26.9.2023. Viime viikon evankeliumiteksti kuvasi Martan ja Marian erilaisuutta. Jeesus sanoi Martalle: “Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”
Meissä kaikissa taitaa olla enemmän tai vähemmän näiden kummankin sisaruksen ominaisuuksia. Taas kerran havahduin siihen, miten tärkeää on (ainakin itselleni) että muistan viipyä Marian osassa (jonka luontaisesti koenkin itselleni läheisempänä ja rakkaampana kuin Martan osan).
Tänä aamuna, kun arkiaskareisiin siirtyminen oli jo mielessäni, tunsin että tulikin jäädä hiljaiseen rukoukseen. Syvä rauha laskeutui minuun ja ympärilleni. Tuttu tila, joka tulee usein hiljentyessäni pitempään; tila johon voisi jäädä vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja jossa vain sillä hetkellä läsnäoleva tuntuu merkitykselliseltä. Siinä ajatukset tekevät tilaa kuuntelemiselle, olemiselle – ja Hänelle, joka sanoi Martalle olevansa ylösnousemus ja elämä.
Miten helposti tuo kutsu jäämään pitemmäksi aikaa siihen olisi voinut mennä ohi huomaamattani. Miten usein se onkaan mahtanut mennä minulta ohi, kun Martta minussa siirtyy jo arkipuuhiin?
(Sitä, miten olla tuossa vastaanottavassa ja kuuntelevassa tilassa, Marian osassa, myös arjen töitä tehdessä, en ole vielä oppinut. Mutta haluan oppia. Onneksi jokainen päivä tarjoaa siihen harjoittelutilaisuuksia. )
Jossain vaiheessa, kun aioin siirtyä Martan osaan (päivän askareihin) tuli sisäinen kehotus katsoa TV7:ää. (En muista milloin olen viimeksi vieraillut TV7:n sivuilla; ehkä joskus keväällä; joka tapauksessa siitä on tosi pitkä aika,)
Avasin siis läppärini. TV7:n kanavalla oli parhaillaan menossa ohjelma, jossa messiaaninen (= Jeesukseen uskova) rabbi sanoi juuri sen avautuessa: “Siksi Jeesus kehotti meitä menemään yksinäiseen paikkaan rukoilemaan.” Ja rabbi jatkoi puhumalla siitä, miten merkityksellistä on, että ymmärrämme (uskomme), että Jumala kuulee rukouksemme ja haluaa vastata niihin.
Tämä oli minulle ikään kuin vahvistus sille, kuinka Jumala halusi tänään minun viipyvän rukouksessa, ‘yksinäisessä paikassa’, Hänen läsnäolossaan. Mielessäni ei ollut mitään erityistä rukouspyyntöä. Mutta ajattelen, että Hän halusi ‘vain’ että viipyisin siinä, hiljaa, vastaanottavaisena ja kuuntelevana, Marian osassa, ennen kuin siirtyisin Martan hommiin.
Uskon että Hän toivoo sitä meiltä jokaiselta. Että viettäisimme enemmän aikaa Marian osassa. Jotta Hän voisi tehdä meissä sitä mitä Hän haluaa meissä tehdä. Jotta Hän voisi näyttää meille, kuinka Hän todella on. Ja että Hän on kanssamme.
Ja että Hän haluaa kutsua meitä kaikkia ulos omista ahtaista ajattelun ja uskomustemme lokeroista, joihin olemme jähmettyneet. Hän haluaa kutsua meitä ulos ‘hautaluolistamme’, kuten Jeesus kutsui Lasarusta. Kutsua Elämään; elämään Hänen valtakuntansa todellisuudessa.
Hän haluaa vapauttaa mielemme ja sydämemme siteistä, joihin maailman uskomusjärjestelmät ovat kietoneet meidät. Hän haluaa näyttää, mitä Hän voi. (Ja se on niin paljon enemmän kuin voimme kuvitellakaan.)
Martta tiesi tämän sanoessaan Jeesukselle: “Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.”
**********************
Hyvyytesi on suuri
Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala.
Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi.
Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan.
Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni,
iäti minä kunnioitan nimeäsi.
Sinun hyvyytesi on suuri, sinä nostit minut tuonelan syvyyksistä.
Ps. 86:10–13
Tätä sydämeni kaipaa
Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.
Job 19:25–27
Jobin toiveikkaat sanat. Kaiken menetyksen jälkeen, epätoivoisena, sairaana ja heikkona, hyljeksittynä ja halveksittuna, elämänhalunsa menettäneenä. Job sittenkin jaksoi kiittää Jumalaa.
Vaikka usko välillä horjuikin, hän sittenkin piti siitä kiinni. Ja suurimmasta toiveestaan: saada omin silmin nähdä Jumala… sillä tavoin, ettei Hän enää ole kaukainen, vieras, outo, vaan aivan vierellä, välittävänä, läheisenä ja rakastavana,
Job ei hylännyt Jumalaa kaikesta kärsimyksestään huolimatta. Ja Jumala osoitti, että Hänkään ei ollut hylännyt Jobia, vaan näki hänen kamppailunsa ja palkitsi hänen uskollisuutensa.
Vaikka Jobin kirja onkin hurja, tuo yllä oleva kohta on niin kaunis: Jobin kaipuu nähdä Jumala omin silmin antoi hänelle voimia kestää kärsimykset ja menetykset. Siitä toivosta hän piti kiinni, silloinkin kun hänen tilansa ja tilanteensa olivat mitä kurjimmat.
Huomion ja katseen kääntäminen omista kärsimyksistä Jumalaan ja siihen, mitä Hän on, auttoi Jobia kestämään kivun ja tuskan. (Tämän olen itsekin usein kokenut tuovan apua, kun kropan kipuilu on tuottanut vaikeutta oloon.)
**********************
Uskon Henki
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.
Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne.
2. Kor. 4:7–14
“Uskotko tämän?”
Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.
Joh. 11:21–45
”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, sanoi Jeesus Martalle. Jeesus sanoi, että Lasarus, joka oli ollut 3 päivää haudattuna, heräisi eloon. Martta uskoi Jeesusta ja vastasi tälle: ”Minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Saiko Martan epätoivo veljen kuolemasta hänet uskomaan Jeesuksen lupaukseen, että tämä nousisi kuolleista? Oliko Pyhän Hengen vaikutusta, että Maria tunnisti Jeesuksen Messiaaksi?
Joka tapauksessa Martan luottamus Jeesukseen oli luja.
Jospa meillä nykyihmisillä olisi edes hitunen Martan uskoa ja luottamusta…
Marian ja muiden hänen kanssaan tulleiden itku sai Jeesuksen liikuttumaan: hänkin itki. Tuo on minusta ihan valtavan kaunis kohta: Jeesuksen myötäeläminen ja myötätunto. Jumalan Poika suree ja itkee, kun Hänelle rakkaat ihmiset surevat ja itkevät.
Myös me olemme Kristukselle rakkaita. Hän tuntee myötätuntoa suruamme, menetyksiämme ja kärsimyksiämme kohtaan. Hän haluaa lohduttaa ja auttaa, ja kohottaa katseemme näkemään ja mielemme ymmärtämään mitä Jumala voi tehdä.
Kun käytännönläheinen Martta huolestui haudasta mahdollisesti tulevasta hajusta, Jeesus sanoi hänelle: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kun Jumalan kirkkaus ilmestyy, siinä tapahtuu ihmeitä. Siinä ihminen voi saada aivan uuden elämän, uuden alun. Taakat valahtavat harteilta, huolet pyyhkiytyvät pois, sydän kevenee.
Kun kääntää huomionsa siihen, mitä Jumala on ja mitä Hän voi, asiat alkavat tuntua toisenlaisilta, keveämmiltä.
Jumalan kirkkauden voimaan ja vaikutukseen kannattaa uskoa. Olen nähnyt, miten Hänen kirkkautensa voi muuttaa vahvan suojamuurin sisään sulkeutuneen ihmisen sellaiseksi, joka haluaisi syleillä koko maailmaa. Vain Hän voi saada niin suuren muutoksen aikaan. Hän haluaa vapauttaa meidät taakoistamme, jotta voisimme elää ja toimia Hänen toivomallaan tavalla ja tuoda Hänen valtakuntansa todellisuutta tänne maan päälle.
**********************
Muistin kuulleeni laulun, jossa on tämän viikon VT;n tekstissä olevat Jobin sanat:
“Minä tiedän, että lunastajani elää”.
Alla olevalla videolla yksi versio tästä laulusta.
I Know That My Redeemer Lives –
Tiedän Lunastajani elävän
miten suloisesti tuo lause lohduttaakaan
Hän, joka kerran kuoli, elää
Hän, ikuinen Johtajani, elää
Hän, haudan voittaja, elää
Hän elää ikuisesti, pelastaakseen
Hän elää, täynnä kirkkautta, taivaassa
Hän elää, ylhäällä korkeuksissa
Hän elää siunatakseen minua Rakkaudellaan
Hän elää puhuakseen puolestani taivaassa
Hän elää ravitakseen nälkäistä sieluani
Hän elää auttaakseen minua kun sitä tarvitsen
Hän elää täyttääkseen runsaasti tarpeeni
Hän elää johdattaakseen minua katseellaan
Hän elää lohduttaakseen minua uupuessani
Hän elää kuullakseen sieluni valituksen
Hän elää tyynnyttääkseen kaikki pelkoni
Hän elää pyyhkiäkseen kyyneleeni
Hän elää rauhoittaakseen huolestuneen sydämeni
Hän elää välittääkseen kaikkia siunauksiaan
Hän, lempeä, viisas taivaallinen Ystäväni, elää
Hän elää ja rakastaa minua loppuun asti
Hän elää, ja siksi laulan:
Hän, Profeettani, Pappini ja Kuninkaani elää
Hän elää ja suo minun hengittää joka päivä
Hän elää ja tulen voittamaan kuoleman
Hän elää valmistaakseen minulle asuinsijan
Hän elää johdattaakseen minut turvallisesti sinne
Hän elää, kaikki kunnia Hänen nimelleen
Hän elää, Jeesukseni, ikuisesti sama
Miten suloisen ilon tämä lause antaakaan:
“Minä tiedän, että Lunastajani elää!”