28.12.2015                                                     

Uusi vuosi on ovella  – 2 vuotta on tullut päivitettyä tätä blogia kerran viikossa (joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta). Kuluneena vuonna yritin harjoitella tiivistämistä (= lyhyempiä päivityksiä); ei oikein onnistunut. Nyt kokeilen päivitysten harventamista (1-2 kertaan kuussa).

Isäni luona – Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Kun Jeesus oli tullut kahdentoista vuoden ikään, he taas juhlan aikaan matkasivat sinne, niin kuin tapa oli. Juhlapäivien päätyttyä he lähtivät paluumatkalle, mutta poika jäi vanhempien huomaamatta Jerusalemiin. Nämä luulivat hänen olevan matkaseurueessa ja kulkivat päivän matkan, ennen kuin alkoivat haeskella häntä sukulaisten ja tuttavien joukosta. Kun he eivät löytäneet häntä, he palasivat Jerusalemiin jatkaen etsintäänsä.
Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä. Hän istui opettajien keskellä, kuunteli heitä ja teki heille kysymyksiä. Kaikki, jotka kuulivat mitä hän puhui, ihmettelivät hänen ymmärrystään ja hänen antamiaan vastauksia. Hänet nähdessään vanhemmat hämmästyivät kovasti, ja hänen äitinsä sanoi: ”Poikani, miksi teit meille tämän? Isäsi ja minä olemme etsineet sinua, ja me olimme jo huolissamme.” Jeesus vastasi heille: ”Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona?” Mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän tällä tarkoitti.
Jeesus lähti kotimatkalle heidän kanssaan, tuli Nasaretiin ja oli heille kuuliainen. Kaiken, mitä oli tapahtunut, hänen äitinsä kätki sydämeensä. Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.  (Luuk. 2: 41-52)

Isän huoneeseen – Vahtimestarin tuttu, lempeä hymy luukun takana. Nousen ylös leveitä portaita, isän ovi on auki, hän tietää odottaa minua. Isä istuu ison pöytänsä takana. Ymmärrän että hänellä on paljon työasioita, mutta kun tulen, ne saavat odottaa. Isä ei koskaan sanonut minulle, ettei hänellä olisi aikaa tavata. Äitini ja isäni olivat eronneet ja ikävöin isääni. Vaikka hän aina välillä tuli tapaamaan meitä lapsia kotiimme, halusin muulloinkin puhua hänen kanssaan asioista. Eikä puhelimessa puhuminen ollut sama asia kuin tapaaminen.
Rakennuksen vastakkaisilla puolilla, henkilökunnan sisäänkäyntiovien takana oli vahtimestarinkopit.  Joskus asemanpuoleinen ovi oli kiinni, ja piti mennä siitä toisesta ovesta. Siellä tuikean tuntuinen setä kysyi, mikä oli asiani, vaikka oli nähnyt minut niin monesti ennenkin, että kyllä hän varmasti tiesi. Lisäksi tuosta ovesta oli pitkä sokkeloinen ja pimeä reitti kulissirakenteiden takaa isän huoneeseen. Mutta sinne päästyäni tuli helpottunut olo. Tiesin että kunhan saan kerrottua isälle huoleni, olo kevenisi.

Äidin huoneessa – Kävin myös pari ratikkapysäkkiä kauempana olevalla äitini työpaikalla Ludviginkadulla. Äiti istui myös ison pöydän takana, jolla oli paljon kirjekuoria ja papereita pinossa. Puhelin soi koko ajan ja ihmisiä kävi jatkuvasti hänen huoneessaan. Työpaikan ilmapiiri oli kiireinen, kaikki uutiskuvat sanoma- ja aikakauslehtiin tilattiin ja toimitettiin sieltä. Koska äiti oli toimitusjohtaja, ymmärsin ettei hän voinut keskeyttää toimintaansa ollakseen vain minun kanssani hetkisen. Ihmettelin, miten hän saattoi tämän kaiken menon keskellä pysyä yhtä tyynenä ja rauhallisena kuin kotona ollessaan. Päättelin kuitenkin, etten voi rasittaa äitini työtaakkaa omilla jutuillani, joten lähdin vähän ajan kuluttua pois. Näkisinhän hänet sitten illalla kotona. Mutta kuitenkin myös käynti äidin työpaikalla toi jonkinlaisen helpotuksen olooni.

Lapsuudessa muodostuneet käsitykset – Mietin missä määrin se, että isäni tuntui olevan olemassa minua varten vielä kotoa pois muutettuaankin, vaikutti siihen, kuinka helppoa oli  omaksua tieto, että minulla on Taivaallinen Isä, joka on kiinnostunut minusta ja jolla on minulle aikaa. Että meillä on Jumala, joka haluaa olla henkilökohtaisessa suhteessa kanssamme. (Tämä selvisi minulle tosin vasta yli viisikymppisenä).
Mietin myös missä määrin vaikeampaa käsittää Jumala rakastavana Vanhempana voi olla sellaiselle, jolle biologinen isä tai äiti ei ole ollut lapsuudessa lainkaan läsnä olevana. Tai sitten on ollut tavalla, joka on ollut kaikkea muuta kuin luottamusta herättävää. Missä määrin vanhempien taholta koetut epäoikeudenmukaisuudet, loukkaamiset, satuttamiset, hylkäämiset, pelot ja väkivaltaiset teot  voivat vaikuttaa käsitykseemme rakastavasta, meistä huolehtivasta ja mitä auttavasta Jumalasta? Ja siihen, pystymmekö ajattelemaan Jumalaa rakastavana Isänä. – Uskon että hyvinkin paljon.

Lapsuudenkodissani ei riidelty meidän lasten kuullen. Siksi vanhempiemme eroa oli vaikea ymmärtää. Kaikkien lasten tavoin kaipasin vanhempieni rakkautta. Nuo työpaikkakäynnit taisivat olla jonkinlaisia varmistamisia, että vanhempani olivat minulle olemassa, vaikkeivät enää asuneetkaan yhdessä. Taisin myös pohtia, miten voisin saattaa heidät taas yhteen.

Mitä jos olisin tiennyt  –  Mietin miten olisin toiminut, jos jo tuolloin 10-vuotiaana olisin tiennyt, että on olemassa Taivaallinen Isä, ihan todella, ja että Hän on olemassa myös minua varten. – Olisinko kääntynyt Hänen puoleensa huolineni? Olisinko hakeutunut Hänen huoneeseensa, keskustellakseni Hänen kanssaan? Olisinko saanut tuntea helpotuksen ja keveyden kerrottuani Hänelle asiani? Uskon että olisin.

Taivaallisen Isän huone – Entä nyt, Taivaallisen Isän huoneeseen mennessä… – vaikuttaako sisälläni yhä lapsuudenaikainen huoli siitä, josko pitää mennä sen yrmeän vahtimestarin kopin ohi, selittää käyntini syy, kulkea kulissien takana olevia pimeitä sokkeloita?
Onneksi ei. Ovi, jonka takana odottaa lempeä hymy, on aina auki. – Se on Kristuksen lahja.

Kaipuu – Taivaallinen Isä on hoitanut ja parantanut sen pikkutytön sydäntä, joka kaipasi niin kovasti vanhempiensa rakkautta ja läheisyyttä. Nyt tuo pikkutyttö sisälläni ei enää kaipaa sitä vaan jotain paljon suurempaa ja pyhempää. Sellaista, jota voi löytää vain yhteydestä Taivaalliseen Vanhempaamme.
Taivaallinen Isämme odottaa meitä, kaipaa yhteyttä kanssamme, niin sinun kuin minunkin. Kyse on vain siitä, milloin tai kuinka usein tulemme Hänen luokseen, Hänen läsnäoloonsa. 

In Your Presence – Jason Upton

”Odotan, Isä, haluan kuulla jotain Sinusta, haluan että hyväksyt sen mitä sanon ja teen
sillä mikään ei tyydytä minua niin paljon kuin se että saan kuulla Sinun lausuvan nimeni
kerro siis ettet koskaan lähde ja että kaikki on ok
Sinun läsnäolossasi ei ole pelkoa, siihen minä kuulun, Sinuun läsnäoloosi
minä palaan, Isä, niihin asioihin joita tein ennen
sillä jossain kohtaa matkan varrella totuus taisi hämärtyä minulle
Sinun läsnäolossasi on se paikka johon kuulun”

Muut ensi su:n tekstit: Ps. 84: 2-5, 11-12, 1. Kun.8:27-30, Hepr. 3:1-6, Ilm. 4:2-11

Valon, Rauhan ja Siunauksien vuotta 2016 meille kaikille!

14.12.2015                                              

Ulkona taivaalta laskeutuu hitaasti isoja lumihiutaleita. Maa värjäytyy valkoiseksi – ainakin vähäksi aikaa. Ensilumi, heiveröinenkin, tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä. Vai onko tämä jo toinen? Jonkun ennusteen mukaan saataisiin valkea Joulu myös maamme eteläosiin. Pari päivää sitten mitattiinkin vielä samoja lukemia kuin Juhannuksena…
Alla olevassa Joulupäivän evankeliumitekstissä ovat mukana niin Juhannuksen kuin Joulun syntymäpäiväsankari. Johannes Kastajan syntymää juhlitaan vuoden valoisimpana aikana. Mutta miten vahvana voikaan kokea sen, kun todellisen Valon tuojan syntymäjuhlaa vietetään vuoden pimeimpänä ajankohtana. Siitähän Kristuksen syntymässä on kyse: Valon saapumisesta keskuuteemme, pimeyteemme. ’Valo loistaa pimeydessä…’
(4. adventtisunnuntain evankeliumiteksti löytyy blogini päivityksestä 15.12.14, otsikolla Lapsella Jumalan kasvot.)

Valo loistaa pimeydessä – Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo.
Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.
Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.
Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
Maailmassa hän oli, ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä. mutta se ei tuntenut häntä.
Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.
He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.  (Joh. 1: 1-14)

7.12.2015     Kauris käyskenteli mökin rannassa, katsahti kuin moikatakseen ja keveästi astellen jatkoi matkaansa. Toisella kerralla kauris kulki n. 4 metrin päässä, pysähtyi kohdalle. Katselimme siinä toisiamme liikkumatta ties kuinka kauan, kunnes se loikki pois. Täysi liikkumattomuus, kuin kipsiin valettuna, ja siitä sitten yhtäkkiä, ennalta arvaamattomasti, kepeä liikkeelle lähtö. En ihmettele, että Jesaja parantuneen ramman hyppelyä kuvatessaan käytti profetiassaan juuri kaurista. 

Kertokaa – Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:
Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”
Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta:
”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu:    – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.”            (Matt. 11: 2-10)  

Enkeli Gabriel ilmoitti Sakariaalle, Johannes Kastajan isälle, pojan tulevan elämäntehtävän jo ennen tämän syntymää: Johannes tulisi kääntämään ihmisten sydämet jälleen Jumalan puoleen ja tulisi olemaan Herran edelläkävijä. ”Jo äitinsä kohdusta asti hän on täynnä Pyhää Henkeä”, lupasi Gabriel.
.Johannes hoitikin tehtävänsä rohkeana, vahvana ja varmana. Hän julisti Herran tulemista. ja kun Jeesus tuli Jordan – joelle saamaan kasteen, Johannes tunnisti heti Mestarin.
Arvailuksi jää, mikä sai Johanneksen vankilassa ollessaan lähettämään opetuslapsensa kysymyksensä kera Jeesuksen luo. Oliko hän todella alkanut epäillä Jeesusta luvattuna Messiaana? Vai oliko hän odottanut, että Jeesus tulisi vapauttamaan hänet ja kummeksui kun näin ei ollut käynyt? Vai halusiko hän vain varmistaa, ettei Jeesus ollut unohtanut häntä? Että Jeesus olisi tietoinen hänen tilanteestaan?

Varmistusta — Meillekin saattaa joskus tulla tarve varmistaa, että oletko Jeesus ihan oikeasti se ja sellainen, mitä profeetat ja opetuslapsesi ovat sinusta kirjoittaneet. Oletko minuakin varten? Oletko minunkin Vapauttajani, Pelastajani, Auttajani? Ja jos olet, näetkö tilanteeni, jonka kanssa parhaillaan kipuilen?
Voi olla aikoja, jolloin tuntuu, että uskomme on heiveröinen, tai jopa kadoksissa. Aikoja, jolloin aivan erityisesti tarvitsemme Pelastajaa vapauttamaan meidät tilanteestamme, ajatusvyyhdeistämme, tunnelukoistamme jne. Voi olla epävarma olo siitä, näkeekö Jumala nyt ihan varmasti uupumukseni, suruni, pelkoni. Voinko odottaa Häneltä apua?
Minusta on hieno juttu, että tuo Johanneksen kysymys on tallennettu kansien väliin. Se ikään kuin osoittaa  meille, että kun kerran Johannes sai kysellä ja pyytää varmistusta, niin kyllähän mekin, tavalliset tallaajat. Jumala ei siitä pahastu. Päin vastoin, ajattelen että Hän toivookin meidän kertovan Hänelle niin ilomme kuin surumme. Vaikka Hän onkin Kaikkitietävä, olennaista on, että kääntyy Hänen puoleensa, että on Hämeen yhteydessä. Näin teki myös Jumalan Poika koko maallisen elämänsä ajan. 

Oikea Messias? – Miten sitten voi varmistua siitä, että seuraa oikeaa Jeesusta? Joillekin kysymys voi olla ihan outo. Mutta ei ehkä niinkään niille, jotka ovat olleet tekemisissä erilaisten henkisten oppisuuntien kanssa. Jos on harrastanut esim. jotain ei-kristillistä meditaatiota, tai ollut tekemisissä jonkin sellaisen asian kanssa, jossa mieli on avattu henkisille tasoille (mm. yhteys henkioppaisiin), varmistaminen saattaisi olla tarpeen. Nuo tasot kun ovat tungokseen asti täynnä harhaan johtamista.
Itse halusin varmistaa moneenkin otteeseen sen jälkeen, kun koin Kristuksen kutsuvan minua pois henkisiltä poluiltani, new age – jutuista, t. mitä nimitystä niistä haluaakaan käyttää. Halusin varmistua siitä, että seuraan todella Jeesus Kristusta.

Mistä sitten voi tarkistaa, seuraako todella Jeesus Kristusta eikä jotain feikkiä taikka muunneltua opetusta? Ehdotukseni: evankeliumeista. Niistä löytyy pääpiirteissään Jeesuksen elämänkerta. Jos sen ja oman opin /open jutuista löytyy ristiriitoja, voi alkaa kysellä: hetkinen, mitkä asiat tässä nyt eivät oikein istu yhteen? Millaisia johtopäätöksiä voin ristiriitaisuudesta tehdä?
Ja aina kannattaa muistaa Pyhä Henki, Totuuden Henki. Pyytää Pyhää Henkeä ilmaisemaan totuus.

Helpompia ovat ne tapaukset, jossa joku ihan fyysinen hahmo antaa ymmärtää olevansa Jeesuksen inkarnaatio. Kuten Siperiassa elävä Vissarion, joka on kerännyt ympärilleen n. 5000 hengen yhdyskunnan. Elävät eristäytyneenä yhteisönä ’pyhässä maassaan’, kuten he asuinpaikkansa kokevat. Se on heille pyhää maata, koska heidän opettajansa asuu siellä.
Voi kysyä, kuinka on mahdollista, että noin suuri määrä ihmisiä uskoo tämän opensa olevan uudelleensyntynyt Jeesus. Jo tutustuminen tarkemmin evankeliumien Jeesuksen elämänkertaan, opetuksiin ja toimintaan avaisi varmasti heidän silmänsä näkemään ja korvansa kuulemaan. Tunnistamaan aidon ja väärennöksen välisen eron.  Mutta ehkä he eivät haluakaan tunnistaa. Ehkä he haluavat elää harhakuvitelmassaan, koska se tuntuu paremmalta ja onnellisemmalta kuin se elämä, jonka he jättivät taakseen muuttaessaan tuohon syrjäiseen yhteisöön Siperian vuoriseudulla.
Mietin, millainen tilanne mahtaisi syntyä, jos heille eräänä päivänä selviäisi, ettei heidän opensa olekaan se, joksi he ovat hänet kuvitelleet.