26.8.2019. Vapaaehtoisten virkistyspäivä Hilan leirikeskuksessa: messu, hiljentymistä ja ryhmätyöskentelyä Kirkastusvuori–tekstien äärellä, saunomista ja uimista meressä (vesi oli vielä suht. lämmintä), maukas lounas, laulua, yhteistä jakamista, aurinkoa, lämpöä, kaunista luontoa; sielua silittelevää kaikki.
Olen aiemmin ollut Hilassa ohjaamassa retriittiä ystävilleni ja srk:n retriittiä papin kanssa, mutta nyt tämä, että sai vain olla ja nauttia kaikesta… – kertakaikkisen ihana päivä. 🙂
Kappeli meren äärellä. Hila
Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen:
”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!
Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Luuk. 18: 9-14)
Hilan metsäkappeli
Jeesus palauttaa Kirkastusvuorelta takaisin arkitodellisuuteen, jossa usein kompuroidaan omien heikkouksien kanssa.
Erään kerran hän moitti eräitä, jotka pitivät itseään toisia parempina.
Hmm… olisikohan hänellä jotain sanottavaa aiheesta minullekin? Tai sinulle?
Käsi sydämellä – voinko sanoa, etten koskaan olisi väheksynyt ketään? No en.
Käsi sydämellä: olenko joskus pitänyt itseäni hyvänä? No joo. Vaikken nyt sentään vanhurskaana (joka jo sananakin on minulle jotenkin vieras), mutta kuitenkin aika ok tyyppinä.
Ja vaikka kaikenlaisten juttujen läpi on tullut kahlattua, ja välillä on toivonut erehdysten ja epäonnistumisien takia että maa nielaisisi, olen aina välillä huomannut itsessäni kätkettyä ylpeyttä. – Ylpeys kun pystyy piiloutumaan niin ovelasti, huonommuudentunteidenkin alle.
Mutta sitten sitä huomaa että ai, ei maailma kaatunutkaan tähän (mistä sitten kulloinkin on ollut kyse). Elämä jatkuu. Parasta on kun on tiedostanut, ettei ole kulkemassa yksin, vaan vierellä, mukana kaikessa on Eräs, joka haluaa vahvistaa, rohkaista, nostaa ylös ja antaa voimia jatkaa eteenpäin.
Hänen läpivalaisussaan kaikki tulee näkyväksi. Ja kuitenkin kelpaan Hänelle tällaisena kuin olen, erehtyvänä, vikoineni kaikkineni. Se tekee minusta kaikista puutteistani huolimatta ok-tyypin. Kuten sinustakin.
Eihän se tarkoita sitä, ettei meidän tulisi pyrkiä parempaan ja valita aina hyvä. Vaan sitä, ettei kannata elätellä sellaista harhakuvaa että olisi Luojan silmissä yhtään sen parempi kuin joku muu.
Mieleen tulee eräs youtube-video, jossa Andres Bisonni puhuu vangeille eräässä vankilassa ja rukoillessaan heidän puolestaan kaatuu maahan yhdessä heidän kanssaan. Sitten hän kuulee Pyhän Hengen sanovan jotain sen tapaista, että hänen ei pidä kuvitella että Jumalan silmissä olisi sen parempi kuin nämä rikolliset, joiden puolesta hän rukoilee.
Kappelin ikkunat. Hila
Ensi pyhän sananlaskutekstistä tuli mieleen eräs tapahtuma vuosien takaa, joten otan senkin tähän:
Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty,
joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.
Hyvin käy sen, joka tuntee pyhää pelkoa,
tuhoon kulkee se, joka kovettaa sydämensä. (Sananl. 28:13-14)
Shakkinappulat. Hila
Ruandassa eräs pienestä vuoristokylästä kotoisin oleva pastori halusi, että lähtisimme sinne rukoilemaan kyläläisten puolesta.
Koputtaessamme erään pienen savitalon ovelle naisääni kutsui meidät sisälle. Nainen oli yksin talossa. Hän istui lattialla ja katsoi meitä epäileväisenä. Pastorin kysellessä häneltä kuulumisia minulle tuli tunne että nainen salasi jotain. Kun pyysin pastoria tulkkaamaan sen naiselle, tämä purskahti itkuun. Hän kertoi, että joka päivä hän joutui vaeltamaan pitkän matkan maissipellolle, jossa hän teki raskasta työtä aamusta iltaan. Mies oli jättänyt vaimon ja lapset. Isoäiti huolehti lapsista äidin ollessa töissä. Lasten äiti oli niin uupunut, ettei kerta kaikkiaan jaksanut enää.
Niinpä hän oli päättänyt lähteä, jättää lapsensa ja kotinsa ja vain lähteä jonnekin pois. Tuo päivä oli hänen palkkapäivänsä, ja juuri seuraavana yönä hän oli aikonut lähteä jättäen kaiken jälkeensä.
”Mutta nyt kun te tulitte ja paljastitte kaiken, en voikaan lähteä”, nainen itki. Hän sanoi ymmärtävänsä nyt, että Jumala oli nähnyt hänen ahdistuksensa. Se antoi hänelle voimia uskoa, että Hän myös auttaisi häntä ja hänen perhettään. Nainen nyyhkytti ymmärtävänsä, minkä valtavan surun ja kaipuun olisi aiheuttanut lapsilleen ja äidilleen. He eivät koskaan olisi saaneet tietää, minne hän oli kadonnut ja miksi.
Itkun lakattua nainen oli kuin toinen ihminen: hänen silmänsä hymyilivät toivoa ja innostusta.
Ihmettelimme yhdessä Jumala ajoitusta ja kiitimme Häntä rakkaudestaan ja huolenpidostaan äitiä, hänen lapsiaan ja isoäitiä kohtaan.
Meitä kaikkia kohtaan.
Kappelin alttari, Hila
Kiitos, rakas Luojamme, Rakkaudestasi. Sinä näet sisimpäämme, näet kaiken. Ja sittenkin rakastat meitä, haluat parastamme.
Sinun Valossasi näemme omat varjomme. Auta ja rohkaise meitä luottamaan Rakkauteesi, joka hoitaa ja parantaa.
Anna Valosi täyttää sisimpämme. Sinun Valosi läpäisee pimeimmätkin sopukkamme, ja varjomme alkavat muuttua valoksi. Ja silloin tiedämme, ettei meillä ole mitään syytä kohottaa tai korottaa itseämme. Silloin tiedämme, että kaikki hyvä on tullut ja tulee Sinusta.
Muut tekstit: Ps. 51: 6-14, 5. Moos. 9: 1-6 ja Room. 3: 21-28 (29-31)