopan iloiseen karnevaalimeininkiin naamiaisasuineen ja soittokulkueineen.
Mutta laskiaisessamme on jotain samaa kuin oli siinä, mitä kirkkovuodessa muistamme Palmusunnuntaina: iloa ja riemua ennen vakavampiin ja syvällisempiin asioihin siirtymistä.
Laskiaisena iloitaan ja kerätään voimia paastoon, joka johdattaa henkilökohtaiseen elämän syvimpien asioiden tutkiskeluun, parhaimmillaan ehkä pohtimaan oman elämän tarkoitusta. Palmusunnuntaina Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta tervehdittiin iloiten, riemuhuutojen ja saattamana, vaatteita tielle Jeesuksen eteen levitellen. Pian asiat muuttuivat kuitenkin vakaviksi, ja Jeesuksen seuraajat odotuksineen joutuivat miettimään kaiken uusiksi.
Laskiaista seuraava paaston aika tarjoaa mahdollisuuden miettiä esim. sitä, mikä elämässä on todella tärkeää, mitä elämässä on liikaa, mitä kannattaisi jättää vähemmälle. Tai mistä voisi luopua, Ja mitä sen seurauksena voisi syntyä – ymmärrystä, oivalluksia, muutosta sisimmässä, mielessä, asenteissa ja/tai ulkoisissa elämäntavoissa.
Laskiaissunnuntain evankeliumi kertoo jotakin siitä, millaisin miettein Jeesus matkasi kohti maallisen elämänsä päätepistettä. Hän tiesi edessä olevat tapahtumat ja niihin liittyvän tuskan ja kärsimyksen. Mutta myös tehtävänsä suuren merkityksen. Ja sen, että kuolema ei olisi lopullinen päätepiste, vaan että sitä seuraisi jotain aivan erityistä: taivaallinen Isä kirkastaisi hänet, niin kuin oli jo aiemmin tehnyt, Kirkastusvuorella. Mutta tällä kertaa aivan ainutlaatuisella tavalla.
Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas, pelasta minut! Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.
Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliset ovat virittäneet eteeni.
Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. Ps. 31:2–6
💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏💛💙🙏
Herra sanoo näin:
– Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse? Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä, miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan?
Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin – eivät he puhu niin kuin tulisi puhua.
Kukaan ei kadu pahuuttaan, ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”
Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.
Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa, kyyhkyset ja pääskyset osaavat tulla, kun niiden aika on.
Mutta minun kansani ei halua tietää, mitä Herra on sille säätänyt. Jer. 8:4–7
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. 1. Kor. 13
Jeesus sanoi:
”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. Joh. 12:25–33
Mistä Jeesus sai voimaa kulkea ennalta määrättyä kohtaloaan kohti?
Hän ei etsinyt rohkeutta, voimaa ja lohdutusta mistään maallisesta. Hän kääntyi taivaallisen Isänsä puoleen. ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä!”
Ja kuitenkin hän tiesi ja ymmärsi, mikä hänen elämällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan tulisi olemaan kaikille, koko ihmiskunnalle. Se, sekä taivaallisen Isän lohduttavat ja rohkaisevat sanat, antoivat hänelle voimaa antaa itsensä, kaikkensa muiden hyväksi.
Entä mistä minä etsin ja saan rohkeutta, voimaa ja lohdutusta silloin, kun elämä tuo eteen vaikeita, jopa ylitsepääsemättömiltä tuntuvia haasteita ja tilanteita?
Entä sinä? Mikä vahvistaa sinua, tuo elämäniloa, uskoa, luottamusta, rohkaisua ja voimaa jaksaa eteenpäin, erityisesti sellaisina hetkinä, kun tuntuu että omat voimat ja keinot ovat vähissä?
Tuota kannattaa mielestäni palata miettimään useammankin kerran kohta alkavan paastoajan(kin) aikana. 🙂
Iloista laskiaista ja hyvää ja siunattua paaston aikaa!