12.3.2018    

Joskus kuulee sanottavan että Jumalalla on huumorintajua. Täytyy myöntää, että joskus itse ajattelen samoin… 🙂
Muistan ensikohtaamiseni psalmilaulamisen kanssa. Sama hengell. ope, josta mainitsin viime viikon blogissa, yritti noihin samoihin aikoihin opettaa meikäläiselle ja kolmelle muulle psalmilaulua. Kvartettimme kuulosti korvissani sanoisinko… melkoisen epävireiseltä. Ystäväni sen sijaan olivat aivan innoissaan. – Ok, jos te pidätte tuosta, niin jatkakaa vaan, sanoin. – Tällä tavoin lauletaan luostarissa, minulle selitettiin. – No minulla ei ainakaan ole aikomusta mennä luostariin, mutta jos teillä on niin opetelkaa te vaan, totesin ja lähdin huoneesta.

Luostariin…? – Kuluikohan vuottakaan, kun eräs ystäväni esitteli minut sisarelle, joka tarvitsi avustajaa 3 kk:ksi ekumeeniseen luostarikokeiluunsa. Tuumin asiaa.
Hiljaisuus ja mietiskely olivat aina tuntuneet omilta jutuilta, ja tulin siihen tulokseen, että olisihan tässä mielenkiintoinen mahdollisuus tutustua hiljaiseen luostarielämään. Suostuin sillä ehdolla että voisin hoitaa ne velvoitteet, joihin olin jo sitoutunut. Sisar lupasi hoitaa sijaisen niiksi päiviksi. (Luostaria pyöritti 2 henkilöä, sisar ja avustaja.)

Koulutuksessa – Ennen kuin tuli kutsu luostariavustajaksi, olin hakenut Hiljaisuuden Ystävät ry:n retriitinohjaajakoulutukseen. Sain kuulla, että kurssi oli jo täynnä. Yhdistys päätti kuitenkin järjestää toisen kurssin, joka alkaisi ennen sitä kurssia, johon olin hakenut. (Enpä osannut aavistaa, kuinka hyvin aikataulu sopi siihen, mikä minua oli odottamassa…)
Kurssilla opimme psalmilaulua, ja nyt se kuulosti ihan erilaiselta, ihan mukavalta. 

Luostarissa – Heti ensimmäisen kurssijakson päätyttyä alkoikin luostarikokeilu Vivamossa. Kyseinen sisar antoi tehtäväkseni hetkipalvelusten vetämisen psalmilauluineen ja virsineen. Minun tuli valita jokaiseen rukoushetkeen joku virsi sekä alkuun että loppuun.
En tuolloin osannut kuin muutaman virren, joten joka päivä menin Särkyneen sydämen kirkon flyygelin ääreen (luostari toimi kirkon kyljessä) rukoushetkikirja ja virsikirja mukanani. Opettelin seuraavan hetkipalvelun psalmilaulun ja yritin epätoivoisesti löytää helppoja virsiä, joiden sävelkulun pystyisin oppimaan seuraavaa rukoushetkeä varten. – Kaikeksi onneksi luostarivieraat yleensä osasivat virret ja lauloivat yhdessä kanssani! Mutta psalmilauluissa oli vuorolaulua, ja niissä minun piti laulaa osa yksin…
Välillä hymyilin itselleni ja edellisvuoden kommentilleni: täällä sitä nyt oltiin, luostarissa, psalmilauluja laulamassa – ja jopa tykästyneenä niihin…

Marian kiitosvirsi – Nuo muistot nousivat elävänä mieleeni lukiessani alla olevaa Marian ylistysvirttä. Tai oikeastaan laulaessani, sillä kun näen nuo sanat, ne alkavat soida sieluni kaikupohjassa psalmisävelin…

Maria sanoi:
– Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä, polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan, niin kuin hän on isillemme luvannut.   (Luuk. 1: 46-55)

Marian mielen täytti ensin hämmennys: Enkeli Gabriel oli ilmoittanut hänelle, että Jumala oli valinnut hänet, vähäisen palvelijansa, synnyttämään lapsen, jota kutsuttaisiin Korkeimman Pojaksi ja jonka kuninkuus olisi ikuista.
Sitten kiitollisuus pyyhki pois hämillisyyden: tämähän oli juuri sitä, mitä hän oli toivonut: saada toimia Jumalan palvelijana!
Nyt hän sai kuulla, että Jumalalla oli hänelle tehtävä, olkoonkin että se oli niin käsittämätön.

Enkeli Gabrielin ilmestymisestä Marialle tulee mieleeni aina ensimmäisenä, kuinka Maria sai kutsun ja tehtävän tulla äidiksi.
Ajattelen kaikkia pienten – ja isompienkin – lasten äitejä ja isiä. Miten ensiarvoisen tärkeää onkaan niin äidin kuin isänkin tehtävä lastensa huoltajana ja kasvattajana. Miten kallisarvoinen, ainutlaatuinen ja tärkeä onkaan jok’ikinen lapsi, niin kuin hänen vanhempansakin. Ja miten nopeasti nuo lapsuusvuodet kuluvatkaan. Ja kuinka paljon tärkeää ehtii tapahtua lapsen elämässä noina vuosina.

Kotona pieniä lapsiaan hoitavien vanhempien työn arvostamisesta puhuin paljon aikoinaan eskariopena, ja yhä tuota arvostusta toivon. Vanhempien mahdollisuuksia ja edellytyksiä hoitaa lastaan kotona tämän ensimmäisinä elinvuosinaan pitäisi mielestäni kaikin tavoin tukea.
Joskus kokopäivähoito päiväkodissa voi olla parempi ratkaisu, mutta usein tuntuu että siihen turvaudutaan vain sen vuoksi, että sitä pidetään luonnollisena taikka siksi, ettei äidin tai isän lastenhoitoa kotona nähdä kyllin tärkeänä. – Suurten lapsiryhmien ammattitaitoisinkaan henkilökunta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan lapselle samaa kuin oman vanhemman turvallinen, rakastava, kiireetön läheisyys ja syli. 

Kaikella on merkityksensä – Luojallamme on meille kaikille erilaisia tehtäviä, lyhyt- ja pitempikestoisia, välillä pienempiä, välillä isompia, helpompia ja haasteellisempia – kaikki yhtä tärkeitä!
Millaista työtä olemmekin tekemässä, voimme tehdä sitä ajatellen, että juuri tämä mitä nyt teen on tärkeää ja merkityksellistä. Se että tämä tulee tehdyksi. Ja minä olen juuri oikea ihminen sen tekemään. Juuri  nyt. Jollen minä tekisi sitä, se jäisi tekemättä.

Me kaikki kuulumme tärkeänä osana Luojamme suureen suunnitelmaan. Olemme Hänelle tärkeitä, ainutlaatuisia! Eikä Hänen Rakkautensa meitä kohtaan riipu siitä, kuinka me osaamme omat tehtävämme hoitaa. Hän rakastaa meitä käsittämättömän suurella Rakkaudella. Hänellä on meille aina aikaa, sillä Hän ei ole sidoksissa meidän aikakäsitykseemme. Ja Hänen sylinsä on mittaamattoman suuri – se ei rajoitu meidän mittakäsityksiimme. Siinä saamme olla, viipyä, Hänen läsnäolossaan, vahvistua niin että taas jaksamme tarttua tehtäviimme, pieniin ja isompiin.

Voimallinen tekee meissä ihmeellistä työtään. Hän luo, synnyttää, kasvattaa meissä joka päivä jotain uutta. Hän antaa uusia ajatuksia, uusia näkökulmia, oivalluksia, ymmärrystä. Hän johdattaa lempeästi kohti niitä asioita, joita Hän on jo ennalta meille suunnitellut ja valmistanut.
Annammeko Hänen johdattaa, pyrimmekö kuuntelemaan, mikä on Hänen tahtonsa meidän elämässämme? (Siinä onkin joskus haastetta, varsinkin kun omat mielipiteet kolahtelevat niin ehdottomina kuin meikäläisellä tämän- ja viimeviikkoisen blogin kuvauksissani uskonpolkuni alkutaipaleilta… 🙂 )

Rakas Jumala, anna meille Marian nöyrä mieli. Ettemme väheksyisi sitä, mitä olet suunnitellut ja antanut elämäämme, emmekä myöskään ajattelisi itsestämme liikoja.
Anna meille Marian sydän: halu palvella Sinua. Niin että voisimme tehdä sitä, mitä sitten teemmekin, Sinun palvelijoinasi.
Niin että Rakkautesi saisi virrata sanojemme ja käsiemme kautta. Niin että Valosi säteilisi kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme.
Anna meille kiitollinen sydän. Sinä tiedät, mikä meille on parhaaksi. Auta meitä luottamaan Sinun hyvään tahtoosi elämässämme.
Anna sielunsisimmästämme viritä kiitos- ja ylistyslaulu, Sinulle, Korkein.

Magnificat – Arvo Pärt, Estonian Philharmonic Chamber Choir

Muut Marian ilmestyspäivän tekstit: Ps. 113: 1-8, 1. Sam. 2: 1-2, 6-9 ja Room. 8: 1-4.

ps. Kun olin kirjoittanut yllä olevan jutun, jatkoin vanhojen papereiden läpikäymistä (iäisyysprojektini). Kuin ollakaan, vastaan tuli pieni juttu maailmankuulusta rocklaulajasta, joka oli alkanut lukea psalmeja ja laulaa niitä sekä arvostetusta kirjailijasta ja runoilijasta, joka on kääntänyt VT:ia ja psalmeja hepreankielestä nykyenglanniksi. Olivat yhdessä tehneet dokumentin psalmeista.
Youtubesta löysin näiden kahden eri maailmoja ja ikäpolvea edustavan miehen mielenkiintoisen haastattelun.
Ensin ajattelin laittaa sen jollain toisella kerralla blogiin, mutta kun kuuntelin vielä Eugene Petersonin parin min:n videon jokapäiväisen työn näkemisestä pyhänä, alkoi tuntua että kyllähän tämä liittyy ensi pyhän teemaan ‘Herran palvelijatar’, joten laitan sittenkin tähän linkit kumpaankin videoon.
Tulee samalla miesnäkökulmaakin Marian ilmestyspäivään. Eikä jää juttu liian ‘airy fairy’ksi, kuten Bono sanoo. 🙂

The Psalms – Bono & Eugene Peterson

Kumpikin kertoo myös lapsuudenkokemuksen. Eugene siitä, kuinka 12v:na ihmetteli  psalmien symbolikieltä: Jumala on kallio jne. Hän ei vielä tuntenut sanaa metafora, mutta  psalmien kautta hän oppi metaforien rikasta kieltä.
Bono kertoo, kuinka hän oli eräänä päivänä ajanut pyörällä kouluun, koska oli bussilakko. Tuona päivänä bussimatka olisi koitunut kohtalokkaaksi…

Daily work as holy – Eugene Peterson

Eugene Peterson toteaa, että useimmat kristityt tekevät arvokkainta työtään arkisessa elämässä, kotona ja työpaikoilla. Ajatus, että jokapäiväinen työ ei olisi arvokasta ja hyvää, on vastapuolelta tullut, ei Jumalalta.  Jok’ikisen työn voi nähdä pyhänä ja sitä voi tehdä Jumalalle kunniaksi.