6.5.2019. Nuppujen avautumisia – Kiva muisto kierrätykseen menneestä, aikoinaan Virossa rekisteröidystä autostani: olin mökillä ja minun piti ‘ihan ite’ selvittää erään merkkilampun merkitystä auton ‘käsiraamatusta’ (ohjekirja viroksi = käsiraamat).
Etsiessäni infoa merkkilampusta huomasin kuvan 2 puolikaaresta, joiden tehtävää olin autossa kummeksunut usean vuoden ajan.
Käsiraamatussa oli kuvan kohdalla sanat ‘avatud nupp’. Ja kas, kun painoin nuppia, puolikaaret avautuivat kokonaisiksi renkaiksi (= jiuomapullotelineiksi). Oli minusta niin soma juttu, että aina kun puhutaan avaamisesta, tulee mieleen ‘avatud nupul’.

Viikon verran olen seuraillut jännityksellä, malttavatko tulppaanin, narsissin ja jasmiinin nuput odottaa oikeaa hetkeä avautua. Auringon paisteessa tuntuu niin lämpöiseltä, mutta seuraavassa hetkessä leijailee jo lumihiutaleita maahan.
Mikä elinvoima noissa nupuissa piileekään. On kuin ne joutuisivat ihan pinnistelemään, jotta jaksaisivat odottaa oikeaa hetkeä.
Koivut sen sijaan ovat avanneet silmujaan vauhdilla, jokainen kuitenkin omassa tahdissaan, vaikka vierivieressä kasvavat. – Lapsen lailla ihmettelen kevään esiin puhkeamista.

Piilevää potentiaalia – Mietin, paljonko meissä itse kussakin mahtaa aikuis- ja varttuneemmalla iällä piillä sellaista potentiaalia, joka ei (vielä) ole puhjennut esiin? Luojan meille antamia lahjoja, taipumuksia ja kykyjä, jotka syystä tai toisesta eivät (vielä) ole päässeet  käyttöön. Millaiset lumipyryt ovat saaneet tai saavat odotttamaan ‘sitä oikeaa hetkeä’?  Varovaisuus, (arvostelun tai epäonnistumisen) pelko, epävarmuus… tai se, ettei ‘ole (ollut) aikaa’… ?

Jos nyt olisi se oikea aika? – Mitä jos tämä keväänä/kesänä olisikin aikaa/ uskallusta/ päättäväisyyttä alkaa toteuttaa jotain sellaista, mistä on haaveillut? Uuden opiskelu/opettelu, harrastus, vapaaehtoistyö… – jotain, mikä tuottaa hyvää mieltä ja oloa itselle ja muille.   

Vähästä ajasta – Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen.”
    Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: ”Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?”
    ”Miksi hän puhuu vähästä ajasta?” he ihmettelivät. ”Ei hänen puhettaan ymmärrä.”
    Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille:
    ”Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: ’Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen’? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.”   (Joh. 16: 16-23)

“Vielä vähän aikaa – Hyvin voi ymmärtää, kuinka nuo Jeesuksen sanat hämmensivät opetuslapsia. Miten niin emme näe ja sitten taas näemme? Ja mitä tarkoittaa että hän menee Isän luo?
Jeesus näkee heidän hämmennyksensä ja antaa selityksen – joka tosin ei sekäään heti avaudu kuulijoille. – Tuskat ja kivut? Mitä ihmettä oikein on syntymässä…? Tapahtuuko se jokin vain ikään kuin itsestään, vai olemmeko mekin mukana synnyttämässä jotain uutta tähän maailmaan? Jotain sellaista, mikä ei vielä näy, jotain sellaista, mistä emme vielä tiedä?
Jostain merkittävästä varmaan joka tapauksessa on kyse, kun Mestarimme siitä noin puhuu…

Jälleennäkemisen ilo – Jeesus lupasi myös, että heidän sydämensä täyttyisivät ilolla. Jälleennäkemisen ilolla. Tapansa mukaan hän ei jätä ketään suruun, pelkoon tai epätoivoon, vaan näyttää valon, jota kohti suunnistaa. Valon, joka antaa luottamusta, toivoa ja iloa.

Saarna – Ystäväni lähetti minulle linkin Hgin tuomiokirkon pääsiäisyön saarnaan, joka kertoo jälleennäkemisen toivon merkityksestä ja sen tuomasta ilosta. Saarnassaan viime aikoina paljon arvostelua toiminnastaan saanut Hgin piispa Teemu Laajasalo kertoi, kuinka nuorena pappina oli toimittamassa vanhan miehen siunaustilaisuutta. Mies oli elänyt yli 60 v. yhdessä vaimonsa kanssa, melkein koko tuon ajan samassa ok-talossa.

Siunaustilaisuudessa etupenkissä istunut leskivaimo kysyi toistuvasti vieressä olevalta sukulaiselta, kenen hautajaisissa he olivatkaan. Kiusaantunut sukulainen kuiskasi, että hänen miehensä hautajaisissa. Joka kerran kuultuaan vastauksen leski alkoi itkeä lohduttomasti, kuin olisi kuullut miehensä kuolemasta ensi kertaa. Sama toistui yhä uudestaan ja yhä tihenevään tahtiin 10 min:n aikana.
“Muistisairaus samanaikaisesti pakotti lesken yhä uudestaan romahtamaan suru-uutisen äärellä ja toisaalta pyyhki surun hetkeksi hyvin nopeasti pois”, T.L totesi. 

Odotus ja jälleennäkeminen – Rouvan kysyessä taas kerran kenen hautajaisissa ollaan, sukulainen hermostui ja vastasi kovalla äänellä: “Se on sinun miehesi siellä arkussa. Siellä se on, tuossa arkussa. Se on kuollut. Ymmärrätkö, se on kuollut.”
Silloin T.L. käveli arkun takaa rouvan viereen istumaan ja sanoi, että rouva voi nyt rauhoittua ja olla täällä hautajaisissa vieraana, mutta vain hetken, koska hänellä on kohta upea tapaaminen miehensä kanssa, joka odottaa häntä. Nyt voi olla rauhallisella ja iloisella mielellä, katsella kukkia ja kuunnella musiikkia.
T.L. muistiin jäi kuva keveästi hymyilevästä rouvasta, joka kuiskutteli sukulaiselle jotain. Arvatenkin, että voisi tuo pappi jo lopettaa puheensa, sillä hänen täytyy lähteä, häntä odotetaan – jälleennäkeminen oli edessä.

Suojelua ja annostelua – Sitten T. L. kysyy saarnassaan, emmekö mekin välttele surullisia asioita, suojele itseämme kuolevaisuuden ja maailman kärsimyksen näkemiseltä ja erilaisin mielen keinoin annostele järkyttävien viestien vastaanottoa. Ja havahdu sitten taas hetken helpotuksen jälkeen uudestaan  todellisuuteen…
Kyllä vaan, juuri noin minä suojelen itseäni ja annostelen sitä, mitä kulloinkin jaksan ottaa vastaan, mm. pitämällä aina välillä uutispaastoja.
Mitenköhän paljon opetuslapset toimivat niin Jeesuksen puhuessa edessä olevista vaikeista asioista? – Taitaa olla melko yleisinhimmillinen reaktiotapa. Haluaisimme mielummin kuulla hyviä asioita.

Sydämenne täyttää ilo, Kristus tietää tarpeemme saada kuulla hyviä asioita. Niinpä hän kertoo jo ennalta opetuslapsilleen, että koettelemusten jälkeen heidän sydämensä täyttyy ilolla. Eikä vain hetkellisesti vaam pysyvästi. Ilolla, jota kukaan ei voi riistää. Ilolla, joka on niin pysyvää, että se pysyy vaikeissakin tilanteissa ja olosuhteissa. Ilolla, joka on olosuhteista, ajasta ja paikasta riippumatonta; se on ‘toisen ulottuvuuden’ olotila.

“Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään“. – Ylösnousseen Kristuksen edessä, Hänen kirkkautensa häikäisemänä, Hänen Rakkautensa säteilyssä, kysymykset vaikenevat, mielestä ja sydämestä. Siinä, Hänen  läsnäolossaan, on kaikki, mitä osaa kaivata.

Mutta siihen – läsnäoloon – on huomattava yhä uudestaan virittäytyä; ainakin itse koen näin. Olisihan mahtavaa, jos se olisi jatkuva, pysyvä ja itsestäänselvä olotila. Niin vahvaa Hänen läsnäolossaan olemista, että omat ajatus- ja tunnemömmeröt eivät saisi otetta. Paavalin sanoin “En minä, vaan Kristus minussa” -tilassa pysymistä 24/7. 

Ihana kohtaaminen – Jeesus ilmeisesti puhuu tuossa evankeliumikohdassa siitä, millaisen ilon hänen kohtaamisensa taivaallisissa tulee tuottamaan. Jotain todella ihanaa ja ainutlaatuista on luvassa.
Mutta mitä jos ja kun elämässä on menossa oikein haasteellinen, vaikea, raskas vaihe? Riittääkö silloin,  että tietää sydämen ‘sitten joskus’ täyttyvän ilolla? Onhan juuri parhaillaan elettävä hetki se, mikä tuntuu konkreettisimmin, niin ilossa kuin surussa, onnessa kuin kärsimyksessä…

Aina välillä tulee mieleen aika, jolloin tietoisesti aloin seurata Kristusta. Niin tuli nytkin. Se ilo, jota tuolloin tunsin, tuntui pulppuavan koko olemuksessa ja pyrkivän ulos joka ihohuokosesta. Se levittäytyi kaikkeen olemiseen ja tekemiseen. Mikään muu asia elämässä ei ollut tuottanut minulle niin kokonaisvaltaista ilontunnetta.

Yksi konkreettinen muisto tuosta ilossa olemisesta ja toimimisesta: minulle soitettiin ja pyydettiin luennoimaan eräille messuille. Hetkeäkään harkitsematta vastasin iloisena: “Tulen sillä ehdolla, että saan puhua siitä, mitä olen löytänyt elämääni ja mikä on nyt minulle tärkeintä, nim. Jeesuksesta.”
Hämmästyksekseni soittaja – hetkeäkään harkitsematta hänkin – sanoi, että kyllä se sopii. Kysyin vielä, että voisiko luennon lopuksi olla pari engl.kielistä ylistyslaulua (olin juuri tutustunut ja ihastunut Hillsongin rauhallisiin ylistyslauluihin) CD:tä soitettuna. Sekin sopi. Puhelun jälkeen ajattelin, että tällaista siis on kulkea Kristuksen kanssa. Jännää.

Sisäinen tila – Vuosien mittaan tuo ylitsevuotava ilo on tasoittunut, muuttunut ehkä enemmänkin eräänlaiseksi sisäiseksi tilaksi, johon voin laskeutua (tai kohota, miten päin sen nyt haluaa ajatella). Valon, ilon ja rauhan tilaksi, jossa voi levätä, kerätä voimia, virkistyä, uudistua. Siitä on tullut ennemminkin oma, henkilökohtainen hiljainen tila, johon voin palata yhä uudestaan.
Koska olen ennemminkin herkästi innostuva ja spontaani tyyppi kuin rauhallinen, minun on tietoisesti etsiydyttävä tuohon tilaan. Mutta ihanaa on se, että usein jo pelkästään Kaikkivaltiaan ajatteleminen irrottaa niistä omista ajatus- tai tunnekiemuroista ja laskee/kohottaa tuohon ilon ja rauhan tilaan.

Hänen ilonsa, ja rauhansa – Uskon, että Kristus on tarkoittanut, että me jokainen kääntyisimme Hänen puoleensa, hakeutuisimme Hänen läsnäoloonsa (jo tässä elämässä siis, emmekä odottaisi tuonpuoleiseen kohtaamiseen).  Niin että Hän voisi tuoda meille ilonsa ja rauhansa, jo nyt, tähän elämäämme.
Ajattelen, että mitä enemmän ja useammin kääntyy Ktistuksen puoleen, sitä herkemmin yhteys löytyy, ja myös muistuu mieleen tiukan paikan tullen.

Kiitos Kristus, että olet Valomme ja Ilomme, ja että haluat olla ja olet meitä varten. 🙂 

Till I See You – Hillsong United

https://www.youtube.com/watch?v=hImxOJAV3Oc

“Suurin Rakkaus, minkä kukaan koskaan voi tuntea
ja joka voitti ristin ja haudan löytääkseen sieluni
ja kunnes näen Sinut kasvoista kasvoihin
ja ihmeellinen armosi vie minut kotiin
luotan Sinuun
elän nähdäkseni valtakuntasi tulevan
ja sydämessäni rukoilen että tahtosi tapahtuu
elän rakastaakseni ja ylistääkseni Sinua
Sinua ihmetellen kunnioittavana lapsena
Sinä olet ääni, joka loi maailmankaikkeuden
olet kuiske, joka puhuu minulle sydämessäni
Sinä yksin olet kaikkeuden Jumala
Herra, Sinä yksin olet arvollinen
koko olemuksellani siunaan nimeäsi”

Muut tekstit: Ps. 66: 3-9, Jes. 40: 26-31 ja Hepr. 13: 12-16.