Pelosta luottamukseen

23.1.2017           Genesaretinjärvi

Jumalan Poika – Jeesus käski opetuslasten nousta veneeseen ja mennä vastarannalle edeltäkäsin, sillä aikaa kun hän lähettäisi väen pois. Kun ihmiset olivat lähteneet, hän nousi vuorelle rukoillakseen yksinäisyydessä. Illan tultua hän oli siellä yksin. Vene oli jo hyvän matkan päässä rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
    Neljännen yövartion aikaan Jeesus tuli opetuslapsia kohti kävellen vettä pitkin. Kun he näkivät hänen kävelevän järven aalloilla, he säikähtivät ja huusivat pelosta, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta samassa Jeesus jo puhui heille: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”
Silloin Pietari sanoi hänelle: ”Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.” ”Tule!” sanoi Jeesus. Pietari astui veneestä ja käveli vettä pitkin Jeesuksen luo. Mutta huomatessaan, miten rajusti tuuli, hän pelästyi ja alkoi vajota. ”Herra, pelasta minut!” hän huusi. Jeesus ojensi heti kätensä, tarttui häneen ja sanoi: ”Vähäinenpä on uskosi! Miksi aloit epäillä?”

    Kun he olivat nousseet veneeseen, tuuli tyyntyi. Ja kaikki, jotka veneessä olivat, polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat: ”Sinä olet todella Jumalan Poika.”  (
Matt. 14: 22–33)

Vuorelle – Jeesus oli jo aiemmin tuona päivänä koettanut vetäytyä hiljaisuuteen, kuultuaan Johannes Kastajan kuolemasta.  Hän ei kuitenkaan saanut siihen tilaisuutta, kun väkijoukko seurasi hänen perässään. Jeesus sääli heitä, paransi sairaat ja tarjosipa vielä  kaikille syötävääkin.

Sitten uusi yritys saada oma, hiljainen rukoushetki: Jeesus lähettää väkijoukon koteihinsa, ja opetuslapsensa edeltä toiselle rannalle. Tieto Jeesuksen opetuksista ja ihmeteoista oli todennäköisesti levinnyt  kulovalkean tavoin Genesaretinrantojen n. 250.000 asukkaan keskuuteen. Hengen, sielun ja kehon nälkä oli ihmisillä kova, joten voisi hyvin kuvitella että ympäri järveä seurattiin, mitä rantaa kohti Jeesusta kuljettava kalastajavene seuraavaksi matkaisi, ja että sinne vaellettiin, olettaen että Jeesus oli veneessä.

Mutta nyt, vihdoinkin Jeesus sai olla vähän aikaa yksin; tai pikemminkin kaksin, Taivaallisen Isänsä kanssa. Siinä hän sai vuodattaa sydäntään; sai rohkaisua ja voimaa. Vaikka luulenkin hänen ennalta tienneen Johannes Kastajan kohtalon, se varmaankin kosketti häntä syvästi ja teki hänet surulliseksi. Surihan hän Lasaruksenkin kuolemaa, vaikka tiesi herättävänsä tämän kuolleista.
Ehkä Johanneksen kohtalo toi hänen mieleensä sen, mitä hän itse joutuisi kohtaamaan Jerusalemissa pääsiäisjuhlan aikaan. Taivaan Isän kanssa vietetystä ajasta hän ammensi voimia ja rohkeutta jatkaa. Ehkä hän sai myös kuulla, mitä hänen tuli tehdä seuraavaksi, mennessään toiselle rannalle.

(Tätähän Taivaallinen Isämme haluaisi meillekin: yhteyttä, jossa Hän voisi rohkaista ja vahvistaa meitä, ja valmistaa meitä tulevia tilanteita varten. 🙂 )

Älkää pelätkö – Opetuslapset kamppailivat veneessä voimakkaassa vastatuulessa. Kohonnut myrsky oli varmaan virittänyt heidän hermonsa jännitteelle: oli täysi tekeminen veneen hallinnassa… ja sitten: vaahtoavaa aallokkoa pitkin lähestyy jokin hahmo… – aave?! Ei mikään ihme että pelko valtasi kaverukset.
Kunnes he kuulevat Jeesuksen sanat: ”Pysykää rauhallisina, minä tässä olen. Älkää pelätkö.”

Evankeliumitekstistä nousi muisto samoista maisemista kuin ed. bloggauksessa, mutta 10 v. aiemmalta kesältä:
Olin isovanhempieni ja pikkuveljeni kanssa Haapasaaressa, josta isoisäni oli hankkinut kesämökin. Odotimme äitini ja isoveljeni saapumista saareen postiveneen kyydillä.
Sinä päivänä oli 10 boforin myrsky. 13-vuotiaan tytön mielessä aallot kasvoivat lähes talonkorkuisiksi, postiveneen kamppaillessa niiden armoilla.  
Pelkäsin, mutten halunnut näyttää sitä muille, joten menin yksikseni aittaan. Siellä rukoilin Jumalaa suojelemaan äitiäni ja isoveljeäni ja postivenettä kuljettavaa kapteeni Varmaa. En tiennyt, oliko rukouksia kuuleva Jumala ihan oikeasti olemassa, mutta tuossa hetkessä Hän oli oljenkorsi, johon tartuin.    

Kesti ikuisuuden, ennen kuin kuulimme että haapasaarelainen naapurimme,
kokenut merikarhu Varma oli myrskyn takia jäänyt postiveneineen Kotkan satamaan, ja äitini ja isoveljeni olivat palanneet Helsinkiin.
Olin surullinen siitä etteivät äiti ja veli tulleetkaan, mutta suunnattoman helpottunut ja kiitollinen siitä, että he olivat turvassa. He tulivat saareen myrskyn laannuttua, ja saimme nauttia vielä monista kauniista, lämpimistä kesäpäivistä yhdessä, ennen kuin he vajaat 1/2 v. myöhemmin siirtyivät tuonilmaisiin.

Mietin tuntemaani pelkoa ja hätää tuona myrskyisenä päivänä. Olin niin vahvasti omien tunteideni vallassa, etten pystynyt kuuntelemaan lohdutuksen ja rohkaisun sanoja; en isovanhemmiltani enkä Jumalalta. Sydämeni huusi vain niin täysillä omaa ahdistustaan.
Luulenpa että jos tuolloin – ja myös myöhemmin, kuultuani sekä äitini että isoveljeni kuolemasta – olisin tiennyt, että Jumala ihan todella on olemassa, ja että Hän kuulee ja näkee hätämme, surumme ja epätoivomme, ja että Hän tulee luoksemme, tunteittemme ja elämäntilanteittemme myrskyihin – olisin ehkä voinut aistia Hänen rauhoittavan, lohduttavan ja rohkaisevan läsnäolonsa; ja tuosta läsnäolosta käsin virtaavat hiljaiset sanat: ole rauhassa, minä olen tässä, kanssasi.

Tuon läsnäolon muuntavasta vaikutuksesta tulin tietoiseksi vasta paljon myöhemmin, aikuisena. Se pyyhki hellästi pois voimakkaan kaipuun ja surun, ja laski sydämeeni ja koko olemukseeni syvän rauhan. Silloin ihmettelin. Vasta myöhemmin minulle selvisi, että tämä on eräs Jeesuksen Pyhän Hengen ominaisuuksista ja nimistä: Lohduttaja.   

Rauhansa – Uskon, että Jumala on laittanut meidän jokaisen sisimpään kaipuun etsiä Hänen läsnäoloaan (vaikka useimmiten täytämmekin tuota kaipuuta kaikella muulla).
Hänen toiveensa on, että etsisimme Häntä, Rakkauttaan ja Rauhaansa. Silloin kun elämän tyrskyt tuntuvat vyöryvän päälle, mutta myöskin tyynissä vesissä.

Pietarin katsoessa Mestariin jalat kantoivat. Kun ne alkoivat vajota, Jeesus nosti hänet veneeseen, ja tuuli tyyntyi.
Veneessä oli varmaan jonkin aikaa hiljaista opetuslasten koettaessa päästä tilanteen tasalle. Kun he olivat kelanneet päivän tapahtumat: vetten päällä kulkemisen, myrskyn asettumisen, ja näitä edeltäneet parantumiset ja ruoanlisääntymisihmeen, he polvistuivat: tässä, veneessä kanssamme, on… todella –
Jumalan Poika!!!

Ei mikään menneisyyden hahmo, harhakuvitelma, aave tai kangastus. Tänäkin päivänä voi lukea ja kuunnella tosikertomuksia siitä, kuinka Jumalan Poika on tullut, vapauttanut peloista ja tuonut Rauhansa ihmissydämiin. Lukemattomat uskovat ja ei-uskovat, kristityt, juutalaiset, muslimit, hindut jne. jotka ovat erilaisissa elämän kriisitilanteissa kääntyneet Jumalan puoleen, ovat kokeneet Jeesuksen  ilmestyneen heille.

Muutos – Nämä ihmiset kertovat, kuinka Hänen kohtaamisensa ja läsnäolonsa muutti heidän elämänsä, joskus aivan radikaalilla ja dramaattisellakin tavalla. On vapauduttu peloista, ahdistuksista, vihasta, katkeruudesta, riippuvuuksista, itsetuhoisuudesta jne jne.
Ennen tuollaisista kokemuksista ehkä
kirjoitettiin kaikessa hiljaisuudessa omaan päiväkirjaan, tai kerrottiin korkeintaan läheisimmille luotettaville omaisille tai ystäville. Nykyään ihmiset kertovat niistä netissä erilaisissa ohjelmissa tai youtube -vidoilla, toivoen että muutkin voisivat löytää sen hyvän, minkä he itse ovat löytäneet.

Uudelleenprosessointia – Luulenpa että monet, jotka suhtautuvat varauksella Jumalan ja/tai Hänen Poikansa olemassaoloon ja kuulevat & näkevät tuollaisia autenttisia kuvauksia, saattavat alkaa prosessoida uskomuksiaan ja käsityksiään uudenlaisella tavalla.

Hän ojentaa kätensä – Uskon, että Jumalan Poika kutsuu meitä tämän päivän ihmisiä monin eri tavoin.
Hän kutsuu meitä voittamaan epäluulomme ja pelkomme ja kääntämään katseemme omasta pärjäämisestämme siihen, mitä Hän voi ja haluaa tehdä.
Luottamaan siihen, että Hän ojentaa kätensä, nostaa ylös kun olemme vajoamassa – mikä se meidän oma meremme (heikkoutemme/pelkomme/ahdistuksemme/toivottomuutemme) sitten onkaan.
Ja siihen, että Hän tyynnyttää ympärillämme tai sisällämme vellovat myrskyt.
Hän kutsuu meitä luottamaan, että Hän pitää meidät pinnalla.

Oceans – Hillsong United  (Eräs ystäväni totesi kerran, ettei kestä lauluja, joissa samaa toistetaan uudestaan ja uudestaan. Tämän laulun lopussa sitä tehdään! Videon upeat aaltokuvat toivottavasti kuitenkin hieman helpottavat asiaa. 🙂 ) 

“Kutsut minua kulkemaan vetten yllä
suureen tuntemattomaan, jossa jalkani voivat vajota
siinä löydän Sinut, mysteerissä, valtameren syvyydessä
uskoni vahvistuu ja kutsun Sinun nimeäsi
ja pidän katseeni aaltojen yläpuolella merten kohotessa
sieluni lepää Sinun käsivarsillasi, sillä olen Sinun ja Sinä olet minun
armosi tulvii syvimmissäkin vesissä, kaiken hallitseva kätesi on oppaanani
kun jalkani ovat vajoamassa ja pelko ympäröi minut
et ole koskaan pettänyt luottamustani etkä tule sitä tekemään
joten kutsun Sinua nimeltä, katson yli aaltojen valtamerten kohotessa
Henki johdata minut sinne, missä luottamuksellani ei ole rajoja
anna minun kävellä vetten päällä, siellä minne sitten minua kutsutkin
vie minut syvemmälle kuin mihin omat jalkani pystyisivät kulkemaan
ja uskoni vahvistuu Pelastajani läsnäolossa”

Muut tekstit: Ps. 107: 1–2, 23–31, Job 38: 1–4, 8–11, 16–18 ja 2. Tim. 1: 7–10.