29.4.2019. Pari viikkoa sitten ajelin tuttua metsän reunustamaa tietä. Yleensä teillä, erityisesti metsäisillä, pyydän ettei pieniä eikä suuria eläimiä tulisi auton eteen. Tällaista varjelusta – sekä metsäneläimille että autossa oleville – olin pyytänyt tällekin reissulle.
Ajaessani kaikessa rauhassa, ajatusten ollessa ihan muussa kuin eläimissä – näin yhtäkkiä tien vas. reunassa puiden välistä kurkistelevan hirven. Valtavan iso, majesteettinen eläin, vain muutamien metrien päässä autostani. Säikähdin ja jarrutin rajusti (onneksi  ei olltu muita autoja takanani). Hirvi säikähti myöskin, kääntyi ja lönkytteli takaisin metsään.
Se oli 1. bongaamani hirvi tiellä, jota olemme perheen kanssa ajelleet yli 30 v:n ajan.  

Olisi hirvittävää törmätä vaikka kuinka pikkuiseen eläimeen. Mökkitien yli loikkii usein metsäkauriita. Ne ovat niin hentojalkaisia, että pieninkin töytäisy olisi takuulla niille kohtalokas. Mutta tuon jättimäisen hirven kohdalla tuli kyllä sellainen olo, että törmäys olisi ollut kohtalokas pikemminkin autossa olleille. En halunnut ajatella miten olisi käynyt, jos hirvi olisi tullut juosten auton kylkeen.
Oliko hirvi luonteeltaan varovainen, taikka oppinut hyvät liilkennesäännöt? Tai pysäytitkö Sinä, Hyvä Paimenemme, hirven katsomaan ensin ennen tien ylitystä?

Jeesus sanoo:
    ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”   (Joh. 10: 11-16)

Miksi paimen? – Ensi pyhän kaikissa teksteissä verrataan Kaikkivaltiasta paimeneen. Varmaan siksi, että israelilaiset olivat lähtökohtaiseseti paimentolaisia.
Abraham, jonka Jumala kehotti jättämään oman maansa ja vaeltamaan perheineen, palvelusväkineen ja karjoineen maahan, jonka Hän osoittaisi, oli paimen. Iäkkäänä ja varakkaana miehenä hänellä taisi tosin olla palkkapaimenia paimentamassa suurta lammas- ja karjalaumaa.

Daavid lauleskeli paimenessa ollessaan psalmejaan, myös sitä tunnetuinta, Psalmi 23:a, jossa hän vertaa Herraa paimeneksi, joka vie vihreille niityille ja vetten äärelle virkistymään ja levähtämään. Aivan kuten David itse vei isänsä lampaita niityille ja huolehti, että ne saavat tarvitsemansa.
Paimen on oikeastaan hyvin kaunis kuva huolehtivasta ja suojelevasta Jumalasta.

Hyvä Paimen – Jeesus sanoi useampaan otteeseen itseään paimeneksi, yllä olevassa evankeliumitekstissä hyväksi paimeneksi. Palkkapaimen kun ei hänen mukaansa välitä lampaistaan.
Tämä laittaa miettimään nykyajan paimeniamme (lat. pastor = paimen). Miten vastuullinen työ pastoreilla onkaan: heihin luotetaan, heidän puoleensa käännytään kaikenlaisissa elämäntilanteissa, iloisten ja surullisten asioiden edessä. Varmasti heihin kohdistuu jatkuvasti erilaisia odotuksia.

Miten papit mahtavat jaksaa työssään? On paljon juhlahetkiä, kastetilaisuuksia ja häitä, ja messukin on juhlaa, jossa juhlinnan kohteena ylösnoussut Kristus.
Mutta yhtälailla hautajaiset kuuluvat papin työnkuvaan. Ihmisen koko elämänkaari ja sen kirjo tulee papin ammatissa tutuksi. Messuissa ja muissa toimituksissa ja tilaisuuksissa samoin kuin henkilökohtaisissa kohtaamisissa pappi voi olla hyvä paimen – tai sitten ei sellainen, joka vastaisi omaan tarpeeseen.  – Täydellistä pastoria tuskin onkaan, ihmisiä hekin kun vain ovat. Ovatko heihin kohdistuvat odotukset joskus kohtuuttomia?

Millainen on hyvä paimen sinun mieleistäsi? Mitä toivoisit papilta kuunnellessasi häntä tai hänen kuunnellessaan sinua?

Miksi Jumala sallii… – Ennen pääsiäisviikkoa eräs pastori puhui saarnassaan kärsimyksestä, jota ei voi selittää. Ja kuinka papilta usein kysytään, miksi Jumala sallii kaiken kärsimyksen.
Hän kertoi, kuinka hän oli nuorena vastavihittynä pappina katsellut TV:stä järkyttäviä kuvia tsunamin aiheuttamista tuhoista. Uutistoimittaja oli haastatellut lähistöllä lomaansa viettänyttä silloista Hgin piispaa, joka oli keskeyttänyt lomansa ja mennyt alueelle, jossa oli koettu pahimmat tuhot.
Toimittaja kysyi Eero Huoviselta tämän ajatuksista. En muista, sanoiko pappi toimittajan kysyneen juuri tuon, että miten Jumala sallii tällaisen tapahtuvan, mutta sen, mittä pappi sitten sanoi, muistan varmaan pitkään: hän kertoi, että Eero -piispa oli katsonut kameraan ja ollut pitkään hiljaa, kyynelten valuessa poskille.
Pappi totesi, että juuri tuon takia emerituspiispa Eero Huovinen on niin pidetty kansan keskuudessa.

Paimen, joka itki – Olen arvostanut Eero Huovista siitä lähtien, kun hänet valittiin piispaksi (sitä ennen en tainnut tietääkään hänestä mitään). Hänestä tulee sellainen olo, että hän ei yritä esittää mitään sellaista, mitä ei ole. Lisäksi hänestä ja hänen puheistaan välittyy aito välittäminen.  
Minusta tuntui hyvältä kuulla, kuinka hän piispana oli kaiken hädän ja kauhun keskellä uskaltanut näyttää järkytyksensä eikä piiloutunut minkäänlaisen ammattikuoren taakse.
Muistan, miten asetuin puolustavalle kannalle, kun joku arvosteli Eero -piispaa tuossa haastattelussa, jossa kysyttiin, miten Jumala voi sallia tällaista. Monet kaipasivat varmaan, että piispa olisi esiintynyt vahvana ja selittänyt asiaa jotenkin ’kotiinpäin’. En ymmärrä, miten se olisi ollut mahdollista. Varsinkin jos vastaaja on aito ja inhimmillinen.
Ehkä E.H. koki siellä tsunamin kauhujen keskellä jotain samaa kuin Jeesus, joka sanoi tuskissaan ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” 

Tsunamipäivänä olimme perheen kanssa mökillä. Siellä ei ole TV:tä, mutta radio on. Meillä on aina ollut sellainen sääntö, että Joulun aikaan radiosta kuunnellaan vain joulumusiikkia, ei muuta. Että joulurauha säilyy. (Varsinkin uutisissa harvoin kerrotaan hyviä asioita.)
Istuimme ruokapöydässä, kun radiossa sanottiin, että seuraavaksi tulevat uutiset. Yksi lapsistani nousi sulkiakseen radion, mutta jostain kumman syystä pyysinkin häntä jättämään sen päälle. Uutiset kertoivat tsunamista. Olimme pitkään hiljaa. Sitten totesin, että koin tämän (että olimme kuulleet uutisen) kutsuna rukoilla kaikkien siellä olevien sekä uhrien omaisten puolesta. 

Mieleiseni paimen – Kuullessani papin saarnasta, että tsunamin tuhoja oli näytetty TV-uutisissa ajattelin, että onneksi olimme tuolloin mökillä; asian kuulemisessa oli jo kylliksi. Mutta jos olisin nähnyt TV:stä Eero Huovisen liikutuksen, se olisi nostanut arvostustani häntä kohtaan entisestään. Se olisi ollut minusta vahvistus sille, että tässä on paimen, joka ihan oikeasti välittää. Sellainen puhuttelee omaa sydäntäni, vaikka ymmärrän kyllä niitäkin, jotka toivovat (ulkoisesti) vahvaa paimenta.

Jeesus välittää kaikista – ”Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
Jeesus ei halunnut eikä halua nytkään, että yksikään joutuisi erilleen, eksyksiin, hylätyksi tai torjutuksi. Hänelle jokainen meistä on yhtä tärkeä.

Mistä tarhasta? – Teenkö minä/sinä sitä: ihmisten erottelemista eri tarhoihin (tai jakamista eri karsinoihin, kuten sanonta kuuluu)? Miten helposti se tapahtuukaan, vaikkei haluaisi tai ehkä tiedostaisikaan. Kuitenkin niin herkästi sitä teemme, eri syistä ja erilaisin perustein. Arvioimme ihmistä synnynnäisin tai ulkonaisin perustein. – Tuo on parempi/huonompi, tuo kuuluu siihen tai tähän rotuun tai kansallisuuteen, tuolla on vahvat/heikot älyn, osaamisen tai selviytymisen taidot, tuo on rikas/köyhä, tuo on menestynyt/epäonnistunut elämässään jne jne…
Usein kriteerit, joiden perusteella luokittelemme lähimmäisiämme, ovat sellaisia, joihin ei itse ole voinut vaikuttaa. Mutta me voimme vaikuttaa siihen, miten asennoidumme ja suhtaudumme kanssakulkijoihimme. 

Hyvä Paimen, auta, että osaisin/osaisimme olla enemmän Sinun kaltaisesi. Auta meitä ykseyden kokemiseen. Ettemme olisi erottelemassa vaan yhdistämässä.
Kiitos, että tunnet meidät niin läpikoitaisin; kaikki ajatuksemme ja tunteemme, asenteemme ja taipumuksemme. Kiitos että (kuitenkin) rakastat meitä, välität ja huolehdit.
Anna Rakkautesi vaikuttaa meissä niin, että alamme nähdä toisemme Sinun silmin, Rakkauden silmin. Niin että  alkaisimme välittää toisistamme ihan oikeasti.
Kiitos Sinulle, Kristus. 🙂

You Are My Shepherd – Tricia Brok

22.4.2019. Ennen Pääsiäistä vapaaehtoisryhmämme kävi tutustumassa Tapiolan ortodoksikirkkoon. Olin käynyt siellä muutamia kertoja aikaisemmin jumalanpalveluksissa. Itse palvelus vei kuitenkin huomion niin ettei kirkkosalin seinä- ja kattomaalauksiin pystynyt syventymään. Mieleen jäi vain niiden kuvien runsaus ja värien sopusointu.  
Tällä tutustumiskäynnillä meille kerrottiin kuvista, saimme katsella niitä rauhassa, kuvatakin. Tietokoneelle tallennettuina kuvista löytyi mielenkiintoisia yksityiskohtia, joita en kirkossa ollut huomannut. Ne tarjosivat tutuista aiheista uusia näkökulmia ja oivalluksia: ai, näinkin voi asian nähdä. – Opastuksessa selvisi myös värien harmonian salaisuus: kuvien maalaamisessa oli käytetty pelkäsrtään luonnonvärejä.

*******

Taizé-kalenterin huhtikuun rukous:

Kristus Jeesus,
anna meille päättäväinen sydän, joka
yksinkertaisessa rukouksessa
pyrkii väsymättä löytämään
yhteyden Jumalan kanssa.

Veli Roger

Me näimme Herran – Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana, sillä he pelkäsivät juutalaisia. Yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Ilo valtasi opetuslapset, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi uudelleen: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Sanottuaan tämän hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: ”Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.”
    Yksi kahdestatoista opetuslapsesta, Tuomas, josta käytettiin myös nimeä Didymos, ei ollut muiden joukossa, kun Jeesus tuli. Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: ”Me näimme Herran.” Mutta Tuomas sanoi: ”En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.”
    Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille!” Sitten hän sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!” Silloin Tuomas sanoi: ”Minun Herrani ja Jumalani!” Jeesus sanoi hänelle: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”
    Monia muitakin tunnustekoja Jeesus teki opetuslastensa nähden, mutta niistä ei ole kerrottu tässä kirjassa. Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden. (Joh. 20: 19-31)

Lukitut ovet – Opetuslapset koolla, peläten, miten heidän kävisi, kun heidän Mestarinsa surmattiin. Osaan kuvitella, ettei heillä sydämensyke (ainakaan heti) tasaantunut, kun Hän ilmestyi heidän keskelleen. Mutta Hän toivotti heille rauhaa. Rauhaa mieleen ja sydämeen.
Heidän ylösnoussut Mestarinsa ei halunnut heidän jäävän neljän seinän sisälle piileskelemään, vaan halusi lähettää heidät Pyhän Hengen voimassa töihin. Mutta ovien oli ensin avauduttava, mielen ja sydämen ovien, ennen kuin he pystyivät vastaanottamaan Pyhän Hengen täyteyttä. Pelon tuli muuntua luottamukseksi. 

Vahvistuksen tarve –  Tuomas ei voinut uskoa siihen, mitä oli tapahtunut, kun toiset siitä kertoivat. Miten osaankaan samastua tuohon Tuomaksen tarpeeseen saada vahvistus Jumalan ihmeisiin jollain konkreettisella tavalla. Ei tosin olisi tullut mieleen noin konkreettista kuin mitä Tuomas toivoi…
Mutta Herra näki ja kuuli Tuomaksen tarpeen ja tuli. Ei heti, mutta viikon kuluttua.

Kristuksen tunnusmerkit – Taas Hän tuli, lukittujen ovien läpi. ”Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni”, Hän sanoi Tuomakselle. Tuomas oli kuvitellut voivansa työntää sormensa Mestarin haavoihin ja kätensä tämän lävistettyyn kylkeen. Mutta uskon, että jo niiden näkeminen riitti. Hän huudahti: ”Minun Herrani ja Jumalani!”
Näen mielessäni, kuinka Tuomas heittäytyi maahan Herransa edessä. – Niin kuin niin lukemattoman monet, joille Herra tuon jälkeen on ilmestynyt.
Monet heistä kertovat nähneensä Hänen käsissään ja/tai jaloissaan lävistysarvet. Ajattelen, että Hänellä on nuo merkit ilmestyessään ihmisille, jotta nämä tunnistaisivat Hänet. Ne ovat ikään kuin ylösnousseen Kristuksen tunnusmerkit.
(Vaikka ajattelen, että Hän huomioi senkin, etteivät kaikki välttämättä kestä nähdä noita merkkejä…).

Ylösnoussut – Vaikka moni raamatunkohta onkin minulle vaikea hyväksyä ja ymmärtää, Kristuksen ylösnousemus on jostain syystä ollut minulle niin kauan kuin muistan jotenkin ihan itsestäänselvää. (Siis se, että Hän nousi kuolleista, ei se, miten se tapahtui…!)
Varmaan tähän on ollut myötävaikuttamassa se, että olen ’aina’ pitänyt selvänä, että elämä ei lopu kuolemaan, vaan jatkuu toisenlaisessa olomuodossa, henkisessä/hengen maailmassa. Siksi minulle on ollut ihan luonnollista ja itsestään selvää myös se, että Kristus nousi kuolleista.

Käsinkosketeltavan konkreettinen – Ajattelen, että Kaikkivaltian ylösnousemusruumis oli konkreettisen kosketeltava Hänen ilmestyessään opetuslapsilleen sen vuoksi, että nämä vakuuttuisivat niin totaalisen täydellisesti, että se voittaisi heidän pelkonsa ja saisi heidät lähtemään, kertomaan toisille. Heillä oli iso, tärkeä ja vaikea tehtävä edessä.
Mitä, jos he eivät olisikaan lähteneet? Tuntisimmeko me länsimaalaiset Kristuksen tänään? Onneksi lähtivät. Tuomaskin (200-luvulta peräisin olevien kirjoitusten mukaan) aina Intiaan saakka.

Merkkejä? – Tuomas haastaa meikäläistä miettimään, missä määrin kaipaan Kaikkivaltiaalta jotain merkkejä uskoakseni. Jotain näkvyää tai tuntuvaa.
Voin helposti sanoa, että uskon Häneen. Mutta mitä minulle tarkoittaa, että uskon Häneen? Sen lisäksi, että uskon, että Hän on Vapahtajamme, ja että Hän nousi kuolleista ja elää. – Tarkoittaako se myös, että uskon Häntä…? Että uskon Hänen lupauksiinsa?

Tunnistan oman kaipuuni nähdä ja tuntea Hänet. Mutta miten usein löydän itseni sellaisesta tila(ntee)sta, jossa riittää, että Hän näkee ja tuntee minut ja kaipuuni?

Psalmilaulajan huokaus:
Minä rakastan Herraa. Hän kuulee minua, hän kuulee hartaan pyyntöni.
Kun huudan häntä avuksi, hän kuuntelee minua.
Herra on oikeamielinen ja laupias, meidän Jumalamme on armollinen.
Herra on avuttomien suojelija. Kun voimani uupuivat, hän tuli avukseni.
Nyt olen saanut rauhan, Herra piti minusta huolen. (Ps.116, 1-2, …)

C’est auprès de Dieu – Louange Vivante

’Jumalan lähellä haluan pysyä
Hän on Herrani, Kuninkaani
Jumalan lähellä voin kokea
kaiken sen Rakkauden
jota Hän tuntee minua kohtaan
Jumalan lähellä haluaisin kasvaa
kuunnella Hänen ääntään
tulen valtaistuimen eteen
Sinun armostasi pysyn läsnäolossasi
suuntaan katseeni kohti pyhää tilaa
mietiskelläkseni Sinun kasvojasi
haluan jäädä Sinun lähellesi’

Kristuksen kasvot – Olisin halunnut laittaa videon, johon linkki alla, , mutta se ei suostu tallennettavaksi. Siinä Kristuksen kasvot tulevat näkyviksi.
Secondo Pia, italial. juristi ja amatöörikuvaaja (1855-1941), otti valokuvan Torinon käärinliinasta. Videolla kuvan negatiivista edelleen kehitelty versio. Itseäni juuri tämä kuva Kristuksen kasvoista on tuntunut läheiseltä. (Joskus 90-luvulla ostin valokopion siitä jollain matkalla.)

J.S. Bach: Et resurrexit – Collegium Vocale Gent

”Kolmantena päivän Hän nousi kuolleista, kirjoitusten mukaisesti…”

Muut tekstit: Ps. 116: 1-9 , Jes. 43: 10-12 ja 1. Joh. 5: 4-12.

16.4.2019. Vaikka valoisilla paikoilla silmut työtyvät jo esiin, on metsien varjoisissa kohdissa on vielä lumikinoksia ja auringolla töitä. Ihanaa seurata, kuinka elämä versoaa esiin kylmän ja kohmeisen läpi. 🙂

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset pelästyivät ja painoivat katseensa maahan. Mutta miehet sanoivat heille: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’” Silloin he muistivat, mitä Jeesus oli puhunut.
    Haudalta palattuaan naiset veivät tästä sanan yhdelletoista opetuslapselle ja kaikille muille. Nämä naiset olivat Magdalan Maria, Johanna ja Jaakobin äiti Maria, ja vielä muitakin oli heidän kanssaan. He kertoivat kaiken apostoleille, mutta nämä arvelivat naisten puhuvan omiaan eivätkä uskoneet heitä. Pietari lähti kuitenkin juoksujalkaa haudalle. Kurkistaessaan sisään hän näki ainoastaan käärinliinat, ja hän lähti pois ihmetellen mielessään sitä, mikä oli tapahtunut.  (Luuk. 24: 1-12)

Ylösnousemuspäivä – Tuosta sapatin (= juutal. tradition lepopäiväksi pyhitetty pv) jälkeisestä päivästä tuli tuona pesah’ina (= pääsiäisenä) kristityille pyhä päivä, koska se oli Kristuksen ylösnousemuspäivä.

Pyhäpäivä – Yksi niistä lukemattomista asioista, jotka ovat muuttuneet lasteni ja lastenlasteni elinaikana on, että kauppoja alettiin pitää auki joka viikonpäivä. Kauppojen aukiolot ovat varmaankin osaltaan vaikuttaneet siihen, että sunnuntaista on tullut monessa suhteessa arkinen päivä, yksi toisten joukossa.
(Ihme kyllä, Kristuksen ristiinnaulitsemisen päivä, pitkäperjantai, on vielä saanut pysyä pyhäpäivänä, ja 2. pääsiäispäiväkin.)

Jeesuksen haudalle saapuneet naiset olivat hankkineet tuoksuöljyt perjantaina ennen auringonlaskua eli ennen sapatin alkua; joko ennen tai jälkeen Jeesuksen ristiinnaulitsemisen.
Nuo naiset pystyivät suuren järkytyksen, surun ja pelon keskelläkin ajattelemaan ja toimimaan ennakoivasti: tuoksuöljyt on ostettava nyt, sillä sapattina kaupat olisivat suljetut. Tai kojut, tai missä niitä sitten myytiinkään. Heillä oli vain muutama tunti aikaa toimia, sillä Lähi-Idässä aurinko laskee aikaisin.

Kun maailma pysähtyi – Mieleen tulee oma reaktioni, kun teini-iän kynnyksellä kuulin kahden läheisimmän ihmiseni kuolleen. Lamaannus valtasi. Pystyin vain toistamaan mielessäni: ei voi olla totta! Mieli ei suostunut tapahtuneeseen. Puhumattakaan siitä, että olisin pystynyt ajattelemaan, miten tässä pitäisi nyt toimia. Maailma pysähtyi totaalisesti; oli kuin olisin ollut suuren tyhjän kuplan keskellä.

Samankaltainen reaktio oli, kun kuulin erään pitkäaikaisen ystäväni menehtyneen. Toistin vain henkilölle, joka kertoi asiasta: ”Ei ole totta!” Ikään kuin olisin toivonut hänen myöntävän, että ehkä hän olikin kuullut tai käsittänyt väärin. Olin juuri käynyt ostamassa kukkia viedäkseni ne sairaalassa olleelle ystävälleni. Surullisena soitin hänen vanhemmilleen, kysyen, voinko tuoda kukat heille osanottonani.

Enpä olisi voinut hämmestyä enemmän, kun vanhemmat tulivat ovelle. Kummatkin hymyilivät, suorastaan säteilivät. Miten ihmeessä? Olin kuvitellut kohtaavani kaksi täysin murheen murtamaa ihmistä. Hei eivät sanoneet sitä sanoin, mutta viestittivät olemuksellaan: heidän lapsensa kärsimys on loppunut, hänellä on nyt hyvä olla, kaikki on hyvin. He puhuivat jostain juhlasta. Sanat menivät korvieni ohi. En käsittänyt mitään.
Sama valoisuus säteili heistä heidän lapsensa siunaustilaisuudessa. Silloin vasta taisin tajuta: he suuntasivat katseensa lapsensa taivasmatkaan. Heidän uskonsa ylösnousemukseen ja ilo siitä oli vahvempi kuin oma menetys, suru ja kaipuu. Ihmettelin tätä pitkään.

Ennenaikaisesti? – Tuolloin mietin paljon sitä, miksi he, joiden poismenonsa oli järkyttänyt niin syvästi elämääni, olivat kaikki kuolleet ennenaikaisesti, niin nuorina. Nykyään mietin sitä, kuinka elämä on arvoitus. On vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, miksi jonkun pitää lähteä täältä jo ihan pienenä lapsena tai nuorena. Mikä oli lähtijän elämäntarkoitus? Tuliko hän enemmän muita kuin itseään varten? Selviääkö hänen elämänsä merkitys koskaan hänen läheisilleen? Kääntyykö läheisten katse jossain vaiheessa  ylösnousemukseen? Tuoko se mukanaan lohdutusta ja toivoa?

Jeesus ei kuollut ennenaikaisesti, vaikka olikin kuollessaan vasta 33 -vuotias. Kaikki tiivistyi hänen kolmeen viimeiseen elinvuoteensa. Jeesus kertoi opetuslapsilleen, minkä vuoksi hän oli tullut maailmaan: hän oli tullut  pelastamaan sen. Evankeliumit kertovat Jeesuksen kuolemasta, mutta myös, kuinka elämä jatkui kuoleman jälkeen; kuinka ylösnousemus tuli todeksi.

Ei hän ole täällä – Naiset hämmentyivät täysin Jeesuksen haudalla: kivi oli vieritetty syrjään haudansuun edestä – ja hauta oli tyhjä! Heidän ei kuitenkaan tarvinnut jäädä epätietoisuuden valtaan. Heidän eteensä ilmestyneet hohtavanvalkeissa vaatteissa olevat miehet kertoivat heille, mitä oli tapahtunut. 
”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa”.

Jeesus oli useampaan kertaan sanonut, kuinka hänet tultaisiin ristiinnaulitsemaan ja kuinka hän kolmantena päivänä nousisi kuolleista. Oli varmasti hyvin merkityksellistä niin näille naisille kuin muillekin Jeesuksen opetuslapsille, että he Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen saattoivat palata noihin sanoihin. Kaikki tapahtui juuri niin kuin oli tarkoitettu.

Jaakobin paini – Itse olen käynyt tuon asian kanssa Jaakobin painia siitä saakka, kun aloin miettiä Jumalan suunnitelmaa meitä ihmisiä varten. En yksinkertaisesti pystynyt hyväksymään ajatusta, että vaadittiin Hänen Poikansa kuolema, jotta me pääsisimme takaisin Hänen yhteyteensä.
Miksi Jumala vaati sellaista? Hänhän on Rakkaus. Eikö Hänen anteeksiantonsa riitä syntiemme sovitukseksi? Vaikka olimmekin Hänestä ertautuneet, lähteneet kulkemaan omia teitämme, ruvenneet palvomaan milloin minkäkinlaisia jumalia ja toteuttamaan omia mielihalujamme ja -tekojamme, jotka o(li)vat jotain aivan muuta kuin mitä Hän olisi meille tahtonut… mutta onhan Hän kuitenkin meidän Luojamme. Hänhän tiesi jo alun alkaen, kuinka huteria tulisimme olemaan kaikenlaisten houkutusten edessä.

Selitin asiaa itselleni niin, että se (Jeesuksen ristiinnaulitseminen) ei ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma. Tuntui helpommalta ajatella, että Jumalan tarkoitus ja tahto oli lähettää Poikansa Messiaaksi kansalle, jota Hän oli tähän valmistanut. Mutta kun nämä eivät hyväksyneet/tunnistaneet Messiastaan, he päättivät surmata Hänet. Ja että Jumala kyllä oli ennalta nähnyt, miten Jeesuksen vastaustajat toimisivat, mutta että Hän antoi ihmisille – tässäkin – vapauden valita.

Jotakin on kuitenkin tapahtunut minussa sisäisesti näiden vuosien varrella, kuin huomaamatta. Uskon että se on tapahtunut pikku hiljaa, VT:n ja UT:n tekstejä, erityisesti Jeesuksen sanoja evankeliumeista lukiessani. Mutta myös VT:n profeettojen ennustuksia Messiaasta ja siitä, mitä Hän joutuisi läpikäymään.
Minusta on mielenkiintoista, että rabbit, jotka yhä odottavat Messiaansa tuloa, lukevat näitä profetioita tänäkin päivänä. Pikku hiljaa Jumala kuitenkin tekee heissä työtään: kutsuu heitä (kuvaannollisesti) tyhjän haudan ääreen, katsomaan sitä, mitä ei voi fyysisin silmin nähdä; ihmettelemään sitä, mihin järki ei välttämättä suostu.

Viime viikolla ihmettelin, miten ’helppoa’ minun oli lukea pääsiäistekstejä. Tekstejä on paljon, ja päätin lukea ne kaikki. Miten ne nyt tuntuivat niin ihmeen selkeiltä? Mieli ei (enää, tai ainakaan tällä kertaa) kipuillut ristiinnaulitsemisasian kanssa. Oli kuin se, minkä kanssa olin niin kauan kamppaillut, olisi auennut ihan uudella tavalla, kirkkaana. Ei tarvinnut enää turvautua omiin ’pehmennettyihin’ versioihin. Lopultakin mieleni oli pystynyt hyväksymään asian: niin, näinhän siinä juuri piti käydäkin, niin kuin profeetat olivat selvästi ennalta ilmaisseet. Koko asia oli ennalta päätetty. Jeesuksen ristiinnaulitseminen ei ollutkaan ihmisten, vaan Jumalan suunnitelma. Taikka siis: ihmiset toteuttivat siinä Jumalan laatiman suunnitelman.
Ajatella… vieläkin ihmettelen, kuinka vaivattomasti nyt pystyn ajattelemaan ja hyväksymään asian. – Tämä on kyllä varmastikin Jumalan työtä minussa, sinnikkäässä kyselijässä ja ihmettelijässä…

Ylösnoussut – Vaikka toiset apostolit eivät uskoneet naisia, jotka tulivat juoksemisesta hengästyneinä kertomaan heille tyhjästä haudasta, Pietari ei tyytynyt torjumaan uskomattomalta tuntuvaa uutista. Hän juoksi haudalle ja näki siellä pelkät Jeesuksen ruumiin ympärillä olleet käärinliinat. Se oli siis totta – Mestari oli ylösnoussut!

Kiitos rakas Jumala, että huolimatta siitä, kuinka vaikeaa tai helppoa meidän on uskoa hyvään suunnitelmaasi meitä ja elämäämme varten, Sinä rakastat meitä ja haluat parastamme. Kiitos että saamme luottaa siihen.
Kiitos Pojastasi. Kiitos pääsiäisaamun ihmeestä. Ylösnousemuksesta.

Kiitos Kristus siitä, että suostuit Lunastajaksemme ja Vapahtajaksemme. Vaikka tiesit, että Isä nostaisi sinut kuolemasta elämään, ja kuinka kaikella oli (ja on) elämääsi laajempi merkitys, tiesit myös, miten valtavan tuskan, kivun ja kärsimyksen joutuisit läpikäymään. Kuitenkin suostuit. Ja niin opetuslapsesi saivat kokea ihmeen. Pääsiäisihmeen, josta he saivat voimaa ja luottamusta. Ja jota mekin vielä 2000 v myöhemmin ihmettelemme. Ylösnousemuksen ihmeen, josta voimme ammentaa voimaa ja luottamusta omaan ja lähimmäistemme elämään.

Anna ihmeiden olla läsnä tänäkin Pääsiäisenä. Kiitos, että Sinun Ylösnousemusvoimasi vaikuttaa meissä. Auta meitä muistamaan se, erityisesti silloin, kun meistä tuntuu vaikealta nähdä Valo omassa tai läheistemme elämässä. Vieritä kivi synkkien ajatustemme, tunteidemme ja tilanteidemme edestä. Päästä ne Sinun Kirkkautesi vaikutuspiiriin. Siinä ne muuttuvat. Ja mekin.
Kiitos Pääsiäisen Ilosta ja Valosta! 🙂

Because He Lives – Matt Maher

Muut Pääsiäispäivän tekstit ovat: Ps. 118:15-23 (24), Hoos. 6: 1-3 1 ja Kor. 15: 1-8 (9-10) 11.

Pääsiäisen Iloa ja Valoa meille kaikille!

8.4.2019.  Joka kevät ihmettelen, kuinka kylmän, kovan, kuolleen tuntuisesta maasta, lumipeitteenkin läpi, työntyy uutta elämää: kainoja mutta päättäväisiä lumikelloja.
Krookukset sen sijaan eivät turhia kainostele: levittävät terälehtensä iloisesti todeten: hei, tässä ollaan!
Kummatkin puhuttelevat minua yhtä paljon, omalla tavallaan.
Mutta ehkä eniten se elämänvoima, joka saa aikaan noiden pienien kasvien ylösnousemuksen, yhä uudestaan, joka kevät.

”Näettekö?” – Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
      – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
      – Älä pelkää, tytär Siion, sinun kuninkaasi tulee! Hän ratsastaa nuorella aasilla.
    Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan.
Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
Jeesus sanoi heille: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”   (Joh. 12: 12-24)

Eihän se oikeastaan ole mikään ihme, että fariseukset näkivät Jerusalemiin saapuvan Jeesuksen suuren harmituksen aiheena. Pääsiäisjuhlan vietto oli käsillä. Tärkeä juhla-aika, jolloin muistettiin kansan vapautumista orjuudesta. Juhla, johon valmistauduttiin huolella, ja jota vietettäisiin tarkasti juuri sillä tavoin, kun oli ollut tapana.
Ja tässä kaikki nyt menee sekaisin tuon yhden miehen takia. Emmekä me voi mitään asialle.

’Koko maailma’ – ”Mikään ei auta; koko maailma juoksee hänen perässään”, tuskailivat fariseukset. Mikä todellakaan olisi voinut auttaa heitä? Tässä oli Jumalan Poika, matkalla kohti jotain sellaista, mitä kukaan muu ei olisi voinut ottaa harteilleen (eikä olisi varmasti halunutkaan, vaikka olisi voinutkin).
Jos Jumala on jotain suunnitellut, on ihminen aika pieni sitä muuttamaan tai estämään.

Tuo tunne, että asia karkaa käsistä… että menettää tilanteen hallinnan… mitä muuta se voi aiheuttaa kuin epävarmuutta, epätietoisuutta, voimattomuuden tunnetta? Erityisesti silloin, jos on luottanut siihen, että asiat menevät juuri niin kuin on kuvitellut tai suunnitellut, tai sillä tavoin kuin ne ovat aina tähänkin asti menneet.

Kaikki, ei kukaan, ei mikään… – Kun harmitus omassa ajatus- ja kokemusmaailmassa muuttuu tarpeeksi vahvaksi, asia voi kasvaa juuri tuolla tavoin, ’koko maailman’ suuruiseksi.
Kukaan ei ymmärrä minua/mielipidettäni (tai jotain asiaa). Kaikki ovat minua vastaan ja/tai tuon toisen puolella. Mikään ei mene niin kuin minä tahtoisin, jne.
Miten usein olenkaan nuorempana kokenut juuti tuolla tavoin! Kerran, ollessani teini-ikäinen, isäni sanoi minulle, että näen asiat niin mustavalkoisina. Itse olin tietenkin täysin eri mieltä, ja taas kerran koin, että ’kukaan’ ei ymmärrä minua.  
Ja sitten jälkeenpäin, ehkä monia, monia vuosia myöhemmin, ne asiat ja tilanteet onkin nähnyt ihan toisella tavoin. Ne ovat saaneet toisenlaisen merkityksen.

Kirjoitusten mukaisesti – Miltä opetuslapsista onkaan mahtanut tuntua, kun he jälkeenpäin, Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, muistivat, mitä Jeesuksesta oli kirjoitettu satoja vuosia aikaisemmin, ja kuinka kaikki oli tapahtunut kirjoitusten mukaisesti?

Elämänsuunnitelman mukaan? – Voinko/voitko ajatella, että Jumala on kirjoittanut elämäni/elämäsi suunnitelman etukäteen, ja että kaikki – myös vaikeudet – kuuluvat tähän suunnitelmaan? Ja että lopulta kaikki kääntyy hyväksi. Tapahtuu kirkastuminen, ylösnousemus. Tilanteesta kuin tilanteesta.

Filippus, taaskin törmään sinuun! Nuo kreikkalaiset haluavat tavata Jeesuksen. Heitä ovat kiinnostuneita: kuka tuo teidän rabbinne oikein on miehiään?
Tällä kertaa en oikein osaa samastua epäröintiisi ja siihen, että ensin halusit neuvotella asiasta Andreaksen kanssa. Itse olisin innostunut niin että olisin suoraa päätä, sen enempää harkitsematta tai muilta kysymättä kiiruhtanut suoraan Jeesuksen luo kertomaan asiasta.

Ihmisen Poika kirkastetaan – Jeesuksen vastauksesta ei selviä, suuntasiko hän sen Filippukselle ja Andreakselle vai noille kreikkalaisille. Tai pääsivätkö nuo kreikkalaiset ylipäätään keskustelemaan Jeesuksen kanssa.
Mutta tuo vastaus olikin suunnattu laajemalle kuulijakunnalle. Niin laajalle, että sitä yhä meidän päivinämme luetaan ympäri maailmaa…
”Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

Palmusunnuntaille on evankeliumitekstin lisäksi tarjolla monta tekstiä, joita voi mietiskellä:
Ps. 22: 2-6 / Ps. 118: 26-29, Jes. 50: 4-10 / Sak. 9: 9-10 ja Fil. 2: 5-11.

Adoramus Te Domine – Taize

Hyvää Palmusunnuntaita!   🙂 

1.4..2019.  Ah mikä ihana aurinkoinen päivä! Linnut ja hauveli tuntuvat olevan yhtä innoissaan: tätä on odotettu, keväistä säätä! Joutsenpari lensi pihan yli ja hauva oli hämillään: mistä tuo kummallinen ääni kuuluu…? Hauveli ja pihallamme ympärivuotisesti asustava mustarastaspariskunta etsiskelevät yhteistä säveltä elämiseen ja olemiseen pesäntekopuuhien alettua. Huomasivat kaikki jo 1. yrityksestä pensaan alle, että paras laittaa ylemmäs pesä, uteliaan kuonon ulottumattomiin.  

Mitä meidän pitäisi tehdä? – Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.  (Joh. 11: 47–53)

Suuri pelon aihe ylipapeilla ja fariseuksilla: mitä jos menetämme tämän pyhän paikkamme, ja sen myötä asemamme, ja kansan suosion? Kaiken, minkä varaan olemme rakentaneet elämämme ja identiteettimme.
Oliko Kaifaksen ennustus siemen, joka kasvoi nopeasti kansan johtajien kollektiivimielessä ajatukseen, että oli vain yksi tapa selvitä tilanteesta? – Sanoilla on voimakas vaikutus ihmismieleen. Ne alkavat helposti elää siellä omaa elämäänsä, niin hyvässä kuin pahassa.

”Häneen uskovat kohta kaikki”, totesivat fariseukset ja ylipapit epätoivoisina. – Mutta mitä jos tuo(kin) oli ennustus siitä, mitä vielä on tulossa…? Että sellainen aika koittaisi, jolloin kaikki tulisivat tuntemaan Kristuksen ja uskomaan häneen? – Siilloin tällä Telluksellamme olisi kyllä ihan toisenlainen meininki. Toisista välittämisen meininki.
Jeesus näytti, kuinka uskon tulee johtaa myös tekoihin. Millaista olisikaan, jos meidän uskomme olisi sellaista, että se johtaisi ei vain oman hyvän etsimiseen, vaan siihen, että myös toisilla olisi hyvä?

Pyhä paikka – Fariseuksille ja ylipapeille Jerusalemin temppeli on se pyhä paikka, jossa he toimivat ja jonka hallinnan he pelkäsivät menettävänsä.
Monille koti merkitsee paikkaa, jossa on hyvä ja turvallinen olla. Jotkut löytävät rauhan ja levon kirkosta tai kappelista. Useille (varsinkin suomalaisille) luonto on pyhä; mitä puhtaampi ja koskemattomampi, sitä parempi. 
Jotkut ajattelevat laajemmin: tämä koko maapallomme on meille pyhä paikka, annettu asuinpaikaksemme, jotta pitäisimme siitä hyvää huolta, vaalisimme ja suojelisimme sitä sellaisilta asioilta, jotka ovat sille haitaksi.   

Mikä on minulle pyhä paikka? Pelkäänkö sen menettämistä vai vaaalinko ja suojelenko sitä? Suhtaudutko siihen kiitollisena ja iloiten? Katsonko varjoihin vai näenkö niiden taakse, valoon ja toivoon?

Häviöstä voittoon – Kun USA:n silloinen varapresidentti Al Gore pyrki v:n 2000 vaaleissa presidentiksi, toivoin kovasti, että hänet olisi valittu, sillä ympäristökysymykset olivat hänelle tärkeitä. Kun Bush voitti vaalit, Gore suuntasi koko tarmonsa ilmaston lämpenemisestä luennoimiseen. Ajattelin että näinhän sen pitikin mennä: maailma tarvitsi juuri tällaisen uskottavan ja arvovaltaisen ilmaston puolesta puhujan.  
Katsoin Al Goren dokomettifilmin An Inconvenient Truth (Epämiellyttävä totuus, 2006). Siinä hän havainnollisti graafisten käyrien avulla, mitä kohti maapallon tila on menossa. Tilasin dokkarin itselleni, jotta voisin lainata sitä läheisilleni ja ystävilleni (kun en itse olisi kuitenkaan osannut asiasta heille kertoa). DVD jäi kuitenkin hyllylle kirjojen ja lehtien sekaan, ja puheeni ilmaston lämpenemisestä jäivät jollekin jäätiköiden sulamisen asteelle…
Gore sen sijaan sai seuraavana vuonna Nobelin rauhanpalkinnon.

Maailmaa voidaan yrittää pelastaa monin tavoin. Nuorten polttava kysymys on tällä hetkellä: voimmeko vielä ihan oikeasti kääntää maapallomme kehityksen kohti parempaa, vai onko jo liian myöhäistä?
Hymyilyttää se. kuinka vielä yli 10 v. sitten kuvittelin, että tarvitaan joku arvostettu ja korkeassa asemassa oleva puhumaan asiasta, jota päättäjät kuuntelisivat tosissaan. – Ei todellakaan!

Actionia – Tänään poliitikot kuuntelevat 16-vuotiasta Greta Thunbergia, joka päätti pitää koululakkoa joka perjantai, kunnes ilmastonmuutoksen torjumisessa ryhdyttäisiin puheista tekoihin.
Nyt Greta saa kutsuja tärkeisiiin ilmastokonferensseihin, ja maiden johtohenkilöt ja päättäjät kuuntelevat häntä. Tuhannet nuoret seuraavat innoissaan tuon määrätietoisen tytön esimerkkiä, joka puhuu heille kaikille tärkeän asian puolesta. He haluavat, että tämä planeetta olisi elinkelpoinen myös jälkipolville. – Ei todellakaan mikään kohtuuton vaatimus!
Iloitsen Greta Thunbergista. Toivota(a)n hänelle kaikkea hyvää isossa ja tärkeässä tehtävässään.

                        

Tehtävänä koko maailman pelastaminen – Kaifas ei tiennyt, että hänen lausumansa ennustus ”jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon” ei koskenut vain yhtä kansaa, vaan että mies, jonka hän ja muut hallitusmiehet halusivat tuhota, olikin tullut toteuttamaan Jumalan suunnitelman: pelastamaan koko maailman.

Viime tiistaina kysyessäni rukoushetkessäni, olisiko joku tietty raamatunkohta, joka minun tulisi lukea, sain vastaukseksi Johannes 14, jakeet 8 ja 9. Etsittyäni ja luettuani tuon paikan hätkähdin ja ilahduin samanaikaisesti.
Filippus sanoi hänelle: ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. Jeesus sanoi hänelle: ”Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ’Näytä meille Isä’? (Joh.14:8-9)

Hätkähdys tuli siitä, kun koin tuon moitteena itselleni: ”Niin kauan olen ollut kanssasi, etkä sinä tunne minua, Filippus!” – Olinhan juuri edellisinä päivinä (miettiessäni ed. vkon evankeliumitekstiä) samastunut Filippukseen, jolla ei ollut sellaista luottamusta, jota Jeesus olisi kaivannut.

Ilo tuli kuitenkin heti perään ja kiitollisuus: Jumala näkee ja kuulee ne asiat, joiden kanssa kulloinkin kompuroin ja kamppailen, ja haluaa osoittaa ja vahvistaa sen sanansa kautta. En ole koskaan kokenut hänen moittivan tai arvostelevan; varottavan ainoastaan joskus, kun olen ollut aikeissa tehdä jotain typerää. Siitäkin on kiitollinen olo.
Miettiessäni tuota kohtaa tuli mieleen, kuinka selkeästi Jeesus ilmaisee siinä jumalallisen olemuksensa: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän”.

He katsoivat taivaallista Isäänsä – Tuo muutti ensi pyhän evankeliumikohdan vielä jotenkin  järkymmäksi: ylipapit ja fariseukset katsoivat Jeesuksessa taivaallista Isäänsä, mutta eivät nähneet. He halusivat päästä hänestä eroon. Pelko ja viha esti heitä näkemästä.
He tosin eivät olleet kulkeneet kolmea vuotta hänen kanssaan (kuten Filippus ja muut opetuslapset). Heidän käsityksensä Jeesuksesta taisi perustua enemmänkin siihen, mitä olivat hänestä kuulleet. Mutta kuitenkin… tuhat kertaa mielummin olisin halunnut olla Filippuksen asemassa kuin jonkun fariseuksen tai ylipapin…

Mitä me emme näe, kun pelko tai viha estää meitä näkemästä? Kun koemme jotkut  lähimmäisemme jollain tavoin haasteena tai uhkana itsellemme, mielipiteillemme, hyvinvnoinnillemme, olemassaolollemme?
Tällainen tulee mieleen vilkaistessa otsikoita meneillään olevista eduskuntavaalikampanjoista.
Tulee myös mieleen Jeesuksen vertaus, jossa hän sanoo:
”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Matt.25:40)

Filippus, kuinka tunnistankaan itseni toiveessasi ja pyynnössäsi ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”. – En tosin tiedä, kuinka konkreettisena tarkoitit pyyntösi. Taivaan Isähän on Henki, eikä Henkeä voi nähdä. Mutta olisiko Jeesus voinut sen selkeämmin ilmaista…
Jumala on laittanut sisimpäämme kaipuun etsiä Häntä. Jeesus tuli ja näytti: tässä, tällainen Minä Olen. Minä tulin, jotta voisitte oppia tuntemaan minut. Jotta näkisitte, kuinka paljon teistä välitän; kuinka tärkeitä ja rakkaita te olette minulle. Ja kuinka paljon minulle merkitsee se, että tulisitte jälleen yhteyteeni.

                   

Maailman Pelastaja, kiitos, että tulit kootaksesi meidät kaikki yhteen, vaikka tiesit, kuinka vaikea tehtäväsi olisi.
Näytä, mitä meidän tulisi tehdä, juuri nyt, tänään ja tulevina päivinä, jotta tästä maapallostamme tulisi hyvä paikka meille kaikille.
Kokoa meidät yhdessä toimimaan sen puolesta, että Valtakuntasi voisi tulisi todeksi täällä. Se on jotain ihan toisenlaista, kuin mitä me nyt näemme, kuulemme ja koemme ympärillämme. Tarvitsemme Sinua, viisauttasi ja johdatustasi.

Kiitos, että tulit näyttämään meille, kuka ja millainen taivaallinen Isämme on. Kiitos Rakkaudestasi ja siitä, että osoitat meille tien, jota kulkea, suunnan, jota kohti edetä.

Tulevaisuutta ja toivoa – Kiitos rakas Jumalamme, että koko luomakuntasi on Sinulle tärkeä. Kiitos niistä hyvistä suunnitelmistasi, joita Sinulla on meitä ja tulevia sukupolvia varten.
Auta meitä kaikkia – ja erityisesti niitä, joiden on nyt vaikea nähdä tulevaisuutta valoisana –  tarttumaan lupaukseesi, jonka aikoinaan välitit Jeremian kautta:
”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Ubi Caritas – Audrey Assad – (laulun sanoitus on yli 1000 v. vanha)

”Missä on laupeutta ja rakkautta, siellä on Jumala
Kristuksen rakkaus on koonnut meidät yhteen
iloitkaamme ja olkaamme kiintyneet Häneen
kunnioittakaamme ja rakastakaamme elävää Jumalaa
ja rakastakaamme toisiamme vilpittömin sydämin
tullessamme yhteen, ykseyteen
olkaamme tarkkana, etteivät mielemme erota meitä
loppukoot pahat impulssit ja kiistely
ja olkoon Kristus, Jumalamme, keskellämme
suo meidän nähdä Sinun kasvosi kirkkaudessa
Kristus, Jumalamme, ilo, joka on valtava ja hyvä
halki aikojen, ikuisesti”

Muut tekstit: Ps. 43: 2–5, 1. Moos. 22: 1–13 ja Hepr. 9: 11–15.